Browsing Tag

Sotahistorialliset kohteet

Sotahistoriaa: Pitkin poikin Pohjois-Puolaa

Leśniewo ja Ketrzy, Puola

Roadtrippimme ensimmäinen osa käsitteli kolmannen valtakunnan armeijan jäljelle jättämää OKH-komentokeskusta Mamerkissa. Jos juttu on jäänyt lukematta, se löytyy tämän linkin takaa. Tämän kertaisessa jutussa käymme retkeilemässä Masurian järven patolaitteella (saks. Oberschleuse Fürstenau) sekä vilkaisemme Sudenpesän (saks. Wolfsschanze) rakentajien taloa Ketrzyssa.

Masurian järvialueen patoaminen

Masurian järvialueella on saksalaisille ollut aina suuri merkitys. Jo vuonna 1862 alueelle suunniteltiin kanaalia ja patolaitteita joilla olisi mahdollistettu Masurian järvialueen liittäminen vain 50,4 kilometrin päässä olevaan Köningsbergin satamaan ja siten Itämereen. Pudotusta tällä kanaalilla olisi ollut 110 metriä. Näin olisi alueella saatu käynnistymään säännöllinen laivaliikenne Venäjän ja Puolan, sen hetkisen Saksan välillä.

Suunnitelmat laitettiin käytäntöön vuonna 1911 mutta 1. maailmansota keskeytti rakennustyöt. Rakentamista jatkettiin 1920-luvulla ja jälleen 1930-luvulla kun Kansallissosialistit alkoivat jatkaa unelman toteuttamista rakentamalla 10 sulkua, joista viisi olisi sijainnut Puolan ja viisi Venäjän puolella. Toisen maailmansodan pyörteet keskeyttivät jälleen työt ja rakentaminen jäi lopullisesti kesken. Vuoteen 1942 mennessä kanaaliin oli kuitenkin saatu rakennettua viisi sulkua, kolme rautatiesiltaa, useita patoja sekä kahdeksan autosiltaa. Sillat kokivat kuitenkin kovia kun Saksan armeijan vetäytyessä venäläisten armeija räjäyttivät kaikki tielleen osuneet sillat taivaantuuliin.

Näinä päivinä matkailijan on mahdollista viivähtää luonnonhelmassa hetki ja käydä ihmettelemässä saksalaisten jättämiä vain neljän kilometrin päässä kanaalista sijaitsevia keskeneräisiä, mutta varsin valtavia, betonista tehtyjä patosulkuja Puolan maaseudulla Leśniewossa.

Pääsyliput maksavat 2 zlotya/0,50€ aikuisilta. Lapset alle 18v. ovat ilmaisia. Parkkipaikkamaksu 5 zlotya/1,25€. Vain käteinen käy kohteessa.

Patorakennelmalla on mahdollista kiipeillä, liukua tai benji-hypätä eri maksusta. Katso lisätiedot Rope Park Leśniewo:n Facebook-sivuilta.

Masurian patolaite löytyy sijainnista: 54,208333, 21,593333/Leśniewo.

Luonnon valtaama pato 

Tie kaartuu pienelle pellolle jonne maatalon omistaja on tehnyt maksullisen parkkipaikan. Kun yritämme jättää auton tien sivuun, se ei käy talon emännälle ja vaatii meitä maksamaan maksun siitä huolimatta. Meidän lisäksi parkkipaikalla on vain muutama auto. Mamerkin vierailijat eivät näköjään ole patoaluetta vielä löytäneet.

Parkkialueella on mahdollisuus evästen syömiseen, puiden alle on tuotu pöytiä ja tuolia kunnon levähdyspaikan tyyliin.

Ensimmäinen patolaite näkyy heti parkkialueelta, veden rajassa näkyy selvästi kesken jäänyt muhkea rakennelma. Teräspalkit kurkottavat betonista ylöspäin kuin anoen rakennusmiesten tarttumista niihin ja viimeistelemään työn. Yllättävän hyvin betoni säilyy, jos ajattelee, että valusta on jo yli 70 vuotta aikaa ja niin sade, aurinko kuin myrskyt ovat rakennelmaa päässeet armotta kurittamaan.

