Browsing Category

Raasepori

Luonnon herkkuja, arjen luksusta sekä romanttisia pitsivilloja

Länsi-Uusimaa, Suomi

Tammisaari ja Hanko yhdistetään usein kuumaan kesäfiilikseen, purjeveneisiin ja regattaan sekä hienojyväisiin hiekkarantoihin, mutta mitä alue tarjoaakaan näin syksyisin kun puiden lehdet muuttavat väriään, ihmiset käpertyvät koteihinsa viltin alle ja illat alkavat pimentyä joulua kohti mentäessä?

Tästä otimme selvää Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:n järjestämällä bloggarimatkalla viime lauantaina.

Keräännyimme seitsemän bloggarin voimin Kiasman edustalle. Aamu oli harmaa ja kello, nooh lauantaiksi hyvin aikainen, joten julmettuja ilonhuutoja ei ilmassa kuulunut. Kiasman eteen kaarsi Friman matkojen minibussi kera todella iloisen oppaan Tuula Kleimanin.

Jos lähtiessä vielä väsytti, matkan aikana uni kaikkosi Tuulan ”käsittelyssä”. Kuten olen aikaisemminkin jo tullut maininneeksi, mikään ei voita asiaansa osaavaa ja omaa alaansa löytänyttä opasta, ja tällainen Tuula todellakin oli.

Talli on rakennettu vuonna 1901.

Stallcafen takana on heti luonto läsnä.

Kartanon pihapiirissä on idyllisiä rakennnuksia.

Matkamme ensimmäinen etappi oli Siuntiossa, Kehlan kartanon mailla sijaitsevassa Stallcafessa. Kahvila on rakennettu kartanon vuonna 1901 valmistuneeseen punatiiliseen talliin. Omalta osaltaan kunnioittamaan niin tallissa eläneitä hevosia kuin kartanolla aikaisemmin sijainnutta indonesialaista teehuonetta. Luit oikein, indonesialaista teehuonetta! Eikä siinä vielä kaikki, kartanossa on aiemmin asunut myös indonesialainen prinsessa! Miksi ja miten hän on tänne Siuntion perukoille kulkeutunut, siitä ei ole tietoa, mutta legenda elää yhä…

Tervetuloa!

Kahvittelijan makuhermoja kutkuttelee yrittäjä Kati Riesenin leipomat herkut.

Vastassa meitä oli kaksi varsin hellyttävää koirulia sekä kahvilan yrittäjä Kati Riesen. Kati kertoi meille pienen aamupalan yhteydessä niin Kehlan kartanon kuin sukunsa historiaa, sekä valoitti yrityksensä tarjoamia palveluita. Mikäli etsit itsellesi ja ryhmällesi mahtavaa vetäytymis- tai juhlapaikkaa luonnonhelmassa ja historiallisten rakennusten ympäröimänä, kurkkaapa infoa lisää Stallcafen sivuilta.

Kahvilan sisutuselementteinä on mm. tallissa olleiden hevosten todistuksia.

Stallcafessa vietetään Lammas-markkinoita 18.11. klo 12.00 – 15.00.

Jatkoimme matkaa Hankoon. Käännyttyämme kantatie 51:ltä Hankoon johtavalle tielle, aurinko näyttäytyi pilvien takaa kuin tilattuna. Auringonsäteet suorastaan nuolivat tien viereisiä lehtipuita ja kullankeltaisia viljapeltoja. Siellä täällä olivat peurat kerääntyneet nauttimaan pelloille apetta. Tällaisena näyttäytyy ”minun” Hankoni, mielikuvissani kaupungissa nimittäin paistaa aina aurinko.

Hankoon saavuttuamme ajoimme suoraan Appelgrenintielle, jota kehystää 1800-luvun puolivälissä rakennetut jumalaiset pitsihuvilat sekä vanhat pensionaatit, jotka ovat mielestäni yksi Hangon ”must-jutuista”.

