Browsing Category

Uusimaa

Ulos luontoon: Nurmijärven Myllykoski

Luontopolku Koskikara Myllykoski, Nurmijärvi

Aiemmin kesällä julkaisin jutun Nurmijärven alueelta löytyvästä Nukarinkosken ulkoilualueesta joka osoittautui varsin suosituksi kohteeksi ja luetuksi jutuksi. Sain samalla vinkin käydä ulkoilemassa Nurmijärven Myllykosken Koskikaran luontopolulla. Ja yhtenä lämpimänä kesäiltana kohde kutsui kulkijaa…

Myllykosken tarinaa

Myllykoski oli aikoinaan Nurmijärven parhaita myllypaikkoja. Kosken partaalla tiedetään olleen useita myllyjä aina 1500-luvulta lähtien. Myllyjen jäänteitä on edelleen koskessa nähtävissä.  Vantaanjoki oli myös tärkeä uittopaikka tukeille. Puuta uitettiin sisämaasta merelle.

1920-luvulla kosken rannalle rakennettiin Nurmijärven ensimmäinen voimalaitos. Tällöin myllyt siirtyivät lähemmäksi kylien keskuksia. Voimalaitos on sittemmin lopettanut toimintansa sekä purettu pois.

Myllykoskella on pituutta 400 metriä ja pudotusta 11 metriä. Myllykosken yli kaartuu kolme siltaa. Silloissa on nähtävillä kunkin aikakauden ammattimiesten ammattitaito.

Myllykoskella kulkee kaksi 1,5 km pituista luontopolkua. Koskikara luontopolulla on opasteita ranta-alueen linnuista. Tämän linkin takaa voit printata opastevihon mukaasi. Alueella kiertää myös Myllykosken puulajipolku, jonka esitteen voit tulostaa mukaasi vaikka tästä. Polkujen varrella on tulentekopaikkoja, joten polut sopivat mainiosti koko perheen retkikohteeksi.

Jokiosuus kuuluu Vantaanjoen Natura-alueeseen.

Osoite: Siippoontie 771, 01900 Nurmijärvi.

Iltakävelyllä Myllykoskella

Nykyisin ulkoilemaan tarvitaan auto, niin myös Myllykoskelle pääsemiseksi. Paikan päälle pääsee tietysti myös pyöräillen tai linja-autolla. Jos tulet bussilla Helsingin tai Hämeenlinnan suunnasta, jää Nurmijärven th:n pysäkillä pois ja kävele noin 300 metriä Myllykoskelle.

Parkkipaikka on tullessamme varsin ruuhkainen. Kuuma kesä kutsuu ihmisiä viilentävän kosken partaalle. Soluttaudumme muiden ulkoilijoiden sekaan.

Alitamme uusimman kolmesta sillasta ja päädymme haaraan josta pääsee keskimmäiselle, nyt jo turhalle sillalle sekä polulle joka vie alas rantaan. Sillan rakenteet on tehty valtavan hienosti; paksuja puuparruja on aseteltu kannattamaan betonista siltaosaa.

Keskimmäinen silta on myös vallan mainio paikka kosken valokuvaamiseen. Täältä myös näkee, ettei ole aivan pienestä koskesta kyse. Jos Nukarinkoski oli jotenkin kapea, intiimi ja Keskieurooppalaisen tyylinen, on Myllykoski leveä, täynnä voimaa ja jotenkin teollinen. En ihmettele miksi tänne on jo 1500-luvulla myllyt laitettu viljaa jauhamaan.

Astelemme hieman jyrkkää polkua alas kävelysillan luokse. Koskessa on kuivan kesän vuoksi vähänlaisesti vettä, mutta se ei kalanpoikasia ja sorsia näytä haittaavan. Viereiseltä nuotiopaikalta ilmaan nousee illan viimeisiä savukiehkuroita kun grillaamassa ollut perhe on lopettelemassa illanviettoaan. Kävelysillalla on useampikin henkilö nojailemassa kaiteeseen ja haaveilemassa. Muutamalla on suuri järjestelmäkamera mukana ja ottavat kuvia Vantaanjoesta joka pulppuaa kivien yli yhä uudestaan ja uudestaan.

Vanhimman kivisillan takana on toinen tulentekopaikka, ja myös se on tänä iltana varattuna. Kosken pauhussa on jotain erittäin rauhoittavaa, tuntuu kuin vesimassat veisivät kaikki huolet mukanaan.

