Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Yhdysvallat

Georgia

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 09.02.2015
Georgiassa on paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa.

Tuulen viemää -elokuva, Martin Luther King Jr., etelän vieraanvaraisuus ja puuvillapellot tulevat monelle mieleen Georgiasta.

Tulot maatalous- ja teollisuustuotteilla

Osavaltio on Yhdysvaltain suurin persikan, maa- ja pekaanipähkinän tuottaja, myös puuvillaa kasvatetaan vielä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka maataloustuotteilla on tärkeä osansa osavaltion tuloista, se on myös etelän johtava teollisuustuotteidenvalmistaja.

Tuulen viemää

Atlantan keskustassa on monta mielenkiintoista kohdetta, kuten Coca-Cola Museum, Centennial Olympic Park ja televisiokanava CNN, johon voi tutustua kiertokäynnillä.

Keskustan läheisyydessä ovat myös Martin Luther King Centre ja Tuulen viemää -kirjan kirjoittaneen Margaret Mitchellin kotitalo. Elokuvassa kuvattua Taran kartanoa ei ole oikeasti olemassa.

Stone Mountain

Atlantalaiset viettävät vapaa-aikaansa Piedmont Parkissa urheillen, lukien tai nauttien piknik-korin antamista. Atlanta on ehdottomasti autokaupunki.

Hyvä päiväretkikohde on Atlantasta 25 kilometriä itään sijaitseva Stone Mountain. Vuoren pintaan on kaiverrettu etelävaltioiden liittoutuman sankareiden Stonewall Jacksonin, Jefferson Davisin ja Robert E. Leen figuurit.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuoren huipulle pääsee köysirataa pitkin. Kirkkaalla säällä huipulta voi erottaa Atlantan keskustan pilvenpiirtäjien huiput.

Alueella on myös mahdollisuus tutustua historiallisiin rakennuksiin ja puuvillankasvattajien taloihin.

Saksalainen vuoristokylä Georgiassa

Atlantan kansainvälinen lentokenttä on koko maan suurimpia lentoliikenteen solmukohtia.

Osavaltion pohjoisosassa sijaitseva pieni Helenin kaupunki on todellinen kummajainen. Kaupungin arkkitehtuuri on suora kopio saksalaisesta vuoristokylästä. Helenissa vietetään syksyllä saksalaiseen tyyliin Octoberfestiä bratwurstia ja olutta nauttien.

Nähtävyyksiä Georgiassa

Atlantan keskusta, Chattohoochee National Forest, Civil War sites (Andersonville, Chickamauga), Fort Federica, Helen, Ocmulgee National Monument, Okefenokee Swamp & National Wildlife Refuge, Savannah, Stone Mountain National Park.

Georgiasta ovat kotoisin muun muassa Kim Basinger, James Brown, Jimmy Carter, Martin Luther King Jr., Gladys Knight, Ted Turner ja Joanne Woodward.

www.exploregeorgia.org
www.georgia.gov

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: SAYL / Welcome to America
Kuva: Flickr / mcclanahoochie

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Route 66 -tie Yhdysvalloissa

Miksi Route 66 on maailman kuuluisin reitti? Alamäki alkoi 80-luvulla – nyt tietä reunustavat hylätyt motellit

Kymmenen faktaa Los Angelesista

Tiesitkö tämän Los Angelesista? 10 erikoista faktaa enkelten kaupungista

Amerikkalainen joulu

Tuttu elokuvista ja tv-sarjoista – tällainen on amerikkalainen joulu

Grand Canyon, Yhdysvallat

Grand Canyon on koettava kerran elämässä – tällainen on vierailu Yhdysvaltain tunnetuimmassa luontokohteessa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja