Browsing Category

Unkari

Budapest – Kahvia ja kulttuuria

Budapest, Unkari. Osa 2.

Junamatka Szentendrestä Budapestiin kului kuin siivillä. Kannattaa lukea idyllisestä päivämatkakohteestamme tästä.

Ilta oli vielä nuori, joten päätimme jäädä tutkimaan kaupunkia. Juna-asemalta lähdimme nousemaan ylös Budan linnavuorelle (Castle District). Alue näyttää olevan lähellä, mutta kävelymatkaa tuli yllättävän paljon, varsinkin kun alue sijaitsee vuoren päällä.

IMG_9851

Budan linna-aluetta

Tarkoituksena ei ollut käydä linnassa vaan tutkailla Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaa kaupunginosaa ja fiilistellä ilmapiiriä illan hämärtyessä. Linnan kupeessa olevasta minibasaarista, ryhmämme löysi mm. edullisia jääkaappimagneetteja.

IMG_9856

Matiaksen kirkko iltavalaistuksessa

Kävelimme pimenevässä illassa ja kylmyys alkoi hitaasti hiipiä selkänikamiin asti. Sattumalta aivan Matiaksen kirkon luona, pienellä sivukadulla (Táncsics Mihály u. 12) oli idyllinen kahvila, jonka ikkunoista heijastui pehmeää valoa. Kahvila näytti varsin lämpimältä tukikohdalta hetken istuskeluun. Sattumalta astuimme sisään useilla nettipalstoilla yhdeksi Budapestin parhaimmista kahviloista mainittuun Walzer Café Semiramiseen. Rakennus, jossa kahvila sijaitsee, on 700 vuotta vanha. Paikka on erilaisten kahvien paratiisi. Valinnan vaikeus on aikamoinen, kuten myös leivonnaisten kanssa. Leivokset ovat herkullisia ja halpoja! Muheva pala täyssuklaakakkua ja kaakao maksoi 3,5€. Ei paha! Myös drinksuja on kahvilassa tarjolla. Lämmin suositus! IMG_9855

Herkut syötyämme, oli aika jatkaa matkaa. Kävelimme Matiaksen kirkon ohi Fisherman´s Bastionille eli Kalastajanlinnakkeelle. Täällä romantikon sydän alkoi jälleen pamppailla kovemmin. Uusgoottilaista tyyliä edustava linnake oli valaistu ihanasti. Taustametelinä kuului muutaman paikalla olevan turistin Nikonin vimmainen napsutus, kun he napsivat kuvia niin näköaloista kuin holvikaarin varustetusta linnakkeesta.

Minulla mielikuvitus lähti lentoon, ja kuvittelin kuinka Sissi (Itävalta-Unkarin keisarinna) olisi täällä näitä samoja näköaloja ihmetellyt, tosin ei samassa valaistuksessa kuitenkaan. Linnakkeella on myös Halaszbastya-niminen, parempitasoinen (lue: kallis) ravintola, joten jos haluaa viettää iltaa kunnon näköalojen parissa tai vaikka kosinta mielessä, tämä on se paikka.

Seuraavana päivänä Gellértin kylpylässä vietetyn aamun jälkeen, otimme suunnaksi kaupungin toisella puolella olevan Budapestin kaupungin puutarha-alueen. Matka sujui näppärästi metrolla. Jäimme pois Hõsök tere-metropysäkillä. Kyse ei ole pelkästään kaupungin puutarhasta vaan alueesta, jolla on tarjolla kaikenlaista jokaiselle tallustelijalle. Täällä on mm. Budapest Zoo ja Kasvitieteellinen puutarha, Széchenyin kylpylä, TaidehalliVajdahunyadin linna sekä Anonymos patsas.

IMG_9893

Tarkoituksenamme oli kuljeskella, katsella ja nauttia keväästä, jos sää olisi ollut huonompi, olisimme varmasti nauttineet kulttuurista sisätiloissa. Nyt kuljimme Vajdahunyadin linnan ohi ja lueskelimme opaskirjasta linnaan liittyvää triviaa. Kivan näköinen paikka!

IMG_9897

Vajdahunyadin linnan torni

Kuljimme Anonymos patsaalle. Patsas on samaan aikaan jännittävä, mutta myös pelottava. Patsaan pää ja varsinkin kasvot, jotka ovat hupun sisällä, saa aikaa katsojassa erilaisia reaktioita.

IMG_9887

Anonymos patsas

Miklós Ligetin tekemä patsas on kunnianosoitus nimettömälle tarinankertojalle, joka kirjoitti ”The Notary of the most glorious King Béla” kertomuksen keskiaikaisesta Unkarista. Patsaan kynää on kovasti hiplailtu, tosin hiplailun merkitys ei meille tullut selväksi, mutta pitihän sitä käydä koskettamassa.

IMG_9890

Anonymos patsaan hiplailtu kynä

Tässä vaiheessa porukkamme hajosi: yksi henkilö seurueestamme lähti Kasvitieteelliseen puutarhaan, pari henkilöä lähti tekemään tuliaisostoksia hieman kauempana Budapestin keskustasta olevalle ostoskeskukselle ja loput lähtivät kävelemään hotellille päin, vaikka matkaa olikin lähes 7 kilometriä. Kuuluin tähän jälkimmäiseen ryhmään.

On mielenkiintoista tutkia kadunkulmia ilman tarkkaa päämäärää, silloin voi törmätä asioihin, joihin ei odottanutkaan törmäävän. Olimme päässeet noin puoleen väliin matkaa kun eteemme tuli loistokas New York Cafe. Kahvilaa tituleerataan maailman kauneimmaksi kahvilaksi.

IMG_9903

Pramea New York Cafe

Jos eilinen Walzer Café Semiramis oli pieni ja halpa, oli tämä iso ja kallis ja ennen kaikkea hulppea, suuren maailman tyyliin. Leivonnaiset olivat pieniä, mutta sieviä. Tarjoilijat olivat pukeutuneet mustavalkoisiin, perinteisiin vaatteisiin, kahvilassa oli oma hovimestari, jne. Kahvi ja leivos, noin 10€. Mutta kannattaa ehdottomasti käydä sisällä katsomassa kahvilaa, niin jos virkapukuinen portieeri päästää sisälle! 😉

IMG_9905

Kahvilan loistoa

Jatkoimme kävelyä läpi Budapestin kerrostaloalueen, huomaten, että olimmekin palanneet kaksi kilometriä takaisin päin. Tätäkin voi sattua, kun päämäärättömästi kävelee! 😉

Huomasimme olevamme aukiolla, jossa on Pyhän Tapanin kirkko. Kyse on Budapestin suurimmasta kirkosta. Kirkko on saanut nimensä Unkarin ensimmäisen kuninkaan Tapani I:n mukaan.

IMG_9914

Pyhän Tapanin kirkko

No mikäpä siinä, sisälle vain. Kirkko oli hmm… kirkko, mutta se mikä meihin teki oudon vaikutuksen, oli kappelissa säilytettävä pyhäinjäännös eli Pyhän Tapanin oikea käsi. Käsi on Unkarin katolisen kirkon arvokkain pyhäinjäännös. Jotta tämä ei olisi tarpeeksi outoa, on kirkossa myös toinen pyhäinjäännös, nimittäin Pyhän Tapanin vaimon, kuningatar Gisellan sormiluu. Tulee mieleen, että on varsin irvokasta pistää ruumis palasiksi heti hautajaisten jälkeen… Tosin uskonnon nimiin, tapahtuu maailmassa kaikkea muutakin outoa!

IMG_9924

Vitriinissä säilytetään pyhäinjäännöstä

Näissä aatoksissa kävelimme metropysäkille ja kuljimme vaihdolla Fõvám tér-pysäkille. Voitte uskoa, että jalat olivat aika painavat kun kuljimme Vapauden sillan yli Gellértin kylpylän suuntaan. Onneksi allasosaston lämpimät altaat odottivat kivistäviä lihaksia…

Seuraavana päivänä oli matkan tylsin vaihe käsillä, huoneen luovutus ja kotimatkalle lähtö, mutta sitä ennen nautiskelimme vielä ulkoaltaan tarjoamasta jumalaisesta rentoutushetkestä.

Oletko sinä eksynyt matkoillasi? Ja mitä sitten tapahtui?

Keväinen Budapest ja pittoreski Szentendre

Budapest, Unkari. Osa 1.

Muutama vuosi sitten, teimme naiskollegoitteni kanssa kylpyläreissun Budapestiin. Kyseinen matka oli ollut kauan meidän to do-listalla.  Ajankohdaksi valikoitui maaliskuun alku ja matka lennettiin edullisesti Norwegianilla.  Jotta reissuun saatiin nostalgista, menneen maailman kylpylähohdetta, hotelliksi buukattiin Tonavajoen varrella sijaitseva Gellértin kylpylä.

IMG_9850

Näkymiä Gellértin vuorelta alas joelle

Pieni historiapläjäys itse kylpylästä: Gellértin kylpylä avasi ovensa kylpyläkansalle jo vuonna 1918. Kylpylä sijaitsee Gellértin vuoren kupeessa. Kylpylä ei ehkä ole kaupungin fiinein, mutta sitäkin historiallisempi Art Nouveau-tyylisine rakennuksineen, marmoripylväineen sekä värikkäine mosaiikkeineen. Puhumattakaan mineraalipitoisesta vedestä, joka mahdollistaa Budapestin kylpylöiden toiminnan. Maan alla pulppuaa 118 luonnonlähdettä, jotka tuottavat päivittäin 70 miljoona litraa 21-78 asteista vettä. Tästä osansa saavat myös kaupungin kylpylät.

Gellértin kylpylän tarjontaan kuulu yhteensä 10 allasta. Seitsemän sisällä olevaa luonnonvesiallasta ovat lämpötilaltaan 19-40 asteisia. Kylpylän keskellä hienojen puitteiden ympäröimänä on iso 27 asteinen uima-allas. Ulkona on kaksi allasta sekä muutama viilentymisallas. Kylpylästä löytyy tietenkin myös saunoja.

Lisämaksusta on tarjolla myös erilaisia terapiapalveluita. Voit nautiskella kylpylässä mm. seuraavista hoitopalveluista: perinteisestä-, aromaterapia- ja thaihieronnasta, kauneus- ja kampaamopalveluista, mutahoidoista sekä yksityiskylvyistä. Liput kylpylään ja hoitoihin on mahdollista ostaa netin kautta. Huom. Suositusikäraja kylpylän allasosaston käyttäjäksi on 14 vuotta.

Kylpylän uima-allas. ”Budapest Spas cPlc.”

Hotellihuoneidemme hintaan kuului vapaa kylpylänkäyttö. Ja kyllä sitä sitten pitkän viikonloppuloman aikana käytettiinkin, paitsi ensimmäisenä iltana, koska kylpylä oli auki ma-su 6-20 ja me saavuimme hotelliin hieman ennen Spa-alueen sulkemisaikaa.

Seuraavana aamuna oli herätyskello oikein soittamassa, jotta pääsimme korkkaamaan kylpylän ennen aamupalaa. Huoneista löytyvä kylpytakki päälle ja menoksi. Tapasimme ryhmämme hissien edessä ja matka alakertaan saattoi alkaa. Tullessamme alas ystävällinen neiti antoi lokerikon elektronisen avaimen ja kyseli uimalakin perään. Siis mitä? Viimeksi kun kylpylässä kävin, ei mitään lakkeja kaivattu. Nyt se oli pakollinen. Ja sen sai ostaa tältä neidiltä tietenkin hotellin hinnoilla. Onneksi värin sai sentään valita. Ostin huoneen piikkiin punaisen lakin.

Thermal pool. ”Budapest Spas cPlc.”

Hotellihuoneen avain säilytyslokerikkoon ja suihkun kautta allasosastolle. Seuraava muutos oli edessä, nimittäin 10 vuotta sitten kun kylpylässä viimeksi vierailin, kylpylässä oli vielä erilliset naisten ja miesten puolet. Vuonna 2013 puolista luovuttiin ja tästä lähtien on ollut kaikilla vapaapääsy koko kylpylän alueelle. Vaikka olimme aikaisin liikkeellä, unkarilaiset miehet olivat meitäkin aikaisempia ja altaissa lillui jo kymmenen karvaista miestä turisemassa keskenään.

Ja mikäs oli turistessa, yhdessä salin altaista kun oli 38 asteista ja toisessa 40 asteista, ihanan lämpöistä vettä. Kyltit kehoittivat olemaan vedessä korkeintaan 5 minuuttia, mahdollisten terveysvaikutusten vuoksi (korkea verenpaine), mutta siitä altaissa istuvat mieshenkilöt eivät tuntuneet välittävän. Vaihdoimme altaista toiseen tummien silmien seuratessa toimintaamme. Nyt ymmärrän miksi kylpylässä on aiemmin ollut omat puolensa molemmille sukupuolille.

Map of Gellért Thermal Baths

Kylpylän kartta. ”Budapest Spas cPlc.”

Aikamme mineraalipitoisia vesihöyryjä hengitettyämme, siirryimme isoon altaaseen, jonne siis pitää laittaa uimalakki päähän. Näissä kuumissa altaissa se ei ollut välttämätöntä, joten olo oli hieman huijatun oloinen. Suuri uima-allas on kyllä hieno puitteiltaan, mutta tuntuu aivan mielettömän kylmältä (27 astetta), verrattuna linnunmaidon lämpöisiin kuumavesialtaisiin, joissa olimme juuri istuneet. Tästä hieman tyrmistyneinä lähdimme etsimään reittiä ulkoaltaille, jotka tuntuivat olevan jonkin matkan päässä muista kylpylän altaista.

Kesällä allasalue on idyllinen. ”Budapest Spas cPlc.”

Harhailimme pitkin käytäviä, kokeilimme ovia, lopulta yrityksen ja erehdyksen kautta löysimme ulos johtavan oven. Suurin ulkoaltaista (500 m2, aalto-allas) ei ole talvisin käytössä. Allas oli vedetön ja sen pohjalla oli ruskeita puiden lehtiä. Alueen reunassa oleva pienempi, metrin syvyinen allas (94m2) oli käytössä.

Ja missä käytössä…. Tästä tuli koko lomamme kohokohta: istuimme aamuisin 36 asteisessa, höyryävässä lämpöaltaassa, haistelimme Budapestin kevättä, kuuntelimme lintujen kevätlauluja, katsoimme auringon ensi säteitä sekä paransimme maailmaa. Aivan ihanan rentouttavaa, vain kuohuviinilasilliset puuttuivat! Altaasta ei olisi halunnut lähteä millään pois, ei ollenkaan.  <3

Valitettavasti aamupalatarjoilu ei kestänyt koko päivää, joten oli peseydyttävä, raahauduttava yläkerran hotellihuoneisiin pukeutumaan sekä iho kosteana palattava sivistyksen pariin ruokailemaan.

Aamupala oli monipuolinen, näkymät aamiaishuoneen ikkunoista Tonavalle loistavat. Samaa ei voi sanoa meille annetuista hotellihuoneista: huoneet olivat vetoiset, ehkä 70-luvulla viimeksi remontoidut ja tupakan kyllästämät (no smoking room). Näköalat huoneista olivat sisäpihalle, jossa joka aamu kävi roska-auto tyhjentämässä roska-astiat kukonlaulun aikaan. Toisaalta, olimme varanneet hotellista huoneemme lähinnä nukkumista ja vaatteiden vaihtoa silmällä pitäen. Sekä tietenkin sitä varten, että voimme kuljeskella pitkin poikin hotellin käytäviä kylpytakeissamme. 😉

IMG_9899

Kevät

Budapest oli tuttu matkailukaupunki lähes koko ryhmälle. Nyt yritimme löytää kaupungista asioita, joita kukaan ei olisi vielä nähnyt tai tehnyt. Emme siis tutkineet läpikotaisin Kauppahallia, emme käyneet Budapest Zoossa tai ihmetelty jokiristeilyllä Unkarin parlamenttitaloa. Mutta mitä sitten teimme?

Koska sattui olemaan äärimmäisen hieno keväinen sää, jolkuttelimme pitkin Gellért-vuoren rinteitä, olihan se aivan hotellin vieressä. Samalla matkalla kävimme katsomassa myös pienen Luolakirkon (Sziklatemplom) sekä näköaloja niin Tonava kaunoiselle kuin kaupunkiin asti.

IMG_9849

Olimme etukäteen bonganneet netistä tiedon, että noin tunnin matkan päässä Budapestistä, olisi pittoreski, taiteilijoiden suosima kaupunki nimeltään Szentendre. Sinne siis. HÉV-juna oli meille kaikkein kätevin vaihtoehto, koska se menisi suoraan lähes kaupunkiin asti. Tosin asemalta olisi hieman kävelymatkaa itse keskustaan, mutta mikäpä olisi Unkarin keväässä kävellessä.

Szentendrestä pähkinänkuoressa: Szentendre on pieni kaupunki Pestin läänissä. Kyse on erittäin vanhasta kaupungista, jonka nimi mainitaan jo Rooman valtakunnan aikaisissa kirjoissa. Kaupungissa asuu noin 25000 ihmistä. Kaupunki sijaitsee Tonavan rannalla sekä on kuuluisa niin kyläidyllistä kuin taiteilijoistaan. Szentendressä on pinta-alaan nähden useita museoita, joten jos sellaiset kiinnostavat, on paikka kuin tehty sinua varten.

IMG_9860

Ihania yksityiskohtia

H5 juna lähtee  Szentendreen Budapestin Batthyány tér asemalta. Junia kulkee säännöllisesti 10-30 minuutin välein, joten junaan ei tarvitse hötkyillä. Hintakaan ei päätä huimaan: yhden suunnan hinnaksi tuli 310 Ft eli noin 1,10€ (vuoden 2017 hinta).

Junamatka meni loistavasti matkasta höpistessä ja ikkunoista ohi vilisevää Unkaria ihmetellessä. Juna ohitti mm. arkeologisen kaivausalueen. Jäimme Szentendren asemalla pois, joka oli samalla junan päätepysäkki ja lähdimme kävelemään parisen kilometriä kaupungin ydinkeskustaan. Asemalla olisi ollut myös taksikyytejä tarjolla, mikäli kävelymatka ei olisi napannut.

Matkan varrelle jäi nykyaikaisia palveluita tarjoavia (rumia) rakennuksia kuten parturi, leipomo, kukkakauppa, kännykkäliike. Saapumisesta idylliseen keskustaan ei voinut erehtyä, koska vastaan käveli ryhmä aasialaisia, nuoria naisia kamerat kaulassaan.

Aivan ensimmäisenä oli päiväkahvien aika ja istuimme alas lämmintunnelmaiseen marsipaanikahvilaan. Mitä ikinä oletkin ollut vailla marsipaanista, tästä kahvilamyymälästä niitä löytyi. Ja huom. käsintehtyinä!

IMG_9873

Kahvien jälkeen oli aika tutustua itse keskustaan. Kävelimme pitkin nupulakivikatuja, poikkesimme pieniin käsityöliikkeisiin ja suunnistimme katuja ristiin rastiin Szentendressä. Kaupungissa on paljon pieniä kirkkoja, peräti yhdeksän kappaletta.

IMG_9861

Lisäksi kaksikerroksisia, värikkäitä taloja sekä kapeita katuja, joiden varrelta voi löytää niin pienen ravintolan, gallerian kuin käsityöläisen ateljeen. Tosin käsityöläiset tietävät töidensä arvon, joten kovin halvalla sieltä ei maalaus tai veistos lähde matkailijan mukaan.

IMG_9871

Perinteiset pitsiliinat olivat halvempia sekä käsityönä tehdyt huivit, saippuat sekä tuoksupussit. Näkymät Tonavalle olivat varsin mallikkaat. Saatoimme vain kuvitella, miltä täällä näyttäisi kesällä, kun puut viheriöisivät ja puutarhaistutukset olisivat täydessä loistossaan. Tosin Unkarin turistisivuilla varoitellaan vierailusta kesäiseen Szentendreen, sillä silloin siellä ovat kaikki muutkin! 😉

Keväinen Tonava

Keväinen Tonava

Szentendre on varsin kiva päivämatkakohde ja ennen kaikkea, todella helpon ja halvan yhteyden päässä Budapestista.

Tästä matka jatkui takaisin Budapestiin, lue siis myös osa 2.

Oletko käynyt Szentendressä? Teitkö löytöjä?