Seuraamme kimmeltävää jokea yläjuoksulle jossa vastaan tulee niin isoja kuin pieniä perhostelijoita. Samalla joki kapenee ja mataloituu entisestään. Ohitamme kolmannen nuotiopaikan joka valitettavasti on kärsinyt ilkivallasta. Tuolien puulaudat ovat revitty irti ja vain kivitasot ovat jäljellä.

Portaat ja pitkospuut vievät rinnettä ylös kunnes saavumme mäen päälle jossa polku jälleen haaraantuu. Seuraamme puiden katveeseen menevää haketettua polkua. Toinen polku veisi koskea seuraten mm. lepakoiden saalistusalueelle.  Matkan varrelle jää opastauluja joissa informoidaan alueen puista. Polku johtaa lopulta meidät lähtöpisteeseen eli parkkipaikalle.

Myllykoski on kiva retkeilykohde, vaikkakin korkeuserojen vuoksi ei sovellu rattaille tai henkilöille joilla on ongelmia liikkumisen kanssa. Mikäli haluaa kokea luonnonvoimat parhaimmillaan, suositellaan vierailua Myllykoskella keväällä kun vesimassat syöksyvät pitkin koskea valtoimenaan ja luonto on heräämässä talviunestaan.

Korpikuusen alla Nuuksiossa

Hotelli Nuuksio, Espoo 

Blogijuttu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Hotelli Nuuksion kanssa.

Kesällä pääsin vierailemaan blogijutun merkeissä varsin fantastisella sijainnilla pääkaupunkiseudun kupeessa varustetussa Hotelli Nuuksiossa. Jos juttu on jäänyt lukematta, se löytyy helposti tämän linkin takaa. Tällöin jäi itämään ajatus hieman erilaisen yön viettämisestä hotellin alueella riippumatossa nukkuen. Ja sanoista tekoihin, elokuun alussa suunnitelma laitettiin käytäntöön asti.

Hotelli Nuuksio tarjoaa ainutlaatuisia muistoja 

Hotelli Nuuksio tarjoaa yhteistyötahojensa kanssa erilaisia ohjelmallisia paketteja yrityksille sekä seurueille joihin voi asiakkaiden omien tarpeiden ja mieltymysten mukaan liittää erilaisia palveluita.

Loimme mieheni kanssa oman elämyspaketin johon kuului ilta-ateria kodassa itse kokaten, oma saunavuoro lämpimästä Siikajärvestä nauttien sekä yö täyden kuun alla riippukeinuissa nukkuen. Aamuksi olisi luvassa aamusaunaa hotellin hulppealla saunaosastolla sekä maittavaa aamupalaa hotellin ravintolassa.

Riippumatot paikoilleen

Kesä 2018 oli jo ilmojensa puolesta ikimuistoinen. Saavuimme hotellille illalla kun aurinko oli painumassa Nuuksion kansallispuiston puiden taakse ja ilma väreili viimeisten auringonsäteiden syleilyssä. Ilmoittauduimme vastaanottoon, saaden mukaamme riippumatot ja kaikki tarvittavat tarvikkeet sekä vinkkejä jo hyväksi koetuista paikoista joihin riippumattomme kannattaisi ripustaa.

Valitsimme kohteeksi Siikajärven niemenkärjen. Täältä näkisimme parhaiten aamuauringon nousevan eikä saunarakennuksen huolto-osa (wc) olisi kaukana.

Askartelimme hetken riippumattojen kanssa. Ensin piti löytää kaksi sopivalla etäisyydellä olevaa puuta ja sen jälkeen asentaa riippumatto hyttyssuojineen. Tyttäremme on perheen partiolainen jolta ripustus kävisi käden käänteessä, me jouduimme katsomaan hieman vinkkiä googlen ihmeellisestä virtuaalisesta maailmasta, jotta saimme hyttyskatokset asennettua paikoilleen. Ja kas, yöpaikka oli valmis!

Elävän tulen loimu on valloittavaa

Kun riippumatot oli saatu kiinnitettyä, suunnistimme kodalle. Siellä odottelikin jo meitä Hotelli Nuuksion kokki joka toi paikan päälle esivalmistetut illan antimet. Menu pitäisi sisällään loimutettua lohta, uuniperunoita, kasvisnyyttejä, salaattia ja hölskykurkkuja. Ja jälkkäriksi lättyjä tuoreilla mansikoilla. Nam!

Kodassa kaikki oli valmiina, vain tulitikun sytytys ja kuivat koivuhalot syttyivät kuin itsestään. Yksi parhaimmista tuoksuista on mielestäni palavien koivuhalkojen tuoksu pimenevässä illassa. Tuoksu tuo mieleen saunan, joka olisikin seuraavana vuorossa. Nyt nautiskelimme tulen lämmöstä sekä operoimme kalan paikoilleen loimun pariin. Mikä nautinto on istua ja katsella tulta, samalla kun tulevan illallisen tuoksu kasvaa ja leviää kodassa kalan kypsyessä kesäillassa.

Kalan ollessa valmis istahdimme ulos suurten puiden varjoon. Seuraamme riensi pieni kissa kera kaulassa soivan kulkusen ja myös hänelle riitti kalasta herkkupaloja. Kodan jälkilämmöillä paistetut letut kruunasivat aterian kera oikeiden pannukahvien. Tätä voisi harrastaa useamminkin!

Lihakset rennoiksi saunassa

Ruokailun jälkeen ja kodan liekkien jo sammuttua kävelimme rantasaunalle. Saunan vieressä illan hämyssä uimaranta oli täynnä iloisia kesänviettäjiä. Tuli mieleen, että kuinka monella pääkaupunkiseudun hotelleista on oma uimaranta aivan järven rannassa? Niinpä!

Hetkeksi saunan lämpöön ja laiturilta molskahdus 26 asteiseen järveen, mikä nautinto! 1,5 tunnin saunomisen aikana raukeus alkoi hiipiä jäseniin ja iltapesun jälkeen olikin aika hiipiä niemenkärkeen köllimään samalla kun täysikuu saatteli matkaajia perille asti.

Yö Nuuksiossa

Riippumattoon kääriytymisen jälkeen hetken kuulostelimme sammakoiden kurnutusta, tuulen suhinaa puissa ja yllä kiitävää tähtitaivasta ennen kuin nukkumatti vei retkeilijät mukanaan.

Aamuaurinko herätteli meidät jo varhain, hieman viileä yön jälkeen. Luonnon oma näytös oli vasta alkamassa ja se oli upeaa katseltavaa! Lämpimästä järvestä nouseva aamu-usva kohosi yhtä aikaa auringon kanssa, maailman värien kirkastuessa täyteen loistoonsa.

Aamupalapöytä oli kehujensa veroinen      

Riippumattojen pakkaamisen jälkeen kiirehdimme aamupalalle. Olimme ennakkoon kuulleet kehuja Hotelli Nuuksion aamupalasta ja yön jälkeen olimme jo enemmän kuin valmiita herkuttelemaan.

Ja toden totta, tästä puffeesta ei puuttunut mitään. Tarjolla oli varmasti jokaiselle sopivaa maukasta purtavaa. Sämpylät olivat tällaiselle leipäfanille ykkösjuttu sekä Kivikylän maalaiskinkku joka oli sopivan rasvaista. Kanssasyöjien lautasella näkyi maistuvan munakas, jogurtit, juustot sekä upea valikoima vihanneksia.

Kokemuksesta jäi ikimuistoinen jälki

Syönnin jälkeen olimme pirteyttä täynnä ja suunniteltu pulahdus hotellin allasosastolla jäi tällä kertaa käymättä. Järvessä tosin olisi mieli tehnyt pulahtaa, kuten moni hotellin vieraista tekikin. Lähdimme jatkamaan päivää virkistyneenä sekä uudesta ikimuistoisesta yöstä hieman pöllästyneenä.

Suosittelen kokemusta kaikille oman mukavuusrajansa rikkojille. Yön jälkeen onnistumisen tunne on valtava! Ja mikäli kokee hieman epävarmuutta riippumatto-yöstä selviytymisessä, voi ryhmä ottaa hotellista varmuuden vuoksi huoneen, jonne voi kömpiä jos ongelmia ilmenee tai valtava sadekuuro uhkaa kastella retkeilijät.

 

Aleksis Kiven jalanjäljissä Nurmijärvellä

Nurmijärven tunnetuimmat matkailunähtävyydet: Aleksis Kiven Palojoki sekä Taaborinvuori 

Nurmijärven tunnetuimpiin matkailunähtävyyksiin kuuluu Aleksis Kiven synnyinkoti Palojoella sekä viereinen Taaborinvuoren museoalue, jossa aikoinaan myös Kivi ilakoi samanikäisten lasten kera. Kävimme vierailemassa Nurmijärvellä sunnuntai-ehtoolla.

Aleksis Kiven synnyinkoti

Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kivi syntyi Nurmijärven Palojoella 10.10.1834 räätäli Erik Stenvallin ja vaimon Anna-stiinan neljäntenä lapsena.

Stenvallien talo rakennettiin vuonna 1824 kun Kiven vanhemmat menivät naimisiin. Rakennuksessa asui parhaimmillaan vanhempien lisäksi viisi lasta, yksi kasvattilapsi sekä isä-räätälin oppipoikia.

Kivi varttui perheensä sekä talossa opissa olleiden kisällien kera Palojoella kunnes 12-vuotiaana muutti Helsinkiin opiskelemaan päämääränään saada ylioppilaan lakki ja äidin toivoma pappisura. Tuolloin ylioppilaita oli vähän ja erityisesti ns. alemmista yhteiskuntaluokista. Kivi sai ylioppilaslakin 23-vuotiaana, mutta pappia hänestä ei koskaan tullut.

Erikin ja Anna-stiinan kuoltua 1860-luvulla rakennus huutokaupattiin. Tämän jälkeen siinä toimi kyläkauppa. Museoksi talo vihittiin mittavan remontin jälkeen 24.6.1951.

Palojoen talo sijaitsee entisen vanhan tien varressa.

Aleksis Kiven koti on avoinna: 1.6. – 31.8. tiistaista sunnuntaihin klo 11.00 – 18.00 sekä Aleksis Kiven päivänä tiistaina 10.10. Muina aikoina museo on avoinna vain tilauksesta.

Pääsymaksut: peruslippu 4 €, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 2 €, ryhmät (vähintään 10 henkilöä) 2 €/henkilö. Alle 18-v. vapaa pääsy. Opastus tilauksesta  30 €/ ryhmä.

Museon osoite: Palojoentie 271, 01940 Palojoki.

Kesäpäivä Nurmijärvellä

Palojoelle saapuessa on tiellä menossa pyöräilykisat, ja joudummekin hieman odottamaan jotta voimme kääntyä jyrkälle vanhalle tielle. Meidän lisäksemme pihapiirissä on jo muutama auto.

Käymme ostamassa sisäänpääsyn oikeuttavat tarrat sivurakennuksesta. Täällä on myös pieni kahvila sekä matkamuistomyymälä. Työssä oleva henkilö kehottaa ottamaan vettä helteisen päivän johdosta. Juomavesi löytyy erillisestä astiasta, talon kaivovettä ei suositella juotavaksi.

Pihapiirissä on myös pieni sauna, synnyintalo sekä vanha aitta jonka funktio jää kierroksen aikana hieman epäselväksi.

Talossa meidät vastaanottaa hyvin puhelias ja auttava opas joka kertoo Kiven lapsuudesta, perheestä sekä talon historiasta.

Eteisen jälkeen astumme suureen tupaan jonka täyttää kaksi asiaa, suuri leivinuuni sekä räätäli-Erikin pöytä tykötarpeineen. Opas kertoo, että Aleksis olisi halunnut ostaa talon vanhempiensa kuoltua, mutta taloudelliset syyt estivät aikomuksen. Niinpä talo sekä irtaimisto huutokaupattiin. Kaikki talossa oleva irtaimisto ei suinkaan ole alkuperäistä, toki paljon on Stenvallien esineistöä saatu hankittua museoon takaisinkin.

Peräkammarissa pyörii lyhyt 8 minuuttinen dramatisoitu ”Aleksis Kiven askelissa”-lyhytelokuva Kiven elämästä. Suosittelen katsomaan, varsin mukaansa tempaavasti on Kiven elämä ohjelmassa esitetty. Huoneessa on myös vitriinissä muutama Kiveen liittyvä esine sekä hauskasti sarjakuvamuotoon kirjoitettu tarina Kivestä ja hänen tavaroistaan, jotka kuuluvat osana perusnäyttelyyn nimeltään ”Konstiniekka Kivi”.

Yläkertaan vievät vanhat portaat. Täältä löytyy enemmän tarinaa Kiven aikaisesta Palojoesta sekä Nurmijärvestä. Myös lapsille on pieni nurkkaus jossa voi leikkiä nukketalolla. Vinttihuoneesta löytyy virtuaalinen peli sekä mahdollisuus rentoutua hetkeksi kuuntelemaan Kiven runoja kuulokkeista. Vinttikammari oli Kiven käytössä kun hän vieraili lapsuudenkodissaan.

Museo on varsin nopeasti kierretty, mutta antaa hyvän yleiskuvan Kiven lyhyeksi jääneestä elämästä sekä hyvin rankasta aikakaudesta ja yhteiskunnasta, jolloin Kivi eli.

Vanhaa tietä pitkin huristamme läheiselle Taaborin museoalueelle. Alueella kulkee myös Aleksis Kiven Palojoen kotiseutupolku jonka kartta on löydettävissä Nurmijärven internet-sivuilta.

