Browsing Category

Saksa

Jylhät Kotkanpesän maisemat sekä synkkä natsimenneisyys

Kehlsteinhaus, Saksa

Kymmenisen vuotta sitten teimme viikon kestäneen road tripin Itävallan, Saksan ja Sveitsin läpi. Tätä reissua en ole aiemmin avannut ja tässä tarinassa käymmekin Saksassa Hitlerin 50-vuotislahjaksi rakennetussa Kotkanpesässä.

Kuva: Pixabay.

Kotkanpesä lyhyesti

Valtakunnanjohtajan Martin Bormannin ehdotuksesta Kotkanpesää alettiin rakentaa tiukalla aikataululla vuonna 1937. Tarkoituksena oli, että Kotkanpesä olisi valmis Hitlerin syntymäpäiviin mennessä 20.4.1939.

Kotkanpesä valmistui ja vieläpä etuajassa, vaikka rakentaminen oli haastavaa. Vuori jolle rakennus rakennettiin, oli koskematon. Sinne piti tehdä ensin 6,5 kilometrin pituinen tie, jota pitkin vietiin rakennusmateriaalit. Rakennustöissä oli 3 500 ihmistä töissä joista kahdeksan kuoli rakennustöiden aikana.

Hitlerin kerrotaan käyneen vuosina 1938 – 1940 Kotkanpesällä vain 14 kertaa, ensimmäisen kerran 50-vuotispäivänään. Syynä vähäiseen käyntimäärään kerrotaan olleen Hitlerin korkeanpaikankammo. Johan oli osuva syntymäpäivälahja!

Sodan aikana rakennus säilyi ehjänä koska oli kaukana muista natsikomplekseista. Rakennus määrättiin tuhottavaksi vuonna 1952 muiden alueen natsirakennusten kanssa. Onneksi aluepresidentti Karl Jacob esti tuhoamisen ja näin rakennus sekä vuori säästyivät jälkipolville.

Kotkanpesä on tullut tunnetuksi myös useiden yhdysvaltalaisten sotaelokuvien näyttämönä.

Nykyisin Kotkanpesä on museoitu.

Pääsyliput: 16,10€/aikuiset sisältäen bussikyydin sekä hissimatkan näköalapaikalle. 9,30€/alle 14v. lapset.

Kotkanpesä on avoinna toukokuun puolivälistä lokakuun loppuun asti klo 8.20 – 17.00 (säävaraus).

Kohteessa   

Kotkanpesälle pääsee patikoimalla parisen tuntia vuorta ylös tai RVO:n linja-autolla. Oma auto kannattaa jättää joko Hintereckin tai Kehlsteinhausin parkkipaikalle ja nousta bussin kyytiin. Busseja kulkee puolen tunnin välein kiharaista tietä ylös kääntöpaikalle. Tie on todella kapea ja busseissa on erikoisjarrut sekä -jouset jotta matkustaminen sujuisi pehmeästi ja ennen kaikkea turvallisesti. Mitä korkeammalle bussilla nousemme, sitä jännittävämmäksi ikkunoista alaspäin katsominen muuttuu…

Kuva: Pixabay.

Aivan Kotkanpesän pihalle ei bussillakaan pääse ja viimeiset 124 metriä kuljetaankin maanalle louhitussa käytävässä sekä hisseissä joiden seinät ja katto on sisäpuolelta päällystetty peileillä. Tämä siksi, että Hitler kärsi myös suljetun paikan kammosta. Käytävissä oli aikoinaan oma ilmastointi ja lämmitys. Lattiat olivat peitetty kokolattiamatoilla ja kalliossa roikkuivat kristallikruunut. Just! Käytäviä on muuten louhittu vuoreen kymmeniä kilometrejä.

Ylhäältä 1834 metrin korkeudelta aukeaa upeat alppimaisemat hyvällä säällä aina Salzburgiin asti. Onneksi juuri tänään oli mukava vaikkakin hieman pilvinen sää!

Rinteet ovat hyvin jyrkät ja vaatisi enemmän kuin paljon, että me olisimme vaeltaneet rinteet ylös asti. Huh huh. Silti muutama uskalias oli uhmannut voimiaan, ja läähättäen saapuivat vuorta ylös. Alkoi heikottaa pelkkä katsominen.

Kuva: Pixabay.

Tytär alkoi vaatia ruokaa ja siirryimme graniittiseen Kotkanpesään joka toimii nykyisin ravintolana. Loitselias irtoesineistö, joita täällä natsien aikaan oli, hävisi yhdysvaltalaisten sotilaiden matkaan heidän valloitettua alueen. Ainoastaan Mussolinin lahjoittama mustamarmorinen takka on paikoillaan.

Obersalzburgin alueella oli Kotkanpesän lisäksi muitakin natsien johtajille kuuluvia lomahuviloita. Täällä kirmasivat Bormannin lisäksi Heinrich Himmler, Herman Göring, Joseph Göbbels ja Albert Speer perheineen. Myös Hitlerin tuleva vaimo Eva Braun viihtyi alueella siskonsa kanssa. Menipä Gretlin-sisko naimisiinkin Kotkanpesässä SS-kenraali Hermann Fegeleinin kanssa.

Syönnin jälkeen siirryimme ihastelemaan terassilta aukeavia näkymiä vielä hetkeksi ennen matkan jatkumista. Mikäli olet kiinnostunut linnuista, täällä on mahdollista bongata haukkoja ja kotkia. Kotkanpesälle kannattaa varata vähintään tunnin verran aikaa. Lomasesongin aikana Kotkanpesällä on odotettavissa tungosta.

Kaiken kaikkeaan kohde on hieno paikka ympäristön havainnointiin. Jos ei tietäisi Kotkanpesän historiasta, mikään ei siitä varsinaisesti muistutakaan, joten kohde sopii jokaiselle matkailijalle, oli sitten historiasta tai luonnosta kiinnostunut.

Arbeit macht frei – Dachau

Dachaun keskitysleiri, Saksa

Liekö vallitseva pimeys vaikuttanut asiaan, mutta menneitä matkoja ja niiden kuvia vilkaistaessa, huomio kiinnittyi vuonna 2008 tehtyyn kesälomamatkaan Saksaan ja siellä lyhyeen vierailuun Dachaun keskitysleirissä.

Tämän turinan aiheena onkin vierailu pahamaineisella natsi-Saksan ensimmäisellä keskitysleirillä Dachaussa.

Dachau lyhyesti

Dachaun keskitysleiri rakennettiin vanhan ruutitehtaan alueelle Dachaun kaupungin läheisyyteen vuonna 1933, vain 51 päivää sen jälkeen kun Adolf Hitler oli noussut maassa valtaan. Dachau toimi Saksan ensimmäisenä, epäilyttäville henkilöille suunnattuna leirinä lähellä Müncheniä. Kristalliyön jälkeen keskitysleirille tuotiin 10 000 juutalaista vankia.

Leirillä oli vangittuna vuosina 1933 – 1945 noin 200 000 miesvankia ja 30 eri kansalaisuutta, joiden joukossa oli juutalaisten lisäksi kommunisteja, Jehovan todistajia, natsihallinnon vastustajia, pappeja ja homoseksuaaleja. Vuoden 1941 jälkeen Dachau toimi myös tuhoamisleirinä, jossa murhattiin noin 41 500 vankia. Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan. Leiri toimi myös SS-miehien ”school of violence”-koulutuspaikkana.

Vuosina 1942 -1945 vankien olosuhteet heikkenivät radikaalisti, kun vankien ruoka-annoksia vähennettiin ja ruumiillinen terrori astui kuvaan mukaan. SS:n ja Gestapon päällikön Heinrich Himmlerin tarkoituksena oli käyttää vankeja raskaisiin teollisiin töihin joihin fysiikaltaan heikentyneet vangit eivät enää pystyneet.

Huhtikuussa 1945 Yhdysvaltojen sotilaat vapauttivat Dachaun vangit ja samalla surmasivat jäljelle jääneet vartijat eli noin sata rintamalta palannutta SS-sotilasta.

Dachaun keskitysleiri on avoinna päivittäin klo 9.00 – 17.00. Jouluaattona Dachau on kiinni. Sisäänpääsy on ilmainen.

Vierailu keskitysleirissä   

Dachaun keskitysleiri tai nykyinen muistelupaikka, on ensimmäinen natsi-Saksan keskitysleiri, jossa olen koskaan käynyt. Mukana oli silloinen viisivuotias tyttäremme ja hieman arvelutti voimmeko ohi ajaessa, mennä lapsen kanssa edes käymään leirissä. Sovimme jo autossa, jos paikka alkaisi ahdistaa tai näkisimme asioita joita ei tuon ikäiselle lapselle ole suositeltavaa, lähtisimme pois.

Vastassa oli iso moninkertaisella piikkilanka-aidalla ja betonikaiteella aidattu kenttä jonka reunoilla vanhat valvontatornit seisoivat irvokkaina kuin mädäntynyt hammasrivistö. Tältä leiriltä ei karattu.

Vanha koristeellinen rautaportti johdatti meidät keskitysleirin sisälle. Portti on suorastaan antikliimaksi; Arbeit macht frei eli työ tekee vapaaksi. Todellako?

Suurella kentällä on useita rakennuksia, mm. sen vasemmalla laidalla on eri uskontokuntien sodan jälkeen alueelle pystyttämiä muistopaikkoja ja kappeleita.

Vasemmasta laidasta löytyy myös krematorioalue, tunnettaan myös Parakki X:nä.

Krematorioalueella ammuttiin venäläisiä sotavankeja sekä Gestapon vankeja. Nykyisin alue on 32 000 rekisteröidyn vangin hautausmaa.

Oikealta puolelta kenttää löytyy vanha päärakennus, jonka sisuksissa on mm. pysyvä museonäyttely, rankaisuselli, vankisellejä, vankien keittiö ja pesula sekä nykyaikainen kirjakauppa, filmihuone ja seminaaritiloja.

Rakennuksen pihalla on kansainvälinen monumentti, paikalla jossa vangit aamuisin ja iltaisin seisoivat loputtoman pitkässä nimenhuutotilaisuudessa. Tosin tästä monumentista entiset keskitysleirivangit eivät pitäneet, teos kuvaa heidän mielestään liikaa luurankoja.

Dachaun keskitysleirialue oli 290 metriä leveä ja 615 metriä pitkä. Alueen laitojen väliin jää iso alue, jossa on ollut kentän leveydeltä vankiparakkeja. Parakkeja oli kahdessa rivissä 34 kappaleen verran.

Yhdysvaltalaiset joukot tuhosivat parakit, mutta myöhemmin kentälle on valettu betoniset alapohjat sekä rakennettu uudelleen muutama parakkirakennus, joissa pääsee tutustumaan lähemmin vankien elinolosuhteisiin.

Ilman mielikuvitusta ja opasteita paikka näyttää lähinnä hylätyltä, joskin kauniilta leiriltä. Vihreä puut kehystävät kävelypolkuja ja kenttä on hyvin hoidettu. Suuret muistomerkit huokuvat rauhaa. On aika vaikea kuvitella kaikkia raakuuksia joita täällä on tapahtunut. Eikä se jäljelle jätetyn alueen tarkoitus olekaan.

Leiri haluaa herätellä ihmisiä miettimään, että vielä ”hetki” sitten Euroopassakin tapahtui hyvin rajuja ja systemaattisia ihmisoikeuksien polkemisia sekä todella epäinhimillisiä asioita, joissa suoraan kuoli miljoonittain ja epäsuorasti kärsi koko Euroopan verran ihmisiä.

Dachaussa on mahdollisuus julkisesti surra menneitä sukupolvia sekä sodan aikana mahdollisesti menetettyjä sukulaisiaan. Tarkoituksena on, ettemme unohtaisi!

Kanssavierailijat ovat pukeutuneet iloisen värisiin kesävaatteisiin. Voikin sanoa, että Dachaulle voi ottaa myös lapset mukaan, lukuunottamatta näyttelytilaa. Myös osa opasteista on rankkaa nähtävää, joten ne kannattaa pirpanoiden kanssa kiertää kaukaa.

Erityisesti valokuvanäyttelyssä on esillä paljon mustavalkoisia valokuvia tekstien kera, joissa kuvataan erilaisia julmia ihmiskokeita. Esimerkiksi; kuinka paljon kylmää, merivettä tai ilmanpainetta ihminen voi kestää… Kuvissa laihat, tuskaisen näköiset miesvangit katsovat suoraan kameraan kärsivillä, kuopilla olevilla tummilla silmillään. Onpa mukana myös valokuvia joissa kohtalo on jo vapauttanut ihmispolot pois tästä pahasta maailmasta.

Pienet lapset eivät onneksi osaa lukea, varsinkaan englannin- tai saksankielisiä opastekstejä, mutta kuvat aiheuttavat varmasti kyselytulvan. Meidän pieni neitokainen vietiin rakennuksesta ulos kesään ja aurinkoon ohittaen koko näyttelytarjonta. Keskitysleiristä kerrottiin vain niin vähän kuin sen ikäiselle voi yleensäkään kertoa: ”kerran täällä Saksassa asui paha mies nimeltä Adolf Hitler…”

Dachaussa emme nähneet itkuisia ihmisiä. Näyttelystä poistuneet olivat kyllä järkyttyneitä ja kasvoiltaan kalvenneita, koska siinä mustavalkokuvien täyttämässä tilassa, keskitysleirin pahuus hiipii hitaasti jokaisen kävijän aivolohkoihin yrittäen ottaen yliotetta vierailijoista. Jos keskitysleirin anti ei muuten ravistele, valokuvanäyttelyn jälkeen, se laittaa varmasti ainakin hiljaiseksi.

Elämä ja lomailu eivät aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja iloisia rantakuvia, se voi olla myös kauheita ihmiskohtaloita ja raakaa julmuutta Dachaun kaltaisissa paikoissa. Olen silti tyytyväinen, että kävimme Dachaun keskitysleirissä.

Jos joskus olet Muchenissä, tee päiväretki Dachaun. Mutta varoituksen sana, Dachau tulee jättämään sinuun muistijäljen!

Muiden bloggaajien tuntemuksia Dachaun keskitysleiristä voit lukea tästä:

Levoton matkailija-blogi: Ahdistava Dachaun keskitysleiri

Pohjoistuuli puhaltaa-blogi: Dachau pala synkkää historiaa

Sini matkakuumeessa-blogi: Pelkoa ja inhoa Dachaun keskitysleirillä

 

Kaikenkarvaisia ystäviä Berliinissä

Berliinin eläintarha, Saksa

Tässä blogijutussa vien teidät mukanani yhteen Pohjois-Euroopan parhaimmista eläintarhoista, nimittäin Berliiniin.

Olemme muutamaan kertaan käyneet niin Berliinissä kuin kaupungin eläintarhassakin, ja joka kerta eläintarha on säväyttänyt niin ympäristön siisteydellä, puistomaisuudellaan kuin eläinten hyvinvoinnilla.

Eläintarha tai saksaksi Zoologischer Garten on helppo löytää, koska se sijaitsee Berliinin keskustassa Tiergartenin puistossa.

Berliini eläintarha pähkinänkuoressa

Berliinin eläintarha on perustettu vuonna 1844, mutta lähes koko eläintarha tuhoutui Toisen maailmansodan aikana. Hyvin hoidettua pinta-alaa tällä eläintarhalla on 34 hehtaarin verran. Eläimiä on lähes 18 000, ja eri lajeja on 1500. Eläintarha on auki joka päivä.

Eläintarha tänään

Jo sisäänkäynnin yhteydessä oleva Elefanttiportti on jo nähtävyys sinänsä. Varsinainen nähtävyys on kuitenkin itse tarha, jossa eläinten hyvinvointiin pyritään vaikuttamaan esimerkiksi tarjoamalla niille samankaltaiset elinolosuhteet kuin mitä eläimillä olisi myös luonnonoloissa.

Mikäli et saa kävelyretkestä tarpeeksi eläintarhassa, vieressä on hieno 1900-luvun rakennus, jossa sijaitsee Berliinin akvaario, Aquarium Berlin.

Helpoin tapa edetä eläintarhassa on hankkia paperikartta tai ladata kännykkääsi appi. Apista näet niin suosikkieläimesi aitaukset kuin ruokinta-ajatkin. Appi myös ehdottaa sinulle eripituisia reittejä eläintarhassa. Voit myös ladata ja printata kartan tästä.

Meidän kulkumme suuntautui ensin ns. Apinataloon. Kädellisten talosta löytyy niin gorilloja, orankeja, simpansseja ja pikkuapinoita. Laumat ovat omissa aitauksissa, isojen lasien takana. Oli hellyttävää nähdä perheitä yhdessä touhuamassa. Perheen pää eli isoin uros yleensä joko vartioi laumaansa tai lepäili pahnoillaan ”leppoisan” näköisenä. Täällä olisimme voineet olla pidempääkin, tosin en tiedä kummat tarkastelivat enemmän toisiaan, apinat meitä vai me apinoita.

Seuraavaksi painelimme kirahviaitaukseen, jossa isojalkaisilla elämillä oli lemmenpuuhat menossa. Kovasti uros haisteli naaraan hmm. takapuolta ja välillä irvisteli… Tiedä sitten oliko aika kypsä. 😉

Kirahvien jälkeen vuorossa oli lystikkäät norsut. Ihania otuksia!

Kävimme katsomassa yksinäistä pandaa joka olisi voinut olla täytetty, ei nimittäin karvakaan värähtänyt. Tänä vuonna (2017) tulee eläintarhaan uusi Pandatalo, joka on juuri tällä hetkellä loppusilausta vaille valmis. Pandapariskunta Meng Meng 3v. ja Jiao Qing 7v. saapuivat Berliiniin 24.6. ja totuttelevat uusiin oloihinsa, ennen kuin suuri yleisö pääsee heitä tapaamaan.

Seeprat ja leijonat oli myös ihan pakko nähdä. Berliinin eläintarha on suunniteltu niin, että eläimet on mahdollista myös nähdä ns. lähietäisyydeltä. Varsinkin perheen pienemmillä tämä on kova juttu.

Ohitimme joitakin lintuaitauksia aivan tarkoituksella, koska eläintarhassa menee helposti aikaa ja meitä kiinnostavat lähinnä isot nisäkkäät.

Berliini on kuuluisa jo edesmenneestä Knut-jääkarhustaan. Berliinin eläintarhassa kyllä piisaa edelleenkin jääkarhuja. Tulee väistämättä mieleen, tämäkö on se jääkarhujen tulevaisuus, makoilla eläintarhojen kivillä? Tosin otukset näyttivät hyvin tyytyväisiltä.

Päädyimme lopulta Grimmin veljesten sadusta nimensä saaneeseen Hans im Gluckiin, joka on eläintarhan osa, jossa saa luvan kanssa helliä ja rapsutella kotieläimiä. Täällä on lisäksi automaatteja, joista saa kourallisen vuohille tarkoitettuja nappulaherkkua, jota ne osaavat myös odottaa. Otapa apetta automaatista niin sinulla on ikuinen ystävä, tai ainakin niin kauan kuin nappuloita riittää.

Eläinten innokkuus voi olla myös pelottavaa…

Kunnes tullaan tutuksi. 🙂

Tässä vaiheessa alkoi perhettä nälättää ja vaikka eläintarhassa olisi ollutkin tarjolla ravintoloita joka makuun, päätimme suunnistaa kaupungille syömään.

Pieniä eväsretkeläisiä.

Päivälipun hinta on 14,50€/aikuisilta ja 4-15-vuotiailta lapsilta 7,50€. Erilaisia pakettitarjouksia on myös tarjolla. Aukioloajat kannattaa tarkistaa tästä linkistä.

Jos haluatte viettää päivän eläinten parissa suuren kaupungin sykkeessä, niin silloin Berliinin eläintarha on varma valinta!