Browsing Tag

Puola

Sudenpesä – Hitlerin päämaja

Führerhauptquartier Wolfsschanze (Johtajan päämaja Sudenpesä), Ketrzyn

Pohjois-Puolassa noin 40 kilometrin päässä Venäjän rajasta (Kaliningrad) sijaitsee Wolfsschanze eli puolaksi Wilczy Szaniecin bunkkeriraunioalue. Kävimme tutustumassa Sudenpesään kesäisellä roadtripillä.

Hitlerin Sudenpesä

Sudenpesää alettiin rakentaa strategisesti tärkeälle paikalle Rastenburgiin nykyiseen Kętrzynin metsikköön vuonna 1940 Operaatio Barbarossaa silmällä pitäen. Alue oli jaettu kolmeen vyöhykkeeseen: Sperrkreis I, joka oli Hitlerin ja hänen esikuntansa alue, Sperrkreis II, jossa varsinainen miehistö eli ja työskenteli sekä Sperrkreis III, joka toimi uloimpana vartioalueena.

Toimintaa komentokeskuksessa oli aina vuoden 1944 loppuun asti jolloin Puna-armeijan joukot lähestyivät Sudenpesää. Hitlerin kerrotaan vierailleen sekä työskennelleen Sudenpesässä peräti 800 päivää, joka on enemmän kuin missään muussa natsien päämajassa.

Komentokeskuksessa työskenteli vuonna 1944 2000 henkilöä joista vain 20 oli naisia. Esimerkiksi Hitlerin rakastajatar ja myöhemmin vaimo Eva Braun ei koskaan käynyt Sudenpesässä.

20.7.1944 Operaatio Valkyyria meinasi tehdä Hitlerin maallisesta taistelusta lopun kun kreivi Claus Schenk von Stauffenbergin johdolla neljä Hitlerin upseeria suunnitteli ja toteutti operaation jonka tuloksena Hitler olisi menettänyt henkensä. Valitettavasti murha-attentaatti epäonnistui ja operaatiossa mukana olleet upseerit menettivät myöhemmin valtionpetoksen vuoksi henkensä.

Saksalaiset tuhosivat itse Sudenpesän perääntyessään. Vuodesta 1945 alkaen Puolan armeijan pioneerit sekä saksalaiset sotavangit raivasivat Sudenpesän ympärille viritettyä 50 – 150 metriä leveää miinakenttää peräti 11 vuoden ajan. Miinoja kerättiin maastosta lähes 84 000 kappaletta. Myös henkilövahinkoja raivatessa syntyi.

Nykyisin Sudenpesä toimii varsin varteenotettavana matkailunähtävyytenä sodan mielettömyydestä. Nähtävillä on metsäinen alue jolla on lukuisia enemmän ja vähemmän huonossa kunnossa olevia mielettömän kokoisia betonibunkkereita. Betoniset bunkkerit mukaan lukien, alueella oli toisen maailmansodan aikoihin lähes 80 puusta ja tiilistä rakennettuja rakennuksia sekä mm. kaksi lentokenttää, rautatieasema, parakkeja ja vesisäiliöitä.

Sudenpesän bunkkereiden sisällä ei ole lupaa vierailla (jos ei hieman ikkunoista ja ovista kurki sisälle), mutta Sperrkreis II vyöhykkeen rauniossa sisätiloihin voi tutustua omalla vastuulla.

Alueella on myös muutama ravintola, matkamuistomyymälä, wc- ja suihkutiloja, leirintäalue sekä mahdollisuus osallistua mukaan erilaisille kiertoajeluille.

Pääsylipun hinta 15 zlotya/3,75€. Alle 6v. Lapset pääsevät alueelle ilmaiseksi. Auton parkkipaikkamaksu on lisäksi 25 zlotya/6,25€.

Sudenpesä on avoinna joka päivä klo 8.00 – 20.00.

Kohteen osoite: Wilczy Szaniec, Gierłoż 5, 11–400 Kętrzyn.

Sijainnin koordinaatit: 54,080278, 21,493611.

Matkalla Sudenpesään

Saavuimme Sudenpesään OKH-komentokeskuksesta Mamerkistä, joten hieman tiesimme jo mitä odottaa. Matkan varrella näimme myös Sudenpesän rakentajien rakennuksen joka löytyy 20 kilometrin päässä itse kohteesta. Viehättävät maalaismaisemat johdattelivat Sudenpesään.

Maisemia katsellessa käy mielessä, että on suorastaan epätodellista, että täällä olisi aikoinaan voinut tapahtua jotakin kauheaa. Sudenpesä tunnetaan kuitenkin paikkana jossa koko “natsikerma” viihtyi. Adolf Hitlerin lisäksi pesässä työskentelivät mm. Hermann Goring, Heinrich Himmler, Martin Bormann, Wilhelm Keitel, Joseph Goebbels, Dr. Fritz Todt ja Albert Speer. Täällä, puolalaisen metsän kätköissä siis syntyivät ne kaikkein julmimmat tuhoamissuunnitelmat sekä arjalaisideologian edistäminen käytännön tasolle asti.

Ennen Wilczy Szaniecille saapumista maalaismaisema katoaa ja metsäinen, mutta tiheä lehtipuumetsä korvaa aukkopaikat. Sudenpesälle saapuessa autosi pysäyttää vihreisiin työvaatteisiin pukeutunut henkilö. Olisin toivonut hieman arvokkaamman näköisiä univormuja, nykyiset muistuttavat lähinnä puutarhatyöntekijän vaatetusta. Henkilö laskee autossa olevat matkustajat ja hakee kuitin/vaihtorahat toimistosta matkustajille. Yleisilme on muutenkin hyvin metsäinen, tuntuu siltä kuin olisi tullut luonnonsuojelupuistoon kuin entiselle sotakohteelle.

Ensimmäiset viitteet kohteesta ja sen sotaisuudesta tulee infotaulujen luona. Tauluihin on merkitty kaikki 80 rakennusta sekä niiden merkitykset. Numero 13 on ehkä se alueen kuuluisin eli Hitlerin oma bunkkeri. Ennen sitä ja sen jälkeen on lähes yhtä valtavia möhkäleitä nähtävillä. Aloitamme kierroksen rakennuksen pihalta joka ennen palveli SS:n vartiotupana. Nykyisin rakennuksessa on puolalais-saksalainen oluttupa sekä wc-tilat suihkutiloineen alueella leiriytyville. Rakennuksen pihassa on ATM-automaatti sekä kaksi kolikkoautomaattia, joista voi itselleen kilauttaa matkamuistokolikon.

Kierros lähtee eteenpäin metsäistä polkua pitkin vanhaa Sperrkreis I-vyöhykettä myötäillen. Polun alkuun on tuotu pari puista susipatsasta.

Hitler oli varsin viehättynyt susista. Hitlerin lähipiiri kutsui häntä lempinimellä susi jo 1920-luvulla. Myöhemmin Hitler nimesi erilaisia päämajojaan susien mukaan kuten Wolfsschlucht (”Sudenrotko”) Belgiassa, Wehrwolf (”Ihmissusi”) Ukrainassa ja Wolfsschanze (“Sudenpesä”) Puolassa.

Alkupään rakennukset ovat varsin napakasti hävitettyjä. Näkyvillä on lähinnä kivijalkoja sekä yksittäisiä betonimöhkäleitä.

Muutaman sadan metrin päässä polulla on muistomerkkejä; yksi näistä on Operaatio Valkyyriaan osallistuneille upseereille ja toinen miinanraivaustöissä henkensä menettäneille puolalaisille sotilaille. Vieressä on rakennus jossa on matkamuistojen lisäksi nähtävillä elokuvia aiheesta.

Betoniset bunkkerit kasvattavat kokoaan mitä lähemmäksi etenemme rakennelmaa numero 13. Nähtävästi natseille on tullut kiire, koska rakennuksia on kyllä yritetty räjäyttää mutta ei täysin siinä onnistumatta. Varsinkin nämä isoimmat bunkkerit ovat hädin tuskin kolhuja saaneen näköisiä. Luonto on mukavasti ottanut bunkkerit syleilyynsä. Betonin pinnassa kasvaa kasvillisuutta, puiden juuret hukuttavat möhkäleet sisäänsä ja pensaat piilottavat ne varjoonsa. Alueella elää myös kissoja jotka vähät välittävät niin alueen menneisyydestä kuin turisteistakaan.

Aikoinaan Sudenpesä oli metsäinen mutta hoidettu alue. Rakennusten ympärille oli istutettu hedelmäpuita sekä kasvimaita. Nyt ei niistä näy jälkeäkään.

Merkittävää alueessa on, etteivät Liittoutuneet saaneet paikallistettua komentokeskusta koko sodan aikana. Sen verran hyvin alue oli naamioitu.

Bunkkeri nro 13

Bunkkeri numero 13 on hieman erityyppinen kuin muut, nimittäin se muistuttaa lähinnä laatikkoa. Isoa betonilaatikkoa. Bunkkerin lähistöllä on allas jolla turvattiin vedensaanti alueella. Yleisesti ottaen alueen bunkkerien seinät ja katot olivat 1,5 metristä – 8 metriin paksuisia.

Hitlerin bunkkerin seinät olivat 5 metrin paksuisia ja katto 8 metriä. Siinä olisi saanut aikamoinen ammus olla, että tämän läpi olisi mennyt. Bunkkeri oli jaettu kahteen osaan, toinen toimi työpaikkana, toisella puolella Hitler asui ja nukkui. Nro 13 oli täydellisesti varusteltu: päämajan varustuksiin kuului ilmastointi, lämmitys sekä täydellinen keittiö. Hitlerin bunkkeria vastapäätä toimi teehuone sekä ruokasali nimeltään Kasino, jossa Hitler päivittäin ruokaili.

Sisäänmenoaukot on osin tukittu ja seinään kiinnitetyssä kyltissä varoitetaan menemästä sisälle. Silti turistit ottavat kuvia kiipeämällä sen räjäytyksissä syntyneiden ulokkeiden päälle. Nro 13 ei ole millään tavoin miellyttävän näköinen rakennus. Henkilökohtaisesti ahdistaisi viettää tuolla muutamaa tuntia enempää, puhumattakaan 800 päivästä.

Näyttelyrakennukset

Kierros vie pitkin poikin aluetta. Rautatien vierestä löytyy kunnostettu rakennus jossa on esillä näyttely. Näyttelyssä on esillä mustavalkokuvia natsien elämästä Sudenpesässä.

Kuvissa mm. Nähdään Hitlerin Sudenpesään saapuminen, sisäkuvia bunkkereista sekä myös karmeita kuvia keskitysleireistä ja natsien uhreista. Alueen nykyinen tarkoitus kun ei ole hekumoida natsien teoilla vaan esitellä sotaa sen eri kanteilta, myös niitä kaikkein ikävimpiä asioita kuten suuria ruumiskasoja.

Näyttelyrakennuksen jälkeen seuraa toinen pienempi talo jossa kerrotaan Varsovan vastarintaliikkeestä. Näyttelyn pääpaino on Varsovan piirityksessä ja siinä kuinka vastarintaliike puolusti urhollisesti kaupunkia natsi-Saksan hyökkäyksiltä vuonna 1939.

Tämän näyttelyhallin edustalla on nähtävillä kalustoa millaisia oli puolalaisilla joukoilla käytössä.

Matka jatkuu pitkin polkuja, täältä pääsisi vielä kääntymään takaisin keskusalueelle mikäli jokin bunkkereista on jäänyt mietityttämään. Jatkamme kuitenkin eteenpäin ja tupsahdamme keskelle karavaanarialuetta.

Mielestäni tämä on sangen huvittavaa ja mielessä käy mitä kasvissyöjänä ja absolutistina tunnettu Hitler asiasta tuumaisi. Nimittäin nyt hänen hienon komentokeskuksensa alueella turistit käristelevät grillissä lihaa ja makkaroita, sekä juovat sankoin maljoin olutta ja vodkaa palan painikkeeksi. Kesäillan hämärässä, ihmiset nauttivat olemassa olostaan kansalaisuudesta riippumatta sekä nukkuvat yönsä Sudenpesässä ilman sen suurempia käskyjä tai uhkia.

Achtung!   

Varsinaiselta Sudenpesän alueelta jatkamme hetken matkaa tiiraillen vieläkin metsittyneemmässä kunnossa olevaan vyöhykkeeseen Sperrkreis II.

Täällä sijaitsee pahasti tuhoutuneita joukkojen rakennuksia sekä kuin vahingossa löydämme kasvillisuuden keskeltä pienen hautausmaan jonne on haudattu ainakin yksi sotilas. Keitä nämä muut haudatut ovat? Se jää hieman epäselväksi. Kaarramme betonista, natsien tekemää ja edelleen erittäin hyvässä kunnossa olevaa tietä metsän siimekseen, jonne pyyhältää myös kaksi turistijoukkoa kera sotilasajoneuvojen.

Hetken päästä joku onnekas pääsee testaamaan ajoneuvon päällä olevaa asetta käytännössä. Aseen äänet luovat hetkeksi illusion autenttisesta Sudenpesästä joka haihtuu yhtä nopeasti kuin ase vaimenee.

