Browsing Tag

Unescon maailmanperintökohde

Angkorin arkeologinen temppelialue, osa 2.

Siem Reap, Kambodza

Aiemmin julkaistussa blogijutussa vierailimme ehkä kuuluisimmassa Angkorin temppelialueen temppeleistä – Angkor Watissa. Jos juttu on mennyt sinulta ohi, voit lukea sen tämän linkin takaa. Tässä osiossa käymme ihmettelemässä sekä Bayonin että Ta Prohm:n temppeleitä.

Lähde: Kambodzan turistisivut, Angkorin temppelialueen kartta.

Kohteessa

Varovainen Tuk Tuk-kuskimme käänsi kulkuneuvomme sisemmälle temppelialueelle. Ajelimme pitkin tasaista tietä viilentävän ilmavirran kutitellessa kehojamme. Ennen Bayonin temppeliä pysähdyimme eteläiselle portille, jossa massiiviset mutta tyytyväisen näköiset hahmot johdattavat kulkijan 50 metristä siltaa pitkin hyvin kapeasta portista sisään.

Eteläinen portti

Eteläinen portti onkin yksi viidestä muinaista Angkor Thomin aluetta vartioivista portista, joka on säilynyt hyvässä kunnossa näihin päiviin asti ja on siten yksi turistien kuvatuimmista paikoista. Portti on rakennettu 1100- ja 1200-luvun vaihteessa kuningas Jayavarman VII toimesta. Porttia ennen olevan sillan vasemmalla puolella olevat 54 patsasta edustavat jumalallisia vartijoita ”devas” ja oikealla puolella siltaa olevat 54 patsasta edustavat paholaisen jumalia ”asuras”.  Muutamalla hahmolla on selkeästi pää vaihdettu uuteen. Kuskimme kertookin, että muutama vuosikymmen sitten, temppelialueelta hävisi patsaita ja patsaiden osia erityisesti Thaimaahan. Vaurioita on pyritty korjaamaan kivijäljennöksillä. Myös Angkorin kansallismuseosta löytyy muutama ”pudonnut” pää.

Sillalla ja portilla on kymmeniä kuvaajia ja muutaman kuvan jälkeen jatkammekin matkaa Bayonille. Matkan varrella ihastelemme vehreää kasvustoa jota selkeästi joudutaan pitämään hieman kurissa. Lämpöä on lähes 34 astetta ja ilmankosteus 97 %, joten mikä tahansa verso kasvaa palmujen alla hyvin terhakkaasti. Siellä täällä on pieniä hedelmäpuita joiden alle ovat apinaryhmät keskittyneet maistelemaan maahan pudonneita kypsiä hedelmiä.

Bayon

Bayonin temppelialue näkyy jo kaukaa tieltä, jos Angkor Wat oli enemmän leveä kuin korkea, on Bayon enemmän korkea kuin leveä. Kuskimme pysäyttää meidän sisäänpääsyportille ja olemme muinaisen Khmerien kaupungin Angkor Thomin keskiössä. Temppeli on rakennettu noin 1200-luvulla kuningas Jayavarman VII toimesta, joka muuten piti itseään kuningas-jumalana. Bayon on tutkijoiden mukaan mystisin Angkorin arkeologisen temppelialueen temppeleistä. Tähän vaikuttaa 37 jäljellä olevaa tornia joissa valtavan kokoiset Lokeshvaran kasvot katsovat neljään eri ilmansuuntaan.

Temppeli ei ilmennä pelkästään khmeriläisiä vivahteita myös buddhismi on vahvasti läsnä temppelin arkkitehtuurissa, seinämaalauksissa ja kohokuvissa.

Bayon on enemmän minun makuuni. Temppelille johdattaa hiekkakivilaatoilla päällystetty tie. Temppeli tuntuu kasvavan kerroksissa lähemmäksi päästyämme. Temppelin keskiön alttarissa on kuninkaan patsas.

Jatkamme matkaa. Viimeisenä on vuorossa Ta Prohm:n temppeli. Kuitenkin matkan varrelle jää lukuisia pienempiä ja suurempia temppeleitä ja muita rakennuksia. Kuumuus tekee olon niin lötköksi, että ohitamme ne suosiolla, kuten myös moni muu Tuk Tuk:ssä tai busseissa matkustavista turisteista. Tässä vaiheessa on annettava propsit alueelle tulleille polkupyöräryhmille, kiertävät hiukset hulmuten temppeleitä sähköttömillä menopeleillään. Tuo vaatii jo kanttia!

Ta Prohm

Saavumme viimeiseen kohteeseemme Ta Prohm:n. Temppelialue on viidakon imaisema, ja alue ei näy tielle. Temppeli käsittää yhden hehtaarin kokoisen alueen. Pelkkiä muureja ja vallihautoja on noin 60 hehtaarin verran. Temppelialue rakennettiin vuosina 1177 – 1181. Tutkimusten mukaan aikoinaan temppelissä asui 12 640 ihmistä ja lähialueilla 79 365 ihmistä, jotka viljelivät ja kasvattivat ruokaa alueen koko väestölle. Aikoinaan temppeli tunnettiin Rajaviharana, kuninkaallisena luostarina.

Nykyisin Ta Prohm:n tunnetaan paremmin siellä kuvatuista elokuvistaan sekä puista jotka ovat ahmaisemassa kivirauniot alleen.

Alueelle mennään pölyistä mutta leveää kävelytietä pitkin. Matkan varrella orkesteri soittaa perinteistä khmeriläistä musiikkia, keräten kolehtia tuleville valloituksilleen. Temppelialue on hyvin matalaa, puut todellakin kasvavat kivien päällä ja niiden pitkät juuret ovat kietoutuneet ottamaan rauniot omakseen. Ta Prohm:ssa näkyy parhaiten menneet vuosisadat. Sen kerrotaan kärsineen eniten sodista, ja se millainen loistokkuus täällä on aikoinaan kohonnutkin, on nykyisin suttuinen muisto vain.

Temppeli on myös pieni verrattuna Angkor Watiin ja Bayoniin, ja tämä näkyy erityisesti kun lähestymme kohtaa missä pätkä Indiana Jones- elokuvaa on kuvattu. Pahin sumppu tulee eteen temppelin sisäpuolella paikassa jossa Angelina Jolien niukkapukeinen vartalo on nojaillut raunion kiviin. Erityisesti kiinalaiset ovat paikasta hurmioissaan, ja ottavat kuvia edestä ja takaa, niin kauan ettei sumpusta meinaa millään päästä ohi vaikka haluisikin. Kumpi sitten on tärkeämpää, vierailla satoja vuosia vanhoissa raunioissa vai otattaa itsestään kuva ”Hollywood-lavasteissa”? Niinpä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin?

Kello on tanakasti jo iltapäivän puolella kun kiipeämme takaisin Tuk Tukin kyytiin. Olemme nälkäisiä ja väsyneitä, ja optio temppeleistä auringonlaskun aikaan saa nyt jäädä unholaan. Pyydämme kuljettajaamme viemään meidät vielä kuvaamaan apinoita, ja jouduimmekin ajelemaan aika kauan ennen kuin muutama vekkuli löytyi. Apinat kun painuvat kuumimpaan aikaan viidakon viileyteen, kuten ehkä myös meidän turistien pitäisi, näin jaksaisi illalla paremmin etsiä murkinaa. 😉

Kaiken kaikkiaan matka Angkorin temppeleille ja historiaan oli mielenkiintoinen. Arkeologinen alue on samalla todiste ihmisten vallanhaluisista ominaisuuksista, kuinka kuningas toisensa jälkeen on rakennuttanut aina vain hienomman temppelin itselleen ja lähisukulaisille, erityisesti äideilleen. Vierailu alueella on rankkaa, mutta hyvin tyydyttävää puuhaa. Ja mikäli historia ja rauniokaupungit yhtään kiinnostavat, suosittelen ostamaan useamman päivän passin temppelialueelle. Tuk Tuk-kuskien kanssa on mahdollista myös neuvotella mahdolliset käyntikohteet. Me valitsimme kolme suosituinta, mutta moni muu kohde saattaisi tarjota vieläpä isompia elämyksiä!

Angkorin arkeologinen temppelialue on avoinna: päivittäin klo 5.00 – 18.00.

Passien hinnat: 37$/päivä, 62$/kolme päivää ja viikon passi 72$.

 

 

 

Angkorin arkeologinen temppelialue, osa 1.

Siem Reap, Kambodza

Siem Reapin lähettyviltä löytyy valtava Angkorin arkeologinen temppelialue, joka liitettiin mukaan Unescon maailmanperintökohteisiin vuonna 1992.

Koska minua kiehtoo niin historia kuin mielenkiintoiset tarinat, oli Angkorin temppelialue käytävien kohteiden joukossa pitkän aikaa. Tänä keväänä käynti mahdollistui ja tästä vierailusta kertoo tämän kertainen postaus.

Angkorin temppelialue lyhyesti

Angkor kukoisti Khmerien valtakunnan pääkaupunkina 800 – 1400 luvuilla ja oli aikoinaan maailman suurin kaupunki. 1500-luvulta alkaen, useiden vuosisatojen ajan temppelialue oli hylättynä, vain buddhalaiset munkit kävivät Angkor Watissa pyhiinvaellusmatkoillaan. Muutos tapahtui 1860-luvulla kun ranskalaiset ottivat Kambodzan siirtomaakseen ja kiinnostuivat viidakosta löydetyistä ainutlaatuisista raunioista.

Angkorin temppelialue mielletään usein Angkor Watiksi joka on yksi temppelialue monen muun joukossa. Tämä temppeli on kylläkin yksi alueen suurimmista; temppeli oli aikoinaan neljä kertaa suurempi kuin esimerkiksi Vatikaanin alue on nykyisin.

Angkorin alueella on itse asiassa yli 3000 temppeliä sekä erilaista rakennusta, osin pelkkiä kivikasoja. Temppeleistä ehkä kuuluisimmiksi ovat nousseet juuri alueen alkupäässä sijaitseva Angkor Wat, Bayon temppeli sekä elokuvistaan tunnettu Ta Prohm:n temppeli. Viimeksi mainitussa temppelissä on kuvattu useita Hollywood-tuotantoja kuten Indiana Jones ja Kristallikallon Valtakunta sekä Angelina Jolien tähdittämä Tomb Rider 2 elokuva.

Aluetta hoidetaan Unescon koordinoimana monikansallisen hoitoryhmän puolesta. Mm. Angkor Watista pitää huolta saksalainen ryhmä ja japanilaiset arkeologit saivat juuri valmiiksi huoltotoimenpiteet Bayonin temppelissä. Enimmäkseen huolta aiheuttavat ilmansaasteet sekä kasvavat turistimäärät. Olemassa olevia rakennuksia pyritään tukemaan sekä entisöimään siltä osin kuin se on mahdollista. Angkorin alueella on kokoa yli 400 neliökilometriä ja osa temppeleistä sekä rakennuksista on edelleen viidakon kätköissä.

Angkorista kiinnostuneiden kannattaa vierailla myös Angkorin kansallismuseossa. Lue museosta lisää tämän linkin takaa.

Angkorin temppelialue on avoinna: päivittäin klo 5.00 – 18.00.

Passien hinnat: 37$/päivä, 62$/kolme päivää ja viikon passi 72$.

Kohteessa

Vuokrasimme hotellin kautta Tuk Tuk-kuskin päiväksi. Sen verran ”laiskoja” turisteja olimme, ettemme lähteneet katsomaan auringonnousua klo 6.00 aikaan temppelialueelle, vaikka olimmekin saaneet etukäteen internetin blogeista ja keskustelupalstoilta lukea, että pilvettömänä aamuna auringonnousu olisi oikea elämys. Valitsemamme päivä osoittautui aamusta puolipilviseksi joten olimme tehneet oikean ratkaisun. Otimme kuitenkin varauksen auringonlaskun kokemiseen ja kuljettaja tulikin hakemaan meidät hotellilta vasta klo 9.00. Mukaan otimme juomaa muutaman litran verran joka osoittautui aivan liian pieneksi määräksi jo heti alkuunsa.

Ensin ajelimme lippukeskukseen, josta ostetaan alueelle oikeuttavat passit. Jokaisen yksittäisen matkailijan, joka arkeologiselle alueelle menee, on erikseen käytävä lippuluukulla. Nimittäin pääsylippuihin tulee henkilön valokuva, joka otetaan kassalla. Myös kunkin passit katsotaan, joten ne on hyvä olla mukana koska alueelle oikeuttavat aluepassit identifioidaan kullekin henkilölle kuuluvaksi. Ostimme yhden päivän sisäänpääsyyn oikeuttavat passit.

Pääsylippurakennuksesta on useiden kilometrien matka vielä itse alueelle. Passit tarkastettiin kerran alueelle saavuttaessa sekä jokaisen temppelin kohdalla erikseen.

Alueelle menevän kannattaa varata koko päivä alueeseen tutustumiseen, nimittäin et todellakaan ole temppelialueella yksin. Tuk Tukit kiitävät eri kokoisten bussien kera varsin uutta ja sileää tietä pitkin temppelialueen ympäröivää viidakkoa. Myös joillakin temppeleillä kertyy jonoa ahtaimpiin paikkoihin.

Ensimmäisenä vastaan tulee Angkor Watia ympäröivät vesialtaat. Tällaisia ei olisi uskonut olevan täällä viidakossa. Uimaan ei kukaan sentään altaisiin mene, kuljettajamme mukaan altaissa ei sentään ole krokotiilejä koska ne ovat hyvin arvokkaita. Ja jos sellainen sinne putkahtaisi, niin se haettaisiin heti pois parempaan talteen.  Täällä päin Kambodzaa krokotiilinnahasta tehdään niin laukkuja, vöitä kuin kenkiäkin. Alueen ravintoloista voi myös ostaa krokotiilipihvin joka kuulemma muistuttaa maultaan kanaa.

Kuskimme pysäyttää ajoneuvon Angkor Watin eteen. Vastaan syöksyy pieniä likaisia lapsia, jotka anelevat ruskeilla silmillään rahaa.  On vaikeaa kävellä pois, pienet pörröpäät ovat hellyttäviä. Virallisen Angkorin matkailusivuston mukaan, ei kannata rohkaista heitä rahan tai minkään muunkaan puolesta. Seuraavana omaa tilaisuuttaan odottavat yksityiset oppaat, joilla roikkuu virallisen näköinen passi kaulassa. Hinta ei päätä huimaa, joten jos haluat opastusta, henkilön voinee palkata mukaasi temppelialueelle.

Kävelemme pitkin ponttonisiltaa altaiden toiselle puolelle auringon paahtaessa ilmanalaa polttavasti. Varsinainen hiekkakivestä rakennettu silta on remontissa. Vastaamme tulee muutama laiska apina jotka tutkailevat omia sukuelimiään turistien kuvatessa vieressä.

Kävelemme sisään Angkor Watin uumeniin. Kivisen etuportin sisällä on viileää, mutta varsin riisuttua. Temppeleistä on nimittäin viety pois lähes kaikki mikä ”irti” lähtee. Vain joitakin piirroksia ja upotuksia on seinissä jäljellä. Sekä muutama suuri uudempaa tuotantoa oleva buddha-patasas.

Saavumme sisäpihalle. Portilta vie hiekkakivilaatoista tehty muutaman sadan metrin pituinen tie aukion yli temppelille. Maa on auringosta kuiva. Näkymä on tuttu useasta historiallisesta dokumentista ja joutuukin hieman nykimään käsivarresta itseään, että täällä sitä nyt ollaan. Nuorempana sitä vain haaveili television ääressä näistä maailman ihmeistä, eikä silloin voinut uskoakaan, että joku päivä seisoisin Angkor Watin pihalla muutaman sadan muun ihmettelijän kanssa.

Kaupallisuus ja sen tuomat ärsyttävät piirteet ovat löytäneet myös tänne. Temppelin edessä päivystää kymmenisen ”ammattikuvaajaa” jotka taltioivat matkaajan kaikissa niissä internetissä mainituissa kohteissa ja asennoissa sopivaa summaa vastaan. Ja vaikka sanot yhdelle ei, hyökkää jokainen vuorollaan matkaajan kimppuun, vaikka vastaus on aina sama. Yrittänyttä ei laiteta, vai miten se sanonta nyt menikään…

Astuessasi temppelin kuopille asteltuja kiviportaita, istuessa läkähtyneenä varjossa tai ihastellessa Apsara-tanssijoiden kohokuvia seinillä, voi vain ihmetellä kuinka ammoiset ihmiset ovat voineet saada jotain tällaista aikaiseksi sen hetkisillä työkaluilla?

Angkor Watissa tulee myös selväksi, että niin luonto kuin nykyiset ihmismassat ottavat omansa. Yhtä Angkorin tornia on tuettu rakennustelineillä ja turistit raapustavat nimiään temppelien käytäville. Eri medioista onkin saanut jo lukea, että Angkorin temppelialueelle aiotaan rajoittaa päivittäistä kävijämäärää, alue ei yksinkertaisesti enää kestä yhä kasvavaa turistivirtaa. Koen olevani onnekas, että pääsin alueelle juuri silloin kuin halusin, mutta ymmärrän tuskan joka ratkaisuun liittyy.

Angkor Watin päätemppelin huipulle on mahdollista kiivetä. Täällä näkyvät jo kulkurajoitukset, ylös päästetään hieman yli sata ihmistä kerrallaan, joten jonotusaika paljaan taivaan alla voi olla liikaa matkaajalle. Ylös johtavat portaat ovat hankalat ja porrasaskeleet liian suurilla korkeuseroilla rakennettu. Ylhäältä avautuvat näkymät palkitsevat kuitenkin kiipeäjän. Hikistä hommaa se on silti!

Alasmeno on yhtä hankalaa.

Päätemppelin ulkonpuoleisella piha-alueella on lukuisia myyjiä jotka kojuissaan kauppaavat turistikrääsää ja vaatteita matkaajille. Kojut ovat kuitenkin hyvin edullisia, joten jos ei ole kiire, voi antia ainakin vilkaista. Alueella on yksi yleinen käymälä, joka on pieni puinen rakennus, jonka lattiaan on kaivettu maahan reikiä. Joten jos ei ole aivan vietävän kova hätä, suosittelen jättämään wc-vierailun väliin. Angkor Watin parkkipaikalta nimittäin löytyy länsimaalaisia standardeja noudattava matkamuistomyymälä ja Blue Pumpkin-kahvila jossa on siisti wc. Rakennuksessa on myös ilmastointi joka laskee kuumuuden nostattamaa verenpainetta mukavasti.

Myyjät odottavat helteessä läkähtyneitä matkaajia.

Istumme kahvilassa hetken juoden ruotsalaisen ryhmän kanssa sitruunasoodaa. Lähes jokainen skandinaavituristi on kasvoiltaan punertunut joko kuumuuden tai rehkimisen vuoksi. Angkorilla vierailu ei sovi liikuntarajoitteisille, sydänongelmista kärsiville tai lastenvaunujen kanssa liikkuville. Portaita ja erilaisia korkeuseroja on temppelialueella lukuisia.

Tuk Tuk-kuskimme on poissa ollessamme hankkinut valtavan juomapullosetillisen kylmää vettä ja jakaa niitä meille huolestuneen näköisenä. Ihana ihminen! Tästä jatkamme matkaa Bayonin temppelille…

Jättiläisen jäljillä – Giant´s Causeway

Giant´s Causeway, Bushmills

Atlantin rannalta Pohjois-Irlannista löytyy mystinen, Unescon maailmanperintökohteeksikin listattu Giant´s Causeway. Luontokohde on ihastuttanut matkailijoita jo vuosisatojen ajan. Vuosittain nähtävyydellä käy lähes 500 000 matkailijaa. Giant´s Causeway on nykyisin yksi Pohjois-Irlannin suosituimmista matkailunähtävyyksistä.

Giant´s Causewayhin liittyy paljon legendoja sekä irlantilaisia tarinoita, joissa seikkailee mm. valtava jättiläinen Finn McCool. Uskotaan, että jättiläisellä tuntuu olleen sormensa pelissä kun Causewayn kiviä muotoiltiin.

Alueen historiaa

Virallisesti Giant´s Causewayn basalttipylväät löysi Derryn piispa, joka vieraili alueella vuonna 1692. Tämän jälkeen alueesta tehtiin erilaisia selvityksiä Royal Societylle, piirrettiin karttoja ja maalattiin kuvia. 1800-luvulle tultaessa alue nousi suuren yleisön tietoisuuteen ja matkamuistomyyjien lisäksi, Causewayllä kulki oma juna. Onpa alue useamman elokuvan ja musiikkivideonkin taustalla ”esiintynyt”.

2000-luvun alussa Causewayn silloinen turistikeskus paloi. Vuonna 2012 avattiin uusi, moderni mutta hyvin maastoon piiloutuva Causeway-keskus, joka tarjoaa matkaajalle niin matkamuistoja, tietoa alueesta kuin mahdollisuuden vuokrata kuulokkeet sekä osallistua mukaan opastetulle retkelle.

Causeway-keskus on avoinna ympäri vuoden klo 9.00 alkaen. Keskuksen sulkemisajat kannattaa katsoa tämän linkin kautta.

Pääsylippujen hinnat: 8,50£/aikuiset (10,30€) ja 4,25£/lapset (5,15€). Perhelippu 21£ (2 aik. + 2 lasta). Lippujen hintoihin kuuluu auton parkkipaikkamaksu.

Alueelle on mahdollista mennä myös ohi keskuksen, jolloin sisäänpääsy on ilmainen.

Kohteessa    

Ajoimme Dublinin lentokentältä lähes suoraan Pohjois-Irlannin rannikolle. Saapuessamme Bushmillsiin oli jo pimeää ja vain meren kuohunta kertoi, että olimme lähellä vettä. Yövyimme vuonna 1836 rakennetussa Causeway hotellissa, joka oli perin englantilainen ja samalla hyvin sympaattinen vanhaa maailmaa henkivä rakennus.

Ulkona oli tuulista ja kylmä, mutta sisällä kynttilät valaisivat valkoisin pöytäliinoin katettuja pöytiä. Ihana paikka! Vaikkakin minun mielikuvitukseni lähti heti kierroksille ja uskoin törmääväni pieneen belgialaistaustaiseen Hercule Poirotiin hotellin käytävillä hetkenä minä hyvänsä.

Huone oli moderni sekä suuri, ja kuumaa vettä tuli suihkussa mukavasti, joka ei aina näissä maisemissa ole itsestäänselvyys. Huoneen hintaan kuuluu aamiainen, wifi, parkkipaikka ja mikä parasta, ilmainen sisäänpääsy Causeway-keskukseen, joten suosittelenkin ottamaan yön viehättävästä hotellista kukkulan päältä!

Aamiaisella sai jokainen valita oman aamiaisannoksensa. Ruokalistalla oli tarjolla mm. perin tyypillinen englantilainen aamiaislautanen munakokkeleineen ja veripalttuineen, irlantilaista savukalaa, pannukakkuja pekonilla ja siirapilla, puuroa, jne. Aamiaislautasen lisäksi kylmässä buffetpöydässä oli tarjolla jogurttia, hedelmiä, aamiaismuroja, pullia, muutamia mainitakseni.

Aamiaisen jälkeen suunnistimme viereiseen Causeway-keskukseen. Nappasimme kuulokkeet mukaan matkaan ja aloimme laskeutua alas Giant´s Causewaylle. Alas pääsee myös pienellä linja-autolla joten jos ei jaksa tai pysty kävelemään noin kilometrin matkaa suuntaansa, maksamalla 1,20£/suunta, bussi vie ja tuo perille asti.

Alas rantaa vie päällystetty tie jota on helppo kävellä. Sähköinen opas kertoi humoristisia tarinoita Finn-jättiläisestä ja hänen ”uroteoistaan”, samalla esitellen erilaisia matkan varrelle osuneita luontokohteita kuuntelijalle. Ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme päätepisteessä.

Merenranta on uskomaton, luonnon muovaavia neli-, viisi- ja kahdeksankulmaisia kiviä vierekkäin ja päällekkäin yli 40 000 järkäleen verran. Jos ei jättiläisen tekosiin ole uskominen, selitys kivien muodoille saadaan miljoonia vuosia sitten sattuneesta tulivuoren purkauksesta. Pisimmät kivet ovat 12 metriä korkeita ja laava-alue on paikoitellen noin 28 metriä paksu.

Erilaisille kivimuodostumille on annettu nimiä kuten kenkä ja urut. Urut ovat hieman taaempana varsinaiselta alueelta, ja näyttääkin siltä kuin rinteessä olisi valtaisa kita tikkuhampaineen. Kerrotaan, että urut soivat kerran vuodessa; jos tulet paikan päälle joulupäivänä klo 6.00 saatat kuulla aavemaisten urkujen soivan.

Tänään eivät urut soineet ja varhaisen ajankohdan vuoksi, muutkin läsnäolevat turistit olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Muutaman turistin lisäksi Causewayllä näytti päivystävän myös puistotyöntekijä joka keräili roskia maasta.

Kuten merenrannalla voi kuvitella, myös Causewayllä tulee. Näin on erityisesti kävelytien varrella olevassa mutkassa. Mukaan kannattaakin ottaa lämmintä vaatetta ja hyvät kengät. Näillä kivillä kun ei korkkareilla sipsutella. Jokainen joka menee kivipylväiden päälle, tekee sen omalla vastuullaan, mutta mikäpä matkailijan pitäisi kiviltä poiskaan!

Basalttikivet ovat erikoisia, kuin joku olisi muotoillut niitä palapelimäiseen tyyliin sopimaan juuri kuhunkin koloon sopivaksi. Kiviä on useita eri värejä; mustia, harmaita, punaiseen taittavia sekä beigen värisiä.

Kävelyreissuun ja kivien ihmettelyyn menee helposti tunnin verran aikaa. Jos haluat viipyä alueella pidempää, rannikko tarjoaa useita haastaviakin vaellusreittejä sekä piknik-alueita jossa pysähtyä tallustelun lomassa lepäämään.

Paljon olen matkoillani erilaisia kivikasoja nähnyt, mutta en mitään Giant´s Causewaytä vastaavaa. Bushmillsin alue olisi varmasti todella viehättävä loppukeväästä ja kesäisin, joten kannattaa miettiä oman retkensä ajankohtaa. Emme sentään tammikuisella reissullamme saaneet kaatosadetta päällemme, mutta varsin vilpoista oli. Siitäkin huolimatta jäi harmittamaan, ettemme yöpyneet Causeway hotellissa toistakin yötä ja tutkineet ”jättiläisen tietä” vielä uudemman kerran.

Seuraavassa postauksessa seikkailemme Pohjois-Irlannin rannikkokylissä.

City of Dreams – Macao

Macao, Kiina

Showbisnestä ja kasinoita, aasialaisilla mausteilla sekä eurooppalaisella hengellä ja arkkitehtuurilla, siitä on Macao tehty. Matkailijalle saattaa tulla yllätyksenä kuinka Eurooppalaisen oloinen paikka Aasiasta löytyykään!

Macao lyhyesti

Macaon sydän on Euroopassa, nimittäin portugalilaiset kauppiaat tarvitsivat paikan jossa levätä ja täydentää varustuksiaan Aasiassa purjehtiessaan ja tällainen kauppatukikohta sitten rakennettiin Kiinan luvalla vuonna 1558 Macaon saarelle. Alue sai nimen Macao merenjumalatar A-Mánin temppelin mukaan.

Macao luovutettiin takaisin Kiinalle 20.12.1999. Macao liittyi Hong Kongin kanssa toteuttamaan ”yksi maa, kaksi politiikka”-linjausta, jolloin saarelaiset saivat luvan seuraavan 50 vuoden ajan käyttää kapitalistista talousjärjestelmäänsä, varsin hyvin toimivaa terveysjärjestelmäänsä, omaa rahayksikköä Macaon patacaa sekä nykyistä hallintoaan.

Saarella asuu noin 612 000 asukasta (2016) ja pinta-alaa on 30,5 neliökilometriä. Macaon viralliset kielet ovat kiina ja portugali.

Nykyisin saari toimii aasialaisten ja erityisesti kiinalaisten ”Las Vegasina” ja onkin maailman suurin kasinokeskittymä.

Kohteessa

Macao toimi aikoinaan merenkävijöille merkittävänä paikkana ja kaupungissa onkin nähtävissä mm. vahva portugalilainen infrastruktuuri, kadut on rakennettu kuin emämaassaan ja eurooppalaisena on hyvin helppo liikkua kaupungissa, toisin kuin monessa muussa aasialaisessa kaupungissa.

Kaupungin keskustassa on myös kaikki hyvin lähellä, joten matkailijan ei tarvitse välttämättä käyttää liikkumiseen muita kuin jalkojaan. Saarella on lisäksi hyvin toimiva paikallisbussiliikenne, joten halutessa voi hypätä linja-autoon ja pyöriä ympäri saarta hyvin edullisesti.

Macaolla ei voi välttyä kasinoilta, vaikka et olisikaan pelireissulla. Kuuluisia kasinoyrityksiä on lähes joka kulmassa. Pelaamisen lisäksi kasinot tarjoavat myös edullista viihdettä, nimittäin useammassa paikassa on esillä niin näyttelyitä, artisteja kuin show-numeroita jotka parhaimmassa tapauksessa ovat ilmaisia. Näin mekin pääsimme katsomaan vitriineissä roikkuvia edesmenneen Michael Jacksonin asuja ja platinalevyjä. Olipa mukana myös hopeisen kimaltavat hansikkaat jotka Jacksonilla oli kädessään useassa videossa ja keikoilla.

Saint Paulin kirkon julkisivu.

Kasinoidensa lisäksi saari tarjoaa portugalilaisten jättämiä kolonialistista tyyliä edustavia kivitaloja jotka vahvasti henkivät mennyttä ”parempaa” aikaa. Tosin aasialaisten talojen paine ja kasinot jyräävät heikoimmat pois katukuvasta. Onneksi Unesco on ehtinyt listaamaan Macaon vanhankaupungin maailmanperintökohteekseen, joka suojelee sitä isoimmilta muutoksilta.

Jos katukuva on sekoitus nykyisyyttä ja mennyttä, sitä on myös ruokakulttuuri. Aasialaiset maut ja hajut sekoittuvat portugalilaisten jättämään ruokaperintöön. Crossover-ruokaa on saatavilla lähes jokaisesta kadunkulmasta, joka on hieman hämmentävää. Mielit sitten portugalilaisia kalaruokia ja leivonnaisia tai vaikkapa sammakonkoipia. Vastaan voi tulla myös erikoisuuksia; vaikkapa eurooppalaista kanakeittoa jonka astian pohjalta löytyykin puoliksi halkaistu pieni kananpoika höyhenineen.

Pienellä saarella on paljon puistoalueita joihin voi mennä rauhoittumaan. Myös merenranta on hyvin lähellä, jossa kesäaikaan voi köllötellä auringossa. Macao kuuluu trooppisen monsuuni-ilmaston piiriin, joten sadekaudella huhtikuusta syyskuuhun sateet voivat yllättää ja rajusti. Kesät taasen ovat kuumia ja kosteita.

Vuoden 1999 jälkeen portugalilaiset ovat jääneet pieneksi vähemmistöksi saarelle. Nykyisin saarelaisista lähes 88 % on kiinalaisia, silti portugalia puhutaan yleisesti. Ja tietenkin juuri silloin kun vastaan sattuu kävelemään eurooppalaisen näköinen henkilö.

Suositukset

Kannattaako Macaolla sitten vierailla? Kyllä ja ei. Kasinoiden ilmeet on kopioitu pääosin Las Vegasista. Myös täällä, tosin hieman kauempana keskustasta, on Venetian hotelli-kasino-resort-keskittymä, jonne loistoliikkeiden keskiöön on lavastettu Venetsia taloineen ja gondoleineen. Voit myös vuokrata veneen ja kuljettajan, ja hän lauleskelee sinulle O sole mioa kun veneilette pitkin rakennuksen sisällä olevaa tekokanaalia kuin Venetsiassa konsanaan.

Saaren ruoka on hämmentävää, mutta kokeilun arvoista. Ja mikäli edes pieni jännitys kiinnostaa, käy ihmeessä pelaamassa yksi peli yksikätisellä, ties vaikka lähtisit sen jälkeen pidemmällekin reissulle! 😉

Muutamaa päivää pidempää en kuitenkaan suosittele Macaolla käytettäväksi. Saari on sopiva päiväkohde esimerkiksi Hong Kongissa oleillessa, myös vesibussiyhteydet katamaraanilla toimivat vallan hyvin. Matka-aika saarelta saarelle vie noin tunnin ja maksaa parinkymmenen euron verran.

Macaolle ei kannata matkustaa kesähelteellä eikä myöskään pahimpaan taifuuniaikaan, molemmat sääilmiöt saattavat tehdä matkailijan olon varsin epämukavaksi. Olimme reissussa huhtikuun lopussa, jolloin oli kyllä lämmintä mutta tasaisen ”suttuista”. Aurinko ei useasti pilkahdellut pilvien takaa, mutta ilmakosteus oli sitäkin suurempi.

Ja kävimmekö pelaamassa? Emme käyneet. Mukana kun oli alaikäinen tytär, jolla ei kasinoihin ollut asiaa. Kasinoiden näyttelyihin pääsimme kyllä sisälle koska ne toimivat eri tilassa kuin itse pelikoneet ja -pöydät.

Jos haluat tutustua yhteen Macaon nähtävyyksistä paremmin, katsopa 388 metriä korkeasta Macao Towerista kirjoitus tämän linkin takaa.

Auschwitz – kärsimyksen näyttämö

Auschwitz-Birkenaun keskitys- ja tuhoamisleiri, Puola

Ihmismieli on mielenkiintoinen, pahuus kiinnostaa ja tämän olen huomannut myös niiden juttujen lukijamääristä, jotka aihetta ovat jotenkin sivunneet.

Aihe kiinnostaa ja ihmetyttää samanaikaisesti. Tapahtumia miettiessä helposti ahdistuu ja miettii, kuinka kyseisiä asioita on yleensäkään voinut tapahtua ja miksi. Ja kuinka lähellä tapahtumien aikakaudet oikeastaan vielä ovatkaan.

Joitakin vuosia sitten kävin vierailemassa natsi-Saksan julmimmassa ja sadistisimmassa ihmisoikeuksia polkeneessa keskitysleirissä, Auschwitzissa.

Auschwitz-Birkenau lyhyesti

Saksalaisten miehittäessä toisen maailmansodan aikana Puolan, tuli natseilla tarve leirin rakentamiselle. Sopivaksi paikaksi osoittautui Oswiecimin (saks. Auschwitz) liepeillä oleva vanha puolalaisten vuonna 1917 rakentama sesonkityöläisten siirtoleirin paikka.

Alueelle rakentui vuonna 1940 nopeassa tahdissa SS:n johtajan Heinrich Himmlerin käskystä Saksan järjestyksessään seitsemäs keskitysleiri, KL Auschwitz I-leiri. Leirille vietiin aluksi puolalaisia poliittisia vankeja, vastarinnan kannattajia, mustalaisia, homoseksuaaleja, rikollisia ja sotavankeja.

Koska ensimmäinen leiri osoittautui heti liian pieneksi, jo vuonna 1941 alettiin rakentaa KL Auschwitz II-leiriä, toiselta nimeltään KL Auschwitz-Birkenauta. Tämä leiri toimi varsinaisena tuhoamisleirinä ja tänne satojen tuhansien juutalaisten elämän pituinen matka päättyi.

Vuonna 1941 laajennettiin leiriä vielä KL Auschwitz III:lla, toiselta nimeltään Monowitz:na, joka toimi pakkotyöleirinä, välittäen ”henkilökuntaa” niin IG Farbenin nitriittikumitehtaalle kuin muunkin teollisuuden käyttöön.

Vuonna 1943 natsit keskittivät järjestelmällisen tuhoamisen pelkästään Auschwitziin ja leirille tuotiin satoja tuhansia vankeja muista leireistä. Natsien suorittama murhaaminen oli huipussaan 1944 jolloin leirille tuotiin vajaan 2,5 kuukauden aikana 438 000 henkilöä, joista 85% tapettiin välittömästi.

Puna-armeijan joukot vapauttivat leirin vangit vuonna 1945. Vankeja oli tässä vaiheessa hengissä 7 650 henkilöä. Nykyisten laskelmien mukaan leirillä surmattiin vähintään 1,1 miljoonaa ihmistä.

Auschwitz on toiminut vuodesta 1947 alkaen keskitysleirimuseona, jossa käy vuosittain lähes 2 miljoonaa vierailijaa. Unescon maailmanperintökohde Auschwitzista tuli vuonna 1979.

Museo on avoinna ympäri vuoden seitsemänä päivänä viikossa. Poikkeuksena seuraavat päivät 1.1, 25.12. sekä pääsiäissunnuntaina jolloin museo on kiinni. Aukioloajat kuukausittain (vuonna 2018):

7:30 – 14:00 joulukuu

7:30 – 15:00 tammikuu, marraskuu

7:30 – 16:00 helmikuu

7:30 – 17:00 maaliskuu, lokakuu

7:30 – 18:00 huhtikuu, toukokuu, syyskuu

7:30 – 19:00 kesäkuu, heinäkuu, elokuu.

Museoon suositellaan varaamaan aikaa 2-3h. Museoon ei ole varsinaista sisäänpääsymaksua, mutta hinta määräytyy mahdollisen opastusretken mukaan. Etukäteisvaraus vierailulle on lähes pakollinen, mikäli et sitten halua kokeilla onneasi ja jonottaa mahdollista peruutuspaikkaa.

Alueelle ei saa tuoda reppuja tai laukkuja, joiden mitat ylittävät 30x20x10cm, sisäänpääsyrakennuksessa on lokerikkoja jonne kassit ja reput voi säilöä museoalueella vierailun ajaksi.

Kohteessa

Olimme yöpyneet Krakovassa, josta matkaa pieneen Oswiecimin kylään on vajaa 70 kilometriä. Lähdimme liikenteeseen aikaisin. Maalaismaisemat vilisivät silmissä, eikä voinut välttyä ajatukselta, miltä leirille 40-luvulla pakolla viedyistä on mahtanut tuntua. Tosin, he eivät vielä tässä vaiheessa aavistaneet kohtaloaan.

Parkkeerasimme auton kylmän yön kuoruttamalle huurteiselle parkkipaikalle. Yhdelle ryhmämme jäsenistä jo tämä oli liikaa, hän jäi maanitteluista huolimatta yksin autoon istumaan, vaikka vieressä olisi ollut pieni mutta lämpimän näköinen kahvilarakennuskin.

KL Auschwitz I

Kävelimme museon sisäänkäyntirakennukseen, jossa jouduimme kulkemaan metallinpaljastimien läpi. Käydessämme Auschwitzissa, tuolloin ei vielä ollut käytössä nykyistä etukäteisbuukkausjärjestelmää, vaan kuka tahansa pystyi kävelemään alueelle, mikäli tilaa oli. Huippusesongin ulkopuolella ei kuitenkaan suurempaa tungosta kylmälle leirille ole, joten pääsimme nopeasti sisälle KL Auschwitz I-leiriin.

Ensimmäinen leiri koostuu lähinnä punatiilisistä, kaksi ja puolikerroksisista hyvinhoidetuista rakennuksista. Rakennuksissa numero: 4, 5, 6, 7 ja 11 kannattaa vierailla. Näihin taloihin on koottu tiloja, jotka ilmentävät monella eri tavalla keskitysleirivankien oloja.

Ensimmäiseen rakennukseen johon päädyimme, seinillä oli mustavalkoisia kuvia leirin vangeista. Kolkoissa kuvissa esiintyvien ihmisten katseet olivat tyhjiä, etsiviä, ihmetteleviä. Tässä vaiheessa käytävältä kuului sydäntä särkevää itkua, kun muutama läsnä oleva henkilö löysi kuvien joukosta etsimänsä. Tämä oli se viimeinen herätys siihen mitä oli luvassa, nyt ei enää ollut kyse taruista ja jännittävistä käänteistä vaan surullisista ihmiskohtaloista, joiden elämän liekki sammutettiin julmasti aivan liian aikaisin.

Rakennuksiin on lavastettu olosuhteita joissa KL Auschwitz I-leirin vangit elivät. Vielä tässä vaiheessa vankien olot olivat ”melko kohtuulliset”, paksuseinäiset rakennukset pitivät tuulen ja sateen loitolla sekä lattioilla oli paksu olkikerros, jossa pystyi nukkumaan. Olosuhteet nimittäin kävivät sitä kurjimmiksi mitä kauemmin keskitysleiri pyöri.

Pala takertuu kurkkuun viimeistään siinä vaiheessa kun pääsee rakennukseen jossa suuren ikkunan taakse on koottu valtava määrä kenkiä, myös niitä pienen pieniä. Vieressä on myös mm. matkalaukkujen ja korien vitriini, huone jossa on mukaan otettuja joka kodin tarvikkeita vadeista laseihin ja patoihin sekä pikkuisia lastentarvikkeita sisältävä huone. Esillä on myös vankien hiuksia, joita lähetettiin leiriltä tavarajunalasteittain huopien ja langan tekemiseen sotateollisuuden tarpeisiin.

Rakennusten välissä on kapea kenttä jossa kenttäoikeus jakoi aamuisin tuomioita, niitä lopullisia. Täällä olevalle seinälle ammuttiin alkuaikoina varsinkin poliittisia- ja sotavankeja. Opasteista löytyy varsin mielenkiintoinen tieto siitä miksi keskitysleiriltä ei juurikaan paettu, vaikka alkuajan poliittisille vangeille se olisi ollut vielä  mahdollistakin. Nimittäin jos vangin huomattiin karanneen, natsit hakivat vangin tilalle hänen lähiperheestään sukulaisen. Kuinka moni haluaisi puolisonsa, äitinsä tai isänsä joutuvan leirille sijaiskärsijäksi? Niinpä.

Tosin kaikkia tämäkään ei pidellyt ja kerrotaankin, että heinäkuussa 1940 Auschwitzistä paennut ja leirin historian ensimmäinen karannut vanki oli puolalainen kengäntekijä Tadeusz Wiejowski. Paon huomattuaan saksalaiset rankaisivat kollektiivisesti niin keskitysleirivankeja kuin Oswiecimin kylää vangin paosta. Leirin siviilityöntekijät olivat nimittäin auttaneet Wiejowskia paossa. Kauaa ei Wiejowski kuitenkaan päässyt nauttimaan vapaudestaan koska vuoden päästä hänet jälleen pidätettiin ja vietiin Jaslon vankileirille jossa hänet myös teloitettiin.

Vilkaisemme nopeasti I-alueen kaasukammion ja krematorion. Sisäpuolella olevan ryhmän opas kertoo yksityiskohtaisesti, kuinka Zyklon B:n syaanivetykaasulla tapettiin bunkkeriin tuotuja uhreja. Tässä kammiossa testattiin 600 venäläisellä sotavangilla ihmiskokein kaasun tehoa, ennen järjestelmälliseen juutalaisten tuhoamiseen ryhtymistä. Oppaan sanat käyvät takaraivoon: ”joskus vangeilta meni 20 minuuttia ennen kuin he tukehtuivat kuoliaaksi”.

KL Auschwitz II

KL Auschwitz-Birkenau on hieman kauempana ensimmäisestä leiristä. Tänne johtaa rautatie jonka päädyssä punatiilinen Auschwitz-Birkenaun sisäänkäyntirakennus odottaa. Täältä käsin ei ole nähtävissä mitä portti pitää sisällään.

Portin läpi päästyäsi olet ratapihalla, jossa junan tuomille vangeille tehtiin karsinta. Radan vieressä seisovasta mustavalokuvasta on nähtävissä kuinka ärhäkän oloiset saksanpaimenkoirat ohjasivat ihmisiä vartioineen ”oikeisiin” jonoihin. Juuri tässä kohdin tuhannet perheet hajosivat lopullisesti; lapset erotettiin vanhemmistaan, vanhukset sysättiin itkujen kera eteenpäin. Kohtalosi oli sinetöity yhdellä viittauksella jonoon; työkykyinen, työkyvytön ja SS-upseeri Josef Mengelen sairaiden kokeiden uhrit. Kaasukammio ei odottanut aivan kaikkia, mikäli junan tuomina oli alle 200 henkilöä, ihmiset surmattiin ampumalla viiden ryhmissä heitä niskaan.

Nyt ratatie on tyhjä ja voinkin nähdä hajonneiden puuparakkien tiiliset lämmityspiiput niin pitkälle kuin silmät kantavat, samalla tajuten kuinka valtavasta alueesta onkaan kyse. Kentällä pyyhkii pyörteinen kylmä tuuli kera isojen vesipisaroiden jotka saavat vierailijan kiertämään kätensä itsensä ympärille luonnostaan. Mikäs se on talvivaatteissa tässä palellessa, vangeilla oli ohuet, karheat riekaleet vaatteinaan ja ruokana lähinnä homeisen leivän kera haaleaa vesikeittoa jossa perunankuoret etsivät toisiaan.

Läheltä rata-aluetta löytyy Josef Mengelen ”lääkäriasema”. Opastusteksteistä löytyy hirvittäviä tarinoita kaksoskokeista sekä ”tieteellisistä mittauksista” myrkkyjen ja ravinnonpuutteen vaikutuksista ihmiskehoon.

Kentän perältä löytyy tuhoamisalue jolla II-leirin kaasukammiot ja krematoriot sijaitsivat. Saksalaiset sulkivat kaasukammiot vuonna 1944 sekä purkivat niin kammiot kuin krematoriot muutamaa lukuun ottamatta. Jäljelle jäänyt krematorio I, muutettiin ilmatorjuntabunkkeriksi.

SS räjäytti polttouunit II ja III:n 20.1. sekä viimeisen polttouunin 25.1, venäläisten saapuessa keskitysleirille 27.1.1945. Saksalaiset jatkoivat asiakirjojen ja todisteiden tuhoamista vimmaisesti loppuun asti.

On mahdotonta kuvitella kaikkea sitä pelkoa, itkua, nälkää ja kärsimystä joita keskitysleirillä on koettu. Kentällä palellessa Auschwitzissa tehdyt kauheudet hiipivät pikku hiljaa tajuntaan, laittaen vierailijan kovin hiljaiseksi, kuten myös koko meidän seurueelle kävi.