Taaborin museoalue

Taaborinvuorelle perustettiin 1970- ja 1980-luvun vaihteessa museoalue.

Taaborinvuoren museoalue koostuu vanhoista eri puolelta Nurmijärveä siirretyistä 1800- ja 1900-luvun vaihteen rakennuksista, joissa pääsee aikamatkalle menneisyyteen. Kierros pienissä käsityöläismökeissä paljastaa, millaisia olivat arjen askareet sata vuotta sitten. Ja mikä parasta tämä aikamatka ei maksa mitään!

Taaborinvuorella kerrotaan Kivenkin lapsuudessaan viihtyneen. Hän myös keksi vuorelle nimen raamatullisista leikeistään. Aleksis toimi lapsijoukon johtajana ja usein saarnasi ”kivikirkossa” muiden lasten seuratessa kirkonväkenä vieressä. Kirkkoleikkien lisäksi oli käpykarjaa, kauppaleikkejä sekä maanmittauksia. Myös nuorison käytössä olevan kyläkeinun täällä tiedetään olleen.

Taaborinvuoren juurella on varsin kattavasti parkkitilaa. Tästä on pitänyt huolen kesäteatteritoiminta joka on jatkunut alueella peräti 50-luvulta lähtien.

Käsityöläisten mökit

Museoalueella on kolme isompaa taloa: puusuutarin mökki, nahkasuutarin mökki sekä sepän mökki. Näiden kolmen lisäksi nähtävillä on pajoja sekä aittoja. Tosin näiden ovet pysyvät vierailijoilta kiinni.

Puusuutarin mökki.

Ensimmäisenä rakennuksena on keltainen puusuutarin mökki, jossa on esillä mummolasta tuttuja tavaroita kuten varhaisia Arabian astioita ja separaattori.

Pienestä kammarista löytyy opastaulu jossa kerrotaan varsin surullistakin tarinaa kiertolaisista eli asunnottomista henkilöistä joilla ei aikoinaan syystä tai toisesta ollut vakituista kotia/osoitetta. Tuolloin kun sosiaalihuolto ei ollut sellaista kuin nykyisin vaan kodittomat elivät ns. kädestä suuhun. Varsin pysähdyttävää kerrontaa.

Mäki eli vuori nousee ylöspäin ja vanhojen mäntyjen alla on mukava kävellä. Alue on varsin viehättävää, vaikka museorakennukset eivät olisikaan avoinna.

Nahkasuutarin mökki.

Seuraavana vastaan tulee punainen nahkasuutarin mökki eli entinen Tirmun talon torppa joka on pimeä ja selkeästi pienempi kuin edellinen mökki. Esillä on nurmijärveläisten suutareiden käytössä ollutta välineistöä. Oven pielessä on mielenkiintoinen taulu, taulussa on kopio vanhasta sanomalehdessä jossa peräänkuulutetaan mm. matka-arkun hukannutta henkilöä. Tällainen kirstu oli löytynyt tieltä ja kaipaisi omistajaansa.

Sepän mökki.

Matka jatkuu viimeiselle eli Seppä Salanderin mökille. Tämä mökki on sisustettu selkeästi vauraimmin. Kammarissa on vanhoja mustavalkoisia valokuvia naisista useassa sukupolvessa sekä vanha kapioarkku vuodelta 1828. Arkku on peräisin kirkonkylän Yli-Santapohjan tilalta.

Kammari muistuttaa kuinka tärkeässä roolissa oli naisten käsityötaito. Jo nuoresta iästään huolimatta tytöt ja nuoret naiset tekivät itselleen lakanoita ja pyyhkeitä tulevaa perhettään varten. Mökin suuressa tuvassa on edelleen elämisen tunnelmaa läsnä.

Ylhäällä vuorella on katettu ulkoilmateatteri, jossa järjestetään tapahtumia toukokuusta elokuuhun. Teatterin yhteydessä toimii Kahvila Taabor, joka on avoinna kesäteatterin näytösten yhteydessä.

Museoalueen aukioloajat: 1. – 31.7. tiistaista sunnuntaihin klo 11.00 – 18.00. Seppä työskentelee pajalla muutamana lauantaina kesän aikana klo 12.00 – 17.30. Seuraa Nurmijärven tapahtumailmoittelua.

Taaborinvuoren osoite: Koulunkulmantie 34, 01940 Palojoki.

Höyryllä Porvooseen!

Tk 3 nro 1136 höyryveturin kyydissä

Jokaisella meistä on pieniä ja isompia unelmia. Minulla yksi pienempi unelma toteutui tänä kesänä kun pääsin vihdoin viimein matkustamaan höyryveturin vetämillä vaunuilla Porvooseen ja takaisin. Tästä reissusta kertoo tämän kertainen blogijuttuni.

