Browsing Category

Pohjanmaa

Namituvan punavalkoraidalliset unelmat

Namitupa, Ilmajoki

*Blogijuttu tehty kaupallisessa yhteistyössä Visit Ilmajoen sekä Namituvan kanssa

Pohjanmaan lakeuksilta, tarkemmin sanottuna Ilmajoelta löytyy yksi Suomen harvoista käsityönä tuotteensa valmistavista karamelli-alan yrityksistä.

Ruotsalaista alkuperää olevat Polka-karamellikepit sekä mm. Pirun Väkevät Pohjalaiset valmistuvat pienen Namituvan tuotantotiloissa Ilmajoen keskustassa. Tehtaan karkintekosaloja on jokaisen matkailijan mahdollista mennä seuraamaan joko lasin takaa katsoen tai ohjelmapalveluna itse leipoen. Myös pienet maistiaiset luvataan katsojille tarjota!

Vain mielikuvitus on rajana karkkienteossa.

Perheeni pääsi kokeilemaan Polka-karamellin tekoa karamellileipurin jämäkässä valvonnassa.

Historian havinaa ja punavalkoraidallista kiemuraa

Namituvan putiikkiin astuessa vastaan tulvahtaa lämmin sekä aromikas tuoksu. Pöydät notkuvat herkkuja, puhumattakaan kauniista Enkelin Eväspussi pakkauksista jotka herttaisilla kuvilla ja kääreiden värikkyydellä vetävät heti puoleensa.

Namituvan kuuluisin tuote on kuitenkin piparmintun makuiset punavalkoisesta sokerimassasta tehdyt Polka-tuotteet. Juuri ne joita lapsena imeskeltiin ja ruotsalaisissa lastenelokuvissa ihasteltiin. Namituvalla tehtävien Polka-karamellien historia menee aina vuoteen 1859 asti jolloin Gränna nimisellä pienellä paikkakunnalla Etelä-Ruotsissa leskirouva Amalia Eriksson sai luvan leipoa Polkagris-sokerileivonnaisia. Työtä jatkoi Amalian tytär Ida. Namitupa sai reseptin haltuunsa vuonna 1995 ja on siitä asti valmistanut perinteisiä makeisia meidän kaikkien iloksi.

Toki Namituvalla vastataan kuluttajien asettamiin haasteisiin ja valikoimaa täydennetään jatkuvasti erilaisilla uusilla ja mielenkiintoisilla mauilla. Suomalaisten rakastaman salmiakin suosio näkyy myös Namituvan valikoimissa. Tarjolla on salmiakkia eri muodoissa pulverista koviin karkkeihin.

Namitupa tekee myös tilauksesta pienempiä eriä karamelleja esimerkiksi häihin, merkkipäivien kunniaksi tai yrityksen markkinointitilaisuuksiin.

Kuuma taikina venyy

Ennen tuotantotilaan menemistä, meidät puetaan kuin leikkaussaliin konsanaan. Tytär saa ihanan raidallisen essun päälleen ja pirteän leipurihatun. Käsien pesemisen ja desinfioinnin jälkeen saamme vielä muovihansikkaat käteemme. On aika leipoa!

Kuumassa muhii taikina joka sisältää varsin yksinkertaisia ainesosia: vettä, sokeria ja tippa etikkaa. Väri- ja makuaineen taikina saa vasta leipurinpöydällä.

Karamellileipuri Sujan kaataa 150 asteisen karamellitaikinan juuri rasvaamallemme marmoritasolle. Saamme lastat käteemme jolla tulikuumaa massaa aletaan käännellä tahdikkaasti. Lisäämme taikinaa piparminttuöljyä sekä punaista väriainetta, väriaineella värjätty osa otetaan päämassasta erilleen. Piparmintun tuoksu on huumaava!

Taikina viilenee nopeasti ja alamme veivata sitä käsillä. Kuulostaa helpommalta kuin onkaan, nimittäin hansikkaani tarttuvat kiinni karkkitaikinaan ja olemme nopeasti yhtä suurta möykkyä. 😉 En osaa irrottaa otettani tarpeeksi nopeasti taikinasta ja olen suoraan sanoen liemessä. Karamellileipuri auttaa hädässä ja saan uudet muovihansikkaat. Hetken veivauksen jälkeen alkaa taikinan venytys.

Taikinaa venytetään tangossa olevaa koukkua hyväksi käyttäen. Tai siis näin pitäisi tehdä, mutta minulla on tässäkin kohtaa tekniikka aivan kadoksissa ja tartun jälleen massaan kiinni. Venytyksen tarkoituksena on saada ilmaa taikinaan ja se muuttaa väriään sitä mukaan kun venytyskierroksia saadaan tehtyä. Toivotonta minun osaltani!

