Browsing Category

Satakunta

Hotelliarvostelussa: Noormarkun ruukin vierastalo Vainiola

Noormarkun ruukki, Pori

Noin vuosi sitten roadtrippailimme Satakunnassa ja aivan sattumalta löysimme pienestä Noormarkun taajamasta idyllisen Noormarkun ruukin alueen. Silloin jäi hampaankoloon ajatus kun emme voineet jäädä ruukkiin pidemmäksi aikaa. Tämän vuoden syyskuussa palaset naksahtivat kalentereissa kohdilleen ja palasimme mieheni kanssa takaisin kauniin ruukin helmaan kyläilemään.

Jos haluat lukea ensimmäisestä vierailustamme, löytyy juttu tämän linkin takaa. Tämän kertaisessa jutussa keskitytään ruukin vierastalojen tarjoamaan antiin sekä ruukin lisäpalveluihin.

Noormarkun ruukki ja idylliset vierastalot

Saavuimme Noormarkkuun Mauri-myrskyä enteilevänä lauantaipäivänä. Taivas roikkui alhaalla harmaana ja vettä viskoi vaakatasossa. Ei siis välttämättä parhaimmat edellytykset ulkoilulle ja ruukin alueen ihastelulle kävellen.

Astelimme Ruukin Klubin ovesta sisään. Pöydillä oli hurrikaanilyhdyissä palavia kynttilöitä ja musiikki kuului kaiuttimista hiljaisella tempolla. Ovella oli henkilökuntaa sattumalta vastassa, ja kysyessäni olenko tullut vastaanottoon, sain sydämellisen vastauksen: ”Kyllä olette! Tervetuloa! Olemme jo odottaneet teitä!” Nämä lauseet kuvaavat hyvin tuota vuorokautta jonka ruukissa vietimme. Henkilökunta oli superystävällistä ja erityisen palvelualttiita. Näin pääkaupunkiseudulta tulleelle, voi ystävällinen mutta tuntemattomalta henkilöltä tullut lause suorastaan jähmettää paikoilleen. Puhuuko hän minulle?

Olimme varanneet etukäteen pöydän ruukin kartanolounaalle. Luvassa olisi pöytiin tarjoiltu lounas; alkuruoalla, pääruoalla sekä kahvilla ja konvehdilla. Hintaa tällä kahta päivää ennen tilattavalla kartanolounaalla on 25,00€. Lounasta tarjoillaan klo 11.00 – 14.00 välisenä aikana.

Olen kuullut paljon hyvää lähistöllä asuvilta ystäviltä ruoan tasosta, mutta mitä seuraavaksi seurasi, ylittivät kaikki odotukset. Alkuruoaksi meille tarjottiin nokkoskeittoa uppomunalla ja friteeratulla nokkosella, palanpainikkeeksi ruukin omassa keittiössä leivottua rapeaa leipää. Alkukeitto oli erittäin hyvää, samettisen kermaista ja nokkonen maistui keitossa hyvin miellyttävältä kananmunan kanssa. Ruoka oli oikein sopivaa harmaan syyssään kylmettämille matkustajille.

Odotellessa pääruoan saapumista ehdin tarkastelemaan lähemmin myös Klubin ruokasalia. Lounas ja aamiaisbuffee tarjotaan Klubin lasiverannalla josta aukeavat näkymät pellolle sekä joelle. Tästä joesta Noormarkun ruukki saa edelleen sähkönsä ja onkin täysin omavarainen mitä tulee energian käyttöön. Salissa oli meidän lisäksi kaksi muuta ryhmää jotka keskustelivat firman tavoitteista hyvän ruoan ääressä.

En ehtinyt kauempaa heitä kuulostelemaan, kun pöytään tuotiin pääruoka joka oli härkää, perunasosetta paikallisten pientuottajien perunoista, kauden kasviksia ja ruskeaa kastiketta.

Lihan ympärillä oleva pekonivyö oli pitänyt huolen, että liha oli samalla mureaa ja erittäin pehmeää. Perunamuusi maistui rehelliseltä perunalta ja kasvikset tuoreilta juuri kuin maasta poimituilta. Ruoka oli erittäin herkullista ja lounaaksi erittäin hyvin tehtyä. Meidän pöydässä ei paljoa puhuttu kun keskityimme makuvivahteisiin ja herkutteluun.

Hyvin sujuneen lounashetken päätti haudutettu tee ja pala Fazerin sinistä. Enkä yhtään lounaan jälkeen ihmettele, miksi Noormarkun Klubi on Rôtisseurs – kilpiravintola.

Ruokailun jälkeen siirryimme Noormarkkujoen partaalta löytyvään Vierastalo Vainiolaan.

Vierastalo Vainiola

Vierastalo Vainiola rakennettiin vuonna 1890 ruukin tilanhoitajan käyttöön erittäin hyvälle paikalle. Vuonna 1942 Alvar Aalto suunnitteli Vainiolaan peruskorjauksen jonka pohjalta vierastalo on mm. täynnä ”Aallon aarteita”. Uusin peruskorjaus on tehty vuosituhannen alussa Aallon henkeä kunnioittaen. Vainiolassa on esillä mm. Artekin huonekaluja joiden joukossa on uniikkeja kappaleita, jotka eivät koskaan päätyneet tuotantoon asti.

Vainiolassa on kahdeksan yksilöllisesti sisustettua makuuhuonetta, keittiö sekä suuri oleskelualue. Aivan vierastalon edustalta löytyy Liiteri-niminen saunallinen kahden hengen sviitti.

Kaikki vierastalot ovat varattavissa kokonaan yksityiskäyttöön tai hotellihuoneittain.

Vierastalojen huoneiden hinnat alkaen 125€/2 hengen huone.

Artekia, Artekia ja Artekia

Vierastalon joen puoleinen edusta on perinteinen kertaustyylinen, mutta etupiha suurine ikkunoineen on jo huomattavasti enemmän Aallon arkkitehtuurin näköistä.

Vierastaloon astuessa tulee väistämättä mieleen kuin olisi astunut jonkun kotiin. Henkilön joka arvostaa taidetta sekä kotimaisia laatuhuonekaluja. Huoneiden seinillä riippuu julisteita Artekin ja Karhulan lasin menneistä myyntinäyttelyistä.

En ole koskaan nähnyt missään vierailemassani kohteessa yhtä paljon Artekia kuin täällä Vainiolassa. Modernit lamput, nojatuolit, pöydät ja pöydillä olevat Aalto-maljakot muistuttavat menneestä suurmiehestä, joka vieraili Noormarkussa hyvin usein. Tästä piti huolen Ahlströmin ja Aallon sukujen välinen yhteistyö joka jatkui aina 20 vuoden ajan. Aalto suunnitteli peruskorjausten lisäksi alueelta löytyvän Villa Mairean joka on edelleen yksi Aallon arvostetuimmista kohteista.

Majoitustiloja löytyy Vainiolan alakerrasta, oleskelutilojen takaa sekä ylhäältä toisesta kerroksesta. Huoneemme, joka on numero kaksi, on kahden hengen nurkkahuone jokimaisemilla. Huone on vaalein, skandinaavisin värein sisutettu sekä tietysti ripauksella Artekia. Huoneessa on kaksi varsin mielenkiintoista tuolia, jotka ovat jännittävän näköisiä, mutta eivät ehkä kaikkein mukavimpia istua. Suuri, korkea parisänky on huoneessa pääosassa. Sen päällä on paljon tyynyjä jotka kutsuvat uppoutumaan sängyn saloihin pidemmäksikin aikaa.

Huoneessa on erittäin siisti valkea kylpyhuone ja niin modernit Oraksen hanat, että niiden käyttämiseen tarvitsee käyttöohjeet (ainakin me tarvitsimme).

Huoneen hintaan kuuluu vesipulloja, erittäin hyvin toimiva wifi, maksuton pysäköintialue sekä aamiaisbuffet. Kosken partaalta löytyvästä vanhasta pesulasta löytyy lisäksi moderni kuntosali sekä sähkösauna joka on vierastalojen asukkaiden käytössä niin haluttaessa.

Lisäksi ruukista löytyy parikin saunaa jotka sopivat isommille ryhmille. Saunat ovat tilattavissa erikseen. Tämän linkin takaa löytyvät saunapaketit sekä hinnasto. Mikäli tennis on lähellä sydäntä, alueelta löytyy myös tenniskenttä joka on vieraiden käytettävissä.

Kun olemme tutkineet oman vierashuoneemme, lähdemme tutustumaan tarkemmin itse rakennukseen. Suuri oleskelutila on omalla tavallaan erittäin kodikas; takassa on suuria kynttilöitä odottamassa syysmyrskyä, ruokasali suorastaan kutsuu ihmisiä illanviettoon ja moderni keittiö, joka on vieraiden käytössä, lämpimälle kahvikupposelle. Puhumattakaan kuusien kehystämästä vehreästä pihasta, jossa omenapuut tarjoavat poimijalleen satoaan.

Myrsky väistyy

Oikeastaan on suuri harmi, että myrsky väistyi illan myötä sisämaahan. Olisi voinut olla erittäin romanttista polttaa kynttilöitä takassa ja katsoa suurista ikkunoista myrskyn myllertämistä ulkona pimeydessä.

Ilta-auringon valossa ruukki kylpee väriloistossaan. Puissa on jo ruskaa joka punaisin ja keltaisin eri sävyin koristaa jo entisestään kaunista miljöötä. Ruukki on niin viehättävä, etteivät sanat riitä sitä kuvaamaan!  Makkarakoski jatkaa leppoisaa kulkuaan ajan saatossa ja hetken tunnemme olevamme osa suurta kokonaisuutta historian ketjussa.

Pimeyden laskeutuessa ruukkiin, vain siellä täällä pilkahteleva valo kertoo, että läsnä on muitakin ihmisiä. Yö on yhtä rauhallinen kuin iltakin oli. Meidän lisäksi vierastalossa yöpyy toinen pariskunta, mutta vahvat seinät pitävät huolen huoneiden äänettömyydestä.

Ruukin aamiaispöytä on katettu!

Sunnuntaiaamu valkenee usvaisena ja raukeana.

Vierashuoneesta avautuva näkymä on maalaismaisemaa parhaimmilaan!

Pukeudumme ja suunnistamme muutaman kymmenen metrin päähän Klubin aamupalapöytään. Aamupala on tarjolla klo 8.00 – 10.00. Henkilökunta on vaihtunut, mutta paikalla olevat, ovat aivan yhtä vieraanvaraisia ja ystävällisiä kuin edellisen päivän henkilökuntakin oli.

Aamiaispöydän ruokalista

Noutopöytä suorastaan notkuu aamiaisen painosta, ja mikä ilahduttavinta, tarjolla on paljon paikallisia herkkuja kuten uunituoretta leipää, hirvimetvurstia ja – nakkeja, puolukka- ja omenasurvosta, hedelmäkimara luumuista ja punaviinimarjoista sekä paksua marjafruitieta.

Tuoreus maistuu jokaisessa suupalassa. Muiden vieraiden tullessa aamiaiselle, kuuluu pöydistä vain tyytyväistä maiskutusta. Ahvenanmaalainen pannukakku omena-kanelisurvoksella on erityisen hyvää ja vaalea leipä jonka päälle kylmä voi oikein sulaa. Nam!

Uunituoretta leipää

Kaiken kaikkiaan vierailu Noormarkun ruukissa oli juuri sitä, mitä etukäteen olin ajatellutkin sen olevan; Kosketus ylellisyyttä, erittäin kauniissa historiallisessa ympäristössä, ja vain vajaan 15 kilometrin päässä Porin keskustasta sekä merellisestä Reposaaresta.

Reposaaressa myrskyää

Suurena yllätyksenä tulivat henkilökunnan pyyteetön ystävällisyys sekä maistuvat antimet joita Noormarkun Klubi tarjoaa myös Take Away-tuotteina. Jos haluat viettää päivän hiljaisuudessa, nauttien ainutlaatuisesta miljööstä luonnonrauhassa, on Noormarkun ruukki myös sinun paikkasi!

 

 

 

 

 

 

Vaiks kui kaukan ja iha outoi ihmisii – Porin Reposaari

Reposaari, Pori 

Aurinkoisen, mutta myrskyä enteilevän lauantaipäivän kunniaksi päätimme pistäytyä Porin Reposaaressa. Kerta ei suinkaan ollut ensimmäinen, vuonna 2008 vierailimme Konepajan entisellä alueella loma-asuntomessujen aikaan. Nyt tarkoituksena oli tutkia muu osa saaresta.

Reposaari ennen ja nyt

Reposaarella on pitkä historia takanaan. Juhana Herttua antoi saaren porilaisten käyttöön vuonna 1558, perustaessaan Porin kaupungin syvemmälle mantereelle. Reposaari tai Räpsöö (suomenkielisten nimitys Räpsölle) toimi karjan kesälaitumena sekä kalastajien tukikohtana. Myöhemmin saaresta tuli alueelle merkittävä ulkosatama ja laivanrakennuspaikka. Myös merkittävää konepajatoimintaa on saaressa ollut. Vuonna 1956 saari yhdistettiin sillalla ja maapenkereellä mantereeseen, ennen sitä saareen pääsi vain laivoilla.

Reposaarta on jopa ehdotettu Suomen pääkaupungiksi 1700-luvulla. Perusteluiksi mainittiin hyvät vesiyhteydet, Ruotsin läheisyys sekä helppo linnoitettavuus.

Mielenkiintoinen knoppitieto: Reposaaressa vietettiin vuosina 1955 – 1998 keskellä päivää tunnin siestaa, jolloin kaupat suljettiin ja ihmiset hävisivät katukuvasta koteihinsa.

Nykyisin Reposaari on vireä Porin 71. kaupunginosa Meri-Porissa. Saaressa on oma ruutukaavat ja hyvät peruspalvelut. Vakituisia asukkaita saarella on vajaa 1000 henkilöä. Uusia naapureita toivottaisiin saarelle mieluusti lisää.

Reposaaressa

Reposaareen on helppo tulla. Porista suora tie nro 269 johtaa suoraan Reposaaren ytimeen. Matka-aika saareen on noin puolisen tuntia ja kilometrejä vajaa 31. Koska Reposaari sijaitsee Porin edustalla Selkämeren ulapan edustalla, myös kasvisto on sen mukaista. Lähemmäksi saarta tultaessa männyt ja koivut muuttuvat lyhyemmiksi ja niiden oksat tuntuvat suorastaan asettuvan mannerta päin, pois merituulen ulottuvilta.

Hieman ennen Reposaaren keskustaa jää oikealle puolelle Siikaranta Camping, jonka edustalle oli lauantaipäivänä kerääntynyt kovasti autoja. Uteliaisuus ajoi myös meidät paikan päälle katsomaan, mistä on oikein kysymys. Leirintäalueen rannoille oli sankoin joukoin kerääntynyt ulkoilevia kansalaisia ihmettelemään Mauri-myrskyn etuliepeitä. Meri kohisee ja kiehuu. En ole koskaan nähnyt samanlaista meren liikehdintää Suomessa kuin juuri tänään. Kaikkein oudointa kuitenkin oli, että aurinko paistoi hyvin lämpimästi, ja vaikka meri tuittuilee, rannassa oli hyvä ja lämmin olla.

Reposaaren kukka ja lahjatavaraliikkeen kahvila

Tien toisella puolella, hieman Siikarannan risteyksen jälkeen lukee suurilla kirjaimilla kirjoitettu kyltti kahvila. Olihan se käytävä vilkaisemassa. Kyse on Reposaaren kukka ja lahjatavaraliikkeestä jonka yhteydessä, suuressa idyllisessä puutalossa toimii itsepalvelukahvila. Rakennuksessa on tarjolla halukkaille myös majoitusta vanhan Reposaaren sahan ympäristössä.

Lontoon uimaranta ja aallonmurtaja

Ajamme Satamapuistokatua läpi Reposaaren. Ohitamme idyllisiä villamaisia rakennuksia, Satamapuiston sekä Loma-asuntomessualueen jatkaen aina Satamapolkua Ravintola Merimestalle asti.

Ravintola Merimesta

Jos Siikarannalla ei merituuli kovasti koetellut, täällä se tuntuu varsin mainiosti. Tuuli ottaa vaatteisiin kiinni ja meinaa paiskata kameran kädestä.

Siirrämme auton lähelle aallonmurtajaa ja Lontoon uimarantaa jossa on syksystä huolimatta autoja ruuhkaksi asti. Porilaisilla näyttää olevan tapana tulla bongaamaan aaltoja ja ottamaan kuvia alkavasta myrskystä oikein koko perheen voimin. Osa oli ottanut myös eväät retkelle mukaan. Ja mikäpä oli ollessa, kunhan pysyi hieman kauempana rantakallioista, nimittäin aallot nousivat neljään metriin asti.

Luonnosta huomaa heti, että ollaan meren ääressä, kivirannan kivet ovat hioutuneet mainioiksi leipäkiviksi, rannassa kasvaa pieniä mäntyjä ja tyrnipensaita. Aallot tuovat mukanaan merivesisuihkauksia ilmaan, veden osuessa kaikessa voimassaan tummille rantakallioille.

Reposaaren linnake

Hieman edempänä Lontoon uimarannalta sijaitsee Reposaaren linnakepuisto. Linnakerakennelmat on rakennettu 30-luvulla ja uusittu 90-luvulla sekä vuosina 2007 – 2008 nykyiseen asuunsa. Rannikkopuolustusjärjestelmä on Suomen ainoa yksityisin varoin rakennettu rannikkopatteri. Nähtävillä on mm. tulenjohtokeskus, kolme miehistökorsua, juoksuhautoja sekä kaksi tykkiasemaa.

17 metrinen tähystystorni

Lisäksi alueella on tähystystorni, joka on pystytetty alkuperäisen vuonna 1936 rakennetun tornin paikalle. Vaikka torni on 17 metriä korkea, valitettavasti puiston lähes tornin korkuiset puut estävät tornista avautuvat näköalat merelle.

Aikanaan alkuperäisestä tornista on tehty mm. tähystystä ja ilmavalvontaa Lottien toimesta. Talvisodassa seudun saaristopatterit onnistuivat pudottamaan yhden venäläisen pommikoneen Reposaaren länsipuolelle.

Linnake oli puolustusvoimien hallussa aina vuoteen 1964 saakka, jolloin aseistus purettiin ja linnakkeessa olleet tykit vietiin Ahvenanmaalle.

Linnakepuiston uumenissa

Vaikka linnakkeesta on kyse, ei nykyinen kokoonpano vastaa minun mielikuvaani moisesta. Linnakkeen ydinosat on helppo löytää, ne ovat lähes tien vieressä helppokulkuisessa metsässä. Tähystystorni on lähes näkymättömissä puiden seassa. Korsut ja juoksuhaudat ovat edelleen hyvässä kunnossa. Juoksuhaudoissa on suorastaan ruuhkaa kun vastaan tulee paikallisia ulkoilijoita. Juoksuhaudat estävät merituulen riepottelun ja onhan se erityisesti lapsista jännää kulkea kiemurtelevissä juoksuhaudoissa pää kumarassa.

Kohde on nopeasti nähty ja pääsymaksuton. Tosin sotaisista aiheista kiinnostuneet saattavat helposti viettää linnakkeessa kauemmin aikaa kuin mitä tällainen matkabloggaaja yleensä tekee.

Reposaaren kirkko

Seuraavaksi varsin kattavilla Reposaari.net-sivustoilla vinkataan käynnistä Reposaaren kirkossa sekä hautausmaalla jonne on haudattu yksi saaren julkimoista, nimittäin painin olympiamitalisti Kelpo Gröndahl.

Varjot värjäävät valkoisen kirkon vaaleansiniseksi.

Reposaaren kirkko rakennettiin vuonna 1876 ja edustaa ns. norjalaistyylistä tunturikirkkoa arkkitehtuuriltaan. Kirkon suunnittelija on tukholmalainen tuntumattomaksi jäänyt arkkitehti.

Reposaaren kirkko on suosittu vihkipaikka. Tammikuussa 2009 kirkossa vihittiin mm. nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio.

S2 torpedovene ja kirkkomaa

Näin syyskuun lopussa kirkko on jo kiinni, joten emme valitettavasti päässeet sisälle kurkistamaan. Kirkko on pieni mutta hyvin miljööseensä sopiva.

Kirkon pihalla on mm. S2 torpedoveneen miehistölle pystytetty kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen suunnittelema muistomerkki. S2 torpedovene upposi Porin edustalla syysmyrskyssä vuonna 1925, vieden mukanaan veneen koko miehistön eli 53 henkilöä. S2:n uppoaminen on edelleen Suomen merivoimien historian pahin rauhanaikainen onnettomuus.

S2 torpedovenemuistomerkin lisäksi kirkon pihalla on suuri ankkuri joka on palvellut aiemmin 1800-luvun alussa Charlotta-sillan ankkurina Porissa.

Kirkon kierrettyämme ympäri, jatkamme matkaamme hautausmaalle. Hautausmaa on hyvin rauhallinen ja omalla tavallaan viehättävä. Linnut visertävät läheisissä puissa kuin kesällä konsanaan. Hautausmaan alussa on jännittävä vesiaihe ja hyvässä kunnossa olevia istutuksia.

Hautausmaa on pieni joten olympiamitalisti Kelpo Gröndahlin varsin vaatimaton hauta löytyy varsin helposti. Hautausmaalla on useita näyttäviä hautakiviä joihin on haudattu Hacklinin suvun jäseniä. Otto Werner Hacklin oli merkittävä talouselämän vaikuttaja 1900-luvulla. Hän oli reposaarelainen kauppaneuvos, ahtausliikkeen omistaja sekä laivanvarustaja. Hän mm. kustansi Reposaaren patterin rakentamisen sekä omisti yhtiönsä kautta useita rahtihöyrylaivoja.

Kruisailua pitkin poikin Reposaarta

Kirkon ja hautausmaan jäädessä taakse, jatkamme matkaamme laskevan ilta-auringon alla.

Ajamme Kirkkokadun aina Reposaaren koululle asti. Kirkkokadun rakennukset eivät ole aivan niin viehättäviä kuin Satamapuistokadun rakennukset ovat. Kirkkokadun talot ovat uudempaa tuotantoa ja osa on jo hieman päässyt rapistumaan raàan merituulen tuiverruksessa, ainakin uutta maalikerrosta talot kovasti kaipaisivat pintaansa.

Rantaudumme Satamapuistoon ja sieltä löytyvät grillikioskin pihaan. Kaupparannan kioski ja asiamiespostin terassilla käy kuhina kun iltakaffeet maistuvat itse kullekin. Viereisestä Satamapuistosta löytyy vanhaa kunnioittava puhelinkoppi jonne on jätetty nojaamaan polkupyörä kuin silloin kauan aikaa sitten konsanaan. Puhelinlaitetta ei kopista kuitenkaan löydy.

Hieman kauempaa puiston liepeiltä löytyy S/S Santtu, joka kuuluu Satakunnan Museon kokoelmiin. Höyryalus rakennettiin vuonna 1894 Helsingissä. Laiva palveli aikoinaan mm. Venäjän rannikkotykistön kuljetusaluksena, laivaston kuljetusaluksena, puurahtilaivana sekä Werner Hacklinin yhtiön satamahinaajana. Pitkän ja menestyksekkään uran jälkeen laiva lahjoitettiin vuonna 1982 Porin kaupungille museolaivaksi.

Siinä kahvilla istuessa totesimme, että paljon on pienellä Reposaarella näkemistä. Seuraavaan kertaan jäi mm. Takaranta ja sen kalliokaiverrukset, Merituulipuisto sekä painolastikasvit, joita kulkeutui laivojen maapainojen mukana satamasta toiseen. Reposaaresta on nimittäin viimeisen sadan vuoden aikana löydetty lähes 140 vierasperäistä kasvia. Näiden joukossa mm. esimerkiksi nuokkukarhiainen, rohtorasti, jaakonvillakko, valkomesikkä ja isomesikkä. Koska perennojen ja kasvien tunnistus ei ole minun suurimpia vahvuuksiani, olisi mielenkiintoista osallistua Reposaaressa opastetulle kierrokselle jossa kävisimme kädestä pitäen läpi, luonnosta löytyviä ja villiintyneitä vieraslajeja.

Reposaaressa kannattaa piipahtaa Porin reissulla. Saari kohteineen on jotain aivan muuta kuin 30 kilometrin päässä oleva Porin kaupunki. Mikäli Reposaari kiinnostaa, tutustu ihmeessä Reposaari-yhdistyksen internet-sivuihin jotka tarjoavat kattavasti tietoa niin saaresta kuin sen palveluistakin.

*Jutun mainio otsikko on lainattu Reposaaren internet-sivuilta.

Unescon maailmanperintökohde: Sammallahdenmäki

Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue, Rauma

Lapissa, noin 20 kilometriä Rauman ydinkeskustasta sijaitsee Pohjanlahden rannikkoalueen laajin ja monipuolisin Skandinaavisen pronssikulttuurin kalmistoalue.

Kävimme kesälomareissulla ihmettelemässä Unescon maailmanperintökohteita; Vanhaa Raumaa sekä valtavia Sammallahdenmäen kiviröykkiöitä.

Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue lyhyesti

Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue valittiin Suomen ensimmäisenä esihistoriallisena muinaisjäännöksenä Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1999.

Noin kilometrin läpimittaisella kallioalueella sijaitsee 36 kivistä koottua hautaröykkiötä. Suurin osa röykkiöistä on isoja hiidenkiukaita sekä matalia kehäröykkiöitä. Tunnetuimmat röykkiöt ovat laakea suuri nelikulmainen latomus, jota kutsutaan Kirkonlaattiaksi sekä pitkä ja metrin korkea vallimuodostelma Huilun pitkä raunio.

Museoviraston radiohiiliajoitusten mukaan kallion korkeimmalla kohdalla olevat hautaröykkiöt ajoittuvat ajanjaksolle 1300 – 1000 eaa. Edellisiä selvästi alempana sijaitseva paasiarkkuröykkiö on tutkituista röykkiöistä nuorin ja ajoittuu vuosiin 170 eaa. – 82 jaa.

Mäellä kiertää noin 1,5 km pituinen opastettu polku, joka soveltuu hyvin luontoretkeilyyn. Polku on merkitty sinisillä nauhoilla sekä puisilla Hannunvaakuna-kylteillä.

Kohteeseen ei ole sisäänpääsymaksua. Kesäkaudella 1.4. – 31.10.2018 Sammallahdenmäellä on saatavilla esitteitä, lisäksi infopisteet ja huoltotilat ovat avoinna ja käytettävissä. Kohde on omatoimikohde ja avoinna ympäri vuoden. Talvikaudella ei kohteessa ole kunnossapitoa.

Sammallahdenmäellä

Saavuimme Vanhan Rauman hulinasta hiljaiselle Sammallahdenmäelle. Meidän lisäksi metsässä oli vain pariskunta koiransa kera. Jos vierailumme Vanhassa Raumassa on jäänyt lukematta, sen vilkaiseminen onnistuu mainiosti tämän linkin takaa.

Sammallahdenmäelle kulkeminen vaatii ajoneuvon, julkista liikennettä ei paikan päälle oikein ole. Lähin bussipysäkki löytyy 4,5 km päästä. Tosin kesän 2018 aikana Raumalta on ollut mahdollista osallistua opastetuille yhteisretkille joka tuo kaupungista linja-autolla kootusti Sammallahdenmäelle vierailijoita. Tästä mahdollisuudesta voit lukea tämän linkin takaa.

Tänä pilvisenä iltana ruuhkaa ei kuitenkaan ollut. Kohteeseen on hyvät opasteet, suuria ruskeita kylttejä tien reunoilla. Myös Sammallahdentien parkkipaikalla oleva opaste on hyvässä kunnossa ja tarkka. Mukaan voi myös ottaa opastaulun viereisestä postilaatikosta esitteen joka esittelee kohdetta myös kierroksen aikana. Esitteessä on myös ruotsin- sekä englanninkieliset osiot.

Sammallahdenmäki on kallioinen. Luonto on hieman kitukasvuista, lähinnä pieniä mäntyjä, jäkälää ja varpukasveja. Kuiva kesä näkyy luonnossa. Kiviröykkiöille on aikojen saatossa muodostuneet polut. Ensimmäisenä eteen putkahtaa Pohjoinen tasanne-niminen röykkiöalue. Röykkiö on vanhin arkeologisesti tutkittu alueen hautaröykkiöistä. Haudasta on löydetty palanen luuta josta on saatu tehtyä ajoitus 1300 eaa. tienoille. Röykkiöiden joukossa on myös nelikulmioinen Kirkonlaattia joka on 20 metriä pitkä. Tutkimuksissa Kirkonlaattiasta ei ole löydetty luuta mutta sen on silti arveltu olevan hauta erikoisesta muodostaan huolimatta.

Kylmämuurattu reunakivimuuri.

Huilun pitkä raunion kylki.

Polun varrella röykkiöt seuraavat toisiaan. On hiidenkiukaita, spiraaliröykkiöitä sekä aivan viimeisenä polun päässä erikoinen Huilun pitkä raunio (kuka näitä nimiä on oikein keksinyt?). 20 metriä pitkää hautaröykkiötä kiertää noin metrin korkuinen kylmämuurattu reunakivimuuri. Kivet on siis ladottu paikalleen ilman laastia. Myöskään tästä röykkiöstä ei ole löydetty luuta. Polun kautta pääsee myös Savulaaksontien parkkialueelle.

Spiraaliröykkiö.

Röykkiöt näyttävät näin maallikon silmissä hyvin samanlaisilta. Lisäksi alueella on kaikenlaisia irtokiviä, joten ei oikein tiedä mikä on muinaismuisto ja mikä ei. Alue on kuitenkin omassa omituisuudessaan mielenkiintoinen ja hyvä koko perheen luontokohde. Näin keskikesällä luonto tarjoaa mustikoita sekä rauhaa omille ajatuksille sekä yhteisille jaetuille kokemuksille. Kun oikein antaa mielikuvituksen jyllätä, näkee mielessään muinaiset esi-isät työntelemässä kiviä ja kasaamassa hautoja. Mieleen tulee, olivatko he surullisia? Vai oliko kuolema vain yksi luonnollinen vaihe heidän elämässään?

Kiersimme alapolun kautta takaisin Sammallahdentien parkkipaikalle. Alapolun luonto on huomattavasti rehevämpää kuin kallioilla ja vastassa onkin viljaisaa peltoa sekä hieman tiheämpää saniaismetsää ja niitä hyttysiä, joita ei ylhäällä pääpolulla ollut.

Sammallahdenmäki on hyvä kohde ulkoiluun. Mikäli sinua kiinnostaa enemmän historiallinen informaatio kohteesta, katso esimerkiksi varsin kattavat Rauman matkailusivut aiheesta.

 

Unescon maailmanperintökohde: Vanha Rauma

Vanha Rauma

Tiesitkö, että Suomessa on seitsemän Unescon maailmanperintökohdetta?

Kuusi kohteista on kulttuurikohteita ja yksi luontokohde. Kävimme kesälomalla Raumalla ja samalla pääsimme tutustumaan peräti kahteen Unescon kohteeseen saman päivän aikana, nimittäin Vanhaan Raumaan sekä Sammallahdenmäen pronssikauden hautaröykkiöalueeseen. Tämä blogijuttu kertoo Vanhasta Raumasta.

Vanha Rauma lyhyesti

Vanha Rauma nimettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Kohde edustaa parhaimmillaan vanhaa skandinaavista puukaupunkirakentamista sekä merellistä arkkitehtuuria 1600 – 1800-luvuilta. Vanha Rauma on Pohjoismaiden laajin, yhtenäisin sekä parhaiten säilynyt puukaupunkialue.

Viehättäviä puutaloja sisäpihoineen, ovineen ja portteineen on säilynyt 600 kappaletta ja yhdessä paikallisen murteen sekä aidon hengen kera on Vanha Rauma varteenotettava nähtävyys Suomen kesässä.

Puutalojen lisäksi Vanhan Rauman fransiskaanimunkkien rakennuttama keskiaikainen Rauman Pyhän Ristin kivikirkko, Rauman Vanha Raatihuoneen talo sekä Kauppatori ovat varteenotettavia nähtävyyksiä.

Heinäkuussa, Pitsiviikolla on mahdollista tutustua myös Vanhan Rauman talojen sisäpihoihin maksutta, kun osa omistajista avaa porttinsa yleisölle. Sisäpihoilla on tuolloin mm. kirpputoreja sekä pieniä tapahtumia jotka antavat hyvän syyn eksyä Vanhan Rauman kaduille ja nupulakivikujille.

Kohteessa

Tiedättekö tunteen kun jokin paikka on liian tuttu ja on hieman vaikea kokea sitä hienona? Tällainen on minulle Rauma, nimittäin aiemmin kaupungissa asuivat omat vanhempani ja nyt myös appivanhemmat. Ja kun jonkin kohteen näkee satoja kertoja, siitä häviää välitön hohde. Blogijuttua varten asetin ensikertalaisen ”lasit” päähäni ja lähdin perheeni kanssa tutkimaan vanhaa kaupunkia.

Kesäinen auringonpaiste saa talojen värit hehkumaan ja onneksi Vanhan Rauman taloista pidetään huolta! Monen rakennuksen edessä ovat maalausporukat jotka rapsuttavat pintamaaleja pois ennen uuden maalin tieltä.

Kaupunkijuna Kake.

Seuraamme sympaattista kaupunkijuna Kakea joka puksuttaa pitkin Rauman katuja. Junan kyytiin pääsee 5€ ja kierros käsittää niin Vanhan Rauman kuin Poroholman lomakeskuksen.

Saavumme Kauppatorille, joka on hyvin aktiivinen ja vilkas kohde raumalaisille. Tänäänkin, vaikka on normaali torstai, torilla on vihannesten ja kalojen myyjien lisäksi kipuamassa lavalle kuororyhmä.

Rauman Vanha Raatihuoneen talo.

Lavaa vastapäätä on barokkityyliä edustava Rauman Vanha Raatihuoneen talo, komea kivirakennus jossa vuodesta 1902 on sijainnut Rauman museo. Raatihuone on valmistunut vuonna 1776. Vastaavia alkuperäisessä asussaan olevia raatihuoneen taloja on Suomessa jäljellä Rauman lisäksi vain Porvoossa. Mikäli Raatihuone ja Rauman museo kiinnostavat, tämän linkin takaa löydät lisää tietoa. Museosta on mahdollista käydä hakemassa kartta joka opastaa pitkin Rauma Unescon kulttuurikohteita. Voit printata sen mukaasi myös tästä.

Astellemme torin vierustaa kulkevaa Isokirkkokatua Rauman Pyhän Ristin kirkolle. Kapealla kadulla katselemme taloja ja erityisesti portteja joilla talojen sisäpihat pysyvät katseilta piilossa. Portit ovat korkeita sekä varsin hienoja, kannattaa silmäillä kuinka erilaisilla koristeluilla portit on tehty. Kuljemme sillan yli jonka alle jää Kanaali. Kapeaa kanaalia ympäröi vehreä kasvisto sekä leikkivät sorsanpoikaset.

Rauman Pyhän Ristin kirkko.

Rauman Pyhän Ristin kirkko on varsin viehättävä ilmestys. Erityisesti nyt kun luonto on vihreimmillään ja puut reunustavat kirkkoa suloisesti. Kirkon ovet ovat avoinna arkisin klo 10.00 – 17.00, lauantaina klo 11.00 – 15.00 ja sunnuntaina klo 10.00 – 16.00. Kirkkoon ei ole sisäänpääsymaksua.

Rauman Pyhän Ristin kirkon rakennuttivat fransiskaanimunkit luostarinsa yhteyteen 1400-luvun lopulla ja myös kirkon sisätilan hyvin säilyneet maalaukset ovat siltä ajalta. Suosittelen vilkaisemaan, samalla voi kirkosta löytää hieman uudempaankin taidetta…

Kerttu Horilan veistos: On riemu kun saan tulla sun Herra temppeliis.

Kerttu Horilan veistos On riemu kun saan tulla sun Herra temppeliis (teos on nimetty vanhan rouvan kädessä olevan virsikirjan virren nro 195 mukaan).

Kimmo Ojaniemen katedraaliaiheisia puuveistoksia.

Kirkon takana olevassa Kirkon kellarissa on heinäkuun ajan esillä Kimmo Ojaniemen katedraaliaiheiset puuveistokset ja ääniteos, jotka sopivat vallan mainiosti miljööseen mukaan. Veistokset on lisäksi valaistu näyttävästi ja Kirkon kellari onkin mukava pieni kohde matkan varrella. Lisää informaatiota löydät tämän linkin takaa.

Suomen pienin katu, Kitukränn.

Kierrämme kirkon ja tapulin jäänteet ja palaamme takaisin Vanhan Kaupungin kujille. Vastaan tulee Suomen pienin katu Kitukränn. Pituutta Kitukrännilla on 60 metriä ja leveyttä 213 cm. Sanomattakin on selvää, ettei tällä kadulla moottoriajoneuvoja nähdä ja hyvä niin!

Marela-museo.

Marela-museon takapiha on viehättävä.

Kurkimme sisäpihoille avointen porttien takaa, sisäpihat ovat idyllisiä paikkoja joissa vanha kohtaa uuden nykyisten asukkaiden mukana. Marela-museon takana Kauppakatu 24:ssä olevalla sisäpihalla on mahdollista viivähtää hetki jos toinenkin. Täällä pääsee tutustumaan mm. perinteiseen veneenrakentamiseen, onhan Marela entinen kauppias- ja laivanvarustajasuvun kotitalo.

Pyhän kolminaisuuden harmaakivikirkon rauniot.

Marelan kulmalta näkee myös vanhan Kalatorin jossa vielä 1300-luvulla oli meri. Kalatorin reunalta löytyy myös 1400-luvulla rakennetun Pyhän kolminaisuuden harmaakivikirkon rauniot.

Rauman Flikk ja nätti flikka.

Meidän kävelyreissumme Vanhan Rauman kujilla päättyy Hauenguanoon eli kahden pääkadun Kauppakadun ja Kuninkaankadun risteykseen. Täältä löytyy puurakenteinen kaivo sekä Vanhan kaupungin ensimmäinen yksityinen kivitalo vuodelta 1795, joka nykyisin on osa Rauman taidemuseo Pinnalaa. Taidemuseon edustalla istuu Kerttu Horilan vuonna 2014 julkistettu Rauman Flikk-niminen patsas. Hurmaava istuva veistos on osoittautunut hyvin kuvatuksi kohteeksi yhdessä tai erikseen flikan uusien ystävien kera.

Hauenguanon lähistöllä on käsityöläisten pajoja sekä putiikkeja joissa myydään mm. kuuluisaa raumalaista pitsiä, josta myös heinäkuussa järjestettävä Pitsiviikko on saanut nimensä. Mutta se on eri jutun aihe se. Seuraavassa Rauma-aiheisessa osassa vieraillaan Unescon maailmanperintökohteessa pronssikautisella Sammallahdenmäen hautaröykkiöalueella.

Lue myös Meriharakan tuorein blogikirjoitus Rauman Unesco-kohteista tämän linkin takaa.

 

Kivikievarin kertomaa – Ali-Ketolan tilalla

Ali-Ketola, Kokemäki

*Blogijuttu on tehty yhteistyössä Ali-Ketolan tilan kanssa.

Pääsiäisenä vietimme ihanan vuorokauden Ali-Ketolan tilalla Kokemäellä. Tila on meille jo entuudestaan tuttu koska olemme viettäneet Ali-Ketolan Matin talossa kahdet perhejuhlat vuosien varrella.

Nyt testausvuorossa oli herkällä kädellä remontoitu kivinavetta, jonka orsille on rakennettu hotellitasoisia majoitusvaihtoehtoja sekä alakertaan viehättävä, yli metrin paksujen seinien sisään kätkemä juhlatila.

 

Ali-Ketolan tila lyhyesti

Ali-Ketolan tilalla on pitkä historia takanaan. Nykyisin tilaa isännöivät Sirpa ja Olavi Ali-Ketola aikuisten lastensa kera. Peltojen viljelyn lisäksi tila tarjoaa varsinaisen aarreaitan maatilamatkailijoille sekä erilaisia juhla- ja kokoustiloja ikimuistoisia tapahtumia järjestäville tahoille.

Kuva: Ali-Ketolan tila.

Luonto on tilaa lähellä, vieressä virtaa Kokemäenjoki joka tarjoaa melonta-, kalastus- ja virkistysmahdollisuuksia niitä kaipaaville. Joen rannassa oleva savusauna tarjoaa Olavi-isännän tunteja kestäneen lämmittämisen jälkeen tuhdit löylyt joiden antia voi vilvoitella virkistävän joen partaalla.

Tilan kivinavetan valmistumisajankohtaa ei varmuudella tiedä kukaan. Tarinan mukaan rakennus olisi valmistunut samanaikaisesti Pori-Tampere rautatien kanssa 1800-luvun lopulla ja samojen työmiesten käsistä kuin ratakin. Ratamiehinä työskennelleitä kivimiehiä ei tarvittu jatkuvasti, joten hengen pitimiksi he tekivät myös muita töitä kuten suuria kivinavettoja. Alueella on useampikin jyhkeä kivinavetta jotka muistuttavat hyvin paljon toisiaan.

Vuonna 2014 tehdyn remontin jälkeen, tila on tarjonnut nykyaikaisia juhlatiloja sekä majoitusta tunnelmallisessa Kivikievarissa. Vanha kivinavetta tarjoaakin juhlatilaa noin 80 henkilölle. Ulkoa löytyy myös tanssipaviljonki, jossa voi kesäjuhlissa pyörähdellä orkesterin sointujen säestämänä.

Kivikievarin yläkerrasta löytyy majoitustilaa kahdeksan huoneen verran, jossa mahtuu useampikin perhe nukkumaan varsin tyylikkäissä huoneissa. Jokaisesta huoneesta löytyy oma wc sekä suihku. Kerroksesta löytyy myös yhteinen olohuone sekä sähkösauna.

Pihapiiristä löytyy lisäksi tilan vanha päärakennus Matin talo, jossa on mahdollista juhlia intiimissä mutta viehättävässä yli 100-vuotiaassa rakennuksessa. Tilaa Matin talossa on noin 60 henkilölle. Talo tarjoaa myös majoitusta noin 10 henkilölle.

Ali-Ketolan pihassa on kesäisin tarjolla perheen pienimmille lisäksi frisbee- että minigolfia. Myös polkupyöriä, kanootteja sekä soutuveneitä on majoittujien mahdollista lainata.

Osoite on: Ali-Ketolan tila, Ketolantie 182, 32800, Kokemäki.

Kohteessa

Kokemäen keskustasta ajelimme noin viiden kilometrin päähän Ali-Ketolan tilalle. Tie kulkee varsin viehättävässä maalaismaisemassa, yli joen sekä halkoen peltoja ja pihapiirejä. Varsinkin kesäisin tie on maaseutua parhaimmillaan.

Pääsiäisestä ja useammista juhlista huolimatta meidät otettiin erittäin lämpimästi vastaan Ali-Ketolan tilalla. Kivikievarin juhlasalissa juhlittiin metsäkoneenkuljettajaksi valmistuneen Valtterin juhlia ja Matin talossa oli meneillään 80-vuotiaan rouvan syntymäpäivät. Tilan erilliset juhlatilat mahdollistavat useammat juhlat samanaikaisesti, joka on yrittäjän kannalta varsin näppärää.

Majoituimme Kivikievarin yläkertaan. Jo majoittujien käytössä oleva yhteinen olohuone sai meidät huokailemaan ihastuksesta, tila on nimittäin sisustettu mainiosti, kohde huomioiden. Sisustus on yhdistelmä rustiikkia, ripauksella alppityylistä henkeä. Muhkeat nahkasohvat suorastaan kutsuvat uppomaan syvyyksiinsä. Mikäli yöpyjiä on vain muutama, tilassa tarjoillaan aamuisin myös aamupalaa.

Olohuoneesta pääsee majoittujien yhteisessä käytössä olevaan saunatilaan, jonka varausjärjestelmänä toimii liitutaulu. Kukin huone varaa taululta haluamansa sauna-ajan. Näin perheet tai ystävät pääsevät saunomaan yhdessä, ilman erillisiä miesten tai naisten saunavuoroaikoja, joka on varsin miellyttävää majoittujien kannalta katsottuna.

Saimme huoneeksemme erittäin rauhallisella värimaailmalla sisustetun huoneen josta lankesivat näkymät alas lumen peitossa olevalle talviselle pellolle. Käytävän toisen puolen huoneista aukeavat maisemat Kokemäenjoelle.

Koska olemme uteliaita, kävimme vilkaisemassa myös muita vapaina olevia huoneita. Suurimman vaikutuksen teki unikkotapetilla ja punaisilla elementeillä sisustettu huone. Mukavalta näytti myös huone josta löytyi taas trendikkääksi sisustuslehdissä mainittu kiikkustuoli. Huoneissa onkin miellyttäviä yksityiskohtia joihin on hyödynnetty tilan varastoista löytyneitä tarvikkeita kuten vanhaa harmaantunutta lautaa. Kukin huone on omanlaisensa ja yrittäjän mukaan sisustus on täysin omasta kynästä lähtöisin. Perheen tyttärellä on selkeästi värisilmää!

Kävimme myös herättelemässä muistojamme Matin talossa. Talo on täysin omanlaisensa kokonaisuus. Se vie vierailijan lähihistoriaa ja hieman vanhemman henkilön kauas omaan lapsuuteen asti. Matin talo onkin varsin suosittu juhlapaikka hieman iäkkäämpien juhlijoiden kesken. Ympäristö antaa virikkeitä muisteluihin ja muu juhlaväki mahdollisuuden kuunnella kertomuksia vuosikymmenten takaa, joka on varsin elämää rikastuttavaa antia.

Kivikievari hiljeni pikkuhiljaa iltaa kohden mentäessä ja pian olimme rakennuksessa aivan kahden. Mikä nautinto oli viritellä sauna lämpimäksi, kylpemisen jälkeen kääriytyä pehmeiden vuodevaatteiden väliin täyden kuun valaistessa talvista peltomaisemaa ja nukahtaa vallitsevaan täydelliseen hiljaisuuteen. Tämä jos mikä on todellista rauhoittumista – pääsiäisenä.

Heräsimme auringon kutitellessa nenän päätä. Rakennus oli edelleen aivan hiljainen vaikka tiesimmekin, että alakerrassa järjesteltiin jo pääsiäisbrunssia. Kömmimme alakertaan aamupalalle sekä juttelemaan Sirpa Ali-Ketolan kanssa yrittäjän arjesta ja kuulumisista.

Ali-Ketolan tila tarjoaa juhlapalveluita niin yksityisille kuin yrityksille. Tilan etuna on sijainti. Täällä jos missä saat mielesi pois arkisesta aherruksesta, ja silti Kokemäki on lähellä kaikkea. Porin, Tampereen ja Turun huvitukset ovat vain alle sadan kilometrin päässä.

Isäntäväki tarjoaa tilauksesta maittavaa, rehellistä ruokaa. Lähialueen tuottajien raaka-aineita käytetään ruokien valmistuksessa mahdollisimman paljon hyödyksi. Esimerkiksi kala tulee tutulta kalastajalta, joten se on varsinaista luomuruokaa. Läheisen Kivikylän palvaamon tuotteita on myös pitopöydässä aina tarjottavien ruokien joukossa. Tilan leipä on erikseen mainittava, yksistään leipää voisi syödä mielin määrin.

Osallistuimme mukaan pääsiäisbrunssille jossa kauppaansa tekivät mm. talon omat lihapullat, lukuisat salaatit sekä mehevä lohi. Unohtamatta Kivikylän makkaraa, ja niitä ihania leipäpalasia…

Suosittelen lämpimästi tutustumista Ali-Ketolan tilaan. Mikäli kaipaat juhlatilaa, paikkaa rauhoittumiselle, kosketusta läheiseen luontoon tai vain mukavia ihmisiä ympärillesi, tee vierailu Kokemäelle Ali-Ketolan tilalle!