Browsing Tag

Tuusula

Keski-Uudenmaan luontokohteita: Taiteilijoiden Sarvikallio

Tuusulanjärvi, Tuusula

Tuusulanjärven länsirannalta löytyy luontokohde, joka on inspiroinut niin kulta-aikakautemme taiteilijoita kuin nykyisiä luonnossa liikkujia.

Kyseessä on Sarvikallio, jolta on hulppeat näkymät alas Tuusulanjärvelle. Täällä lähes 25 metrin korkeudella olevalla kalliolla tapasi Pekka Halonen, Venny Soldan-Brofelt sekä Eero Järnefelt maalata maisemataulujaan. Järnefelt nimesikin paikan Pikku-Koliksi, koska maisemat toivat hänen mieleensä Pohjois-Karjalasta löytyvän Kolin maisemat.

Sarvikallio Majatalo Onnelan kalliolta kuvattuna.

Jos taide kiinnostaa, kannattaa googlata Järnefeltin maalauksista: Perhe Retkellä ja Maisema Sarvikalliolta sekä Haloselta Sarvikalliolta-niminen taideteos. Kuinka taiteilijat onkaan saaneet taltioitua Sarvikallion luonnon ja tunnelman kyseisiin teoksiinsa.

Taiteilijaperheet kävivät kallioilla eväsretkillä, eihän vastarannasta kovin pitkä soutumatka Sarvikalliolle ollut.

Sarvikallio kuuluu Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen kohteisiin. Pinta-alaa virkistysalueella on 36 hehtaaria. Osa Sarvikalliosta on luonnonsuojelualuetta.

Tänään

Ajamme automme Sarvikalliontien pysäköintipaikalle, jossa on myös virkistysalueen infotaulu.  Jatkamme matkaamme kävellen. Matkaa Sarvikallion näköalapaikalle on vaivaiset puoli kilometriä.

Hyvässä kunnossa oleva tie vie läpi kielorikkaan lehtometsän, vaihtuen jylhään kuusimetsään. Maasto on hyvin vaihtelevaa. Kuusia kun on läsnä, on seuranamme myös hyttysiä.

150 metriä ennen kohdetta tie kääntyy oikealle, samalla tien muuttuessa kapeammaksi. Maasto selkeästi kohoaa loppua kohde. Saavumme mäntyjen lomaan, jossa vihertävä Tuusulanjärvi pilkahtelee puiden lomasta.

Yksi polku vie kalliolle, jolta aukeaa näkymä Tuusulanjärven kapeimpaan kohtaan, joka sijainniltaan on lähes Halosenniemeä vastapäätä. Iloksemme järvellä soutaa juuri kirkkovenetiimi ja rytmikkäät huudot kantautuvat veneestä ylös kalliolle. Mikäpä täällä olisi maalatessa ja eväitä syödessä!

Ei kannata kuitenkaan mennä kuikuilemaan kovin lähelle kallion reunaa, näyttää olevan aikamoinen pudotus alas Tuusulanjärveen.

Sarvikalliolla ei ole nuotiopaikkaa, joten eväät kannattaa olla etukäteen valmistettuja. Ulkohuussi löytyy, joten puskapissalle ei tarvitse ryhtyä. Kalliolta löytyy myös geokätköpaikka.

Sarvikallio on luontokohde jolla kannattaa pistäytyä, mikäli on autoillen tutustumassa Tuusulanjärven Rantatien kulttuurikohteisiin!

 

 

 

 

 

 

Arjen muruja Työläiskotimuseossa

Työläiskotimuseo, Tuusula

Osana Tuusulan Taiteiden Yötä sekä Suomi 100-juhlavuoden tapahtumia, pidettiin Tuusulan Työläiskotimuseota auki iltamyöhään menneenä perjantaina 11.8.

Ihanan sään innoittamana paikan päälle olikin tullut lukuisia lapsiperheitä. Myös me muiden mukana.

Tuusulan Työläiskotimuseo lyhyesti

Tuusulan Työläiskotimuseo esittelee maalaispitäjän käsityöläisten elämää 1900-luvun alkupuolelta.

Työläiskotimuseo koostuu pienestä torpasta, johon kuuluu suutarinverstas, keittiö ja kammari. Lisäksi pihassa on vinttikaivo, sepän paja, pärekonekatos sekä pieni ulkorakennus vaihtuvia näyttelyitä varten.

Tänään

Askeleitamme kannatteli jo kaukaa haisteltavissa ollut tuoreen tervan tuoksu. Lähemmäksi museon pihaa päästyämme, näimme melkoisen savun joka nousi auringon siivilöimänä ylös tervanpolttopisteestä. Ihana tuoksu!

Pihassa oli paljon ihmisiä nauttimassa kulttuuritarjonnasta sekä mielettömän hienosta kesäillasta. Ilta oli tälle kesälle poikkeuksellisen lempeä, mittarin mukaan yli kaksikymmentä astetta lämmintä.

Museon pihassa olleessa telttakatoksessa oli tarjolla myös lättyjä, kahvia ja muita virvokkeita.

Kävimme ensin työnäytösluontoisella tervanpolttopisteellä, jossa puheliaat miehet kertoivat tervanpolton saloja. Aika mielenkiintoista kuulla, kuinka tervaskannot muuttuvat juoksevaksi, höyryävän kuumaksi tervaksi sekä tärpätiksi. Kotiinkin olisi tervaa ollut mahdollista ostaa. Tervanpolttopisteen vieressä oli maassa muhimassa rosvopaisti, siitäkin olisi saanut maistiaisia ostaa illan viiletessä.

Sepän paja oli suosittu nähtävyys.

Kävimme sepän pajan ovella, jossa olisi illan aikana ollut taontanäytöksiä, mutta innokkaat museovieraat estivät sisäänpääsyn. Kerran näinkin päin!

100 vuotta naisten elämää-näyttelyn antia.

Vanhoja vaatteita.

Pienessä ulkorakennuksessa on tämän kesän esillä 100 vuotta naisten elämää-näyttely. Näyttelyssä voi tutustua vanhoihin naisten vaatteisiin, käytettyihin kodinkoneisiin sekä lukuisiin valokuviin lähinnä tuusulalaisista naisista.

Suutarinverstas.

Suutarin tarvikkeita ja spriilamppu.

Varsinaiseen Työläiskotimuseoon on sisustettu suutarinverstas, jollaisessa suutari ja oppipoika aikoinaan elelivät. Verstaan pöydällä on lukuisia työkaluja, jotka ovat peräisin Tuusulan Hyrylästä ja Jokelasta. Mainittava on erikseen spriilamppu, joka on saatu ehjänä museoon talteen.

Kyökin puolta.

Museon keittiössä oli meneillään pitsinnypläysesitys. Keittiössä on leivinuuni sekä menneiden aikojen keittiötarvikkeita. Kammarin puolella karstattiin villaa. Tämä puoli talosta on sisustettu kirvesmiesperheen kodiksi. Näitä tiloja katsellessa tulee väkisin mieleen, kyllä aikoinaan on ahtaasti eletty! Jos vertaa nykyisiä asuinneliöitä, joita perheillä on näinä päivinä, tämän torpan neliöihin.

Ruskean takan syvennyksessä on erilaisia tupakka-ja tulitikkuaskeja, joista muutaman tunnistan samanlaisiksi kuin aikoinaan oman mummolani pöydillä oli. Nostalginen huone, joka tapauksessa.

Kirvesmiehen koti.

Kokoelma tulitikku- ja piipputupakka-askeja.

Taiteiden Yön ”kunniaksi”, pihalla olevassa puuhapistessä lapset saivat toteuttaa omia taiteellisia lahjojaan, maalaamalla tuoreita päreitä mieleisekseen.

Maalauspisteen vieressä olevassa päreiden höyläyspisteessä, puolen tunnin välein haapapölli sai kyytiä. Varsin vaarallisen näköistä touhua!

Pärekone kiinnosti kävijöitä.

Viimeisten tervanhajujen tuoksuttelun jälkeen jatkoimme matkaa muille Taiteiden Yön pisteille. Tervanpolttonäytöksiä kun on vain Tuusulan Taiteiden Yönä museolla tarjolla.

Tuusulan Työläiskotimuseo on sympaattinen pieni museo, joka on perinteisesti rakennettu ja nopeasti tutkittu, kuten niin moni muukin kesäisin toimiva museo. Mukava oli nähdä lapsia niinkin paljon läsnä museoalueella! Näin se tieto kulkee, sukupolvelta toiselle.

Tuusulan Työläiskotimuseo on auki toukokuusta elokuun loppuun asti, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12.00 – 16.00.  Pääsyliput 2€.

 

50 vuotta ilmatorjuntaa sotahistoriallisessa erikoismuseossa

Tuusulan Ilmatorjuntamuseo

Tuusulan Hyrylästä löytyy museo, jossa paikallisten mukaan jokainen ikäryhmä käy luokkaretkellä ainakin kerran peruskoulun yhdeksän vuoden aikana. Muualta junan tuomana en valitettavasti ole päässyt koulun kera Ilmatorjuntamuseossa vierailemaan, mahdollisuus museossa vierailuun tuli Tuusulan Taiteiden Yönä.

Tuusulan Ilmatorjuntamuseo lyhyesti

Ilmatorjuntamuseo avattiin ensi kertaa yleisölle kesäkuussa 1969. Ennen tätä museo oli toiminut Santahaminassa, Papinniemessä vuodesta 1957 lähtien. Tuolloin museo ei ollut avoinna yleisölle.

Vuonna 1967 Ilmatorjuntakoulu sai Puolustusministeriöltä luvan ottaa museokäyttöön Hyrylän varuskunnan alueelta löytyvän Kapteenin puustellin. Avaamisen jälkeen alueelle on rakennettu kaksi näyttelyhallia, Helsinki-halli vuonna 1996 sekä Tuusula-halli 2007.

Tänään

Lampsimme Ilmatorjuntamuseoon ilta-auringon saattelemana. Vielä ei kovin isoa yleisöryntäystä ollut museossa havaittavissa. Saimme kaikessa rauhassa kiertää osin heinää kasvavaa ulkoaluetta. Sopivin välimatkoin esillä oli ilmatorjuntaohjuspatteriin liittyvää taistelukalustoa, ohjuslavetteja ohjuksineen, tulenjohtokalustoa ja tutkia. Pihalta löytyy myös ”söpö” maalilennokki.

Alue on tällaisen ei-sotilaallisen mielestä hieman outo, koska opasteiden tekstit eivät kovin helpolla aukea minulle. Osa opasteita on lisäksi huonossa kunnossa. Opasteet olisi ehkä hyvä tehdä sellaisiksi, että myös henkilöt, jotka eivät ole armeijaa käyneet, osaisivat lukea niitä tai ainakin ymmärtäisivät lukemaansa. Tai sitten mukana olisi hyvä olla joku, joka pystyisi kansantajuisesti selittämään, kunkin taisteluvälineen käyttötarkoituksen.

Martti Aihan teos: 24 pistettä.

Piha-alueella on myös jonkin verran esillä taidetta, joka uppoaa paremmin tällaiseen satunnaiseen museokulkijaan.

Kapteenin Puustelli.

Pihan keskeltä löytyi punainen rakennus vuodelta 1721, joka osoittautuu Kapteenin puustelliksi. Rakennuksen sisältö oli jo huomattavasti mielenkiintoisempi kuin ns. ”rautaromut” pihalla. Museon näyttelyssä on esillä sotilasperinnenäyttely. Puustellissa käydään läpi mm. Hyrylän varuskunnan historiaa, joka alkaa jo vuodesta 1855.

Lottakanttiini.

Nähtävillä on myös Suojeluskunta- ja Lotta-toimintaan liittyviä tavaroita sekä kuvitteellinen Lottakanttiini, Talvi- ja Jatkosodan historiaa ja esineistöä, jne. Päällimmäisenä jäi mieleen Ylipäällikkö Mannerheimin eräälle äidille lähettämä surunvalittelukirje. Kirje saatiin kun oma poika oli kaatunut rintamalla. Äitinä voin kuvitella, kuinka rankka tilanne on ollut. 🙁

Suomenhevosen elämää sotatantereen melskeessä on näyttelyssä kiitettävästi huomioitu. Kapteenin Puustelli on oikeasti mielenkiintoinen, ja museokokoelman aidot esineet tukevat museon kertomaa tarinaa hyvin. Tähän näyttelyosaan kannattaa tulla ajan kanssa tutustumaan.

Helsinki-hallissa on esillä uudehko Tulikasteesta torjuntavoittoihin-näyttely. Hallin näyttely on hyvin toteutettu, ja täällä pääsee tuntemaan myös silloisen kotirintaman arjen tunnelmia. Nähtävillä on myös vuonna 1941 alasammutun venäläisen hävittäjän MIG3:n jäännökset.

Tuusula-hallissa esitellään Suomen ilmatorjunnan kehitystä vuodesta 1925 tähän päivään. Jätimme ko. näyttelyn kiertämättä aikataulukiireiden vuoksi.

Ilmatorjuntamuseossa on kahvio ja museokauppa. Museokaupasta on mahdollista ostaa mm. Leijonatuotteita kuin Puolustusvoimien käytöstä poistettua tavaraa.

Museolla onnistuu myös seminaarien ja kokousten järjestäminen. Lisäksi voit tilata Historiallinen retki – Onnistumisia ennen ja nyt-draamaopastuksen ryhmällesi.

Kaiken kaikkiaan on hyvä, että tällainen sotatekniikkaan ja -historiaan keskittyvä museo on olemassa. On omanlaisensa kulttuuriteko, jotta on saatu käytöstä poistettua kalustoa jokaisen museovierailijan nähtäville. Vaikkakin museo ja ilmatorjuntakalusto taitaa olla enemmän miesten ja poikien mieleen.

Olisin ehkä kaivannut enemmän opaskyltteihin kerronnallisuutta. Esim. Onko kalusto ollut aktiivikäytössä, ja jos, niin missä? Helsinki- ja Tuusula-hallien sisäänkäyntien yhteyteen voisi myös lisätä tiedon, että näyttely jatkuu hallien sisällä, ettei kukaan vahingossa kävele ”onnensa ohitse”.

Kesäaikaan museo on avoinna klo 11.00 – 17.00 (maanantaisin museo on kiinni). Talviaikana museo on auki ke-su klo 11.00 – 17.00. Pääsylippujen hinnat 7€ aikuiset ja lapset 7 – 14 vuotiaat 1€.

Ilmatorjuntamuseolta matkamme jatkui Tuusulan Työläiskotimuseoon. Seuraa mukana!

Jannen kanssa saunassa

Majatalo Onnela, Tuusulanjärvi

Keväällä tutustuimme Majatalo Onnelaan, mutta emme tuolloin valitettavasti päässeet vierailemaan kaikissa majatalon saunamaailman saunoissa. Voit lukea aurinkoisesta reissustamme täältä.

Tuo harmittava takaisku oli korjattava, ja niinpä elokuun tummuvassa illassa kävimme testaamassa Majatalo Onnelan Jannen saunan.

Jannen sauna lyhyesti

Jannen sauna valmistui vuonna 2013 ja kunnioittaa nimellään Tuusulanjärven Rantatiellä vaikuttanutta Jean Sibeliusta, jonka juhlavuotta vietettiin vuonna 2015.

Saunan käyttöaika on huhtikuusta syyskuuhun. Sauna sopii mainiosti perheille ja pienille porukoille. Virallisia laudepaikkoja on neljä.

Tänään

Kävimme ilmoittautumassa vastaanotossa ennen saunalle menoa. Vielä tässä vaiheessa meiltä kysyttiin, onko puusaunankäyttö tuttua, nimittäin jos ei olisi, apua sen käyttöön olisi saattavilla. Kokemusta on kyllä, joten matka jatkui polkua pitkin saunalle.

Sauna löytyy aivan Tuusulanjärven rannasta, lähes omasta rauhastaan. Saunan edustalla on suuri, osin katettu terassi, jossa voi nautiskella maisemista sekä vilvoitella löylyn jälkeen.

Saunarakennuksessa on pieni pukuhuone, jossa odotti tämän illan saunajuomat sekä pientä suolaista. Täällä odotti myös lisäkopallinen polttopuita sekä pyyhkeet.

Avasimme hienon vaaleaa puuta olevan oven saunaan. Vastaan tulvahti kiukaan pehmyt lämpö kun tuli nuoli kuivia koivuhalkoja saunanpesässä. Saunan seinät ovat perinteisen tummat, mutta katto ja hienot lauteet vaaleaa puuta.

Jannen sauna on perinteinen mökkisauna, joten täältä et hierovia suihkuja löydä, vaan kylpeminen tapahtuu ”eksoottisesti” pesuvadeilla ja Tuusulanjärvessä uiden.

Saunan seinällä saunatapahtumaa valvoo itseoikeutetusti Janne tai paremminkin Sibeliuksesta tehty taidokas puuveistos. Vesisaavissa odotteli kaksi saunavihtaa ja olipa vatiinkin jo laskettu vettä valmiiksi, unohtamatta pellavaisia pepunalusia. Kyllä nyt kelpaa saunoa!

Mukana olleet teinit suuntasivat askeleensa saman tien Tuusulanjärveen. Saunalla on aivan omat portaat pienelle laiturille, josta pääsee järveen. Naapurisauna Elvilällä, joka sijaistee pienen matkan päässä Jannesta, on oma uimalaiturinsa.

Elvilä.

Teinien uidessa asetuimme taloksi saunan lauteille. Saunassa on suuri ikkuna suoraan Tuusulanjärvelle, josta voit saunan lämmöstä nautiskellen seurata sorsien uimista ja kalojen loiskimista järvessä.

Kuului matala tuhahdus, kun vettä lensi kiukaalle. Sauna antoi pehmeät löylyt saunojilleen, en sellaisista tiukoista löylyistä tykkäisikään. Silti saunanmittari näytti 80-astetta, joten minun mittakaavassa aika kovissa lämmöissä olimme.

Teinien tullessa lämmittelemään, me vuorostamme astelimme laiturille, ja jonkin hetken päästä tämän vilukissan talviturkki oli Tuusulanjärvessä. KYLMÄÄ! Mutta onneksi sauna oli aivan vieressä.

Välillä nautimme hileistä limpparia suurella terassilla ja totesimme nachot yllättävän hyväksi saunasyömiseksi.

Jannen sauna on uskomaton paikka, niin lähellä Helsinkiä ja silti niin lähellä mökkimäistä perisuomalaista kylpytapahtumaa kuin olla ja voi. Lauteilla istuessa mietiskelin, että kyllä on viehättävää, kun on tällainen mahdollisuus kaikkien pääkaupunkiseudun saunojen lisäksi. Täällä todellakin pääsee eroon arkisista mietteistä ja lihasjumeista.

Olihan niitä koivuvastojakin testattava, kun siihen lauteille ne oli varta vasten kylmässä saavissa tuotu. Hieman sääliksi kävi saunan tulevaa siistijää, sen verran lehdet lensivät viuhtoessa. Arjen suurta luksusta!

Pukuhuoneen puolelta muuten löytyvät saunassa käyntiohjeet oikein ulkomaan kielellä. Useassa kohdassa kehotettiin, että: relax! Tottelimme ohjeita sananmukaisesti. 😉

Valitettavasti varaamamme kahden tunnin aika meni ohi hujauksessa, ja kun puimme vaatteet päällemme kesäauringon laskiessa, totesimme, että tänne tullaan pian uudestaan.

Terveisin: saunan rentouttama bloggaaja perheineen!

 

 

 

 

Mielen rajalla Kellokoskella

Kellokosken sairaalamuseo, Tuusula

Viime viikolla vietettiin Tuusula-viikkoa, joka avasi ovia sellaisiinkin paikkoihin, joihin normaalioloissa ei yksittäisille vierailijoilla ole mitään asiaa. Ehkä erikoisin näistä kohteista oli Kellokosken sairaalamuseo. Kellokoski tunnetaan Keski-Uudellamaalla psykiatristen tautien sairaalana.

Kellokosken sairaala lyhyesti

1800-luvulla psyykkisesti sairaiden tilanne oli hankala. Esimerkiksi Aleksis Kivi, joka olisi kipeästi kaivannut asianmukaista hoitoa, laitettiin lyhyen Lapinlahden mielisairaalajakson jälkeen veljensä perheen harteille Tuusulanjärven Rantatielle. Perheelle maksettiin ylöspidosta muutama ruistynnyri, mutta varsinaista apua sairauteensa hän ei saanut. Perheensä luona Aleksis Kivi lopulta kuolikin.

Kellokosken mielisairaala tai Mieliharhojen talo, kuten sairaalaa aikoinaan kutsuttiin, perustettiin vuonna 1915.

Aluksi houruinhoito oli lähinnä psykiatrisesti sairaiden henkilöiden ”varastointia” sairaalan tiloihin, mutta hoitomuotojen kehittyessä ihmisiä alettiin hoitaa takaisin yhteiskuntakelpoisiksi.

Kellokosken sairaala oli edelläkävijä, mitä tuli uusien hoitomuotojen kokeiluun. Sairaalassa käytettiin vuosien saatossa hoitomuotoina niin insuliinikoomaa, vuonna 1949 Nobel-palkinnon saanutta lobotomiahoitoa kuin sähköshokkihoitoakin. Jälkimmäinen hoito on vieläkin yleisesti käytössä psykiatrisessa sairaanhoidossa. Lobotomialeikkaukset aloitettiin vuonna 1949. Ja niitä tehtiin Suomessa 188 kertaa, viimeisin vuonna 1954. Radikaalien hoitomuotojen tilalle tuli pikkuhiljaa lääkehoidot sekä nykyisin käytössä oleva toimintaterapia.

Kellokosken mielisairaalassa on ollut hoidossa kuuluisia potilaita kuten Lauri Viita, mutta ehkä kuuluisin potilas oli ”Kellokosken Prinsessa” eli Anna Lappalainen. ”Prinsessa” vietti Kellokoskella yli 50 vuotta. Sen verran legendaarisesta henkilöstä on kyse, että hänestä tehtiin vuonna 2010 elokuva, jota tähdittivät mm. Paula Vesala, Samuli Edelman sekä Krista Kosonen.

Kellokosken sairaalamuseon kokoelmaa on kartutettu sairaalaan alkuajoista asti. Museokokoelma toimii yhä opetusmateriaalina.

Tänään

Ei uskoisi museon ulkopuolelta katsottuna, mitä viehättävä sininen rakennus kätkeekään sisäänsä. Innokkaita katsojia on jonoksi ovelle asti. Opas kertookin, että museossa on koettu varsinainen yleisöryntäys menneen viikon aikana. Tuusula-viikolla on museoon tullut joka päivä vähintään 800 ihmettelijää.

Pääsemme eteisestä sisään saliin, jossa on heti näkyvillä epämiellyttävä hammaslääkärin varustus vuosikymmenten takaa. Aikaisemmin hammaslääkäri on jalallaan säädellyt poran nopeutta, kuten ompelukoneessa konsanaan. Vitriinissä on lisäksi erilaisia hammaslääkärin instrumentteja. Puistatus käy lävitseni…

Salin pöydällä on käsitöitä, joita ”Prinsessa” on aikoinaan tehnyt. Museoamanuenssi Harri Nyman pitää vierailijoille mielenkiintoisen tuokion syventymällä ihmismielen syövereihin, ”Prinsessaan” sekä Kellokosken sairaalan historiaan. Oppaan kertomat vanhat hoitomenetelmät saavat herkimmät melkein kyynelehtimään.

Karuja kuvia lobotomialeikkauksista.

Sähköhoitolaite.

Pakkopaita.

Museon seuraavassa huoneessa on sitten esillä erilaisiin hoitomuotoihin käytettyjä välineitä; paksu repijän mekko (estää itsensä raapimisen), lobotomia-instrumentit ja kuvia -leikkauksista, sähköshokkeja antava hoitokone sekä sairaalasänky, jolla ovat pakkopaita sekä kiinalaisia hattuja.

Hattujen mysteeri selvisikin pian, niitä käytettiin oppaan mukaan erään psyykelääkehoidon aikana. Kyseistä ainetta saanut ihmisen iho ei kestänyt auringonpaistetta, joten pihalle mennessä hoidokeilla oli hattu päässä. On tainnut olla aikamoinen näky!

Seuraavista huoneista löytyy mm. sodan aikaisia tarvikkeita ja huonekaluja; kypäriä, sanomalehtiä, vaatteita, sidetarvikkeita sekä valokuvia ja tarinoita menneistä vuosista Kellokosken sairaalassa. Sairaalamuseosta löytyi myös pieni kauppa, jossa myydään hoidettavien toimintaterapiassa valmistuneita tuotteita ja taideteoksia edullisilla hinnoilla.

Museo on omalla karulla tavallaan mielenkiintoinen, mutta joillekin vieraille liian ahdistava. Ja pihalla näkeekin kasvoiltaan valkoisiksi valahtaneita vierailijoita, jotka ovat tulleet vetämään happea niin rakennuksessa olleen ihmislämmön kuin oppaan puheiden kuormittamana.

”Prinsessan valtakunta”.

”Prinsessan valtakunta” eli vaaleanpunainen kartano, löytyy noin 70 metrin päässä museosta. Kartano toimii sairaalarakennuksena. Alueella vieraillessa on muistettava, että Kellokosken sairaala on edelleen aktiivikäytössä, joten vierailijoiden odotetaan käyttäytyvän alueella rauhallisesti.

Sairaalan vieressä virtaa Keravanjoki rauhoittavasti eteenpäin.

Harmi ettei Kellokosken sairaalamuseo ole avoinna yleisölle muulloin kuin tällaisina erikoispäivinä. Täällä olisi paljon opittavaa meille kaikille, oli mieleltään särkynyt tai ei.