Ihastelun aikana oppaamme Tuula sivisti meitä; tiesimmekö miksi venäläiset jättivät aikoinaan pommittamatta nämä pitsihuvilat? No, koska niissä asui silloin venäläisiä upseereita. Jos taannoin tapahtui paljon pahaa, niin myös pikkiriikkisen jotain hyvääkin.

Kaarsimme pikkubussin Itäsatamaan, joka oli tänään kovin hiljainen. Rannassa oli jonkun sukellusvälineet kuin odottamassa meren syliin lähtijää. Aikataulussamme oli reilun tunnin pituinen aukko, johon oli suunniteltu pieni jäsenten veryttelytuokio ennen lounasta.

Kiersimme meren sileäksi hiomia rantakalliota, ohitimme Hangon uuden kylpylän sekä poltetun oranssin värisen vesitornin. Kaikkialla oli niin hiljaista ja tyyntä pienestä tihkusateesta huolimatta tai juuri sen takia. Ja kyllä, Hangossakin voi näköjään sataa…

Mieleen tuli, kuinka pääkaupunkiseudun ihmiset eivät ole syksyisin Hankoa löytäneet? Nyt jos koskaan, olisi hyvä aika esimerkiksi pariskuntien romanttiselle irtiotolle. Voisi keskittyä täysillä toisiinsa, hemmotella sitä oikeaa herkullisella ruoalla ja juomalla, tehdä pitkiä päiväkävelyitä pitkin merenrantaa sekä lopulta kohdata yhdessä arki virkistyneenä ja voimaantuneena. Ja vain runsaan tunnin päässä Helsingistä!

Vanhoista makasiineista löytyy kesäisin kavalkadi ravintoloita.

Ravintola Origon sisäänkäynti.

Siirryimme lounastamaan Ravintola Origoon, joka löytyy Itäsataman tunnelmallisista vuonna 1897 rakennetuista makasiineista. Ulkoapäin ravintola Origo ei naapureistaan paljoa eroa, muuten kuin aukiolonsa vuoksi, muut ravintolat ovat nimittäin talveksi laittaneet jo ovensa kiinni. Suosittelen kurkistamaan vuonna 2001 uudet omistajat saaneen Origon sisälle.

Ravintolan tunnelma on suorastaan mystinen.

Olin myyty saman tien. Lähes jokaisella pöydällä tuikki kynttilät valkoisten pellavaserviettien kehystämänä, puhumattakaan oikeista kukista, mutta entäpä ne seinät! Ravintolan seinät ovat kallioista kivijalkaa, ja kivijalan koloihin on aseteltu kynttilöitä kuin linnoissa ikään. Ihanan romanttista!

Makasiini on alunperin toiminut suola- ja voivarastona, joten kivisessä, viileässä ympäristössä voin säilyvyys on varmasti ollut parempi. Kannattaa muuten kurkistaa myös toilettitiloihin, vaikka ei varsinaista hätää olisikaan, siellä nimittäin odottaa kiva yllätys.

Origon herkkutattikeitto.

Tavia vuohenjuustorisottopedillä.

Istuuduimme alas tunnelmalliseen ruokasaliin ravintolayrittäjä Jan Westerlingin ottaessa meidät vastaan. Lounaan aikana hän kertoi meille ravintolansa periaatteista, Hangosta, lähiruoasta sekä tietenkin ravintola Origon herkuista. Saimme maisteltavaksi mm. kermaista tattikeittoa ja herkullista saaristolaislimppua, jonka resepti on valitettavasti salainen, kotimaista tavia vuohenjuustorisotolla sekä créme brûléetä tyrnihillokkeella.

Vaniljainen créme brûléetä tyrnihillokkeella.

