Browsing Category

Hyvinkää

Korkean tason seikkailutoimintaa Hyvinkään Sveitsissä

Sveitsinpuisto, Hyvinkää. 

Kävimme syksyisen viikonlopun kunniaksi testaamassa Hyvinkäältä löytyvän SeikkailuSveitsin. SeikkailuSveitsi on vuonna 2016 avattu yksityinen kiipeilypuisto, jonka erikoisuuksiin kuuluu 500 metriä pitkä MegaZip-vaijeriliuku!

Hyvinkään Sveitsi lyhyesti

Hyvinkään Sveitsillä on pitkät perinteet luonto- ja liikuntakohteena. Jo 1800-luvulla Hyvinkään Sanatoorio-parantolaan tultiin lepäämään rauhallisen metsämaiseman ja puhtaan ilman keskelle. 1950-luvulla Sveitsi tunnettiin paikkana, jonne pääkaupunkiseudun talvilomailijat suuntasivat retkeilemään. Murtomaahiihdon lisäksi, Sveitsissä harrastettiin mäkihyppyä. Vanhasta vuonna 1935 rakennetusta mäkihyppytornista hyppäsivät mäkihyppääjälegendoista mm. Veikko Kankkunen sekä Matti Nykänen. Vanha puinen hyppyrimäki räjäytettiin vuonna 2012. Vanhan hyppyrimäen paikalla Sveitsinharjun päällä on nykyisin SeikkailuSveitsin vaijeriliuku.

Nimensä Sveitsi, puisto on yhden tarinan mukaan saanut alueella asuneen saksalaisen perheen majatalon mukaan.

Sveitsinpuiston virkistysalueella on pinta-alaa 276 hehtaaria. Puistosta on rauhoitettu 96 hehtaarin kokoinen alue luonnonsuojelualueeksi. Puisto tarjoaa retkeilyn, marjastuksen ja luontotarkkailun lisäksi useita erilaisia harrastuspisteitä joissa voi mm. lasketella, ratsastaa ja uida.

SeikkailuSveitsi tarjoaa koko perheelle huimia ulkoilukokemuksia erilaisilla radoilla. Seikkailua tarjotaan niin isommille kuin pienemmille ryhmille, Tyky-toimintana yrityksille, syntymäpäivien tai polttareiden ohjelmanumeroiksi. Lokakuussa myös uuden Spahotel Sveitsin asiakkaat pääsevät halutessaan testaamaan taitojaan ja uskallustaan viereisessä SeikkailuSveitsin kiipeilypuistossa.

Tänään

Käännyimme Härkävehmaan koululta opasteiden opastamana Sveitsin majalle. Majan pihassa on P-alue autoilijoille. Heti parkkialueen vieressä on Curling-kenttä, joka olemassa olollaan muistuttaa, että Curling-laji rantautui jo 1970-luvulla Hyvinkäälle! Tämä tieto tuli meille aivan uutena tietona.

Vieressä on SeikkailuSveitsin harmaa tukikohta, jossa ensimmäisenä meidät laitettiin lukemaan turvallisuusohjeet. Vaikka kiipeily onkin turvallista, on hyvä kerrata pelisääntöjä vielä ennen ”kentälle” pääsyä.

Vain kolme asiaa estää liikkumisen seikkailuradalla: yli 120 kg paino, raskaus (yli 4kk) sekä päihtyneessä olotilassa puistoon saapuminen. Lapset yli 6 vuotiaat ja 110cm ovat puistoon tervetulleita huoltajiensa kanssa.

Ilman kypärää ei radoille ole menemistä.

Smartit odottavat seikkailijoita.

Turvallisuusohjeiden lukemisen ja allekirjoituksen jälkeen siirrymme valitsemaan kypäriä sekä smartteja. Smartit eli älyvaljaat tulevat puistossa oloaikana hyvin tutuiksi.

Kokoonnumme ulkoterassille pukemaan ja säätämään varusteita sopivaksi. Tämän jälkeen puiston työntekijä johdattaa meidät kahdelle harjoitusradalle, jossa harjoitellaan smartin käyttöä sekä kiipeämistä ylös lavoille. Sitä mukaan kun henkilöt ovat saaneet kiinnittymiseen tuntumaa, porukat siirtyvät itse radoille.

Tarjolla on kymmenen erilaista rataa, matalimmista perheradoista todella vaativaan sport-rataan. Radat kulkevat 3 – 12 metrin korkeudessa, joten jokainen taatusti löytää oman vaatimustason kattavan radan. Pääasia on, että voittaa itsensä!

Perheradat osoittautuvat meidän perheelle hieman liian kesyiksi, vaikka siellä käydäänkin testaamassa taitoja ennen Medium-ratoja. Useammasta puusta kuuluu samanaikaisesti, ”en uskalla”, ja voi sitä riemua kun uskaltaakin. SeikkailuSveitsin yrittäjä Anne Oksanen kertookin edellisen päivän 300 hengen seikkailupäivästä, joka ylitti niin osallistujien ja järjestäjien odotukset. Päivä päättyikin pitkiin halauksiin – kahteen kertaan!

Radoilla liikkumiseen ei ole oikeastaan yhtä erillistä tapaa, vaan jokainen seikkailija voi edetä oman uskalluksensa sekä voimiensa mukaan. Oksanen kertookin, ettei puihin tai vaijereille ole vielä koskaan jäänyt ketään roikkumaan. Jos omat taidot eivät riitä tai iskee paniikki, niin viime kädessä työntekijät tulevat auttamaan, joko maasta tai puusta käsin.

Yrittäjä Anne Oksanen kannustaa ihmisiä etsimään omia rajojaan turvallisessa ympäristössä.

Meidän perheen huimapäät päättävät ottaa sport-radan haltuun. Jo alku on hyvin hankalaa, pitää kiivetä seinäkiipeilystä tuttuja askelmia ylös metri kaupalla. Hidasta on, mutta ylös päästiin. Tämän jälkeen rata vaikeutuu koko ajan. Onneksi puiden ympärille on rakennettu levähdyslavoja peräti kolmelle hengelle, joten pääsee huilaamaan välillä. Voi sitä riemua kun saa radan loppulaskun tehtyä! 🙂

Kohta mennään!

Smartit vaijerilla.

Tästä onkin hyvä mennä suurelle MegaZip-vaijeriliu´ulle eli jo aiemmin mainitulle vanhalle mäkihyppypaikalle. Täällä pääsee laskemaan 250 metrin vapaan liun yli jääkautisen supan. Kuulostaa helpolta, mutta alla on lähes kerrostalon verran matkaa maahan… Toisella puolella odottaa kolmivaiheinen rata, ennen takaisin laskua.

Kaiken kaikkiaan käynti luontoystävällisessä ja erittäin korkean turvaluokituksen saaneessa puistossa on mahtava! Puisto on hyvin iso, joten jonoja ei pahemmin pääse syntymään. Aika hujahtaa ohi viivana, ja myös perheen teinit viihtyvät mainiosti.

SeikkailuSveitsissä on lisäksi  mahdollista harrastaa niin Curlingia, vuokrata Fat bikeja sekä kulkea vaihteleva maastoisia luonto- ja kulttuuripolkuja. Voit myös tutustua SeikkailuSveitsin vierestä löytyvään Hyvinkään kaupungin esittelypisteeseen, jossa esitellään niin Sveitsin luonnonpuistoa, linnunpönttöjä sekä puistoon liittyvää historiaa.

Pääsyliput SeikkailuSveitsiin maksavat: 25€/aikuinen ja yli 140cm seikkailija, 22€/lapsi ja 110 – 140cm seikkailija. Tarjolla on myös erilaisia VIP-seikkailupaketteja.

