Browsing Category

Nurmijärvi

Ulos luontoon: Nurmijärven Myllykoski

Luontopolku Koskikara Myllykoski, Nurmijärvi

Aiemmin kesällä julkaisin jutun Nurmijärven alueelta löytyvästä Nukarinkosken ulkoilualueesta joka osoittautui varsin suosituksi kohteeksi ja luetuksi jutuksi. Sain samalla vinkin käydä ulkoilemassa Nurmijärven Myllykosken Koskikaran luontopolulla. Ja yhtenä lämpimänä kesäiltana kohde kutsui kulkijaa…

Myllykosken tarinaa

Myllykoski oli aikoinaan Nurmijärven parhaita myllypaikkoja. Kosken partaalla tiedetään olleen useita myllyjä aina 1500-luvulta lähtien. Myllyjen jäänteitä on edelleen koskessa nähtävissä.  Vantaanjoki oli myös tärkeä uittopaikka tukeille. Puuta uitettiin sisämaasta merelle.

1920-luvulla kosken rannalle rakennettiin Nurmijärven ensimmäinen voimalaitos. Tällöin myllyt siirtyivät lähemmäksi kylien keskuksia. Voimalaitos on sittemmin lopettanut toimintansa sekä purettu pois.

Myllykoskella on pituutta 400 metriä ja pudotusta 11 metriä. Myllykosken yli kaartuu kolme siltaa. Silloissa on nähtävillä kunkin aikakauden ammattimiesten ammattitaito.

Myllykoskella kulkee kaksi 1,5 km pituista luontopolkua. Koskikara luontopolulla on opasteita ranta-alueen linnuista. Tämän linkin takaa voit printata opastevihon mukaasi. Alueella kiertää myös Myllykosken puulajipolku, jonka esitteen voit tulostaa mukaasi vaikka tästä. Polkujen varrella on tulentekopaikkoja, joten polut sopivat mainiosti koko perheen retkikohteeksi.

Jokiosuus kuuluu Vantaanjoen Natura-alueeseen.

Osoite: Siippoontie 771, 01900 Nurmijärvi.

Iltakävelyllä Myllykoskella

Nykyisin ulkoilemaan tarvitaan auto, niin myös Myllykoskelle pääsemiseksi. Paikan päälle pääsee tietysti myös pyöräillen tai linja-autolla. Jos tulet bussilla Helsingin tai Hämeenlinnan suunnasta, jää Nurmijärven th:n pysäkillä pois ja kävele noin 300 metriä Myllykoskelle.

Parkkipaikka on tullessamme varsin ruuhkainen. Kuuma kesä kutsuu ihmisiä viilentävän kosken partaalle. Soluttaudumme muiden ulkoilijoiden sekaan.

Alitamme uusimman kolmesta sillasta ja päädymme haaraan josta pääsee keskimmäiselle, nyt jo turhalle sillalle sekä polulle joka vie alas rantaan. Sillan rakenteet on tehty valtavan hienosti; paksuja puuparruja on aseteltu kannattamaan betonista siltaosaa.

Keskimmäinen silta on myös vallan mainio paikka kosken valokuvaamiseen. Täältä myös näkee, ettei ole aivan pienestä koskesta kyse. Jos Nukarinkoski oli jotenkin kapea, intiimi ja Keskieurooppalaisen tyylinen, on Myllykoski leveä, täynnä voimaa ja jotenkin teollinen. En ihmettele miksi tänne on jo 1500-luvulla myllyt laitettu viljaa jauhamaan.

Astelemme hieman jyrkkää polkua alas kävelysillan luokse. Koskessa on kuivan kesän vuoksi vähänlaisesti vettä, mutta se ei kalanpoikasia ja sorsia näytä haittaavan. Viereiseltä nuotiopaikalta ilmaan nousee illan viimeisiä savukiehkuroita kun grillaamassa ollut perhe on lopettelemassa illanviettoaan. Kävelysillalla on useampikin henkilö nojailemassa kaiteeseen ja haaveilemassa. Muutamalla on suuri järjestelmäkamera mukana ja ottavat kuvia Vantaanjoesta joka pulppuaa kivien yli yhä uudestaan ja uudestaan.

Vanhimman kivisillan takana on toinen tulentekopaikka, ja myös se on tänä iltana varattuna. Kosken pauhussa on jotain erittäin rauhoittavaa, tuntuu kuin vesimassat veisivät kaikki huolet mukanaan.

Seuraamme kimmeltävää jokea yläjuoksulle jossa vastaan tulee niin isoja kuin pieniä perhostelijoita. Samalla joki kapenee ja mataloituu entisestään. Ohitamme kolmannen nuotiopaikan joka valitettavasti on kärsinyt ilkivallasta. Tuolien puulaudat ovat revitty irti ja vain kivitasot ovat jäljellä.

Portaat ja pitkospuut vievät rinnettä ylös kunnes saavumme mäen päälle jossa polku jälleen haaraantuu. Seuraamme puiden katveeseen menevää haketettua polkua. Toinen polku veisi koskea seuraten mm. lepakoiden saalistusalueelle.  Matkan varrelle jää opastauluja joissa informoidaan alueen puista. Polku johtaa lopulta meidät lähtöpisteeseen eli parkkipaikalle.

Myllykoski on kiva retkeilykohde, vaikkakin korkeuserojen vuoksi ei sovellu rattaille tai henkilöille joilla on ongelmia liikkumisen kanssa. Mikäli haluaa kokea luonnonvoimat parhaimmillaan, suositellaan vierailua Myllykoskella keväällä kun vesimassat syöksyvät pitkin koskea valtoimenaan ja luonto on heräämässä talviunestaan.

Aleksis Kiven jalanjäljissä Nurmijärvellä

Nurmijärven tunnetuimmat matkailunähtävyydet: Aleksis Kiven Palojoki sekä Taaborinvuori 

Nurmijärven tunnetuimpiin matkailunähtävyyksiin kuuluu Aleksis Kiven synnyinkoti Palojoella sekä viereinen Taaborinvuoren museoalue, jossa aikoinaan myös Kivi ilakoi samanikäisten lasten kera. Kävimme vierailemassa Nurmijärvellä sunnuntai-ehtoolla.

Aleksis Kiven synnyinkoti

Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kivi syntyi Nurmijärven Palojoella 10.10.1834 räätäli Erik Stenvallin ja vaimon Anna-stiinan neljäntenä lapsena.

Stenvallien talo rakennettiin vuonna 1824 kun Kiven vanhemmat menivät naimisiin. Rakennuksessa asui parhaimmillaan vanhempien lisäksi viisi lasta, yksi kasvattilapsi sekä isä-räätälin oppipoikia.

Kivi varttui perheensä sekä talossa opissa olleiden kisällien kera Palojoella kunnes 12-vuotiaana muutti Helsinkiin opiskelemaan päämääränään saada ylioppilaan lakki ja äidin toivoma pappisura. Tuolloin ylioppilaita oli vähän ja erityisesti ns. alemmista yhteiskuntaluokista. Kivi sai ylioppilaslakin 23-vuotiaana, mutta pappia hänestä ei koskaan tullut.

Erikin ja Anna-stiinan kuoltua 1860-luvulla rakennus huutokaupattiin. Tämän jälkeen siinä toimi kyläkauppa. Museoksi talo vihittiin mittavan remontin jälkeen 24.6.1951.

Palojoen talo sijaitsee entisen vanhan tien varressa.

Aleksis Kiven koti on avoinna: 1.6. – 31.8. tiistaista sunnuntaihin klo 11.00 – 18.00 sekä Aleksis Kiven päivänä tiistaina 10.10. Muina aikoina museo on avoinna vain tilauksesta.

Pääsymaksut: peruslippu 4 €, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 2 €, ryhmät (vähintään 10 henkilöä) 2 €/henkilö. Alle 18-v. vapaa pääsy. Opastus tilauksesta  30 €/ ryhmä.

Museon osoite: Palojoentie 271, 01940 Palojoki.

Kesäpäivä Nurmijärvellä

Palojoelle saapuessa on tiellä menossa pyöräilykisat, ja joudummekin hieman odottamaan jotta voimme kääntyä jyrkälle vanhalle tielle. Meidän lisäksemme pihapiirissä on jo muutama auto.

Käymme ostamassa sisäänpääsyn oikeuttavat tarrat sivurakennuksesta. Täällä on myös pieni kahvila sekä matkamuistomyymälä. Työssä oleva henkilö kehottaa ottamaan vettä helteisen päivän johdosta. Juomavesi löytyy erillisestä astiasta, talon kaivovettä ei suositella juotavaksi.

Pihapiirissä on myös pieni sauna, synnyintalo sekä vanha aitta jonka funktio jää kierroksen aikana hieman epäselväksi.

Talossa meidät vastaanottaa hyvin puhelias ja auttava opas joka kertoo Kiven lapsuudesta, perheestä sekä talon historiasta.

Eteisen jälkeen astumme suureen tupaan jonka täyttää kaksi asiaa, suuri leivinuuni sekä räätäli-Erikin pöytä tykötarpeineen. Opas kertoo, että Aleksis olisi halunnut ostaa talon vanhempiensa kuoltua, mutta taloudelliset syyt estivät aikomuksen. Niinpä talo sekä irtaimisto huutokaupattiin. Kaikki talossa oleva irtaimisto ei suinkaan ole alkuperäistä, toki paljon on Stenvallien esineistöä saatu hankittua museoon takaisinkin.

Peräkammarissa pyörii lyhyt 8 minuuttinen dramatisoitu ”Aleksis Kiven askelissa”-lyhytelokuva Kiven elämästä. Suosittelen katsomaan, varsin mukaansa tempaavasti on Kiven elämä ohjelmassa esitetty. Huoneessa on myös vitriinissä muutama Kiveen liittyvä esine sekä hauskasti sarjakuvamuotoon kirjoitettu tarina Kivestä ja hänen tavaroistaan, jotka kuuluvat osana perusnäyttelyyn nimeltään ”Konstiniekka Kivi”.

Yläkertaan vievät vanhat portaat. Täältä löytyy enemmän tarinaa Kiven aikaisesta Palojoesta sekä Nurmijärvestä. Myös lapsille on pieni nurkkaus jossa voi leikkiä nukketalolla. Vinttihuoneesta löytyy virtuaalinen peli sekä mahdollisuus rentoutua hetkeksi kuuntelemaan Kiven runoja kuulokkeista. Vinttikammari oli Kiven käytössä kun hän vieraili lapsuudenkodissaan.

Museo on varsin nopeasti kierretty, mutta antaa hyvän yleiskuvan Kiven lyhyeksi jääneestä elämästä sekä hyvin rankasta aikakaudesta ja yhteiskunnasta, jolloin Kivi eli.

Vanhaa tietä pitkin huristamme läheiselle Taaborin museoalueelle. Alueella kulkee myös Aleksis Kiven Palojoen kotiseutupolku jonka kartta on löydettävissä Nurmijärven internet-sivuilta.

Taaborin museoalue

Taaborinvuorelle perustettiin 1970- ja 1980-luvun vaihteessa museoalue.

Taaborinvuoren museoalue koostuu vanhoista eri puolelta Nurmijärveä siirretyistä 1800- ja 1900-luvun vaihteen rakennuksista, joissa pääsee aikamatkalle menneisyyteen. Kierros pienissä käsityöläismökeissä paljastaa, millaisia olivat arjen askareet sata vuotta sitten. Ja mikä parasta tämä aikamatka ei maksa mitään!

Taaborinvuorella kerrotaan Kivenkin lapsuudessaan viihtyneen. Hän myös keksi vuorelle nimen raamatullisista leikeistään. Aleksis toimi lapsijoukon johtajana ja usein saarnasi ”kivikirkossa” muiden lasten seuratessa kirkonväkenä vieressä. Kirkkoleikkien lisäksi oli käpykarjaa, kauppaleikkejä sekä maanmittauksia. Myös nuorison käytössä olevan kyläkeinun täällä tiedetään olleen.

Taaborinvuoren juurella on varsin kattavasti parkkitilaa. Tästä on pitänyt huolen kesäteatteritoiminta joka on jatkunut alueella peräti 50-luvulta lähtien.

Käsityöläisten mökit

Museoalueella on kolme isompaa taloa: puusuutarin mökki, nahkasuutarin mökki sekä sepän mökki. Näiden kolmen lisäksi nähtävillä on pajoja sekä aittoja. Tosin näiden ovet pysyvät vierailijoilta kiinni.

Puusuutarin mökki.

Ensimmäisenä rakennuksena on keltainen puusuutarin mökki, jossa on esillä mummolasta tuttuja tavaroita kuten varhaisia Arabian astioita ja separaattori.

Pienestä kammarista löytyy opastaulu jossa kerrotaan varsin surullistakin tarinaa kiertolaisista eli asunnottomista henkilöistä joilla ei aikoinaan syystä tai toisesta ollut vakituista kotia/osoitetta. Tuolloin kun sosiaalihuolto ei ollut sellaista kuin nykyisin vaan kodittomat elivät ns. kädestä suuhun. Varsin pysähdyttävää kerrontaa.

Mäki eli vuori nousee ylöspäin ja vanhojen mäntyjen alla on mukava kävellä. Alue on varsin viehättävää, vaikka museorakennukset eivät olisikaan avoinna.

Nahkasuutarin mökki.

Seuraavana vastaan tulee punainen nahkasuutarin mökki eli entinen Tirmun talon torppa joka on pimeä ja selkeästi pienempi kuin edellinen mökki. Esillä on nurmijärveläisten suutareiden käytössä ollutta välineistöä. Oven pielessä on mielenkiintoinen taulu, taulussa on kopio vanhasta sanomalehdessä jossa peräänkuulutetaan mm. matka-arkun hukannutta henkilöä. Tällainen kirstu oli löytynyt tieltä ja kaipaisi omistajaansa.

Sepän mökki.

Matka jatkuu viimeiselle eli Seppä Salanderin mökille. Tämä mökki on sisustettu selkeästi vauraimmin. Kammarissa on vanhoja mustavalkoisia valokuvia naisista useassa sukupolvessa sekä vanha kapioarkku vuodelta 1828. Arkku on peräisin kirkonkylän Yli-Santapohjan tilalta.

Kammari muistuttaa kuinka tärkeässä roolissa oli naisten käsityötaito. Jo nuoresta iästään huolimatta tytöt ja nuoret naiset tekivät itselleen lakanoita ja pyyhkeitä tulevaa perhettään varten. Mökin suuressa tuvassa on edelleen elämisen tunnelmaa läsnä.

Ylhäällä vuorella on katettu ulkoilmateatteri, jossa järjestetään tapahtumia toukokuusta elokuuhun. Teatterin yhteydessä toimii Kahvila Taabor, joka on avoinna kesäteatterin näytösten yhteydessä.

Museoalueen aukioloajat: 1. – 31.7. tiistaista sunnuntaihin klo 11.00 – 18.00. Seppä työskentelee pajalla muutamana lauantaina kesän aikana klo 12.00 – 17.30. Seuraa Nurmijärven tapahtumailmoittelua.

Taaborinvuoren osoite: Koulunkulmantie 34, 01940 Palojoki.