Janin ja hänen keittiönsä tarkoituksena oli näyttää meille minkälaisia kulinaristisia herkkuja Hangon alueen luonnosta löytyy, ja mitä tuoreista, kotimaisista raaka-aineista voidaan valmistaa. Ruokalistalta löytyykin sesongin mukaan esimerkiksi riistaa, marjoja, sieniä, lammasta ja tietenkin kalaa. Ravintola onkin kuuluisa runsaasta saaristolaispöydästään sekä lohikeitosta, jota keitetään päivien ajan.

Hangon Kylpyläpuiston Casino.

Kylpyläpuiston maisemat ovat hulppeat.

Raukeina jätimme Janin hurmaavaan ravintolaansa ja lähdimme päiväkävelylle Hangon Itäisen Kylpyläpuiston Rakkauden polulle. Seuraksemme saimme Tarja Aallon Peak Living Oy:stä. Tarja kertoi meille rauhallisen kävelyn lomassa Natural Healing with Nature-ohjelmastaan, Hangon historiasta ja yrityksensä toimintaperiaatteista.

Tässä vaiheessa ”ystäväni” aurinko tuli esille ja kävelyn lomassa nautiskelimme syksyisen auringon säteistä sekä huikeista, alati vaihtuvista merimaisemista.

Seisahduimme hetkeksi laakealle ns. tanssikalliolle, jolloin saimme kuulla, että aikoinaan tämä oli ollut paikka jossa kylpylävieraat olivat aidatulla alueella ottaneet ilmakylpyjä. Niin, sellaisia… 😉

Kallio oli myös paikka jossa emigrantit tanssivat ennen ulkomaille lähtöään. Täältä myös vilkutettiin laivoissa olleille ystäville ja omaisille, jotka lähtivät rapakon taakse paremman elämän toivossa.

40-luvun sota-ajasta on Kylpyläpuistossa jäljellä useita muistutuksia.

Kylpyläpuistossa on näkyvillä myös sotaisempia aiheita; maastosta on löydettävissä neuvostoaikaisia tykkilavoja, betonibunkkereita ja miehistösuojia. Tällä puistolla on siis kosolti historiaa takanaan.

Rannalta löytyy myös hiidenkirnu.

Laskeuduimme lähelle merenrantaa ja löysimme rantakalliosta hiidenkirnun. Kalliolla kiipeilyyn kannattaa muuten varata kunnon jalkineet, ettei satu haveria. Sileä kallio kun voi olla petollisen liukas varsinkin näin syksyisin.

Runsaan tunnin kestäneen päiväkävelyn jälkeen siirryimme takaisin vanhan Casinon vieressä odottaneeseen minibussiimme ja lähdimme ajelemaan kotia kohti.

Hanko on tunnettu Plagenin rannasta sekä vesikarusellista.

Teimme vielä pysähdyksen Tammisaaressa eli nykyisen Raaseporin alueella, nauttien maukkaat iltapäiväkahvit Hotel Sea Frontissa, joka osui sopivasti matkan varrelle Hangosta Helsinkiin kulkevalle tielle. Hotellista on muuten mainiot näkymät Prästvikenille!

Kalastusalus on pysäköitynä Hotel Sea Frontin laituriin.

Mutta mikäs matka se sellainen olisi, joka menee täysin aikataulun mukaan, varsinkin kun on matkabloggaajista kyse! Kaarsimme aivan ex-tempore Tammisaareen ihastelemaan kaupungin viehättäviä katuja ja kujia. Tällaisen historianostalgikon sydän läikähteli vanhoja taloja ja pihapiirejä kurkkiessa. Voi miten ihanan idyllinen kaupunki! Kuin suoraan Elsa Beskowin satukirjoihin piirretty.

Kuva: Tammisaari, Vanhan kaupungin katuja, Visit South Coast Finland /Flickr

Kuva: Tammisaaren vanha kaupunki, Raseborg Tourist Office/Flickr

Kuuluisa Barckenin kuja.

Sieluni silmin voisin nähdä itseni vaeltelemassa pitkin kaupungin katuja. Ja nautiskella Tammisaaren syksyisestä tunnelmasta esimerkiksi Toipilas-maalauksesta tunnetun taiteilija Helene Schjerfbeckin jalanjälkiä seuraten.

Schjerfbeck muuten asui Tammisaaressa vuosina 1925 – 1939. Kaupungissa on mm. Schjerfbeckille omistettu pysyväisnäyttely museokeskus EKTA:ssa, kahvila sekä useampikin muistomerkki.

Meri on ollut aina elintärkeä Länsi-Uudenmaan alueelle.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja jätimme sykähdyttävälle Tammisaarelle hyvästit. Oppaamme Tuula intoutui kotimatkalla kertomaan Tammisaaren historiasta, Raaseporista, Fagervikin ruukkimiljööstä, Mustion linnasta sekä muista merkittävistä paikoista, joita vanhaan perinnemaisemaan kätkeytyy.

Länsi-Uusimaa on kulttuurikehto joka sulkee sisäänsä mitä mielenkiintoisimpia kertomuksia ja tarinoita, kaikille niille jotka irrottautuvat hetkeksi arjestaan ja ovat valmiina ottamaan kerrotut tarinat vastaan.

Blogijuttu on tehty yhteistyössä Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:n kanssa.

 

 

 

 

Eläväinen Hammerbacken – Vierailulla Fiskarsin museossa

Fiskarsin museo, Raasepori.

Fiskarsin ruukin alueella, tarkemmin sanottuna Yläruukissa Hammarbackenilta löytyy vanha keltainen kaksikerroksinen kivitalo. Aikoinaan talo on toiminut konepajan konttorina sekä myöhemmin asuintalona. Vuodesta 1949 rakennuksessa on sijainnut Fiskarsin museo.

Olemme usein käyneet Fiskarsissa, mutta emme koskaan kyseisessä museossa. Nyt oli aika korjata myös tämä vääryys.

Fiskars pähkinänkuoressa: Fiskarsin ruukki perustettiin vuonna 1649 Fiskarsin joen varteen. Nimensä Fiskars ruukin kerrotaan saaneen Degersjön rannalla asuneen kalastajan mukaan. Ruukin toiminnan kannalta tärkeä henkilö oli turkulainen apteekkari Johan von Julin, joka osti ahdinkoon joutuneen ruukin vuonna 1822.

Ruukki alkoi kukoistaa, ja siellä valmistettiin valutuotteita, taloustavaroita ja erilaisia koneiden osia, esimerkiksi Finlaysonin puuvillatehtaan 90 valurautapylvästä sekä vesipyörän. Julin kehitti myös metsä- ja karjataloutta. Olipa ruukilla omaa karjaa vielä 1970-luvullakin.

1800-luvulla edistyksellisellä ruukilla oli kirjasto, tehdaslääkäri sekä myöhemmin oma sairaalakin. Myös tehdastyöläisten lapset pääsivät kouluun. Teollinen toiminta loppui Fiskarsissa vuonna 2001, kun tuotanto keskitettiin Billnäsiin. Nykyisin ruukki on aktiivinen käsi- ja taideteollisuuden tyyssija. Vuosittainen kävijämäärä ruukissa on noin 25 000 vierailijaa.

Fiskarsin museo löytyy vanhan veitsitehtaan ja aurapajan jälkeen. Museon parkkipaikat ovat mukavasti joen varrella, jossa jo ensimmäiset opaskyltit innostavat lukemaan ruukin menneisyydestä. Parkkipaikalta on parikymmentä metriä museoon. Museon pieni museokauppa sekä lippukassa löytyvät ovesta heti oikealta löytyvästä tilasta. Kaupassa on myynnissä kaikkea ihanaa, vadelmasaippuoista pieniin valurautaisiin lasten leikkikaluihin.

Varsinainen museonäyttely alkaa seuraavasta huoneesta, jossa esitellään niin alueen kuin ruukin historiaa. Huoneessa pääsee myös testaamaan omaa tietämystään. Pystytkö erottamaan pelkästä jyvästä, mistä viljalajista onkaan kyse? On kuultaa hankalampaa kuin mitä luulisi.

Pieni huoneiden välinen tila on käytetty mainiosti hyväksi. Seinässä on ”Aikakone-laatikosto”, jonka ovissa on vuosilukuja. Kun aukaiset luukun, löytyy sisältä esine tarinan kera, joka liittyy jollakin tavalla luukun vuosilukuun. Mainio idea erityisesti pienemmille museon kävijöille.

Aikakonetta vastapäätä on lasinen vitriini, jossa on esillä myyntimallistoa haarukoiden ja veitsien muodossa. Aterimet ovat kovin tutun näköisiä ja hetken päästä muistaakin, että hei, meidän mummolassahan oli juuri tuollaisia!

Seuraavaksi saavutaan huoneeseen jonne on rakennettu pieni hienotaepaja. Täällä pääsee tutustumaan ruukissa tehtyihin tuotteisiin, kuten erilaisiin saksiin sekä työläisten työolosuhteisiin. Pitkiä ovat työläisten päivät olleet!

Seinillä olevat mustavalkokuvasuurennukset kertovat omaa tarinaansa mm. myyntinäyttelyistä sekä myyntiedustajan työstä.

Työläiskoti

Alakerran viimeinen huone on omistettu ruukin työläisille. Työläiskoti tai paremminkin kyökki tekee läpinäkyväksi kuinka ahtaasti ihmiset ovat 1900-luvun alun kodeissa asuneet. Esillä on paljon irtaimistoa.

Kodin pöydällä on leipää museon Leipä-teemanäyttelyn mukaisesti. Leipä-näyttelyssä kartoitetaan leivän matka pelloilta, leivinuunin kautta ruokapöytään. Heinäkuussa vierailijoilla on myös mahdollisuus näyttelyn puitteissa tutustua ruukin myllyyn, joka on pysähtynyt vuoteen 1958. Näyttely on museolla 18.11.2018 asti. Näyttely laajenee joulun alla käsittelemään Joululeipää eli millaisia olivat ruukkilaisten joululeivät sekä joulupöydän muut joululeivonnaiset.

Keittiössä on mukaan otettavia leivontaohjeita, joita on kerätty ruukin asukkailta, erityisesti 50-luvun nuorilta. Mitä sanoisit Fiskarsin hapanleivästä, Lahjan toskaleivonnaisista tai korinttikakusta? Lisää leivontaohjeita löydät myös näiltä nettisivuilta.

Näyttely jatkuu yläkerrassa. Sinne päästäkseen on mentävä portaat ylös jotka eivät sovi liikuntarajoitteisille.

Yläkerran ensimmäisessä huoneessa paneudutaan ruukkiyhteiskuntaan. Näyttely tutustuttaa kävijän ruukin kouluun ja sairaanhoitoon. Mielenkiintoinen tieto oli, että ruukissa oli lääkäri jo silloin kun koko maassa lääkäreitä oli yhteensä vain 10 kappaletta. Tehtaan omistaja Johan Jacob Julin oli paljon edellä aikaansa. Nämä ideat joita hän käytännössä sovelsi, hän toi tuliaisina Englannin opiskeluajaltaan. Julin sai vuonna 1835 vuorineuvoksen tittelin ja vuonna 1849 hänet aateloitiin von Juliniksi.

Näyttelyssä päästään porautumaan Julinin suvun vaiheisiin. Julin oli naimisissa yhteensä neljä kertaa. Myöskään tässä suvussa ei tragedioilta ole vältytty, nimittäin kolme Julinin vaimoista kuoli synnytyksen aiheuttamiin komplikaatiohin. Julinin järjetyksessään neljäs ja edellisen puolisonsa sisar Engel, eli pitkän elämän 80-vuotiaaksi. Julin sai neljän puolisonsa kanssa yhteensä 11 lasta, joista valitettavasti kuusi menehtyi lapsena.

Julinin kolmannesta avioliitosta syntynyt tytär Helene von Julin tunnetaan myöhemmiltä vaiheiltaan marsalkka Mannerheimin äitinä. Mannerheimin kerrotaankin viettäneen lapsuuskesiään ruukissa. Mikäli Julinin elämänvaiheet kiinnostavat, tästä linkistä, löytyy vallan mainio selonteko Julinin henkilöhistoriasta.

Ruukin konttori

Yläkerran huoneesta toiseen siirryttäessä huomaa tulleensa vanhaan konttoriin. Talon alkuperäinen tarkoitus oli juurikin olla konttorirakennus. Tilassa on mm. 5-linjainen puhelinvaihde, joka oli aikoinaan ylellisyyttä. Puhelinlinjat ylsivät päärakennukseen, ruukinkonttoriin, sekä kolme linjaa tehtaalle. Konttorissa on myös ruukin vanhin kirjoituskone ja puhelin 1800-luvun lopulta.

Huoneessa on myös pieni nurkkaus, jossa epämuseomaisesti saa koskea kaikkeen pöydältä löytyvään mm. vanhaan kirjoituskoneeseen sekä puhelimeen.

Kun on aikansa aitoa kirjoituskonetta näplännyt voi jatkaa matkaa huoneeseen, jossa pääsee leikkimään oikein kunnolla. Huoneessa on virtuaalinen kyselylomake, jonka lyhyiden kysymysten perusteella pääset määrittelemään oman paikkasi ruukkiyhteisössä. Kyselyn perusteella, minun ammattini olisi ollut opettaja. Mieheni olisi ollut kukas muukaan kuin itse ruukinpatruuna. 😉

Tuloksen selvittyä huone antaa mahdollisuuden pukeutua vanhoihin vaatteisiin kaikkine tykötarpeineen. Jos lapset olisivat olleet mukana, heitä ei olisi tästä tilasta saanut lähtemään!

Yläkerran viimeisessä huoneessa eli lukaalissa voi tutustua ruukin vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin ja yhdistystoimintaan. Huoneessa pyöri vanha Yleisradion mustavalkoinen dokumentti, jossa haastateltiin ruukin työntekijöitä.

Yläkerrassa on myös hieno pieni wc, jossa ehdottomasti kannattaa käydä ”puuteroimassa nenänsä”.

Ruukin alkuperäinen leivin- ja mankelitupa.

Kesäisin museon pääsylipun hinnalla on mahdollista kurkata kolmeen muuhunkin näyttelyyn: Yläruukki, Leivintupa sekä Leski ja poikamies-näyttelyihin. Näyttelyt ovat auki 1.6. – 31.8. välisenä aikana, klo 11 – 17.00 (ma – su).

Fiskarsin museo on näppärän kokoinen, eikä siellä käynnistä tule museoähky. Sopii äärimmäisen hyvin lapsille ja lapsenmielisille. Leikin varjolla oppii yllättäviäkin asioita ruukin menneisyydestä sekä siellä asuneista ja eläneistä ihmisistä.

Museon aukioloajat voit tarkastaa vaikka tästä. Pääsyliput maksavat aikuisilta 5 €. Lapsille alle 18-v. sisäänpääsy on ilmainen. Museo tarjoaa erilaisia työpajoja ja aikamatkoja erityisesti lapsille ja nuorille. Kesäisin museon alueella laiduntaa myös kotieläimiä.

Mielenkiintoisia Lohjan seudun matkailunähtävyyksiä voit löytää sivustolta www.visitsouthcoastfinland.fi.

Jutussa esiintyvät kuvat on otettu sekä julkaistu Fiskarsin museon luvalla.