Ilmassa on kiireen tuntua. Yhdistämme punaiseksi värjätyn taikinaklöntin osaksi isompaa massaa. Ja vihdoin pääsemme kaikkein kivoimpaan vaiheeseen eli pyörittämään 1,6 kg taikinasta karamelleja. Keltaiset muovihansikkaat vaihtuvat ohuisiin läpinäkyviin hansikkaisiin, joilla on huomattavasti helpompi työskennellä. Taikina uhkaa jämähtää suuriksi pölkyiksi ja sitä mukaan kun saamme pienet piperryksemme tehtyä, muu taikina kovettuu. On niin kiirus, ettemme ehdi edes taikinaa maistella!

Kun taikina on muokattu uuteen uskoon ja pyöritelty tikkareiksi, tangoiksi ja pastilleiksi, pussitamme makeiset. Irtokaramellien sekaan laitamme ripauksen talkkia jotta namit eivät takerru toisiinsa kiinni.

Ja vóla, meillä on itse omin kätösin tehtyjä karamelleja laatikoissa. Mikä parasta, nämä karamellit eivät hetkessä vanhene, jos siis niitä yleensäkään jää tämän reissun jälkeen jäljelle.

Suuri arvostus käsityötä kohtaan

Leivontasession jälkeen ei voi kuin ihmetellä Namituvan henkilökunnan käsityötaitoja ja käsivarsien voimaa! Meille kun tehty taikina oli pieni verrattuna tuotannossa tehtävään monen kilon painoiseen karkkimassaan.

Koska taikina ei katso, kuka sitä leipoo, on leipureiden oltava nopeita ja kärsivällisiä. Puhumattakaan esteettisestä silmästä jolla taikinamöykystä saadaan kiireessä tehtyä sydämiä, keppejä, tankoja ja mitä ikinä mieleen tuleekaan.

Tule kokeilemaan!  

1 – 15 henkilön ryhmillä on tilauksesta mahdollista tulla Namituvalle karamellileipurin oppiin. Ja mikä parasta, tänne voivat tulla kaikki ekaluokkalaisesta mummoikäiseen asti. Samalla voi tehtaanmyymälästä ostaa mukaan herkkuja tai nauttia pienen kahvion tuotteista. Myynnissä on mm. oikeilla marjoilla ja karamellilla maustettua herkkupehmistä.

Namituvan Kiva Päivä ohjelmapalvelu tarjoaa lisäksi jos jonkinmoista toimintaa kaiken ikäisille. Lue tästä meidän FlyBoard kokeilusta!

Tule sinäkin jättämään jälkesi karkkimassan ihmeelliseen maailmaan ja tietysti, maistelemaan suussa sulavia herkkuja!

Kyrönjoesta kuuluu kikatusta

Ilmajoki

*Blogijuttu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Visit Ilmajoen sekä Namituvan Kiva Päivä ohjelmapalveluiden kanssa.

Kyrönjoki +8 astetta. Lämpötila ei todellakaan houkuttele uimaan, mutta jokea kohti olemme vakaasti menossa. Toisin kuin voisi kuvitella, meidän perheen kera käytiin etukäteen tiukkaa vääntöä siitä, kuka jokeen pääsee pulikoimaan. Olihan meille tarjottu mahdollisuutta päästä kokeilemaan Dubain lämmöstäkin tutuksi tullutta ja Suomeen rantautunut aktiviteettia, huimapäitä houkuttelevaa FlyBoard-lautailua!

Kiva Päivä ohjelmapalvelut ovat tarjonneet hulppeita seikkailuja ja hurjia aktiviteetteja jo vuodesta 1997. Näinä vuosina sadat Tyky-, polttari-, synttäri- ja virkistysryhmät ovat päässeet kokeilemaan mm. FlyBoardingia kesästä 2014 alkaen, jossa hetken verran voimme leikkiä olevamme supersankareita ja lentää jopa 15 metriin asti painottomina vesisuihkun pönkittämänä. Varsinaisia rajoitteita ei kyseiselle aktiviteetille ole, mikäli olet perusterve, yli 45-kiloinen ja etkä pelkää vettä, on sinunkin mahdollista testata lajia.

Joki kutsuu kulkijaa

Ajamme Ilmajoelta löytyvän Herralan kartanon sisäpihalle. Joessa on tällä hetkellä polttarisankari kokeilemassa FlyBoardingia märkäpuku päällä. Näkee selvästi kun nuoren sankarin voimat alkavat huveta ja hän tulee läiskähtäen alas jokeen muun polttariporukan hurratessa rannalla.

Syyskuun olessa lopuillaan joki osaa olla kylmä, eikä pieni viima ainakaan auta asiaa. Polttariseurueen viluisin jäsen kiipeääkin pakettiautoon kesken huvin lämmittelemään, polttarisankarin pärskiessä kylmää vettä joessa. Höh!! FlyBoardingia voi muuten kokeilla jäiden tuloon saakka, vaikka vesi olisikin kylmää.

Lentoaika tulee täyteen ja sankari pääsee takaisin laiturille ja jatkamaan omaa ikimuistoista päiväänsä, toivottavasti johonkin lämpimään. On meidän vuoromme kokeilla supersankarina oloa. FlyBoardingia päätyy lopulta kokeilemaan teini-ikäinen tyttäremme.

Mutta ennen jokeen menoa; tytär puetaan kuivapukuun ja vesiskootteria ohjaava Reijo Laine käy läpi rauhallisesti ohjeet kuinka joessa toimitaan. Mitä ikinä joessa tapahtuukin, mene aina mahallesi! Tytärtä jännittää suunnattomasti kun rullalaudan levyisen FlyBoarding-laudan wakeboard-monot kiinnitetään hänen kapeisiin jalkoihinsa.

Nyt se on menoa…

Adrenaalihörppy vie mukanaan

Seuraavan puolen tunnin ajan kuuluu joesta jatkuvaa kikatusta ja selkeästi FlyBoarding on erittäin hauskaa hommaa. Käytännössä Reijo kaasuttaa vesiskootteria ja skootteriin lisätty suuri palokuntatyyppinen vesiputki työntää vettä FlyBoard-lautaan. Kun vesi purkautuu paineella laudan suuttimista ulos, se nostattaa henkilön ylös metrien korkeudelle joen pinnalle.

Reijo säätelee painetta, joten onnistumisen ja epäonnistumisen kautta löytyy kunkin oma tapa olla supersankari.

Menee kuitenkin hetki ennen kuin tytär alkaa luottaa vartaloonsa; lauta on nimittäin hyvin herkkä, jos polvet ovat koukussa mäiskähdät mahallesi, jos olet liikaa kantapäillä, molskahdus kuuluu toiseen suuntaan. Pelkkä katsominenkin on hyvin viihdyttävää hommaa, ja tietenkin kun homma alkaa sujua, on ilmasuihkun ylös viemä tytär jylhää katsottavaa.

Kaikki kiva kuitenkin loppuu aikanaan, niin myös tämä testaus. Rantaa tulee tytär joka värisee punaposkisena innosta soikeana. Kylmä vesi unohtui kuulemma heti kun FlyBoardingin alkoi, ja itse asiassa ne läiskähdykset olivat aivan mahtavia! Tätä tahtoo lisää!!

Tiiviin kuivapuvun riisuminen vie oman aikansa, ja hetken päästä puvun sisältä paljastuu täysin kuivat vaatteet omaava tyttö, joka sai juuri tämän syksyn hienoimmat kiksit.

Kiva Päivä tulee luoksesi

Ilmajoen Namituvan yhteydessä toimiva Kiva Päivä tarjoaa jokaisella sopivia aktiviteetteja. Mikäli FlyBoarding on mielestäsi sinulle tai ryhmällesi liian hurjaa hommaa, on tarjolla myös säyseämpiä ohjelmanumeroita. Namituvalla on mm. mahdollisuus päästä leipomaan kaikkien rakastamia Polka-karamelleja (tästä leipomisesta kertoo muuten seuraava blogijuttuni lisää), risteillä Kyrönjoella Jaakko Ilkka jokilautalla tai geokätköillä metsässä. Ja huimapäille on luvassa vaikka mitä: mitäpä sanoisit vaikkapa juoksubengistä, rodeoratsastuksesta, taisteludonitseista, vesirollerista tai sumopainista? Tai leikkimielisestä crossikisasta huikeilla, tasapaino-ohjauksella toimivilla telakoneilla, DTV Shreddereillä?

Mielestäni parasta Kiva Päivä ohjelmapalveluissa on mukavan palvelun ja laajan valikoiman lisäksi se, että aktiviteetit tulevat sinne missä sinäkin ja ryhmäsi olette. Palveluita voidaan myös räätälöidä joka makuun sopivaksi, katso lisää tietoa tämän linkin takaa.

Lähde sinäkin voittamaan omat ennakkoluulosi hyvässä seurassa!

 

 

 

Unescon maailmanperintökohde: Merenkurkun saaristo

Merenkurkun saaristo, Mustasaari

Noin 40 kilometrin päässä Vaasasta, pääsee tutustumaan Suomen Unescon luonnonperintökohteeseen – Merenkurkun saaristoon.

Merenkurkun saaristo lyhyesti

Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luontokohde Unescon maailmanperintöluettelossa ja muodostaa yhdessä Ruotsin Korkean Rannikon kanssa rajat ylittävän geologisen maailmanperintökohteen.

Kokoa saaristolla on 194 400 ha, josta 29 300 ha on maata. Alue kuuluu myös yhdessä Korkean rannikon kanssa maailmanlaajuiseen yhteisöön joka koostuu yhteensä 46:sta meriin liittyvästä maailmanperintöalueesta.

Viimeisen n. 10 000 vuotta sitten päättyneen jääkauden muovaamassa saaristossa maankohoaminen (8 mm/vuosi) paljastaa uusia karikoita ja ihmeellisiä labyrinttimaisia moreeniharjanteita maailmanennätysvauhtia.

Juuri tämän saariston maankohoamisnopeuden vuoksi Merenkurkun saaristo lisättiin mukaan maailmanperintöluetteloon vuonna 2006.

Merenkurkku tarjoaa matkailijalle huikeiden luontoelämysten lisäksi mahdollisuutta tutustua aitoihin kalastajakyliin, osallistua mukaan maailmaperintöristeilyihin, haastaa itsensä erilaisissa aktiviteeteissa kuten melonnassa, kalastamisessa sekä patikoinnissa ja lepäämistä mm. mökkimajoituksen muodossa ainutlaatuisen meren ääressä.

Merenkurkun saaristoon kuuluvat kunnat Suomessa: Mustasaari, Korsnäs, Maalahti, Vaasa ja Vöyri.

Matkalla saaristoon

Hyvän sään vallitessa, ja rannikolla poikkeuksetta on kesäisin mainio sää, tulee Vaasassa vieraillessa käytyä myös Mustasaaressa ”tuulettumassa”. Mustasaareen on helppo tulla, hyvät opasteet Vaasasta ohjaavat näppärästi perille. Reitti kulkee aluksi läpi asuinalueen kunnes taloja on aina vain vähemmän ja talot vaihtuvat matalaan puustoon. Meri tulee vastaan Alskatissa kun tie halkoo kimmeltävää ja varsin tyyntä merta.

Raippaluoto – Suomen pisin silta

Pysähdymme ennen Raippaluodon vinoköysisiltaa edeltävälle levähdyspaikalle. Sillan kupeessa silmä lepää vaikka ei meri-ihminen varsinaisesti olisikaan.

Kuin tilauksesta, rannassa on joutsenperhe joka näytösluontoisesti esittelee harmaitten poikasten pehmeyttä ja valkoisten vanhempien kauneutta matkailijoille. Sillan oikealta puolelta löytyy myös R. Cederbergin kalakauppa josta saa varmasti tuoreita kaloja mukaan matkaan näin halutessaan.

Raippaluodon silta.

Hetken levättyä ajamme 1 045 metriä pitkän ja 26 metriä korkean (kannatinpylväät 82 metrisiä) Suomen pisimmän sillan yli ja jatkamme matkaa, jättäen oikealle puolelle jäävät Berny`s kahvila – ravintolan tällä kertaa käymättä. Matka jatkuu läpi idyllisen Mustasaaren.

On varsin herttaisen näköistä kun lähes jokainen saaren talo ja mökki on väritykseltään punainen, valkoisten kulmalautojen kehystäessä ikkunoita ja talojen reunoja. Jos rakennukset ovat matalia, sitä samaa voi sanoa saaren kasvillisuudesta.

Svedjehamnin kalastajakylä

Määränpäämme on Svedjehamn josta löytyy viehättävä kalastajakylä. Paikasta ei voi erehtyä, pienet punaiset venevajat kehystävät satamaa. Täältä löytyy myös kahvila – ravintola Salteriet sekä mahdollisuus grillaamiseen. Meidän määränpää on tällä kertaa vierailla Saltkaretin näköalatornissa sekä kiertää alueen lukuisista luontopoluista vajaan 4 km pituinen Bodvattnetin kierto-polku.

Näköalatornille kulkee hyvä soratie, joka sopii myös lastenvaunuille sekä liikuntarajoitteisille. Näköalatorni on 400 metrin päässä pysäköintialueesta. Ohitamme venevajan josta on tehty valokuvagalleria. Seinillä on esillä hienoja kuvia Minun pohjanmaani-nimisessä näyttelyssä paikallisten silmin.

Saltkaretin näköalatorni

Ihastelun jälkeen jatkamme näköalatornille jonka yhteydessä on myös uudehko huoltorakennus josta löytyy kuivakäymälä. 23 metrin korkuinen Saltkaretin näköalatorni kohoaa vieressä.

Torniin johtavat portaat mutta kyllä näköalat korvaavat pienen puuskuttamisen. Tornissa on hyvät opasteet ja hyvällä kelillä näkee aina Ruotsiin asti. Lämmin tuulenvire tuntuu ihanalta helteisen kiipeämisen jälkeen ja sitä oikein unohtuu katsomaan kaukaisuuteen linnunlaulun täyttäessä merensinistä ja vehreää metsään silmän kantamattomiin vuorottelevan rannikon. Tänne kannattaa todellakin tulla!

Tornin huipulla on myös muutama penkkipaikka joten mikäpä auringossa on istuskellessa ja nauttiessa Suomen kesästä. Torni on suosittu kohde myös ulkomaisten matkailijoiden keskuudessa ja kielien sekamelska on varsin viehättävää, tuntuu kuin olisi matkustanut hieman kauemmaksikin.

Bodvattnetin kierto

Laskeudumme portaat alas ja suunnistamme luontopolulle joka jatkuu tornin takaa saariston luontoon. Tämän linkin takaa löydät halutessasi Bodvattnetin kierto-polun kartan.

Ohitamme grillauspaikan ja kuljemme pitkin hyvin kapeaa ja kivikkoista polkua eteenpäin. Meri kehystää polkua, lintujen ja hyttysten pitäessä seuraa kulkijoille. Polku on kivien vuoksi hieman haasteellinen, suosittelenkin jalkaan kunnon lenkkareita tai kävelykenkiä, tänne on turha kevyissä kesäkengissä lähteä.

Bodbackanin kalasatama

Maasto vaihtelee matkan aikana karusta saaristoluodosta, umpeen kasvaneiden merenlahtien kautta rehevään lehtometsään. Myös tiheämpää kuusikkoa löytyy matkan varrelta. Polkua on kosteimmille paikoille tuotu vahvistamaan pitkospuita sekä haketta ja jalat pysyvät kuivina.

Saavumme laidunkäytössä olevan koivikon jälkeen Björkön kylän entiseen kalasatamaan, Bodbackaniin, joka on nykyään museoalue monine venevajoineen ja -valkamineen.  Kaukana näkyy myös laiduntavan ylämaankarjaa jotka omalta osaltaan pitävät saariston luontoa yllä.

Bodbackanin vanhasta kalasatamasta lähdettiin postisoutuveneillä noin 100 vuotta sitten vaarallisille matkoille kivikkoisen Merenkurkun yli Uumajaan. Postin lisäksi veneillä kuljetettiin myös valtion virkamiehiä. Nyt satama on hiljainen, vain näytösluontoisesti esille nostetut verkot heiluvat rauhallisesti tuulessa. Viereisillä niityillä kasvavat luonnonkukat kuten kissankellot rikastuttavat maisemaa entisestään. Viehättävä paikka!

Bodbackanin vanhasta kalasatamasta jatkuva polku, vie takaisin 500 metrin päässä olevalle Svedjehamnin paikoitusalueelle. Tämä osa polusta on jälleen levää ja hyvässä kunnossa, joten myös rattailla kulkeminen onnistuu. Tälle reitille on myös aseteltu penkkejä jotka suorastaan kutsuvat istumaan ja nauttimaan ainutlaatuisesta Merenkulun saaristoluonnosta vielä kertaalleen ennen automatkan jatkumista!

Tutustu myös seuraaviin Unescon Suomen maailmanperintökohteisiin:

Vanha Rauma

Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue

Wanhan Waasan uumenissa

Vanha Vaasa, Vaasa

Tässä blogitekstissä matkaamme jälleen viime kesään ja Pohjanmaalle. Jos edellinen Laihian Nuukuurenmuseosta kertova juttu on jäänyt lukematta, pääset sen pariin klikkaamalla tästä.

Nyt kuitenkin matkaamme Vaasaan, ja sen mielenkiintoiseen sekä historialliseen vanhaan kaupunkiin.

Pyhän Marian kirkon rauniot. Kuva: TimoOK on Foter.com / CC BY-NC-ND.

Vanha Vaasa lyhyesti

Vanha Vaasa sijaitsee noin 7 kilometrin päässä nykyisestä Vaasan keskustasta. Täällä on aiemmin sijainnut vuonna 1606 Kuningas Kaarle IX:n perustama Vaasan puutarhakaupunki linnoineen ja kirkkoineen. Alueen kerrotaan nousseen merestä 1000 vuotta sitten. Korsholman linna sijaitsi paikalla jo 1300-luvulta asti, joten aivan pystymetsään puutarhakaupunkia ei kuitenkaan perustettu.

Kuva: Knutson Johan, tekijä ; Palm – (1), alkuperäisen kuvan tekijä; Schilmann C., kaivertaja 1850–1880. Museovirasto – Musketti.

Vaikka kaupunki oli rakennettu niin ettei tulipalot voisi sitä hävittää, näin kuitenkin tapahtui vuonna 1852. Ainoastaan muutama rakennus jäi todistamaan mennyttä, näiden joukossa Hovioikeuden talo. Myös Hovioikeuden eteen istutettu lehmuskuja selviytyi palosta sekä porvari Falanderin (Wasastjernan) talo, joka nykyisin toimii Vanhan Vaasan museona.

Kuva: TimoOK on Foter.com / CC BY-NC-ND.

Tulipalon myötä kaupunki päätettiin siirtää nykyiselle paikalleen vajaan 7 kilometrin päähän. Vanha Vaasa autioitui ja ränsistyi Hovioikeuden rakennusta lukuun ottamatta, josta tuli Mustasaaren kirkko.  Vasta 1920-luvulla Vanhaa Vaasaa alettiin asuttaa jälleen.

Nykyisin Vanhan Vaasan alue toimii matkailunähtävyytenä sekä muutaman sadan vaasalaisen asukkaan kotina. Raunioalueella on mahdollista käydä tutustumassa milloin tahansa ilman pääsymaksua.

Rauniopuisto

Vanhaan Vaasaan on helppo tulla, jo moottoritieltä on selkeät opasteet jotka ohjaavat kulkijan oikeaan kohteeseen. Ilmaisia parkkipaikkoja löytyy Torikadun alueelta, joten kovin kauas ei tarvitse autoa raunioista pysäköidä. Aloitamme tutkiskelun alueen suurimmasta ja näyttävimmästä rauniosta eli Rauniopuistosta ja siellä Pyhän Marian kirkon raunioista.

Puisto näyttää olevan asukkaiden retkeily- ja lenkkeilymaastoa, sen verran monta ulkoilijaa puistosta bongasimme. Meidän ja paikallisten lenkkeilijöiden lisäksi raunioita oli tarkastelemassa italialainen pariskunta joka tulkkinsa kera kiersivät aluetta.

Puiston ja raunioiden värikontrasti on melkoinen, hyvin hoidettu vihreä nurmikenttä ja kruununa punatiilinen, muhkea kirkonraunio. Alue hieman nousee ylöspäin ja mäen päällä nököttää katoksella suojattu kellotapulin raunio.

Puiston keskivaiheilta löytyy myös triviaalikoulun rauniot, jota muuten kävi myös eräs Suomen historian merkkihenkilöistä, nimittäin J. L. Runeberg. Hän on saanut triviaalikoulun raunion lomaan oman muistomerkkinsä.

Kellotapulin rauniot. Kuva: kyrandesa on Foter.com / CC BY-NC-SA.

Voi vain kuvitella miten ylväs paikka on ollut vuosisatojen sitten ja miltä on mahtanut tuntua maalta tulleesta talonpojasta, kun on moisen ilmestyksen nähnyt. Nyt Pyhän Marian kirkko on vain kuiskaus menneisyydestä, mutta silti kirkosta on nähtävillä vihjauksia sen suuruuden päivistä. Kirkkoa ei tosin alun perin rakennettu näin valtavaksi, vaan sitä suurennettiin tarpeen mukaan. Kirkkoa rakennettiin 1500-luvun molemmin puolin.

Vanhan Vaasan palaessa, kirkosta saatiin pelastettua kattokruunut 1700-luvulta, Johan Sandbergiin maalaus vuodelta 1842, ehtoollishopeat, keskiaikainen messukaapu sekä muutama urkupilli. Kaiken muun raivoisa tulipalo nieli alleen.

Kuva: M. L. Carstens, kustantaja 1909. Museovirasto – Musketti.

Valitettavasti aluetta ei tulipalon jälkeen arvostettu. Raunioista haettiin surutta raaka-aineita ”Uuden” Vaasan rakentamiseen, oli tarve sitten kivistä, tiilistä tai maa-aineksesta. Niinpä mukana lähti myös vuosisatojen verran kaupungin historiaa. Kirkon raunioita alettiin kunnostaa ensimmäisen kerran vasta 1910-luvulla, jatkuen näihin päiviin asti.

Onneksi alue kuitenkin sijaitsi sen verran sivussa, ettei sitä vedetty täysin matalaksi vaan myös tämän vuosituhannen matkailijat voivat käydä ihastelemassa ja ihmettelemässä mennyttä Vaasaa.

Mustasaaren kirkko ja Hovioikeudenpuistikko

Seuraavaksi ajelemme Kauppiaankadulle vilkaisemaan Suomen vanhinta vielä käytössä olevaa julkista puistikkoa, Hovioikeudenpuistikkoa sekä entistä Hovioikeuden rakennusta. Molemmat selvisivät Vaasan palosta.

Näistä ei voi erehtyä! Alun perin Hovioikeuden puistikkoon istutettiin neljärivinen haapakuja. Onneksi vuonna 1781 istutetut haavat saivat väistyä koska lehmus vain sopii puistikkoon paremmin. Vehreä vuosina 1836 – 1842 istutettu puukuja johdattaa kulkijan lävitseen ylvään Hovioikeuden rakennuksen, nykyisen Mustasaaren kirkon pihaan eli Kustaan torille. Rakennus ei voisi vähempää muistuttaa kirkkoa, vaan ottaa luulot pois kulkijalta. Kyllä pikkurikollisen kurkkua on voinut rakennuksen vieressä kuristaa. Talo suorastaan huokuu kuninkaallista oikeutta ja suoraselkäisyyttä.

Kustaan torilla on valtavia havu- ja vanhoja syreenipuita. Alun perin Hovioikeuden edusta oli sorakenttää, mutta 1800-luvulla sen ilmettä muutettiin puistomaiseen suuntaan. Alueen laitamilta löytyy myös luonnontilassa olevaa metsikköä, vanhoja tammia, pieni lampi sekä kivijalkoja kertomassa menneiden asukkaiden tarinaa. Alue on mukava paikka vaikkapa luontoretkeilyyn, lämpimänä kesäpäivänä.

Vallit

Hovioikeudenpuistikkoa vastapäätä, Kauppiaankadun toisella puolella on jyrkähkö mäki, jossa on vallit tai no, ne mitä valleista on jäljellä. Nykyisin valleilla on viheralue, josta aukeaa mukavat näköalat erityisesti etelään päin. Aikoinaan täältä on näkynyt yli koko Vanhan Vaasan. Tänä päivänä näköalat ovat kasvuston ja talojen vuoksi hieman rajoittuneet. Kumpareen keskelle on pystytetty kiviristi entisaikojen ristiretkeläisille, nykyisin paikka vetää puoleensa nuoria.

Kuva: tatulund on Foter.com / CC BY-NC-SA.

Aikoinaan tällä kohdin sijaitsi 1300-luvulla rakennettu Korsholman linna. Linnasta on maassa nähtävillä vallimuodostelmia, joita onneksi pidetään esillä, luonnon yrittäessä vallata elintilaa itselleen. Linna tosin purettiin jo ennen Vaasan paloa pois ja tilalle rakennettiin maaherran virkatalo, jonka Korsholman hyötypuutarha ulottui niin Hovioikeudenpuistikkoon kuin viereisille pelloillekin.

Kumpare on loppukesän kunniaksi punaisenaan metsämansikoita joten mäen päälle kannattaa kiivetä pelkästään jo niidenkin vuoksi.

Kuva: 50-vuotisjuhlat Vanhassa Vaasassa. Gumeros Adolf, kustantaja 1902. Museovirasto – Musketti.

Vanha Vaasa on viehättävä paikka jossa voisi viettää koko päivän. Historian kiemuroiden lisäksi kuin huomaamatta saa myös liikuntaa sekä happirikasta ilmaa. Vaikka tällä kertaa emme Falanderin taloon eli nykyiseen Pohjanmaan, Vanhan Vaasan museoon ehtineetkään, kannattaa siellä ehdottomasti piipahtaa, mikäli haluaa saada Vanhasta Vaasasta kaiken hyödyllisen irti.

Pohjanmaan, Vanhan Vaasan museo on avoinna 1.6. – 31.8.2018 tiistaista sunnuntaihin klo 10.00 – 17.00, maanantaisin suljettu.

Museoon ilmainen sisäänpääsy.

Osoite: Kauppiaankatu 10, Vanha Vaasa.

Nuukuuren lähteillä – Laihian Nuukuurenmuseolla

Kotiseutu- ja Nuukuurenmuseo, Laihia 

Kesä on jo ihan nurkan takana, joten on kiva esitellä hieman vähemmän tunnettuja kotimaan kohteita. Yksi tällainen on Laihialta löytyvä Nuukuurenmuseo. Museo on keskittynyt esittelemään itseironisesti laihialaisten vitseissäkin mainittua kuuluisaa nuukuutta.

Laihian Kotiseutu- ja Nuukuurenmuseo lyhyesti

Kotiseutumuseo sijaitsee varsin viehättävässä miljöössä entisellä Rapilan tilalla. Museo toimii rakennuksessa joka on seissyt samoilla sijoillaan jo vuodesta 1827. Museo rakennuksesta tuli kuitenkin vasta 1970-luvulla.

Pihapiirissä on 16 rakennusta, joista vanhin on vilja-aitta vuodelta 1731. Erilaista esineistöä museolle kuuluu yli 5000 kappaleen verran. Suurin osa on 1700 – 1800-luvuilta.

Kuva: Visit Vaasa

Nuukuudelle on annettu yksi pihapiirissä olevista rakennuksista, nimittäin pikkuruinen mäkitupa, jolla kerrotaan olevan ikää lähes 300 vuotta. Siinä on nuukuutta kerrakseen…

Museo on avoinna: 15.6. – 14.8.2018, tiistaista lauantaihin klo 11.00 – 17.00, sunnuntaisin klo 12.00 – 16.00 ja maanantaisin museo on kiinni.

Alueella on lisäksi pieni kahvila.

Pääsyliput museoon: 4€. Alle 12-vuotiaat pääsevät museoon ilmaiseksi.

Osoite: Rudontie 234, Laihia.

Kohteessa

Kesälomamme kunniaksi ajattelimme poiketa matkalla Vaasaan jossain hieman oudommassa paikassa. Koska olimme tien päällä, google kännykästä avuksi ja mitä löysimmekään – Nuukuurenmuseon. Jo museon omilla nettisivuilla hirtehisesti suhtauduttiin koko asiaan, joten olihan se pysähdyttävä ja käytävä katsomassa mikä on venytetty euro.

Pääsylippujen hankkimisen jälkeen astelimme ensimmäiseksi alueen suurimpaan taloon eli Rapilaan. Alakerta näyttää siltä kuin sieltä olisi poistuttu hetkeksi heinätöihin ja isäntäväki palaa takaisin hetkenä minä hyvänsä. Tuvassa on sananmukaisesti aika pysähtynyt paikoilleen. Rapila oli aikoinaan vauras tila ja siitä on todisteena maalattuja seiniä sekä koristeltuja kukkakuvioita.

