Browsing Tag

Unescon maailmanperintökohde

Unescon maailmanperintökohde: Merenkurkun saaristo

Merenkurkun saaristo, Mustasaari

Noin 40 kilometrin päässä Vaasasta, pääsee tutustumaan Suomen Unescon luonnonperintökohteeseen – Merenkurkun saaristoon.

Merenkurkun saaristo lyhyesti

Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luontokohde Unescon maailmanperintöluettelossa ja muodostaa yhdessä Ruotsin Korkean Rannikon kanssa rajat ylittävän geologisen maailmanperintökohteen.

Kokoa saaristolla on 194 400 ha, josta 29 300 ha on maata. Alue kuuluu myös yhdessä Korkean rannikon kanssa maailmanlaajuiseen yhteisöön joka koostuu yhteensä 46:sta meriin liittyvästä maailmanperintöalueesta.

Viimeisen n. 10 000 vuotta sitten päättyneen jääkauden muovaamassa saaristossa maankohoaminen (8 mm/vuosi) paljastaa uusia karikoita ja ihmeellisiä labyrinttimaisia moreeniharjanteita maailmanennätysvauhtia.

Juuri tämän saariston maankohoamisnopeuden vuoksi Merenkurkun saaristo lisättiin mukaan maailmanperintöluetteloon vuonna 2006.

Merenkurkku tarjoaa matkailijalle huikeiden luontoelämysten lisäksi mahdollisuutta tutustua aitoihin kalastajakyliin, osallistua mukaan maailmaperintöristeilyihin, haastaa itsensä erilaisissa aktiviteeteissa kuten melonnassa, kalastamisessa sekä patikoinnissa ja lepäämistä mm. mökkimajoituksen muodossa ainutlaatuisen meren ääressä.

Merenkurkun saaristoon kuuluvat kunnat Suomessa: Mustasaari, Korsnäs, Maalahti, Vaasa ja Vöyri.

Matkalla saaristoon

Hyvän sään vallitessa, ja rannikolla poikkeuksetta on kesäisin mainio sää, tulee Vaasassa vieraillessa käytyä myös Mustasaaressa ”tuulettumassa”. Mustasaareen on helppo tulla, hyvät opasteet Vaasasta ohjaavat näppärästi perille. Reitti kulkee aluksi läpi asuinalueen kunnes taloja on aina vain vähemmän ja talot vaihtuvat matalaan puustoon. Meri tulee vastaan Alskatissa kun tie halkoo kimmeltävää ja varsin tyyntä merta.

Raippaluoto – Suomen pisin silta

Pysähdymme ennen Raippaluodon vinoköysisiltaa edeltävälle levähdyspaikalle. Sillan kupeessa silmä lepää vaikka ei meri-ihminen varsinaisesti olisikaan.

Kuin tilauksesta, rannassa on joutsenperhe joka näytösluontoisesti esittelee harmaitten poikasten pehmeyttä ja valkoisten vanhempien kauneutta matkailijoille. Sillan oikealta puolelta löytyy myös R. Cederbergin kalakauppa josta saa varmasti tuoreita kaloja mukaan matkaan näin halutessaan.

Raippaluodon silta.

Hetken levättyä ajamme 1 045 metriä pitkän ja 26 metriä korkean (kannatinpylväät 82 metrisiä) Suomen pisimmän sillan yli ja jatkamme matkaa, jättäen oikealle puolelle jäävät Berny`s kahvila – ravintolan tällä kertaa käymättä. Matka jatkuu läpi idyllisen Mustasaaren.

On varsin herttaisen näköistä kun lähes jokainen saaren talo ja mökki on väritykseltään punainen, valkoisten kulmalautojen kehystäessä ikkunoita ja talojen reunoja. Jos rakennukset ovat matalia, sitä samaa voi sanoa saaren kasvillisuudesta.

Svedjehamnin kalastajakylä

Määränpäämme on Svedjehamn josta löytyy viehättävä kalastajakylä. Paikasta ei voi erehtyä, pienet punaiset venevajat kehystävät satamaa. Täältä löytyy myös kahvila – ravintola Salteriet sekä mahdollisuus grillaamiseen. Meidän määränpää on tällä kertaa vierailla Saltkaretin näköalatornissa sekä kiertää alueen lukuisista luontopoluista vajaan 4 km pituinen Bodvattnetin kierto-polku.

Näköalatornille kulkee hyvä soratie, joka sopii myös lastenvaunuille sekä liikuntarajoitteisille. Näköalatorni on 400 metrin päässä pysäköintialueesta. Ohitamme venevajan josta on tehty valokuvagalleria. Seinillä on esillä hienoja kuvia Minun pohjanmaani-nimisessä näyttelyssä paikallisten silmin.

Saltkaretin näköalatorni

Ihastelun jälkeen jatkamme näköalatornille jonka yhteydessä on myös uudehko huoltorakennus josta löytyy kuivakäymälä. 23 metrin korkuinen Saltkaretin näköalatorni kohoaa vieressä.

Torniin johtavat portaat mutta kyllä näköalat korvaavat pienen puuskuttamisen. Tornissa on hyvät opasteet ja hyvällä kelillä näkee aina Ruotsiin asti. Lämmin tuulenvire tuntuu ihanalta helteisen kiipeämisen jälkeen ja sitä oikein unohtuu katsomaan kaukaisuuteen linnunlaulun täyttäessä merensinistä ja vehreää metsään silmän kantamattomiin vuorottelevan rannikon. Tänne kannattaa todellakin tulla!

Tornin huipulla on myös muutama penkkipaikka joten mikäpä auringossa on istuskellessa ja nauttiessa Suomen kesästä. Torni on suosittu kohde myös ulkomaisten matkailijoiden keskuudessa ja kielien sekamelska on varsin viehättävää, tuntuu kuin olisi matkustanut hieman kauemmaksikin.

Bodvattnetin kierto

Laskeudumme portaat alas ja suunnistamme luontopolulle joka jatkuu tornin takaa saariston luontoon. Tämän linkin takaa löydät halutessasi Bodvattnetin kierto-polun kartan.

Ohitamme grillauspaikan ja kuljemme pitkin hyvin kapeaa ja kivikkoista polkua eteenpäin. Meri kehystää polkua, lintujen ja hyttysten pitäessä seuraa kulkijoille. Polku on kivien vuoksi hieman haasteellinen, suosittelenkin jalkaan kunnon lenkkareita tai kävelykenkiä, tänne on turha kevyissä kesäkengissä lähteä.

Bodbackanin kalasatama

Maasto vaihtelee matkan aikana karusta saaristoluodosta, umpeen kasvaneiden merenlahtien kautta rehevään lehtometsään. Myös tiheämpää kuusikkoa löytyy matkan varrelta. Polkua on kosteimmille paikoille tuotu vahvistamaan pitkospuita sekä haketta ja jalat pysyvät kuivina.

Saavumme laidunkäytössä olevan koivikon jälkeen Björkön kylän entiseen kalasatamaan, Bodbackaniin, joka on nykyään museoalue monine venevajoineen ja -valkamineen.  Kaukana näkyy myös laiduntavan ylämaankarjaa jotka omalta osaltaan pitävät saariston luontoa yllä.

Bodbackanin vanhasta kalasatamasta lähdettiin postisoutuveneillä noin 100 vuotta sitten vaarallisille matkoille kivikkoisen Merenkurkun yli Uumajaan. Postin lisäksi veneillä kuljetettiin myös valtion virkamiehiä. Nyt satama on hiljainen, vain näytösluontoisesti esille nostetut verkot heiluvat rauhallisesti tuulessa. Viereisillä niityillä kasvavat luonnonkukat kuten kissankellot rikastuttavat maisemaa entisestään. Viehättävä paikka!

Bodbackanin vanhasta kalasatamasta jatkuva polku, vie takaisin 500 metrin päässä olevalle Svedjehamnin paikoitusalueelle. Tämä osa polusta on jälleen levää ja hyvässä kunnossa, joten myös rattailla kulkeminen onnistuu. Tälle reitille on myös aseteltu penkkejä jotka suorastaan kutsuvat istumaan ja nauttimaan ainutlaatuisesta Merenkulun saaristoluonnosta vielä kertaalleen ennen automatkan jatkumista!

Tutustu myös seuraaviin Unescon Suomen maailmanperintökohteisiin:

Vanha Rauma

Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue

Unescon maailmanperintökohde: Muinainen Olympia

Olympia, Kreikka

Tämän kesän Kreikan roadtripillä vierailimme useassa maan Unescon maailmanperintökohteessa. Yksi näistä oli Olympían kylä Peloponnesoksen niemimaalla Kreikassa. Täällä katsotaan alkaneen Antiikin Olympiakisat.

Muinaiset Olympiakisat lyhyesti

Antiikin olympialaiset järjestettiin Zeus-jumalan kunniaksi. Ensimmäiset tunnetut urheilukisat järjestettiin vuonna 776 eaa. ja kisat jatkuivat ainakin vuoteen 393 jaa.

Lähes 650-vuotisen kisaperinteen aikana kisat pidettiin joka neljäs vuosi heinäkuun lopussa. Olympialaiset kestivät laajimmillaan viisi päivää.

Olympiakisojen urheilulajeihin kuului pelkästään yksilölajeja, ei laisinkaan joukkuelajeja.  Lajeja oli mm. stadionjuoksu sekä muita juoksulajeja, vaunukilpa-ajot ja muita hevosurheilulajeja, pituushyppy, keihään- ja kiekonheittoa, painia ja nyrkkeilyä. Kisojen keskeisimmät tapahtumapaikat olivat Olympian stadionilla sekä Hippodromilla.

Kisoihin osallistui suuri joukko poikia sekä miehiä sen hetkisestä kreikkalaisesta maailmasta. Naisille oli järjestetty oma Heran kunniaksi kilpailtu yksipäiväinen kisatapahtuma ennen varsinaisia miesten olympialaisia.

Viidentenä eli viimeisenä kisapäivänä voittajat palkittiin ja seppelöitiin Zeuksen temppelin edessä. Olympialaiset päättyivät suuriin juhliin jossa olympialaisten eri lajien voittajat perheineen olivat kunniavieraina. Olympiavoittajat olivat juhlittuja sankareita joista kirjoitettiin runoja ja lauluja. Erityisesti he toivat kunniaa omille vanhemmilleen.

Kisoja seurattiin jo tuolloin suurella mielenkiinnolla. Kisakatsojia kerrotaan olleen Olympiassa parhaimmillaan 40 000 ihmistä. Urheilijoiden ja heidän taustajoukkojensa lisäksi paikalle saapui politiikkoja, filosofeja, kauppiaita, oraakkeleita sekä varkaita. Varsinaisesta kansanhuvista kun oli kyse.

Unescon maailmanperintökohde: Muinainen Olympia

Muinaisella Olympia-alueella on kolme mielenkiintoista museota; Olympian arkeologinen museo, Olympian kaivausten historian museo sekä Olympian kisojen historian museo sekä vanha arkeologinen raunioalue. Alueen vieressä on nykyinen pieni Olympia-kylä joka on täysin keskittynyt turismin ympärille. Kylässä on lukuisia pieniä ravintoloita sekä kauppoja jotka myyvät matkamuistoja. Pieniä majoituskohteita ja muutama isompi hotelli löytyy kylästä myös.

Olympia lisättiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1989.

Maailmanperintökohde on avoinna joka päivä klo 8.00 – 20.00.

Pääsyliput: 1.4. – 31.10. aikuiset 12€ ja alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. 1.11. – 31.3. aikuiset 6€. Pääsylipun hinnalla pääsee kaikkiin alueen museoihin ja ne ovat voimassa yhden vuorokauden. Katso poikkeavat päivät tämän linkin takaa.

Olympian kamaralla

Saavuimme kylään jo edellisenä iltana. Varsinainen Olympia-kylä on nopeasti kierretty. Kylää halkoo yksi pääkatu joka on koristeltu Olympia- sekä nykyisiin kisoihin osallistuvien maiden lipuilla. Suomen lippua ei kadulta kylläkään löytynyt.

Suunnistimme ostamaan pääsyliput ja marssimme Olympian Arkeologiselle alueelle. Alueelle pääsee vielä sisälle 15 minuuttia ennen porttien sulkemista ja onkin varsin mielekästä käydä raunioalueella illalla kun aurinko ei paahda täydeltä terältä. Lämpötila kun hätyyttelee heinäkuussa 40 asteen luokkaa.

Olympian Arkeologinen alue ei ole valtava ja on helposti käveltävissä. Raunioiden päälle ei pääse ottamaan kuvia vaan museovahdit puhaltelevat pilleihin hyvin herkästi. Kivet on matalilla naruaidoilla eristetty kävelypoluista. Kivien lomassa asuinpaikkoja pitävät niin erilaiset liskot kuin käärmeetkin, joten myöskään sen vuoksi niille ei ole suositeltavaa mennä. Näimmepä alueella yhden käärmeenkin, nimittäin Dahl’s whip snakeksi kutsutun luikeron.

Kuuluisin alueen raunioista on aikoinaan 40 000 katsojaa kerännyt stadion tai se mitä siitä on jäljellä. Myös Zeuksen temppelin rauniot ovat kuuluisa kuvauskohde. Kaiken kaikkiaan raunioalue on opastekylteillä hyvin merkitty, mutta tarvitaan aika paljon mielikuvitusta jotta osaa hahmottaa muinaisen Olympian sekä sen kisojen aikaisen tunnelman.

Seuraavana aamuna lähdimme aamu-uinnin jälkeen Olympia Village Resort & Spasta muutaman sadan metrin päähän maailmanperintökohteelle. Mikäli hotelli kiinnostaa, piakkoin hotellista on tulossa arvostelu.

Vaikka aamu oli aluillaan, oli jo todella kuuma, mukaan kannattaa todellakin ottaa hatut sekä vesipullot vaikkakaan alueelle ei saa viedä syömistä tai juomista. Tästä selviää sillä, että laittaa vesipullon reppuun (museoalueen oppaan neuvo) ja ottaa sen pois porttien jälkeen. Reppuja ei tutkita.

Aloitimme museokierroksemme alueen parkkipaikan viereisestä Olympian kisojen historian museosta. Alueelle oli tullut jo kuusi bussiryhmää, linja-auton ikkunat paljastivat, että retkeilijät olivat tulleet risteilyaluksilta.

Olympian kisojen historian museo

Olympian kisojen historian museo toimii hienossa uusklassisessa rakennuksessa, joka on valmistunut vuonna 1888. Rakennuksessa toimi alun perin Olympian arkeologinen museo, joka oli Kreikan ensimmäisiä maakunnallisia museoita ja myös ensimmäisiä museoksi alun perin rakennettuja rakennuksia. Nykyisin ko. museo löytyy alhaalta laaksosta.

Rakennus kunnostettiin vuosina 1999 – 2004 Ateenan olympialaisten alla, ja siihen perustettiin Olympian kisojen historiaa erittelevä museo. Museo avattiin uudessa toiminnassa 24. maaliskuuta 2004.

Museon näyttely esittelee kisojen sekä antiikin kreikkalaisen urheilun yleistä historiaa esihistorialliselta ajalta 1000-luvulta eaa. aina antiikin ajan lopulle saakka.

Museossa on iso, hulppea sali jonka vierustaa kiertää esineet. Mukana on patsaita, keramiikkaa sekä mosaiikinpalasia. Löydökset on kerätty sieltä täältä Kreikan museoista ja jokaisen esineen kohdalla historia on sidottu johonkin olympialaisissa olleeseen lajiin. Salin lisäksi museossa on pari käytäväsalia ja ne on nähty hyvin nopeasti.

Museon jälkeen kävelemme alas arkeologisen alueen pohjoiselle puolelle.

Ohitamme Olympian kasvitieteellisen puutarhan joka on hieman villiintynyt ja jatkamme matkaa jo aiemmin mainitulle Olympian arkeologiselle museolle.

Olympian arkeologinen museo

Olympian arkeologinen museo on yksi Kreikan merkittävimmistä arkeologisista museoista. Se esittelee Olympian raunioalueelta löydettyä pääosin antiikin aikaista esineistöä.

Museon varsinaisiin näyttelytiloihin kuuluu vestibyyli (eteisaula) sekä 12 näyttelysalia. Kokoelmiin kuuluu mm. 14 000 pronssiesinettä, aseita, veistoksia sekä terrakottapatsaita. Museon yhteydessä toimii myös pieni matkamuistomyymälä sekä kahvila.

Olympian arkeologinen museo on tehty hyvällä maulla ja sopii hyvin miljööseensä. Museo on historiallisten esineiden lisäksi täynnä turisteja jotka ovat hakeutuneet sisälle tehokkaan ilmastoinnin sekä museon mielenkiintoisen annin vuoksi.

Valtaosa museon esineistöstä on viereiseltä arkeologiselta alueelta löytyneitä aarteita joka tekee museosta varsin mielenkiintoisen. Tulee mieleen, että kuinka suuret patsaat ovat voineet löytyä maasta ja kuinka arkeologit ovat saaneet kasattua patsaita ja erilaisia astioita kuin palapelin palasia konsanaan.

Olympian arkeologinen museo on alueen museoista paras niin selkeän esillepanon kuin varsin miellyttävän ilmastoinnin vuoksi. Museossa vierähtää helposti tunti jos toinenkin. Suosittelenkin käymään ensin tässä museossa ja vasta sen jälkeen arkeologisella alueella. Näin mielikuvitus saa lisää täytettä!

Muinaisen Olympian alueella vierailuun kannattaa varata koko päivä jos toinenkin, sen verran on alueella mielenkiintoista näkemistä. Sekä erityisesti silloin jos on olympialaisista ja historiasta kiinnostunut tai jos on liikenteessä pahimpaan turistiaikaan, jolloin on luvassa myös jonkin verran jonoja.

Unescon maailmanperintökohde: Vanha Rauma

Vanha Rauma

Tiesitkö, että Suomessa on seitsemän Unescon maailmanperintökohdetta?

Kuusi kohteista on kulttuurikohteita ja yksi luontokohde. Kävimme kesälomalla Raumalla ja samalla pääsimme tutustumaan peräti kahteen Unescon kohteeseen saman päivän aikana, nimittäin Vanhaan Raumaan sekä Sammallahdenmäen pronssikauden hautaröykkiöalueeseen. Tämä blogijuttu kertoo Vanhasta Raumasta.

Vanha Rauma lyhyesti

Vanha Rauma nimettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Kohde edustaa parhaimmillaan vanhaa skandinaavista puukaupunkirakentamista sekä merellistä arkkitehtuuria 1600 – 1800-luvuilta. Vanha Rauma on Pohjoismaiden laajin, yhtenäisin sekä parhaiten säilynyt puukaupunkialue.

Viehättäviä puutaloja sisäpihoineen, ovineen ja portteineen on säilynyt 600 kappaletta ja yhdessä paikallisen murteen sekä aidon hengen kera on Vanha Rauma varteenotettava nähtävyys Suomen kesässä.

Puutalojen lisäksi Vanhan Rauman fransiskaanimunkkien rakennuttama keskiaikainen Rauman Pyhän Ristin kivikirkko, Rauman Vanha Raatihuoneen talo sekä Kauppatori ovat varteenotettavia nähtävyyksiä.

Heinäkuussa, Pitsiviikolla on mahdollista tutustua myös Vanhan Rauman talojen sisäpihoihin maksutta, kun osa omistajista avaa porttinsa yleisölle. Sisäpihoilla on tuolloin mm. kirpputoreja sekä pieniä tapahtumia jotka antavat hyvän syyn eksyä Vanhan Rauman kaduille ja nupulakivikujille.

Kohteessa

Tiedättekö tunteen kun jokin paikka on liian tuttu ja on hieman vaikea kokea sitä hienona? Tällainen on minulle Rauma, nimittäin aiemmin kaupungissa asuivat omat vanhempani ja nyt myös appivanhemmat. Ja kun jonkin kohteen näkee satoja kertoja, siitä häviää välitön hohde. Blogijuttua varten asetin ensikertalaisen ”lasit” päähäni ja lähdin perheeni kanssa tutkimaan vanhaa kaupunkia.

Kesäinen auringonpaiste saa talojen värit hehkumaan ja onneksi Vanhan Rauman taloista pidetään huolta! Monen rakennuksen edessä ovat maalausporukat jotka rapsuttavat pintamaaleja pois ennen uuden maalin tieltä.

Kaupunkijuna Kake.

Seuraamme sympaattista kaupunkijuna Kakea joka puksuttaa pitkin Rauman katuja. Junan kyytiin pääsee 5€ ja kierros käsittää niin Vanhan Rauman kuin Poroholman lomakeskuksen.

Saavumme Kauppatorille, joka on hyvin aktiivinen ja vilkas kohde raumalaisille. Tänäänkin, vaikka on normaali torstai, torilla on vihannesten ja kalojen myyjien lisäksi kipuamassa lavalle kuororyhmä.

Rauman Vanha Raatihuoneen talo.

Lavaa vastapäätä on barokkityyliä edustava Rauman Vanha Raatihuoneen talo, komea kivirakennus jossa vuodesta 1902 on sijainnut Rauman museo. Raatihuone on valmistunut vuonna 1776. Vastaavia alkuperäisessä asussaan olevia raatihuoneen taloja on Suomessa jäljellä Rauman lisäksi vain Porvoossa. Mikäli Raatihuone ja Rauman museo kiinnostavat, tämän linkin takaa löydät lisää tietoa. Museosta on mahdollista käydä hakemassa kartta joka opastaa pitkin Rauma Unescon kulttuurikohteita. Voit printata sen mukaasi myös tästä.

Astellemme torin vierustaa kulkevaa Isokirkkokatua Rauman Pyhän Ristin kirkolle. Kapealla kadulla katselemme taloja ja erityisesti portteja joilla talojen sisäpihat pysyvät katseilta piilossa. Portit ovat korkeita sekä varsin hienoja, kannattaa silmäillä kuinka erilaisilla koristeluilla portit on tehty. Kuljemme sillan yli jonka alle jää Kanaali. Kapeaa kanaalia ympäröi vehreä kasvisto sekä leikkivät sorsanpoikaset.

Rauman Pyhän Ristin kirkko.

Rauman Pyhän Ristin kirkko on varsin viehättävä ilmestys. Erityisesti nyt kun luonto on vihreimmillään ja puut reunustavat kirkkoa suloisesti. Kirkon ovet ovat avoinna arkisin klo 10.00 – 17.00, lauantaina klo 11.00 – 15.00 ja sunnuntaina klo 10.00 – 16.00. Kirkkoon ei ole sisäänpääsymaksua.

Rauman Pyhän Ristin kirkon rakennuttivat fransiskaanimunkit luostarinsa yhteyteen 1400-luvun lopulla ja myös kirkon sisätilan hyvin säilyneet maalaukset ovat siltä ajalta. Suosittelen vilkaisemaan, samalla voi kirkosta löytää hieman uudempaankin taidetta…

Kerttu Horilan veistos: On riemu kun saan tulla sun Herra temppeliis.

Kerttu Horilan veistos On riemu kun saan tulla sun Herra temppeliis (teos on nimetty vanhan rouvan kädessä olevan virsikirjan virren nro 195 mukaan).

Kimmo Ojaniemen katedraaliaiheisia puuveistoksia.

Kirkon takana olevassa Kirkon kellarissa on heinäkuun ajan esillä Kimmo Ojaniemen katedraaliaiheiset puuveistokset ja ääniteos, jotka sopivat vallan mainiosti miljööseen mukaan. Veistokset on lisäksi valaistu näyttävästi ja Kirkon kellari onkin mukava pieni kohde matkan varrella. Lisää informaatiota löydät tämän linkin takaa.

Suomen pienin katu, Kitukränn.

Kierrämme kirkon ja tapulin jäänteet ja palaamme takaisin Vanhan Kaupungin kujille. Vastaan tulee Suomen pienin katu Kitukränn. Pituutta Kitukrännilla on 60 metriä ja leveyttä 213 cm. Sanomattakin on selvää, ettei tällä kadulla moottoriajoneuvoja nähdä ja hyvä niin!

Marela-museo.

Marela-museon takapiha on viehättävä.

Kurkimme sisäpihoille avointen porttien takaa, sisäpihat ovat idyllisiä paikkoja joissa vanha kohtaa uuden nykyisten asukkaiden mukana. Marela-museon takana Kauppakatu 24:ssä olevalla sisäpihalla on mahdollista viivähtää hetki jos toinenkin. Täällä pääsee tutustumaan mm. perinteiseen veneenrakentamiseen, onhan Marela entinen kauppias- ja laivanvarustajasuvun kotitalo.

Pyhän kolminaisuuden harmaakivikirkon rauniot.

Marelan kulmalta näkee myös vanhan Kalatorin jossa vielä 1300-luvulla oli meri. Kalatorin reunalta löytyy myös 1400-luvulla rakennetun Pyhän kolminaisuuden harmaakivikirkon rauniot.

Rauman Flikk ja nätti flikka.

Meidän kävelyreissumme Vanhan Rauman kujilla päättyy Hauenguanoon eli kahden pääkadun Kauppakadun ja Kuninkaankadun risteykseen. Täältä löytyy puurakenteinen kaivo sekä Vanhan kaupungin ensimmäinen yksityinen kivitalo vuodelta 1795, joka nykyisin on osa Rauman taidemuseo Pinnalaa. Taidemuseon edustalla istuu Kerttu Horilan vuonna 2014 julkistettu Rauman Flikk-niminen patsas. Hurmaava istuva veistos on osoittautunut hyvin kuvatuksi kohteeksi yhdessä tai erikseen flikan uusien ystävien kera.

Hauenguanon lähistöllä on käsityöläisten pajoja sekä putiikkeja joissa myydään mm. kuuluisaa raumalaista pitsiä, josta myös heinäkuussa järjestettävä Pitsiviikko on saanut nimensä. Mutta se on eri jutun aihe se. Seuraavassa Rauma-aiheisessa osassa vieraillaan Unescon maailmanperintökohteessa pronssikautisella Sammallahdenmäen hautaröykkiöalueella.

Lue myös Meriharakan tuorein blogikirjoitus Rauman Unesco-kohteista tämän linkin takaa.

 

Angkorin arkeologinen temppelialue, osa 2.

Siem Reap, Kambodza

Aiemmin julkaistussa blogijutussa vierailimme ehkä kuuluisimmassa Angkorin temppelialueen temppeleistä – Angkor Watissa. Jos juttu on mennyt sinulta ohi, voit lukea sen tämän linkin takaa. Tässä osiossa käymme ihmettelemässä sekä Bayonin että Ta Prohm:n temppeleitä.

Lähde: Kambodzan turistisivut, Angkorin temppelialueen kartta.

Kohteessa

Varovainen Tuk Tuk-kuskimme käänsi kulkuneuvomme sisemmälle temppelialueelle. Ajelimme pitkin tasaista tietä viilentävän ilmavirran kutitellessa kehojamme. Ennen Bayonin temppeliä pysähdyimme eteläiselle portille, jossa massiiviset mutta tyytyväisen näköiset hahmot johdattavat kulkijan 50 metristä siltaa pitkin hyvin kapeasta portista sisään.

Eteläinen portti

Eteläinen portti onkin yksi viidestä muinaista Angkor Thomin aluetta vartioivista portista, joka on säilynyt hyvässä kunnossa näihin päiviin asti ja on siten yksi turistien kuvatuimmista paikoista. Portti on rakennettu 1100- ja 1200-luvun vaihteessa kuningas Jayavarman VII toimesta. Porttia ennen olevan sillan vasemmalla puolella olevat 54 patsasta edustavat jumalallisia vartijoita ”devas” ja oikealla puolella siltaa olevat 54 patsasta edustavat paholaisen jumalia ”asuras”.  Muutamalla hahmolla on selkeästi pää vaihdettu uuteen. Kuskimme kertookin, että muutama vuosikymmen sitten, temppelialueelta hävisi patsaita ja patsaiden osia erityisesti Thaimaahan. Vaurioita on pyritty korjaamaan kivijäljennöksillä. Myös Angkorin kansallismuseosta löytyy muutama ”pudonnut” pää.

Sillalla ja portilla on kymmeniä kuvaajia ja muutaman kuvan jälkeen jatkammekin matkaa Bayonille. Matkan varrella ihastelemme vehreää kasvustoa jota selkeästi joudutaan pitämään hieman kurissa. Lämpöä on lähes 34 astetta ja ilmankosteus 97 %, joten mikä tahansa verso kasvaa palmujen alla hyvin terhakkaasti. Siellä täällä on pieniä hedelmäpuita joiden alle ovat apinaryhmät keskittyneet maistelemaan maahan pudonneita kypsiä hedelmiä.

Bayon

Bayonin temppelialue näkyy jo kaukaa tieltä, jos Angkor Wat oli enemmän leveä kuin korkea, on Bayon enemmän korkea kuin leveä. Kuskimme pysäyttää meidän sisäänpääsyportille ja olemme muinaisen Khmerien kaupungin Angkor Thomin keskiössä. Temppeli on rakennettu noin 1200-luvulla kuningas Jayavarman VII toimesta, joka muuten piti itseään kuningas-jumalana. Bayon on tutkijoiden mukaan mystisin Angkorin arkeologisen temppelialueen temppeleistä. Tähän vaikuttaa 37 jäljellä olevaa tornia joissa valtavan kokoiset Lokeshvaran kasvot katsovat neljään eri ilmansuuntaan.

Temppeli ei ilmennä pelkästään khmeriläisiä vivahteita myös buddhismi on vahvasti läsnä temppelin arkkitehtuurissa, seinämaalauksissa ja kohokuvissa.

Bayon on enemmän minun makuuni. Temppelille johdattaa hiekkakivilaatoilla päällystetty tie. Temppeli tuntuu kasvavan kerroksissa lähemmäksi päästyämme. Temppelin keskiön alttarissa on kuninkaan patsas.

Jatkamme matkaa. Viimeisenä on vuorossa Ta Prohm:n temppeli. Kuitenkin matkan varrelle jää lukuisia pienempiä ja suurempia temppeleitä ja muita rakennuksia. Kuumuus tekee olon niin lötköksi, että ohitamme ne suosiolla, kuten myös moni muu Tuk Tuk:ssä tai busseissa matkustavista turisteista. Tässä vaiheessa on annettava propsit alueelle tulleille polkupyöräryhmille, kiertävät hiukset hulmuten temppeleitä sähköttömillä menopeleillään. Tuo vaatii jo kanttia!

Ta Prohm

Saavumme viimeiseen kohteeseemme Ta Prohm:n. Temppelialue on viidakon imaisema, ja alue ei näy tielle. Temppeli käsittää yhden hehtaarin kokoisen alueen. Pelkkiä muureja ja vallihautoja on noin 60 hehtaarin verran. Temppelialue rakennettiin vuosina 1177 – 1181. Tutkimusten mukaan aikoinaan temppelissä asui 12 640 ihmistä ja lähialueilla 79 365 ihmistä, jotka viljelivät ja kasvattivat ruokaa alueen koko väestölle. Aikoinaan temppeli tunnettiin Rajaviharana, kuninkaallisena luostarina.

Nykyisin Ta Prohm:n tunnetaan paremmin siellä kuvatuista elokuvistaan sekä puista jotka ovat ahmaisemassa kivirauniot alleen.

Alueelle mennään pölyistä mutta leveää kävelytietä pitkin. Matkan varrella orkesteri soittaa perinteistä khmeriläistä musiikkia, keräten kolehtia tuleville valloituksilleen. Temppelialue on hyvin matalaa, puut todellakin kasvavat kivien päällä ja niiden pitkät juuret ovat kietoutuneet ottamaan rauniot omakseen. Ta Prohm:ssa näkyy parhaiten menneet vuosisadat. Sen kerrotaan kärsineen eniten sodista, ja se millainen loistokkuus täällä on aikoinaan kohonnutkin, on nykyisin suttuinen muisto vain.

Temppeli on myös pieni verrattuna Angkor Watiin ja Bayoniin, ja tämä näkyy erityisesti kun lähestymme kohtaa missä pätkä Indiana Jones- elokuvaa on kuvattu. Pahin sumppu tulee eteen temppelin sisäpuolella paikassa jossa Angelina Jolien niukkapukeinen vartalo on nojaillut raunion kiviin. Erityisesti kiinalaiset ovat paikasta hurmioissaan, ja ottavat kuvia edestä ja takaa, niin kauan ettei sumpusta meinaa millään päästä ohi vaikka haluisikin. Kumpi sitten on tärkeämpää, vierailla satoja vuosia vanhoissa raunioissa vai otattaa itsestään kuva ”Hollywood-lavasteissa”? Niinpä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin?

Kello on tanakasti jo iltapäivän puolella kun kiipeämme takaisin Tuk Tukin kyytiin. Olemme nälkäisiä ja väsyneitä, ja optio temppeleistä auringonlaskun aikaan saa nyt jäädä unholaan. Pyydämme kuljettajaamme viemään meidät vielä kuvaamaan apinoita, ja jouduimmekin ajelemaan aika kauan ennen kuin muutama vekkuli löytyi. Apinat kun painuvat kuumimpaan aikaan viidakon viileyteen, kuten ehkä myös meidän turistien pitäisi, näin jaksaisi illalla paremmin etsiä murkinaa. 😉

Kaiken kaikkiaan matka Angkorin temppeleille ja historiaan oli mielenkiintoinen. Arkeologinen alue on samalla todiste ihmisten vallanhaluisista ominaisuuksista, kuinka kuningas toisensa jälkeen on rakennuttanut aina vain hienomman temppelin itselleen ja lähisukulaisille, erityisesti äideilleen. Vierailu alueella on rankkaa, mutta hyvin tyydyttävää puuhaa. Ja mikäli historia ja rauniokaupungit yhtään kiinnostavat, suosittelen ostamaan useamman päivän passin temppelialueelle. Tuk Tuk-kuskien kanssa on mahdollista myös neuvotella mahdolliset käyntikohteet. Me valitsimme kolme suosituinta, mutta moni muu kohde saattaisi tarjota vieläpä isompia elämyksiä!

Angkorin arkeologinen temppelialue on avoinna: päivittäin klo 5.00 – 18.00.

Passien hinnat: 37$/päivä, 62$/kolme päivää ja viikon passi 72$.

 

 

 

Angkorin arkeologinen temppelialue, osa 1.

Siem Reap, Kambodza

Siem Reapin lähettyviltä löytyy valtava Angkorin arkeologinen temppelialue, joka liitettiin mukaan Unescon maailmanperintökohteisiin vuonna 1992.

Koska minua kiehtoo niin historia kuin mielenkiintoiset tarinat, oli Angkorin temppelialue käytävien kohteiden joukossa pitkän aikaa. Tänä keväänä käynti mahdollistui ja tästä vierailusta kertoo tämän kertainen postaus.

Angkorin temppelialue lyhyesti

Angkor kukoisti Khmerien valtakunnan pääkaupunkina 800 – 1400 luvuilla ja oli aikoinaan maailman suurin kaupunki. 1500-luvulta alkaen, useiden vuosisatojen ajan temppelialue oli hylättynä, vain buddhalaiset munkit kävivät Angkor Watissa pyhiinvaellusmatkoillaan. Muutos tapahtui 1860-luvulla kun ranskalaiset ottivat Kambodzan siirtomaakseen ja kiinnostuivat viidakosta löydetyistä ainutlaatuisista raunioista.

Angkorin temppelialue mielletään usein Angkor Watiksi joka on yksi temppelialue monen muun joukossa. Tämä temppeli on kylläkin yksi alueen suurimmista; temppeli oli aikoinaan neljä kertaa suurempi kuin esimerkiksi Vatikaanin alue on nykyisin.

Angkorin alueella on itse asiassa yli 3000 temppeliä sekä erilaista rakennusta, osin pelkkiä kivikasoja. Temppeleistä ehkä kuuluisimmiksi ovat nousseet juuri alueen alkupäässä sijaitseva Angkor Wat, Bayon temppeli sekä elokuvistaan tunnettu Ta Prohm:n temppeli. Viimeksi mainitussa temppelissä on kuvattu useita Hollywood-tuotantoja kuten Indiana Jones ja Kristallikallon Valtakunta sekä Angelina Jolien tähdittämä Tomb Rider 2 elokuva.

Aluetta hoidetaan Unescon koordinoimana monikansallisen hoitoryhmän puolesta. Mm. Angkor Watista pitää huolta saksalainen ryhmä ja japanilaiset arkeologit saivat juuri valmiiksi huoltotoimenpiteet Bayonin temppelissä. Enimmäkseen huolta aiheuttavat ilmansaasteet sekä kasvavat turistimäärät. Olemassa olevia rakennuksia pyritään tukemaan sekä entisöimään siltä osin kuin se on mahdollista. Angkorin alueella on kokoa yli 400 neliökilometriä ja osa temppeleistä sekä rakennuksista on edelleen viidakon kätköissä.

Angkorista kiinnostuneiden kannattaa vierailla myös Angkorin kansallismuseossa. Lue museosta lisää tämän linkin takaa.

Angkorin temppelialue on avoinna: päivittäin klo 5.00 – 18.00.

Passien hinnat: 37$/päivä, 62$/kolme päivää ja viikon passi 72$.

Kohteessa

Vuokrasimme hotellin kautta Tuk Tuk-kuskin päiväksi. Sen verran ”laiskoja” turisteja olimme, ettemme lähteneet katsomaan auringonnousua klo 6.00 aikaan temppelialueelle, vaikka olimmekin saaneet etukäteen internetin blogeista ja keskustelupalstoilta lukea, että pilvettömänä aamuna auringonnousu olisi oikea elämys. Valitsemamme päivä osoittautui aamusta puolipilviseksi joten olimme tehneet oikean ratkaisun. Otimme kuitenkin varauksen auringonlaskun kokemiseen ja kuljettaja tulikin hakemaan meidät hotellilta vasta klo 9.00. Mukaan otimme juomaa muutaman litran verran joka osoittautui aivan liian pieneksi määräksi jo heti alkuunsa.

Ensin ajelimme lippukeskukseen, josta ostetaan alueelle oikeuttavat passit. Jokaisen yksittäisen matkailijan, joka arkeologiselle alueelle menee, on erikseen käytävä lippuluukulla. Nimittäin pääsylippuihin tulee henkilön valokuva, joka otetaan kassalla. Myös kunkin passit katsotaan, joten ne on hyvä olla mukana koska alueelle oikeuttavat aluepassit identifioidaan kullekin henkilölle kuuluvaksi. Ostimme yhden päivän sisäänpääsyyn oikeuttavat passit.

Pääsylippurakennuksesta on useiden kilometrien matka vielä itse alueelle. Passit tarkastettiin kerran alueelle saavuttaessa sekä jokaisen temppelin kohdalla erikseen.

Alueelle menevän kannattaa varata koko päivä alueeseen tutustumiseen, nimittäin et todellakaan ole temppelialueella yksin. Tuk Tukit kiitävät eri kokoisten bussien kera varsin uutta ja sileää tietä pitkin temppelialueen ympäröivää viidakkoa. Myös joillakin temppeleillä kertyy jonoa ahtaimpiin paikkoihin.

Ensimmäisenä vastaan tulee Angkor Watia ympäröivät vesialtaat. Tällaisia ei olisi uskonut olevan täällä viidakossa. Uimaan ei kukaan sentään altaisiin mene, kuljettajamme mukaan altaissa ei sentään ole krokotiilejä koska ne ovat hyvin arvokkaita. Ja jos sellainen sinne putkahtaisi, niin se haettaisiin heti pois parempaan talteen.  Täällä päin Kambodzaa krokotiilinnahasta tehdään niin laukkuja, vöitä kuin kenkiäkin. Alueen ravintoloista voi myös ostaa krokotiilipihvin joka kuulemma muistuttaa maultaan kanaa.

Kuskimme pysäyttää ajoneuvon Angkor Watin eteen. Vastaan syöksyy pieniä likaisia lapsia, jotka anelevat ruskeilla silmillään rahaa.  On vaikeaa kävellä pois, pienet pörröpäät ovat hellyttäviä. Virallisen Angkorin matkailusivuston mukaan, ei kannata rohkaista heitä rahan tai minkään muunkaan puolesta. Seuraavana omaa tilaisuuttaan odottavat yksityiset oppaat, joilla roikkuu virallisen näköinen passi kaulassa. Hinta ei päätä huimaa, joten jos haluat opastusta, henkilön voinee palkata mukaasi temppelialueelle.

Kävelemme pitkin ponttonisiltaa altaiden toiselle puolelle auringon paahtaessa ilmanalaa polttavasti. Varsinainen hiekkakivestä rakennettu silta on remontissa. Vastaamme tulee muutama laiska apina jotka tutkailevat omia sukuelimiään turistien kuvatessa vieressä.

Kävelemme sisään Angkor Watin uumeniin. Kivisen etuportin sisällä on viileää, mutta varsin riisuttua. Temppeleistä on nimittäin viety pois lähes kaikki mikä ”irti” lähtee. Vain joitakin piirroksia ja upotuksia on seinissä jäljellä. Sekä muutama suuri uudempaa tuotantoa oleva buddha-patasas.

Saavumme sisäpihalle. Portilta vie hiekkakivilaatoista tehty muutaman sadan metrin pituinen tie aukion yli temppelille. Maa on auringosta kuiva. Näkymä on tuttu useasta historiallisesta dokumentista ja joutuukin hieman nykimään käsivarresta itseään, että täällä sitä nyt ollaan. Nuorempana sitä vain haaveili television ääressä näistä maailman ihmeistä, eikä silloin voinut uskoakaan, että joku päivä seisoisin Angkor Watin pihalla muutaman sadan muun ihmettelijän kanssa.

Kaupallisuus ja sen tuomat ärsyttävät piirteet ovat löytäneet myös tänne. Temppelin edessä päivystää kymmenisen ”ammattikuvaajaa” jotka taltioivat matkaajan kaikissa niissä internetissä mainituissa kohteissa ja asennoissa sopivaa summaa vastaan. Ja vaikka sanot yhdelle ei, hyökkää jokainen vuorollaan matkaajan kimppuun, vaikka vastaus on aina sama. Yrittänyttä ei laiteta, vai miten se sanonta nyt menikään…

Astuessasi temppelin kuopille asteltuja kiviportaita, istuessa läkähtyneenä varjossa tai ihastellessa Apsara-tanssijoiden kohokuvia seinillä, voi vain ihmetellä kuinka ammoiset ihmiset ovat voineet saada jotain tällaista aikaiseksi sen hetkisillä työkaluilla?

Angkor Watissa tulee myös selväksi, että niin luonto kuin nykyiset ihmismassat ottavat omansa. Yhtä Angkorin tornia on tuettu rakennustelineillä ja turistit raapustavat nimiään temppelien käytäville. Eri medioista onkin saanut jo lukea, että Angkorin temppelialueelle aiotaan rajoittaa päivittäistä kävijämäärää, alue ei yksinkertaisesti enää kestä yhä kasvavaa turistivirtaa. Koen olevani onnekas, että pääsin alueelle juuri silloin kuin halusin, mutta ymmärrän tuskan joka ratkaisuun liittyy.

Angkor Watin päätemppelin huipulle on mahdollista kiivetä. Täällä näkyvät jo kulkurajoitukset, ylös päästetään hieman yli sata ihmistä kerrallaan, joten jonotusaika paljaan taivaan alla voi olla liikaa matkaajalle. Ylös johtavat portaat ovat hankalat ja porrasaskeleet liian suurilla korkeuseroilla rakennettu. Ylhäältä avautuvat näkymät palkitsevat kuitenkin kiipeäjän. Hikistä hommaa se on silti!

Alasmeno on yhtä hankalaa.

Päätemppelin ulkonpuoleisella piha-alueella on lukuisia myyjiä jotka kojuissaan kauppaavat turistikrääsää ja vaatteita matkaajille. Kojut ovat kuitenkin hyvin edullisia, joten jos ei ole kiire, voi antia ainakin vilkaista. Alueella on yksi yleinen käymälä, joka on pieni puinen rakennus, jonka lattiaan on kaivettu maahan reikiä. Joten jos ei ole aivan vietävän kova hätä, suosittelen jättämään wc-vierailun väliin. Angkor Watin parkkipaikalta nimittäin löytyy länsimaalaisia standardeja noudattava matkamuistomyymälä ja Blue Pumpkin-kahvila jossa on siisti wc. Rakennuksessa on myös ilmastointi joka laskee kuumuuden nostattamaa verenpainetta mukavasti.

Myyjät odottavat helteessä läkähtyneitä matkaajia.

Istumme kahvilassa hetken juoden ruotsalaisen ryhmän kanssa sitruunasoodaa. Lähes jokainen skandinaavituristi on kasvoiltaan punertunut joko kuumuuden tai rehkimisen vuoksi. Angkorilla vierailu ei sovi liikuntarajoitteisille, sydänongelmista kärsiville tai lastenvaunujen kanssa liikkuville. Portaita ja erilaisia korkeuseroja on temppelialueella lukuisia.

Tuk Tuk-kuskimme on poissa ollessamme hankkinut valtavan juomapullosetillisen kylmää vettä ja jakaa niitä meille huolestuneen näköisenä. Ihana ihminen! Tästä jatkamme matkaa Bayonin temppelille…