Browsing Category

Pohjois-Karjala

Sotahistorialliset kohteet: Viisikon linja

Hattuvaara, Lieksa.

Itä-Suomessa ajellessa enemmin tai myöhemmin tulee vastaan jokin sodanaikainen taistelupaikka.

Mennessämme muutama viikko sitten Ilomantsiin, pysähdyimme Talvisodan Viisikon Linjalla. Tästä pyrähdyksestä kertoo tämänpäiväinen turina.

Talvisodan Viisikon linja lyhyesti

Viisikon linja ja samalla Salpa-linjan etuasema rakennettiin vuonna 1939 YH:n aikana eli ylimääräisten kertausharjoitusten aikana. Puolustusasema joutui 9.12.1939 tositoimiin kun vihollinen hyökkäsi asemaa vastaan. Onneksi Viisikon linja oli yksi parhaiten varustelluista puolustusasemista, joten vihollisen iskut saatiin torjuttua ja vihollinen vetäytyi jouluaattona 1939 takaisin rajan taakse.

Jatkosodassa asemaa ei tarvittu, koska etulinja pysyi kaukana Pielisjärven kohteista. Viisikon linjaa oli kuitenkin vahvistettu etuasemalla välirauhan aikana.

Mikäli alueen sotahistoria kiinnostaa, vilkaisepa Lieksan Rajakilta Ry:n tekemiä sivuja aiheesta tai Visit Karelian-sivuja.

Tänään

Taustaksi on kerrottava, että ukkini niin kuin monen muunkin, palveli maataan sodassa. Silti sota oli mummolassa ollessa tabu-aihe, siitä ei puhua pukahdettu meidän lastenlasten ollessa läsnä. Silti tiedossa oli ukkini mielipiteet asiasta, joten kyllä sota leimansa jättää, useampiinkin sukupolviin kuin vain sen kokeneeseen.

Nyt pysähdyimme varsin suurelle Hattuvaaran P-alueelle. Jos et ole ajanut koskaan Lieksasta Ilomantsiin tietä 522 pitkin, ei 133 kilometrin matkan varrella montaa taloa tai kylää ole, joten näinkin ison parkkialueen löytyminen hieman ihmetytti.

Tien molemmilla puolilla on sodassa käytössä olleita valtavia panssariesteitä.

Opastaulun tekstit saavat uuden ilmeen vielä tämän syksyn aikana.

Parkkipaikalta metsäkankaalle noustessa tukkeja on laitettu tukemaan hiekkakumparetta. Tukit ovat jo parhaat päivänsä nähneet ja sama ilmiö toistuu myös muualla puolustusasemalla. Tietojen mukaan alue on kunnostettu viimeksi vuonna 2000, rankat itäsuomalaiset talvet ovat kuitenkin tehneet tuhojaan taisteluhautojen tukipuissa sekä opastaulussa.

Panssaritorjuntatykki.

Konekivääripesäkkeen ampuma-aukko.

Alueelta löytyy taisteluhautojen ja panssariesteiden lisäksi panssaritorjuntatykki, katettuja konekivääripesäkkeitä sekä talvisodan muistomerkki. Osa alueen muistometsiköstä on rauhoitettu.

Nelirivinen panssarieste.

Kuvauksellisesti mielenkiintoisin paikka on alempana maastossa oleva neljän panssariesteen rivistö, jonka läpi ei kyllä ihan helpolla jyrätä. Käy mielessä, että olisiko meistä nykyihmisistä tuollaisten järkäleiden siirtoon metsäolosuhteissa, kun vuonna 1939 ei nykyisiä nostokoneita ollut käytössä?

Viisikon linjalla kuten muissakin sotahistoriallisissa kohteissa kannattaa pysähtyä, koska kuten joku viisas sanoi; ”Kansa joka tietää ja tuntee historiansa on vahva”.

 

 

 

 

 

 

 

 

EU:n itäisellä pisteellä

Hattuvaara, Ilomantsi

Tiesitkö, että Suomen ja samalla Euroopan Unionin mantereen itäisin piste löytyy 19 kilometriä Hattuvaarasta Virmajärvellä?

Ei se mitään jos et tiennyt, ei tiedetty mekään kunnes ajelimme kesällä Hattuvaaran ohi ja näimme kyltin itäiselle pisteelle.

Ja kuten meidän reissuilla on tapana – sinnehän oli käännyttävä.

EU:n mantereen maantieteelliset pisteet lyhyesti

Euroopan Unionin pohjoisin piste löytyy myös Suomesta, tarkemmin Nuorgamin kylästä Utsjoelta. Piste on samalla Suomen pohjoisin piste.

Euroopan Unionin itäisin mantereelta löytyvä piste on siis Virmajärvellä, Ilomantsissa.

EU:n eteläisin piste löytyy Punta de Tarifasta, Espanjasta ja EU:n läntisin mantereelta löytyvä piste löytyy Cabo da Rocasta, Portugalista.

Tänään

Kaarsimme auton nokan Polvikosken hiekkatielle joka kulki pitkin metsäistä maastoa. Matkan varrella oli niin metsää, suota kuin pari sodanaikaista taistelupaikkaakin, jotka oli merkitty maastoon. Koska oli myöhä ja aurinko jo laskemassa, jätimme sotamuistomerkit pysähtymättä ja ajoimme naavarikkaiden metsäkaistaleitten läpi Virmajärvelle.

Tällä alueella on mahdollista myös vaeltaa, kunhan pysyy merkityillä reiteillä. Metsähallitus on merkannut rajan läheisyyteen itse asiassa useampiakin vaelluspolkuja, joita pitkin voi tutustua itäsuomalaiseen luontoon parhaimmillaan. Lisätietoja löydät tästä linkistä.

Koitajoen alueella on myös neljä yöpymislaavua sekä vuokramökkejä joissa voi yöpyä, jos haluaa viettää metsäretkellä pidempäänkin aikaa. Ajomatkan aikana hujahti ohi esimerkiksi tien varressa ollut laavu sekä vanha tukkilaiskämppä.

Tie oli hyvin mutkainen, onneksi itäinen piste oli hyvin merkattu tieviitoilla, nimittäin käännöksiä tuli sen verran usein, että olisimme varmasti eksyneet ilman opasviittoja. Rajavyöhykkeen lähestyessä tien molemmille puolille alkoi ilmestyä pylväitä, joiden yläpää oli maalattu keltaiseksi. Oletimme rajan olevan lähempänä kuin koskaan.

Noin kilometri ennen ”pistettä” oikealla puolella oli mahtava hirsinen laavualue, jonka tutkimisen jätimme odottamaan paluumatkaa. Ja löytyihän se itäinen pistekin – melkein. Soratien päässä oli kääntöpaikka, jossa oli hirsirakennus, joka paljastui yhdistelmäksi huussia (likaista sellaista), roskakatosta ja vajaa.

”Huoltorakennus”.

Tästä matka jatkui kävelemällä eteenpäin. Parikymmentä metriä pitkin polkua opastaululle ja muutama kymmenen metriä pitkospuita Rotareiden pystyttämälle paalulle, joka merkitsee Suomen itäisintä pistettä. Tervantuoksuiselta pisteeltä löytyvät myös istuimet ja pöytä evästelyä varten.

Paikka jossa itäinen piste sijaitsee on näin ilta-auringon valossa mielettömän hieno. Kuvittele seesteinen järvenranta, laskeva loppukesän aurinko puiden alaoksilla. Ja hiljaisuus. Säps, tähän kuvaelmaan tulee nyt särö, koska läsnä on kymmenittäin ellei sadoittain iniseviä hyttysiä… Joka tapauksessa paikka on hieno ja ajoituksemme valon suhteen suorastaan täydellinen!

EU:n itäinen piste on mantereella mutta varsinaiset rajapylväät, Suomen sinivalkoinen ja Venäjän punavihreä, sijaitsevat pienellä saarella noin 150 metrin päässä järven keskellä. Niin, vastaranta onkin sitten jo naapurin puolta, tarkemmin Suojärven piiriä ja Karjalan tasavaltaa.

Raja näyttää kulkevan järvessä, koska värikkäitä paaluja kulkee sopivin välimatkoin pienissä saarissa. Tässä kohdin maiden rajat tekevätkin 54 asteen mutkan. Olisiko tässä sitten se kohta rajassa missä on ”Suomineidon beba”? Maantieteellisesti paikka sijaitsee noin 70 kilmometriä idempänä kuin Pietarin kaupunki.

Rajapylväät ovat pienessä saaressa.

Vastaranta on naapurin puolta.

Pienenä faktapakettina seuraava tieto: itse asiassa tässä pisteessä yhtyy kaksi vanhaa raja-osuutta. Ruotsi-Suomen ja Venäjän vuoden 1617 Stolbovan rauhassa määritelty itäisestä pisteestä pohjoiseen ulottuva rajaosuus sekä itäisestä pisteestä etelään oleva rajaosuus, on määritelty Talvisodan jälkeen vuonna 1940 Moskovan rauhassa.

Täällä olisi voinut olla pidempäänkin, jos olisimme varustautuneet paremmin. Mutta eihän tällainen satunnainen matkailija voi tietää mihin nenä vie seuraavaksi. 😉

Sanomme itäiselle pisteelle Adios, ja palaamme takaisin autolle. Vuorossa olisi palata se kilometri takaisin päin tietä ja tutkia havaittu laavualue.

Luppotupa.

Grillikatos.

Huussi.

Laavu- tai paremminkin mökkialue on hienosti tehty, samalla menetelmällä kuin kääntöpaikan harmaantunut hirsirakennus. Alue paljastuu Karhunkämmenen luppotuvaksi, jonne voisi jäädä viettämään aikaa ihan mielellään, vain sauna puuttuu mukavuuksista. Tupa sijaitsee Lahnajärven rannalla, ja tässä kohden vesialueelle meno on sallittua, joten peseytyminen ja uiminen onnistuu järvessä.

Mökin sisältä löytyy tilava tupa, jossa suuri tiilitakka odottaa lämmittäjäänsä. Vieressä on pata, joten myös veden lämmitys onnistuu. Tuvan seinustoilla on mukavasti penkkejä, joissa mahtuisi rankkasateen yllättäessä tarvittaessa nukkumaankin.

Pihalta löytyy erillinen grillikatos, puuvaja sekä huussi, jonka ovi oli valitettavasti jumissa. Kyllä täällä kaikesta huolimatta kelpaisi viettää retkiaikaa makkaraa paistaen ja matkarasituksista leväten. Vink Vink!

Meidän matka jatkui Ilomantsiin hienojen vaara-, suo- ja metsämaisemien saattelemana. Aina ei tarvitse lähteä Lappiin asti, jotta löytää lähes koskematonta erämaata. Sitä nimittäin on myös täällä, Pohjois-Karjalassa!

 

 

 

 

 

 

 

 

Timanttinen kesäristeily Pielisen aalloilla

HF Suvi Express, Lieksa

Jylhät suomalaiset maisemat, puhtaat hiekkarannat sekä vesipärskeet ihollasi. Mitä muuta voisi kesälomaltaan toivoa?

Tulepa Kolille, Suomen kansallismaisemaan. Täällä jylhien maisemien ja puhtaan luonnon keskellä on mahdollista osallistua mukaan suorastaan timanttiselle saaristoristeilylle Suvi Express-kantosiipialuksella.

HF Suvi Express lyhyesti

Suvi Express-alus on liikennöinyt Pielisellä vuodesta 2016 alkaen. Tällöin laiva siirrettiin Suolahdelta maateitse Pieliselle. HF Suvi Express on ainoa maamme sisävesiliikenteessä toimiva kantosiipialus.

Alus on alun perin rakennettu Valkovenäjällä sotilaskäyttöön vuonna 1989 ja ennen Suomea, ollut käytössä Tarton satamassa.

Alusta on uudistettu mm. moottorin osalta vuonna 2010, kun moottori vaihdettiin eurooppalaiseksi MTU moottoriksi. Tehoa moottorista löytyy 1000 hv. Matkanopeus on 34 solmua, huippunopeuden ollessa 43 solmua. Laivaan mahtuu 51 henkilöä.

Tänään

Itä-Suomessa vieraillessa on lähes synti, jos ei käy katsomassa hulppeita Kansallismaisemia Ukko-Kolin päältä.

Vieraillessamme Kolilla, tuntui siltä kuin ulkomaalaiset vieraat olisivat löytäneet paremmin paikan päälle kuin umpisuomalaiset, joka on harmi koska tällaisia maisemia ”ei valmisteta enää”.

Hetken maisemia ihailtuamme ajoimme alas laivarantaan. Täällä laituriin juuri kaarsi HF Suvi Express, joka toi Lieksasta matkailijoita Kolille kylään. Myös Vuonislahdelta on mahdollista hypätä kyytiin. Paluu järven toiselle puolelle tapahtuu klo 16.00, joten vierailuaikaa Kolilla on reilut kolme tuntia.

Laivarannasta löytyy myös iso vesitrampoliini.

Laivan tyhjennyttyä edellisistä matkustajista, hyppäsimme kyytiin. Pituutta tällä kantosiipialuksella on 21,32 metriä ja leveyttä 5 metriä, joten tila ei ihan heti lopu kesken. Laivalla on pieni kahvio, josta voi ostaa virvokkeita risteilyn aikana. Laivassa on lisäksi monitori, jolta voi seurata kamerakuvaa matkan edetessä. Myös ulkona on mahdollista matkustaa, tosin istuimia on vain muutamalle nopeimmalle.

Monitorilta voi seurata matkan etenemistä.

Matkustamo.

Lämpimän päivän vuoksi ostimme limpparit tarjoilukärrystä ja asetuimme mukavasti paikoillemme. Ennen lähtöä pääsimme ottamaan valokuvia ohjaamoon.

Ohjaamo.

Lähdimme sulavasti matkaan Pieliselle. Pielinen tai Pielisjärvi on yli 100 kilometriä pitkä ja 30 km leveä järvi Pohjois-Karjalassa. Syvimmillään järvi on 61 metriä. Pielinen on pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suurin järvi. Järvenrannalta löytyvät Nurmeksen, Lieksan, Juuan ja Joensuun alueet. Saaria Pielisellä on paljon, peräti 1491 kappaletta.

Risteilyisäntä esitteli laivan sekä reitin mitä pitkin tänään menisimme. Vuorossa olisi lähisaaria sekä pieni spurtti jossain vaiheessa matkaa. Tällöin halukkaat pääsisivät laivan kannelle kokemaan tuulta ja tuiverrusta lähes 80 tuntivauhdissa.

Risteilyisänällä riitti tarinaa.

Risteilyisäntä kertoi Kolin alueesta, Itä-Suomen luonnonvaroista, kuten mahdollisista maaperän timanteista joiden päällä juuri alus lipui, Suomen luonnosta sekä alueen historiasta. Mielenkiintoisia juttuja leppoisalla itäsuomalaisella huumorilla höystettynä. Hieman harmittelin viereisen penkkirivin puolesta, nimittäin venäläinen perhe ei näyttänyt ymmärtävän sanaakaan opastuksesta, joten varmasti jatkossa olisi hyödyllistä jos laivalla olisi jonkinmoinen englannin- ja venäjänkielinen opasvihkonen ulkomaalaisia vieraita silmällä pitäen.

Etenimme pienien saarien lomitse. Usealla saarella oli luonnostaan hiekkarannat, joilla osalla makoili väsähtäneitä melojia ottamassa aurinkoa ja uimassa. Hieman kateus iski pintaan… Laivarannasta tosin voi vuokrata kanootteja ja soutuveneitä, joten jos on halua näille ihanille luonnonrantahietikoille nauttimaan, niin melaa eteen vain.

Pääsimme Pielisellä ns. avovedelle, jolloin henkilökunta houkutteli matkustajia ylös kannelle mukaan. Sinne sitä sitten kiivettiin. Tiukka ote kaiteesta moottorin käynnistyessä ja sitten mentiin. Hiukset saivat kerralla varsinaisen föönikäsittelyn.

Kannattaa laittaa kaikki irti lähtevä kunnolla kiinni ennen huippukyytiä, ettei käy niin kuin minulle kävi, lähtivät nimittäin aurinkolasit päästä. Onneksi ne eivät päätyneet järveä likaamaan vaan löytyivät vielä kannelta kun lähes 80 kilometrin tuntivauhdilla ajettu hurvitteluosuus oli ohi. Hurja kyyti ei ehkä sovi kaikkein pienimmille perheenjäsenille.

Loppumatkasta aurinkokin jo vilahti pilvien välissä.

Paluumatkan alus lipui saarten välissä, edellisellä viikolla matkustajat olivat päässeet todistamaan 30 metrin päästä karhun uimista, joten tällä risteilyllä luonto on todella läsnä.

Kaiken kaikkiaan kyyti on todella hiljaista ja tasaista, erityisesti tällaisena tyynenä heinäkuun lopun päivänä. Kun alus lipui takaisin laituriin, tuli tunne, että juurihan matka vasta alkoi. Täällä olisimme viihtyneet pidempääkin!

Aluksen iloinen miehistö.

HF Suvi Express tekee erilaisia risteilyitä aina 15.8. asti. Saaristoristeilyn kesto on tunti, ja saaristoristeilyitä tehdään kesäaikaan kaksi kertaa päivässä. Tarkista yhteydet ja aikataulut varustamon sivuilta.

Blogijuttu on tehty yhteistyössä Suvi Express-varustamon kanssa.