Uudenmaan luontokohteita: Nurmijärven Nukarinkoski

Nukarinkoski, Nurmijärvi 

Vajaan tunnin päässä Helsingistä sijaitsee Nurmijärvelle kuuluva Nukarinkosken ulkoilualue. Kävimme perheen kera iltalenkillä varsin komeissa Nukarin kylän maisemissa.

Nukarinkoski lyhyesti

Nukarinkosken maat ovat aiemmin kuuluneet Raalan kartanolle. Kartano mainitaan ensimmäisen kerran jo vuoden 1643 historian kirjoissa. Kartano tuli tunnetuksi rajariidoista ja vaihtoi omistajaa useita kertoja.

1700-luvulla Nukarin mailta vietiin Helsinkiin sahatavaraa, jota varten Nukarinkoskeen rakennettiin vesisaha. Sahalla oli Suomen ensimmäiset ohuet hollantilaiset sahanterät. Uusilla terillä puun sahaus nopeutui ja samasta puusta saatiin enemmän tavaraa. Myöhemmin kosken partaalla sijaitsi myös kylän mylly.

Kosken partaalle rakennettiin vuonna 1873 Nurmijärven ensimmäinen kansakoulu, jonka rakennutti kartanon rouva Matilda Adlercreutz. Nykyisin kansakoulu toimii koulumuseona.

Tänä päivänä vanhat kartanon maat toimivat yhtenä Nurmijärven ulkoilualueena. Nukarinkoskea kiertää mahtavia ulkoilureittejä. Ulkoilupolkua pitkin pääsee läpi erilaisten, monimuotoisten luonnon- ja kulttuurimaisemien. Siellä täällä on tulentekopaikkoja sekä laavu. Tämän linkin takaa löydät ulkoilukartan alueelle.

Nukarinkoski ja Vantaanjoki on myös suosittu kalastuspaikka. Nukarinkoski on Vantaanjoen pisin koskijakso. Pituutta koskella on 1300 metriä ja pudotusta 25 metriä.

Kohteessa

Kartan mukaan parkkipaikkoja ulkoilualueen laitamilla on kaksi. Löysimme pohjoispäässä Nukarin sillan vieressä sijaitsevan paikoitusalueen. Koski kohisee vaimeasti parkkialueen vieressä ja näkyipä heti jo muutama perhokalastajakin kera (anteeksi kalastajat) ”kurahousujensa”.

Lähdemme kävelemään koskea myötäilevää itäpuolen polkua. Luontopolku on hyvässä kunnossa. Muutaman sadan metrin päässä paikoitusalueelta on laavu, jossa illan viimeiset retkeilijät keräilevät pois tavaroitaan. Nuotion haju on kuitenkin vielä varsin vastustamattomasti ilmassa.

Kuivan kesän vuoksi kosken pinta on varsin matalalla, joka edesauttaa kalastajien puuhia. Ilahduttavaa on, että kalastuspuuhat ovat löytäneet myös varsin nuoren näköisen vantterit. Pojat kalastavat koskessa kivien välissä, mutta nähtävästi Ahti ei ole ollut kovin suosiollinen, koska saalista näyttää olevan varsin vähänlaisesti.

Koskesta voikin kalastuslupia vastaan kalastaa lohia, kirjolohia, harjuksia ja taimenia joiden keväisestä (harjus 1.4. – 31.5.) sekä syksyisestä (taimen ja lohi 1.9. – 30.11.) rauhoitusajasta on kosken partaalla enemmän kuin muutama informaatiokyltti. Mikäli kalastus kiinnostaa, tämän linkin takaa löydät Virkistyskalasta Vantaalla-esitteen.

Laavun vierustalla koskimiljöö muistuttaa erehdyttävästi Keski-Euroopan metsiä, suurine lehtipuineen sekä uomineen jossa koski kohisee eteenpäin kohti Harrinsiltaa.

Siellä täällä polun kosteimpia paikkoja, polku on katettu pitkospuilla joten kulkeminen on helppoa vaikka olisi vain lenkkarit jalassa.

Peltoa, metsää ja koskimaisemaa

Harrin kävelysillan kautta pääsee kosken vastarannalle. Sillan alle jää kivipaadet muistuttaen kosken entisestä elämästä kartanon sahan ja myllyn mahdollistajana. Nyt sillalla voi ihailla ympäristöään, tutkia kalastajia lempipuuhassaan tai vain istua ja unelmoida. Täällä eivät myöskään hyttyset pääse kulkijaa maistelemaan.

Harrinsillalta polku nousee ylös länsirannalle ja vie läpi yksityisasutuksen. Ulkoilureitti kaartaa vasemmalle saapuen vanhaan peltomaisemaan. Ilta-aurinko värjää polun vieressä kasvavat horsmat tumman punertaviksi. Kyllä kesä on ihanaa aikaa!

Polku vie jälleen vanhojen puiden lomitse, nyt on vuorossa mäntyjä sekä paksuja lehtipuita. Viimesyksyinen myrsky on myös täällä tehnyt tuhojaan, kaatuneita runkoja on metsässä siellä täällä.

Luonnonrauhaa

Päästessä polun päähän hyttyset iskevät pohkeisiin himokkaasti. Olemme saapuneet ns. peikkometsään jossa tiheässä olevat kuuset suojaavat metsän pieniä kulkijoita. Täällä myös piskuinen silta vie kosken toiselle puolelle muodostaen ulkoilureitistä täydellisen lenkin. Kosken partaalla on rauhallista, muutama kalan pyrähdys näkyy kivien välissä ja linnut laulavat puissa. Liikkuvan veden kohinassa mieli lepää ja huomaan hartioiden laskeutuvan itsestään ainakin sentin alemmaksi.

Tässä vaiheessa maasto muuttuu haastavammaksi. Vastaamme tulee isä poikansa kera jotka polkevat maastopyörillä hurjaa vauhtia metsän siimeksessä. Onneksi polku on leveä joten siellä mahtuu niin pyörät kuin kävelijät liikkumaan sujuvasti. Polku ei kuitenkaan sovi liikuntarajoitteisille tai lasten päiväkärryajeluille lenkin alkuosaa lukuun ottamatta, koska korkeuserot ovat melkoiset ja liikkuminen haastavaa.

Ohitamme itäpuolen molemmat tulipaikat joissa on betonirenkaiden lisäksi tyhjiä roskiksia sekä opastauluja Nukarinkosken luonnosta. Penkkejä, puunrunkoja lukuunottamatta, ei kuitenkaan löydy. Marssimme eteenpäin innokkaan hyönteispilven saattelemana, suosittelenkin ottamaan mukaan niin hyttyssuihketta kuin juotavaa, niin kulkeminen sujuu huomattavasti helpommin.

Koko lenkki on pituudeltaan vajaa kaksi kilometriä, joten sen jaksaa kulkea niin lasten kuin teinienkin kanssa. Erityisesti jos perheen teinit ovat valokuvauksesta kiinnostuneita. Tällöin Nukarinkoski tarjoaa kosolti kuvattavaa. Nukarinkosken ulkoilualueelle lähteekin meidän perheeltä ISO suositus! Nukarinkosken alue on yllättävän hieno ja luonnoltaan monipuolinen ulkoilukohde.

Maaseutumatkailua: Täydellistä kuusta etsimässä

Maaseutumatkailua Nurmijärvellä: Täydellistä kuusta etsimässä Kuusitila Grangårdilla

IMG_1862

Valmiiksi kaadettuja joulukuusia

Perheemme on lähivuosina muodostanut uuden joulunalusperinteen, kun haemme joulukuusemme Grangårdin kuusitilalta Nurmijärveltä (http://www.grangard.fi/), kuten myös tänä vuonna teimme. Yhden epäonnisen vuoden jälkeen viisi vuotta sitten, kun eräästä marketin pihasta ostamamme kuusi alkoi varistaa jo viikon jälkeen, oli keksittävä jotain muuta… Ja kuin tilattuna, bongasimme ilmoituksen paikallislehdestä.

Ethän tallaa vauvakuusia!

Ihana kyltti!

Retki kuusitilalle on varsin ihana kokemus varsinkin lapsiperheille sekä kaikille meille, jotka haluavat fiilistellen ajan kanssa valita ja kaataa oman joulupuunsa, ja joilla ei ole mahdollisuutta hakea sitä omasta tai tuttavien metsästä. Omasta kokemuksesta voi sanoa, että itse kaadettu kuusi säilyy kotona tuoreena huomattavasti pidempään kuin jostain tavaratalon tai marketin pihasta ostettu kuusi. Ja parhaimmassa tapauksessa kuusi alkaa kasvattaa uusia neulaskerkkiä. 🙂

Oman jouluisen lisänsä käyntiin tuo laskeutuva hämärä ja läheisen tien oranssit katuvalot, on hyvin jännittävää etsiä sitä täydellistä kuusta tilalta lainattavissa otsalampuissa. Kuuset kasvavat tasaisilla pelloilla, joten päällä oleva vaate- ja kenkävarustuskaan ei tarvitse olla niin tuhti, kuin jos oikeasti metsään lähtisi tallustelemaan. Tilan isäntä antaa käteen myös huipputerävän sahan, jolla sahaaminen sujuu kuin tanssi, vaikka ei puita olisi aiemmin kaatanutkaan.  Oman haasteensa toki valintaan tuo se, että jokaisella perheenjäsenellä tuntuu olevan omat mieltymyksensä täydellisen kuusen suhteen. Kun yksi katsoo pituutta, toinen tuuheutta, kolmas oksistoa ja kokonaisuutta. Onkin varsin tuttua meininkiä perheiden sananvaihto pelloilla kun he huutelevat toisilleen, ihastelevat joka toista kuusta otsalamppujen vilkkuessa väliköissä, kunnes lopulta kaikkien valot ovat suunnattu samaan puuhun -siihen täydelliseen kuusipuuhun.

Timber...

Timber…

Vierailu tilalla ei suinkaan lopu tähän, vaikka kuusi olisi sahattu, verkotettu ja viety autoon odottamaan kotiin lähtöä. Luvassa on vielä kuumat glögit ja piparit, jotka lämmittävät pakkasessa viilentyneitä sormia. Parasta on kuitenkin Lapinkota, jossa palaa ihanan tunnelmallinen, raksahtavan kuivia koivupuita polttava avogrilli. Isäntäpari on varannut kotaan tallilyhtyjen loisteeseen grillissä paistettavia makkaroita ja lettutaikinaa kaikkine tykötarpeineen (varaa kolikoita mukaan).

IMG_1842

Tämä on ihan parasta… <3

Voit myös viedä omat eväät mukanasi kotaan elävän tulen ääressä nautittavaksi. Kota on sisutettu koivupölleillä ja paaleilla, joten maalaistunnelma on taattu, eikä seisomaankaan tarvitse jäädä. Avotulella paistettu lätty ja rapean ruskeaksi grillattu makkara on kyllä ihan parasta! Samalla voi jutella mukavia muiden samanhenkisten, kuusenhakuretkellä olevien kanssa.

Myös viime hetken joululahjaostokset hoituvat tilan joulumyymälässä, myynnissä on käsitöitä sukista linnunpönttöihin. Tilalta on myös mahdollista ostaa valmiiksi kaadettu puu, jos sahaaminen ei iske. Kuusia on myös erihintaisia ja kuuset on merkitty erivärisillä lappusilla. Mikäli, siis sahattu luomukuusi ei olisikaan se sinun juttusi.

kuuai 2013

Nykyinen teinimme vielä vuonna 2012

Kannattaa tehdä joulukuusen hakemisesta traditio! Meidän teinikin tykkää, vaikka teinejä onkin välillä niin vaikea miellyttää… 😉