Museorautatie Porvooseen

Lähes joka kesä ympäri Suomen maata järjestetään erilaisia näytösluontoisia höyryjuna-ajeluita. Tällainen Helsingistä Porvooseen suunnattu Höyryllä! juna-ajelu on ollut pääkaupunkiseudulla varsin suosittu. Viime vuosina urakkaa on ollut hoitamassa Tk 3 nro 1136 höyryveturi eli ”Pikku-Jumbo” vuodelta 1947 sekä 1950-luvun puukoriset matkustajavaunut. Kesällä 2018 mukana oli myös aito 80-luvun ravintolavaunu. Ajeluita hoitaa Haapamäen Museoveturiyhdistys ja höyryjuna-ajeluita oli tarjolla kesällä Helsingistä Porvooseen kerran päivässä, kahden päivän aikana.

Helsingin päärautatieasemalta lähtevään höyryjunaan on mahdollista ostaa meno- tai meno-paluulippu. Juna poikkeaa matkan varrella myös Tikkurilassa sekä Keravalla. Keravan jälkeen juna kääntyy Museorautatielle joka on paitsi hitaampi mutta myös intiimimpi kokemus kuin pääradan nopea rautatieverkosto. Höyryjunan matkareitti kulkee Porvoon radalla Keravalta Nikkilään, Anttilaan sekä Hinthaaran kylään Itäisen Uudenmaan kulttuurimaisemissa. Höyryjunalla matka kestää suunnilleen parisen tuntia/suunta.

Mikäli kiinnostaa kokea kesällä Lättähattuajeluita, niistä saa lisätietoa mm. tämän linkin takaa. Lisää tietoa ja aikatauluja höyryjuna-ajeluille ympäri Suomen löytyy museojunakalenterista sekä Haapamäen Museoveturiyhdistyksen sivuilta.

Menossa  

Aikaisempina vuosina höyryjunakyydille on ollut etukäteisilmoittautuminen. Tänä vuonna ennakkovaraamisesta oli luovuttu joka tarkoitti sitä, että hyppäsimme Helsinkiin kulkevan lähijunan kyytiin hyvin aikaisin, jotta varmasti mahtuisimme höyryjunan kyytiin. Ja hyvin mahduimme. Liput höyryjunaan ostimme laiturilta, vanhaan konduktöörin asuun pukeutuneelta henkilöltä.

Huom! Museojunan kyytiin pääsee vain käteismaksulla. Olimme varautuneet koko päivän kestävään seikkailuun ja ostimme meno-paluuliput. Hintaa lipuille tuli 60€ (aikuiset 40€, lapset 20€).

Nousimme varsin korkeisiin 50-luvun puuvaunuihin. Ensimmäinen kunnostettu vaunu oli jo täynnä mutta toiseen vaunuun saimme oman loosin. Puisissa looseissa on pehmustetut istumapaikat neljälle tai jos on pienempi pylly, useammallekin henkilölle. Jo vaunuun tullessa tuli mieleen mustavalkoinen Rovaniemen markkinoilla Suomi-leffa ja tuntui siltä, että hetkenä minä hyvänsä ovesta tulisi laulellen Esa Pakarinen kera haitarinsa ”Ruma rilluma rillumarei”…

50-luvun junanvaunut ovat entisöityjä.

H-hetken lähestyessä junan vaunu täyttyi nopeasti. Osa matkustajista oli pukeutunut 50-luvun henkeen sopivasti. Kaikki perheet ja ystäväporukat eivät kuitenkaan mahtuneet 50-luvun vaunuihin vaan menivät istumaan nykyaikaisempaan sekä hieman tylsempään ravintolavaunuun.

Asemalaiturille oli kerääntynyt hurjasti ihmisiä jotka kuvasivat ja hymyilivät junallemme. Myös poliisit olivat tulleet katsomaan junan lähtöä kera kameroineen. Ja kyllä lähtö olikin varsin näyttävä, nimittäin kun höyryä lisättiin veturiin, vaunun avoimista ikkunoista tulvahti valloittavan koivuklapin tuoksu kera pienten nokihiukkasten. Lähdimme liikkeelle kunnon pilvessä!

Pyörät ne pyörivät, pohjoiseen käy tie… 

Henkilökuntaan kuuluva poikanen tarkisti lippumme. Sama poika möi paluumatkalla postikortteja, palapelejä ja tulitikkuja matkamuistoiksi sekä Haapamäen museoveturiyhdistyksen toiminnan tukemiseksi.

Radan varrelle oli kokoontunut paljon lapsiperheitä jotka junan ohittaessa vilkuttivat ja kuvasivat menoamme. Niin paljon hymyjä kuin juna sai aikaiseksi en ole vähään aikaan nähnyt. Tikkurilan asemalla kaikkien asemalaitureiden matkalaiset tuijottivat Pikku-Jumboa suu auki, uskalsipa muutama myös kyytiin tulla.

Keravan jälkeen kaarsimme oikealle, Helsinki – Porvoo Museorautatielle. Tämä 34 kilometrin pituinen rataosuus ei ole enää varsinaisessa käytössä henkilöliikenteessä. Rataosuuden vakituinen matkustajaliikenne lopetettiin jo vuonna 1981. Tosin Ollin seisakkeelta Kilpilahteen oleva osuus toimii edelleen Sköldvikin tavaraliikenneratana. Olli – Porvoo välinen 17 kilometrin pituinen museorataosuus on muuten osa Suomen toiseksi vanhinta yksityistä leveäraiteista rautatietä, joka yhdisti Porvoon Suomen ensimmäiseen, vuonna 1862 avattuun Helsinki – Hämeenlinna -rataan.

Höyryjunan kyydissä kulku on leppoisaa ja kesäisiä maisemia ehtii hyvin ihailla matkan aikana. Usealla matkustajalla on mukana eväspaketteja joista nautitaan samalla vaihtaen uusimmat kuulumiset. Kenellekään ei tunnu olevan kiire, joten pienet pysähtymiset eivät haittaa. Juna nimittäin matkan aikana pysähtelee muutaman kerran kun radan varren vaihdelaatikoista käydään käsin vaihtamassa raiteen vaihteita. Höyryjunan henkilökunnalla näyttääkin riittävän puuhaa kun ottavat yhteyksiä Ratahallintakeskukseen Pasilaan ja vaihtelevat vaihteita luvan saatuaan varsin manuaalisesti. Hikistä hommaa!

Myös Museoradanvarsi on vilkuttajia täynnä, miten yksi juna voikaan saada noin paljon iloa aikaiseksi! Kävin matkan aikana tarkastamassa myös wc-tilanteen, mahdollista oli käyttää remontoitua 50-luvun vaunun toilettia tai ravintolavaunun yhteydessä toimivaa kasarivessaa. Yhteistä molemmille oli, että pöntöistä on suora putki radalle… Omalla tavallaan niin nostalgista!

Porvoo lähestyy 

Porvoota lähestyessä alamme hidastaa matkantekoa entisestään. Tämä osa rautatietä kun ei ole nykyisin aktiivikäytössä. Myös viherkasvit koettavat ottaa radan pätkän haltuun ojentautuen pitkälle junareitille. Viimeiset sadat metrit kuljemme kävelyvauhtia, lopulta saapuen aikataulun mukaisesti Porvoon vanhalle asemapihalle.

Vastassamme on kymmenien kaupunkilaisten lisäksi palokunta, joka auttaa täyttämään Pikku-Jumbon ”vesivarastot” paluumatkalle. Me lähdemme täyttämään omia tankkejamme Porvoon vanhaan kaupunkiin lähes 3h ajaksi.

Porvoo on vilkas kesäkaupunki.

Paluumatkalla matkustajia on paljon vähemmän, suurin osa ”junailijoista” näytti jääneen Porvooseen ja tulevat nykyaikaisilla kulkuneuvoilla takaisin kotiin. Kaiken kaikkiaan höyryjuna-ajelu oli varsin mukava ja ennen kaikkea rentouttava kokemus. Ajelussa yhdistyi kiireettömyyden tunne, ihana koivuklapin, tosin metrisen sellaisen, tuoksu sekä kesäpäivän kauneus. Iso plussa Haapamäen Museoveturiyhdistykselle tapahtuman järjestämisestä sekä säiden haltijalle ihanasta alkukesän aurinkoisesta säästä!

 

Bosgårdin kartanon luomutila

Bosgårdin kartano, Porvoo

Vain 15 kilometrin päässä Porvoon vanhasta kaupungista ja 45 km päässä Helsingin keskustasta sijaitsee Bosgårdin kartano. Bosgårdin tila tunnetaan pääkaupunkiseudulla orgaanisesti kasvatetusta naudanlihasta, yritys- ja juhlapalveluista, tilakaupan tuoreista antimista sekä grilliravintolan maukkaista lounaista.

Bosgårdin kartano lyhyesti

Ensimmäiset maininnat Bosgårdin tilasta löytyy historian kirjoista jo 1200-luvulta. Vanha kartanon päärakennus on sittemmin palanut ja rakennettu uudestaan 1800-luvulla.

Kartanon pihapiiristä löytyy viehättäviä rakennuksia useilta vuosisadoilta. Kartanon puutarhasta löytyy myös Suomen oloihin harvinainen ns. Pyhä puu, tammi joka on yli 300 vuotta vanha.

Bosgårdin karja ja luontopolut

Kartanon nykyinen elinkeino on karjankasvatus luonnonmukaisilla, eettisillä ja ympäristöystävällisillä menetelmillä. Yrityksen vetovastuu on vuodesta 2012 ollut Aarne Schildtillä ja Marcus Walshilla. Bosgårdissa pääsee uniikille ruokamatkalle suoraan maatalosta ruokapöytään, nimittäin nautoihin ja eläinten luonnonmukaisiin elinolosuhteisiin on mahdollista tutustua joko itsenäisesti tai opastetusti pitkin kartanon maita kulkevien kolmen luontopolun avulla.

Lyhin luontopoluista on 0,6 km pituinen kulkien läpi kartanon pihan ja rakennusten. 1,5 km pituisella luontopolulla pääsee tutustumaan laiduntaviin eläimiin sekä maalaistalon elämään.

Pisin kartanon luontopolku on 4 km mittainen ja vie edellä mainittujen kohteiden lisäksi retkeilijän tutustumaan Natura-alueelle, kartanon luonnonmukaisesti kasvavaan metsään, mehiläistuotantoon sekä kartanon mailta löytyvään Husholmenin muinaislinnaan. Luontopolkujen varrelta löytyy piknik-pöytiä sekä mahdollisuus tutustua alueen kasvustoon ja eläinlajeihin selkeiden opastaulujen avulla.

Luontopolkujen varrelta löytyy myös lammashaka jossa pääsee rapsuttelemaan täysihoidossa olevia kartanon kesävieraita.

Luontopolut ovat maksutta avoinna jokaiselle. Mikäli kaipaat ryhmäksi kanssa opastusta, yhteystiedot löydät tämän linkin takaa.

Bosgårdin tilakauppa ja grilliravintola

Vanhan navetan uumenista löytyy tilakauppa jossa myydään kartanolla kasvatettujen nautojen lihaa sekä paikallisia herkkuja. Kaupan Valikoimista löytyy mm. vakuumipakattujen lihojen lisäksi salamia sekä erilaisia makkaroita. Samassa yhteydessä toimii pieni grilliravintola jossa voi maistaa keväästä syksyyn Bosgårdin kuuluisan grilliravintolan luomuksia. Myös vegetaristit ovat menussa huomioitu.

Tilakaupan tiloissa pääsee myös tutustumaan mehiläistuotantoon hyvin läheisesti, nimittäin rakennuksen ikkunassa on mehiläisyhdyskunta joka jatkaa tauotonta työtään yhdyskunnan hyväksi. Hunajaa on lisäksi tilakaupan valikoimissa myynnissä.

Tilakauppa on avoinna 27.6. – 12.8. keskiviikosta lauantaihin klo 11.00 – 18.00 sekä sunnuntaisin klo 11.00 – 16.00.

Juhlatilaa yrityksille ja yksityisille

Kartanon vanhassa heinävintissä, navetan yläkerrassa järjestetään nykyisin juhlia ja yritysten tilaisuuksia. Tilaa juhlijoille on 150 hengen verran. Lisäksi kartanon perinteiseen tyyliin sisustetussa päärakennuksessa on istumapaikkoja 70 juhlijalle. Päärakennuksessa järjestetään vuosittain myös erilaisia tapahtumia jonne jokainen vierailija on tervetullut. Katso tämän linkin takaa lisää mm. Äitien- sekä isänpäivän lounaista.

Pihapiirissä olevasta rakennuksesta löytyy lisäksi B&B-majoitusta muutamalle juhlijalle.

Vanhan navetan parsille on mahdollista tutustua myös yksityisten juhlien ulkopuolella mm. Country illan aikaan. Katso lisätietoa tapahtumasta tästä.

Mikäli suunnittelet retkeä perheellesi tai tapahtumaa yrityksellesi ja haluat tutustua uniikkiin maalaismiljööseen arvokkaiden puitteiden sekä luonnonmukaiseen arvojen saattelemana, suosittelen ottamaan suunnaksi Bosgårdin kartanon Porvoossa!

Bosgårdin osoite: Bosgårdintie 68, 06200 Porvoo.