Browsing Category

Suomi

Päivä jolloin minusta tuli melkein kartanonomistaja

Tarina siitä etteivät kaikki unelmat aina ota toteutuakseen – ei vielä!

Jokaisella meistä on unelmia, pienempiä tai isompia. Minulla on teini-iästä asti ollut kolme unelmaa joista kaksi on jo toteutunut. Tämä on kertomus siitä viimeisestä joka melkein toteutui, mutta viime metreillä kariutui elämän karikkoon.

Minulla on pienestä asti ollut unelmana omistaa kartano. Juuri niin, kartano! Onko minulle pienenä luettu liikaa prinsessakertomuksia vai onko unelmien lähde mustavalkoisista Suomi-filmeistä peräisin, en tiedä, mutta tämä unelma on ja pysyy.

Muutama vuosi sitten Suomen valtio päätti alkaa myymään ”turhaa” omaisuuttaan pois. Ensimmäisenä myyntivuorossa olivat vanhat rautatieasemat, lakkautettujen varuskuntien rakennukset, pienet myllyt ja niin – kartanot. Valtion kiinteistölaitos muuttui samassa yhteydessä Senaattikiinteistöksi.

Helsingin Sanomat otsikoi lokakuussa 2014: Ostaisitko vetoisan mutta kulttuurihistoriallisen arvokkaan kartanon? Jutussa esiteltiin muutamaa myyntiin tulevaa kartanoa kuten Anjalan kartanoa Kouvolasta, Pukkilan kartanoa Salosta ja Rapolan kartanoa Sääksmäeltä. Ja tästä Hesarin jutusta alkoi lähes kahden vuoden piina, joka päättyi hieman yli vuosi sitten. Kyllä todellakin, ostaisin! Kiinnostuimme jutun perusteella Rapolasta.

Rapolan kartano lyhyesti

Rapolan kartanolla on historialliset juuret syvällä Suomen maaperässä. Rapola sijaitsee Sääksmäellä nykyisen Valkeakosken alueella. Sääksmäki tihkuu historiaa. Lähietäisyydellä on Voipaalan kartano sekä 1550-luvulla rakennettu ihastuttava Sääksmäen harmaakivikirkko.

Kartanon keskiaikaisista omistajista tiedetään mm. Matti, Olli Nevari sekä Cuningas de Rapalum. Viimeksi mainittu omistaja löytyy paavin pannakirjasta vuodelta 1340. Liekö Rapolassa ollut kuningas vai onko nimi vain ollut muinaista hämäläistä huumorintajua, varmuus siitä jää historiaan tai tässä tapauksessa pannakirjan rivien välille.

Kartano vaihtoi omistajasukuja noin 100 vuoden välein, vuonna 1727 kartano siirtyi Svinhufvudin suvulle. Tähän ajanjaksoon sisältyy myös suomalaisittain merkittävin jakso kartanon historiassa kun Suomen kolmas presidentti, Pehr Evind Svinhufvud, syntyi Rapolassa joulukuussa 1861. Rapolan puistoon on pystytetty muistopatsas vuonna 1937.

Rapolasta on jäänyt lukuisia tarinoita elämään. Onpa kartanon keltaisessa kamarissa kesäisin viettänyt päiviään myös Akseli Gallen-Kallela, kerrotaan myös muiden kultakauden taiteilijoiden kartanon mailla vierailleen. Tiedetään myös erään kartanonomistajan päättäneen päivänsä konkurssin jälkeen kartanon tallissa ja kummittelevan nykyisin tilalla.

Nykyinen Rapolan päärakennus on suojeltu tämän vuoden  tammikuussa. Talo on rakennettu vuonna 1813 ja on hyvin riisuttu ja yksinkertainen. Päärakennuksen lisäksi tilaan kuuluu 17 rakennusta eri vuosisadoilta. Suuri punakivinavetta on ollut aikoinaan Hämeen suurin.

Rapolan kartanon entisillä mailla on maan suurin muinaisjäännösalue. Rapolanharjulta löytyy Rapolan muinaislinnan rauniot, alhaalta pellolta kalmistoalue sekä rautakautinen muinaispelto. Alueella on myös hyvin rikas kasvisto, täältä löytyy valtakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppialueita ja tervaleppäkorpia.

Ennen myyntiä kartanossa toimi kesäisin museo ja kartanon maat olivat vuokrattuna viljelijöille.

Rapolanharju ja muinaispolut ovat edelleen ulkoilijoiden ja retkeilijöiden käytettävissä. Rapolanharjulle on käynti Voipaalan kartanon pihalta.

Tapolan kartano ei ole avoinna vierailijoille.

Viime vuonna

Niin, kun kuulimme että Rapola on tulossa myyntiin, lähti heti postia myynnistä vastaaville tahoille. Kävimme ohikulkiessa myös jokaiseen vuodenaikaan katsomassa Rapolan pihapiiriä Sääksmäellä, ja joka kerta kartano tuntui vastaavan kutsuuni.

Alkoi hakemuksen rustaus, rahoituksen pohdinta ja samalla koko tämän hetkisen elämämme läpikäynti. Olisimmeko valmiita lähtemään Sääksmäelle pois pääkaupunkiseudun sykkeestä? Mitkä asiat muuttuisivat muutossa? Jaksaisimmeko kulkea Helsingin ja Sääksmäen väliä ja millä?  Miten rahoittaisimme kartanon remontoimisen ja millä ylläpitäisimme valtavaa rakennuskantaa? Antaako pankki lisää lainaa? Menisikö nykyinen koti kaupaksi ja missä aikataulussa? Täyttäisimmekö Museoviraston ehdot? Ja näiden kysymysten lisäksi ilmassa oli tietenkin paljon unelmointia, haaveilua ja uusia suunnitelmia.

Paljon kysymyksiä ja vähitellen niihin alettiin saada myös vastauksia. Keväällä 2016 kohde tuli viimein myyntiin ja saimme sovittua esittelyajan Rapolaan. Lähdimme innokkaina liikkeelle. Sääksmäelle päästyämme selvisi, että esittelyssä oli mukana myös toinen perhe ja talon esittelijälle ei ollut kiirinyt sana, että olimme edes tulossa paikan päälle. Kiersimme kartanon ullakolta kellariin, ja silloin se iski – talo ei enää ”puhunut” meille. Se varma olo, joka oli lähes puolitoista vuotta lämmittänyt sisintäni, oli poissa.

Eikä olo parantunut vaikka kuinka kiersimme ihania piharakennuksia, tutkimme kerroksellista kartanon historiaa lähietäisyydeltä, ihmettelimme vajoissa olevia esineitä vanhoista kaukaloista hevoskärryihin ja pohdimme remontointimahdollisuuksia yhdessä esittelijän, rakennuksen entisen huoltomiehen kanssa.

Kotimatkalla oli tyhjä olo. Kun totesin perheelleni, ettei kartano tule meille, he sanoivat tunteneensa saman. Jätimme kuitenkin tarjouksemme määräpäivään mennessä ja jäimme odottamaan. Tällä kertaa odotusta ei palkittu, itse asiassa myynnistä vastannut henkilö ei edes ottanut yhteyttä vaikka lupasi, vaan jouduimme käsittelyn jälkeen kyselemään tulosta, vaikka kyllä, olihan se päätös jo ”tiedossa”. En tiedä oliko vastaus vain mielipahan lievitystä, mutta myyntihenkilön mukaan meillä oli ollut paras hakemus sekä rakennuksen jatkokäyttösuunnitelmat, mutta Rapola meni silti toisille. Itse asiassa juuri sille saksalais-suomalaiselle perheelle joka oli esittelyssä samaan aikaan kanssamme.

Näin tämä unelma jäi toteutumatta tällä kertaa. Jos jotain positiivista etsii, sain tehtyä surutyön loppuun näin henkilökohtaisen blogitekstin muodossa. Joku voi ihmetellä, että mikä tässä nyt oli niin iso surunaihe, on niitä suurempiakin menetyksiä ihmiselämässä. Niin on mutta unelmista ei pidä luopua koskaan. Mehän emme, onneksi, tiedä mitä kaikkea elämä tuo tullessaan, mutta kannattaa silti mennä sinne minne sydän kuljettaa. Vielä ei ollut kartanon vuoro, mutta ehkäpä jo ensi vuonna?             

Synttärit! Himomatkaajan Turinoita-blogi on vuoden ikäinen!

1-vuotis synttärit!

Mennyt vuosi on kulunut hyvin vauhdikkaasti. Enpä olisi uskonut, kun viime syksynä tytär kehotti minulle matkailuaiheisen blogin kirjoittamista, että se veisi minua hetken päästä kuin pässiä narussa!

Toisaalta on ollut ilo huomata, että kirjoittamani turinat ovat kiinnostaneet lukijoita. Erityisesti kesällä tuntui siltä, etten ehdi kirjoittamaan sitä rataa uusia juttuja kuin niitä olisi kaivattu.

Yllätyksenä tulivat myös aivan ihanat kotimaiset matkailuyrittäjät, joiden kanssa kävin pitkiä keskusteluita taivaan ja maan väliltä, kuten yrittäjien haasteista, löydettävyydestä sekä kuntien tukipolitiikasta.

Silti valtaosa yrittäjistä ei haluaisi vaihtaa ammattiaan mihinkään ennen kuin on aivan pakko. Monen matkailukohteen taakse kätkeytyykin paljon epätoivoa ja suoranaista selviytymistaistelua olemassaolosta.

Mitkä sitten ovat olleet viisi luetuinta juttuani, ne selviävät kohta. Mielenkiintoisinta on ollut huomata, että vuoden aikana kirjoittamastani 167 postauksesta, vain kaksi top 10 joukossa olevaa, on ulkomaille keskittyvää juttua.

Listalla numero 8. on nimittäin Ristiin rastiin Zakynthoksen saarella-postaus ja sijalle 9. sijoittuu Positiivinen Sarande-postaus. Uskon jälkimmäisen jutun kiinnostaneen lukijoita juuri siksi, että suuret matkayritykset alkoivat järjestää Albaniaan ryhmä- ja pakettimatkoja. Olin juttuineni edelläkävijä. 😉

Top viisi postausten aiheet ovat keskittyneet pitkälti Keski-Uudellemaalle, vaikka lukijoita onkin ympäri Suomen. Ainakin mitä käppyröihin on uskominen. Käppyrät kertovat myös, että lukijoistani 80% on 20 – 65 vuotiaita naisia. Tästäkään huolimatta, seuraavan vuoden aikana EI ole tulossa yhtään paljasta säärikuvaa tai viekoitteleviä bikinikuvia. Sori vaan miehet!

Olen erittäin iloinen siitä, että kotiseudulleni tullaan hieman kauempaakin vierailemaan niin mielenkiintoisten matkailunähtävyyksien vuoksi kuin käyttämään yrittäjien tarjoamia palveluita kuten viehättäviä kesäkahviloita!

Luetuimmat juttuni ja hieman taustaa tarinoille:

Top 1. Tuusulanjärven ihanat kesäkahvilat

Tämä blogijuttu tuli minulle Tuusulanjärven Matkailu ry:n ehdottamana. Ja onneksi lähdin kiertämään kahviloita, ei niinkään lukijoiden kuin kokemuksen vuoksi. Nimittäin en itsekään ollut käynyt missään näistä kolmesta kahvilasta, ja tutustumisen jälkeen ihastuin niihin mielihyvin. Ihastuttavia paikkoja ja herrrrkullisia leivonnaisia! Olisipa pian taas kesä. 🙂

Top 2. Tuusulanjärven uusi helmi Vanhankylän kartano 

Kun bloggaaja on intomielinen kartanoromantikko kuten minä, niin onhan oman pitäjän kartanosta tehtävä juttu. Vaikka sää oli harmaa ja kolea, sain tallennettua paperille jotakin niin lämpöistä, että juttua on luettu paljon ja tasaisesti sen ilmestymisestä saakka.

Top 3. Mistä saa Järvenpään parhaimmat burgerit? 

Tämä jutun klikkiotsikko aiheutti varsinaisen trolliaallon. Järvenpään Facebook-palstalla suorastaan väiteltiin siitä, mistä ne Järvenpään burgerit löytyvätkään. Vastausta en itse asiassa tiedä, nimittäin tämä jos mikä on täysin makuasia.

Top 4. Lemmenlaakso – pyrähdys luontoon 

Lemmenlaaksossa käydessä niin sormet kuin varpaat jäätyivät. Kevät oli vasta tuloillaan ja oli kylmä. Tämä juttu on tavoittanut luonnosta kiinnostuneita ihmisiä ympäri Suomen, joka on varsin mukava asia. Pieni arkinen perähdys luontoon saa stressitasot laskemaan ja kunnon nousemaan!

Top 5. Aikamatkalla Gustavelundissa

Käynti hotelli Gustavelundissa avasi minulle aivan uuden maailman. Hotelli on täynnä suomalaista laatumuotoilua. Hotellin sisäpuutarha meinasi viedä jalat alta. Uskomattomia paikkoja löytyy myös Suomesta!

Vähiten luetuimpien juttujeni joukkoon sisältyy kaksi Kiinaan sijoittuvaa juttua, joista toinen on yllätyksekseni Kesäpalatsi. Mukana on myös kaksi Tuusulan nähtävyyttä sekä Yhdysvalloista Olympic kansallispuisto. Lukijoiden mielenkiinnon kohteet ovat välillä arvaamattomia.

Heikoimmin luetut postaukset:

Low 1. Pekingin valkoinen Dagoda

Peking on tunnettu useista hienoista puistoistaan, joista teinkin kolme erillistä juttua. Jostakin syystä tämä kyseinen juttu oli lukijoiden mielestä vähiten kiinnostavin. Itse tykkäsin puistosta kovasti!

Low 2. Arjen muruja Työläiskotimuseossa

Tuusulan Taiteiden yön aikaan käväisimme tervatuoksuisessa museossa. Ehkä jutun anti koskettaa eniten tuusulalaisia, vaikkakin Suomessa on perinteisiä kodinomaisia museoita lähes joka kylässä.

Low 3. Myrskyn jälkeen Sequim ja John Wayne

Poikkesimme Sequimiin ja Olympic kansallispuistoon viime vuonna. Kansallispuisto on hiomaton helmi, mitä tulee markkinointiin täällä rapakon toisella puolella. Uskomattomat maisemat ja yhtä uskomaton luonto. Mutta niin kaukana Suomesta.

Low 4. Unescon maailmanperintökohde Kesäpalatsi

Tämä postaus on ehkä oudoin listalle joutuneista kirjoituksista. Miksi Kesäpalatsi ei saanut lukijoita, jäänee ikuiseksi mysteeriksi.

Low 5. 50 vuotta ilmatorjuntaa sotahistoriallisessa erikoismuseossa

Sotamuseot, rintamamuseoita lukuunottamatta eivät oikein kosketa, mutta olihan se käytävä tässäkin museossa kun kerran Tuusulan Taiteiden yön vuoksi sinne ilmaiseksi pääsi. Lukijat ovat samoilla linjoilla kanssani, ei kiinnosta…

Kiitos kaikille lukijoilleni, yhteistyökumppaneille sekä kotimaan matkailuyrittäjille menneestä vuodesta, vuosi on ollut mielenkiintoinen ja samalla hyvin opettavainen.

Kiitos myös bloggaajayhteisölle mielenkiintoisista jutuista, vinkeistä, kommenteista sekä ennen kaikkea myötäelämisestä!

Suurimmat kiitokset menevät kuitenkin miehelleni Teemulle, joka on sinnikkäästi kuvannut matkakohteita tuhansin otoksin, tyttärelleni Sagalle ja ”ottotyttärelle” Aminalle, joiden hymy ei ole hyytynyt tiukemmissakaan paikoissa satoi tai paistoi. Niin siinä sitten kävi, että koko perhe tuli valjastettua blogiani varten!

