Browsing Category

Hanko

Luonnon herkkuja, arjen luksusta sekä romanttisia pitsivilloja

Länsi-Uusimaa, Suomi

Tammisaari ja Hanko yhdistetään usein kuumaan kesäfiilikseen, purjeveneisiin ja regattaan sekä hienojyväisiin hiekkarantoihin, mutta mitä alue tarjoaakaan näin syksyisin kun puiden lehdet muuttavat väriään, ihmiset käpertyvät koteihinsa viltin alle ja illat alkavat pimentyä joulua kohti mentäessä?

Tästä otimme selvää Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:n järjestämällä bloggarimatkalla viime lauantaina.

Keräännyimme seitsemän bloggarin voimin Kiasman edustalle. Aamu oli harmaa ja kello, nooh lauantaiksi hyvin aikainen, joten julmettuja ilonhuutoja ei ilmassa kuulunut. Kiasman eteen kaarsi Friman matkojen minibussi kera todella iloisen oppaan Tuula Kleimanin.

Jos lähtiessä vielä väsytti, matkan aikana uni kaikkosi Tuulan ”käsittelyssä”. Kuten olen aikaisemminkin jo tullut maininneeksi, mikään ei voita asiaansa osaavaa ja omaa alaansa löytänyttä opasta, ja tällainen Tuula todellakin oli.

Talli on rakennettu vuonna 1901.

Stallcafen takana on heti luonto läsnä.

Kartanon pihapiirissä on idyllisiä rakennnuksia.

Matkamme ensimmäinen etappi oli Siuntiossa, Kehlan kartanon mailla sijaitsevassa Stallcafessa. Kahvila on rakennettu kartanon vuonna 1901 valmistuneeseen punatiiliseen talliin. Omalta osaltaan kunnioittamaan niin tallissa eläneitä hevosia kuin kartanolla aikaisemmin sijainnutta indonesialaista teehuonetta. Luit oikein, indonesialaista teehuonetta! Eikä siinä vielä kaikki, kartanossa on aiemmin asunut myös indonesialainen prinsessa! Miksi ja miten hän on tänne Siuntion perukoille kulkeutunut, siitä ei ole tietoa, mutta legenda elää yhä…

Tervetuloa!

Kahvittelijan makuhermoja kutkuttelee yrittäjä Kati Riesenin leipomat herkut.

Vastassa meitä oli kaksi varsin hellyttävää koirulia sekä kahvilan yrittäjä Kati Riesen. Kati kertoi meille pienen aamupalan yhteydessä niin Kehlan kartanon kuin sukunsa historiaa, sekä valoitti yrityksensä tarjoamia palveluita. Mikäli etsit itsellesi ja ryhmällesi mahtavaa vetäytymis- tai juhlapaikkaa luonnonhelmassa ja historiallisten rakennusten ympäröimänä, kurkkaapa infoa lisää Stallcafen sivuilta.

Kahvilan sisutuselementteinä on mm. tallissa olleiden hevosten todistuksia.

Stallcafessa vietetään Lammas-markkinoita 18.11. klo 12.00 – 15.00.

Jatkoimme matkaa Hankoon. Käännyttyämme kantatie 51:ltä Hankoon johtavalle tielle, aurinko näyttäytyi pilvien takaa kuin tilattuna. Auringonsäteet suorastaan nuolivat tien viereisiä lehtipuita ja kullankeltaisia viljapeltoja. Siellä täällä olivat peurat kerääntyneet nauttimaan pelloille apetta. Tällaisena näyttäytyy ”minun” Hankoni, mielikuvissani kaupungissa nimittäin paistaa aina aurinko.

Hankoon saavuttuamme ajoimme suoraan Appelgrenintielle, jota kehystää 1800-luvun puolivälissä rakennetut jumalaiset pitsihuvilat sekä vanhat pensionaatit, jotka ovat mielestäni yksi Hangon ”must-jutuista”.

Ihastelun aikana oppaamme Tuula sivisti meitä; tiesimmekö miksi venäläiset jättivät aikoinaan pommittamatta nämä pitsihuvilat? No, koska niissä asui silloin venäläisiä upseereita. Jos taannoin tapahtui paljon pahaa, niin myös pikkiriikkisen jotain hyvääkin.

Kaarsimme pikkubussin Itäsatamaan, joka oli tänään kovin hiljainen. Rannassa oli jonkun sukellusvälineet kuin odottamassa meren syliin lähtijää. Aikataulussamme oli reilun tunnin pituinen aukko, johon oli suunniteltu pieni jäsenten veryttelytuokio ennen lounasta.

Kiersimme meren sileäksi hiomia rantakalliota, ohitimme Hangon uuden kylpylän sekä poltetun oranssin värisen vesitornin. Kaikkialla oli niin hiljaista ja tyyntä pienestä tihkusateesta huolimatta tai juuri sen takia. Ja kyllä, Hangossakin voi näköjään sataa…

Mieleen tuli, kuinka pääkaupunkiseudun ihmiset eivät ole syksyisin Hankoa löytäneet? Nyt jos koskaan, olisi hyvä aika esimerkiksi pariskuntien romanttiselle irtiotolle. Voisi keskittyä täysillä toisiinsa, hemmotella sitä oikeaa herkullisella ruoalla ja juomalla, tehdä pitkiä päiväkävelyitä pitkin merenrantaa sekä lopulta kohdata yhdessä arki virkistyneenä ja voimaantuneena. Ja vain runsaan tunnin päässä Helsingistä!

Vanhoista makasiineista löytyy kesäisin kavalkadi ravintoloita.

Ravintola Origon sisäänkäynti.

Siirryimme lounastamaan Ravintola Origoon, joka löytyy Itäsataman tunnelmallisista vuonna 1897 rakennetuista makasiineista. Ulkoapäin ravintola Origo ei naapureistaan paljoa eroa, muuten kuin aukiolonsa vuoksi, muut ravintolat ovat nimittäin talveksi laittaneet jo ovensa kiinni. Suosittelen kurkistamaan vuonna 2001 uudet omistajat saaneen Origon sisälle.

Ravintolan tunnelma on suorastaan mystinen.

Olin myyty saman tien. Lähes jokaisella pöydällä tuikki kynttilät valkoisten pellavaserviettien kehystämänä, puhumattakaan oikeista kukista, mutta entäpä ne seinät! Ravintolan seinät ovat kallioista kivijalkaa, ja kivijalan koloihin on aseteltu kynttilöitä kuin linnoissa ikään. Ihanan romanttista!

Makasiini on alunperin toiminut suola- ja voivarastona, joten kivisessä, viileässä ympäristössä voin säilyvyys on varmasti ollut parempi. Kannattaa muuten kurkistaa myös toilettitiloihin, vaikka ei varsinaista hätää olisikaan, siellä nimittäin odottaa kiva yllätys.

Origon herkkutattikeitto.

Tavia vuohenjuustorisottopedillä.

Istuuduimme alas tunnelmalliseen ruokasaliin ravintolayrittäjä Jan Westerlingin ottaessa meidät vastaan. Lounaan aikana hän kertoi meille ravintolansa periaatteista, Hangosta, lähiruoasta sekä tietenkin ravintola Origon herkuista. Saimme maisteltavaksi mm. kermaista tattikeittoa ja herkullista saaristolaislimppua, jonka resepti on valitettavasti salainen, kotimaista tavia vuohenjuustorisotolla sekä créme brûléetä tyrnihillokkeella.

Vaniljainen créme brûléetä tyrnihillokkeella.

Janin ja hänen keittiönsä tarkoituksena oli näyttää meille minkälaisia kulinaristisia herkkuja Hangon alueen luonnosta löytyy, ja mitä tuoreista, kotimaisista raaka-aineista voidaan valmistaa. Ruokalistalta löytyykin sesongin mukaan esimerkiksi riistaa, marjoja, sieniä, lammasta ja tietenkin kalaa. Ravintola onkin kuuluisa runsaasta saaristolaispöydästään sekä lohikeitosta, jota keitetään päivien ajan.

Hangon Kylpyläpuiston Casino.

Kylpyläpuiston maisemat ovat hulppeat.

Raukeina jätimme Janin hurmaavaan ravintolaansa ja lähdimme päiväkävelylle Hangon Itäisen Kylpyläpuiston Rakkauden polulle. Seuraksemme saimme Tarja Aallon Peak Living Oy:stä. Tarja kertoi meille rauhallisen kävelyn lomassa Natural Healing with Nature-ohjelmastaan, Hangon historiasta ja yrityksensä toimintaperiaatteista.

Tässä vaiheessa ”ystäväni” aurinko tuli esille ja kävelyn lomassa nautiskelimme syksyisen auringon säteistä sekä huikeista, alati vaihtuvista merimaisemista.

Seisahduimme hetkeksi laakealle ns. tanssikalliolle, jolloin saimme kuulla, että aikoinaan tämä oli ollut paikka jossa kylpylävieraat olivat aidatulla alueella ottaneet ilmakylpyjä. Niin, sellaisia… 😉

Kallio oli myös paikka jossa emigrantit tanssivat ennen ulkomaille lähtöään. Täältä myös vilkutettiin laivoissa olleille ystäville ja omaisille, jotka lähtivät rapakon taakse paremman elämän toivossa.

40-luvun sota-ajasta on Kylpyläpuistossa jäljellä useita muistutuksia.

Kylpyläpuistossa on näkyvillä myös sotaisempia aiheita; maastosta on löydettävissä neuvostoaikaisia tykkilavoja, betonibunkkereita ja miehistösuojia. Tällä puistolla on siis kosolti historiaa takanaan.

Rannalta löytyy myös hiidenkirnu.

Laskeuduimme lähelle merenrantaa ja löysimme rantakalliosta hiidenkirnun. Kalliolla kiipeilyyn kannattaa muuten varata kunnon jalkineet, ettei satu haveria. Sileä kallio kun voi olla petollisen liukas varsinkin näin syksyisin.

Runsaan tunnin kestäneen päiväkävelyn jälkeen siirryimme takaisin vanhan Casinon vieressä odottaneeseen minibussiimme ja lähdimme ajelemaan kotia kohti.

Hanko on tunnettu Plagenin rannasta sekä vesikarusellista.

Teimme vielä pysähdyksen Tammisaaressa eli nykyisen Raaseporin alueella, nauttien maukkaat iltapäiväkahvit Hotel Sea Frontissa, joka osui sopivasti matkan varrelle Hangosta Helsinkiin kulkevalle tielle. Hotellista on muuten mainiot näkymät Prästvikenille!

Kalastusalus on pysäköitynä Hotel Sea Frontin laituriin.

Mutta mikäs matka se sellainen olisi, joka menee täysin aikataulun mukaan, varsinkin kun on matkabloggaajista kyse! Kaarsimme aivan ex-tempore Tammisaareen ihastelemaan kaupungin viehättäviä katuja ja kujia. Tällaisen historianostalgikon sydän läikähteli vanhoja taloja ja pihapiirejä kurkkiessa. Voi miten ihanan idyllinen kaupunki! Kuin suoraan Elsa Beskowin satukirjoihin piirretty.

Kuva: Tammisaari, Vanhan kaupungin katuja, Visit South Coast Finland /Flickr

Kuva: Tammisaaren vanha kaupunki, Raseborg Tourist Office/Flickr

Kuuluisa Barckenin kuja.

Sieluni silmin voisin nähdä itseni vaeltelemassa pitkin kaupungin katuja. Ja nautiskella Tammisaaren syksyisestä tunnelmasta esimerkiksi Toipilas-maalauksesta tunnetun taiteilija Helene Schjerfbeckin jalanjälkiä seuraten.

Schjerfbeck muuten asui Tammisaaressa vuosina 1925 – 1939. Kaupungissa on mm. Schjerfbeckille omistettu pysyväisnäyttely museokeskus EKTA:ssa, kahvila sekä useampikin muistomerkki.

Meri on ollut aina elintärkeä Länsi-Uudenmaan alueelle.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja jätimme sykähdyttävälle Tammisaarelle hyvästit. Oppaamme Tuula intoutui kotimatkalla kertomaan Tammisaaren historiasta, Raaseporista, Fagervikin ruukkimiljööstä, Mustion linnasta sekä muista merkittävistä paikoista, joita vanhaan perinnemaisemaan kätkeytyy.

Länsi-Uusimaa on kulttuurikehto joka sulkee sisäänsä mitä mielenkiintoisimpia kertomuksia ja tarinoita, kaikille niille jotka irrottautuvat hetkeksi arjestaan ja ovat valmiina ottamaan kerrotut tarinat vastaan.

Blogijuttu on tehty yhteistyössä Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:n kanssa.

 

 

 

 

Lumoava Säihke – Yö partioleirillä

Syndalen, Hanko

Kesällä minulla ja miehelläni oli mahdollisuus osallistua elämykselliselle Uudenmaan Partiopiirin Säihke 2017- piirileirille Hangon Syndaleniin. Ja olihan sinne mentävä!

Jotta edellisen vuoden lyhyeksi jääneen Roihu-suurleirin vierailuharmitus ei toistuisi, varasimme leiriltä oikein yöpaikat Leirihotelli Lumosta.

Säihke 2017 lyhyesti

Säihke 2017-piirileiriä vietettiin Syndalenissa 12.7. – 21.7.2017. Leiri kokosi yhteen noin 2600 Uudenmaan Partiopiirin partiolaista sekä vapaaehtoista. 15.7. olleeseen vierailupäivään osallistui lisäksi vajaa tuhat henkilöä. Partioleiri oli Uudenmaan Partiopiirin kahdeksas piirileiri.

Syndalen on luonnonkaunis paikka.

Säihkyvä Säihke

Valmistautuminen leirille alkoi jo hyvissä ajoin, koska tälle leirille ei noin vain menty käymään. Säihke nimittäin järjestettiin Puolustusvoimien harjoitusalueella Syndalenissa. Näin ollen jokaisen leirille osallistujan piti lähettää henkilötietonsa järjestäjille hyvissä ajoin.

Vierailupäivä aukeni, yllättävää kyllä, aurinkoisena. Ajoimme pääkaupunkiseudulta Hankoon päin varsin ihanassa kesäsäässä. Pysähdyimme välillä vain Raaseporin kauppoihin, leirillä olevalle teinille kun piti viedä lisätarvikkeita kuten hyttyskarkotetta ja juomista.

Reitti Syndaleeniin oli tuttu. Aikoinaan veljeni työskenteli Puolustusvoimissa ja näillä kulmilla sijaitsi Puolustusvoimien henkilökunnan virkistyskäytössä olleet mökit, joilla sitten kävimme veljeäni kesäisin moikkaamassa.

Varsinaista ruuhkaa ei ollut kuin vasta tienristeyksessä, josta käännytään Hangon tieltä Syndaleniin. Ajoimme pienessä letkassa henkilöautojen ja bussien lomassa. Säihkeen vierailupäivään kun olisi osallistumassa leiriläisten vanhempia ja tuttavia lähes tuhannen ihmisen verran.

Auto ohjattiin ampuma-alueelle parkkiin. Vuorossa ilmoittautuminen ja Järvenpään partiolaisten Kiehisten-leirin etsintä. Ennen kuin ehdimme löytää leiriä valtavan leirialueen keskeltä, tyttäreni ystävänsä kera löysi meidät.

Alaleirit oli merkattu näyttävästi.

Kiersimme tutustumassa luonnonkauniilla paikalla sijainneeseen Säihke-leiriin. Jos et ole koskaan käynyt suurilla partioleireillä, niin tässä pieni yllätys. Leiriolosuhteet eivät todellakaan muistuta metsittyneitä alkukantaisia leirejä, vaan ne ovat rinnastettavissa enemmän paremman luokan festarimeininkiin tai pieniin, mutta toimiviin kyläyhteisöihin. Näin myös Säihkeellä oli asian laita. Alueella oli paljon ensiluokkaisessa järjestyksessä olevia (lue: ei haisevia) bajamajoja, yhteistyötahojen kojuja, pieni kioski, partiokauppa, leirisairaala, sauna, vesipuisto, sirkus, jne.

Leiriläiset tiskauspuuhissa.

Säihkeen Leiritoimisto.

Jotkut partiolaiset nukkuvat ”puissa”.

Laivaston Soittokunta lavalla.

Säihkeeltä löytyi myös lava, jolla oli musiikkivoittoisia esityksiä tarjolla lähes koko päivän. Ja mikäpä muukaan kaiuttimista kuului kuin: ”Hankoon, Helsinkiä pakoon soudan, Hankoon”.

Päivä meni kuten partiolaisillakin, nauttien mahtavasta hiekkarannasta, ohjelmapuistoista ja partiofiiliksestä. Se mikä partioleirit erottaa muista festareista, on, ettei näissä ”juhlissa” alkoholia suvaita. Täällä ”juovutaan” aurinkoisesta lomafiiliksestä samankaltaisten seurassa. 🙂

Koitti aika, jolloin päiväksi tulleet vierailijat sekä leirin pienimmät eli sudenpennut ja seikkailijat poistuivat kotia kohti. Leiri hiljeni selvästi. Tässä vaiheessa haimme autosta hieman syrjemmällä leiristä olleelle Leirihotelli Lumolle yöpymistarvikkeemme.

Leirihotellista vastaava oli aivan ihanan huolehtiva naishenkilö. Hän piti meistä huolta koko vierailumme ajan, informoi palveluista ja tulevista ohjelmanumeroista sekä oli aidosti kiinnostunut tekemisistämme. Nämä suuret partioleirit kun eivät onnistu ilman lukuisten vapaaehtoisten aikuisten läsnäoloa. Tässä oli nainen paikallaan!

”Hotellihuoneemme”.

Päheet leirivuoteet.

Valitsimme oman telttamme, ja laskimme kantamuksemme valmiiksi koottuun telttaan. Teltat olivat ihka uusia, leiriä varta vasten kasattuja. Teltan sisällä oli varsinaiset high tech-leirisängyt, joiden väliin laitettiin räsymatto, jotta varpailla olisi kivempi olla. 🙂 Leirisängyt olivat niin mukavia nukkua, että toinen näistä ostettiin meille kotiin mukaan.

Leirihotellin ”huoneita”.

Ehkä tässä vaiheessa voisin kertoa myös sen, että olen varsinainen ”hienohelma”, joten yö teltassa on minulle samalla hyvin eksoottista kuin myös lievästi haastavaa. Mutta mitäpä sitä ei tyttärensä ja uusien kokemusten vuoksi tekisi.

Telttasauna sisältä.

Ilta pimeni, tässä vaiheessa oli mahdollisuus käydä meressä olevassa telttasaunassa kylpemässä, jonne mieheni menikin. Merivesi ei ollut kylmän kesän vuoksi kovin lämmintä, joten kahlaus saunaan oli jo varsin työn ja tuskan takana. Telttasaunan löylyt tosin olivat olleet hyvin pehmeät ja kosteat. Iso suositus, jos vastaava tapaus kohdallenne osuu!

Ilta päättyi lörtsyjä, mustikkapannareita ja tortilloja syöden sekä Suomi 100-tapahtumaan liittyvää valo- ja äänishow’ta seuraten.

Hipsimme auringon viime säteiden valaistessa leirihotellillemme, samalla nuuhkien kylmenevää meri-ilmaa ympärillämme. Oli todella hiljaista. Tosin hotellin viereisellä kalliolla kävi pieni kuhina, kun teinit käsi kädessä istuskelivat auringonlaskusta nauttien. Ihanan herkkää tuo nuori rakkaus!

Öinen Syndalen.

Yö oli kylmä, ja kesken yöunien oli hilpaistava hakemaan leirihotellin huopia lämmikkeeksi. Mereltä nouseva kosteus tuntui ilkeältä. Samalla pääsin osalliseksi auringon ensisäteistä, heinäkuussa kun pimeää aikaa ei kestä kovin montaa tuntia. Olisi tehnyt mieli kääriytyä huopiin ja mennä kalliolle istumaan toivottaen nouseva aurinko tervetulleeksi.

Hipsin kuitenkin telttaan takaisin ja nukahdin vällyjen väliin. Heräsin tuoreen kahvin tuoksuun sekä matalaan jutteluun, kun aamupala oli katettu leirihotellin pöydille. Kuvitelkaapa; aurinkoinen aamu, valmis aamupalapöytä luonnonkatveessa sekä kesäloma! Näistä kaikista ihanuuksista pääsin osalliseksi partioleirillä. 🙂

Kesken aamupalan paikalle löysi myös omat partiolaisemme, joiden kanssa teimme vielä pienen kierroksen leirialueella ennen kesälomareissumme jatkumista.

Leirin vieraskirjana toimi suuri levy.

Hieman haikein tunnelmin hyvästelimme teinimme ja jatkoimme matkaa kohti mielenkiintoista Kemiönsaarta. Voit lukea Rosalan Viikinkikylästä tämän linkin takaa.

Ps. Jos sinulla on joskus mahdollisuus osallistua mukaan suurelle partioleirille, osallistu, on kuulkaas kokemus joka ei heti unohdu!