Browsing Category

Eurooppa

Good luck – Viikonloppu Minskissä

Minsk, Valko-Venäjä

Yksi Euroopan maa joka on ollut kauan aikaa omalla Bucket listilläni, on Valko-Venäjä. Vihdoin tänä vuonna pääsimme halpojen lentojen turvin matkustamaan Valko-Venäjän pääkaupunkiin Minskiin. Tämän linkin takaa voit lukea maahanpääsyvaatimuksista ja rajamuodollisuuksista.

Maa tunnetaan yhdestä Euroopan viimeisistä diktaattoreista. Eri viestintävälineitä seuratessa saa kuvan, ettei maassa ole mitään hyvää. Ja juuri siksi oli matkustettava Minskiin ottamaan asiasta selvää.

Minsk lyhyesti

Minsk sai kaupunkioikeudet vuonna 1499. Ensimmäiset maininnat kaupungista löytyvät historiankirjoista 800-luvulta.

Valko-Venäjä on suurimman osan olemassa oloajastaan kuulunut Venäjälle. Myös liettualaiset ja puolalaiset miehittäjät ovat pitäneet maata ikeen alla.

Kaupunki kärsi pahoja vaurioita toisen maailmansodan aikana. Stalinin toteuttamista puhdistuksista kärsivät myös paikalliset asukkaat. Kaupungin ulkopuolelta löytyy Kurapatyn metsä jossa teloitettiin vuosina 1937 – 1941 kymmeniä ellei satoja tuhansia kaupunkilaisia.

13 kilometrin päässä Minskin kaupungista sijaitsi vuosina 1941 – 1942 myös natsi-Saksan Maly Trastsjanetsin tuhoamisleiri, jossa päivänsä päättivät niin neuvostoliittolaiset sotavangit kuin juutalaisetkin. Nykyisten arvioiden mukaan leirillä surmattiin 40 000 – 60 000 vankia. Leirille tuotiin vankeja junalla ympäri Eurooppaa.

Vuodesta 1994 maata on hallinnut rautaisin ottein presidentti Aleksandr Lukashenka.

Kohteessa

Matkaa lentokentältä Minskin kaupunkiin on 42 km. Taksimatka lentokentältä kaupunkiin maksaa noin 15€. Tiet ovat leveitä ja erittäin hyvässä kunnossa. Matkan varrelle jää erittäin suuri kumpumuistomerkki Mount of Glory. 70,6 metrin korkuinen Kunnian kukkula on omistettu venäläisille sotilaille jotka taistelivat toisessa maailmansodassa.

Puolet matkasta on hyvin suomalaisen näköistä maisemaa, peltoja ja metsiä. Metsäkaistaleiden yhteydessä varoitellaan peuroista sekä karhuista. Toinen puolikas on esikaupunkialuetta joka kasvaa Minskin kaupunkia kohden mennessä.

Esikaupunkialueella on nähtävillä betonisia ns. kerrostalokolhooseja, ja tässä vaiheessa matkaaja hieman hymähtää näkymille. Etukäteen erilaisissa yhteyksissä kun on kaupunkia esitelty paikkana, joka on lähes täysin rakennettu uudestaan. Toisen maailmansodan aikana kaupunki hävitettiin maan tasalle ja Stalinin aikaan kaupunki rakennettiin lähes murusista. Rakentaminen ei suinkaan jäänyt tähän, vaan kaupunkia on uudelleen rakennettu myös Stalinin sortovuosien jälkeen.

Uudelleenrakennus saakin kaupungissa aivan uusia sävyjä. Sodassa tuhotut rakennukset ovat sananmukaisesti rakennettu uudestaan. Aivan kuin Senaatintorilla sijaitsevia rakennuksia olisi kortteleittain rivissä. Kaupungin keskustan yleisilme onkin varsin viehättävä. Tietenkin muutama ”betonibunkkeri” ja pilvenpiirtäjä mahtuu sinne tänne, mutta suurimmalta osin rakennukset ovat isoja, klassisen kauniita ja vaaleita sävytykseltään. Menneiltä vuosilta muistuttavat rakennuksien seinissä olevat koristekuviot kuten tähdet sekä sirppi ja vasara.

Kaupungista löytyy myös viiden tähden hotelli Europe.

Kaupungin läpi kulkevat tiet ovat isoja, juuri sopivan kokoisia massiivisille panssariautoparaateille.  Silmiinpistävää on kuitenkin siisteys, missään ei näy pienintäkään roskaa. Kaupungilla kulkee pareittain siivousyksiköitä jotka keräävät mahdolliset natsat ja paperit, ennen kuin matkaaja kerkeää niitä edes havainnoimaan. Myös katuja pestään tehokkaasti tankkiautoilla.

Etukäteen on saanut myös lukea, ettei kaupungissa tapahdu taskuvarkauksia ja rikollisuus on harvinaista. Minskissä vietetyn viikonlopun aikana ei kertaakaan tullut sellainen olo, että olisi ollut jotenkin uhattuna saati huijattuna. Katukaupustelijoita tai kerjäläisiä ei näkynyt, mutta erilaisia vartijoita ja poliiseja sitäkin enemmän.

Erilaisia patsaita ja taideteoksia on kaupungissa joka paikassa. Myös puistoja ja puukujia on ihailtavan paljon. Valitettavasti käydessämme Minskissä, kevät oli myöhässä parisen viikkoa, joten emme päässeet todistamaan kaupungin vihreyttä tai mahdollista kukkaloistoa.

Ruokailu

Vanhassakaupungissa on varsin trendikkäitä ravintoloita joka sormelle. Ruokaravintoloiden hinnat ovat edullisia. Esimerkiksi Burger Kingin Double whopper-ateria maksoi 3,40€. Monikansalliset pikaruokapaikat ovat löytäneet tiensä jo Minskiinkin.

Valko-Venäjä tunnetaan Euroopan peruna-aittana. Uuniperunoita pekonilla ja metsäsienillä smetanakastikkeella.

Makkara, ribsi ja perunalettu valkokastikkeella.

Paikallinen perinneruoka viinilasillisen kera maksaa noin 6€, riippuen ravintolasta. Kahviloita on joka kadunkulmassa ja leivokset herkullisen muhevia. Leivosten hinta ilmoitetaan sadan gramman mukaan, joten jos otat leivoksen, hinta on luultavasti aivan eri kuin mitä hintalapussa lukee. Isompi kimpale on kalliimpi, pienempi halvempi. Tosin et mene konkurssiin vaikka suklaakakkua lähtisikin mukaan hieman aiottua enemmän…

Varsinaisia must see-nähtävyyksiä kaupungissa ei oikein ole. Tosin kaupungin ulkopuolelta löytyy muutamakin Unescon maailmanperintökohde. Kulttuurinnälkäisten kannattaa ehdottomasti suunnata askeleensa Minskin baletti- ja oopperateatteriin jossa esitetään niin klassikkobaletteja Pähkinänsärkijästä Joutsenlampeen kuin uudempia teoksia. Pääsylippujen hinnat alkaen 1,5€!

Minskiläiset

Minskiläiset ihmiset ovat todella ystävällisiä. Englantia pyritään käyttämään ja trendikkäimmissä paikoissa sitä puhutaan myös jo erittäin sujuvasti. Tietenkin venäjän kielen alkeiden ymmärtäminen ja kyyrillisten kirjainten tuntemus helpottaa asioimista sekä katujen löytymistä.

Paikalliset kahvilat ja ravintolat ovat erittäin länsimaalaisia.

Double Tree Hiltonin yläkerrasta löytyy shamppanjabaari.

Kun kyselimme noin parikymppisiltä skeittaajilta miltä on tuntunut kun maa on auennut ulkomaailmaan, he tuijottivat meitä kummaksuen. He ovat muistaneet maan aina tällaisena. Maana jonka televisioista näkee kymmeniä tv-kanavia, radiosta kuuluu länsimaalaista musiikkia, kadunnurkissa myydään länsimaalaisia vaatteita ketjukaupoissa, paikkana johon ulkomaalaiset turistit tulevat käymään jne. Jos samaa olisi viitsinyt kysyä hieman vanhemmalta minskiläiseltä, vastaus olisi saattanut olla eri. Taksikuljettajan mukaan kun jokainen minskiläinen on poliisi, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin… Politiikka on aihe, josta ei ehkä kannata ensimmäisenä alkaa keskustella paikallisten kanssa.

Kaiken kaikkiaan tykkäsimme kuitenkin kovasti kaupungista. Minsk on nuorekas 30 yliopistonsa ansioista, kaupunkilaiset ovat iloisia ja odottavia tulevaisuutensa suhteen sekä vierailu rajamuodollisuuksia lukuun ottamatta sujui miellyttävästi. Useamman kuin kerran asiakaspalvelutilanteissa sananvaihto päättyi lauseeseen ”Good Luck”. Tänne palataan kesällä uudestaan!

Kokemuksia Valko-Venäjän rajalta

Minsk, Valko-Venäjä

Helmikuussa 2017 Valko-Venäjä höllensi rajavaatimuksiaan 80 maan kohdalta joihin kuuluvat mm. kaikki EU-maat ja Yhdysvallat. Ennen viime vuotta, Suomen kansalaiset tarvitsivat Valko-Venäjälle matkustamiseen viisumin.

Aivan suoraan ei Valko-Venäjälle edelleenkään mennä, vaan on olemassa säädöksiä matkustamiseen jotka kuuluvat seuraavasti:

  • Viisumivapaus on olemassa vain Minskin lentokentälle lentoteitse saapuvia
  • Matkan ei pidä alkaa Venäjältä tai loppua Venäjälle
  • Matkustajalla on oltava voimassa oleva passi
  • Mukana on oltava rahaa vähintään 25 euroa vastaava summa/matkapäivä
  • Matkustajavakuutus joka on voimassa Valko-Venäjällä ja kattaa sairauden aiheuttamat hoitokulut vähintään 10 000 euroon asti.

Mikäli matkailija täyttää asetetut vaatimukset, hän saa viipyä Valko-Venäjällä viisi vuorokautta.

Näillä ohjeilla lähdimme Minskiin.

Rajalla

Lentokoneesta ulos päästyämme bussi kuljetti meidät lentokenttärakennukseen jossa hoidetaan rajamuodollisuuksia. Rakennuksessa on lukuisia virkailijapisteitä, mutta silti passien tarkastelu ja niihin käytetty aika yllätti matkailijat täysin.

Kunkin matkustajan passia tarkasteltiin kaikella hartaudella ajan kanssa. Passi vedettiin ainakin kaksi kertaa sähköisen järjestelmän läpi, tutkittiin infrapunavalossa, rajavartijan toimesta luupilla sekä väännellen ja käännellen sen verran paljon, että näytti siltä, että passin sivut alkavat irtoilemaan. Samalla maahantulovirkailija kyseli seuraavia kysymyksiä englanniksi, erittäin venäläisellä aksentilla:

  • Viisumi
  • Kauanko olet Minskissä?
  • Milloin lähdet?
  • Oletko yksin?
  • Todistus sairausvakuutuksesta (kannattaa pyytää matkavakuutuksesta mukaan englanninkielinen paperi)
  • Rahaa virkailija ei sentään halunnut nähdä

En ole koskaan ollut yhtä kauan syynättävänä kuin tullessani ja lähtiessäni Valko-Venäjältä. Nimittäin sama tarkastelu suoritettiin ennen lentokentän kansainväliselle puolelle pääsemistä, joka ihmetytti vielä tuloakin enemmän. Tosin sairausvakuutuksesta virkailija ei tuolloin enää ollut kiinnostunut.

Kun rajavirkailija totesi passin aidoksi, hän leimasi passin ja toivotti ”Good luck”, joka huvitti syynättyä matkailijaa.

Matkatavarahallista on mahdollisuus nostaa automaatista rahaa tai vaihtaa sitä 2. kerroksessa löytyvässä pankissa, nimittäin Valko-Venäjän ruplia et voi Suomesta vaihtaa mukaasi.

1. kerroksesta löytyy pieni valtion ylläpitämä turistipiste josta hyvällä tuurilla voi löytää muutaman esitteen. Tätä kautta voi myös tilata itselleen luotettavan kuljetuksen itse Minskin kaupunkiin. Kyyti maksaa 35 BYN eli noin 15,00€ (neljä henkilöä). Suurista matkalaukuista tulee erillinen maksu. Turistipisteestä voi varata kaupunkiin myös majoituksen, mikäli sellaiselle on tarvetta.

Minskin lentokenttä sijaitsee varsin kaukana itse kaupungista, 42 km päässä. Matka-aikaa autolla Minskiin kestää noin 45 – 60 minuuttia riippuen muusta liikenteestä. Tiet ovat leveitä ja erittäin hyvässä kunnossa.

Puolet matkasta on hyvin suomalaisen näköistä maisemaa; peltoja ja metsiä. Metsäkaistaleiden yhteydessä varoitellaan peuroista sekä karhuista. Toinen vajaa puolikas on esikaupunkialuetta joka kasvaa Minskin kaupunkia kohden mentäessä.

Minskin kaupunki osoittautui yllättävän viihtyisäksi, viehättäväksi ja ennen kaikkea siistiksi kaupungiksi, siitä tarinaa lähitulevaisuudessa enemmän.

Upea Hallwylin palatsimuseo

Hallwylska museum, Tukholma

Tukholman ytimestä löytyy mielenkiintoinen kohde jossa ehtii mainiosti vierailla myös päiväristeilyjen lomassa, nimittäin Hallwylska museet. Tämä venetsialaisia ja espanjalaisia 1500-luvun vaikutteita saanut rakennus kuului aikoinaan kreivi Walther ja kreivitär Wilhelmina von Hallwylille. Nykyisin kohde kuuluu niiden museoiden joukkoon joihin pääsee kurkistamaan ilman pääsymaksua. Ja olihan se käytävä katsomassa!

Hallwylin palatsimuseo

Hallwylien talo rakennettiin vuonna 1898. Rakennus kaikkine 40 huoneineen ja 2000 neliöineen on arkkitehti Isak Gustaf Claesonin suunnittelema, tosin kreivittärellä kerrotaan olleen sormet suunnitelmissa tiukasti mukana. Talon rakentamiseen ei ollut budjettia ja sen kerrotaankin maksaneen 1,5 miljoonaa kruunua, joka tekeekin Hallwylin yhdeksi Ruotsin kalleimmista yksityistä asunnoista koskaan.

Rouvan kerrotaan olleen voimakastahtoinen ja keräilyvimman huumaama, joten jo ennen palatsin rakentamista esineistöä, mattoja, huonekaluja ja aseita oli ehditty keräämään suurin joukoin. Niin kokonsa kuin fasiliteettiensä puolesta rakennus oli vertaansa vailla oleva yksityiskoti.

Jo rakennusvaiheessa palatsiin tuli sähkövalo, keskuslämmitys, kylmä ja kuuma vesi sekä erilliset henkilö- ja ruokahissit. Hallwylin talon epäilläänkin olleen Ruotsin historian ensimmäinen rakennus joka oli näin hyvin ja nykyaikaisilla mukavuuksilla varusteltu. Talon juhlasaliin mm. rakennettiin hieno ja kallis marmoritakka, mutta sitä ei kerrota käytetyn juuri koskaan keskuslämmityksen vuoksi.

Wilhelminan unelmana oli rakennuksen museoiminen ja tämä lopulta tapahtuikin, tosin kahdeksan vuotta kreivittären kuoleman jälkeen kun palatsi aukaistiin yleisölle vuonna 1938.

Vuodesta 2016 alkaen Hallwylin museoon on päässyt ilmaiseksi katsomaan palatsin juhlakerrosta. Mikäli muut kerrokset ja vaihtuvat näyttelyt kiinnostavat, pääsylipun hinta opastetulla kierroksella on 70 kruunua eli 7€. Audiokuulokkeet maksavat 40 kruunua. Kielivaihtoehtoina on ruotsi, englanti, arabia sekä venäjä.

Museossa järjestetään erilaisia teematapahtumia iltapäiväteestä konsertteihin ja lasten tapahtumiin. Kannattaa seurata museon ilmoittelua. Tarjolla on myös museokauppa joka myy pientä kivaa kotiinvietävää.

Museo on avoinna tiistaista perjantaihin klo 12.00 – 16.00. Keskiviikkoisin klo 12.00 – 19.00, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11.00 – 17.00. Maanantaisin museo on suljettu. Talvisin palatsin sisäpiha ei ole avoinna. Museo ei sovi korkeuserojen vuoksi liikuntarajoitteisille.

Osoite: Hamngatan 4, Tukholma.

Kohteessa

Jo palatsin sisäänkäynti ottaa luulot pois kävijästä, korkeat ja painavat ovet avautuvat sisäkäytävään jossa piilotetuista kaiuttimista kuuluu hevosvaljakon poistuvat askeleet nupulakivikadulla. Kun palatsia alettiin rakentaa, seudun kerrotaan ollen hieman epämääräistä ja epäsuosittua aluetta, toisin on nyt. Alueella sijaitsee Tukholman kalliimpia asuntoja sekä putiikkeja.

Museoon jonotetaan…

Suuret kiviportaat johdattavat palatsiin sisälle, kannattaa nostaa katse holvikattoon, jokainen katon ja seinän yksityiskohta on mietitty tarkasti. Eteisestä pääsee museokauppaan jossa annetaan tarra kiinnitettäväksi rintamukseen. Yläkertaan ei saa viedä reppuja tai isoja laukkuja ja niille onkin tarjolla ilmaiset säilytyslokerikot, jonne samalla kannattaa jättää myös ulkotakki. Rakennuksessa on kaksi wc:tä jotka on uusittu vanhojen toilettien paikalle kellarikerrokseen.

Näyttävä portaikko vie palatsin juhlakerrokseen, portaikon yläpuolelle on ripustettu taidetta eri aikakausilta. Aikoineen kun von Hallwyllit testamenttasivat palatsin Ruotsin valtiolle, erilaisia esineitä luetteloitiin olevan 50 000.

Ja juhlakerroksen voi sanoa olevan todella upea! Jokaisen huoneen kohdalta löytyy telineestä laminoitu esite joka kertoo mihin hienouksiin kannattaa kussakin huoneessa erityisesti tutustua.

Suuret kristallikruunut antavat himmeää valoa tummilla verhoilla ja arvopuupaneeliseinillä sisustettuihin huoneisiin. Osa huoneista ja saleista näyttää siltä kuin tilasta oli juuri poistuttu. Onpa tupakkahuoneen tuhkakupissa sikarikin vielä odottamassa polttajaansa.

On erikoista, että kyseinen palatsi rakennettiin kahdelle ihmiselle, kun jo tässä kerroksessa on tilaa niin paljon, ettei toista välttämättä koko päivänä näkisi jos niin haluaisi.

Pariskunta sai neljä tytärtä, joista yksi menehtyi jo aivan pienenä. Kolme jäljelle jäänyttä olivat jo naimisissa ja asuivat toisaalla perheidensä kanssa kun vanhemmat rakensivat Hallwylien palatsin. Ja juuri tämän vuoksi talo myös lahjoitettiin Ruotsin valtiolle, tyttäret kun eivät sitä tarvinneet.

Erityisen hieno kokonaisuus on pari sataa vuotta vanhojen itämaisten mattojen peittämä ja kultaisen hohteen sävyttämä juhlasali! Mielikuvitus alkaa hyrrätä vieläkin isommissa kierroksissa kun museo-oppaat, jotka muuten ovat pukeutuneet vanhahtaviin asukokonaisuuksiin, käynnistävät flyygelin vieressä piilossa olevan musiikkisoittimen. Flyygelisointujen kajahtaessa ilmoille tulee mieleen, että kyllä täällä on kelvannut juhlia. Tosin juhlasalia kerrotaan käytetyn harvoin.

Viereisessä kolmen huoneen kokonaisuudessa kreivi vieraineen on voinut nauttia elämästään tupakka-, ase- ja biljardihuoneen kera.

Biljardihuoneen takaa löytyy vielä posliinihuone, jonka vitriineissä meissenit ja muut arvokkaat särkyvät astiastot ovat kaiken kansan ihailtavana.

Juhlakerroksen ehkä vaatimattomin tila on ruokasali, jossa pariskunta ruokaili arkisin. Ei niin, että tällaista huonetta löytyisi nykyisin oikein mistään, mutta sisustus on selkeästi hillitympää. Salin katseenvangitsijana toimii suuri kattokruunu joka on ostettu kirkosta Hallwylin palatsiin.

Hallwylin palatsia mainostetaan taidemuseona, mutta se tarjoaa myös silmäyksen erittäin varakkaan pariskunnan 1900-luvun alun elämään. Juhlakerroksen näkeminen voittaa monen pääsymaksullisen museon antimet, ja jättääkin varauksen koko rakennuksen tutkimiseen joskus lähitulevaisuudessa. Palatsi sopii kaikille vanhoista tarinoista ja rakennuksista kiinnostuneille sekä niille jotka haluavat edes hetken tuntea elävänsä kuin vanhat kultakauden Hollywood-tähdet. Upea ja ainutlaatuinen Hallwylin palatsimuseo on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka!

 

Belfastin muraalit

Belfast, Iso-Britannia

Viimeisessä Irlannin saaren postauksessa on esittelyvuorossa Belfastin muraalit. Vaikka muraalit eli seinämaalaukset enimmäkseen muistuttavat Pohjois-Irlannin surullisesta lähimenneisyydestä, olisi suorastaan varsinainen tylsimys, jos niitä ei kävisi paikan päällä olessa katsomassa.

Belfastin muraaleissa on edustettu koko maailma; mukana on kuva RMS Titanicin kapteenista Smithistä jalkapallojoukkueisiin sekä poliittisista maalauksista kaljamainoksiin. Eli toisin kuin alun perin olin luullut, muraaleissa ei ole kyse pelkästään sodasta ja aseista tai muistella vuosikymmeniä kestäneissä kahinoissa kuolleita ystäviä ja tuttavia. Toki näitäkin on.

Myös nykyaika jyrää seinämaalauksissa, mukaan on tullut oikeastaan graffiteiksi luokiteltavia kuvia sekä yksinkertaisia tagejä kuten ”Joe was here!” Mutta oikeat muraalit tunnistaa jo kaukaa… Maalauksia on niin rauhanmuureiksi kutsutuissa seinämissä kuin talojen seinissä.

Muraaleita voi löytää muun muassa seuraavilta kaduilta: Lower Newtownards Rd, Divis Street, Lanark Way, Shankill Rd, Northumberland Street, Cupart Way sekä Murals Squarelta.

Mahdollista on kulkea pitkin poikin Belfastin katuja tai osallistua mukaan erilaisille muraaliretkille. Kestot ja hinnat vaihtelevat, tässä yksi esimerkkipaketti.

Muraalit puhukoon puolestaan!

Kannattaa vilkaista tästä myös muita vinkkejä Belfastiin!

 

Irlannin historian havinaa Battle of Boynessa

Boynen taistelualue, Irlanti 

Noin viidenkymmenen kilometrin päässä Dublinin keskustasta Boyne-joen varrelta löytyy Boynen taistelualue. Lähdimme ottamaan selvää mistä kyseisessä nähtävyydessä on kyse.

Battle of Boyne lyhyesti

Battle of Boyne käytiin osana vilhelmiläissotaa Irlannissa vuonna 1690. Käytännössä katolilaiset kuninkaan Jaakko II:n (James II) johdolla ja protestantit kuninkaan Vilhelm Oranialaisen (William) johdolla taistelivat toisiaan vastaan. Protestantit voittivat Boylen taistelun.

Sotatantereella soti yhteensä 61 000 sotilasta, joista taistelupäivän aikana menehtyi noin 1 500 miestä. Irlannin maaperällä ei ole ennen tätä tai tämän taistelun jälkeen nähty yhtä noin isoa määrää sotilaita yhtäaikaisesti.

Entisellä taistelukentällä on nykyisin Battle of Boyne museokeskus hienoine puistoalueineen. Voit tutustua karttaa tästä Walkways Map. Joka vuosi 12.7. museokeskuksen alueella vietetään Boynen taistelun muistojuhlaa.

Battle of Boyne-alue kuuluu osana Irlannin perinnekohteisiin. Voit tämän linkin kautta tutustua myös muihin maan perintökohteisiin.

Museokeskus on avoinna vuoden ympäri: toukokuusta syyskuuhun klo 9.00 – 17.00 ja lokakuusta huhtikuuhun klo 9.00 – 16.00.

Puistoalueelle, teehuoneelle sekä erilaisille kävelyreiteille on mahdollisuus mennä ilman veloitusta. Museokeskuksen pääsymaksu on 5€/aikuisilta, 3€/lapsilta sekä 13€/perhelippu.

Kohteessa

Tällä kertaa on sanottava, että emme tienneet yhtään, minkälaiseen kohteeseen olimme oikein menossa. Kohde oli merkattu turistikarttaan suositeltavana nähtävyytenä ja koska meillä oli auto käytössä, halusimme käydä jossain kohteessa joka olisi hieman Dublinin sykkeestä sivussa. Battle of Boynelle pääsee myös linja-autolla. Katso yhteydet tästä.

Päästyämme moottoritieltä pienelle idyllisen kapealle tielle, nautimme Irlannin maalaismaisemista. Lähestyessä kohdetta saimme samalla todistaa pienehköjä lehtipuumetsiäkin koska läheinen joki piti huolen maan rehevyydestä.

Myöhemmin huomasin nähtävyyden infoista, että kohteeseen on märkinä kuukausina lähes mahdotonta mennä koska joki tulvii helposti yli äyräittensä. Nyt ei onneksi ollut niin märkää ja pääsimme ajamaan aina kohteeseen asti.

Ensin vastaamme tuli portti portinvartijan taloineen. Tästä kohdin kapea tie vei kohti kolmikerroksista kartanomaista Oldbridgen rakennusta kuin parhaimmissa englantilaisissa pukuepookissa konsanaan. Aurinko vilkkui pilvien takaa ja tammikuinen ruoho sädehti auringossa vihreänä ja uutta elämää ennustavana.

Lähellä kivikartanoa on parkkipaikka johon voi jättää autonsa ilman veloitusta parkkiin. Vieressä on kartanon vanha tallirakennus jossa on mahdollista puuteroida nenänsä nykyaikaisessa, mutta kylmässä wc:ssä.

Tämän reissun aikana kyseiseen asiaan oli jo ehtinyt tottua, nimittäin todella monessa Pohjois-Irlannin ja Irlannin yleisessä toilettitilassa ei ole lämmitystä tai se on niin viileällä, ettei pytyllä viihdy yhtään hätäänsä kauempaa. En tiedä miksi näin on, mutta tulee meidän kylmän kesän huussikokemukset mieleen. Vierailupäivänäkin oli Boyne-joen varrella alle 10 astetta lämmintä ja saman verran wc-tiloissa, joten kovin vilpoista oli.

Päätimme jättää museorakennuksen väliin, vaikka hienot tykkireplikat kutsuivat avoinna olevalle rakennuksen ovelle. Rakennuksessa pääsee tutustumaan virtuaaliesityksenä Battle of Boyne-taisteluun sekä erilaisiin 1600-luvun aseisiin ja pukuihin.

Oldbridgen kartano on muuten rakennettu vuonna 1740, joten myös talo on jo elämää nähnyt hyvällä tavalla. Kartanon rakennuttajan John Coddingtonin isä ja setä taistelivat kuningas Vilhelmin joukoissa upseereina.

Mikäli sinua kiinnostaa Irlannin  sotahistoria ja erityisesti tämä taistelu, käy ihmeessä tutustumassa taistelun yksityiskohtiin tämän linkin takaa.

Meitä kiinnosti enemmän hieno Viktorian aikainen sekä geometrisesti leikattu puutarha. Teehuoneesta voi katsella puutarhureja työssään kun he leikkaavat millimetri tarkasti puita kuosiinsa. Paviljongin nurkalla ihana ruskearaidallinen kissa kaipasi hellyyttä auringon säteiden lämmittäessä hänen karheaa turkkiaan. Heti löysi sopivan rapsuttelu-uhrin…

Päärakennuksen edestä aukeaa ruohokenttä jota voi tuijotella kuin aavaa merenulappaa ikään. Kentän ympärillä kasvaa suuria vanhoja jalopuita. Kentällä viihdyttivät itseään kaksi nuorta miestä joiden koirulit juoksivat vapaana pallon perässä. Samaisen kentän vierustalla luki kylteissä, että koirat pitäisi pitää kytkettyinä…

Hieman vaikeaa on kuvitella tänne 61 000 sotilasta korskeine hevosineen, pärisevine rumpuineen ja tykkisavuineen. Ja mikä meteli täällä onkaan kuulunut!

Kävelyreiteillä oli yllättävän paljon liikennettä vaikka oli arkipäivä. Ja mikä näin suomalaiselle oli eriskummallista, vastaantulijat tervehtivät vastaantulijoita. Oli kyse nuoremmista lenkkeilijöistä tai tweedtakkiin pukeutuneista selvästi hieman paremman väen vanhemmista ihmisistä.

Lyhyin kävelypolku on puolen kilometrin pituinen, pisimmän ollessa 3,6 km. Polkupyörillä tänne ei ole asiaa. Voin vain kuvitella miltä täällä näyttää hieman keväämmällä, kun puut ja pensaat ovat saaneet lehtensä ja maa on kukassa. Olisi varmasti varsin mainio paikka pienelle tai isommallekin eväsretkelle.

Jos siis haluaa ottaa irtioton Dublinin kaupunkimaisesta ympäristöstä, tule Boyne-joen varrelle nauttimaan Irlannin ainutlaatuisesta ja hieman kuninkaallisesta Boynen alueesta. Vakuutan, että tällaista et Suomesta löydä!