Browsing Tag

Natsit

Pahuuden porteilla – Natsien keskitysleirit

Natsien keskitysleirit

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset perustivat Eurooppaan lähes 60 keskitysleiriä, joiden raunioita löytyy edelleen Euroopan eri osista. Joidenkin keskitysleirien paikalla kasvaa nykyisin metsää tai peltoja. Usea entinen leirialue on kuitenkin muutettu keskitysleirimuseoksi muistuttamaan ihmisiä niistä julmuuksista joihin natsit kykenivät kun aika oli otollinen.

Tämä blogikirjoitus on kooste vierailuista kolmessa keskitysleirimuseossa; Pohjois-Puolan Stutthofissa, Saksan Dachaussa sekä ehkä kaikkein kuuluisimmassa, Puolan Auschwitz-Birkenaussa.

Kunkin koosteen lopussa on linkki varsinaiseen kohteesta kertovaan blogijuttuun.

Stutthof 

Pohjois-Puolaan rakennettiin vuonna 1939 Stutthofin leiri. Leiri toimi aluksi viereisen Danzigin, nykyisen Gdanskin vankien työleirinä aina vuoteen 1942 jolloin Gestapon päällikön Heinrich Himmlerin päätöksellä leiri muutettiin Pohjois-Puolan natsien tärkeimmäksi keskitysleiriksi.

Keskitysleirin olosuhteet olivat karmeat; pakkotyön lisäksi vankeja teloitettiin pienimmästäkin rikkeestä, eivätkä lääketieteelliset kokeetkaan jääneet leirillä vieraiksi. Teloitettujen uhrien nahasta tehtiin kokeiluluontoisesti myös saippuaa.

Leirin 25 maan kansalaisen joukossa oli myös suomalaisia vankeja. Neuvostosotilaat vapauttivat jäljelle jääneet ja pakkosiirroilta piiloutuneet 100 vankia toukokuussa vuonna 1945. Keskitysleirillä oli kaiken kaikkiaan 110 000 vankia joista 65 000 selviytyi.

Nykyisin Stutthof toimii keskitysleirimuseona.

Stutthofin museoon on vapaa pääsy. Opastettu kierros maksaa 180 zlotya/45,20€.

Museo on avoinna päivittäin: toukokuusta syyskuuhun klo 8.00 – 18.00. Lokakuusta huhtikuuhun klo 8.00 – 15.00.

Kohteen koordinaatit: 54°19′44″N, 19°09′14″

Linkin varsinaiseen juttuun löydät täältä:

Dachau

Dachau oli ensimmäinen vuonna 1933 natsien perustama keskitysleiri lähellä Müncheniä. Leiri toimi aluksi työleirinä poliittisille miesvangeille. Vuodesta 1941 leiri muuttui tuhoamisleiriksi. Kristalliyön jälkeen keskitysleirille tuotiin 10 000 juutalaista vankia. Leiri toimi myös SS-miehien ”school of violence”-koulutuspaikkana.

Keskitysleirillä oli kaiken kaikkiaan yli 200 000 miesvankia joista ainakin 41 500 henkilöä murhattiin.

Yhdysvaltalaiset sotilaat vapauttivat leirin huhtikuussa vuonna 1945. Ja toimeenpanivat joukkoteloituksen jossa tapettiin yli 100 leirin vartijana toiminutta SS-miestä lähinnä ampumalla konekiväärillä muuria vasten. Kyseiset vartijat eivät kuitenkaan olleet varsinaisia vanginvartijoita vaan muutama päivää aikaisemmin Itärintamalta siirrettyjä SS-sotilaita.

Nykyisin Dachau toimii keskitysleirimuseona. Dachaun keskitysleiri on avoinna päivittäin klo 9.00 – 17.00. Jouluaattona Dachau on kiinni. Sisäänpääsy on ilmainen.

Kohteen osoite: Visitors’ Center Dachau Memorial Site, Pater-Roth-Str. 2a, D – 85221 Dachau.

Linkin varsinaiseen juttuun löydät täältä.

Auschwitz-Birkenau

Entisten puolalaisten sesonkityöläisten siirtoleirin paikalle Oswiecimiin rakennettiin vuonna 1940 SS:n johtajan Heinrich Himmlerin käskystä Saksan järjestyksessään seitsemäs keskitysleiri ja kuuluisin natsien keskitysleireistä, KL Auschwitz I-leiri.

Koska ensimmäinen leiri osoittautui heti liian pieneksi, jo vuonna 1941 alettiin rakentaa KL Auschwitz II-leiriä, toiselta nimeltään KL Auschwitz-Birkenauta. Tämä leiri toimi varsinaisena tuhoamisleirinä ja tänne satojen tuhansien juutalaisten elämän pituinen matka päättyi.

Vuonna 1943 natsit keskittivät järjestelmällisen tuhoamisen pelkästään Auschwitziin ja leirille tuotiin satoja tuhansia vankeja muista työ- ja keskitysleireistä. Natsien suorittama murhaaminen oli huipussaan 1944 jolloin leirille tuotiin vajaan 2,5 kuukauden aikana 438 000 henkilöä, joista 85 % tapettiin välittömästi.

Puna-armeijan joukot vapauttivat leirin vangit vuonna 1945. Vankeja oli tässä vaiheessa hengissä 7 650 henkilöä. Nykyisten laskelmien mukaan leirillä surmattiin vähintään 1,1 miljoonaa ihmistä.

Auschwitz on toiminut vuodesta 1947 alkaen keskitysleirimuseona, jossa käy vuosittain lähes 2 miljoonaa vierailijaa. Unescon maailmanperintökohde Auschwitzista tuli vuonna 1979.

Museo on avoinna ympäri vuoden seitsemänä päivänä viikossa. Poikkeuksena seuraavat päivät 1.1, 25.12. sekä pääsiäissunnuntai jolloin museo on kiinni.

Kohteen osoite: Więźniów Oświęcimia 20, 32-603 Oświęcim, Puola.

Linkin varsinaiseen juttuun löydät täältä.

Käynti keskitysleirimuseossa

Kaiken kaikkiaan käynti keskitysleirimuseossa on silmiä avaavaa ja myös erittäin suositeltavaa. Vaikka suurin osa kauheuksista onkin historian kirjoista, oppaista ja museon seinätauluista luettua tekstiä ja kauheudet osin oman mielikuvituksen varassa, aavemaiset keskitysleirialueet ja siellä väkivaltaisesti kuolleiden henget ”huutavat” edelleen kokemaansa vääryyttä jälkipolville.

Vaikka käynti tämän kaltaisissa museoissa ei ole millään lailla mukavaa, ne muistuttavat meitä siitä kuinka mielettömäksi voi maailma muuttua vääränlaisten henkilöiden ja aatteiden käsissä lyhyessäkin ajassa!

 

 

 

Stutthofin keskitysleiri ja yli 90 suomalaista uhria

Stutthofin keskitysleirimuseo, Sztutowie Puola 

Vajaan tunnin ajomatkan päässä Gdanskin kauniista Vanhastakaupungista sijaitsee natsien ensimmäinen Saksan ulkopuolelle rakentama keskitysleiri Stutthof. Nykyisin keskitysleiri toimii museona joka esittelee natsien suorittamia kauheuksia jälkipolville.

Stutthofin keskitysleiri lyhyesti

Stutthofin keskitysleiriä alettiin rakentaa vuonna 1939. Leiri jatkoi toimintaansa vuoteen 1945 asti. Aluksi leiri toimi työleirinä Danzigista (nykyinen Gdansk) vangituille 150 henkilölle. Vankien määrä kasvoi nopeasti, nimittäin vain 13 päivää myöhemmin leirillä oli jo 6000 vankia.

Museossa näkyvissä kuvissa on nähtävillä etteivät leiriolosuhteet olleet aluksi kovin huonot. Noin kaksi vuotta myöhemmin tilanne muuttui merkittävästi kun SS:n ja Gestapon päällikkö Heinrich Himmler tarkasti leirin ja totesi sen sopivan keskitysleiritoimintaan. Vuonna 1942 leiri siirtyi SS:n Wirtschaftsverwaltungshauptamtin haltuun muuttuen tärkeimmäksi Pohjois-Puolan miehitetyn alueen keskitysleiriksi. Samalla raakuudet alkoivat.

Viidessä vuodessa varsinainen Stutthofin leiri kasvoi pienestä 12 hehtaarin alueesta, joka oli tarkoitettu 3 500 vangille, 120 hehtaarin alueeksi, jossa oli vuonna 1944 57 000 vankia. Pääleirin lisäksi keskitysleiri käsitti 39 alaleiriä. Pääleiri oli jaettu kahteen osioon. Stammlagerissa pidettiin puolalaisia ja juutalaisia vankeja. Sonderlagerissa vankeina oli muiden maiden kansalaisia joiden olot  olivat hieman paremmat kuin Stammlagerin vangeilla oli.

Kaiken kaikkiaan leirille tuotiin noin 110 000 vankia, joista 65 000 ei koskaan palannut takaisin. Vankeja tuhottiin systemaattisesti ampumalla, hirttämällä, kaasuttamalla, pakkotyöhön uuvuttamalla sekä fenoliruiskeilla. Myöskään epäinhimilliset  kokeilut eivät jääneet leirillä vieraiksi. Kerrotaan, että keskitysleirin uhrien ihosta valmistettiin saippuaa.