Ohitamme opastaulun jossa lähinnä kerrotaan Leśniewon alueen luonnosta ja sekin puolaksi. Lähdemme astelemaan maahan painautunutta polkua noin kilometrin päässä olevalle padolle. Polun varrella kasvaa villiintyneitä omena- ja päärynäpuita jotka tarjoavat ohittajalleen apettaan. Päärynät ovat pieniä ja jo hieman ylikypsiä, mutta ampiaisille tuntuvat kovin maistuvan.

Polku levenee autotien levyiseksi ja johtaa padolle asti. Pääsylippujen hinnat eivät huimia maksa, erityisesti kun teini-ikäisetkin katsotaan vielä lapsiksi. Patorakennelma on suoraan oikealla puolella. Sen sisuksiin ei ole menemistä, jos et sitten aio lisämaksusta kiipeillä tai liukua rakennelmassa. Tosin padon pyöriminen ympäri kertoo kaiken tarvittavan.

Kuvissa patoa on kuvattu pohjoisesta päin, varmaankin kolmannen valtakunnan kotka-vaakunan vuoksi. Betonista näkee, että kolossa on ollut metallinen kotka, joka aikojen saatossa hävinnyt tielle tietämättömille. Valitettavasti myös graffitien tekijät ovat paikan päälle löytäneet, siellä täällä betoniseiniä on niin erilaisia iskulauseita kuin ”kirkkovenekin”.

Valtava betonikasa on notkossa ja parhaimman kuvan sen koosta saa noustaessa ylös rinteelle. Polkuja pitkin pääsee myös läheiselle pellolle sekä Mamry järvelle. Jos sulku näyttää hylätyltä, sitä se ei todellakaan ole, nimittäin alueella on valtavasti sammakoita sekä rehevä kasvillisuus, joka pitää huolen myös tämän rakennelman naamioitumisesta ympäröivään luontoon. Tällaiset rakennelmat ovat hirvittävää tuhlausta, nähtävästi kanaali ei sitten nykyoloissa toisi lisäetua kenellekään.

Matka jatkuu

Padolta matka jatkuu 15 kilometrin päässä olevalle Hitlerin päämajalle eli Sudenpesälle (Führerhauptquartier Wolfsschanzelle).

Matkan varrella pysähdymme pari kilometriä ennen Sudenpesää Ketrzyn kaupungissa, jossa Wolfsschanzen rakentajat asuivat. Suuri tiilinen rakennus on nykyisin tyhjillään ja ränsistynyt, mutta yllättävän hyvin kestänyt kaikki nämä vuosikymmenet. Saa nähdä mitä Ketrzyn kaupunki meinaa talolla tehdä?

Seuraava osa käsittelee pelkästään Wolfsschanzea joka on noussut varsin isoksi matkailuvetonaulaksi tässä osassa Puolaa. Seuraa siis mukana!

Mannerheimin jalanjäljillä Puolan Mamerkissä

OKH-komentokeskus, Mamerki Puola 

Puolan luonnosta löytyy useita merkkejä yli 70 vuotta sitten rakennetuista kolmannen valtakunnan rakennelmista ja komentokeskuksista. Kävimme taannoisella Pohjois-Puolan roadtripillä katsomassa muutamaa tällaista bunkkerialuetta. Tämän kertainen blogijuttu kertoo Masurian järvialueelta löytyvästä OKH-komentokeskuksesta (Oberkommendo des Heeres) eli Maavoimien esikunnan komentokeskus Mamerkista (saks. Mauerwaldista).

Mamerkin historiaa

Mamerkin komentokeskusta alettiin rakentaa hyvien kulkuyhteyksien päähän Masurian järvialueelle vuonna 1940. OKH:sta käsin johdettiin Saksan Itärintamalla käytyä sotaa. Alueelle rakennettiin 250 rakennusta joiden joukossa oli mm. 30 betonista bunkkeria. Mamerkin bunkkereiden suunnittelijoiden joukossa kerrotaan toimineen myös itse Adolf Hitlerin.

OKH:n komentokeskuksesta johdettiin 40 kenraalin voimin mm. 22.6.1941 aloitettua hyökkäystä koodinimeltään Operaatio Barbarossa, jossa yli kolme miljoonaa Saksan armeijan sotilasta (pohjoinen, keskusta ja eteläinen armeijaryhmä) hyökkäsi rajan yli Neuvostoliiton puolelle.

Hitler vieraili komentokeskuksessa neljä kertaa. Hitlerin matkakumppanina Mamerkissä oli Italian diktaattori Benito Mussolini kolmen vierailun ajan. Vuoden 1941 – 1942 vierailijoiden joukossa oli myös Unkarin diktaattori Miclos Horthy, Romanian pääministeri ja diktaattori Jon Antonescu sekä Suomen sotamarsalkka ja päällikkö Carl Gustaf Mannerheim.

Vuonna 1945 natsit lähtivät kiireellä Mamerkistä ehtimättä räjäyttää aluetta, joten näinä päivinä kaikkien historiasta kiinnostuneiden on mahdollista päästä vierailemaan laajalla alueella sekä myös muutaman bunkkerin sisällä.

Mamerkissa on bunkkereiden lisäksi nähtävillä maailman ainoa museo joka käsittelee Itä-rintaman tapahtumia sekä saksalaisten että venäläisten kannalta. Nähtävillä on myös kopiot U 42-sukellusveneestä, natsien ufo-viritelmästä Haunebuu III:sta ja natsien ryöstämästä Meripihkahuoneesta, erilaisia aseita sekä 36 metriä korkea näköalatorni jonka huipulta näkee kirkkaalla säällä varsin kauas Masurian järvialueen yli.

Mamerki on avoinna ympäri vuoden. Kesäkautena 30.9. asti klo 9.30 – 18.30. Pääsyliput maksavat: 17 pln/aikuiset (4,25€) ja 12 pln/lapset (3,02€). Parkkipaikkamaksu on 5 pln. Vain käteinen raha käy!

Opastuksia saatavilla puolaksi, saksaksi, ranskaksi sekä englanniksi.

Mamerki löytyy sijainnista: 54,185556, 21,650278.

Peltoja ja bunkkereita

Ajellessa kohti komentokeskusta ei voi olla ihastelematta Puolan maaseutua. Maissi- ja heinäpeltoja tuntuu olevan lähes silmänkantamattomiin. Kapeiden mutta hyvässä kunnossa olevien teiden vierustoilla kasvaa vanhoja jalopuita, jotka kehystävät tietä paahtavalta auringolta. Myös Puolassa on tänä kesänä (2018) ollut kuuma ja jo aamupäivästä lähtien lämpömittari kipuaa 30 asteeseen.

Totuuden nimissä on kerrottava, etten ennen Puolaan tuloa ollut edes kuullut OKH-komentokeskuksesta. Sain työkaverilta vinkin varsin pätevistä Suomen Sotahistoriallisen Seuran Sotahistorialliset kohteet-sivustosta (kiitos vinkistä Jussi!) ja niitä selaillessa myös meidän roadtrip-suunnitelmamme saivat muutaman kohteen osalta täydennystä.

Paikan päällä selvisi ettei kaikkien vierailijoiden epätietoisuustilanne kohteesta ollut suinkaan sama, nimittäin Mamerkin parkkipaikka oli suorastaan tupaten täynnä lähinnä lomailevia puolalaisia ja saksalaisia perheitä.

Alue jakaantuu kartalla kolmeen selkeään osaan, jotka saksalaiset ovat nimenneet seuraavasti; Miasto Brygidy, Quelle ja Fritz. Lipunmyynnin vieressä on Miasto Brygidy eli kaksi bunkkeria ja tunneli sekä museo sukellusveneineen ja torneineen. Päätien varressa metsän suojassa on Quelle eli viisi isompaa bunkkerijärkälettä. Lisäksi Fritz-alue on metsän siimeksessä. Fritzin alueella on lukuisia erikokoisia bunkkereita.

Bunkkerin sisällä

Lippukojun vierestä polku vie ensimmäisen bunkkerin (Miasto Brygidy) sisälle jossa pimeässä kaltereiden takana on mm. mallinukkeja jotka on puettu erilaisiin Saksan armeijan univormuihin.

Kosteus ja vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja puvuissa on selvästi havaittavissa homeläikkiä. Lukuisat opastaulut kertovat tarinaa bunkkereista, niissä työskennelleistä ihmisistä sekä yleensäkin saksalaisista ihannoimatta kuitenkaan natsi-Saksan periaatteita. Kaltereiden takana on myös saksalaisilta jälkeensä jääneitä tavaroita kuten aselaatikoita.

Bunkkereiden välissä kulkee 30 metriä pitkä tunneli.

Bunkkereiden välisessä kellarissa kulkee kapea, ahdas ja pimeä 30 metriä pitkä yhdystunneli seuraavaan bunkkeriin. Käytävän pohjalla on vettä joka loiskuu tunnelin katettujen lautojen alla. Ylös tunnelista päästyämme bunkkerin sisätilan täyttää ilmahälytyksen äänet.

Yhteen bunkkerin sopukoista on laitettu istumaan Hitleriä kovasti muistuttava mallinukke, hänen ylleen on kurottautunut zombienaamari. Opastaulussa muistutetaan Sudenpesässä (Wolfsschanze) tapahtuneesta Hitlerin salamurhayrityksestä sekä hänen lopullisesta päätöksestään vain yhdeksän kuukautta epäonnistuneen murhayrityksen jälkeen.

Museo, torni ja U42-sukellusvene

Reitti jatkuu ulkona noin puolen kilometrin päässä ensimmäisistä bunkkereista. Matkan varrelle jää metsittynyt kaistale ja jos oikein tarkasti katsoo, näkee siellä täällä rakennusten perustuksia sekä pienempiä bunkkereita. Nämä rakennelmat on kuitenkin metsä ottanut syleilyynsä, eikä mahdollisuutta niiden tutkimiseen oikein ole. Paitsi jos mukana ovat pitkät saappaat sekä viidakkoveitsi.

Metsästä löytyy bunkkereiden jäännöksiä.

Polun päässä sijaitsee museo, jonka oleellinen osa on sukellusvene. Sukellusvene haarautuu museosta omaksi ulokkeeksi. Museon sisälle astuttaessa heti oviaukossa on pieni myyntitiski josta voi ostaa mm. jäätelöä, käsikranaattien kopioita sekä avaimenperiä jotka on tehty vanhoista hylsyistä.

Rakennuksen hallissa on kuvallisia opasteita OKH-toimintakeskuksen toimintavuosista sekä natsien hyökkäyksistä Euroopan eri alueille. Myöskään näissä opastauluissa ei ihmisiä ole unohdettu. Lähempään tarkasteluun on otettu neljä saksalaista upseeria, joiden kohtalon käänteistä on museossa kerrottu mielenkiintoisesti mutta lyhyesti. Joukossa on mm. Tom Cruisen Valkyrie-elokuvassa esittämä upseeri ja operaation ”pääarkkitehti” Claus von Stauffenberg, joka Sudenpesässä epäonnistuneen Hitlerin salamurhayrityksen jälkeen teloitettiin Berliinissä vuonna 1944 kera kolmen operaatio Valkyrien suunnitteluun osallistuneen kollegan kanssa.

Museon ylätasanteella on lisää mallinukkeja jotka on puettu varsin näyttäviin sotaunivormuihin.  Esillä on lisäksi erilaisia aseita sekä lasivitriineissä olevia jokapäiväisiä esineitä kuten Saksan kotka-vaakunalla varustettuja lautasia ja talvikenkiä.

Tämän kypärän kantaja ei tainnut selvitä…

Museon keskitasolla pääsee ihmettelemään saksalaisten suunnittelemia lentokonemalleja joiden joukossa on varsin ufolta näyttävä Haunebuu III-lennokki.

Käytävä vie U 42:n sisään. Sukellusveneessä voi tutustua mm. keittiöön, konehuoneeseen sekä torpedoitten laukaisutilaan.

Museon alimmassa osiossa kerrotaan karua tarinaa Stalingradin hyökkäyksestä ja piirityksestä. Historiallinen tarina on ikävää kerrottavaa sotapuolten molemmilta kannoilta katsottuna. Alakerrasta löytyy myös pikkutarkasti tehty kopio alunperin Pietarin Kesäpalatsiin tehdystä ja sittemmin natsien viemästä Meripihkahuoneesta. Alkuperäinen Meripihkahuone on edelleen kadoksissa. Nähtävillä on lisäksi lukuisia pienoismalleja sekä kuvallisia opastetekstejä aiheesta.

36 metriä korkea näköalatorni.

Ulkona on mahdollista kiivetä lisämaksusta korkeaan näköalatorniin josta hahmottaa valtavan OKH-komentokeskuksen alueen suuruuden paremmin. Ulkona on myös nähtävillä erilaisia sodan aikana käytössä olleita aseita kuten tykkejä.

Gigantti ja Hitlerin suunnittelema bunkkeri

Alueen suurimmat bunkkerit (Quelle) löytyvät vajaan kilometrin päässä museolta. Parkkialueelle pääsee ilmaiseksi näyttämällä pääsylippua. Bunkkerit ovat metsän suojassa piilossa.

Bunkkereiden ulkoseinät ovat eläväisen näköisiä.

Luonto on ottanut 70 vuodessa alueen haltuun ja hieman tulee puiden juurakoista ja luonnon omasta naamioinnista mieleen Kambodzan Siem Reapin raunioalue. Bunkkereiden seinien ulkomateriaali on tehty ohutbetonista. Se on ollut varsin oivallinen kohde sammaleen ja muun kasvillisuuden kiinnittymisen bunkkereiden seiniin. Toisin kuin 20 kilometrin päässä olevalla Sudenpesän bunkkerialueella, täällä bunkkereiden sisälle pääsee kävelemään ja parkkipaikalla vuokrataankin parilla zlotylla voimakkaita taskulamppuja pienen tutkimusretken ajaksi.

Paksuilla seinillä varustettujen bunkkereiden sisällä ei tosin ole mitään, jos ei likaa, roskia ja vesilätäköitä oteta huomioon. Hieman vaikeaa on betonimöhkäleen sisällä pimeässä hahmottaa rakennusten taannoisia suuruuden hetkiä. Jokaisen bunkkerin vieressä on kuitenkin pieni opastaulu joka auttaa ”näkemään” bunkkerin toimintatilat.

Hitlerin suunnittelema bunkkeri.

Toisena polun varrelta löytyvän bunkkerin (nro 2) on suunnitellut Hitler, tosin bunkkeri ei aivan kauheasti eroa muista möhkäleistä.

Alueen kuuluisin bunkkeri (nro 6) on nimetty Gigantiksi, huomattavan kokonsa vuoksi. Tämän bunkkerin päälle on mahdollista omalla vastuulla myös kiivetä. Alueella on jäänteitä myös juoksuhaudoista sekä jo osin romahtaneista tunneleista.

Liekö kaikuja historiasta vai leikkisiä lomailijoita liikenteessä, mutta lähes joka seurueessa säikytellään kanssavierailijoita bunkkerin pimeissä nurkissa. Muuta pelottavaa bunkkereissa ei sitten enää olekaan kuin tuo pimeys ja lukuisat pimeää rakastavat lepakkolajit…

Bunkkerialueen vieressä, puiden suojassa siintää yksi Masurian järvialueen rannoista. Rantaan on 2 plon (0,50€) lisämaksu, ranta piknik-pöytineen on varsin mainio paikka eväiden syömiseen ja ajatusten kokoamiseen kaiken nähdyn jälkeen.

Pienoismallit on tehty pikkutarkasti.

Mamerki sopii kaikille niin Euroopan historiasta kuin sotahistoriastakin kiinnostuneille sekä erityisesti pienille ja isommille pienoismallien ystäville. Mamerki on lisäksi ainutlaatuinen kohde joka todistaa omalla olemassaolollaan ajasta jolloin Eurooppa oli sananmukaisesti liekeissä.

Mikäli Puolan sotahistorialliset kohteet kiinnostavat, lähiaikoina on tulossa juttua Masuriajärven padosta, Sudenpesästä (Wolfsschanze) sekä Stutthoffin keskitysleiristä.

 

 

 

 

Sotahistorialliset kohteet: Viisikon linja

Hattuvaara, Lieksa.

Itä-Suomessa ajellessa enemmin tai myöhemmin tulee vastaan jokin sodanaikainen taistelupaikka.

Mennessämme muutama viikko sitten Ilomantsiin, pysähdyimme Talvisodan Viisikon Linjalla. Tästä pyrähdyksestä kertoo tämänpäiväinen turina.

Talvisodan Viisikon linja lyhyesti

Viisikon linja ja samalla Salpa-linjan etuasema rakennettiin vuonna 1939 YH:n aikana eli ylimääräisten kertausharjoitusten aikana. Puolustusasema joutui 9.12.1939 tositoimiin kun vihollinen hyökkäsi asemaa vastaan. Onneksi Viisikon linja oli yksi parhaiten varustelluista puolustusasemista, joten vihollisen iskut saatiin torjuttua ja vihollinen vetäytyi jouluaattona 1939 takaisin rajan taakse.

Jatkosodassa asemaa ei tarvittu, koska etulinja pysyi kaukana Pielisjärven kohteista. Viisikon linjaa oli kuitenkin vahvistettu etuasemalla välirauhan aikana.

Mikäli alueen sotahistoria kiinnostaa, vilkaisepa Lieksan Rajakilta Ry:n tekemiä sivuja aiheesta tai Visit Karelian-sivuja.

Tänään

Taustaksi on kerrottava, että ukkini niin kuin monen muunkin, palveli maataan sodassa. Silti sota oli mummolassa ollessa tabu-aihe, siitä ei puhua pukahdettu meidän lastenlasten ollessa läsnä. Silti tiedossa oli ukkini mielipiteet asiasta, joten kyllä sota leimansa jättää, useampiinkin sukupolviin kuin vain sen kokeneeseen.

Nyt pysähdyimme varsin suurelle Hattuvaaran P-alueelle. Jos et ole ajanut koskaan Lieksasta Ilomantsiin tietä 522 pitkin, ei 133 kilometrin matkan varrella montaa taloa tai kylää ole, joten näinkin ison parkkialueen löytyminen hieman ihmetytti.

Tien molemmilla puolilla on sodassa käytössä olleita valtavia panssariesteitä.

Opastaulun tekstit saavat uuden ilmeen vielä tämän syksyn aikana.

Parkkipaikalta metsäkankaalle noustessa tukkeja on laitettu tukemaan hiekkakumparetta. Tukit ovat jo parhaat päivänsä nähneet ja sama ilmiö toistuu myös muualla puolustusasemalla. Tietojen mukaan alue on kunnostettu viimeksi vuonna 2000, rankat itäsuomalaiset talvet ovat kuitenkin tehneet tuhojaan taisteluhautojen tukipuissa sekä opastaulussa.

Panssaritorjuntatykki.

Konekivääripesäkkeen ampuma-aukko.

Alueelta löytyy taisteluhautojen ja panssariesteiden lisäksi panssaritorjuntatykki, katettuja konekivääripesäkkeitä sekä talvisodan muistomerkki. Osa alueen muistometsiköstä on rauhoitettu.

Nelirivinen panssarieste.

Kuvauksellisesti mielenkiintoisin paikka on alempana maastossa oleva neljän panssariesteen rivistö, jonka läpi ei kyllä ihan helpolla jyrätä. Käy mielessä, että olisiko meistä nykyihmisistä tuollaisten järkäleiden siirtoon metsäolosuhteissa, kun vuonna 1939 ei nykyisiä nostokoneita ollut käytössä?

Viisikon linjalla kuten muissakin sotahistoriallisissa kohteissa kannattaa pysähtyä, koska kuten joku viisas sanoi; ”Kansa joka tietää ja tuntee historiansa on vahva”.