Seikkailupuisto on avoinna vuoden ympäri. Syyskuussa pääsee seikkailemaan ke – la klo 12.00 – 20.00, sunnuntaina klo 12.00 – 18.00. Loppuvuoden aukioloajat kannattaa tarkistaa tästä. Halloween-viikolla on luvassa karrrmmmeaa erikoisohjelmaa, joten kannattaa pysyä valppaana.

Blogijuttu on tehty yhteistyössä SeikkailuSveitsin kanssa.

 

 

 

Rautahevosten taikaa ja kiihkeät treffit

Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkää

Tämän vuoden äitienpäivä päätettiin viettää koko pienen perheemme voimin lähialueen matkailunähtävyydessä. Vierailun kohteeksi valikoitui Hyvinkäällä sijaitseva Suomen Rautatiemuseo.

Ja matkaan…

Suomen Rautatiemuseo pähkinänkuoressa: Rautatiemuseolla on kunnioitettavasti jo ikää, nimittäin se on perustettu vuonna 1898. Hyvinkäälle museo siirtyi Helsingistä vuosien 1983 – 1984 aikana. Alue jolle museo siirrettiin, sijaitsee vanhalla ja suojelun alaisella Hanko-Hyvinkää yksityisrautatien asema-alueella. Museoon kuuluukin alkuperäisiä rakennuksia hienon 1870-luvulta oleva rautatieaseman, Pakarituvan sekä Kasarmin muodossa. Alueella on myös muita rakennuksia, joihin ei valitettavasti ole sisäänpääsyä.

Sisäänpääsyliput: aikuiset 9€, lapset (7-17 vuotiaat) 4€ ja alle 7v. ilmaiseksi. Perhelipun hinta on 18€.

Kesäaikana 1.6. – 31.8. museo on avoinna joka päivä klo 10.00 – 17.00. Muina aikoina katso aukioloajat vaikka tästä.

Museon sisäänkäynti.

Museolle päästyämme lippukassalla selvisi, että museolla on ollut viikonlopun ajan Pienoisjunatreffit. Alan harrastajat esittelevät pienoisrautateitä kaikille kiinnostuneille, vaihtavat kuulumisia ja vinkkejä toistensa kesken.

Mielenkiinnolla astelimme ensimmäiseen näyttelyhuoneeseen, jossa oli Liikennemaisema 100 vuotta-näyttely, Suomen 100 vuotisen itsenäisyystaipaleen kunniaksi. Näyttelytilaan oli koottu kolme pienoisratamaisemaa kuvitteellisen kaupungin eri vaiheista, painona kuinka Suomen maa- ja vesiliikenne on sadan vuoden aikana oikein kehittynyt.

Vuosi 1967. Kuva: Suomen Rautatiemuseo.

Tämä oli meidän mielestämme hyvin mielenkiintoinen ja pikkutarkka kokonaisuus. Näyttelyn kolmesta maisemasta näki helposti käytännössä kuinka maalaispitäjästä on kuoriutunut tämän päivän kaupunki. Itse tykkäsin (tietenkin) siitä vanhimmasta vuoden 1917 pitäjämaisemasta. Ja mikäs maisema se olisi, jos jokaisella alustalla ei olisi juna jos toinenkin puksuttanut.

Paikan päällä oli myös muutama mieshenkilö, jotka kiihkein sanoin jakoivat mielipiteitään sekä asettelivat maisemiin kuuluvia yksityiskohtia uuteen järjestykseen. Yhdellä heillä oli ”junanlähettäjän” rekvisiittaa päällä, joten otaksuimme heidän tietävän mitä tekivät. Jo tässä vaiheessa huomasimme, kuinka intohimoisesti pienoisjunaharrastajat maisemiinsa suhtautuivat… Ja lisää oli tulossa.

Liikennemaisema 100 vuotta-näyttely on Hyvinkäällä 11.6.2017 asti, jonka jälkeen näyttely lähtee kiertämään Suomea.

Jatkoimme matkaamme suureen näyttelyhalliin. Halleissa ei muuten ole lämmitystä, joten museolle kannattaa tulla lämpimään vuodenaikaan tai varata mukaan tarpeeksi lämmintä vaatetta, jotta tarkenee katsella läpi kaikki rautahevoset.

Heti ovesta sisään päästyämme vastassa oli kolme valokeiloissa kiiltävää mustaa höyryveturia. Veturit ovat hyvin massiivisia ja samanaikaisesti mahtipontisen hienoja, ja hei minä en edes noista kulkupeleistä yleensä piittaa! Harmi, etten ole koskaan päässyt höyryjunan kyytiin. Kuulin eräältä museovieraalta, että edellisenä päivänä olisi ollut tarjolla kyyti perinnejuna Valtterilla Hyvinkäältä Helsinkiin ja takaisin. Höh!

Hallissa on höyryvetureiden perässä upeita vanhoja vaunuja, joista on erikseen mainittava museon ehdoton helmi, Keisarin juna. Venäjän keisari ja Suomen suurruhtinas Aleksanteri II käytti kyseisiä vaunuja vieraillessaan Suomessa. Nähtävillä on kolme vanhaa glamouria huokuvaa vaunua: keisarin- ja keisarinnanvaunut sekä salonkivaunu. Kyseiset vaunut ovat maailman ainoat jäljellä olevat Venäjän keisarilliset vaunut!

Säilymiseen lienee vaikuttanut se, että vaunut olivat pääosin suomalaisten rakentamia ja ne olivat säilytyksessä Suomen rajojen sisäpuolella Kaipiaisten vaunuhallissa kun Venäjällä alkoi suuri kuohunta ja vallankumous. Vaunuihin ei pääse sisälle, vaan pääset katsomaan sisätilojen mennyttä loistoa ikkunoiden takaa kävelysillan päältä.

Dieselveturi Dv 16.

Näyttelyhallissa on jos jonkinlaista kulkuneuvoa vanhoista höyryvetureista, resiinoihin ja dieselvetureihin. Osa vetureista on saanut mielenkiintoisen lempinimen. Löytyy niin Prinsessaa, Pässiä, Kanaa kuin Mummoakin.

Opaskyltit ovat selkeitä ja ne kertovat kolmella eri kielellä teknisten tietojen lisäksi junien historiallisia faktoja. On kyllä pienien ja hieman isompienkin poikien unelmapaikka!

Postivaunu P.

Keisarillisen vaunun pohjapiiros.

Suurin osa muista vierailijoista katosi pienempään näyttelyhalliin, jonne myös meidän kulkumme eteni. Vastassa oli pienrautatieharrastajien valtakunta. Pöydillä oli esillä jos jonkinlaista maisemaa. Kaikkein taidokkaimmissa, maisema oli koottu tietyn kaupungin asemalueen näköiseksi.

Järvenpään asema.

Jäimme pitkäksi aikaa ihailemaan Hangon aseman ympärille koottua pienoisrautatietä. Tässä kyseisessä maisemassa oli 20 metriä rautatietä sekä yli 10 pienoisrakennusta ihmisineen. Mukana oli myös tivoli välkkyvine valoineen, orkesterilava, palava talo sekä screeni, jolle heijastettiin meidän katsojien naamat pienoisihmisten ”iloksi”. Mahtavia yksityiskohtia. Eikä pelkästään junat liikkuneet, vaan myös osa autoista. Myös tällainen ”ei-pienoisrautateistä niin tietävä” näki, että harrastukseen oli käytetty satoja työtunteja ja paljon rakkautta sekä roppakaupalla kärsivällisyyttä.

Hangon asema. Kuva: Suomen Rautatiemuseo.

Hangon aseman ympäristöä.