Vankien joukossa oli 25 maan kansalaisia kuten juutalaisia, venäläisiä, ukrainalaisia, valkovenäläisiä, liettualaisia, latvialaisia, virolaisia, tšekkejä, slovakialaisia ja suomalaisia. Suomesta vietiin jatkosodan aikana Saksaan poliittisia vankeja. Näiden vankien lisäksi leirille joutui noin 90 suomalaista internoitua merimiestä, joiden joukossa oli 12 naista sodan loppuvaiheissa vuosina 1944-1945.

Neuvostojoukkojen 48. armeijan sotilaat saapuivat Stutthofiin 9.5.1945 ja vapauttivat viimeiset noin sata vankia jotka olivat piiloutuneet saksalaisten kyydityksiltä.

Sodan jälkeen 21 leirin johtajaa, vartijaa, lääkäriä sekä muuta henkilökuntaa kuulunutta tuomittiin kuolemaan murhista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kuolemantuomittujen mukana oli viisi leirin naisvartijaa. Kuolemantuomittujen lisäksi jaettiin eripituisia vankeustuomioita yli 60 henkilölle.

Nykyisin Stutthofissa toimii keskitysleirimuseo joka kuvin, tekstein ja osin uudelleen rakennettujen keskitysleirirakennusten avulla kertoo alueen synkkää tarinaa.

Stutthofin keskitysleirimuseoon on vapaa pääsy. Opastettu kierros maksaa 180 zlotya/45,20€.

Vanhassa vartiotuvassa toimii nykyisin pieni museokauppa.

Alueella on pieni museokauppa joka myy kirjallisuutta. Rakennuksessa on myös automaatti josta saa ostettua kuumia juomia.

Museo on avoinna päivittäin: toukokuusta syyskuuhun klo 8.00 – 18.00. Lokakuusta huhtikuuhun klo 8.00 – 15.00.

Kohteen koordinaatit: 54°19′44″N, 19°09′14″

Stutthofin keskitysleirimuseon alueella

Pohjois-Puolassa oli tänä kesänä kovasti tietöitä jotka vaikuttivat teiden käyttöön ja erityisesti eteenpäin pääsemiseen. Normaalioloissa Gdanskista ajaa Stutthofiin 50 minuutissa, nyt kaikenmaailman pienten kiertoteiden ja jonottamisen vuoksi matkasimme museoon lähes kahden tunnin ajan.

Alueelle saapuessa tien poskeen jää laituri jossa vankien karsinta tehtiin. Tässä paikassa kaikki työikäiset purettiin vaunuista pois. Tämä ei koskenut sairaita henkilöitä tai 50 – 70-vuotiaita naisia jotka vietiin suoraan junalla kaasukammiolle.  Laiturin taakse jää keskitysleirin komendantin villa joka on nykyisin yksityisen omistuksessa.

Museon laitamilla on parkkipaikka jossa paikoitus maksaa 7 zlotya/1,80€. Parkkipaikalta on sadan metrin matka museon portille. Sisäänpääsy ei maksa mitään, mutta keräyslaatikko odottaa museokaupan vieressä keräten lahjoituksia alueen ylläpitoon.

Komendantin toimisto ja kuoleman portti

Alueelle tultua, suuri punatiilinen komendantin toimistotalo ottaa kävijän vastaan. Rakennus on hieno, suihkulähteineen ja hoidettuine pihoineen. Mustavalkokuvista on nähtävissä, että tämän näyn näkivät myös vangit keskitysleirille tuotaessa.

Komendantin toimiston elokuvateatterissa on näinä päivinä mahdollisuus nähdä neljä 20 – 30 minuuttia kestävää dokumentaarista elokuvaa 3 zlotyn/0,75€ lisämaksulla. Rakennuksessa on lisäksi kirjasto, museon tiloja sekä arkisto.

Komendantin toimisto.

Toimistotalon takana on leirin ns. Kuoleman portti, joka jäi monelle vangille viimeiseksi muistoksi vapaudesta joka päättyi portin ja piikkilanka-aitojen taakse. Portin molemmilla puolilla on parakkirakennukset, joista vasemman puoleisessa on kuvia puolalaisista papeista.

Valitettavasti tekstit ovat vain puolaksi joten emme oikein saaneet kuvaa, mitä asiaa kuvat koskivat. Voimme vain arvata, ettei kyse ollut mistään kovin miellyttävästä.

Parakin toiseen puoliskoon on koottu vankien kengänpohjia koko huoneen kokoiseen lasivitriiniin. Vitriinin vasemmasta laidasta löytyvät pienet taaperon jalan kokoiset kengänpohjat laittavat nieleksimään…

Kuoleman portti

Portin jälkeen pihalla on kaksi isoa parakkirakennusta joissa itse museonäyttelyt sijaitsevat. Maaperästä on nähtävissä, että parakkeja on aikoinaan ollut useampia, mutta ne on aikoinaan vedetty maan tasalle.

Parakkeja parakin perään

Vasemmassa parakissa pääsee mukaan uhrien elämään aina vangitsemisesta, leirille saapumiseen sekä leiriolosuhteisiin.

Parakin seinillä on karttoja joista näkee saksalaisten valloittamat alueet joilta vankeja keskitysleirille tuotiin. Esillä on lisäksi vaatteita, sänkyjä sekä sairaalavarusteita. Tekstejä lukemalla vaikuttaa siltä, että olisi ollut parempi jos tohtorille ei keskitysleirillä ollut asiaa. Tieteen nimissä tehdyt kokeet ovat olleet kivuliaita ja aivan turhia. Myös ”lopetuspiikki” on tullut helposti ja sekin suoraan sydämeen…

Oikealla puolella olevassa parakissa on nähtävillä natsien ottamia kuvia vankien pidätyshetkistä ja leirin rakennustöistä. Nähtävillä on myös pienoismalli leiristä sekä surullisia tarinoita ihmiskohtaloista. Tämä osio leiristä on ehkä kaikkien kauheinta katsottavaa.

Lyhyet tarinat kertovat tarinoita pidätyksistä, leirillä tapahtuneista kauheuksista sekä myös pelastumisista, jotka ovat olleet seurastaan ihmeitä.

Kaasukammio, krematorio ja kasa ihmistuhkaa…

Alue jatkuu rakennusten pohjia myötäillen keskitysleirin laitamille josta löytyy junan päätöspiste, laituri jolta vangit vietiin suoraan viereiseen kaasukammioon.

Kaasukammio

Kaasukammio sisältä

Kaasukammion vieressä on krematorio, jossa on edelleen nähtävillä muutama polttouuni.

Polttouunit

Uunin vieressä on muistomerkki, eri maan kansalaisuuksien lippujen kuten myös Suomen lippu sekä lasivitriinissä poltettujen vankien tuhkaa. Rakennus laittaa hiljaiseksi. Krematorion takaa löytyy vielä hirttopaikka jonne poliittiset vangit tuotiin aamuvarhaisella hirtettäväksi muun leirin vielä nukkuessa.

Hirttopaikka

Alueen laitamilla on lisäksi useita muistomerkkejä keskitysleirin uhreille.

Metsiköstä pilkistään myös muutama suuri halli, jonne 250 valittua vankia pääsi/joutui valmistamaan lentokoneita Saksan Luftwaffen hyväksi. Tälle alueelle ei vierailijalla ole asiaa. Keskitysleirin vangit työskentelivät myös läheisillä louhoksilla sekä tehtaissa joiden työolot olivat ankarat.

Uuden puolen parakkikylän ”perustuksia”

Keskitysleirin vasen laita on täynnä uuden puolen rakennusten ”perustuskiviä”, parakit ovat kauan sitten kadonneet.

Juuri ennen leirin uloskäyntiporttia löytyy vielä uudehko kasvihuone jolla muistutetaan, että keskitysleirivangit muun pakkotyön ohessa kasvattivat myös kasviksia ja kukkia. Kukat myytiin lisätulojen saamiseksi ja kasvikset käytettiin henkilökunnan ruokkimiseen. Nykyisin kasvihuoneissa on esillä keskitysleiriaiheista taidetta.

Keskitysleirit eivät ole paikkoja joissa hymynkare karehtii suupielissä. Ne ovat paikkoja jotka ovat esimerkkejä ihmisten mielettömyydestä, ylemmyydentunnosta toisia kansalaisuuksia kohtaan sekä loputtomasta julmuudesta joihon olosuhteiden ollessa otollisia, ihminen pystyy.

Stutthofin keskitysleirimuseon opasteet ovat selkeitä, ja havainnollisia ja onnistuvat herättäämään ajatuksia, ehkä liiankin hyvin. Keskitysleirimuseot eivät sovi kaikkein herkimmille vierailukohteiksi.

Mikäli suomalaisten keskitysleireiltä selviytyneiden tarinat kiinnostavat, lue tämän linkin takaa Iltasanomien vuonna 2015 tekemä juttu kahden vangin järkyttävistä leirimuistoista Puolasta.

Tämän linkin takaa löytyy myös ehkä ainoan natsien keskitysleirillä syntyneen suomalaisen Lea-vauvan tarina.

Auschwitz – kärsimyksen näyttämö

Auschwitz-Birkenaun keskitys- ja tuhoamisleiri, Puola

Ihmismieli on mielenkiintoinen, pahuus kiinnostaa ja tämän olen huomannut myös niiden juttujen lukijamääristä, jotka aihetta ovat jotenkin sivunneet.

Aihe kiinnostaa ja ihmetyttää samanaikaisesti. Tapahtumia miettiessä helposti ahdistuu ja miettii, kuinka kyseisiä asioita on yleensäkään voinut tapahtua ja miksi. Ja kuinka lähellä tapahtumien aikakaudet oikeastaan vielä ovatkaan.

Joitakin vuosia sitten kävin vierailemassa natsi-Saksan julmimmassa ja sadistisimmassa ihmisoikeuksia polkeneessa keskitysleirissä, Auschwitzissa.

Auschwitz-Birkenau lyhyesti

Saksalaisten miehittäessä toisen maailmansodan aikana Puolan, tuli natseilla tarve leirin rakentamiselle. Sopivaksi paikaksi osoittautui Oswiecimin (saks. Auschwitz) liepeillä oleva vanha puolalaisten vuonna 1917 rakentama sesonkityöläisten siirtoleirin paikka.

Alueelle rakentui vuonna 1940 nopeassa tahdissa SS:n johtajan Heinrich Himmlerin käskystä Saksan järjestyksessään seitsemäs keskitysleiri, KL Auschwitz I-leiri. Leirille vietiin aluksi puolalaisia poliittisia vankeja, vastarinnan kannattajia, mustalaisia, homoseksuaaleja, rikollisia ja sotavankeja.

Koska ensimmäinen leiri osoittautui heti liian pieneksi, jo vuonna 1941 alettiin rakentaa KL Auschwitz II-leiriä, toiselta nimeltään KL Auschwitz-Birkenauta. Tämä leiri toimi varsinaisena tuhoamisleirinä ja tänne satojen tuhansien juutalaisten elämän pituinen matka päättyi.

Vuonna 1941 laajennettiin leiriä vielä KL Auschwitz III:lla, toiselta nimeltään Monowitz:na, joka toimi pakkotyöleirinä, välittäen ”henkilökuntaa” niin IG Farbenin nitriittikumitehtaalle kuin muunkin teollisuuden käyttöön.

Vuonna 1943 natsit keskittivät järjestelmällisen tuhoamisen pelkästään Auschwitziin ja leirille tuotiin satoja tuhansia vankeja muista leireistä. Natsien suorittama murhaaminen oli huipussaan 1944 jolloin leirille tuotiin vajaan 2,5 kuukauden aikana 438 000 henkilöä, joista 85% tapettiin välittömästi.

Puna-armeijan joukot vapauttivat leirin vangit vuonna 1945. Vankeja oli tässä vaiheessa hengissä 7 650 henkilöä. Nykyisten laskelmien mukaan leirillä surmattiin vähintään 1,1 miljoonaa ihmistä.

Auschwitz on toiminut vuodesta 1947 alkaen keskitysleirimuseona, jossa käy vuosittain lähes 2 miljoonaa vierailijaa. Unescon maailmanperintökohde Auschwitzista tuli vuonna 1979.

Museo on avoinna ympäri vuoden seitsemänä päivänä viikossa. Poikkeuksena seuraavat päivät 1.1, 25.12. sekä pääsiäissunnuntai jolloin museo on kiinni. Aukioloajat kuukausittain (vuonna 2018):

7:30 – 14:00 joulukuu

7:30 – 15:00 tammikuu, marraskuu

7:30 – 16:00 helmikuu

7:30 – 17:00 maaliskuu, lokakuu

7:30 – 18:00 huhtikuu, toukokuu, syyskuu

7:30 – 19:00 kesäkuu, heinäkuu, elokuu.

Museoon suositellaan varaamaan aikaa 2-3h. Museoon ei ole varsinaista sisäänpääsymaksua, mutta hinta määräytyy mahdollisen opastusretken mukaan. Etukäteisvaraus vierailulle on lähes pakollinen, mikäli et sitten halua kokeilla onneasi ja jonottaa mahdollista peruutuspaikkaa.

Alueelle ei saa tuoda reppuja tai laukkuja, joiden mitat ylittävät 30x20x10cm, sisäänpääsyrakennuksessa on lokerikkoja jonne kassit ja reput voi säilöä museoalueella vierailun ajaksi.

Kohteen osoite: Więźniów Oświęcimia 20, 32-603 Oświęcim, Puola.

Kohteessa

Olimme yöpyneet Krakovassa, josta matkaa pieneen Oswiecimin kylään on vajaa 70 kilometriä. Lähdimme liikenteeseen aikaisin. Maalaismaisemat vilisivät silmissä, eikä voinut välttyä ajatukselta, miltä leirille 40-luvulla pakolla viedyistä on mahtanut tuntua. Tosin, he eivät vielä tässä vaiheessa aavistaneet kohtaloaan.

Parkkeerasimme auton kylmän yön kuoruttamalle huurteiselle parkkipaikalle. Yhdelle ryhmämme jäsenistä jo tämä oli liikaa, hän jäi maanitteluista huolimatta yksin autoon istumaan, vaikka vieressä olisi ollut pieni mutta lämpimän näköinen kahvilarakennuskin.

KL Auschwitz I

Kävelimme museon sisäänkäyntirakennukseen, jossa jouduimme kulkemaan metallinpaljastimien läpi. Käydessämme Auschwitzissa, tuolloin ei vielä ollut käytössä nykyistä etukäteisbuukkausjärjestelmää, vaan kuka tahansa pystyi kävelemään alueelle, mikäli tilaa oli. Huippusesongin ulkopuolella ei kuitenkaan suurempaa tungosta kylmälle leirille ole, joten pääsimme nopeasti sisälle KL Auschwitz I-leiriin.

Ensimmäinen leiri koostuu lähinnä punatiilisistä, kaksi ja puolikerroksisista hyvinhoidetuista rakennuksista. Rakennuksissa numero: 4, 5, 6, 7 ja 11 kannattaa vierailla. Näihin taloihin on koottu tiloja, jotka ilmentävät monella eri tavalla keskitysleirivankien oloja.

Ensimmäiseen rakennukseen johon päädyimme, seinillä oli mustavalkoisia kuvia leirin vangeista. Kolkoissa kuvissa esiintyvien ihmisten katseet olivat tyhjiä, etsiviä, ihmetteleviä. Tässä vaiheessa käytävältä kuului sydäntä särkevää itkua, kun muutama läsnä oleva henkilö löysi kuvien joukosta etsimänsä. Tämä oli se viimeinen herätys siihen mitä oli luvassa, nyt ei enää ollut kyse taruista ja jännittävistä käänteistä vaan surullisista ihmiskohtaloista, joiden elämän liekki sammutettiin julmasti aivan liian aikaisin.

Rakennuksiin on lavastettu olosuhteita joissa KL Auschwitz I-leirin vangit elivät. Vielä tässä vaiheessa vankien olot olivat ”melko kohtuulliset”, paksuseinäiset rakennukset pitivät tuulen ja sateen loitolla sekä lattioilla oli paksu olkikerros, jossa pystyi nukkumaan. Olosuhteet nimittäin kävivät sitä kurjimmiksi mitä kauemmin keskitysleiri pyöri.

Pala takertuu kurkkuun viimeistään siinä vaiheessa kun pääsee rakennukseen jossa suuren ikkunan taakse on koottu valtava määrä kenkiä, myös niitä pienen pieniä. Vieressä on myös mm. matkalaukkujen ja korien vitriini, huone jossa on mukaan otettuja joka kodin tarvikkeita vadeista laseihin ja patoihin sekä pikkuisia lastentarvikkeita sisältävä huone. Esillä on myös vankien hiuksia, joita lähetettiin leiriltä tavarajunalasteittain huopien ja langan tekemiseen sotateollisuuden tarpeisiin.

Rakennusten välissä on kapea kenttä jossa kenttäoikeus jakoi aamuisin tuomioita, niitä lopullisia. Täällä olevalle seinälle ammuttiin alkuaikoina varsinkin poliittisia- ja sotavankeja. Opasteista löytyy varsin mielenkiintoinen tieto siitä miksi keskitysleiriltä ei juurikaan paettu, vaikka alkuajan poliittisille vangeille se olisi ollut vielä  mahdollistakin. Nimittäin jos vangin huomattiin karanneen, natsit hakivat vangin tilalle hänen lähiperheestään sukulaisen. Kuinka moni haluaisi puolisonsa, äitinsä tai isänsä joutuvan leirille sijaiskärsijäksi? Niinpä.

Tosin kaikkia tämäkään ei pidellyt ja kerrotaankin, että heinäkuussa 1940 Auschwitzistä paennut ja leirin historian ensimmäinen karannut vanki oli puolalainen kengäntekijä Tadeusz Wiejowski. Paon huomattuaan saksalaiset rankaisivat kollektiivisesti niin keskitysleirivankeja kuin Oswiecimin kylää vangin paosta. Leirin siviilityöntekijät olivat nimittäin auttaneet Wiejowskia paossa. Kauaa ei Wiejowski kuitenkaan päässyt nauttimaan vapaudestaan koska vuoden päästä hänet jälleen pidätettiin ja vietiin Jaslon vankileirille jossa hänet myös teloitettiin.

Vilkaisemme nopeasti I-alueen kaasukammion ja krematorion. Sisäpuolella olevan ryhmän opas kertoo yksityiskohtaisesti, kuinka Zyklon B:n syaanivetykaasulla tapettiin bunkkeriin tuotuja uhreja. Tässä kammiossa testattiin 600 venäläisellä sotavangilla ihmiskokein kaasun tehoa, ennen järjestelmälliseen juutalaisten tuhoamiseen ryhtymistä. Oppaan sanat käyvät takaraivoon: ”joskus vangeilta meni 20 minuuttia ennen kuin he tukehtuivat kuoliaaksi”.

KL Auschwitz II

KL Auschwitz-Birkenau on hieman kauempana ensimmäisestä leiristä. Tänne johtaa rautatie jonka päädyssä punatiilinen Auschwitz-Birkenaun sisäänkäyntirakennus odottaa. Täältä käsin ei ole nähtävissä mitä portti pitää sisällään.

Portin läpi päästyäsi olet ratapihalla, jossa junan tuomille vangeille tehtiin karsinta. Radan vieressä seisovasta mustavalokuvasta on nähtävissä kuinka ärhäkän oloiset saksanpaimenkoirat ohjasivat ihmisiä vartioineen ”oikeisiin” jonoihin. Juuri tässä kohdin tuhannet perheet hajosivat lopullisesti; lapset erotettiin vanhemmistaan, vanhukset sysättiin itkujen kera eteenpäin. Kohtalosi oli sinetöity yhdellä viittauksella jonoon; työkykyinen, työkyvytön ja SS-upseeri Josef Mengelen sairaiden kokeiden uhrit. Kaasukammio ei odottanut aivan kaikkia, mikäli junan tuomina oli alle 200 henkilöä, ihmiset surmattiin ampumalla viiden ryhmissä heitä niskaan.

Nyt ratatie on tyhjä ja voinkin nähdä hajonneiden puuparakkien tiiliset lämmityspiiput niin pitkälle kuin silmät kantavat, samalla tajuten kuinka valtavasta alueesta onkaan kyse. Kentällä pyyhkii pyörteinen kylmä tuuli kera isojen vesipisaroiden jotka saavat vierailijan kiertämään kätensä itsensä ympärille luonnostaan. Mikäs se on talvivaatteissa tässä palellessa, vangeilla oli ohuet, karheat riekaleet vaatteinaan ja ruokana lähinnä homeisen leivän kera haaleaa vesikeittoa jossa perunankuoret etsivät toisiaan.

Läheltä rata-aluetta löytyy Josef Mengelen ”lääkäriasema”. Opastusteksteistä löytyy hirvittäviä tarinoita kaksoskokeista sekä ”tieteellisistä mittauksista” myrkkyjen ja ravinnonpuutteen vaikutuksista ihmiskehoon.

Kentän perältä löytyy tuhoamisalue jolla II-leirin kaasukammiot ja krematoriot sijaitsivat. Saksalaiset sulkivat kaasukammiot vuonna 1944 sekä purkivat niin kammiot kuin krematoriot muutamaa lukuun ottamatta. Jäljelle jäänyt krematorio I, muutettiin ilmatorjuntabunkkeriksi.

SS räjäytti polttouunit II ja III:n 20.1. sekä viimeisen polttouunin 25.1, venäläisten saapuessa keskitysleirille 27.1.1945. Saksalaiset jatkoivat asiakirjojen ja todisteiden tuhoamista vimmaisesti loppuun asti.

On mahdotonta kuvitella kaikkea sitä pelkoa, itkua, nälkää ja kärsimystä joita keskitysleirillä on koettu. Kentällä palellessa Auschwitzissa tehdyt kauheudet hiipivät pikku hiljaa tajuntaan, laittaen vierailijan kovin hiljaiseksi, kuten myös koko meidän seurueelle kävi.

Jylhät Kotkanpesän maisemat sekä synkkä natsimenneisyys

Kehlsteinhaus, Saksa

Kymmenisen vuotta sitten teimme viikon kestäneen road tripin Itävallan, Saksan ja Sveitsin läpi. Tätä reissua en ole aiemmin avannut ja tässä tarinassa käymmekin Saksassa Hitlerin 50-vuotislahjaksi rakennetussa Kotkanpesässä.

Kuva: Pixabay.

Kotkanpesä lyhyesti

Valtakunnanjohtajan Martin Bormannin ehdotuksesta Kotkanpesää alettiin rakentaa tiukalla aikataululla vuonna 1937. Tarkoituksena oli, että Kotkanpesä olisi valmis Hitlerin syntymäpäiviin mennessä 20.4.1939.

Kotkanpesä valmistui ja vieläpä etuajassa, vaikka rakentaminen oli haastavaa. Vuori jolle rakennus rakennettiin, oli koskematon. Sinne piti tehdä ensin 6,5 kilometrin pituinen tie, jota pitkin vietiin rakennusmateriaalit. Rakennustöissä oli 3 500 ihmistä töissä joista kahdeksan kuoli rakennustöiden aikana.

Hitlerin kerrotaan käyneen vuosina 1938 – 1940 Kotkanpesällä vain 14 kertaa, ensimmäisen kerran 50-vuotispäivänään. Syynä vähäiseen käyntimäärään kerrotaan olleen Hitlerin korkeanpaikankammo. Johan oli osuva syntymäpäivälahja!

Sodan aikana rakennus säilyi ehjänä koska oli kaukana muista natsikomplekseista. Rakennus määrättiin tuhottavaksi vuonna 1952 muiden alueen natsirakennusten kanssa. Onneksi aluepresidentti Karl Jacob esti tuhoamisen ja näin rakennus sekä vuori säästyivät jälkipolville.

Kotkanpesä on tullut tunnetuksi myös useiden yhdysvaltalaisten sotaelokuvien näyttämönä.

Nykyisin Kotkanpesä on museoitu.

Pääsyliput: 16,10€/aikuiset sisältäen bussikyydin sekä hissimatkan näköalapaikalle. 9,30€/alle 14v. lapset.

Kotkanpesä on avoinna toukokuun puolivälistä lokakuun loppuun asti klo 8.20 – 17.00 (säävaraus).

Kohteessa   

Kotkanpesälle pääsee patikoimalla parisen tuntia vuorta ylös tai RVO:n linja-autolla. Oma auto kannattaa jättää joko Hintereckin tai Kehlsteinhausin parkkipaikalle ja nousta bussin kyytiin. Busseja kulkee puolen tunnin välein kiharaista tietä ylös kääntöpaikalle. Tie on todella kapea ja busseissa on erikoisjarrut sekä -jouset jotta matkustaminen sujuisi pehmeästi ja ennen kaikkea turvallisesti. Mitä korkeammalle bussilla nousemme, sitä jännittävämmäksi ikkunoista alaspäin katsominen muuttuu…

Kuva: Pixabay.

Aivan Kotkanpesän pihalle ei bussillakaan pääse ja viimeiset 124 metriä kuljetaankin maanalle louhitussa käytävässä sekä hisseissä joiden seinät ja katto on sisäpuolelta päällystetty peileillä. Tämä siksi, että Hitler kärsi myös suljetun paikan kammosta. Käytävissä oli aikoinaan oma ilmastointi ja lämmitys. Lattiat olivat peitetty kokolattiamatoilla ja kalliossa roikkuivat kristallikruunut. Just! Käytäviä on muuten louhittu vuoreen kymmeniä kilometrejä.

Ylhäältä 1834 metrin korkeudelta aukeaa upeat alppimaisemat hyvällä säällä aina Salzburgiin asti. Onneksi juuri tänään oli mukava vaikkakin hieman pilvinen sää!

Rinteet ovat hyvin jyrkät ja vaatisi enemmän kuin paljon, että me olisimme vaeltaneet rinteet ylös asti. Huh huh. Silti muutama uskalias oli uhmannut voimiaan, ja läähättäen saapuivat vuorta ylös. Alkoi heikottaa pelkkä katsominen.

Kuva: Pixabay.

Tytär alkoi vaatia ruokaa ja siirryimme graniittiseen Kotkanpesään joka toimii nykyisin ravintolana. Loitselias irtoesineistö, joita täällä natsien aikaan oli, hävisi yhdysvaltalaisten sotilaiden matkaan heidän valloitettua alueen. Ainoastaan Mussolinin lahjoittama mustamarmorinen takka on paikoillaan.

Obersalzburgin alueella oli Kotkanpesän lisäksi muitakin natsien johtajille kuuluvia lomahuviloita. Täällä kirmasivat Bormannin lisäksi Heinrich Himmler, Herman Göring, Joseph Göbbels ja Albert Speer perheineen. Myös Hitlerin tuleva vaimo Eva Braun viihtyi alueella siskonsa kanssa. Menipä Gretlin-sisko naimisiinkin Kotkanpesässä SS-kenraali Hermann Fegeleinin kanssa.

Syönnin jälkeen siirryimme ihastelemaan terassilta aukeavia näkymiä vielä hetkeksi ennen matkan jatkumista. Mikäli olet kiinnostunut linnuista, täällä on mahdollista bongata haukkoja ja kotkia. Kotkanpesälle kannattaa varata vähintään tunnin verran aikaa. Lomasesongin aikana Kotkanpesällä on odotettavissa tungosta.

Kaiken kaikkeaan kohde on hieno paikka ympäristön havainnointiin. Jos ei tietäisi Kotkanpesän historiasta, mikään ei siitä varsinaisesti muistutakaan, joten kohde sopii jokaiselle matkailijalle, oli sitten historiasta tai luonnosta kiinnostunut.