Matka jatkuu ja toivottavasti vuoden päästä on takana kirjoitettuja turinoita yhtä paljon kuin tänäkin vuonna! Tai takana niitä tapahtumarikkaita matkoja… 😉

Tunnelmallinen Kestikievari Liekoranta Sastamalassa

Liekoranta, Sastamala

Entisen Vammalan, nykyisen Sastamalan rautatieasemaa vastapäätä löytyy herttainen Kievari Liekoranta joka on tarjonnut majoitusta paikkakunnalla peräti vuodesta 1901 alkaen. Pääsimme ohikulkumatkalla tutustumaan viehättävään majataloon.

Kuva: Liekoranta, PIX/Petri Kivinen.

Kievari Liekoranta lyhyesti

116-vuotias majatalo on tarjonnut majoitusta sekä kievaritoimintaa jo rakennuksen alkuajoista lähtien. Rakennuksen ensimmäisenä isäntänä toimi Herman Ulven, joka herätti pahennusta paikkakunnalla naimalla suuren tilan keskimmäisen tyttären Aleksandra Rasin. Ulven maksoi kievarin rakentamisesta 200 silloista markkaa ja hartiapankin.

Ulven jälkeen omistajat ovat vuosikymmenien varrella vaihtuneet, mutta toiminta on omistajista huolimatta pysynyt samana. Onpa rakennuksessa toiminut majatalon ja kievarin lisäksi myös posti sekä kioski.

Uusimmat omistajat Saila ja Matti Valkeaniemi ovat omistaneet Liekorannan vuodesta 2008. Tällöin rakennukseen toteutettiin myös suurempi remontti. Esimerkiksi ulkoasu sai uuden sinisen värinsä sekä yläkerran makuuhuoneet Euroopan ”pienimmät” kylpyhuoneet.

Majatalon puolelta löytyy seitsemän kahden hengen huonetta sekä yksi neljän hengen huone, jotka alun perin on rakennettu piikojen kammareiksi. Onpa näissä historiallisissa huoneissa piikojen lisäksi yöpyneet myös Jatkosodan aikaan Saksan sotilasvirkamiehet.

Liekoranta tarjoaa majoitustilojen lisäksi juhla- sekä cateringpalveluita tilauksesta. Yritykseltä onnistuvat niin pienemmät perhejuhlat kuin yli kymmenen tuhannen henkilön tilaisuudet. Toimintasäde ulottuu pääkaupunkiseudulle asti. Yritys huolehtii yhteistyökumppaneidensa kanssa esimerkiksi juhlien kutsukorttien suunnittelusta ohjelmanumeroihin sekä paluukyydeistä astiavuokraukseen.

Mummolatunnelmaa ja herkullisia sämpylöitä

Ajelimme leppoisten Sastamalan kylien kautta Vammalaan. Majatalosta ei voinut erehtyä. Kievarin takapihalta löytyi parkkipaikkoja majatalon asukkaille. Meidät otti vastaan kiireinen Saila Valkeaniemi joka kiireen keskellä perehdytti meidät ryhdikkään talon tavoille. Idyllisestä yläkerrasta löytyi huoneemme numero seitsemän, jonka ovessa roikkui persoonallinen avaimenperä – alpakkalusikka. Yläkerrassa omistajien kädenjälki näkyy useissa mielenkiintoisissa yksityiskohdissa.

Huone ei ole suurin suuri, mutta riittävä kahdelle hengelle. Alusta alkaen tuli olo kuin olisi tullut mummolaan eikä hotelliin, joka mielestäni on hyvin positiivinen asia. En tiedä teistä muista, mutta minulle mummola oli turvallinen ja rauhallinen paikka jossa meidän lastenlasten annettiin olla juuri sellaisia kuin olimme eli lapsia.

Liekorannassa tuli hyvin tervetullut ja rauhaisa olo. Huoneen seiniä kiertää kiva kukkakuvioinen tapetti, ja huoneesta löytyy kaikki mitä matkailija saattaa tarvita liinavaatteista pyyhkeisiin ja televisioon. Käytävästä löytyy sauna, jossa vierailijan ottaa vastaan hetivalmiskiuas.

Saunassa voi käydä silloin kuin se vierailijalle parhaiten sopii. Mainittava on myös suihkutila, josta suihkushampoo-yhdistelmäautomaatin tilalta löytyy useita Erittäin hieno suomalainen-sarjan hiustuotteita, jotka sopivat äärimmäisen hyvin vanhaan majataloon ja hmmm… sekä minun mielikuviini mummolasta.

Käytävältä löytyy lisäksi pieni yhteiskeittiö jossa voi keitellä kahvia, säilyttää eväitä tai lämmittää pika-aterioita. Nyt majatalo oli hyvin hiljainen. Meidän lisäksi majoittujia oli vain pari henkilöä, jotka tulivat vasta hyvin myöhään huoneisiinsa.

Yö sujui mukavasti puhtaiden lakanoiden välissä. Ulkoa ei ääniä sisälle kuulunut vaikka tie kulkee hyvin lähellä. Aamulla suunnistimme alakertaan kahvihajukiehkuroiden saattelemana.

Kuva: Liekoranta, PIX/Petri Kivinen.

Alakerrasta löytyy kestikievarin tyyliin sopiva juhlasali, jonne mahtuu noin 70 juhlijaa. Mikäli koko kievari otetaan käyttöön, alakertaan mahtuu henkilöitä 120 verran. Kesäisin ulkotilat täydentävät sisätiloja. Sisäpihalta löytyy kesäisiin tapahtumiin terassi, lava sekä rannasta laituri. Sisäpihalta löytyy myös Isännän Tupa, jossa voi pian valmistuvan remontin jälkeen viettää aikaa hieman epämuodollisimmissa merkeissä.

Kuva: Liekoranta, PIX/Petri Kivinen.

Meille tarjottu aamupalatarjonta oli vertaansa vailla, vai mitä sanot uunituoreista sämpylöistä ja leivistä, savulohesta, hedelmistä, puurosta ja lihapullista? Jos jotakin jäi tästä aamupalapöydästä puuttumaan, sitä ei tarvittu. Aamiainen oli verrattavissa enemmänkin brunssiin kuin aamupalaan. Liekorantaan on mahdollista tulla aamiaiselle, vaikka et yöpyisikään majatalossa. Tällöin etukäteisvaraus on pakollinen.

Aamiaishuone oli sisustettu mukavasti; paljon pieniä yksityiskohtia talon historiasta kuten; pöytälasin alla oleva lehtikopio Tyrvään sanomista 1900-luvun alusta, vanha tiilinen keittiönurkkaus, kynttilöitä hurrikaanilyhdyissä sekä kattopalkissa roikkuva vanha matkustajakoti-kyltti, joka muistuttaa menneistä ajoista. Viehättävä paikka! Ja eritoten rentouttava, nimittäin täältä katsottuna oma kiireinen elämä on hyvin, hyvin kaukana.

Matti ja Saila Valkeaniemi toivottavat vierailijat lämpimästi tervetulleeksi Liekorantaan!

Saimme seuraksemme Valkeaniemen yrittäjäpariskunnan ja kolme tuntia sujahti ohi hujauksessa. Jos talo oli saanut meidät tuntemaan olomme tervetulleiksi, sama meininki jatkui jutellessa yrittäjäpariskunnan kanssa.

Saila ja Matti Valkeaniemelle erityisen tärkeää on välittää suomalaisia aitoja makuja Liekorannan Kestikievarin sekä Cateringin asiakkaille. Mitään puolivalmisteita ei ruoissa käytetä, ja mahdollisuuksien mukaan käytetään sesongin aineksia hyväksi kuten lähialueelta saatavaa riistaa, kalaa sekä marjoja ja sieniä.

Jos ainekset ovat tärkeitä, yhtä tärkeää on myös ammattimainen henkilökunta sekä palveluasenne. Tältä pariskunnalta ei asenne ainakaan lopu kesken, ja löytyypä heidän kanta-asiakkaistaan myös muutama ministeriö sekä upseerikuntaakin. Ruokaa tehdäänkin vankalla palveluasenteella sekä suoraan sydämestä. Niinhän sitä sanotaan, että tie miehen (ja miksei myös naisenkin) sydämeen käy vatsan kautta!

Liekorannan herkkuja on mahdollista päästä maistelemaan elävän musiikin kera Isänpäivälounaalla 12.11. sekä Perinteisistä Joulupöydistä 19.12. – 21.12. Pöytävaraukset suositeltavia.

Jos Stand up ja ruoka kiinnostavat, varaa kalenteriisi 5.12. oleva ilta vapaaksi ja tule Liekorantaan hemmoteltavaksi.

Mikäli haluat kokea jotakin kodikasta ja hieman erilaista majoitusta ns. tylsien ja persoonattomien bulkkihotellien rinnalla, suosittelen viettämään yön Sastamalan Liekorannassa. Niin me ainakin tehdään, nimittäin Liekorantaan on ilo tulla uudestaan!

Blogijuttu on tehty yhteistyössä Liekorannan kanssa.

 

 

Luonnon herkkuja, arjen luksusta sekä romanttisia pitsivilloja

Länsi-Uusimaa, Suomi

Tammisaari ja Hanko yhdistetään usein kuumaan kesäfiilikseen, purjeveneisiin ja regattaan sekä hienojyväisiin hiekkarantoihin, mutta mitä alue tarjoaakaan näin syksyisin kun puiden lehdet muuttavat väriään, ihmiset käpertyvät koteihinsa viltin alle ja illat alkavat pimentyä joulua kohti mentäessä?

Tästä otimme selvää Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:n järjestämällä bloggarimatkalla viime lauantaina.

Keräännyimme seitsemän bloggarin voimin Kiasman edustalle. Aamu oli harmaa ja kello, nooh lauantaiksi hyvin aikainen, joten julmettuja ilonhuutoja ei ilmassa kuulunut. Kiasman eteen kaarsi Friman matkojen minibussi kera todella iloisen oppaan Tuula Kleimanin.

Jos lähtiessä vielä väsytti, matkan aikana uni kaikkosi Tuulan ”käsittelyssä”. Kuten olen aikaisemminkin jo tullut maininneeksi, mikään ei voita asiaansa osaavaa ja omaa alaansa löytänyttä opasta, ja tällainen Tuula todellakin oli.

Talli on rakennettu vuonna 1901.

Stallcafen takana on heti luonto läsnä.

Kartanon pihapiirissä on idyllisiä rakennnuksia.

Matkamme ensimmäinen etappi oli Siuntiossa, Kehlan kartanon mailla sijaitsevassa Stallcafessa. Kahvila on rakennettu kartanon vuonna 1901 valmistuneeseen punatiiliseen talliin. Omalta osaltaan kunnioittamaan niin tallissa eläneitä hevosia kuin kartanolla aikaisemmin sijainnutta indonesialaista teehuonetta. Luit oikein, indonesialaista teehuonetta! Eikä siinä vielä kaikki, kartanossa on aiemmin asunut myös indonesialainen prinsessa! Miksi ja miten hän on tänne Siuntion perukoille kulkeutunut, siitä ei ole tietoa, mutta legenda elää yhä…

Tervetuloa!

Kahvittelijan makuhermoja kutkuttelee yrittäjä Kati Riesenin leipomat herkut.

Vastassa meitä oli kaksi varsin hellyttävää koirulia sekä kahvilan yrittäjä Kati Riesen. Kati kertoi meille pienen aamupalan yhteydessä niin Kehlan kartanon kuin sukunsa historiaa, sekä valoitti yrityksensä tarjoamia palveluita. Mikäli etsit itsellesi ja ryhmällesi mahtavaa vetäytymis- tai juhlapaikkaa luonnonhelmassa ja historiallisten rakennusten ympäröimänä, kurkkaapa infoa lisää Stallcafen sivuilta.

Kahvilan sisutuselementteinä on mm. tallissa olleiden hevosten todistuksia.

Stallcafessa vietetään Lammas-markkinoita 18.11. klo 12.00 – 15.00.

Jatkoimme matkaa Hankoon. Käännyttyämme kantatie 51:ltä Hankoon johtavalle tielle, aurinko näyttäytyi pilvien takaa kuin tilattuna. Auringonsäteet suorastaan nuolivat tien viereisiä lehtipuita ja kullankeltaisia viljapeltoja. Siellä täällä olivat peurat kerääntyneet nauttimaan pelloille apetta. Tällaisena näyttäytyy ”minun” Hankoni, mielikuvissani kaupungissa nimittäin paistaa aina aurinko.

Hankoon saavuttuamme ajoimme suoraan Appelgrenintielle, jota kehystää 1800-luvun puolivälissä rakennetut jumalaiset pitsihuvilat sekä vanhat pensionaatit, jotka ovat mielestäni yksi Hangon ”must-jutuista”.

Ihastelun aikana oppaamme Tuula sivisti meitä; tiesimmekö miksi venäläiset jättivät aikoinaan pommittamatta nämä pitsihuvilat? No, koska niissä asui silloin venäläisiä upseereita. Jos taannoin tapahtui paljon pahaa, niin myös pikkiriikkisen jotain hyvääkin.

Kaarsimme pikkubussin Itäsatamaan, joka oli tänään kovin hiljainen. Rannassa oli jonkun sukellusvälineet kuin odottamassa meren syliin lähtijää. Aikataulussamme oli reilun tunnin pituinen aukko, johon oli suunniteltu pieni jäsenten veryttelytuokio ennen lounasta.

Kiersimme meren sileäksi hiomia rantakalliota, ohitimme Hangon uuden kylpylän sekä poltetun oranssin värisen vesitornin. Kaikkialla oli niin hiljaista ja tyyntä pienestä tihkusateesta huolimatta tai juuri sen takia. Ja kyllä, Hangossakin voi näköjään sataa…

Mieleen tuli, kuinka pääkaupunkiseudun ihmiset eivät ole syksyisin Hankoa löytäneet? Nyt jos koskaan, olisi hyvä aika esimerkiksi pariskuntien romanttiselle irtiotolle. Voisi keskittyä täysillä toisiinsa, hemmotella sitä oikeaa herkullisella ruoalla ja juomalla, tehdä pitkiä päiväkävelyitä pitkin merenrantaa sekä lopulta kohdata yhdessä arki virkistyneenä ja voimaantuneena. Ja vain runsaan tunnin päässä Helsingistä!

Vanhoista makasiineista löytyy kesäisin kavalkadi ravintoloita.

Ravintola Origon sisäänkäynti.

Siirryimme lounastamaan Ravintola Origoon, joka löytyy Itäsataman tunnelmallisista vuonna 1897 rakennetuista makasiineista. Ulkoapäin ravintola Origo ei naapureistaan paljoa eroa, muuten kuin aukiolonsa vuoksi, muut ravintolat ovat nimittäin talveksi laittaneet jo ovensa kiinni. Suosittelen kurkistamaan vuonna 2001 uudet omistajat saaneen Origon sisälle.

Ravintolan tunnelma on suorastaan mystinen.

Olin myyty saman tien. Lähes jokaisella pöydällä tuikki kynttilät valkoisten pellavaserviettien kehystämänä, puhumattakaan oikeista kukista, mutta entäpä ne seinät! Ravintolan seinät ovat kallioista kivijalkaa, ja kivijalan koloihin on aseteltu kynttilöitä kuin linnoissa ikään. Ihanan romanttista!

Makasiini on alunperin toiminut suola- ja voivarastona, joten kivisessä, viileässä ympäristössä voin säilyvyys on varmasti ollut parempi. Kannattaa muuten kurkistaa myös toilettitiloihin, vaikka ei varsinaista hätää olisikaan, siellä nimittäin odottaa kiva yllätys.

Origon herkkutattikeitto.

Tavia vuohenjuustorisottopedillä.

Istuuduimme alas tunnelmalliseen ruokasaliin ravintolayrittäjä Jan Westerlingin ottaessa meidät vastaan. Lounaan aikana hän kertoi meille ravintolansa periaatteista, Hangosta, lähiruoasta sekä tietenkin ravintola Origon herkuista. Saimme maisteltavaksi mm. kermaista tattikeittoa ja herkullista saaristolaislimppua, jonka resepti on valitettavasti salainen, kotimaista tavia vuohenjuustorisotolla sekä créme brûléetä tyrnihillokkeella.

Vaniljainen créme brûléetä tyrnihillokkeella.

Janin ja hänen keittiönsä tarkoituksena oli näyttää meille minkälaisia kulinaristisia herkkuja Hangon alueen luonnosta löytyy, ja mitä tuoreista, kotimaisista raaka-aineista voidaan valmistaa. Ruokalistalta löytyykin sesongin mukaan esimerkiksi riistaa, marjoja, sieniä, lammasta ja tietenkin kalaa. Ravintola onkin kuuluisa runsaasta saaristolaispöydästään sekä lohikeitosta, jota keitetään päivien ajan.

Hangon Kylpyläpuiston Casino.

Kylpyläpuiston maisemat ovat hulppeat.

Raukeina jätimme Janin hurmaavaan ravintolaansa ja lähdimme päiväkävelylle Hangon Itäisen Kylpyläpuiston Rakkauden polulle. Seuraksemme saimme Tarja Aallon Peak Living Oy:stä. Tarja kertoi meille rauhallisen kävelyn lomassa Natural Healing with Nature-ohjelmastaan, Hangon historiasta ja yrityksensä toimintaperiaatteista.

Tässä vaiheessa ”ystäväni” aurinko tuli esille ja kävelyn lomassa nautiskelimme syksyisen auringon säteistä sekä huikeista, alati vaihtuvista merimaisemista.

Seisahduimme hetkeksi laakealle ns. tanssikalliolle, jolloin saimme kuulla, että aikoinaan tämä oli ollut paikka jossa kylpylävieraat olivat aidatulla alueella ottaneet ilmakylpyjä. Niin, sellaisia… 😉

Kallio oli myös paikka jossa emigrantit tanssivat ennen ulkomaille lähtöään. Täältä myös vilkutettiin laivoissa olleille ystäville ja omaisille, jotka lähtivät rapakon taakse paremman elämän toivossa.

40-luvun sota-ajasta on Kylpyläpuistossa jäljellä useita muistutuksia.

Kylpyläpuistossa on näkyvillä myös sotaisempia aiheita; maastosta on löydettävissä neuvostoaikaisia tykkilavoja, betonibunkkereita ja miehistösuojia. Tällä puistolla on siis kosolti historiaa takanaan.

Rannalta löytyy myös hiidenkirnu.

Laskeuduimme lähelle merenrantaa ja löysimme rantakalliosta hiidenkirnun. Kalliolla kiipeilyyn kannattaa muuten varata kunnon jalkineet, ettei satu haveria. Sileä kallio kun voi olla petollisen liukas varsinkin näin syksyisin.

Runsaan tunnin kestäneen päiväkävelyn jälkeen siirryimme takaisin vanhan Casinon vieressä odottaneeseen minibussiimme ja lähdimme ajelemaan kotia kohti.

Hanko on tunnettu Plagenin rannasta sekä vesikarusellista.

Teimme vielä pysähdyksen Tammisaaressa eli nykyisen Raaseporin alueella, nauttien maukkaat iltapäiväkahvit Hotel Sea Frontissa, joka osui sopivasti matkan varrelle Hangosta Helsinkiin kulkevalle tielle. Hotellista on muuten mainiot näkymät Prästvikenille!

Kalastusalus on pysäköitynä Hotel Sea Frontin laituriin.

Mutta mikäs matka se sellainen olisi, joka menee täysin aikataulun mukaan, varsinkin kun on matkabloggaajista kyse! Kaarsimme aivan ex-tempore Tammisaareen ihastelemaan kaupungin viehättäviä katuja ja kujia. Tällaisen historianostalgikon sydän läikähteli vanhoja taloja ja pihapiirejä kurkkiessa. Voi miten ihanan idyllinen kaupunki! Kuin suoraan Elsa Beskowin satukirjoihin piirretty.

Kuva: Tammisaari, Vanhan kaupungin katuja, Visit South Coast Finland /Flickr

Kuva: Tammisaaren vanha kaupunki, Raseborg Tourist Office/Flickr

Kuuluisa Barckenin kuja.

Sieluni silmin voisin nähdä itseni vaeltelemassa pitkin kaupungin katuja. Ja nautiskella Tammisaaren syksyisestä tunnelmasta esimerkiksi Toipilas-maalauksesta tunnetun taiteilija Helene Schjerfbeckin jalanjälkiä seuraten.

Schjerfbeck muuten asui Tammisaaressa vuosina 1925 – 1939. Kaupungissa on mm. Schjerfbeckille omistettu pysyväisnäyttely museokeskus EKTA:ssa, kahvila sekä useampikin muistomerkki.

Meri on ollut aina elintärkeä Länsi-Uudenmaan alueelle.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja jätimme sykähdyttävälle Tammisaarelle hyvästit. Oppaamme Tuula intoutui kotimatkalla kertomaan Tammisaaren historiasta, Raaseporista, Fagervikin ruukkimiljööstä, Mustion linnasta sekä muista merkittävistä paikoista, joita vanhaan perinnemaisemaan kätkeytyy.

Länsi-Uusimaa on kulttuurikehto joka sulkee sisäänsä mitä mielenkiintoisimpia kertomuksia ja tarinoita, kaikille niille jotka irrottautuvat hetkeksi arjestaan ja ovat valmiina ottamaan kerrotut tarinat vastaan.

Blogijuttu on tehty yhteistyössä Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:n kanssa.

 

 

 

 

Lokakuun harmautta ja loputonta matkakuumetta

Kun Helsingin hyinen merituuli tunkee läpi vaatteiden, sade piiskaa vaakasuoraa ja ohiajava auto pärskäyttää vedet suoraan päällesi, tulee mieleen, että voisi olla aika vaihtaa maisemaa ja lähteä etelään kuten taivaalla lentävät lintuparvet.

On harmaa ja kolea lokakuu, joka tänä vuonna alkoi 1.10. sateisena kuin luontoäidin kieron huumorin saattelemana. Vallitsevat olosuhteet laittavat kesän kaipaajan unelmoimaan valosta, lämmöstä ja uusista tuulista. Ehkä joskus tulevaisuudessa on tulossa aika, jolloin voisin viettää koko loka-tammikuun välisen ajan jossain kaukana. Tänään sen aika ei vielä ole, mutta haaveilla toki saan!

Hyppiessäni läpimärillä lenkkareilla valtavien vesilätäköiden yli, tulee väkisinkin mieleen, mitä ihmettä esi-isät ja -äidit aikoinaan miettivät kun näille leveysasteille tulivat? Suomineito kun on mielestäni parhaimmillaan keväällä, kesällä ja alkusyksystä, mutta tämä harmaa ja pian saapuva pimeys ottaa kyllä mehut pois arjenraatajasta. Tuntuu tässä arjen pyörityksessä, että elämä on jatkuvaa maanantaita ja perjantaita, viikot hujahtavat ohi vauhdilla, mutta mitä tästä aherruksesta todellisuudessa jää käteen?

Onneksi valoa ja erityisesti toivoa on pimeyden päässä, kun kotimaan kamaralla vietetyn, kylläkin hyvin antoisan ja erilaisen kesän jälkeen, matkat maailmalle suorastaan jo puskevat oven takana. JEE! En malttaisi odottaa enää päivääkään.

Pian, aivan pian lentokone nousee ylös pilvien päälle ja satunnainen matkailija sen mukana, kohteina valoa tulvivat Dubai ja Doha. Ja lentoyhtiön järjestämänä myös pitkä extra-laskeutuminen Kuwaitiin. Siellä en ole käynytkään, joten jotain jännää tässäkin välilaskussa on luvassa.

Ja eihän nämä matkat tähän jää. Kalenteri näyttää varsin positiiviselta seuraavan puolen vuoden aikajaksoa silmäillessä. Joulukuussa on vuorossa Marokko ja siellä Marrakesh sekä Casablanca. Kun päästää helmikuulle, siivet vaikkakaan eivät omat, vievät Kambodzaan ja Vietnamiin. Se Laoskin olisi siinä NIIIN lähellä. Matkasuunnitelmat ovat vielä hieman auki, joten hyviä vinkkejä alueelle otetaan mielihyvin vastaan!

Huhtikuun alkuun on vielä luvassa reissu matkailevien työkavereiden kanssa Minskiin, nyt kun sielläkin hieman höllättiin viisumivaatimuksista. Valko-Venäjä on nimittäin ollut kauan aikaa meidän harkinnassa, mitä vierailuun tulee.

Viisumisäädöksiä on kevennetty myös mm. Azerbaidzanissa (elektroninen viisumi), joka on myös ollut bucket listillä jo jonkin aikaa.

Väliin mahtuu vielä monta päivää, ties vaikka joku viikonloppureissukin vielä mukaan saataisiin. Erityisesti katse kääntyy Norjaan, Norwegian, odotan malttamattomana supertarjouksianne!

Onneksi minulla on mahdollisuus ottaa ja lähteä, ja käyttää kesän aikana sukan varteen kerätyt roposet loputtoman seikkailunhaluni tyydyttämiseen. Samalla tule hoidettua niin kehoa kuin levotonta mieltäkin.

Voin vaikka halutessani upottaa varpaat tulikuumaan hiekkaan tai vain ihmetellä vastaan tulevia ihmisiä. Nauttia katukahvilassa vilinästä tai lukea jännittävää dekkaria rantatuolissa. Juosta ympäri kaupunkien nähtävyyksiä tai nukkua hotellihuoneessa pitkään ja hartaasti.

Näistä mahdollisuuksista olenkin hyvin kiitollinen ja ymmärrän myös, että olen erittäin etuoikeutetussa asemassa! Kaikille tällainen maailmalla palloilu ei monenmoisestakaan syystä onnistu.

Mikäli muuten haluat lukea millainen matkustaja olen, se käy näppärästi tämän linkin kautta.

Joten antaa tulla vaan lokakuu, täällä ollaan jo valmiina!