Puhelias mieshenkilö, joka oli taidokkaan maiseman rakentanut, kertoi, että hänen vaimonsa mielestä on vaan hyvä, että hän harrastaa pienoisrautateitä. Pysyypä muusta pahanteosta poissa. 😉  Hänellä oli myös pari kilpailua tarjolla, joista toiseen oli tietenkin osallistuttava. Voitimme 4/5 (arvatuilla) vastauksillamme rautatieaiheisen kirjan. Olipa varsin mainiot palkinnot!

Pienoisrautatie voi edustaa myös Lännenmeininkiä.

Enemmistö näyttelyn vierailijoista oli miehiä. Mukana oli joko omia lapsia tai lapsenlapsia. Näytti äkkiseltään siltä, että junat kiinnostivat huomattavasti enemmän miehiä kuin lapsia. Näytteilleasettajat vaihtoivat hyvin äänekkäitä sanankäänteitä maisemista, junista ja taloista. Oli jännää huomata kuinka tosissaan he ottivat pienoisharrastuksensa.

Vierailun aikana selvisi myös, että nämä junat ovat hyvin kalliita. Valmiiksi koottu ja maalattu metallikehikkoinen juna voi maksaa lähes 400€. Se on mielestäni paljon se, nimittäin jos samalla rahalla pääsee useampikin henkilö lentämään Eurooppaan. Toki halvempia muovijuniakin oli tarjolla, sekä käytettyjä malleja, joista uusi pienoisrautateihin hurahtanut voi alkaa koota omaa maisemaansa. Yksi harrastaja olisi myynyt myös palan maisema-alustaansa pois. Hintaa tällä noin metri kertaa metri palasella, olisi ollut 150€ ilman rakennuksia.

Hallissa olisi ollut myös Presidentin vaunu, mutta pienoisnäyttelyn vuoksi, vaunun sisään ei päästy kurkistamaan.

Lättähattu Suomen suvessa. Kuva: Suomen Rautatiemuseo.

Hallin kauimmaisessa nurkassa oli opastauluja joissa kerrottiin Lättähatun historiasta. Tässä vaiheessa nuorimmille lukijoille on kerrottava, että kahdeksankymmentäluvulla (juu, siis viime vuosituhannella) nämä Lättähatut olivat hyvin yleisiä Suomen rautateillä. Ne olivat sulavalinjaisia, siniharmaita vaunuja, joihin ei tarvittu erillistä veturia. Tavallaan nykyisten lähi- ja paikallisjunien edeltäjiä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli tieto, jonka mukaan VR ei pitänyt junille kansansuussa muodostuneesta Lättähattu-nimestä ja koitti nimikilpailun avulla muuttaa ”ikävää” nuorisonimeä paremmaksi. Nimikilpailuun osallistuikin 500 ehdotusta ja voittajaksi valittiin nimi Sinikko. Turha kilpailu, nimittäin Lättähattu-nimitys oli tullut jäädäkseen… Nykyisin Lättähattuja näkee museojunina, joten vieläkin on mahdollista kokea lähtemisen huumaa!

Veturitalliin päästäkseen on kuljettava sama reitti takaisin sisäänkäynnin aulaan ja siitä vastakkaiseen suuntaan. Tässä vaiheessa oli mainio mahdollisuus tarkastaa museokaupan anti. Myynnissä onkin useita matkailijoita kiinnostavia tuotteita. Kotiin lähtikin päiväkirja, jonne voi taiteilla omista matkoistaan kertomuksen kaikkine lisukkeineen sekä paketin Leena-nimistä vastavalmistettua Kouvolan lakua.

Mm. Keittiöpyyhkeitä, tiskirättejä ja juomapulloja olisi tarjolla.

Matkalaukkutarroja.

Somia matkalaukkutagejä.

Siirryimme veturitalliin, jossa on mustan korskeita vetureita vierekkäin eri aikakausilta. Täällä on myös korjaustyöpaja. Päätyosassa on lasten työpajatila, jossa pääsee hieman leikkimäänkin, esim. veturinkuljettajaa. Juuri nyt pajassa oli lisää pienoisrautatieharrastajia, jotka työnäytöksien muodossa näyttivät kuinka pikkuruinen juna valmistuu kolvaten ja maalaten. Minulla menisi tuossa hommassa hermot!

Veturin pohja.

Ulkona on lukuisia pieniä punamultamaalilla maalattuja rautatieläisrakennuksia. Samalla palasin muistoissani lapsuuden kesiini. Muistot heräsivät tuoksuista, juuri näistä tervantuoksuisista ratapölkyistä, joita kevätaurinko Hyvinkään rata-alueella äitienpäivänä lämmitti. Minun mummolani sijaitsi parikymmentä metriä radan vieressä Pohjois-Karjalassa. Ukkini oli VR:llä töissä, kuten lähes kaikki hänen puolen suvun miehet olivat. Ukin veljet, he kun työskentelivät veturinkuljettajina, vetivät junanpillistä aina kun menivät mummolani ohitse. Siellä mennään taas, sanoi ukkini. Liekö tämä matkageeni tullut siltä puolen sukua, kun on aina oltava menossa. Joka tapauksessa mummolani oli juuri tällaisessa punamultaisessa rautatieläisten rakennuksessa, joita täällä Hyvinkäälläkin on. On se mieletöntä kuinka tietyt ulkoiset asiat voivat laukaista valtavan nostalgiatripin!

Pakarintupa pilkottaa puun takana oikealla.

Vanhoja lippukioskeja.

Lähimpänä Veturitallia on pikkuruinen Pakaritupa, johon on tehty söpö kesäkahvila. Sisällä on vain pari pöytää penkkeineen, mutta ulkona on pöytäryhmiä enemmänkin tarjolla. Kannattaa istua pöytään joka on merkitty 1. lk-tunnuksin. 😉 Täältä ja myös museon sisäänkäynnin kassalta on mahdollista ostaa 1€ hintaisia lippuja, joilla voi puksutella koko päivän ajan aluetta ympäri puistoveturin kyydissä (tähän mahtuu aikuinenkin istumaan).

Puistorautatie. Kuva: Suomen Rautatiemuseo.

Lähes pihan perällä on Kasarmi, joka ennen oli rautatieläisten asuinrakennus. Täällä on mahdollista lukea tiukkaa faktaa niin rautatieläisistä, tutustua heidän virkapukuihinsa sekä kasvattaa omaa knowhow:taan Suomen rautateiden historiasta.

Helsingin vanha päärautatieasema.

Nostalgista ajankuvaa Suomen Rautatiemuseosta.

Lähimpänä nykyistä rautatietä on vaalea kaksikerroksinen vanha asemarakennus. Valitettavasti rakennuksessa oli yksityistilaisuus meneillään, joten emme päässeet kurkkaamaan sisälle. Asemarakennus on entisöity vuoden 1873 asuunsa 1990-luvun lopulla. Pääset tutustumaan eri matkustusluokkien odotussaleihin, pieneen kahvilaan sekä asemakonttoriin. Onpa rakennuksessa yläluokan naisille tarkoitettu naistenhuonekin.

Vanha rautatieasema.

Suomen Rautatiemuseo on mukava koko perheen vierailukohde. Se henkii mennyttä maailmaa ja tällainen nostalgikko oli vierailun jälkeen yhtä onnellista hymyä. Museosta on mahdollista tilata isommalle ryhmälle myös toiminnallinen opastettu kierros. Unohtamatta erilaisia tapahtumapäiviä, joita museossa pitkin vuotta järjestetään. Seuraavat tapahtumat kannattaa katsoa etukäteen vaikkapa tämän linkin kautta.

Oletko ollut höyryveturin kyydissä?