Museosta löytyy mm. erilaisia oltermanninsauvoja.

Isännän kammari on täynnä niin pieniä miehille kuuluneita esineitä kuin hevostavaroita paikkakunnan ylpeydestä Eri-Aaronista. Kyseinen ravihevonen niitti mainetta ravipiireissä. Päätyen siitoshevoseksi jonka suku jatkoi elämäänsä usean menestyksekkään jälkeläisen muodossa.

Viime kesänä alakerran väentuvassa oli esillä varsin värikäs näyttely 70–80-luvun vaatteista ja tavaroista, joista monen tunnisti omassa kodissa tai mummolassa olleeksi. Nyt joitain vaatteita ei kyllä laittaisi päälleen mistään hinnasta, vaikka ne kuinka retroa olisivatkin.

Yläkerrasta löytyy varsinainen taivas erilaisista kodin puuesineistä kiinnostuneille, sodanaikaisia muistoja tutkiville sekä romanttinen kulmakammari jossa voi ihastella perheen naisväen käsitöitä sekä erilaisia peilejä.

Piharakennukset ja laihialainen nuukuus

Lähinnä Rapilan päärakennusta on aittoja sekä vanha talli jossa on esillä erilaista hevosiin liittyvää esineistöä kuten rekiä.

Följyyn eli mukaamme saimme yllättäen kesäoppaan joka osoittautuu varsinaiseksi kultakaivokseksi mitä tulee juttujen määriin ja hauskuuteen. Hän kierrättää meitä piharakennuksissa kertoen niin Rapilan historiaa, museorakennuksien vaiheita unohtamatta laihialaisvitsejä. Käymme Sepän pajalla jonka mustat, tervalta tuoksuvat seinät kertovat omaa tarinaansa. Vilkaisemme vanhaa vilja-aittaa ja kuulemme juttuja laihialaisista.

Perimätiedon mukaan, laihialaiset eivät olisi olleet sen nuukempia kuin muutkaan suomalaiset. Laihialaiset saivat leimansa nälkävuosina eli 1866 – 67. Tuolloin Laihialla oli useita ”isoja taloja”, ja yhdessä talollisten kesken oli päätetty pitää kylä hengissä. Näin jokainen jakoi vähistäänkin. Sana kiiri kauemmaksi ja jalkaisin saapui kiertäviä kerjäläisiä apajille. Talolliset eivät kuitenkaan antaneet apetta kerjäläisille niin paljon kuin oman kylän huonompiosaisille ja tästä Laihia olisi saanut ”nuukuuren” tittelin kannettavakseen. Tosiasia kuitenkin on, ettei Laihialla kuollut nälkävuosina suhteessa yhtä paljon ihmisiä kuin muualla Suomessa, joten jotain hyvääkin tuossa nuukuudessa oli.

Miten laihialainen vaihtaa lampun? Minkä lampun?

Pieni retkemme päättyy pieneen töllitupaan jossa siis nykyisin toimii Nuukuurenmuseo. 1700-luvulla kirkonkylän laitamille rakennettu torppa edustaa juurikin kylän köyhimpien asumisoloja. Torpassa on asuttu 1980-luvulle asti!

Nuukuurenmuseo. Kuva: Visit Vaasa

Pikkuruisessa talossa on kaksi huonetta joiden seinät on vuorattu sanomalehdillä ja hirsien välit sammaleella. Tällaisessa torpassa saattoi elää kymmenhenkinen perhe. Tilaa on niin vähän, että täällä on nukuttu kuin sillit purkissa, tosin onpahan siskonpedissä lämmitetty toisiaan. Torpassa on vahva savun haju joka johtuu lämmittämisestä.

Nuukuurenmuseon tupa sisältä. Kuva: Visit Vaasa

Torpan pöydillä on esineitä, joiden joukossa mm. reikäkauha ja yksiviisarinen kello. Osa esineistä saa naurun karehtimaan vierailijan suupieliin, mutta ne saavat myös miettimään nykymenoa. Suurin opetus museokäynnistä onkin nimittäin se, että varsinkin nykyisen kerskakulutuksen aikana, meidän jokaisen tulisikin ottaa laihialaisista oppia. Ja miksikö?

Laihialaiset ovat osanneet kierrättää jo ennen kuin siitä tuli päivän trendi. Jo aikojen alusta laihialaiset ovat käyttäneet tavarat loppuun asti. Kun esimerkiksi puukko, joka oli elinkaarensa päässä lihaveitsenä, päätyi tunkion sijasta mattoveitseksi. Mitään ei heitetty pois kertakäyttöisenä. Joten vaikka laihialaisten sanotaankin olleen nuukia niin samalla myös äärimmäisen kekseliäitä!

Miksi laihialaiset ajavat tien vasenta laitaa? Ettei oma kaista kuluisi. 🙂

Ps. Lämmin kiitos Visit Vaasalle, joka antoi blogini käyttöön kuvia Nuukuurenmuseosta!