Browsing Category

Eurooppa

Unescon maailmanperintökohde: Delphi

Delphi, Kreikka 

Tämän kesän Kreikan roadtripillä vierailimme useassa maan Unescon maailmanperintökohteessa. Jos edellinen juttu reissusta on jäänyt lukematta, voit lukea vierailustamme Olympian kylässä tämän linkin takaa. Olympiassa katsotaan alkaneen Antiikin Olympiakisat. Tämä juttu vie meidät kuitenkin oraakkeleistaan tunnettuun antiikin aikaiseen Delphin kaupunkiin.

Delphin kaupunki lyhyesti

Delfoi tai latinaksi Delphi oli antiikin ajalla maailmankeskus. Arkeologisissa kaivauksissa löytyneet myöhäisimmän merkit asutuksesta Delphissä ovat 1100 eaa.

Delphissä kukoisti oraakkelikultti ja kaupunki toimi Kreikan uskonnollisena keskuksena. Delphin oraakkeli toimi Apollonin temppelissä ja ohjasi niin kansalaisia kuin vallanpitäjiä uskonnollisissa sekä hallinnollisissa asioissa kuten siirtokuntien perustamisessa. Oraakkelilta tultiin kysymään neuvoa myös sotaan liittyvissä asioissa ja moniselitteisistä vastauksista tehdyt toimenpiteet sujuivat usein hyvin menestyksekkäästi. Tosin Apollonin temppeliin ei pääpapitar Pythian lisäksi muilla naisilla ollut asiaa, vulkaanisissa kaasuissa tehdyt ennustukset luettiin vain miehille.

”Apollon tietää kaiken määränpään ja kaikki siihen johtavat polut, keväällä puhkeavien lehtien lukumäärän, meren aaltojen ja jokien juoksun sekä tuulenpyörteiden kuljettamien hiekanjyvästen määrän. Hän tietää, mitä on tulossa ja syyn siihen, miksi.”

-Kreikkalainen runoilija Pindaros-

Useiden vuosisatojen ajan Apollonin äänenä ja ylipapittarena Pythia toimitti pääennustajan virkaa. Parhaimmillaan Pythioita oli peräti kolme kerrallaan. Ensimmäiset papittaret olivat nuoria neitsyitä, mutta erään ikävän raiskaustapauksen jälkeen, nuorten naisten tilalle alettiin valita pääpapittariksi 50-vuotiaita naisia.

Papittarien valintaprosessi oli yksinkertainen, mahdollisten Pythioiksi haluavien päälle pirskoteltiin kylmää vettä. Ne joiden iho ei reagoinut veteen vilunväreillä, tuli valittua loppuelämäkseen Apollonin palvelijattariksi, joilla oli kosolti etuoikeuksia kuten he olivat vapaita verotuksesta, saivat osallistua julkisiin tilaisuuksien, lisänä hyvä palkka, elatus sekä asunto. Varsin mainio tilaisuus naisille, jos ei tulivuoren kaasujen hengittämistä oteta huomioon!

Delphissä järjestettiin myös Python nimisiä urheilukisoja jotka olivat Olympian jälkeen suurimmat kisat silloisen Kreikan maaperällä.

Nykyisin Delphi toimii yhtenä mielenkiintoisimmista arkeologisista nähtävyyksistä Kreikassa.  Delphi on ollut vuodesta 1987 Unescon maailmanperintökohde. Raunioalueen lisäksi tarjolla on vuonna 1903 perustettu Delphin arkeologinen museo jossa on esillä 14 salissa viereiseltä raunioalueelta löytyneitä esineitä ja patsaita. Museo on yksi tunnetuimmista ja eniten vieraita keräävistä Kreikan museoista.

Delphin arkeologinen alue on avoinna lähes joka päivä, maanantaina klo 10.00 – 17.00. Tiistaista sunnuntaihin klo 8.00 – 20.00. Sisäänpääsy alueelle sulkeutuu 20 minuuttia ennen porttien sulkemista. Katso tarkemmat tiedot täältä.

Arkeologisen alueen sekä museon yhteislipun hinta on 12€. Alueella on myös pieni ravintola, posti sekä matkamuistomyymälä.

Osoite: Delphi, Τ.Κ. 33054, Delphi.

Unescon maailmanperintökohde: Delphi

Ajelimme Ateenasta vuokra-autolla Delphiin. Sisämaahan käännyttyämme tie muuttui kapeaksi ja se mutkitteli pitkin vuoriston rinteitä. Delphiin päästyämme Delphin arkeologinen alue kylpi ilta-auringossa. Viereisillä parkkialueilla oli muutama turistibussi sekä henkilöautoja.

Olimme varanneet hotellihuoneen viereisestä Delphin kylästä. Kylä on täysin keskittynyt palvelemaan arkeologisella alueella vierailevia turisteja ja on täynnä pikkuruisia muutaman huoneen hotelleja ja majataloja sekä perhe-omisteisia ravintoloita.

Kylästä näkee, että nykyinen Delphin kylä on joskus ollut isompikin turistikeskus, joka on menneen laman myötä kärsinyt huimasti. Sen verran paljon suljettuja liikkeitä ja myytävänä olevia kiinteistöjä kylässä edelleen on.

Majoituimme Pan hotelliin joka on kolmen tähden siisti hotelli. Huone oli kyllä kuppasen pieni, ja designiltaan vanhahko. Mutta näköala on huippuluokkaa ja sängyt sekä aamiaispöytä vallan mainiot noinkin pikkuruiseen hotelliin. Hotellista on 500 metriä arkeologiselle alueelle, joten se toimii mainiona tukikohtana vierailulle.

Jätimme auton hotellin edustalle parkkiin ja kävelimme ripeää tahtia läpi kylän, aina arkeologiselle alueelle asti. Viimeiset kymmenet metrit kävelytie kulkee arkeologisen alueen vierustalla, puiden katveessa mukavasti auringolta suojassa. Kävelytiellä makailee niin laiskoja koiria kuin kissojakin heinäsirkkojen siristäessä taustalla.

Delphin arkeologinen alue

Sisäänpääsyliput ostettuamme alkaa kipuaminen ylös kukkulan rinnettä. Jos olet menossa Delphiin kesällä, suosittelen tulemaan arkeologiselle alueelle joko aamupäivällä tai illalla kun aurinko ei enää niin kuumasti porota. Kiipeämisessä on hommaa kylliksi ilman 40 asteen paahdettakin.

Alueella on lukuisia rauniorykelmiä joiden vierellä on opaskyltti myös pistekirjoituksella joista saa luettua tärkeimmät faktat kustakin alueen rauniosta. Arkeologinen alue koostuu itse asiassa kahdesta erillisestä pyhäkköalueesta; Apollonin pyhäkköalueesta ylempänä kukkulalla sekä tien toisella puolella laaksossa sijaitsevasta Athene Pronaian pyhäkköalueesta. Jätämme suosiolla Athenelle omistetun alueen tutkimisen seuraavaan päivään.

Teatterin rauniot mahtavilla näköaloilla.

Stadionin rauniot.

Apollonin pyhäkköalueen päänähtävyydet ovat Apollonin temppelin rauniot, teatteri sekä stadion. Puhumattakaan huikeista maisemista jotka rinteeltä aukeavat Parnassos-vuoristoon!

Maisemien lisäksi sydäntä heläytti pikkuruiset kissanpennut jotka nousivat ihmettelemään maailmaan raunioiden kätköistä. Pennut keräsivät nopeasti yleisöä ympärilleen ja alueen vartijaopas tuli kertomaan, että edellisellä viikolla pentujen emo oli kuollut villikoiran hampaissa. Sen jälkeen oppaat olivat ottaneet emon roolin ja kävivät syöttämässä pentuja ennen vuoron alkua ja vuoron jälkeen.

Miesopas rapsutteli noin 7 viikkoisten pentujen päätä ja oli hieman hämmentynyt ihmisten osoittamasta mielenkiinnosta. Toinen satsi, tosin isompia kissanpentuja olisi toisaalla rauniossa. Mutta näiden pienten kanssa oli oppaalla isompi huoli, koska kivien kätköissä luikertelee myös käärmeitä, joille noin pikkuiset mutta uteliaat kissanpennut ovat varsin helppo saalis. Meinattiin ottaa pari söpöliiniä kassiin mukaan!

Apollonin temppelin rauniot.

Apollonin temppelistä on jäljellä muutama pylväs sekä kivinen pohja. Teatteri on huomattavasti paremmassa kunnossa. Stadionille päästäkseen pitää kivuta koko rinne ylös, matkalla ohitetaan alue jossa tälläkin hetkellä suoritetaan arkeologisia kaivauksia. Tosin kuvaa arkeologeista ei saanut ottaa.

Raunioalue on kyllä käymisen arvoinen, kaunis paikka vaikka ei niin Kreikan historiasta olisikaan kiinnostunut. Parasta olisi jos vierailun aikana olisi asiantunteva opas mukana, näin rauniot ja niiden tarinat saisivat syvempiä merkityksiä.

Delphin arkeologinen museo

Ehdimme vierailla myös Delphin arkeologisessa museossa. Museon tehtävänä on alusta lähtien ollut tarjota tila ranskalaisten arkeologien Delphin alueella suorittamissa kaivauksissa löydetylle esineistölle. Museota on monta kertaa vuoden 1903 jälkeen uudistettu, viimeisin remontti valmistui vuonna 1999.

Ilmastoidussa museossa on paljon nähtävää ja onneksi arkeologisissa kaivauksissa löytyneille esineille on annettu tilaa, eivätkä vitriinit pursuile ”yli” menneen maailman esineistöä. Museovierailuun kannattaa silti varata aikaa parisen tuntia.

Kleobiksen ja Bitonin kuros-patsaat.

Museon ehdottomasti hienoimmat esineet ovat valtavat patsaat, joiden kivisissä kyljissä näkyvät lihasten muodot. Esimerkkinä Kleobiksen ja Bitonin kuros-patsaat jotka löytyvät salista nro III sekä Naksoslaisten sfinksi salista nro V. Myös kultaiset koristeet ja pronssiset ihmisten kokoiset patsaat ovat näyttäviä.

Delfoin ajomies-patsas.

Kannattaa esimerkiksi vilkaista harvinaista pronssista Delfoin ajomies-patsasta salissa nro XIII. Museossa voi muuten vapaasti valokuvata ilman salamaa.

Matkamuistomyymälä on harvinainen siitä, että myynnissä on lähinnä isoja esineitä. Lähinnä kopioita museon kokoelmista ja kreikan kielisiä, antiikin historiaan liittyviä kirjoja.

Athene Pronaian pyhäkköalue

Seuraavaan päivään jätetty Athene Pronaian pyhäkköalue on nopeasti nähty. Alue on pieni (150 metriä ja leveys noin 50 metriä) verrattuna ylhäällä olevaan Apollonin pyhäkköalueeseen. Alue on selvästi huonommassa kunnossa. Pyhäkkö oli aikoinaan omistettu Athene Pronaialle, ”temppelin edessä asuvalle Athenelle”.

Alueen merkittävimmät rakennukset ovat Athene Pronaian temppeli sekä Tholos eli pyöreä rakennus, jonka käyttötarkoitusta ei tunneta. Alueelta tehdyt löydöt viittaavat siihen, että alueella on palvottu jo varhain jonkinlaista äitijumalatarta.

Tholos.

Hienoin alueen viidestä rauniosta on ehdottomasti pyöreä Tholos jonka edustalla lähes jokaisen matkailijan ”on otettava” pakollinen selfie…

Tästä matkamme jatkui Joonianmeren rantoja myötäillen eteenpäin. Seuraavassa Kreikkaan liittyvässä osiossa vierailemme Ateenan Akropoliksessa.

 

Mannerheimin jalanjäljillä Puolan Mamerkissä

OKH-komentokeskus, Mamerki Puola 

Puolan luonnosta löytyy useita merkkejä yli 70 vuotta sitten rakennetuista kolmannen valtakunnan rakennelmista ja komentokeskuksista. Kävimme taannoisella Pohjois-Puolan roadtripillä katsomassa muutamaa tällaista bunkkerialuetta. Tämän kertainen blogijuttu kertoo Masurian järvialueelta löytyvästä OKH-komentokeskuksesta (Oberkommendo des Heeres) eli Maavoimien esikunnan komentokeskus Mamerkista (saks. Mauerwaldista).

Mamerkin historiaa

Mamerkin komentokeskusta alettiin rakentaa hyvien kulkuyhteyksien päähän Masurian järvialueelle vuonna 1940. OKH:sta käsin johdettiin Saksan Itärintamalla käytyä sotaa. Alueelle rakennettiin 250 rakennusta joiden joukossa oli mm. 30 betonista bunkkeria. Mamerkin bunkkereiden suunnittelijoiden joukossa kerrotaan toimineen myös itse Adolf Hitlerin.

OKH:n komentokeskuksesta johdettiin 40 kenraalin voimin mm. 22.6.1941 aloitettua hyökkäystä koodinimeltään Operaatio Barbarossa, jossa yli kolme miljoonaa Saksan armeijan sotilasta (pohjoinen, keskusta ja eteläinen armeijaryhmä) hyökkäsi rajan yli Neuvostoliiton puolelle.

Hitler vieraili komentokeskuksessa neljä kertaa. Hitlerin matkakumppanina Mamerkissä oli Italian diktaattori Benito Mussolini kolmen vierailun ajan. Vuoden 1941 – 1942 vierailijoiden joukossa oli myös Unkarin diktaattori Miclos Horthy, Romanian pääministeri ja diktaattori Jon Antonescu sekä Suomen sotamarsalkka ja päällikkö Carl Gustaf Mannerheim.

Vuonna 1945 natsit lähtivät kiireellä Mamerkistä ehtimättä räjäyttää aluetta, joten näinä päivinä kaikkien historiasta kiinnostuneiden on mahdollista päästä vierailemaan laajalla alueella sekä myös muutaman bunkkerin sisällä.

Mamerkissa on bunkkereiden lisäksi nähtävillä maailman ainoa museo joka käsittelee Itä-rintaman tapahtumia sekä saksalaisten että venäläisten kannalta. Nähtävillä on myös kopiot U 42-sukellusveneestä, natsien ufo-viritelmästä Haunebuu III:sta ja natsien ryöstämästä Meripihkahuoneesta, erilaisia aseita sekä 36 metriä korkea näköalatorni jonka huipulta näkee kirkkaalla säällä varsin kauas Masurian järvialueen yli.

Mamerki on avoinna ympäri vuoden. Kesäkautena 30.9. asti klo 9.30 – 18.30. Pääsyliput maksavat: 17 pln/aikuiset (4,25€) ja 12 pln/lapset (3,02€). Parkkipaikkamaksu on 5 pln. Vain käteinen raha käy!

Opastuksia saatavilla puolaksi, saksaksi, ranskaksi sekä englanniksi.

Mamerki löytyy sijainnista: 54,185556, 21,650278.

Peltoja ja bunkkereita

Ajellessa kohti komentokeskusta ei voi olla ihastelematta Puolan maaseutua. Maissi- ja heinäpeltoja tuntuu olevan lähes silmänkantamattomiin. Kapeiden mutta hyvässä kunnossa olevien teiden vierustoilla kasvaa vanhoja jalopuita, jotka kehystävät tietä paahtavalta auringolta. Myös Puolassa on tänä kesänä (2018) ollut kuuma ja jo aamupäivästä lähtien lämpömittari kipuaa 30 asteeseen.

Totuuden nimissä on kerrottava, etten ennen Puolaan tuloa ollut edes kuullut OKH-komentokeskuksesta. Sain työkaverilta vinkin varsin pätevistä Suomen Sotahistoriallisen Seuran Sotahistorialliset kohteet-sivustosta (kiitos vinkistä Jussi!) ja niitä selaillessa myös meidän roadtrip-suunnitelmamme saivat muutaman kohteen osalta täydennystä.

Paikan päällä selvisi ettei kaikkien vierailijoiden epätietoisuustilanne kohteesta ollut suinkaan sama, nimittäin Mamerkin parkkipaikka oli suorastaan tupaten täynnä lähinnä lomailevia puolalaisia ja saksalaisia perheitä.

Alue jakaantuu kartalla kolmeen selkeään osaan, jotka saksalaiset ovat nimenneet seuraavasti; Miasto Brygidy, Quelle ja Fritz. Lipunmyynnin vieressä on Miasto Brygidy eli kaksi bunkkeria ja tunneli sekä museo sukellusveneineen ja torneineen. Päätien varressa metsän suojassa on Quelle eli viisi isompaa bunkkerijärkälettä. Lisäksi Fritz-alue on metsän siimeksessä. Fritzin alueella on lukuisia erikokoisia bunkkereita.

Bunkkerin sisällä

Lippukojun vierestä polku vie ensimmäisen bunkkerin (Miasto Brygidy) sisälle jossa pimeässä kaltereiden takana on mm. mallinukkeja jotka on puettu erilaisiin Saksan armeijan univormuihin.

Kosteus ja vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja puvuissa on selvästi havaittavissa homeläikkiä. Lukuisat opastaulut kertovat tarinaa bunkkereista, niissä työskennelleistä ihmisistä sekä yleensäkin saksalaisista ihannoimatta kuitenkaan natsi-Saksan periaatteita. Kaltereiden takana on myös saksalaisilta jälkeensä jääneitä tavaroita kuten aselaatikoita.

Bunkkereiden välissä kulkee 30 metriä pitkä tunneli.

Bunkkereiden välisessä kellarissa kulkee kapea, ahdas ja pimeä 30 metriä pitkä yhdystunneli seuraavaan bunkkeriin. Käytävän pohjalla on vettä joka loiskuu tunnelin katettujen lautojen alla. Ylös tunnelista päästyämme bunkkerin sisätilan täyttää ilmahälytyksen äänet.

Yhteen bunkkerin sopukoista on laitettu istumaan Hitleriä kovasti muistuttava mallinukke, hänen ylleen on kurottautunut zombienaamari. Opastaulussa muistutetaan Sudenpesässä (Wolfsschanze) tapahtuneesta Hitlerin salamurhayrityksestä sekä hänen lopullisesta päätöksestään vain yhdeksän kuukautta epäonnistuneen murhayrityksen jälkeen.

Museo, torni ja U42-sukellusvene

Reitti jatkuu ulkona noin puolen kilometrin päässä ensimmäisistä bunkkereista. Matkan varrelle jää metsittynyt kaistale ja jos oikein tarkasti katsoo, näkee siellä täällä rakennusten perustuksia sekä pienempiä bunkkereita. Nämä rakennelmat on kuitenkin metsä ottanut syleilyynsä, eikä mahdollisuutta niiden tutkimiseen oikein ole. Paitsi jos mukana ovat pitkät saappaat sekä viidakkoveitsi.

Metsästä löytyy bunkkereiden jäännöksiä.

Polun päässä sijaitsee museo, jonka oleellinen osa on sukellusvene. Sukellusvene haarautuu museosta omaksi ulokkeeksi. Museon sisälle astuttaessa heti oviaukossa on pieni myyntitiski josta voi ostaa mm. jäätelöä, käsikranaattien kopioita sekä avaimenperiä jotka on tehty vanhoista hylsyistä.

Rakennuksen hallissa on kuvallisia opasteita OKH-toimintakeskuksen toimintavuosista sekä natsien hyökkäyksistä Euroopan eri alueille. Myöskään näissä opastauluissa ei ihmisiä ole unohdettu. Lähempään tarkasteluun on otettu neljä saksalaista upseeria, joiden kohtalon käänteistä on museossa kerrottu mielenkiintoisesti mutta lyhyesti. Joukossa on mm. Tom Cruisen Valkyrie-elokuvassa esittämä upseeri ja operaation ”pääarkkitehti” Claus von Stauffenberg, joka Sudenpesässä epäonnistuneen Hitlerin salamurhayrityksen jälkeen teloitettiin Berliinissä vuonna 1944 kera kolmen operaatio Valkyrien suunnitteluun osallistuneen kollegan kanssa.

Museon ylätasanteella on lisää mallinukkeja jotka on puettu varsin näyttäviin sotaunivormuihin.  Esillä on lisäksi erilaisia aseita sekä lasivitriineissä olevia jokapäiväisiä esineitä kuten Saksan kotka-vaakunalla varustettuja lautasia ja talvikenkiä.

Tämän kypärän kantaja ei tainnut selvitä…

Museon keskitasolla pääsee ihmettelemään saksalaisten suunnittelemia lentokonemalleja joiden joukossa on varsin ufolta näyttävä Haunebuu III-lennokki.

Käytävä vie U 42:n sisään. Sukellusveneessä voi tutustua mm. keittiöön, konehuoneeseen sekä torpedoitten laukaisutilaan.

Museon alimmassa osiossa kerrotaan karua tarinaa Stalingradin hyökkäyksestä ja piirityksestä. Historiallinen tarina on ikävää kerrottavaa sotapuolten molemmilta kannoilta katsottuna. Alakerrasta löytyy myös pikkutarkasti tehty kopio alunperin Pietarin Kesäpalatsiin tehdystä ja sittemmin natsien viemästä Meripihkahuoneesta. Alkuperäinen Meripihkahuone on edelleen kadoksissa. Nähtävillä on lisäksi lukuisia pienoismalleja sekä kuvallisia opastetekstejä aiheesta.

36 metriä korkea näköalatorni.

Ulkona on mahdollista kiivetä lisämaksusta korkeaan näköalatorniin josta hahmottaa valtavan OKH-komentokeskuksen alueen suuruuden paremmin. Ulkona on myös nähtävillä erilaisia sodan aikana käytössä olleita aseita kuten tykkejä.

Gigantti ja Hitlerin suunnittelema bunkkeri

Alueen suurimmat bunkkerit (Quelle) löytyvät vajaan kilometrin päässä museolta. Parkkialueelle pääsee ilmaiseksi näyttämällä pääsylippua. Bunkkerit ovat metsän suojassa piilossa.

Bunkkereiden ulkoseinät ovat eläväisen näköisiä.

Luonto on ottanut 70 vuodessa alueen haltuun ja hieman tulee puiden juurakoista ja luonnon omasta naamioinnista mieleen Kambodzan Siem Reapin raunioalue. Bunkkereiden seinien ulkomateriaali on tehty ohutbetonista. Se on ollut varsin oivallinen kohde sammaleen ja muun kasvillisuuden kiinnittymisen bunkkereiden seiniin. Toisin kuin 20 kilometrin päässä olevalla Sudenpesän bunkkerialueella, täällä bunkkereiden sisälle pääsee kävelemään ja parkkipaikalla vuokrataankin parilla zlotylla voimakkaita taskulamppuja pienen tutkimusretken ajaksi.

Paksuilla seinillä varustettujen bunkkereiden sisällä ei tosin ole mitään, jos ei likaa, roskia ja vesilätäköitä oteta huomioon. Hieman vaikeaa on betonimöhkäleen sisällä pimeässä hahmottaa rakennusten taannoisia suuruuden hetkiä. Jokaisen bunkkerin vieressä on kuitenkin pieni opastaulu joka auttaa ”näkemään” bunkkerin toimintatilat.

Hitlerin suunnittelema bunkkeri.

Toisena polun varrelta löytyvän bunkkerin (nro 2) on suunnitellut Hitler, tosin bunkkeri ei aivan kauheasti eroa muista möhkäleistä.

Alueen kuuluisin bunkkeri (nro 6) on nimetty Gigantiksi, huomattavan kokonsa vuoksi. Tämän bunkkerin päälle on mahdollista omalla vastuulla myös kiivetä. Alueella on jäänteitä myös juoksuhaudoista sekä jo osin romahtaneista tunneleista.

Liekö kaikuja historiasta vai leikkisiä lomailijoita liikenteessä, mutta lähes joka seurueessa säikytellään kanssavierailijoita bunkkerin pimeissä nurkissa. Muuta pelottavaa bunkkereissa ei sitten enää olekaan kuin tuo pimeys ja lukuisat pimeää rakastavat lepakkolajit…

Bunkkerialueen vieressä, puiden suojassa siintää yksi Masurian järvialueen rannoista. Rantaan on 2 plon (0,50€) lisämaksu, ranta piknik-pöytineen on varsin mainio paikka eväiden syömiseen ja ajatusten kokoamiseen kaiken nähdyn jälkeen.

Pienoismallit on tehty pikkutarkasti.

Mamerki sopii kaikille niin Euroopan historiasta kuin sotahistoriastakin kiinnostuneille sekä erityisesti pienille ja isommille pienoismallien ystäville. Mamerki on lisäksi ainutlaatuinen kohde joka todistaa omalla olemassaolollaan ajasta jolloin Eurooppa oli sananmukaisesti liekeissä.

Mikäli Puolan sotahistorialliset kohteet kiinnostavat, lähiaikoina on tulossa juttua Masuriajärven padosta, Sudenpesästä (Wolfsschanze) sekä Stutthoffin keskitysleiristä.

 

 

 

 

Good luck – Viikonloppu Minskissä

Minsk, Valko-Venäjä

Yksi Euroopan maa joka on ollut kauan aikaa omalla Bucket listilläni, on Valko-Venäjä. Vihdoin tänä vuonna pääsimme halpojen lentojen turvin matkustamaan Valko-Venäjän pääkaupunkiin Minskiin. Tämän linkin takaa voit lukea maahanpääsyvaatimuksista ja rajamuodollisuuksista.

Maa tunnetaan yhdestä Euroopan viimeisistä diktaattoreista. Eri viestintävälineitä seuratessa saa kuvan, ettei maassa ole mitään hyvää. Ja juuri siksi oli matkustettava Minskiin ottamaan asiasta selvää.

Minsk lyhyesti

Minsk sai kaupunkioikeudet vuonna 1499. Ensimmäiset maininnat kaupungista löytyvät historiankirjoista 800-luvulta.

Valko-Venäjä on suurimman osan olemassa oloajastaan kuulunut Venäjälle. Myös liettualaiset ja puolalaiset miehittäjät ovat pitäneet maata ikeen alla.

Kaupunki kärsi pahoja vaurioita toisen maailmansodan aikana. Stalinin toteuttamista puhdistuksista kärsivät myös paikalliset asukkaat. Kaupungin ulkopuolelta löytyy Kurapatyn metsä jossa teloitettiin vuosina 1937 – 1941 kymmeniä ellei satoja tuhansia kaupunkilaisia.

13 kilometrin päässä Minskin kaupungista sijaitsi vuosina 1941 – 1942 myös natsi-Saksan Maly Trastsjanetsin tuhoamisleiri, jossa päivänsä päättivät niin neuvostoliittolaiset sotavangit kuin juutalaisetkin. Nykyisten arvioiden mukaan leirillä surmattiin 40 000 – 60 000 vankia. Leirille tuotiin vankeja junalla ympäri Eurooppaa.

Vuodesta 1994 maata on hallinnut rautaisin ottein presidentti Aleksandr Lukashenka.

Kohteessa

Matkaa lentokentältä Minskin kaupunkiin on 42 km. Taksimatka lentokentältä kaupunkiin maksaa noin 15€. Tiet ovat leveitä ja erittäin hyvässä kunnossa. Matkan varrelle jää erittäin suuri kumpumuistomerkki Mount of Glory. 70,6 metrin korkuinen Kunnian kukkula on omistettu venäläisille sotilaille jotka taistelivat toisessa maailmansodassa.

Puolet matkasta on hyvin suomalaisen näköistä maisemaa, peltoja ja metsiä. Metsäkaistaleiden yhteydessä varoitellaan peuroista sekä karhuista. Toinen puolikas on esikaupunkialuetta joka kasvaa Minskin kaupunkia kohden mennessä.

Esikaupunkialueella on nähtävillä betonisia ns. kerrostalokolhooseja, ja tässä vaiheessa matkaaja hieman hymähtää näkymille. Etukäteen erilaisissa yhteyksissä kun on kaupunkia esitelty paikkana, joka on lähes täysin rakennettu uudestaan. Toisen maailmansodan aikana kaupunki hävitettiin maan tasalle ja Stalinin aikaan kaupunki rakennettiin lähes murusista. Rakentaminen ei suinkaan jäänyt tähän, vaan kaupunkia on uudelleen rakennettu myös Stalinin sortovuosien jälkeen.

Uudelleenrakennus saakin kaupungissa aivan uusia sävyjä. Sodassa tuhotut rakennukset ovat sananmukaisesti rakennettu uudestaan. Aivan kuin Senaatintorilla sijaitsevia rakennuksia olisi kortteleittain rivissä. Kaupungin keskustan yleisilme onkin varsin viehättävä. Tietenkin muutama ”betonibunkkeri” ja pilvenpiirtäjä mahtuu sinne tänne, mutta suurimmalta osin rakennukset ovat isoja, klassisen kauniita ja vaaleita sävytykseltään. Menneiltä vuosilta muistuttavat rakennuksien seinissä olevat koristekuviot kuten tähdet sekä sirppi ja vasara.

Kaupungista löytyy myös viiden tähden hotelli Europe.

Kaupungin läpi kulkevat tiet ovat isoja, juuri sopivan kokoisia massiivisille panssariautoparaateille.  Silmiinpistävää on kuitenkin siisteys, missään ei näy pienintäkään roskaa. Kaupungilla kulkee pareittain siivousyksiköitä jotka keräävät mahdolliset natsat ja paperit, ennen kuin matkaaja kerkeää niitä edes havainnoimaan. Myös katuja pestään tehokkaasti tankkiautoilla.

Etukäteen on saanut myös lukea, ettei kaupungissa tapahdu taskuvarkauksia ja rikollisuus on harvinaista. Minskissä vietetyn viikonlopun aikana ei kertaakaan tullut sellainen olo, että olisi ollut jotenkin uhattuna saati huijattuna. Katukaupustelijoita tai kerjäläisiä ei näkynyt, mutta erilaisia vartijoita ja poliiseja sitäkin enemmän.

Erilaisia patsaita ja taideteoksia on kaupungissa joka paikassa. Myös puistoja ja puukujia on ihailtavan paljon. Valitettavasti käydessämme Minskissä, kevät oli myöhässä parisen viikkoa, joten emme päässeet todistamaan kaupungin vihreyttä tai mahdollista kukkaloistoa.

Ruokailu

Vanhassakaupungissa on varsin trendikkäitä ravintoloita joka sormelle. Ruokaravintoloiden hinnat ovat edullisia. Esimerkiksi Burger Kingin Double whopper-ateria maksoi 3,40€. Monikansalliset pikaruokapaikat ovat löytäneet tiensä jo Minskiinkin.

Valko-Venäjä tunnetaan Euroopan peruna-aittana. Uuniperunoita pekonilla ja metsäsienillä smetanakastikkeella.

Makkara, ribsi ja perunalettu valkokastikkeella.

Paikallinen perinneruoka viinilasillisen kera maksaa noin 6€, riippuen ravintolasta. Kahviloita on joka kadunkulmassa ja leivokset herkullisen muhevia. Leivosten hinta ilmoitetaan sadan gramman mukaan, joten jos otat leivoksen, hinta on luultavasti aivan eri kuin mitä hintalapussa lukee. Isompi kimpale on kalliimpi, pienempi halvempi. Tosin et mene konkurssiin vaikka suklaakakkua lähtisikin mukaan hieman aiottua enemmän…

Varsinaisia must see-nähtävyyksiä kaupungissa ei oikein ole. Tosin kaupungin ulkopuolelta löytyy muutamakin Unescon maailmanperintökohde. Kulttuurinnälkäisten kannattaa ehdottomasti suunnata askeleensa Minskin baletti- ja oopperateatteriin jossa esitetään niin klassikkobaletteja Pähkinänsärkijästä Joutsenlampeen kuin uudempia teoksia. Pääsylippujen hinnat alkaen 1,5€!

Minskiläiset

Minskiläiset ihmiset ovat todella ystävällisiä. Englantia pyritään käyttämään ja trendikkäimmissä paikoissa sitä puhutaan myös jo erittäin sujuvasti. Tietenkin venäjän kielen alkeiden ymmärtäminen ja kyyrillisten kirjainten tuntemus helpottaa asioimista sekä katujen löytymistä.

Paikalliset kahvilat ja ravintolat ovat erittäin länsimaalaisia.

Double Tree Hiltonin yläkerrasta löytyy shamppanjabaari.

Kun kyselimme noin parikymppisiltä skeittaajilta miltä on tuntunut kun maa on auennut ulkomaailmaan, he tuijottivat meitä kummaksuen. He ovat muistaneet maan aina tällaisena. Maana jonka televisioista näkee kymmeniä tv-kanavia, radiosta kuuluu länsimaalaista musiikkia, kadunnurkissa myydään länsimaalaisia vaatteita ketjukaupoissa, paikkana johon ulkomaalaiset turistit tulevat käymään jne. Jos samaa olisi viitsinyt kysyä hieman vanhemmalta minskiläiseltä, vastaus olisi saattanut olla eri. Taksikuljettajan mukaan kun jokainen minskiläinen on poliisi, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin… Politiikka on aihe, josta ei ehkä kannata ensimmäisenä alkaa keskustella paikallisten kanssa.

Kaiken kaikkiaan tykkäsimme kuitenkin kovasti kaupungista. Minsk on nuorekas 30 yliopistonsa ansioista, kaupunkilaiset ovat iloisia ja odottavia tulevaisuutensa suhteen sekä vierailu rajamuodollisuuksia lukuun ottamatta sujui miellyttävästi. Useamman kuin kerran asiakaspalvelutilanteissa sananvaihto päättyi lauseeseen ”Good Luck”. Tänne palataan kesällä uudestaan!

Kokemuksia Valko-Venäjän rajalta

Minsk, Valko-Venäjä

Helmikuussa 2017 Valko-Venäjä höllensi rajavaatimuksiaan 80 maan kohdalta joihin kuuluvat mm. kaikki EU-maat ja Yhdysvallat. Ennen viime vuotta, Suomen kansalaiset tarvitsivat Valko-Venäjälle matkustamiseen viisumin.

Aivan suoraan ei Valko-Venäjälle edelleenkään mennä, vaan on olemassa säädöksiä matkustamiseen jotka kuuluvat seuraavasti:

  • Viisumivapaus on olemassa vain Minskin lentokentälle lentoteitse saapuvia
  • Matkan ei pidä alkaa Venäjältä tai loppua Venäjälle
  • Matkustajalla on oltava voimassa oleva passi
  • Mukana on oltava rahaa vähintään 25 euroa vastaava summa/matkapäivä
  • Matkustajavakuutus joka on voimassa Valko-Venäjällä ja kattaa sairauden aiheuttamat hoitokulut vähintään 10 000 euroon asti.

Mikäli matkailija täyttää asetetut vaatimukset, hän saa viipyä Valko-Venäjällä viisi vuorokautta.

Näillä ohjeilla lähdimme Minskiin.

Rajalla

Lentokoneesta ulos päästyämme bussi kuljetti meidät lentokenttärakennukseen jossa hoidetaan rajamuodollisuuksia. Rakennuksessa on lukuisia virkailijapisteitä, mutta silti passien tarkastelu ja niihin käytetty aika yllätti matkailijat täysin.

Kunkin matkustajan passia tarkasteltiin kaikella hartaudella ajan kanssa. Passi vedettiin ainakin kaksi kertaa sähköisen järjestelmän läpi, tutkittiin infrapunavalossa, rajavartijan toimesta luupilla sekä väännellen ja käännellen sen verran paljon, että näytti siltä, että passin sivut alkavat irtoilemaan. Samalla maahantulovirkailija kyseli seuraavia kysymyksiä englanniksi, erittäin venäläisellä aksentilla:

  • Viisumi
  • Kauanko olet Minskissä?
  • Milloin lähdet?
  • Oletko yksin?
  • Todistus sairausvakuutuksesta (kannattaa pyytää matkavakuutuksesta mukaan englanninkielinen paperi)
  • Rahaa virkailija ei sentään halunnut nähdä

En ole koskaan ollut yhtä kauan syynättävänä kuin tullessani ja lähtiessäni Valko-Venäjältä. Nimittäin sama tarkastelu suoritettiin ennen lentokentän kansainväliselle puolelle pääsemistä, joka ihmetytti vielä tuloakin enemmän. Tosin sairausvakuutuksesta virkailija ei tuolloin enää ollut kiinnostunut.

Kun rajavirkailija totesi passin aidoksi, hän leimasi passin ja toivotti ”Good luck”, joka huvitti syynättyä matkailijaa.

Matkatavarahallista on mahdollisuus nostaa automaatista rahaa tai vaihtaa sitä 2. kerroksessa löytyvässä pankissa, nimittäin Valko-Venäjän ruplia et voi Suomesta vaihtaa mukaasi.

1. kerroksesta löytyy pieni valtion ylläpitämä turistipiste josta hyvällä tuurilla voi löytää muutaman esitteen. Tätä kautta voi myös tilata itselleen luotettavan kuljetuksen itse Minskin kaupunkiin. Kyyti maksaa 35 BYN eli noin 15,00€ (neljä henkilöä). Suurista matkalaukuista tulee erillinen maksu. Turistipisteestä voi varata kaupunkiin myös majoituksen, mikäli sellaiselle on tarvetta.

Minskin lentokenttä sijaitsee varsin kaukana itse kaupungista, 42 km päässä. Matka-aikaa autolla Minskiin kestää noin 45 – 60 minuuttia riippuen muusta liikenteestä. Tiet ovat leveitä ja erittäin hyvässä kunnossa.

Puolet matkasta on hyvin suomalaisen näköistä maisemaa; peltoja ja metsiä. Metsäkaistaleiden yhteydessä varoitellaan peuroista sekä karhuista. Toinen vajaa puolikas on esikaupunkialuetta joka kasvaa Minskin kaupunkia kohden mentäessä.

Minskin kaupunki osoittautui yllättävän viihtyisäksi, viehättäväksi ja ennen kaikkea siistiksi kaupungiksi, siitä tarinaa lähitulevaisuudessa enemmän.

Upea Hallwylin palatsimuseo

Hallwylska museum, Tukholma

Tukholman ytimestä löytyy mielenkiintoinen kohde jossa ehtii mainiosti vierailla myös päiväristeilyjen lomassa, nimittäin Hallwylska museet. Tämä venetsialaisia ja espanjalaisia 1500-luvun vaikutteita saanut rakennus kuului aikoinaan kreivi Walther ja kreivitär Wilhelmina von Hallwylille. Nykyisin kohde kuuluu niiden museoiden joukkoon joihin pääsee kurkistamaan ilman pääsymaksua. Ja olihan se käytävä katsomassa!

Hallwylin palatsimuseo

Hallwylien talo rakennettiin vuonna 1898. Rakennus kaikkine 40 huoneineen ja 2000 neliöineen on arkkitehti Isak Gustaf Claesonin suunnittelema, tosin kreivittärellä kerrotaan olleen sormet suunnitelmissa tiukasti mukana. Talon rakentamiseen ei ollut budjettia ja sen kerrotaankin maksaneen 1,5 miljoonaa kruunua, joka tekeekin Hallwylin yhdeksi Ruotsin kalleimmista yksityistä asunnoista koskaan.

Rouvan kerrotaan olleen voimakastahtoinen ja keräilyvimman huumaama, joten jo ennen palatsin rakentamista esineistöä, mattoja, huonekaluja ja aseita oli ehditty keräämään suurin joukoin. Niin kokonsa kuin fasiliteettiensä puolesta rakennus oli vertaansa vailla oleva yksityiskoti.

Jo rakennusvaiheessa palatsiin tuli sähkövalo, keskuslämmitys, kylmä ja kuuma vesi sekä erilliset henkilö- ja ruokahissit. Hallwylin talon epäilläänkin olleen Ruotsin historian ensimmäinen rakennus joka oli näin hyvin ja nykyaikaisilla mukavuuksilla varusteltu. Talon juhlasaliin mm. rakennettiin hieno ja kallis marmoritakka, mutta sitä ei kerrota käytetyn juuri koskaan keskuslämmityksen vuoksi.

Wilhelminan unelmana oli rakennuksen museoiminen ja tämä lopulta tapahtuikin, tosin kahdeksan vuotta kreivittären kuoleman jälkeen kun palatsi aukaistiin yleisölle vuonna 1938.

Vuodesta 2016 alkaen Hallwylin museoon on päässyt ilmaiseksi katsomaan palatsin juhlakerrosta. Mikäli muut kerrokset ja vaihtuvat näyttelyt kiinnostavat, pääsylipun hinta opastetulla kierroksella on 70 kruunua eli 7€. Audiokuulokkeet maksavat 40 kruunua. Kielivaihtoehtoina on ruotsi, englanti, arabia sekä venäjä.

Museossa järjestetään erilaisia teematapahtumia iltapäiväteestä konsertteihin ja lasten tapahtumiin. Kannattaa seurata museon ilmoittelua. Tarjolla on myös museokauppa joka myy pientä kivaa kotiinvietävää.

Museo on avoinna tiistaista perjantaihin klo 12.00 – 16.00. Keskiviikkoisin klo 12.00 – 19.00, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11.00 – 17.00. Maanantaisin museo on suljettu. Talvisin palatsin sisäpiha ei ole avoinna. Museo ei sovi korkeuserojen vuoksi liikuntarajoitteisille.

Osoite: Hamngatan 4, Tukholma.

Kohteessa

Jo palatsin sisäänkäynti ottaa luulot pois kävijästä, korkeat ja painavat ovet avautuvat sisäkäytävään jossa piilotetuista kaiuttimista kuuluu hevosvaljakon poistuvat askeleet nupulakivikadulla. Kun palatsia alettiin rakentaa, seudun kerrotaan ollen hieman epämääräistä ja epäsuosittua aluetta, toisin on nyt. Alueella sijaitsee Tukholman kalliimpia asuntoja sekä putiikkeja.

Museoon jonotetaan…

Suuret kiviportaat johdattavat palatsiin sisälle, kannattaa nostaa katse holvikattoon, jokainen katon ja seinän yksityiskohta on mietitty tarkasti. Eteisestä pääsee museokauppaan jossa annetaan tarra kiinnitettäväksi rintamukseen. Yläkertaan ei saa viedä reppuja tai isoja laukkuja ja niille onkin tarjolla ilmaiset säilytyslokerikot, jonne samalla kannattaa jättää myös ulkotakki. Rakennuksessa on kaksi wc:tä jotka on uusittu vanhojen toilettien paikalle kellarikerrokseen.

Näyttävä portaikko vie palatsin juhlakerrokseen, portaikon yläpuolelle on ripustettu taidetta eri aikakausilta. Aikoineen kun von Hallwyllit testamenttasivat palatsin Ruotsin valtiolle, erilaisia esineitä luetteloitiin olevan 50 000.

Ja juhlakerroksen voi sanoa olevan todella upea! Jokaisen huoneen kohdalta löytyy telineestä laminoitu esite joka kertoo mihin hienouksiin kannattaa kussakin huoneessa erityisesti tutustua.

Suuret kristallikruunut antavat himmeää valoa tummilla verhoilla ja arvopuupaneeliseinillä sisustettuihin huoneisiin. Osa huoneista ja saleista näyttää siltä kuin tilasta oli juuri poistuttu. Onpa tupakkahuoneen tuhkakupissa sikarikin vielä odottamassa polttajaansa.

On erikoista, että kyseinen palatsi rakennettiin kahdelle ihmiselle, kun jo tässä kerroksessa on tilaa niin paljon, ettei toista välttämättä koko päivänä näkisi jos niin haluaisi.

Pariskunta sai neljä tytärtä, joista yksi menehtyi jo aivan pienenä. Kolme jäljelle jäänyttä olivat jo naimisissa ja asuivat toisaalla perheidensä kanssa kun vanhemmat rakensivat Hallwylien palatsin. Ja juuri tämän vuoksi talo myös lahjoitettiin Ruotsin valtiolle, tyttäret kun eivät sitä tarvinneet.

Erityisen hieno kokonaisuus on pari sataa vuotta vanhojen itämaisten mattojen peittämä ja kultaisen hohteen sävyttämä juhlasali! Mielikuvitus alkaa hyrrätä vieläkin isommissa kierroksissa kun museo-oppaat, jotka muuten ovat pukeutuneet vanhahtaviin asukokonaisuuksiin, käynnistävät flyygelin vieressä piilossa olevan musiikkisoittimen. Flyygelisointujen kajahtaessa ilmoille tulee mieleen, että kyllä täällä on kelvannut juhlia. Tosin juhlasalia kerrotaan käytetyn harvoin.

Viereisessä kolmen huoneen kokonaisuudessa kreivi vieraineen on voinut nauttia elämästään tupakka-, ase- ja biljardihuoneen kera.

Biljardihuoneen takaa löytyy vielä posliinihuone, jonka vitriineissä meissenit ja muut arvokkaat särkyvät astiastot ovat kaiken kansan ihailtavana.

Juhlakerroksen ehkä vaatimattomin tila on ruokasali, jossa pariskunta ruokaili arkisin. Ei niin, että tällaista huonetta löytyisi nykyisin oikein mistään, mutta sisustus on selkeästi hillitympää. Salin katseenvangitsijana toimii suuri kattokruunu joka on ostettu kirkosta Hallwylin palatsiin.

Hallwylin palatsia mainostetaan taidemuseona, mutta se tarjoaa myös silmäyksen erittäin varakkaan pariskunnan 1900-luvun alun elämään. Juhlakerroksen näkeminen voittaa monen pääsymaksullisen museon antimet, ja jättääkin varauksen koko rakennuksen tutkimiseen joskus lähitulevaisuudessa. Palatsi sopii kaikille vanhoista tarinoista ja rakennuksista kiinnostuneille sekä niille jotka haluavat edes hetken tuntea elävänsä kuin vanhat kultakauden Hollywood-tähdet. Upea ja ainutlaatuinen Hallwylin palatsimuseo on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka!