All Posts By

Reissaaja1

Mannerheimin jalanjäljillä Puolan Mamerkissä

OKH-komentokeskus, Mamerki Puola 

Puolan luonnosta löytyy useita merkkejä yli 70 vuotta sitten rakennetuista kolmannen valtakunnan rakennelmista ja komentokeskuksista. Kävimme taannoisella Pohjois-Puolan roadtripillä katsomassa muutamaa tällaista bunkkerialuetta. Tämän kertainen blogijuttu kertoo Masurian järvialueelta löytyvästä OKH-komentokeskuksesta (Oberkommendo des Heeres) eli Maavoimien esikunnan komentokeskus Mamerkista (saks. Mauerwaldista).

Mamerkin historiaa

Mamerkin komentokeskusta alettiin rakentaa hyvien kulkuyhteyksien päähän Masurian järvialueelle vuonna 1940. OKH:sta käsin johdettiin Saksan Itärintamalla käytyä sotaa. Alueelle rakennettiin 250 rakennusta joiden joukossa oli mm. 30 betonista bunkkeria. Mamerkin bunkkereiden suunnittelijoiden joukossa kerrotaan toimineen myös itse Adolf Hitlerin.

OKH:n komentokeskuksesta johdettiin 40 kenraalin voimin mm. 22.6.1941 aloitettua hyökkäystä koodinimeltään Operaatio Barbarossa, jossa yli kolme miljoonaa Saksan armeijan sotilasta (pohjoinen, keskusta ja eteläinen armeijaryhmä) hyökkäsi rajan yli Neuvostoliiton puolelle.

Hitler vieraili komentokeskuksessa neljä kertaa. Hitlerin matkakumppanina Mamerkissä oli Italian diktaattori Benito Mussolini kolmen vierailun ajan. Vuoden 1941 – 1942 vierailijoiden joukossa oli myös Unkarin diktaattori Miclos Horthy, Romanian pääministeri ja diktaattori Jon Antonescu sekä Suomen sotamarsalkka ja päällikkö Carl Gustaf Mannerheim.

Vuonna 1945 natsit lähtivät kiireellä Mamerkistä ehtimättä räjäyttää aluetta, joten näinä päivinä kaikkien historiasta kiinnostuneiden on mahdollista päästä vierailemaan laajalla alueella sekä myös muutaman bunkkerin sisällä.

Mamerkissa on bunkkereiden lisäksi nähtävillä maailman ainoa museo joka käsittelee Itä-rintaman tapahtumia sekä saksalaisten että venäläisten kannalta. Nähtävillä on myös kopiot U 42-sukellusveneestä, natsien ufo-viritelmästä Haunebuu III:sta ja natsien ryöstämästä Meripihkahuoneesta, erilaisia aseita sekä 36 metriä korkea näköalatorni jonka huipulta näkee kirkkaalla säällä varsin kauas Masurian järvialueen yli.

Mamerki on avoinna ympäri vuoden. Kesäkautena 30.9. asti klo 9.30 – 18.30. Pääsyliput maksavat: 17 pln/aikuiset (4,25€) ja 12 pln/lapset (3,02€). Parkkipaikkamaksu on 5 pln. Vain käteinen raha käy!

Opastuksia saatavilla puolaksi, saksaksi, ranskaksi sekä englanniksi.

Mamerki löytyy sijainnista: 54,185556, 21,650278.

Peltoja ja bunkkereita

Ajellessa kohti komentokeskusta ei voi olla ihastelematta Puolan maaseutua. Maissi- ja heinäpeltoja tuntuu olevan lähes silmänkantamattomiin. Kapeiden mutta hyvässä kunnossa olevien teiden vierustoilla kasvaa vanhoja jalopuita, jotka kehystävät tietä paahtavalta auringolta. Myös Puolassa on tänä kesänä (2018) ollut kuuma ja jo aamupäivästä lähtien lämpömittari kipuaa 30 asteeseen.

Totuuden nimissä on kerrottava, etten ennen Puolaan tuloa ollut edes kuullut OKH-komentokeskuksesta. Sain työkaverilta vinkin varsin pätevistä Suomen Sotahistoriallisen Seuran Sotahistorialliset kohteet-sivustosta (kiitos vinkistä Jussi!) ja niitä selaillessa myös meidän roadtrip-suunnitelmamme saivat muutaman kohteen osalta täydennystä.

Paikan päällä selvisi ettei kaikkien vierailijoiden epätietoisuustilanne kohteesta ollut suinkaan sama, nimittäin Mamerkin parkkipaikka oli suorastaan tupaten täynnä lähinnä lomailevia puolalaisia ja saksalaisia perheitä.

Alue jakaantuu kartalla kolmeen selkeään osaan, jotka saksalaiset ovat nimenneet seuraavasti; Miasto Brygidy, Quelle ja Fritz. Lipunmyynnin vieressä on Miasto Brygidy eli kaksi bunkkeria ja tunneli sekä museo sukellusveneineen ja torneineen. Päätien varressa metsän suojassa on Quelle eli viisi isompaa bunkkerijärkälettä. Lisäksi Fritz-alue on metsän siimeksessä. Fritzin alueella on lukuisia erikokoisia bunkkereita.

Bunkkerin sisällä

Lippukojun vierestä polku vie ensimmäisen bunkkerin (Miasto Brygidy) sisälle jossa pimeässä kaltereiden takana on mm. mallinukkeja jotka on puettu erilaisiin Saksan armeijan univormuihin.

Kosteus ja vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja puvuissa on selvästi havaittavissa homeläikkiä. Lukuisat opastaulut kertovat tarinaa bunkkereista, niissä työskennelleistä ihmisistä sekä yleensäkin saksalaisista ihannoimatta kuitenkaan natsi-Saksan periaatteita. Kaltereiden takana on myös saksalaisilta jälkeensä jääneitä tavaroita kuten aselaatikoita.

Bunkkereiden välissä kulkee 30 metriä pitkä tunneli.

Bunkkereiden välisessä kellarissa kulkee kapea, ahdas ja pimeä 30 metriä pitkä yhdystunneli seuraavaan bunkkeriin. Käytävän pohjalla on vettä joka loiskuu tunnelin katettujen lautojen alla. Ylös tunnelista päästyämme bunkkerin sisätilan täyttää ilmahälytyksen äänet.

Yhteen bunkkerin sopukoista on laitettu istumaan Hitleriä kovasti muistuttava mallinukke, hänen ylleen on kurottautunut zombienaamari. Opastaulussa muistutetaan Sudenpesässä (Wolfsschanze) tapahtuneesta Hitlerin salamurhayrityksestä sekä hänen lopullisesta päätöksestään vain yhdeksän kuukautta epäonnistuneen murhayrityksen jälkeen.

Museo, torni ja U42-sukellusvene

Reitti jatkuu ulkona noin puolen kilometrin päässä ensimmäisistä bunkkereista. Matkan varrelle jää metsittynyt kaistale ja jos oikein tarkasti katsoo, näkee siellä täällä rakennusten perustuksia sekä pienempiä bunkkereita. Nämä rakennelmat on kuitenkin metsä ottanut syleilyynsä, eikä mahdollisuutta niiden tutkimiseen oikein ole. Paitsi jos mukana ovat pitkät saappaat sekä viidakkoveitsi.

Metsästä löytyy bunkkereiden jäännöksiä.

Polun päässä sijaitsee museo, jonka oleellinen osa on sukellusvene. Sukellusvene haarautuu museosta omaksi ulokkeeksi. Museon sisälle astuttaessa heti oviaukossa on pieni myyntitiski josta voi ostaa mm. jäätelöä, käsikranaattien kopioita sekä avaimenperiä jotka on tehty vanhoista hylsyistä.

Rakennuksen hallissa on kuvallisia opasteita OKH-toimintakeskuksen toimintavuosista sekä natsien hyökkäyksistä Euroopan eri alueille. Myöskään näissä opastauluissa ei ihmisiä ole unohdettu. Lähempään tarkasteluun on otettu neljä saksalaista upseeria, joiden kohtalon käänteistä on museossa kerrottu mielenkiintoisesti mutta lyhyesti. Joukossa on mm. Tom Cruisen Valkyrie-elokuvassa esittämä upseeri ja operaation ”pääarkkitehti” Claus von Stauffenberg, joka Sudenpesässä epäonnistuneen Hitlerin salamurhayrityksen jälkeen teloitettiin Berliinissä vuonna 1944 kera kolmen operaatio Valkyrien suunnitteluun osallistuneen kollegan kanssa.

Museon ylätasanteella on lisää mallinukkeja jotka on puettu varsin näyttäviin sotaunivormuihin.  Esillä on lisäksi erilaisia aseita sekä lasivitriineissä olevia jokapäiväisiä esineitä kuten Saksan kotka-vaakunalla varustettuja lautasia ja talvikenkiä.

Tämän kypärän kantaja ei tainnut selvitä…

Museon keskitasolla pääsee ihmettelemään saksalaisten suunnittelemia lentokonemalleja joiden joukossa on varsin ufolta näyttävä Haunebuu III-lennokki.

Käytävä vie U 42:n sisään. Sukellusveneessä voi tutustua mm. keittiöön, konehuoneeseen sekä torpedoitten laukaisutilaan.

Museon alimmassa osiossa kerrotaan karua tarinaa Stalingradin hyökkäyksestä ja piirityksestä. Historiallinen tarina on ikävää kerrottavaa sotapuolten molemmilta kannoilta katsottuna. Alakerrasta löytyy myös pikkutarkasti tehty kopio alunperin Pietarin Kesäpalatsiin tehdystä ja sittemmin natsien viemästä Meripihkahuoneesta. Alkuperäinen Meripihkahuone on edelleen kadoksissa. Nähtävillä on lisäksi lukuisia pienoismalleja sekä kuvallisia opastetekstejä aiheesta.

36 metriä korkea näköalatorni.

Ulkona on mahdollista kiivetä lisämaksusta korkeaan näköalatorniin josta hahmottaa valtavan OKH-komentokeskuksen alueen suuruuden paremmin. Ulkona on myös nähtävillä erilaisia sodan aikana käytössä olleita aseita kuten tykkejä.

Gigantti ja Hitlerin suunnittelema bunkkeri

Alueen suurimmat bunkkerit (Quelle) löytyvät vajaan kilometrin päässä museolta. Parkkialueelle pääsee ilmaiseksi näyttämällä pääsylippua. Bunkkerit ovat metsän suojassa piilossa.

Bunkkereiden ulkoseinät ovat eläväisen näköisiä.

Luonto on ottanut 70 vuodessa alueen haltuun ja hieman tulee puiden juurakoista ja luonnon omasta naamioinnista mieleen Kambodzan Siem Reapin raunioalue. Bunkkereiden seinien ulkomateriaali on tehty ohutbetonista. Se on ollut varsin oivallinen kohde sammaleen ja muun kasvillisuuden kiinnittymisen bunkkereiden seiniin. Toisin kuin 20 kilometrin päässä olevalla Sudenpesän bunkkerialueella, täällä bunkkereiden sisälle pääsee kävelemään ja parkkipaikalla vuokrataankin parilla zlotylla voimakkaita taskulamppuja pienen tutkimusretken ajaksi.

Paksuilla seinillä varustettujen bunkkereiden sisällä ei tosin ole mitään, jos ei likaa, roskia ja vesilätäköitä oteta huomioon. Hieman vaikeaa on betonimöhkäleen sisällä pimeässä hahmottaa rakennusten taannoisia suuruuden hetkiä. Jokaisen bunkkerin vieressä on kuitenkin pieni opastaulu joka auttaa ”näkemään” bunkkerin toimintatilat.

Hitlerin suunnittelema bunkkeri.

Toisena polun varrelta löytyvän bunkkerin (nro 2) on suunnitellut Hitler, tosin bunkkeri ei aivan kauheasti eroa muista möhkäleistä.

Alueen kuuluisin bunkkeri (nro 6) on nimetty Gigantiksi, huomattavan kokonsa vuoksi. Tämän bunkkerin päälle on mahdollista omalla vastuulla myös kiivetä. Alueella on jäänteitä myös juoksuhaudoista sekä jo osin romahtaneista tunneleista.

Liekö kaikuja historiasta vai leikkisiä lomailijoita liikenteessä, mutta lähes joka seurueessa säikytellään kanssavierailijoita bunkkerin pimeissä nurkissa. Muuta pelottavaa bunkkereissa ei sitten enää olekaan kuin tuo pimeys ja lukuisat pimeää rakastavat lepakkolajit…

Bunkkerialueen vieressä, puiden suojassa siintää yksi Masurian järvialueen rannoista. Rantaan on 2 plon (0,50€) lisämaksu, ranta piknik-pöytineen on varsin mainio paikka eväiden syömiseen ja ajatusten kokoamiseen kaiken nähdyn jälkeen.

Pienoismallit on tehty pikkutarkasti.

Mamerki sopii kaikille niin Euroopan historiasta kuin sotahistoriastakin kiinnostuneille sekä erityisesti pienille ja isommille pienoismallien ystäville. Mamerki on lisäksi ainutlaatuinen kohde joka todistaa omalla olemassaolollaan ajasta jolloin Eurooppa oli sananmukaisesti liekeissä.

Mikäli Puolan sotahistorialliset kohteet kiinnostavat, lähiaikoina on tulossa juttua Masuriajärven padosta, Sudenpesästä (Wolfsschanze) sekä Stutthoffin keskitysleiristä.

 

 

 

 

Unescon maailmanperintökohde: Merenkurkun saaristo

Merenkurkun saaristo, Mustasaari

Noin 40 kilometrin päässä Vaasasta, pääsee tutustumaan Suomen Unescon luonnonperintökohteeseen – Merenkurkun saaristoon.

Merenkurkun saaristo lyhyesti

Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luontokohde Unescon maailmanperintöluettelossa ja muodostaa yhdessä Ruotsin Korkean Rannikon kanssa rajat ylittävän geologisen maailmanperintökohteen.

Kokoa saaristolla on 194 400 ha, josta 29 300 ha on maata. Alue kuuluu myös yhdessä Korkean rannikon kanssa maailmanlaajuiseen yhteisöön joka koostuu yhteensä 46:sta meriin liittyvästä maailmanperintöalueesta.

Viimeisen n. 10 000 vuotta sitten päättyneen jääkauden muovaamassa saaristossa maankohoaminen (8 mm/vuosi) paljastaa uusia karikoita ja ihmeellisiä labyrinttimaisia moreeniharjanteita maailmanennätysvauhtia.

Juuri tämän saariston maankohoamisnopeuden vuoksi Merenkurkun saaristo lisättiin mukaan maailmanperintöluetteloon vuonna 2006.

Merenkurkku tarjoaa matkailijalle huikeiden luontoelämysten lisäksi mahdollisuutta tutustua aitoihin kalastajakyliin, osallistua mukaan maailmaperintöristeilyihin, haastaa itsensä erilaisissa aktiviteeteissa kuten melonnassa, kalastamisessa sekä patikoinnissa ja lepäämistä mm. mökkimajoituksen muodossa ainutlaatuisen meren ääressä.

Merenkurkun saaristoon kuuluvat kunnat Suomessa: Mustasaari, Korsnäs, Maalahti, Vaasa ja Vöyri.

Matkalla saaristoon

Hyvän sään vallitessa, ja rannikolla poikkeuksetta on kesäisin mainio sää, tulee Vaasassa vieraillessa käytyä myös Mustasaaressa ”tuulettumassa”. Mustasaareen on helppo tulla, hyvät opasteet Vaasasta ohjaavat näppärästi perille. Reitti kulkee aluksi läpi asuinalueen kunnes taloja on aina vain vähemmän ja talot vaihtuvat matalaan puustoon. Meri tulee vastaan Alskatissa kun tie halkoo kimmeltävää ja varsin tyyntä merta.

Raippaluoto – Suomen pisin silta

Pysähdymme ennen Raippaluodon vinoköysisiltaa edeltävälle levähdyspaikalle. Sillan kupeessa silmä lepää vaikka ei meri-ihminen varsinaisesti olisikaan.

Kuin tilauksesta, rannassa on joutsenperhe joka näytösluontoisesti esittelee harmaitten poikasten pehmeyttä ja valkoisten vanhempien kauneutta matkailijoille. Sillan oikealta puolelta löytyy myös R. Cederbergin kalakauppa josta saa varmasti tuoreita kaloja mukaan matkaan näin halutessaan.

Raippaluodon silta.

Hetken levättyä ajamme 1 045 metriä pitkän ja 26 metriä korkean (kannatinpylväät 82 metrisiä) Suomen pisimmän sillan yli ja jatkamme matkaa, jättäen oikealle puolelle jäävät Berny`s kahvila – ravintolan tällä kertaa käymättä. Matka jatkuu läpi idyllisen Mustasaaren.

On varsin herttaisen näköistä kun lähes jokainen saaren talo ja mökki on väritykseltään punainen, valkoisten kulmalautojen kehystäessä ikkunoita ja talojen reunoja. Jos rakennukset ovat matalia, sitä samaa voi sanoa saaren kasvillisuudesta.

Svedjehamnin kalastajakylä

Määränpäämme on Svedjehamn josta löytyy viehättävä kalastajakylä. Paikasta ei voi erehtyä, pienet punaiset venevajat kehystävät satamaa. Täältä löytyy myös kahvila – ravintola Salteriet sekä mahdollisuus grillaamiseen. Meidän määränpää on tällä kertaa vierailla Saltkaretin näköalatornissa sekä kiertää alueen lukuisista luontopoluista vajaan 4 km pituinen Bodvattnetin kierto-polku.

Näköalatornille kulkee hyvä soratie, joka sopii myös lastenvaunuille sekä liikuntarajoitteisille. Näköalatorni on 400 metrin päässä pysäköintialueesta. Ohitamme venevajan josta on tehty valokuvagalleria. Seinillä on esillä hienoja kuvia Minun pohjanmaani-nimisessä näyttelyssä paikallisten silmin.

Saltkaretin näköalatorni

Ihastelun jälkeen jatkamme näköalatornille jonka yhteydessä on myös uudehko huoltorakennus josta löytyy kuivakäymälä. 23 metrin korkuinen Saltkaretin näköalatorni kohoaa vieressä.

Torniin johtavat portaat mutta kyllä näköalat korvaavat pienen puuskuttamisen. Tornissa on hyvät opasteet ja hyvällä kelillä näkee aina Ruotsiin asti. Lämmin tuulenvire tuntuu ihanalta helteisen kiipeämisen jälkeen ja sitä oikein unohtuu katsomaan kaukaisuuteen linnunlaulun täyttäessä merensinistä ja vehreää metsään silmän kantamattomiin vuorottelevan rannikon. Tänne kannattaa todellakin tulla!

Tornin huipulla on myös muutama penkkipaikka joten mikäpä auringossa on istuskellessa ja nauttiessa Suomen kesästä. Torni on suosittu kohde myös ulkomaisten matkailijoiden keskuudessa ja kielien sekamelska on varsin viehättävää, tuntuu kuin olisi matkustanut hieman kauemmaksikin.

Bodvattnetin kierto

Laskeudumme portaat alas ja suunnistamme luontopolulle joka jatkuu tornin takaa saariston luontoon. Tämän linkin takaa löydät halutessasi Bodvattnetin kierto-polun kartan.

Ohitamme grillauspaikan ja kuljemme pitkin hyvin kapeaa ja kivikkoista polkua eteenpäin. Meri kehystää polkua, lintujen ja hyttysten pitäessä seuraa kulkijoille. Polku on kivien vuoksi hieman haasteellinen, suosittelenkin jalkaan kunnon lenkkareita tai kävelykenkiä, tänne on turha kevyissä kesäkengissä lähteä.

Bodbackanin kalasatama

Maasto vaihtelee matkan aikana karusta saaristoluodosta, umpeen kasvaneiden merenlahtien kautta rehevään lehtometsään. Myös tiheämpää kuusikkoa löytyy matkan varrelta. Polkua on kosteimmille paikoille tuotu vahvistamaan pitkospuita sekä haketta ja jalat pysyvät kuivina.

Saavumme laidunkäytössä olevan koivikon jälkeen Björkön kylän entiseen kalasatamaan, Bodbackaniin, joka on nykyään museoalue monine venevajoineen ja -valkamineen.  Kaukana näkyy myös laiduntavan ylämaankarjaa jotka omalta osaltaan pitävät saariston luontoa yllä.

Bodbackanin vanhasta kalasatamasta lähdettiin postisoutuveneillä noin 100 vuotta sitten vaarallisille matkoille kivikkoisen Merenkurkun yli Uumajaan. Postin lisäksi veneillä kuljetettiin myös valtion virkamiehiä. Nyt satama on hiljainen, vain näytösluontoisesti esille nostetut verkot heiluvat rauhallisesti tuulessa. Viereisillä niityillä kasvavat luonnonkukat kuten kissankellot rikastuttavat maisemaa entisestään. Viehättävä paikka!

Bodbackanin vanhasta kalasatamasta jatkuva polku, vie takaisin 500 metrin päässä olevalle Svedjehamnin paikoitusalueelle. Tämä osa polusta on jälleen levää ja hyvässä kunnossa, joten myös rattailla kulkeminen onnistuu. Tälle reitille on myös aseteltu penkkejä jotka suorastaan kutsuvat istumaan ja nauttimaan ainutlaatuisesta Merenkulun saaristoluonnosta vielä kertaalleen ennen automatkan jatkumista!

Tutustu myös seuraaviin Unescon Suomen maailmanperintökohteisiin:

Vanha Rauma

Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue

Aleksis Kiven jalanjäljissä Nurmijärvellä

Nurmijärven tunnetuimmat matkailunähtävyydet: Aleksis Kiven Palojoki sekä Taaborinvuori 

Nurmijärven tunnetuimpiin matkailunähtävyyksiin kuuluu Aleksis Kiven synnyinkoti Palojoella sekä viereinen Taaborinvuoren museoalue, jossa aikoinaan myös Kivi ilakoi samanikäisten lasten kera. Kävimme vierailemassa Nurmijärvellä sunnuntai-ehtoolla.

Aleksis Kiven synnyinkoti

Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kivi syntyi Nurmijärven Palojoella 10.10.1834 räätäli Erik Stenvallin ja vaimon Anna-stiinan neljäntenä lapsena.

Stenvallien talo rakennettiin vuonna 1824 kun Kiven vanhemmat menivät naimisiin. Rakennuksessa asui parhaimmillaan vanhempien lisäksi viisi lasta, yksi kasvattilapsi sekä isä-räätälin oppipoikia.

Kivi varttui perheensä sekä talossa opissa olleiden kisällien kera Palojoella kunnes 12-vuotiaana muutti Helsinkiin opiskelemaan päämääränään saada ylioppilaan lakki ja äidin toivoma pappisura. Tuolloin ylioppilaita oli vähän ja erityisesti ns. alemmista yhteiskuntaluokista. Kivi sai ylioppilaslakin 23-vuotiaana, mutta pappia hänestä ei koskaan tullut.

Erikin ja Anna-stiinan kuoltua 1860-luvulla rakennus huutokaupattiin. Tämän jälkeen siinä toimi kyläkauppa. Museoksi talo vihittiin mittavan remontin jälkeen 24.6.1951.

Palojoen talo sijaitsee entisen vanhan tien varressa.

Aleksis Kiven koti on avoinna: 1.6. – 31.8. tiistaista sunnuntaihin klo 11.00 – 18.00 sekä Aleksis Kiven päivänä tiistaina 10.10. Muina aikoina museo on avoinna vain tilauksesta.

Pääsymaksut: peruslippu 4 €, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 2 €, ryhmät (vähintään 10 henkilöä) 2 €/henkilö. Alle 18-v. vapaa pääsy. Opastus tilauksesta  30 €/ ryhmä.

Museon osoite: Palojoentie 271, 01940 Palojoki.

Kesäpäivä Nurmijärvellä

Palojoelle saapuessa on tiellä menossa pyöräilykisat, ja joudummekin hieman odottamaan jotta voimme kääntyä jyrkälle vanhalle tielle. Meidän lisäksemme pihapiirissä on jo muutama auto.

Käymme ostamassa sisäänpääsyn oikeuttavat tarrat sivurakennuksesta. Täällä on myös pieni kahvila sekä matkamuistomyymälä. Työssä oleva henkilö kehottaa ottamaan vettä helteisen päivän johdosta. Juomavesi löytyy erillisestä astiasta, talon kaivovettä ei suositella juotavaksi.

Pihapiirissä on myös pieni sauna, synnyintalo sekä vanha aitta jonka funktio jää kierroksen aikana hieman epäselväksi.

Talossa meidät vastaanottaa hyvin puhelias ja auttava opas joka kertoo Kiven lapsuudesta, perheestä sekä talon historiasta.

Eteisen jälkeen astumme suureen tupaan jonka täyttää kaksi asiaa, suuri leivinuuni sekä räätäli-Erikin pöytä tykötarpeineen. Opas kertoo, että Aleksis olisi halunnut ostaa talon vanhempiensa kuoltua, mutta taloudelliset syyt estivät aikomuksen. Niinpä talo sekä irtaimisto huutokaupattiin. Kaikki talossa oleva irtaimisto ei suinkaan ole alkuperäistä, toki paljon on Stenvallien esineistöä saatu hankittua museoon takaisinkin.

Peräkammarissa pyörii lyhyt 8 minuuttinen dramatisoitu ”Aleksis Kiven askelissa”-lyhytelokuva Kiven elämästä. Suosittelen katsomaan, varsin mukaansa tempaavasti on Kiven elämä ohjelmassa esitetty. Huoneessa on myös vitriinissä muutama Kiveen liittyvä esine sekä hauskasti sarjakuvamuotoon kirjoitettu tarina Kivestä ja hänen tavaroistaan, jotka kuuluvat osana perusnäyttelyyn nimeltään ”Konstiniekka Kivi”.

Yläkertaan vievät vanhat portaat. Täältä löytyy enemmän tarinaa Kiven aikaisesta Palojoesta sekä Nurmijärvestä. Myös lapsille on pieni nurkkaus jossa voi leikkiä nukketalolla. Vinttihuoneesta löytyy virtuaalinen peli sekä mahdollisuus rentoutua hetkeksi kuuntelemaan Kiven runoja kuulokkeista. Vinttikammari oli Kiven käytössä kun hän vieraili lapsuudenkodissaan.

Museo on varsin nopeasti kierretty, mutta antaa hyvän yleiskuvan Kiven lyhyeksi jääneestä elämästä sekä hyvin rankasta aikakaudesta ja yhteiskunnasta, jolloin Kivi eli.

Vanhaa tietä pitkin huristamme läheiselle Taaborin museoalueelle. Alueella kulkee myös Aleksis Kiven Palojoen kotiseutupolku jonka kartta on löydettävissä Nurmijärven internet-sivuilta.

Taaborin museoalue

Taaborinvuorelle perustettiin 1970- ja 1980-luvun vaihteessa museoalue.

Taaborinvuoren museoalue koostuu vanhoista eri puolelta Nurmijärveä siirretyistä 1800- ja 1900-luvun vaihteen rakennuksista, joissa pääsee aikamatkalle menneisyyteen. Kierros pienissä käsityöläismökeissä paljastaa, millaisia olivat arjen askareet sata vuotta sitten. Ja mikä parasta tämä aikamatka ei maksa mitään!

Taaborinvuorella kerrotaan Kivenkin lapsuudessaan viihtyneen. Hän myös keksi vuorelle nimen raamatullisista leikeistään. Aleksis toimi lapsijoukon johtajana ja usein saarnasi ”kivikirkossa” muiden lasten seuratessa kirkonväkenä vieressä. Kirkkoleikkien lisäksi oli käpykarjaa, kauppaleikkejä sekä maanmittauksia. Myös nuorison käytössä olevan kyläkeinun täällä tiedetään olleen.

Taaborinvuoren juurella on varsin kattavasti parkkitilaa. Tästä on pitänyt huolen kesäteatteritoiminta joka on jatkunut alueella peräti 50-luvulta lähtien.

Käsityöläisten mökit

Museoalueella on kolme isompaa taloa: puusuutarin mökki, nahkasuutarin mökki sekä sepän mökki. Näiden kolmen lisäksi nähtävillä on pajoja sekä aittoja. Tosin näiden ovet pysyvät vierailijoilta kiinni.

Puusuutarin mökki.

Ensimmäisenä rakennuksena on keltainen puusuutarin mökki, jossa on esillä mummolasta tuttuja tavaroita kuten varhaisia Arabian astioita ja separaattori.

Pienestä kammarista löytyy opastaulu jossa kerrotaan varsin surullistakin tarinaa kiertolaisista eli asunnottomista henkilöistä joilla ei aikoinaan syystä tai toisesta ollut vakituista kotia/osoitetta. Tuolloin kun sosiaalihuolto ei ollut sellaista kuin nykyisin vaan kodittomat elivät ns. kädestä suuhun. Varsin pysähdyttävää kerrontaa.

Mäki eli vuori nousee ylöspäin ja vanhojen mäntyjen alla on mukava kävellä. Alue on varsin viehättävää, vaikka museorakennukset eivät olisikaan avoinna.

Nahkasuutarin mökki.

Seuraavana vastaan tulee punainen nahkasuutarin mökki eli entinen Tirmun talon torppa joka on pimeä ja selkeästi pienempi kuin edellinen mökki. Esillä on nurmijärveläisten suutareiden käytössä ollutta välineistöä. Oven pielessä on mielenkiintoinen taulu, taulussa on kopio vanhasta sanomalehdessä jossa peräänkuulutetaan mm. matka-arkun hukannutta henkilöä. Tällainen kirstu oli löytynyt tieltä ja kaipaisi omistajaansa.

Sepän mökki.

Matka jatkuu viimeiselle eli Seppä Salanderin mökille. Tämä mökki on sisustettu selkeästi vauraimmin. Kammarissa on vanhoja mustavalkoisia valokuvia naisista useassa sukupolvessa sekä vanha kapioarkku vuodelta 1828. Arkku on peräisin kirkonkylän Yli-Santapohjan tilalta.

Kammari muistuttaa kuinka tärkeässä roolissa oli naisten käsityötaito. Jo nuoresta iästään huolimatta tytöt ja nuoret naiset tekivät itselleen lakanoita ja pyyhkeitä tulevaa perhettään varten. Mökin suuressa tuvassa on edelleen elämisen tunnelmaa läsnä.

Ylhäällä vuorella on katettu ulkoilmateatteri, jossa järjestetään tapahtumia toukokuusta elokuuhun. Teatterin yhteydessä toimii Kahvila Taabor, joka on avoinna kesäteatterin näytösten yhteydessä.

Museoalueen aukioloajat: 1. – 31.7. tiistaista sunnuntaihin klo 11.00 – 18.00. Seppä työskentelee pajalla muutamana lauantaina kesän aikana klo 12.00 – 17.30. Seuraa Nurmijärven tapahtumailmoittelua.

Taaborinvuoren osoite: Koulunkulmantie 34, 01940 Palojoki.

Unescon maailmanperintökohde: Sammallahdenmäki

Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue, Rauma

Lapissa, noin 20 kilometriä Rauman ydinkeskustasta sijaitsee Pohjanlahden rannikkoalueen laajin ja monipuolisin Skandinaavisen pronssikulttuurin kalmistoalue.

Kävimme kesälomareissulla ihmettelemässä Unescon maailmanperintökohteita; Vanhaa Raumaa sekä valtavia Sammallahdenmäen kiviröykkiöitä.

Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue lyhyesti

Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue valittiin Suomen ensimmäisenä esihistoriallisena muinaisjäännöksenä Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1999.

Noin kilometrin läpimittaisella kallioalueella sijaitsee 36 kivistä koottua hautaröykkiötä. Suurin osa röykkiöistä on isoja hiidenkiukaita sekä matalia kehäröykkiöitä. Tunnetuimmat röykkiöt ovat laakea suuri nelikulmainen latomus, jota kutsutaan Kirkonlaattiaksi sekä pitkä ja metrin korkea vallimuodostelma Huilun pitkä raunio.

Museoviraston radiohiiliajoitusten mukaan kallion korkeimmalla kohdalla olevat hautaröykkiöt ajoittuvat ajanjaksolle 1300 – 1000 eaa. Edellisiä selvästi alempana sijaitseva paasiarkkuröykkiö on tutkituista röykkiöistä nuorin ja ajoittuu vuosiin 170 eaa. – 82 jaa.

Mäellä kiertää noin 1,5 km pituinen opastettu polku, joka soveltuu hyvin luontoretkeilyyn. Polku on merkitty sinisillä nauhoilla sekä puisilla Hannunvaakuna-kylteillä.

Kohteeseen ei ole sisäänpääsymaksua. Kesäkaudella 1.4. – 31.10.2018 Sammallahdenmäellä on saatavilla esitteitä, lisäksi infopisteet ja huoltotilat ovat avoinna ja käytettävissä. Kohde on omatoimikohde ja avoinna ympäri vuoden. Talvikaudella ei kohteessa ole kunnossapitoa.

Sammallahdenmäellä

Saavuimme Vanhan Rauman hulinasta hiljaiselle Sammallahdenmäelle. Meidän lisäksi metsässä oli vain pariskunta koiransa kera. Jos vierailumme Vanhassa Raumassa on jäänyt lukematta, sen vilkaiseminen onnistuu mainiosti tämän linkin takaa.

Sammallahdenmäelle kulkeminen vaatii ajoneuvon, julkista liikennettä ei paikan päälle oikein ole. Lähin bussipysäkki löytyy 4,5 km päästä. Tosin kesän 2018 aikana Raumalta on ollut mahdollista osallistua opastetuille yhteisretkille joka tuo kaupungista linja-autolla kootusti Sammallahdenmäelle vierailijoita. Tästä mahdollisuudesta voit lukea tämän linkin takaa.

Tänä pilvisenä iltana ruuhkaa ei kuitenkaan ollut. Kohteeseen on hyvät opasteet, suuria ruskeita kylttejä tien reunoilla. Myös Sammallahdentien parkkipaikalla oleva opaste on hyvässä kunnossa ja tarkka. Mukaan voi myös ottaa opastaulun viereisestä postilaatikosta esitteen joka esittelee kohdetta myös kierroksen aikana. Esitteessä on myös ruotsin- sekä englanninkieliset osiot.

Sammallahdenmäki on kallioinen. Luonto on hieman kitukasvuista, lähinnä pieniä mäntyjä, jäkälää ja varpukasveja. Kuiva kesä näkyy luonnossa. Kiviröykkiöille on aikojen saatossa muodostuneet polut. Ensimmäisenä eteen putkahtaa Pohjoinen tasanne-niminen röykkiöalue. Röykkiö on vanhin arkeologisesti tutkittu alueen hautaröykkiöistä. Haudasta on löydetty palanen luuta josta on saatu tehtyä ajoitus 1300 eaa. tienoille. Röykkiöiden joukossa on myös nelikulmioinen Kirkonlaattia joka on 20 metriä pitkä. Tutkimuksissa Kirkonlaattiasta ei ole löydetty luuta mutta sen on silti arveltu olevan hauta erikoisesta muodostaan huolimatta.

Kylmämuurattu reunakivimuuri.

Huilun pitkä raunion kylki.

Polun varrella röykkiöt seuraavat toisiaan. On hiidenkiukaita, spiraaliröykkiöitä sekä aivan viimeisenä polun päässä erikoinen Huilun pitkä raunio (kuka näitä nimiä on oikein keksinyt?). 20 metriä pitkää hautaröykkiötä kiertää noin metrin korkuinen kylmämuurattu reunakivimuuri. Kivet on siis ladottu paikalleen ilman laastia. Myöskään tästä röykkiöstä ei ole löydetty luuta. Polun kautta pääsee myös Savulaaksontien parkkialueelle.

Spiraaliröykkiö.

Röykkiöt näyttävät näin maallikon silmissä hyvin samanlaisilta. Lisäksi alueella on kaikenlaisia irtokiviä, joten ei oikein tiedä mikä on muinaismuisto ja mikä ei. Alue on kuitenkin omassa omituisuudessaan mielenkiintoinen ja hyvä koko perheen luontokohde. Näin keskikesällä luonto tarjoaa mustikoita sekä rauhaa omille ajatuksille sekä yhteisille jaetuille kokemuksille. Kun oikein antaa mielikuvituksen jyllätä, näkee mielessään muinaiset esi-isät työntelemässä kiviä ja kasaamassa hautoja. Mieleen tulee, olivatko he surullisia? Vai oliko kuolema vain yksi luonnollinen vaihe heidän elämässään?

Kiersimme alapolun kautta takaisin Sammallahdentien parkkipaikalle. Alapolun luonto on huomattavasti rehevämpää kuin kallioilla ja vastassa onkin viljaisaa peltoa sekä hieman tiheämpää saniaismetsää ja niitä hyttysiä, joita ei ylhäällä pääpolulla ollut.

Sammallahdenmäki on hyvä kohde ulkoiluun. Mikäli sinua kiinnostaa enemmän historiallinen informaatio kohteesta, katso esimerkiksi varsin kattavat Rauman matkailusivut aiheesta.

 

Matkan varrella: Taavetin linnoitus

Taavetin linnoitus, Luumäki

Matkalla iloiseen Itä-Suomeen tai säteilevään Savoon, on mahdollista tehdä useita pysähdyksiä kotimaan mielenkiintoisissa historiallisissa kohteissa. Yksi tällainen aina avoinna oleva sekä pääsymaksuton kohde on Taavetin linnoitus. 

Taavetin linnoituksen historia lyhyesti

Taavetin linnoitusta alettiin rakentaa venäläisten toimesta kahdessa vaiheessa 1770-luvulla (1. rakennusvaihe 1773–1781 ja 2. vaihe 1791–1796). Linnoitus on mainio esimerkki bastionilinnoituksista. Taavetti sekä Lappeenranta ja Hamina ovat Suomen ainoat kaupungit, jotka noudattavat eurooppalaisia linnoituskaupunkien malleja sekä ovat olleet ympäröityinä bastioneilla.

Neljän tien risteyksessä oleva Marttilan kylä (nykyinen Taavetin taajama) katsottiin strategisesti tärkeäksi paikaksi linnoittaa. Täällä kohtasivat Hämeenlinnasta Viipuriin johtava Ylinen Viipurintie sekä Haminasta sisämaahan johtava tie. Linnoitus nimettiin keisarinna Katariina II:n käskystä pyhimys David Tessalonikalaisen mukaan Taavetiksi.

Itse linnoituksen toiminta-aika jäi hyvin lyhyeksi ja se lakkautettiin heti Suomen sodan jälkeen vuonna 1809.

Luumäen kunta osti valtiolta linnoitusalueen rakennuksineen vuonna 1922. Tätä ennen linnoitus toimi mm. kesäisin Mikkelin tarkka-ampujapataljoonaan kuuluvan reservikomppanian ampumaratana.

Sisälinnoitusta ja pohjoislaidan bastioneja on restauroitu Museoviraston toimesta useaan otteeseen 1980-luvulta alkaen. Mikäli haluat lukea lisää, tämän linkin takaa löytyvät Museoviraston sivut kohteesta.

Nykyisin Taavetin linnoituksessa on mahdollista mm. frisbeegolfata, lenkkeillä sekä osallistua erilaisiin yleisötapahtumiin mukaan. Taavetin linnoitus on myös osa vuonna 2017 avattua ja noin 10 kilometrin pituista Itsenäisyydentietä, joka kokoaa yhteen Suomen historiaan vaikuttaneita merkittäviä tapahtumia Luumäeltä. 

Osoite: Taavetin linnoitus, Linnalantie 29, 54500 Luumäki.

Taavetin linnoituksessa

Linnoitukselle on hyvin helppo tulla, siitä pitävät huolta suuret opasteet joita löytyy niin VT6:lta kuin Hamina- Savitaipale-tieltä. Parkkipaikka on nykyisen nuorisokeskuksen pihassa, mutta hyvin tilaa löytyy ainakin näin kesäaikaan.

Linnoituksen ympäristöön on tehty opastekierros nimeltään Historiaa vallien varjossa. Kierros alkaa pienen punaisen ”mummonmökin” vierestä, joka on Mikkelin tarkka-ampujapataljoonaanan peruja.  Opasteisiin on hyvin selkeästi kiteytetty kaikki olennainen mitä matkailijan on hyvä tietää kustakin reitin pysähtymispaikasta. Opastekierroksen aikana tulee linnoituksen lisäksi tutuksi mm. linnoitus- ja kotiseutumuseo, punainen tupa ja kunnantalo sekä erilaiset muistomerkit.

Reitti kulkee mukavasti pitkin linnoituksen raunioita ja tällaisena heinäkuisena hellepäivänä on varsin mukava käyskennellä vanhojen honkien katveessa. Linnoituksen valloittaneet niittykasvit on niitetty ja linnoituksen päällä on mukava kävellä ja kurkkia. Miten mainio paikka tämä olisi linna- ja merirosvoleikkeihin! Tai vaikkapa piknik-evästelyyn?

Keskeltä linnoitusta löytyy nykyaikaisia humputuksia, nimittäin katettu lava katsomoineen. Täällä järjestetään mm. Vallijamit sekä elokuiset Marttilan kylän markkinat. Myös opastuskierroksia on kesäisin linnoituksessa tarjolla.

Tänään lava on kuitenkin tyhjä. Linnoitus on rakenteeltaan lähes ympyrän muotoinen ja harmittikin ettei ollut mukana mitään ”vekotinta” jolla olisi voinut yläilmoista ottaa linnoituksesta kuvaa.

Taavetin linnoituksen muurit on tehty lohkokivistä ja vankkojen muurien suojassa ovat olleet puiset rakennukset, joita ei valitettavasti ole enää yhtään jäljellä. Ne huutokaupattiin vuonna 1829 turhien kuluerien välttämiseksi. Muurista kuitenkin löytyy hieno tiilimuurattu holvikaari jota pitkin pääsee etenemään uloimmalle linnoituksen kehälle. Opastaulun mukaan linnoituksessa on aikoinaan ollut myös vallihauta, kuin linnoissa konsanaan. Nyt vallihaudat ovat enää muisto vain.

Koska linnoitus on kooltaan vain noin 650 x 800 metriä, on se nopeasti kierretty. Notkistuneiden jäsenten lisäksi saimme aimo annoksen yleissivistävää paikallishistoriaa sekä mainion vinkin kiertää kaikki Luumäen Itsenäisyydentien kohteet kesäloman aikana.