Sudenpesä on matkailunähtävyytenä hyvin organisoitu. Alueella on otettu huomioon turistien tarpeet ja siellä olevat kyltit ja opasteet ovat selkeitä ja hyvässä kunnossa. Kiertelyyn kuluu helposti aikaa parisen tuntia.

Wilczy Szaniecissä huomasi ettei kaiken tarvitse olla vakavaa, vaikka erittäin vakavasta asiasta onkin kyse. Opastetut ajoneuvokierrokset vetävät puoleensa niin historiasta kiinnostuneita kuin pieniä poikia ja miehiä jotka haluavat yhden tunnin ajan leikkiä sotakalustolla kuin Korkeajännitys-lehdessä konsanaan…

Tähän juttuun päättyyy meidän roadtrippimme Pohjois-Puolassa. Mikäli edelliset osat ovat sinulta vielä lukematta, näiden linkkien kautta löydät lisää lukemista: Malbork – maailman suurin punatiililinna, Marskin jalanjäljillä OKH-komentokeskuksessa, Stutthofin keskitysleiriPohjois-Puolan sotahistoriallisia kohteita sekä Gdanskin Merenkulkumuseo.

 

 

Mahtava Malborkin linna – Maailman suurin punatiililinna

Malbork, Puola

Noin puolen tunnin automatkan päässä Gdanskista sijaitsee Malborkin linna. Linna on alun perin 1200-luvulla saksalaisen ritarikunnan rakennuttama goottilainen ristiritarilinna. Malborkin linna (saksaksi Marienburg) vihreine puistoalueineen onkin oiva päiväretkikohde Gdanskissa lomailevalle. Linnafaneina oli suorastaan pakko käydä katsomassa mistä linnasta on oikein kyse.

Malborkin linnan historiaa lyhyesti

Linnan rakennuttamisesta Nogatjoen ylle päätti Masovian ruhtinas Konrad joka kutsui saksalaisen ritarikunnan Pommeriin haastamaan pakanallisen, siihen asti lähes voittamattoman balttiheimon. Ristiritarit rakennuttivat ketjun linnoja parinkymmenen kilometrin välein, yhteensä noin 120, sillä vain niissä sai yöpyä. Lopulta Malbork oli pelätyn ritarikunnan päälinna.

Hieman myöhemmin lähes 300 vuoden ajan, linna palveli Puolan kuninkaita ollen yksi heidän virallisista asuinpaikoistaan.

Linnan alkuperä on 1200-luvulla mutta valtavasta rakennuksesta kun on kyse, on linnaa useaan otteeseen laajennettu. Myös erilaiset onnettomuudet kuten tulipalot ovat omalta osaltaan linnaa muovanneet.

Linnan suurmestareiden patsaita

Valitettavasti toinen maailmasota kohteli linnaa erittäin huonosti ja lähes 80 % linnasta tuhoutui. Onneksi 1950-luvulla päädyttiin tekemään päätös linnan entisöimisestä sen loistonsa aikoihin. Restaurointityö oli hankalaa ja kallista, se saatiin päätökseen vasta vuonna 2016.

Malborkin linna käsittää itse asiassa kolme linnaa: Ylä- keski- ja alalinnan. Koko linna on kooltaan 143 591 neliömetriä ja on näin ollen maailman suurin punatiililinna. Pelkästään ylälinnaan on käytetty 4,5 miljoonaa tiiltä.

Unescon maailmanperintölistaukseen linna lisättiin vuonna 1997.

Sisäänpääsyliput maksavat 39,50 zlotya/ 9,95€. Talviaikaan 1.10. – 30.4. pääsylipun hinta on 29,50 zlotya. Lisäksi on saatavilla erilaisia perhelippuja. Pääsylipun hintaan kuuluu audio-opas. Kielivaihtoehdot: saksaksi, italiaksi, espanjaksi, englanniksi sekä venäjäksi.

Katso aukioloajat tämän linkin takaa. Vuoden aikana on useita poikkeavia aukioloaikoja, esimerkiksi maanantaisin näyttelytilat ovat kiinni mutta linnan alueelle on vapaapääsy. Kesäaikaan linnanpihalla järjestetään valo- ja äänishow’ta.

Malborgin linnan torniin pääsee pienestä lisämaksusta kiipeämään. 5 zlotylla pääseet ihastelemaan tornin päältä avautuvia maisemia.

Linnassa on useita matkamuistomyymälöitä sekä juomapisteitä. Negatiivista palautetta antaisin vessojen koosta, naisten puolella on vain kolme pyttyä, joka ei todellakaan ole riittävä määrä pahimpaan turistiaikaan elokuussa.

Malborkin osoite: Malborkin linna, Starościńska 1, 82-200 Malbork.

Matkalla Malborkin linnaan   

Linnan ulkopuolelta löytyi hyvin maksullista parkkipaikkatilaa. Myöhemmin selvisi, että paikka jolla linnan parkkipaikka sijaitsee, on surullisen kuuluisa, nimittäin tämän parkkipaikan alta löytyi toisen maailmansodan jälkeen suuri joukkohauta, jossa oli 1800 saksalaisen siviilin jäänteet. Neuvostosotilaiden piiritettyä Malborkin kaupungin, he eivät säälineet ketään.

Linnan pihassa on lipunmyyntipiste, josta ostimme liput. Tosin mahdollista on ostaa liput myös suoraan linnan nettisivuilta, jos haluaa välttää mahdolliset ruuhkat. Nyt ruuhkaa ei ollut ja varsin nopeasti olimme ulkona kuuntelemassa ensimmäisiä opastuksia varsin humoristisesta kierroksesta.

Seuraavat kolme tuntia linna vie minua…

Linna on valtava, ja opastusta kuuntelemalla sen tutkiminen vie useamman tunnin. Aivan jokaista audio-oppaasta kuuluvaa tarinaa ja lisäkertomusta ei yksinkertaisesti jaksa kuunnella koska pitää jättää tilaa myös omalle unelmoinnille. 😉

Malborkin linnan päänähtävyydet ovat mahtavan linnan lisäksi suuri meripihkanäyttely, asekokoelma, ylälinnan Autuaan Neitsyt Marian kirkko sekä erilaiset goottilaiset salit joita linnassa on useita.

Linnaa ympäröivät leveät, nurmettuneet vallihaudat sekä kaksinkertaiset, paksut puolustusmuurit.

Opastetun matkan varrella tutustumme myös hieman maallisempiin asioihin kuten linnan vessoihin; linnan pääkokilla ja ritarien päälliköllä eli suurmestarilla oli omansa, muu joukko sai käydä linnantornissa joen yläpuolella hoitamassa tarpeensa. Pieni yksityiskohta; tuolloin ei tunnettu wc-paperia siinä muodossa kuin nykyisin tunnetaan, vaan pyyhkimiseen käytettiin kuivattuja kaalinlehtiä.

Alalinnan kätköissä

Aivan ensimmäiseksi vierailija tulee alalinnaan ja sen hienolle linnanpihalle. Sisäpihalla, puiden katveessa on aurinkotuoleja joissa raukeat vierailijat lepäävät.

Tässä vaiheessa ei meillä ollut vielä tietoa siitä, kuinka monta askelta joutuukaan linnan syövereissä ottamaan. Mutta tuntien jälkeen niitä oli otettuna enemmän kuin tarpeeksi!

Alalinnasta, toiselta nimeltään suurmestarin palatsin alueelta löytyy mm. asevarasto, kellovalimo, tallit, panimo, kesä- ja talvisalit ja Pyhän Laurentiuksen kappeli.

Pääsisäänkäynti alalinnan sisäpihalle.

Alalinnan vasemman puoleisessa kellarikerroksessa sijaitseva meripihkanäyttely on todella hieno. Näyttelyn alussa esitellään mm. meripihkan syntyhistoriaa ja tämän jälkeen voi tutkiskella luonnonmateriaalista tehtyjä mitä hienoimpia meripihkatöitä.

Unohtamatta pieniä meripihkanpalasia joiden sisään on jäänyt lehtiä, ötököitä sekä hiekkaa. Suosittelenkin jättämään Gdanskin meripihkamuseon väliin ja tulemaan tänne jo pelkästään näiden aarteiden vuoksi.

Kesäsali.

Alalinnan yläkerroksessa on laaja asenäyttely joka on jaettu osiin eri aikakauden aseiden mukaan. Esillä on hienoja miekkoja, erityisesti haarniskasali on näyttävä. Myös aasialaisten aseiden näyttelysalit kannattaa kiertää, vaikka tässä kohdin on mahdollista myös oikaista omin luvin reitiltä pois.

Tähän väliin voisi sanoa, että audio-opaskierros on tehty niin, että se lähes pakottaa kiertämään kaikki linnan herkut yhdellä kerralla. Pidemmän päälle se on hieman tylsää ja ymmärrän miksi ihmiset oikovat heti kun siihen tulee mahdollisuus. Opasreitti olisi hyvä tehdä niin, että se antaa kuulijan/katselijan itse valita, mikä osa linnasta kiinnostaa ja mikä ei. Lähes kolmen tunnin seikkailu linnassa ottaa suurimmankin linnafanin voimille…

Keskilinnan mielenkiintoiset salit ja yksityiskohdat

Keskilinnassa on mm. suuri ruokasali, suurmestarin palatsi, Pyhän Bartolomeuksen kappeli ja ritarien vanhainkoti.

Osumme paikalle muutaman opastetun ryhmän kanssa ja kuljemme heidän perässään pitkin poikin linnan ahtaita käytäviä. Äänekkään ryhmänoppaan ääni ylittää audio-oppaan äänen ja korvissa kaikuu sekametelisoppa jota linnan holvikaaret vielä tehostavat.

Saavumme suureen ruokasaliin jonka jälkeen luikahdamme omille teillemme.

Kannattaa kiinnittää huomiota linnan väreihin. Tuohon aikaan kun linna oli aktiivikäytössä, pystyttiin tuottamaan luonnon antimista vain viittä murrettua väriä joita sitten käytettiin niin sisustuksessa kuin vaatteissakin: musta, valkoinen, sininen, keltainen ja punainen. Näiden lisäksi käytössä oli sinipunainen joka oli vain eurooppalaisten kuninkaallisten käytössä. Värejä on hyödennetty säästelemättä niin linnan seinillä kuin laattalattioissakin.

Suurmestarin tilat ovat täynnä erilaisia yksityiskohtia. Holvikaaret ja ikkunoiden vieressä olevat kiviset seurusteluryhmät ovat mielikuvitusta kutkuttavia. Tässä osassa rakennusta oli myös ”keskusilmastointi”; alhaalla poltettiin valtavia takkoja joista nouseva lämmin ilma ohjattiin lattioihin tehdyistä koloista suurmestarin asuintiloihin sekä osaan suurista saleista.

Matkan varrella selviää myös ettei linnan suurmestari saanut olla koskaan, no ehkä siellä wc:ssä, yksin. Hänen untaankin vartioitiin ja hänen pienessä kammarissaan oli aina vähintään yksi henkilökohtainen vartija nukkumassa hänen vieressään. Tai no, näin asia on selitetty…

Alakerrassa pääsee tutustumaan sinetteihin sekä musteen ja sulkakynien valmistukseen. Näytillä on myös erilaisia potretteja linnassa vierailleista arvohenkilöistä kuten kuninkaista ja tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikuksesta.

Ylälinnalle kulku vie vallihaudan yli

Ylälinnassa on mm. kapitulisali, kirkko, asuintiloja, pääkeittiö, mylly sekä Autuaan Neitsyt Marian kirkko, jonka Pyhän Annan kappeliin suurmestarit haudattiin.

Ylälinna on huiman korkea rakennus. Linna on myös huomattavasti sokkeloisempi kuin ala- tai keskilinna ja huomaamme eksyvämme audio-oppaasta huolimatta. Usea käytävä on vain hartialeveyden, puhumattakaan korkeudesta joka on noin 165 cm. Ovat ihmiset olleet aikoinaan paljon pienempiä kuin nykyään.

Autuaan Neitsyt Marian kirkko

Autuaan Neitsyt Marian kirkko koki jo aikoinaan kovia kun tulipalo poltti kirkon puukaton. Nykyisin kirkko on hieman alkeellisesti restauroitu. Poissa ovat 1300-luvun valkoinen kalkkimaali sekä ritarien istuinpaikat. Kirkko on kuitenkin hyvin korkea ja siitä saa hieman vihiä siitä, miltä linnan ylpeys on joskus aikoinaan näyttänyt.

Ylälinnan vanhasta makuusalista löytyy nykyisin näyttely jossa esitellään luostareiden aarteita; erilaisista seinävaatteista patsaisiin ja alttaritauluihin.

Ruusutarha

Ruusutarhan lähestöllä on ritarien hautakiviä. Erikoinen hautakivi tuolla yhdellä ritarilla!

Ylälinnan kierros loppuu suurmestarin ruusupuutarhaan jossa hän esikuntineen vietti vapaa-aikaansa shakkia pelaten, trubaduureja kuunnelleen sekä ilveilijöitä seuraten.

Pihalla on myös mylly jossa pääsee tutustumaan muinaiseen myllyn toimintaan lähemmin. Myllyn puinen koneisto on siirretty läheisestä kylästä.

Audiokierros kuljettaa meidät lopulta takaisin alalinnan pihalle, siitä museokaupan kautta alas vankityrmiin ja ulos ”vapauteen”. Istahdamme saksalaistyylisiä makkaroita ja jättikolpakoita tarjoavan ravintolan puisille istuimille ja huoahdamme osin helpotuksesta, osin juuri kokemastamme huikeasta linnakierroksesta.

Kolme linnanosaa, kymmeniä kaariholvisaleja ja -käytäviä, hurjasti keskiaikaista historiaa ja taide-esineitä. Siitä on tehty ylväs Malborkin linna! Äärimmäisen hieno kokonaisuus jossa kannattaa vierailla, mutta huom. ajan kanssa!

Sotahistoriaa: Pitkin poikin Pohjois-Puolaa

Leśniewo ja Ketrzy, Puola

Roadtrippimme ensimmäinen osa käsitteli kolmannen valtakunnan armeijan jäljelle jättämää OKH-komentokeskusta Mamerkissa. Jos juttu on jäänyt lukematta, se löytyy tämän linkin takaa. Tämän kertaisessa jutussa käymme retkeilemässä Masurian järven patolaitteella (saks. Oberschleuse Fürstenau) sekä vilkaisemme Sudenpesän (saks. Wolfsschanze) rakentajien taloa Ketrzyssa.

Masurian järvialueen patoaminen

Masurian järvialueella on saksalaisille ollut aina suuri merkitys. Jo vuonna 1862 alueelle suunniteltiin kanaalia ja patolaitteita joilla olisi mahdollistettu Masurian järvialueen liittäminen vain 50,4 kilometrin päässä olevaan Köningsbergin satamaan ja siten Itämereen. Pudotusta tällä kanaalilla olisi ollut 110 metriä. Näin olisi alueella saatu käynnistymään säännöllinen laivaliikenne Venäjän ja Puolan, sen hetkisen Saksan välillä.

Suunnitelmat laitettiin käytäntöön vuonna 1911 mutta 1. maailmansota keskeytti rakennustyöt. Rakentamista jatkettiin 1920-luvulla ja jälleen 1930-luvulla kun Kansallissosialistit alkoivat jatkaa unelman toteuttamista rakentamalla 10 sulkua, joista viisi olisi sijainnut Puolan ja viisi Venäjän puolella. Toisen maailmansodan pyörteet keskeyttivät jälleen työt ja rakentaminen jäi lopullisesti kesken. Vuoteen 1942 mennessä kanaaliin oli kuitenkin saatu rakennettua viisi sulkua, kolme rautatiesiltaa, useita patoja sekä kahdeksan autosiltaa. Sillat kokivat kuitenkin kovia kun Saksan armeijan vetäytyessä venäläisten armeija räjäyttivät kaikki tielleen osuneet sillat taivaantuuliin.

Näinä päivinä matkailijan on mahdollista viivähtää luonnonhelmassa hetki ja käydä ihmettelemässä saksalaisten jättämiä vain neljän kilometrin päässä kanaalista sijaitsevia keskeneräisiä, mutta varsin valtavia, betonista tehtyjä patosulkuja Puolan maaseudulla Leśniewossa.

Pääsyliput maksavat 2 zlotya/0,50€ aikuisilta. Lapset alle 18v. ovat ilmaisia. Parkkipaikkamaksu 5 zlotya/1,25€. Vain käteinen käy kohteessa.

Patorakennelmalla on mahdollista kiipeillä, liukua tai benji-hypätä eri maksusta. Katso lisätiedot Rope Park Leśniewo:n Facebook-sivuilta.

Masurian patolaite löytyy sijainnista: 54,208333, 21,593333/Leśniewo.

Luonnon valtaama pato 

Tie kaartuu pienelle pellolle jonne maatalon omistaja on tehnyt maksullisen parkkipaikan. Kun yritämme jättää auton tien sivuun, se ei käy talon emännälle ja vaatii meitä maksamaan maksun siitä huolimatta. Meidän lisäksi parkkipaikalla on vain muutama auto. Mamerkin vierailijat eivät näköjään ole patoaluetta vielä löytäneet.

Parkkialueella on mahdollisuus evästen syömiseen, puiden alle on tuotu pöytiä ja tuolia kunnon levähdyspaikan tyyliin.

Ensimmäinen patolaite näkyy heti parkkialueelta, veden rajassa näkyy selvästi kesken jäänyt muhkea rakennelma. Teräspalkit kurkottavat betonista ylöspäin kuin anoen rakennusmiesten tarttumista niihin ja viimeistelemään työn. Yllättävän hyvin betoni säilyy, jos ajattelee, että valusta on jo yli 70 vuotta aikaa ja niin sade, aurinko kuin myrskyt ovat rakennelmaa päässeet armotta kurittamaan.

Ohitamme opastaulun jossa lähinnä kerrotaan Leśniewon alueen luonnosta ja sekin puolaksi. Lähdemme astelemaan maahan painautunutta polkua noin kilometrin päässä olevalle padolle. Polun varrella kasvaa villiintyneitä omena- ja päärynäpuita jotka tarjoavat ohittajalleen apettaan. Päärynät ovat pieniä ja jo hieman ylikypsiä, mutta ampiaisille tuntuvat kovin maistuvan.

Polku levenee autotien levyiseksi ja johtaa padolle asti. Pääsylippujen hinnat eivät huimia maksa, erityisesti kun teini-ikäisetkin katsotaan vielä lapsiksi. Patorakennelma on suoraan oikealla puolella. Sen sisuksiin ei ole menemistä, jos et sitten aio lisämaksusta kiipeillä tai liukua rakennelmassa. Tosin padon pyöriminen ympäri kertoo kaiken tarvittavan.

Kuvissa patoa on kuvattu pohjoisesta päin, varmaankin kolmannen valtakunnan kotka-vaakunan vuoksi. Betonista näkee, että kolossa on ollut metallinen kotka, joka aikojen saatossa hävinnyt tielle tietämättömille. Valitettavasti myös graffitien tekijät ovat paikan päälle löytäneet, siellä täällä betoniseiniä on niin erilaisia iskulauseita kuin ”kirkkovenekin”.

Valtava betonikasa on notkossa ja parhaimman kuvan sen koosta saa noustaessa ylös rinteelle. Polkuja pitkin pääsee myös läheiselle pellolle sekä Mamry järvelle. Jos sulku näyttää hylätyltä, sitä se ei todellakaan ole, nimittäin alueella on valtavasti sammakoita sekä rehevä kasvillisuus, joka pitää huolen myös tämän rakennelman naamioitumisesta ympäröivään luontoon. Tällaiset rakennelmat ovat hirvittävää tuhlausta, nähtävästi kanaali ei sitten nykyoloissa toisi lisäetua kenellekään.

Matka jatkuu

Padolta matka jatkuu 15 kilometrin päässä olevalle Hitlerin päämajalle eli Sudenpesälle (Führerhauptquartier Wolfsschanzelle).

Matkan varrella pysähdymme pari kilometriä ennen Sudenpesää Ketrzyn kaupungissa, jossa Wolfsschanzen rakentajat asuivat. Suuri tiilinen rakennus on nykyisin tyhjillään ja ränsistynyt, mutta yllättävän hyvin kestänyt kaikki nämä vuosikymmenet. Saa nähdä mitä Ketrzyn kaupunki meinaa talolla tehdä?

Seuraava osa käsittelee pelkästään Wolfsschanzea joka on noussut varsin isoksi matkailuvetonaulaksi tässä osassa Puolaa. Seuraa siis mukana!

Viisi matkailijaa ilahduttavaa syytä matkustaa Gdanskiin

Gdansk, Puola

Loppukesästä perheemme kulku vei Gdanskiin. Ja kyllä, meillä oli kohteen suhteen enemmän kuin paljon ennakkoluuloja. Perillä odottikin vallan hienostunut kaupunki joka otti luulot pois matkaajilta ensi minuutista lähtien. Tässä siis viisi syytä miksi sinunkin pitäisi matkustaa Puolan rannikolta löytyvään Gdanskiin!

  1. Gdansk on lähellä

Gdansk on vain vajaan kahden tunnin lentomatkan päässä Helsingistä ja 1,5 tunnin päässä Turusta. Finnairin aloitettua suorat lennot kaupunkiin, kohteesta tuli suorastaan herkullinen vaihtoehto Baltian pääkaupungeille. Lisäksi Norwegian aloitti lennot Helsingistä Gdanskiin, tosin pienen välihypyn kautta.

Myös perinteisempi laivamatkailu onnistuu Puolaan esimerkiksi Finnlinesin kyydissä.

  1. Gdansk on edullinen

Gdanskissa ei pahimman lomasesonginkaan aikana hinnat nousseet kohtuuttomiksi. Kaupunki tarjoaa erilaisia majoitusvaihtoehtoja hotelleista huoneistoihin. Huoneistojen hinnat syysaikaan alkaen 30€/yö/4 henkilöä, hotellit 60€/yö/2 hengen huone.

Lisäksi syöminen ja juominen eivät kaupungissa paljoa matkailijan kukkaroa kevennä. Esimerkiksi iso ruokaisa salaatti ja Mojito-drinksu maksavat yhteensä 9€ Vanhankaupungin sydämessä sijaitsevassa ravintolassa.

Myös liikkuminen on halpaa, esimerkiksi lippu paikallisbussin kyytiin kustantaa aikuisilta päivisin 3,20 pln (zlotya)/0,80€ sekä öisin 4,20 pln. Ja menolippu Gdanskista Gdyniaan IC-junassa maksaa noin 26 pln/6,50€.

  1. Gdansk on täynnä elämää

Monesta kaupungissa järjestettävästä tapahtumasta on yksi ylitse muiden! Nimittäin elokuussa vietetään kaupungissa kolmen viikon ajan St. Dominic´s Fair-tapahtumaa joka kerää Puolan käsityöläiset Gdanskin vanhankaupungin kaduille ja kujille. Samassa yhteydessä kaupungissa järjestetään erilaisia esityksiä niin musiikin, näytelmien kuin performanssitaiteen saralta.

Markkinat on järjestetty jo vuodesta 1260 ja on yksi Euroopan suurimmista koko kansalle avoimista tapahtumista. Kolmen viikon ajan markkinakojuilla ja näytöksissä vierailee peräti 5 miljoonaa ihmistä!

  1. Gdanskin vanhakaupunki on suuri ja kaunis

Unohda Krakova tai Praha ja suuntaa kulkusi Gdanskin Vanhankaupungin kaduille. Toisen maailmansodan pommituksissa tuhoutunut kaupunki rakennettiin uudestaan voimia ja varoja säästelemättä muistuttamaan vuonna 1920 – 1939 Gdanskia edeltänyttä Danzigin vapaakaupunkia.

Vanhankaupungin mukulakivikaduilla kävelet kaupunkia halkovaa vanhaa Kuninkaantietä, samalla kun hienojen rakennusten värikkäät fasadit loistavat kilpaa auringon kanssa. Unohtamatta talojen yksityiskohtia jotka jo itsessään ovat tutkimisen arvoisia tai Neptun-suihkulähdettä joka saattaa olla puettuna mitä oudoimpiin asusteisiin jonkin ajankohtaisen tapahtuman vuoksi.

  1. Gdanskissa tarjoaa paljon nähtävää

Gdanskin sydämessä sijaitsee peräti kahdeksan ensiluokkaista museota jotka ovat kävelymatkan etäisyydellä toisistaan. Maksamalla 50 pln eli 12,50€ museokortista, pääset tutkimaan toinen toistaan parempia museoita pikkurahalla. Mainittavia käyntikohteita ovat mm. Merenkulkumuseo joka on vuodesta 2013 alkaen tarjonnut neljässä kerroksella nähtävää alkaen kaupungin merellisestä menneisyydestä aina tähän päivään sekä Raatihuone, jonka saleissa pääsee näkemään pommitusten alta pelastettuja taideaarteita kokonaisista freskoista puisiin kierreportaisiin.

Erikseen on mainittava kaupungin kirkkojen ja rakennusten tornit, näihin pääsee poikkeuksetta kiipeämään maksamalla noin alkaen 5 pln/1,25€/torni. Mahtavat näkymät kruunaavat satojen portaiden aiheuttaman ”tuskan” reisissä.

Ja jos kaikki Gdanskin nähtävyydet on koettu, viereinen 1920-luvun henkinen rantakaupunki Sopot Euroopan suurimpine laitureineen tai 40 minuuutin päässä sijaitseva Unescon maailmanperintökohde Malborkin linna taatusti tyydyttää seikkailijan mielen.

Mitäpä jos sinäkin perinteisempien Tukholman tai Tallinnan viikonloppuloman sijasta lähdet seuraavan kerran Gdanskiin hohdokkaaseen Vanhaankaupunkiin ja teet uusia sykähdyttäviä muistoja!

Mannerheimin jalanjäljillä Puolan Mamerkissä

OKH-komentokeskus, Mamerki Puola 

Puolan luonnosta löytyy useita merkkejä yli 70 vuotta sitten rakennetuista kolmannen valtakunnan rakennelmista ja komentokeskuksista. Kävimme taannoisella Pohjois-Puolan roadtripillä katsomassa muutamaa tällaista bunkkerialuetta. Tämän kertainen blogijuttu kertoo Masurian järvialueelta löytyvästä OKH-komentokeskuksesta (Oberkommendo des Heeres) eli Maavoimien esikunnan komentokeskus Mamerkista (saks. Mauerwaldista).

Mamerkin historiaa

Mamerkin komentokeskusta alettiin rakentaa hyvien kulkuyhteyksien päähän Masurian järvialueelle vuonna 1940. OKH:sta käsin johdettiin Saksan Itärintamalla käytyä sotaa. Alueelle rakennettiin 250 rakennusta joiden joukossa oli mm. 30 betonista bunkkeria. Mamerkin bunkkereiden suunnittelijoiden joukossa kerrotaan toimineen myös itse Adolf Hitlerin.

OKH:n komentokeskuksesta johdettiin 40 kenraalin voimin mm. 22.6.1941 aloitettua hyökkäystä koodinimeltään Operaatio Barbarossa, jossa yli kolme miljoonaa Saksan armeijan sotilasta (pohjoinen, keskusta ja eteläinen armeijaryhmä) hyökkäsi rajan yli Neuvostoliiton puolelle.

Hitler vieraili komentokeskuksessa neljä kertaa. Hitlerin matkakumppanina Mamerkissä oli Italian diktaattori Benito Mussolini kolmen vierailun ajan. Vuoden 1941 – 1942 vierailijoiden joukossa oli myös Unkarin diktaattori Miclos Horthy, Romanian pääministeri ja diktaattori Jon Antonescu sekä Suomen sotamarsalkka ja päällikkö Carl Gustaf Mannerheim.

Vuonna 1945 natsit lähtivät kiireellä Mamerkistä ehtimättä räjäyttää aluetta, joten näinä päivinä kaikkien historiasta kiinnostuneiden on mahdollista päästä vierailemaan laajalla alueella sekä myös muutaman bunkkerin sisällä.

Mamerkissa on bunkkereiden lisäksi nähtävillä maailman ainoa museo joka käsittelee Itä-rintaman tapahtumia sekä saksalaisten että venäläisten kannalta. Nähtävillä on myös kopiot U 42-sukellusveneestä, natsien ufo-viritelmästä Haunebuu III:sta ja natsien ryöstämästä Meripihkahuoneesta, erilaisia aseita sekä 36 metriä korkea näköalatorni jonka huipulta näkee kirkkaalla säällä varsin kauas Masurian järvialueen yli.

Mamerki on avoinna ympäri vuoden. Kesäkautena 30.9. asti klo 9.30 – 18.30. Pääsyliput maksavat: 17 pln/aikuiset (4,25€) ja 12 pln/lapset (3,02€). Parkkipaikkamaksu on 5 pln. Vain käteinen raha käy!

Opastuksia saatavilla puolaksi, saksaksi, ranskaksi sekä englanniksi.

Mamerki löytyy sijainnista: 54,185556, 21,650278.

Peltoja ja bunkkereita

Ajellessa kohti komentokeskusta ei voi olla ihastelematta Puolan maaseutua. Maissi- ja heinäpeltoja tuntuu olevan lähes silmänkantamattomiin. Kapeiden mutta hyvässä kunnossa olevien teiden vierustoilla kasvaa vanhoja jalopuita, jotka kehystävät tietä paahtavalta auringolta. Myös Puolassa on tänä kesänä (2018) ollut kuuma ja jo aamupäivästä lähtien lämpömittari kipuaa 30 asteeseen.

Totuuden nimissä on kerrottava, etten ennen Puolaan tuloa ollut edes kuullut OKH-komentokeskuksesta. Sain työkaverilta vinkin varsin pätevistä Suomen Sotahistoriallisen Seuran Sotahistorialliset kohteet-sivustosta (kiitos vinkistä Jussi!) ja niitä selaillessa myös meidän roadtrip-suunnitelmamme saivat muutaman kohteen osalta täydennystä.

Paikan päällä selvisi ettei kaikkien vierailijoiden epätietoisuustilanne kohteesta ollut suinkaan sama, nimittäin Mamerkin parkkipaikka oli suorastaan tupaten täynnä lähinnä lomailevia puolalaisia ja saksalaisia perheitä.

Alue jakaantuu kartalla kolmeen selkeään osaan, jotka saksalaiset ovat nimenneet seuraavasti; Miasto Brygidy, Quelle ja Fritz. Lipunmyynnin vieressä on Miasto Brygidy eli kaksi bunkkeria ja tunneli sekä museo sukellusveneineen ja torneineen. Päätien varressa metsän suojassa on Quelle eli viisi isompaa bunkkerijärkälettä. Lisäksi Fritz-alue on metsän siimeksessä. Fritzin alueella on lukuisia erikokoisia bunkkereita.

Bunkkerin sisällä

Lippukojun vierestä polku vie ensimmäisen bunkkerin (Miasto Brygidy) sisälle jossa pimeässä kaltereiden takana on mm. mallinukkeja jotka on puettu erilaisiin Saksan armeijan univormuihin.

Kosteus ja vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja puvuissa on selvästi havaittavissa homeläikkiä. Lukuisat opastaulut kertovat tarinaa bunkkereista, niissä työskennelleistä ihmisistä sekä yleensäkin saksalaisista ihannoimatta kuitenkaan natsi-Saksan periaatteita. Kaltereiden takana on myös saksalaisilta jälkeensä jääneitä tavaroita kuten aselaatikoita.

Bunkkereiden välissä kulkee 30 metriä pitkä tunneli.

Bunkkereiden välisessä kellarissa kulkee kapea, ahdas ja pimeä 30 metriä pitkä yhdystunneli seuraavaan bunkkeriin. Käytävän pohjalla on vettä joka loiskuu tunnelin katettujen lautojen alla. Ylös tunnelista päästyämme bunkkerin sisätilan täyttää ilmahälytyksen äänet.

Yhteen bunkkerin sopukoista on laitettu istumaan Hitleriä kovasti muistuttava mallinukke, hänen ylleen on kurottautunut zombienaamari. Opastaulussa muistutetaan Sudenpesässä (Wolfsschanze) tapahtuneesta Hitlerin salamurhayrityksestä sekä hänen lopullisesta päätöksestään vain yhdeksän kuukautta epäonnistuneen murhayrityksen jälkeen.

Museo, torni ja U42-sukellusvene

Reitti jatkuu ulkona noin puolen kilometrin päässä ensimmäisistä bunkkereista. Matkan varrelle jää metsittynyt kaistale ja jos oikein tarkasti katsoo, näkee siellä täällä rakennusten perustuksia sekä pienempiä bunkkereita. Nämä rakennelmat on kuitenkin metsä ottanut syleilyynsä, eikä mahdollisuutta niiden tutkimiseen oikein ole. Paitsi jos mukana ovat pitkät saappaat sekä viidakkoveitsi.

Metsästä löytyy bunkkereiden jäännöksiä.

Polun päässä sijaitsee museo, jonka oleellinen osa on sukellusvene. Sukellusvene haarautuu museosta omaksi ulokkeeksi. Museon sisälle astuttaessa heti oviaukossa on pieni myyntitiski josta voi ostaa mm. jäätelöä, käsikranaattien kopioita sekä avaimenperiä jotka on tehty vanhoista hylsyistä.

Rakennuksen hallissa on kuvallisia opasteita OKH-toimintakeskuksen toimintavuosista sekä natsien hyökkäyksistä Euroopan eri alueille. Myöskään näissä opastauluissa ei ihmisiä ole unohdettu. Lähempään tarkasteluun on otettu neljä saksalaista upseeria, joiden kohtalon käänteistä on museossa kerrottu mielenkiintoisesti mutta lyhyesti. Joukossa on mm. Tom Cruisen Valkyrie-elokuvassa esittämä upseeri ja operaation ”pääarkkitehti” Claus von Stauffenberg, joka Sudenpesässä epäonnistuneen Hitlerin salamurhayrityksen jälkeen teloitettiin Berliinissä vuonna 1944 kera kolmen operaatio Valkyrien suunnitteluun osallistuneen kollegan kanssa.

Museon ylätasanteella on lisää mallinukkeja jotka on puettu varsin näyttäviin sotaunivormuihin.  Esillä on lisäksi erilaisia aseita sekä lasivitriineissä olevia jokapäiväisiä esineitä kuten Saksan kotka-vaakunalla varustettuja lautasia ja talvikenkiä.

Tämän kypärän kantaja ei tainnut selvitä…

Museon keskitasolla pääsee ihmettelemään saksalaisten suunnittelemia lentokonemalleja joiden joukossa on varsin ufolta näyttävä Haunebuu III-lennokki.

Käytävä vie U 42:n sisään. Sukellusveneessä voi tutustua mm. keittiöön, konehuoneeseen sekä torpedoitten laukaisutilaan.

Museon alimmassa osiossa kerrotaan karua tarinaa Stalingradin hyökkäyksestä ja piirityksestä. Historiallinen tarina on ikävää kerrottavaa sotapuolten molemmilta kannoilta katsottuna. Alakerrasta löytyy myös pikkutarkasti tehty kopio alunperin Pietarin Kesäpalatsiin tehdystä ja sittemmin natsien viemästä Meripihkahuoneesta. Alkuperäinen Meripihkahuone on edelleen kadoksissa. Nähtävillä on lisäksi lukuisia pienoismalleja sekä kuvallisia opastetekstejä aiheesta.

36 metriä korkea näköalatorni.

Ulkona on mahdollista kiivetä lisämaksusta korkeaan näköalatorniin josta hahmottaa valtavan OKH-komentokeskuksen alueen suuruuden paremmin. Ulkona on myös nähtävillä erilaisia sodan aikana käytössä olleita aseita kuten tykkejä.

Gigantti ja Hitlerin suunnittelema bunkkeri

Alueen suurimmat bunkkerit (Quelle) löytyvät vajaan kilometrin päässä museolta. Parkkialueelle pääsee ilmaiseksi näyttämällä pääsylippua. Bunkkerit ovat metsän suojassa piilossa.

Bunkkereiden ulkoseinät ovat eläväisen näköisiä.

Luonto on ottanut 70 vuodessa alueen haltuun ja hieman tulee puiden juurakoista ja luonnon omasta naamioinnista mieleen Kambodzan Siem Reapin raunioalue. Bunkkereiden seinien ulkomateriaali on tehty ohutbetonista. Se on ollut varsin oivallinen kohde sammaleen ja muun kasvillisuuden kiinnittymisen bunkkereiden seiniin. Toisin kuin 20 kilometrin päässä olevalla Sudenpesän bunkkerialueella, täällä bunkkereiden sisälle pääsee kävelemään ja parkkipaikalla vuokrataankin parilla zlotylla voimakkaita taskulamppuja pienen tutkimusretken ajaksi.

Paksuilla seinillä varustettujen bunkkereiden sisällä ei tosin ole mitään, jos ei likaa, roskia ja vesilätäköitä oteta huomioon. Hieman vaikeaa on betonimöhkäleen sisällä pimeässä hahmottaa rakennusten taannoisia suuruuden hetkiä. Jokaisen bunkkerin vieressä on kuitenkin pieni opastaulu joka auttaa ”näkemään” bunkkerin toimintatilat.

Hitlerin suunnittelema bunkkeri.

Toisena polun varrelta löytyvän bunkkerin (nro 2) on suunnitellut Hitler, tosin bunkkeri ei aivan kauheasti eroa muista möhkäleistä.

Alueen kuuluisin bunkkeri (nro 6) on nimetty Gigantiksi, huomattavan kokonsa vuoksi. Tämän bunkkerin päälle on mahdollista omalla vastuulla myös kiivetä. Alueella on jäänteitä myös juoksuhaudoista sekä jo osin romahtaneista tunneleista.

Liekö kaikuja historiasta vai leikkisiä lomailijoita liikenteessä, mutta lähes joka seurueessa säikytellään kanssavierailijoita bunkkerin pimeissä nurkissa. Muuta pelottavaa bunkkereissa ei sitten enää olekaan kuin tuo pimeys ja lukuisat pimeää rakastavat lepakkolajit…

Bunkkerialueen vieressä, puiden suojassa siintää yksi Masurian järvialueen rannoista. Rantaan on 2 plon (0,50€) lisämaksu, ranta piknik-pöytineen on varsin mainio paikka eväiden syömiseen ja ajatusten kokoamiseen kaiken nähdyn jälkeen.

Pienoismallit on tehty pikkutarkasti.

Mamerki sopii kaikille niin Euroopan historiasta kuin sotahistoriastakin kiinnostuneille sekä erityisesti pienille ja isommille pienoismallien ystäville. Mamerki on lisäksi ainutlaatuinen kohde joka todistaa omalla olemassaolollaan ajasta jolloin Eurooppa oli sananmukaisesti liekeissä.

Mikäli Puolan sotahistorialliset kohteet kiinnostavat, lähiaikoina on tulossa juttua Masuriajärven padosta, Sudenpesästä (Wolfsschanze) sekä Stutthoffin keskitysleiristä.