Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Puola

Puola on historiallinen kulttuurikohde

Elina Venttola Päivitetty: 04.07.2019
Puola sijaitsee Itä- ja Keski-Euroopan solmukohdassa vain lyhyen lentomatkan päässä Suomesta.

Monipuolinen matkakohde Euroopan sydämessä

Puola tarjoaa matkailijalle matkakohteita kesän rantalomista Itämerellä talven laskettelulomiin Zakopanessa. Lisäksi maassa on laajoja järvi- ja metsäalueita sekä lukuisia linnoja ja ikivanhoja kirkkorakennuksia niin maaseudulla kuin kaupungeissakin.

Puolan suosituimmat matkakohteet ovat Krakova ja Varsova, jotka molemmat tunnetaan pitkästä ja vaikeasta historiastaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Muita suosittuja vierailukohteita ovat esimerkiksi Gdansk ja Wroclaw sekä keskiaikaiset muurinsa säilyttänyt historiallinen Torunin kaupunki.

Linnoista suosituin vierailukohde on Euroopan laajin keskiaikainen puolustusrakennelma Malbork, joka sijaitsee samannimisessä pikkukaupungissa lähellä Gdanskia.

Malborkiin matkataan erityisesti heinäkuussa, jolloin alueella järjestetään keskiaikaisten taistelujen toisintoja.

ShutterstockVarsova, Puola
Värikäs Varsova on Puolan ainoa miljoonakaupunki.

Helteitä ja ukkosia kesäkuukausina

Paras aika matkustaa Puolaan on useimmiten loppukevät ja alkusyksy. Näihin aikoihin sää on usein miellyttävän lämmin, kun taas touko- ja syyskuun väliin jäävänä kesäaikana sää on epävakaa. Kesäkuukausina voidaan toisaalta nauttia paahtavista helteistä, toisaalta kastua ukkosmyrskyissä.

Puolan kaupunkikohteet sopivat matkakohteiksi ympäri vuoden, sillä museot, ravintolat ja yöelämä palvelevat säästä riippumatta. Parhaimmillaan kaupungit ovat kuitenkin kevät- ja kesäaikaan. Talviurheilusta innostunut matkustaa Puolaan aktiivilomalle talvikuukausina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kirkon vaikutus on Puolassa vahva

Vaikka Puolalla on ollut historiassa omat mahtiaikansa, kuten Puola-Liettuan unioni 1500-1700-luvuilla, maan sijainti on aina ollut epäkiitollinen sotilaallisesti voimakkaampien valtioiden ympäröimänä.

Puolan maa-alueet oli jaettu Saksan, Venäjän ja Itävallan kesken 1700-luvun lopulta ensimmäisen maailmansodan loppuun. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Puola itsenäistyi uudelleen, mutta maa joutui toisessa maailmansodassa valloitetuksi ja sodan jälkeen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

Toistuvista valloittajista huolimatta Puolan kulttuuri ja kieli ovat säilyneet elinvoimaisina satojen vuosien ajan. Kansan kokoajana ja kannustajana on toiminut etenkin katolinen kirkko, jonka asema Puolassa on näkyvä ja vahva.

Oiva matkakohde aktiivilomailijalle

Puola on matkakohteena hyvä valinta aktiivista tekemistä etsiville. Historiallisten nähtävyyksien ohella maa tarjoaa hyvät puitteet talvi- ja kesäurheilulajeihin, luontomatkailuun ja jopa rantalomiin.

Puolan pohjoisrannikko, esimerkiksi Sopotin kaupunki, sekä lukuisat metsäalueet ja Masurian järvikeskittymä houkuttelevat kesäisin ranta-, luonto- ja purjehduslomista kiinnostuneita matkailijoita Puolaan.

Luontomatkailijat arvostavat myös maan runsaita metsiä, etenkin Unescon maailmanperintökohde Białowiezan kansallispuistoa, jossa esiintyy muun muassa visenttejä eli euroopanbiisoneja.

Talvella maan matkailukeskus on lähellä Krakovaa sijaitseva Zakopanen vuoristokylä, joka tarjoaa hienot mahdollisuudet erilaisiin talviurheilulajeihin, etenkin lasketteluun. Kesäisin Zakopane taas täyttyy vaelluslomalaisista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Shoppaile edullisesti Puolassa

Vaikka Puolassa talous ja turismi ovat olleet pitkään kovassa kasvussa, hintataso on pysynyt vielä verrattaen alhaisena. Etenkin paikalliset tuotteet, kuten ruoka, kengät, käsityöt ja vaatteet, ovat edullisia.

Moderni Puola ylpeilee näyttävillä kauppakeskuksillaan, joita löytyy jokaisesta suuresta kaupungista. Kauppakeskukset ovat houkuttelevia ja näyttäviä rakennuksia, usein nähtävyyksiä jo itsessään.

Kauppakeskusten ohella shoppailijan kannattaa suunnata Puolan kaupunkien historiallisten osien mutkikkaille kaduille. Alueiden lukuisista pikkuliikkeistä voi tehdä hyviä ja erikoisiakin löytöjä kotiinviemisiksi.

Hyvä vinkki etenkin merkkitietoiselle shoppailijalle ovat Puolassa taajaan sijaitsevat outlet-myymälät. Esimerkiksi Poznanin ja Varsovan lähiöissä sijaitsevat Factory Outletit ovat pelkästään outlet-kaupoille omistettuja kauppakeskuksia, joissa saa helposti kulumaan koko päivän.

Vilkasta yöelämää Puolan kaupungeissa

Puolan kaupungit hemmottelevat matkailijoita historian ja ostosten ohella vilkkaalla yöelämällä. Suurten kaupunkien yöelämä on aktiivista ja kokoaa yhteen sekä paikalliset että turistit.

Parhaimmillaan yöelämä on kesäisin, jolloin iltaa voi aloitella lukuisilla vanhankaupungin terasseilla ja siirtyä jatkoille entisiin hiilikellareihin restauroituihin yökerhoihin, joissa tanssi jatkuu pitkälle aamuyöhön.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Juhlijan valintoja ovat etenkin yöelämästään kuuluisa Krakova sekä opiskelijoita pursuavat Poznanin ja Wroclawin kaupungit. Kaikissa kolmessa kohteessa yöelämä on keskittynyt vanhankaupungin alueelle, josta löytyy lukuisia omaleimaisia baareja ja klubeja.

Edullisia ruokaelämyksiä Puolassa

Puola on erinomainen matkakohde hyvän ruoan ja juoman ystäville. Maan ruokakulttuuri on perinteiltään pitkä ja runsas ja elää renessanssiaan pitkän sosialismin kauden jälkeen.

Puolan nopea länsimaistuminen näkyy ostoskeskusten ohella kaikkein selvimmin runsaassa ja monipuolisessa ravintolatarjonnassa. Etenkin erilaisia puolalaisia ravintoloita löytää kaupungeista runsaasti, ja useimmat ravintolat myös tarjoavat menunsa englanniksi.

Suomalaista ilahduttaa ravintoloiden hintataso, joka on hyvin kohtuullinen. Jo kymmenellä eurolla voi Puolassa syödä erinomaisesti.

Kokeile perinteistä puolalaista keittiötä

Puolalainen keittiö on kehittynyt saksalaisen ja venäläisen keittiön välissä. Lisäksi vaikutteita on omaksuttu myös esimerkiksi juutalaisesta ja unkarilaisesta keittiöstä.

Puolalaiselle keittiölle tyypillistä ovat maukkaat keitot, erilaiset keitinpiirakat, pihvit ja kaaliruoat. Aterian perustana on yleensä liha, mutta myös kasviksia, etenkin perunaa, kaalia, sieniä ja juureksia, käytetään paljon.

Maistamisen arvoisia umpipuolalaisia ruokia ovat etenkin hapan ruispohjainen żurek-keitto, joka tarjotaan makkaran ja keitetyn kananmuna kera usein leivän sisältä, hapankaali-lihapata bigos, joka voidaan tarjota pääruuan rinnalla tai omana ruokalajinaan, sekä maailmankuulut puolalaiset makkarat, joita voidaan nauttia joko pääruoaksi tai alkupalaksi kylmänä.

Myös puolalaiset keitinpiiraat, pelmenien ja raviolien välimaastoon sijoittuvat pierogit ovat pakollista maistettavaa Puolassa. Pierogeja on saatavilla lukuisilla eri täytteillä joko keitettyinä tai uunissa kypsennettyinä.

Tee aikamatka sosialismiin maitobaareissa

Olennaisena osana Puolan-matkaa on syötävä ainakin kerran maitobaarissa eli bar mlecznyssa, joiden ideana on edullinen lounas itse tiskiltä haettuna.

Maitobaareja perustettiin sosialismin aikaan tavallisen kansan perusruokaloiksi. Nimi maitobaari juontaa juurensa siitä, että alun perin maitobaareissa tarjottiin vain maitopohjaisia tuotteita.

Maitobaareja löytää edelleen kaikista suurista kaupungeista bar mleczny –kylttien alta.

Sisustus, palvelu ja ruoka tarjoavat eräänlaisen aikamatkan sosialismiin arkeen. Ruoka on yksinkertaista ja perinteistä puolalaista ruokaa, ja asiakkaina on kansan koko kirjo nuorista opiskelijoista liikemiehiin ja eläkeläisiin.

Persoonalliset kahvilat ja herkulliset leivonnaiset

Puolassa on myös pitkät leipomisen perinteet. Herkullisia kakkuja ja muita leivonnaisia tarjoavia leipomoita ja kahviloita on miltei jokaisessa kadunkulmassa. Etenkin pienet kahvilat on usein sisutettu omaleimaisesti ja hämmästyttävän yksityiskohtaisesti.

Puolalaisista leivonnaisista ehdottomia maistettavia ovat tumman mausteiset piparkakut eli piernikit, rahkakakku sernik sekä paikalliset munkit eli pączekit.

Makeisista hyviä tuliaisia ovat kaikille tutut ”lehmäkarkit” eli krówkit sekä ”linnunmaitokonvehdit” eli płacie mleczkot, joita myydään rasioissa miltei jokaisessa kaupassa.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN PUOLASSA

Wroclaw, Puola
Wroclawin historialliset rakennukset tekevät vaikutuksen matkailijaan.

Suorilla lennoilla Helsingistä tai Turusta

Puolaan matkustaminen on Suomesta käsin paitsi helppoa, myös edullista. Finnair lentää suorilla lennoilla Helsinki-Vantaalta sekä Varsovaan että Krakovaan, ja British Airways Varsovaan. Lentoaika Varsovaan on noin tunti ja 40 minuuttia ja Krakovaan noin kaksi tuntia.

Lennot ovat hinnoiltaan kohtuullisia: meno-paluu-lentojen hinnat pysyttelevät tyypillisesti 200 euron molemmin puolin.

Edullisimmillaan Puolaan pääsee muutamalla kymmenellä eurolla Turusta, josta halpalentoyhtiö Wizzair liikennöi Gdanskiin useamman kerran viikossa. Gdanskiin lentää puolessatoista tunnissa.

Puolan lentoyhtiö Lot lentää paljon edullisia Puolan sisäisiä lentoja. Halutessaan Varsovasta tai Krakovasta on helppo ottaa jatkolento muualle Puolaan.

Majoitus Puolassa

Suuremmissa Puolan kaupungeissa on tarjolla laaja valikoima majoitusta, edullisista hostelleista ja bed and breakfast -tyyppisestä majoituksesta kansainvälisiin viiden tähden hotelleihin.

Pienimmillä paikkakunnilla hotellivalikoima voi olla hyvin rajoittanut, mutta yksinkertaista hostelli- ja bed and breakfast -tyyppistä majoitusta on useimmiten saatavilla hyvään hintaan.

Monet majoitusliikkeet ovat uusia tai sijaitsevat saneeratuissa rakennuksista. Hinta-laatusuhde on majoituksen osalta Puolassa yleisesti hyvä. Palvelua voi majoitusliikkeissä olettaa saavansa englanniksi, ja esimerkiksi hintaan sisältyvä wlan-yhteys alkaa olla ennemmin sääntö kuin poikkeus.

Junalla ja bussilla kaupungista toiseen

Puolassa kaupunkien välillä on helpointa liikkua junalla kattavan rautatieverkoston ansiosta, mutta nykyään myös bussi kuljettaa luotettavasti ympäri maan.

Puolan rautateillä liikennöi monia eri yhtiöitä ja erilaisia junatyyppejä. Jokaiseen junatyyppiin on omat erilliset lippunsa, ja on oltava tarkkana, että nousee varmasti oikeaan junaan. Nopeimmat junat ovat Eurocity- ja Intercity-junia, joihin on pakollinen paikkavaraus.

Edullinen mutta nopea junatyyppi on TLK-juna, jonka kakkosluokka myydään ilman paikkavarauksia. Oman paikan varmistamiseksi onkin syytä olla jonottamassa ajoissa junaan tai hankkia huomattavasti kalliimpi ykkösluokan lippu.

Hitaita mutta hyvin edullisia osobowy-junia kannattaa käyttää vain silloin, jos on matkalla pikkupaikkakunnalle, jonne ei muulla junatyypillä pääse. Nämä junat liikennöivät käytännössä kaikkialle Puolaan, mutta edustavat kalustoltaan kaikkein vanhentuneinta junakantaa.

Lippuja Puolan rautateille voi tilata helpoiten netistä. Asemien lukuisilla lippuluukuilla ei yleensä puhuta englantia, mutta kaikilta suurilta juna-asemilta löytyy kansainvälinen lipputoimisto PKP Intercity, jossa palvelua saa varmasti myös englanniksi.

Monet tarjoushaukat tuntevat halpabussiyhtiö Onnibusin koti-Suomesta, ja ilahduttavasti Puolassa voikin matkustaa sen sisaryhtiö Polskibusilla. Polskibusin punaiset kaksikerroksiset linja-autot kuljettavat edullisesti ympäri Puolan ja myös muualle Eurooppaan. Liput Polskibusin vuoroille löytyvät yhtiön nettisivuilta, joilla voi asioida myös englanniksi.

Kaupunkien sisällä jalan ja raitiovaunulla

Puolan suuremmissa kaupungeissa on kattava raitiovaunuverkosto, jonka avulla on helppoa ja tehokasta siirtyä paikasta toiseen kaupungin sisällä. Lippuja saa monin paikoin ostettua automaateista, jotka palvelevat myös englanniksi.

Kuljettajat eivät kaikissa kaupungeissa myy välttämättä lippuja. Tämä on tilanne esimerkiksi Poznanissa.

Taksit ovat Puolassa melko edullisia, mutta ruuhka-aikoina taksien käyttöä kannattaa välttää. Takseja käytettäessä on syytä tarkistaa, että auto edustaa virallisista taksiyritystä, ja että kuljettaja kytkee mittarin päälle.

PUOLAN MATKAKOHTEET

ShutterstockTatra, Puola
Tatra-vuoristo tuo vaihtelua Puolan-lomaan.

Kaunis Krakova ympäristöineen

Puolan ykkösmatkakohde on maan entinen pääkaupunki, häkellyttävän kaunis Krakova, jonka laaja historiallinen keskusta säästyi täysin toisen maailmansodan tuhoilta.

Kaupungin sydän, vanhankaupungin aukio Stary Rynek on Euroopan keskiaikaisista aukioista suurin. Aukiota ympäröivät lukuisat tasokkaat kahvilat ja ravintolat. Aukion keskusrakennus eli Verkahalli, joka on täynnä pieniä kojuja, jotka myyvät kaikenlaista antiikista vaatteisiin.

Iltaisin Krakova muuntuu todelliseksi juhlijan unelmakaupungiksi, jonka lukuisat persoonalliset klubit täyttyvät niin paikallisista nuorista kuin turisteista ympäri maailmaa.

Krakovassa matkailija viihtyy helposti pitkään, sillä alueen retkimahdollisuudet ovat erinomaiset: vieraile Auschwitzin keskitysleirillä, ihastu Wieliczkan maailmankuuluihin suolakaivoksiin tai käväise patikoimassa Zakopanessa Tatravuorilla.

Valtava Varsova

Puolan pääkaupunki Varsova on ristiriitainen mutta kiinnostava vierailukohde, johon toinen maailmansota ja sosialismin aika ovat jättäneet lähtemättömät jäljet.

Nyky-Varsova on Puolan ainoa miljoonakaupunki. Kaupunki on yleisilmeeltään sekoitus modernia arkkitehtuuria pilvenpiirtäjineen, mittasuhteiltaan liioittelevaa sosialistista rakennuskantaa sekä sodan jäljiltä restauroitua vanhaa.

Varsovassa nähtävyyksiä riittää usealle päivälle, eikä tekeminen varmasti lopu helposti kesken. Lukuisat ostoskeskukset, ravintolat ja museot pitävät matkailijan kiireisenä.

Pakollisia nähtävyyksiä Varsovassa ovat yli 200 metrin korkeuteen kurottava Kulttuuripalatsi näköalatasanteineen sekä uudelleenrakennettu vanhakaupunki eli Stare Miasto kuninkaanlinnoineen.

Rannikon kolmoiskaupungin sydän Gdansk

Gdansk on Puolan rannikkoalueen kolmoiskaupungin sydän. Alueen muut kaupungit ovat satamakaupunki Gdynia sekä ranta- ja yöelämästään tunnettu Sopot.

Gdansk on vanha satamakaupunki, jonne voi lentää edullisesti Turusta. Gdanskin turismi onkin ollut jatkuvassa kasvussa jo pitkään, eikä kauniilla historiallisia nähtävyyksillään pullisteleva kaupunki varmasti jätä matkailijaa kylmäksi.

Etenkin Gdansk tunnetaan hansa-arkkitehtuuristaan, ja keskustan lukuisat kapeat vanhat kadut kirkkoineen, kauppoineen ja ravintoloineen kutsuvat vaeltelemaan ja nauttimaan aitopuolalaisesta tunnelmasta parhaimmillaan.

Gdanskista erinomainen päiväretkikohde on Malborkin pikkukaupunki, jossa sijaitsee samanniminen, Euroopan suurin keskiaikainen linna. Junamatka Malborkiin kestää noin tunnin suuntaansa.

Karismaattinen Wroclaw

Wroclaw kuului pitkään Saksalle nimellä Breslau, ja saksalaisten kädenjälki näkyy vahvasti muun muassa kaupungin arkkitehtuurissa.

Nykyään Wroclaw on Puolan suurimpia ja näyttävimpiä kaupunkeja. Wroclaw on täynnä upeita historiallisia nähtävyyksiä sekä viihtyisä ravintoloita, kahviloita ja yökerhoja.

Erityisesti Wroclaw tunnetaan siltojen kaupunkina, sillä kaupunki on rakennettu lukuisille saarille, joita yhdistää toisiinsa yli 100 siltaa.

Wroclawin ehkä tunnetuin yksittäinen nähtävyys on Unescon maailmanperintökohde Hala Ludowa, joka rakennettiin 1900-luvun alussa aikansa monitoimiareenaksi, saksalaisten Napoleonia vastaan käymien sotien muistoksi.

Sympaattinen Poznan

Berliinin ja Varsovan puolimatkassa sijaitseva Poznań lukeutuu Puolan vanhimpiin kaupunkeihin. Matkakohteena Poznan kiehtoo historiallaan ja ajanviettomahdollisuuksillaan.

Poznanissa sijaitsee Puolan maineikkaampiin lukeutuva Adam Mickiewicz -yliopisto, ja kaupunki on tunnettu vilkkaasta yöelämästään sekä kauniista vanhastakaupungistaan ja kirkoistaan.

PUOLAN PARHAAT

Malborkin linna
Unesco-kohde Malborkin linna kuuluu Puolan tunnetuimpiin nähtävyyksiin.

Parhaat Unesco-kohteet

  1. Malborkin linna – Euroopan suurin keskiaikainen linnoitus
  2. Torunin keskiaikainen kaupunki – Koperninuksen kotikaupunki, jonka sodan tuhoilta säästynyt historiallinen keskusta on yhä alkuperäisessä asussaan
  3. Wieliczan suolakaivokset – valtava ja vanha suolakaivoskokonaisuus lähellä Krakovaa on näyttävästi koristeltu suolasta valmistetuilla taideteoksilla
  4. Zamoscin renessanssikaupunki – italialaisilta arkkitehdeiltä 1500-luvulla tilattu renessanssikaupunki
  5. Auschwitzin keskitysleiri – lähellä Krakovaa sijaitsee suurin natsi-Saksan keskitysleireistä

Maista ainakin näitä

  1. Żurek – hapanruiskeitto, joka nautitaan yhdessä keitetyn kananmunan ja valkoisen makkaran kanssa
  2. Kotlet Schabowy – puolalaisten aterioiden klassikko: mehevä porsaanleike perunoilla ja salaatilla
  3. Pierogit – täytettyjä taikinanyyttejä, Puolan vastine pelmeneille ja jokaisen puolalaisen ravintolan ylpeydenaihe
  4. Bigos – punaviinissä haudutettu hapankaali-kaali-lihapata
  5. Zapiekanka – puolalainen pikaruoka, patonginpuolikas joka on pikaisesti käytetty uunissa ja kuorrutettu vähintään sienillä ja juustolla sekä majoneesilla ja/tai ketsupilla

Parhaat juomat

  1. Zubrówka – biisoninruoholla maustettu vodka, jota nautitaan tavallisesti omenamehun kanssa
  2. Wódka żołądkowa gorzka – perinteistä puolalaista vodkaa, josta on saatavilla viisi eri makua, muun muassa minttu ja hunaja
  3. Grzane wino – mikään ei lämmintä talviaikaan mukavammin kuin lämmitetty ja yrteillä maustettu viini
  4. Grzane piwo – Uskomatonta mutta totta: puolaiset juovat olutta myös lämmitettynä. Ennakkoluulot romukoppaan ja maistamaan!
  5. Kompot – alkoholiton, suomalaista mehukeittoa tai kiisseliä muistuttava marja- ja hedelmäjuoma, jota nautitaan etenkin lounaan yhteydessä

Lisätietoa

Visit Poland

Teksti: Panu Lempiäinen ja Anna Mäkelä
Kuvat: Shutterstock

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Gdansk, Puola

Gdanskin 15 parasta nähtävyyttä – tiesitkö, mitä kaikkea kaupungissa voi tehdä?

Puolan nähtävyydet

Puolan parhaat nähtävyydet – 10 paikkaa, jotka tekevät matkasta unohtumattoman

Varsova, Puola

Mikä Puolan kaupungeista sopii sinulle? Vertaa kaupunkilomat Gdanskiin, Krakovaan ja Varsovaan

Via Baltican reitin parhaat palat

Via Baltican kiinnostavimmat paikat – 8 syytä lähteä legendaariselle automatkalle

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja