All Posts By

Reissaaja1

Uniikki Funkkishotelli Vanhan Rauman sydämessä

Hotelli Vanha Rauma, Rauma

Yksi bloggaamisen hienouksista on, että aika-ajoin pääsee testaamaan hotelleja, jotka eivät pelkästään ole ainutlaatuisia vaan joilla on mielenkiintoinen historia takanaan. Yksi tällaisista uniikeista paikoista on ehdottomasti Vanhan Rauman sydämessä sijaitseva Hotelli Vanha Rauma.

Hotelli Vanha Rauma lyhyesti

Hotelli Vanha Rauma sijaitsee Unescon maailmanperintökohteeksikin listatussa Rauman Vanhankaupungin sydämessä, Kalatorin kupeessa. Vieressä sijaitsee Pyhän Kolminaisuuden kivikirkon rauniot 1400-luvulta. Ja onpa merikin yltänyt kauan sitten tänne asti.

Hotelli Vanha Rauman rakennuksen historia vie 1930-luvulle, jolloin funkkistalo rakennettiin varastoksi ja kaupaksi. Hotellina rakennus on toiminut 1980-luvulta lähtien. Nykyiset omistajat Kaisa ja Jari Salli ovat luotsanneet hotellia vuodesta 2011. Tänä aikana hotelli on saatettu vastaamaan 2010-luvun matkailijan tarpeita.

Hotellissa on yksi yhden hengen ja 20 kahden hengen huonetta, joista jälkimmäisiin mahtuu 1-2 lisävuodetta. Kaikki huoneet on sisustettu yksilöllisesti, rakennuksen funkkispiirteitä kunnioittaen. Huoneissa on klassikkohuonekaluja Yrjö Kukkapuron suunnittelemista tuoleista Eileen Grayn pöytiin.

Hotellin alakerrasta löytyy 50-paikkainen Ravintola Kalatori, joka tarjoaa kunkin sesongin mukaan lähialueen tuottajien tuoreista ja korkealaatuisista raaka-aineista valmistettuja ruokia.

Aamuisin ravintola toimii hotellivieraiden aamiaistilana, päivällä on tarjolla lounasta ja iltaisin á la carte-annoksia.

Ravintola Kalatori on avoinna maanantaista torstaihin klo 11.00 – 14.00 sekä 17.00 – 22.00. Perjantaisin ravintola on auki 11.00 – 14.00 ja 17.00 – 23.00. Lauantaisin klo 14.00 – 23.00. Sunnuntaisin ravintola on suljettu. Pöytävaraukset suuremmille ryhmille ovat suositeltavia.

Tänään 

Saavumme marraskuun hämärässä Raumalle. Vanha Rauma hehkuu pimeässä vanhaa tunnelmaa. Vanhankaupungin liikkeiden ovet on koristeltu havuilla ja valoilla. Myös näyteikkunoiden sisutusmaailma henkii lähestyvää joulua. Ajamme hitaasti puutaloja ihastellen läpi Rauman, Kalatorin laidalle, josta löytyy kaksikerroksinen Hotelli Vanha Rauma.

Meidät otettiin hotellin vastaanotossa hyvin ystävällisesti vastaan. Saimme myös menovinkkejä illalle, Raumalla on nimittäin jo perinteeksi muodostunut Pikimust Perjanda, jolloin yrittäjät pitävät liikkeitään auki poikkeuksellisesti pimeästä pimeään eli klo 7.00 – 21.00. Tarjolla on myös erikoistarjouksia, joilla voi alkaa täyttää ”pukinkonttia”. Huom. Kerrankin ajoissa! 😉

Suuntasimme askeleemme yläkertaan, josta löytyy osa hotellin huoneista. Kiva yksityiskohta löytyy heti huoneiden ovista; hotellihuoneiden numerot ovat hyvin funkkistyylisellä fontilla painettuja, joten sisustaja on ajatellut pienen pieniäkin yksityiskohtia. Julkisissa tiloissa kannattaa nostaa myös katse kattoon; hotellin valaisimet sopivat äärimmäisen hyvin talon henkeen.

Kuva: Jari Salli.

Kuva: Jari Salli.

Kuva: Jari Salli.

Itse hotellihuone on suuri, kuten kylpyhuonekin. Huoneesta aivan ensimmäisenä silmiin käy sisustuksen pyöreät muodot; esimerkiksi sänkyjen pääty sopii rakennuksen henkeen mainiosti kuten myös Eileen Grayn suunnittelemat pyöreät pöydät, jotka toimivat mainiosti yöpöytinä. Huone on lisäksi hyvin siisti, ”pikatestissä” ei pölyä sormeen jää.

Pöydällä mustien nahkatuolien välissä tulijaa odottaa kiva pieni yllätys; pieni pullo kuohuviiniä, cocktail-lasillinen suklaata ja viesti ”Ol niingon gotonas!”. Tästä miniloma voi alkaa!

Ensituntumalta sängyt tuntuivat sopivan pehmeiltä ja leveiltä. Jos sää olisi sallinut, myös huoneesta antavat näkymät olisivat olleet miellyttävät – suoraan puistomaisille kirkonraunioille. Kuten kunnon kivitaloon kuuluukin, myös Hotelli Vanhassa Raumassa seinien paksuus on melkoinen, joten muutenkin hyvin hiljaiselta Vanhankirkonkadulta ei häiritseviä ääniä sisälle pääse.

Hotellin seinillä on tyyliin sopivia suurennuksia Rauma-aiheisista valokuvista ja maalauksista.

Lähdimme kävelemään Vanhan Rauman kaduille ja kapeille kujille. En enää ihmettele miksi kaupunki on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi, ihmettelen lähinnä miksi emme käy kaupungissa useamminkin? Kynttilälyhtyjen valaistessa kauppojen ovenpieliä, kahviloiden valojen heijastuessa kosteaan nupulakivikatuun, tulee väkisinkin mieleen, että tässähän on meidän ikioma ”Tallinna”.  Ja niin lähellä!

Jossain vaiheessa matkailijalle tulee nälkä emmekä ole poikkeuksia myöskään tässä suhteessa. Raumalle on tullut viime vuosien aikana useita fine dining-paikkoja, joista valitsimme illallispaikaksi tänä kesänä avatun ja Kuninkaankadun varrella sijaitsevan Ravintola Sydvestin. Varsin antoisasta vierailustamme ravintolaan pääset pian lukemaan lisää, pysy siis mukana.

Herkullisen illallisen jälkeen kävelimme merituulen saattelemana takaisin hotellille. Rauma on sopivan kokoinen kaupunki, täällä kaikki on kävelyetäisyydellä, niin myös Hotelli Vanha Rauma.

Nukkumattia ei tarvinnut kuuman suihkun jälkeen kauaa houkutella ja vajosin syvään uneen. Taisin unessa seikkailla Vanhan Rauman tunnelmallisilla kaduillakin.

Aamulla vuorossa oli aamupalan testaus. Ilahduttavaa on, että aamiaista tarjotaan viikonloppuisin klo 11.00 asti, joten jos sinulla ei ole kiire, voit kerrankin nauttia heräämisestä kaikessa rauhassa mukavan sängyn ja pehmeiden petivaatteiden sylissä.

Aamupalalla oli tarjolla jokaiselle jotakin naposteltavaa; mm. hedelmiä, mysliä, pekonia, munakasta, leikkeleitä ja tietenkin kalaa. Tällä tankkauksella on hyvä aloittaa uusi päivä.

Tässä vaiheessa koittaa hetki joka tulee matkailijalle väistämättä eteen nimittäin lähteminen. Hotelli Vanhassa Raumassa olisi mieluusti viihtynyt vielä yön jos toisenkin. Hotelli onkin mainio tukikohta Rauman matkailuhelmien tutkimiseen.

Mikäli olet enemmän mieltynyt hieman nykyaikaisempiin hotellirakennuksiin mutta haluat kokea uniikin huoneen tunnelman, Sallin yrittäjäpariskunnalla on tarjota myös sinulle oiva tukikohta kaupungin toiselta laidalta kanaalin varrelta, nimittäin skandinaavisen raikas Pienhotelli Cityhovi.

Kuva: Jari Salli.

Kuva: Jari Salli.

Tämänkin hotellin 18 huoneesta jokainen on sisustettu yksilöllisesti. Tarjolla on myös allergiahuoneita. Huoneet on remontoitu 2010 – 2016 aikana. Hotellivieraiden käytössä on lisäksi sauna. Runsas aamiainen kuuluu myös tämän hotellin palveluihin.

Tule siis nauttimaan olostasi Raumalle!

Blogijuttu on tehty yhteistyössä Hotelli Vanhan Rauman kanssa.

 

 

Päivä jolloin minusta tuli melkein kartanonomistaja

Tarina siitä etteivät kaikki unelmat aina ota toteutuakseen – ei vielä!

Jokaisella meistä on unelmia, pienempiä tai isompia. Minulla on teini-iästä asti ollut kolme unelmaa joista kaksi on jo toteutunut. Tämä on kertomus siitä viimeisestä joka melkein toteutui, mutta viime metreillä kariutui elämän karikkoon.

Minulla on pienestä asti ollut unelmana omistaa kartano. Juuri niin, kartano! Onko minulle pienenä luettu liikaa prinsessakertomuksia vai onko unelmien lähde mustavalkoisista Suomi-filmeistä peräisin, en tiedä, mutta tämä unelma on ja pysyy.

Muutama vuosi sitten Suomen valtio päätti alkaa myymään ”turhaa” omaisuuttaan pois. Ensimmäisenä myyntivuorossa olivat vanhat rautatieasemat, lakkautettujen varuskuntien rakennukset, pienet myllyt ja niin – kartanot. Valtion kiinteistölaitos muuttui samassa yhteydessä Senaattikiinteistöksi.

Helsingin Sanomat otsikoi lokakuussa 2014: Ostaisitko vetoisan mutta kulttuurihistoriallisen arvokkaan kartanon? Jutussa esiteltiin muutamaa myyntiin tulevaa kartanoa kuten Anjalan kartanoa Kouvolasta, Pukkilan kartanoa Salosta ja Rapolan kartanoa Sääksmäeltä. Ja tästä Hesarin jutusta alkoi lähes kahden vuoden piina, joka päättyi hieman yli vuosi sitten. Kyllä todellakin, ostaisin! Kiinnostuimme jutun perusteella Rapolasta.

Rapolan kartano lyhyesti

Rapolan kartanolla on historialliset juuret syvällä Suomen maaperässä. Rapola sijaitsee Sääksmäellä nykyisen Valkeakosken alueella. Sääksmäki tihkuu historiaa. Lähietäisyydellä on Voipaalan kartano sekä 1550-luvulla rakennettu ihastuttava Sääksmäen harmaakivikirkko.

Kartanon keskiaikaisista omistajista tiedetään mm. Matti, Olli Nevari sekä Cuningas de Rapalum. Viimeksi mainittu omistaja löytyy paavin pannakirjasta vuodelta 1340. Liekö Rapolassa ollut kuningas vai onko nimi vain ollut muinaista hämäläistä huumorintajua, varmuus siitä jää historiaan tai tässä tapauksessa pannakirjan rivien välille.

Kartano vaihtoi omistajasukuja noin 100 vuoden välein, vuonna 1727 kartano siirtyi Svinhufvudin suvulle. Tähän ajanjaksoon sisältyy myös suomalaisittain merkittävin jakso kartanon historiassa kun Suomen kolmas presidentti, Pehr Evind Svinhufvud, syntyi Rapolassa joulukuussa 1861. Rapolan puistoon on pystytetty muistopatsas vuonna 1937.

Rapolasta on jäänyt lukuisia tarinoita elämään. Onpa kartanon keltaisessa kamarissa kesäisin viettänyt päiviään myös Akseli Gallen-Kallela, kerrotaan myös muiden kultakauden taiteilijoiden kartanon mailla vierailleen. Tiedetään myös erään kartanonomistajan päättäneen päivänsä konkurssin jälkeen kartanon tallissa ja kummittelevan nykyisin tilalla.

Nykyinen Rapolan päärakennus on suojeltu tämän vuoden  tammikuussa. Talo on rakennettu vuonna 1813 ja on hyvin riisuttu ja yksinkertainen. Päärakennuksen lisäksi tilaan kuuluu 17 rakennusta eri vuosisadoilta. Suuri punakivinavetta on ollut aikoinaan Hämeen suurin.

Rapolan kartanon entisillä mailla on maan suurin muinaisjäännösalue. Rapolanharjulta löytyy Rapolan muinaislinnan rauniot, alhaalta pellolta kalmistoalue sekä rautakautinen muinaispelto. Alueella on myös hyvin rikas kasvisto, täältä löytyy valtakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppialueita ja tervaleppäkorpia.

Ennen myyntiä kartanossa toimi kesäisin museo ja kartanon maat olivat vuokrattuna viljelijöille.

Rapolanharju ja muinaispolut ovat edelleen ulkoilijoiden ja retkeilijöiden käytettävissä. Rapolanharjulle on käynti Voipaalan kartanon pihalta.

Tapolan kartano ei ole avoinna vierailijoille.

Viime vuonna

Niin, kun kuulimme että Rapola on tulossa myyntiin, lähti heti postia myynnistä vastaaville tahoille. Kävimme ohikulkiessa myös jokaiseen vuodenaikaan katsomassa Rapolan pihapiiriä Sääksmäellä, ja joka kerta kartano tuntui vastaavan kutsuuni.

Alkoi hakemuksen rustaus, rahoituksen pohdinta ja samalla koko tämän hetkisen elämämme läpikäynti. Olisimmeko valmiita lähtemään Sääksmäelle pois pääkaupunkiseudun sykkeestä? Mitkä asiat muuttuisivat muutossa? Jaksaisimmeko kulkea Helsingin ja Sääksmäen väliä ja millä?  Miten rahoittaisimme kartanon remontoimisen ja millä ylläpitäisimme valtavaa rakennuskantaa? Antaako pankki lisää lainaa? Menisikö nykyinen koti kaupaksi ja missä aikataulussa? Täyttäisimmekö Museoviraston ehdot? Ja näiden kysymysten lisäksi ilmassa oli tietenkin paljon unelmointia, haaveilua ja uusia suunnitelmia.

Paljon kysymyksiä ja vähitellen niihin alettiin saada myös vastauksia. Keväällä 2016 kohde tuli viimein myyntiin ja saimme sovittua esittelyajan Rapolaan. Lähdimme innokkaina liikkeelle. Sääksmäelle päästyämme selvisi, että esittelyssä oli mukana myös toinen perhe ja talon esittelijälle ei ollut kiirinyt sana, että olimme edes tulossa paikan päälle. Kiersimme kartanon ullakolta kellariin, ja silloin se iski – talo ei enää ”puhunut” meille. Se varma olo, joka oli lähes puolitoista vuotta lämmittänyt sisintäni, oli poissa.

Eikä olo parantunut vaikka kuinka kiersimme ihania piharakennuksia, tutkimme kerroksellista kartanon historiaa lähietäisyydeltä, ihmettelimme vajoissa olevia esineitä vanhoista kaukaloista hevoskärryihin ja pohdimme remontointimahdollisuuksia yhdessä esittelijän, rakennuksen entisen huoltomiehen kanssa.

Kotimatkalla oli tyhjä olo. Kun totesin perheelleni, ettei kartano tule meille, he sanoivat tunteneensa saman. Jätimme kuitenkin tarjouksemme määräpäivään mennessä ja jäimme odottamaan. Tällä kertaa odotusta ei palkittu, itse asiassa myynnistä vastannut henkilö ei edes ottanut yhteyttä vaikka lupasi, vaan jouduimme käsittelyn jälkeen kyselemään tulosta, vaikka kyllä, olihan se päätös jo ”tiedossa”. En tiedä oliko vastaus vain mielipahan lievitystä, mutta myyntihenkilön mukaan meillä oli ollut paras hakemus sekä rakennuksen jatkokäyttösuunnitelmat, mutta Rapola meni silti toisille. Itse asiassa juuri sille saksalais-suomalaiselle perheelle joka oli esittelyssä samaan aikaan kanssamme.

Näin tämä unelma jäi toteutumatta tällä kertaa. Jos jotain positiivista etsii, sain tehtyä surutyön loppuun näin henkilökohtaisen blogitekstin muodossa. Joku voi ihmetellä, että mikä tässä nyt oli niin iso surunaihe, on niitä suurempiakin menetyksiä ihmiselämässä. Niin on mutta unelmista ei pidä luopua koskaan. Mehän emme, onneksi, tiedä mitä kaikkea elämä tuo tullessaan, mutta kannattaa silti mennä sinne minne sydän kuljettaa. Vielä ei ollut kartanon vuoro, mutta ehkäpä jo ensi vuonna?             

Arbeit macht frei – Dachau

Dachaun keskitysleiri, Saksa

Liekö vallitseva pimeys vaikuttanut asiaan, mutta menneitä matkoja ja niiden kuvia vilkaistaessa, huomio kiinnittyi vuonna 2008 tehtyyn kesälomamatkaan Saksaan ja siellä lyhyeen vierailuun Dachaun keskitysleirissä.

Tämän turinan aiheena onkin vierailu pahamaineisella natsi-Saksan ensimmäisellä keskitysleirillä Dachaussa.

Dachau lyhyesti

Dachaun keskitysleiri rakennettiin vanhan ruutitehtaan alueelle Dachaun kaupungin läheisyyteen vuonna 1933, vain 51 päivää sen jälkeen kun Adolf Hitler oli noussut maassa valtaan. Dachau toimi Saksan ensimmäisenä, epäilyttäville henkilöille suunnattuna leirinä lähellä Müncheniä. Kristalliyön jälkeen keskitysleirille tuotiin 10 000 juutalaista vankia.

Leirillä oli vangittuna vuosina 1933 – 1945 noin 200 000 miesvankia ja 30 eri kansalaisuutta, joiden joukossa oli juutalaisten lisäksi kommunisteja, Jehovan todistajia, natsihallinnon vastustajia, pappeja ja homoseksuaaleja. Vuoden 1941 jälkeen Dachau toimi myös tuhoamisleirinä, jossa murhattiin noin 41 500 vankia. Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan. Leiri toimi myös SS-miehien ”school of violence”-koulutuspaikkana.

Vuosina 1942 -1945 vankien olosuhteet heikkenivät radikaalisti, kun vankien ruoka-annoksia vähennettiin ja ruumiillinen terrori astui kuvaan mukaan. SS:n ja Gestapon päällikön Heinrich Himmlerin tarkoituksena oli käyttää vankeja raskaisiin teollisiin töihin joihin fysiikaltaan heikentyneet vangit eivät enää pystyneet.

Huhtikuussa 1945 Yhdysvaltojen sotilaat vapauttivat Dachaun vangit ja samalla surmasivat jäljelle jääneet vartijat eli noin sata rintamalta palannutta SS-sotilasta.

Dachaun keskitysleiri on avoinna päivittäin klo 9.00 – 17.00. Jouluaattona Dachau on kiinni. Sisäänpääsy on ilmainen.

Vierailu keskitysleirissä   

Dachaun keskitysleiri tai nykyinen muistelupaikka, on ensimmäinen natsi-Saksan keskitysleiri, jossa olen koskaan käynyt. Mukana oli silloinen viisivuotias tyttäremme ja hieman arvelutti voimmeko ohi ajaessa, mennä lapsen kanssa edes käymään leirissä. Sovimme jo autossa, jos paikka alkaisi ahdistaa tai näkisimme asioita joita ei tuon ikäiselle lapselle ole suositeltavaa, lähtisimme pois.

Vastassa oli iso moninkertaisella piikkilanka-aidalla ja betonikaiteella aidattu kenttä jonka reunoilla vanhat valvontatornit seisoivat irvokkaina kuin mädäntynyt hammasrivistö. Tältä leiriltä ei karattu.

Vanha koristeellinen rautaportti johdatti meidät keskitysleirin sisälle. Portti on suorastaan antikliimaksi; Arbeit macht frei eli työ tekee vapaaksi. Todellako?

Suurella kentällä on useita rakennuksia, mm. sen vasemmalla laidalla on eri uskontokuntien sodan jälkeen alueelle pystyttämiä muistopaikkoja ja kappeleita.

Vasemmasta laidasta löytyy myös krematorioalue, tunnettaan myös Parakki X:nä.

Krematorioalueella ammuttiin venäläisiä sotavankeja sekä Gestapon vankeja. Nykyisin alue on 32 000 rekisteröidyn vangin hautausmaa.

Oikealta puolelta kenttää löytyy vanha päärakennus, jonka sisuksissa on mm. pysyvä museonäyttely, rankaisuselli, vankisellejä, vankien keittiö ja pesula sekä nykyaikainen kirjakauppa, filmihuone ja seminaaritiloja.

Rakennuksen pihalla on kansainvälinen monumentti, paikalla jossa vangit aamuisin ja iltaisin seisoivat loputtoman pitkässä nimenhuutotilaisuudessa. Tosin tästä monumentista entiset keskitysleirivangit eivät pitäneet, teos kuvaa heidän mielestään liikaa luurankoja.

Dachaun keskitysleirialue oli 290 metriä leveä ja 615 metriä pitkä. Alueen laitojen väliin jää iso alue, jossa on ollut kentän leveydeltä vankiparakkeja. Parakkeja oli kahdessa rivissä 34 kappaleen verran.

Yhdysvaltalaiset joukot tuhosivat parakit, mutta myöhemmin kentälle on valettu betoniset alapohjat sekä rakennettu uudelleen muutama parakkirakennus, joissa pääsee tutustumaan lähemmin vankien elinolosuhteisiin.

Ilman mielikuvitusta ja opasteita paikka näyttää lähinnä hylätyltä, joskin kauniilta leiriltä. Vihreä puut kehystävät kävelypolkuja ja kenttä on hyvin hoidettu. Suuret muistomerkit huokuvat rauhaa. On aika vaikea kuvitella kaikkia raakuuksia joita täällä on tapahtunut. Eikä se jäljelle jätetyn alueen tarkoitus olekaan.

Leiri haluaa herätellä ihmisiä miettimään, että vielä ”hetki” sitten Euroopassakin tapahtui hyvin rajuja ja systemaattisia ihmisoikeuksien polkemisia sekä todella epäinhimillisiä asioita, joissa suoraan kuoli miljoonittain ja epäsuorasti kärsi koko Euroopan verran ihmisiä.

Dachaussa on mahdollisuus julkisesti surra menneitä sukupolvia sekä sodan aikana mahdollisesti menetettyjä sukulaisiaan. Tarkoituksena on, ettemme unohtaisi!

Kanssavierailijat ovat pukeutuneet iloisen värisiin kesävaatteisiin. Voikin sanoa, että Dachaulle voi ottaa myös lapset mukaan, lukuunottamatta näyttelytilaa. Myös osa opasteista on rankkaa nähtävää, joten ne kannattaa pirpanoiden kanssa kiertää kaukaa.

Erityisesti valokuvanäyttelyssä on esillä paljon mustavalkoisia valokuvia tekstien kera, joissa kuvataan erilaisia julmia ihmiskokeita. Esimerkiksi; kuinka paljon kylmää, merivettä tai ilmanpainetta ihminen voi kestää… Kuvissa laihat, tuskaisen näköiset miesvangit katsovat suoraan kameraan kärsivillä, kuopilla olevilla tummilla silmillään. Onpa mukana myös valokuvia joissa kohtalo on jo vapauttanut ihmispolot pois tästä pahasta maailmasta.

Pienet lapset eivät onneksi osaa lukea, varsinkaan englannin- tai saksankielisiä opastekstejä, mutta kuvat aiheuttavat varmasti kyselytulvan. Meidän pieni neitokainen vietiin rakennuksesta ulos kesään ja aurinkoon ohittaen koko näyttelytarjonta. Keskitysleiristä kerrottiin vain niin vähän kuin sen ikäiselle voi yleensäkään kertoa: ”kerran täällä Saksassa asui paha mies nimeltä Adolf Hitler…”

Dachaussa emme nähneet itkuisia ihmisiä. Näyttelystä poistuneet olivat kyllä järkyttyneitä ja kasvoiltaan kalvenneita, koska siinä mustavalkokuvien täyttämässä tilassa, keskitysleirin pahuus hiipii hitaasti jokaisen kävijän aivolohkoihin yrittäen ottaen yliotetta vierailijoista. Jos keskitysleirin anti ei muuten ravistele, valokuvanäyttelyn jälkeen, se laittaa varmasti ainakin hiljaiseksi.

Elämä ja lomailu eivät aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja iloisia rantakuvia, se voi olla myös kauheita ihmiskohtaloita ja raakaa julmuutta Dachaun kaltaisissa paikoissa. Olen silti tyytyväinen, että kävimme Dachaun keskitysleirissä.

Jos joskus olet Muchenissä, tee päiväretki Dachaun. Mutta varoituksen sana, Dachau tulee jättämään sinuun muistijäljen!

Muiden bloggaajien tuntemuksia Dachaun keskitysleiristä voit lukea tästä:

Levoton matkailija-blogi: Ahdistava Dachaun keskitysleiri

Pohjoistuuli puhaltaa-blogi: Dachau pala synkkää historiaa

Sini matkakuumeessa-blogi: Pelkoa ja inhoa Dachaun keskitysleirillä

 

Dubain Akvaario ja elämäni turhimmat 2,5h

The Dubai Mall, Emiraatit

Oletkin ehkä jo lukenut seikkailuistani Burj Khalifassa? Mikäli vierailu maailman toistaiseksi suurimmassa tornissa on mennyt sinulta ohitse, voit lukaista juttuni tästä.

Olimme ostaneet etukäteen yhdistelmälipun jolla pääsi niin Burj Khalifan torniin kuin Dubai Mall:ssa olevaan, yhteen maailman suurimmista akvaarioista,  Dubain akvaarioon ja vedenalaiseen eläintarhaan. Tämä turina kertoo elämäni turhimmasta kahdesta ja puolesta tunnista.

Tornissa ja vesiputouksilla suoritetun vierailun jälkeen palasimme alas viilennettyyn ostoskeskukseen. Kävelimme suoraan akvaarion portille, jossa näytti olevan vain muutaman kymmenen ihmisen jono.

Itse akvaariosta ei oikein voi erehtyä, nimittäin sen 10 miljoonaa litraa vettä sisältävä tankki on osin ostoskeskuksen puolella, joten jokainen ohikulkeva voi ihmetellä akvaariossa uivia noin 33 000 kalaa sekä myös muutamia ihmisiä. Tankkiin on nimittäin mahdollista ostaa liput myös sukellusreissulle.

Jostain syystä jonotus ei edennyt, ei niin yhtään. Jalat huusivat jo ”hoosiannaa” kun otimme muutaman tipuaskeleen aina silloin tällöin eteenpäin. Mielessä kävi useita kertoja, että jos ei olisi lippuja ennakkoon ostettu, emme jonottaisi tässä enää sekuntiakaan. No, liput oli ostettu joten odottaessa tutkiskelimme akvaariossa uivia kaloja, olipa joukossa muutama haikin.

Kun yli puolen tunnin jonottamisen jälkeen vuoromme tuli, teimme matkan suurimman erehdyksen; upgraidasimme liput! Maksamalla 9€/hlö lisää pääsisimme simulaattoriin sekä ajelemaan lasipohjaisella veneellä akvaariossa. Kuulosti mielenkiintoiselta ja upposimme ansaan.

Ensin oli kuitenkin vuorossa kulku valtavan tankin ali putkiloa pitkin. Altaan läpikäynti on samanlainen kuin Sealifessa mutta huomattavasti pidempi. Jos aiemmin ei ole vastaavassa käynyt, on kokemus varsin kiva. Harvoin kaloja pääsee kuivin jaloin alakulmasta seuraamaan. Vedenalaisessa tunnelissa oli läsnä oppaita, jotka vastailivat vierailijoiden mahdollisiin kysymyksiin sekä kertoivat kalojen maailmasta ja akvaariosta yleensäkin.

Kuljimme tunnelin läpi ja meidät ohjattiin jatkamaan ostoskeskuksen liukuportailla kerrosta ylemmäs, ja niin teimme. Vastassa oli uusi jono hämärässä huoneessa, johon oli mm. lavastettu sukellusvene. Tässä odotimme tunnin ajan simulaattoriin menoa. Simulaattoriin oli mahdollista mennä 10 henkilön ryhmissä, mutta koska laitteita oli vain yksi, jonoa kertyi. Kyllä välillä VOI aika kulua todella hitaasti, niin kuin nyt teki.

Kun vihdoin meidät opastettiin simulaattoriin seisomaan, oli pettymys valtaisa. Koneen hydrauliikka ei toiminut, joten kaikki efektit jäivät puuttumaan. Katsoimme siis varsin karkealla grafiikalla animoitua kilpikonnan seikkailua Dubain akvaariossa noin viiden minuutin ajan. Niinpä.

Simulaattorista pois päästyämme ajattelimme, että jospa seuraava kohde olisi parempi? Pääsisimme sentään ajelemaan lasipohjaveneellä akvaariossa. Niin pääsimme, kunhan olimme jälleen odottaneet tunnin. Nimittäin eteemme kiilasi ihmisiä VIP-laatat kaulassaan, ja he automaattisesti menivät veneilemään ennen meitä. Jos jotain positiivista tästä jonottamisesta voi sanoa, nyt saimme sentään istua ja jonottaa.

Alas venelaiturille päästyämme, meitä ohjeistettiin laittamaan pelastusliivit päällemme ennen veneeseen astumista. Samassa tilassa odottivat vuoroaan myös tankkiin menevät sukeltajat kuin myös kalojen syöttäjät.

Sukeltajat ähisivät vetäessään tiukkoja sukelluspukuja päällensä. Pukeutumisen seuraaminen oli itse asiassa oikein viihdyttävää. Vierailijoilla oli myös mahdollisuus ostaa itselleen tuokio tankissa niin, että syöttivät kädestään makupaloja kaloille. Myöskään näillä henkilöillä ei ihmeemmin käynyt flaksi, kalat nimittäin taisivat olla todella kylläisiä, eivätkä tulleet syöttäjien luokse vaikka he kuinka opastajan johdolla läpsyttivät kämmenillään vettä.

Kuhunkin veneeseen astui noin kymmenisen ihmistä, ja matka lasipohjaisessa veneessä saattoi alkaa. Ja mikä matka, kyse oli noin muutaman kymmenen metrin lenkistä akvaarion huolto-osan päällä. Veneenkuljettajat vetivät venettä pitkin katoissa olevia lenkkejä. Montaa kalaa ei akvaarion mainitsemasta 70 erilaisesta kalalajista näkynyt, ja ne jotka näkyivät, kävivät happihyppelyllä veden pinnassa. Tylsää ja mitä ajanhukkaa… Kun vihdoin pääsimme takaisin laiturille, totesimme yhdestä suusta, että takana oli elämämme turhimmat 2,5h, enkä todellakaan suosittele upgraidausta kenellekään. Ei ole sen arvoista!

Koska vedenalainen eläintarha oli vielä käymättä, odotuksemme kohteen suhteen eivät olleet varsin korkealla. Vedenalainen maailma pääsi kuitenkin yllättämään meidät positiivisesti. Kyse on jälleen Sealifen tyyppisestä, tosin paljon suuremmasta kohteesta, jossa vitriinien takana kalat, sammakot ja krokotiilit loikoilevat. Supistetussa eläintarhassa on myös papukaijoja. Täällä pääsee tutkimaan kaloja lähempää, seuraamaan niiden ruokkimista ja lukemaan infotauluista niiden elämästä.

Hallin katto-osassa pääsee kävelemään pitkin köysitikkaita, papukaijojen ja pöllöjen ihmetellessä vieressä. Täältä löytyy myös hämärätila jossa esitellään Emiraattien erilaisia ötököitä, liskoja, käärmeitä, lepakoita ja siilejä. Nämä otukset tosin asustavat vitriineissä, joten vierailijan ei tarvitse pelätä pimeässä, että jokin lämmin ja kostea lentää päin kasvoja.

Kohteen varsinainen vetonaula on kuitenkin aivan valtava kuningas Croco eli krokotiiliuros ja hänen huomattavasti pienempi rouvansa. Pääsimme lähietäisyydeltä seuraamaan kuinka 40-vuotiaita krokotiilejä syötettiin kanojen ruhoilla. Kuningas Crocon mitat ovat varsin muhkeat; se painaa 750kg ja on yli 5 metriä pitkä. Crocon pää painaa pelkästään 150kg ja Crocon odotetaan kasvavan vielä tästäkin lisää. Syömisen jälkeen, joka ei muuten montaa hetkeä kestänyt, krokotiilipariskunta palasi lämpölamppujen alle veteen köllimään.

Akvaariossa on myös matkamuistokauppa jossa myydään ylihintaisia tuotteita; merenneitopyrstöistä pehmoleluihin ja selviytymistarvikkeista mukeihin.

Jos mielesi tekee vierailla Dubain akvaariossa ja vedenalaisessa eläintarhassa, suosittelen ostamaan liput tunneliin ja vedenalaiseen maailmaan, mutta skippaamaan simulaattorin ja lasipohjaveneajelun. Ei ole sen väärtti!

Seuraavana päivänä vuokrasimme auton ja matkasimme Jais vuoristoon. Tämä retki oli huomattavasti mielenkiintoisempi. Voit lukea vuoresta lisää tästä.

 

Oletko sinä kokenut hetken huumaa ja ostanut liput johonkin nähtävyyteen, jonne menemistä olet myöhemmin katunut?

Synttärit! Himomatkaajan Turinoita-blogi on vuoden ikäinen!

1-vuotis synttärit!

Mennyt vuosi on kulunut hyvin vauhdikkaasti. Enpä olisi uskonut, kun viime syksynä tytär kehotti minulle matkailuaiheisen blogin kirjoittamista, että se veisi minua hetken päästä kuin pässiä narussa!

Toisaalta on ollut ilo huomata, että kirjoittamani turinat ovat kiinnostaneet lukijoita. Erityisesti kesällä tuntui siltä, etten ehdi kirjoittamaan sitä rataa uusia juttuja kuin niitä olisi kaivattu.

Yllätyksenä tulivat myös aivan ihanat kotimaiset matkailuyrittäjät, joiden kanssa kävin pitkiä keskusteluita taivaan ja maan väliltä, kuten yrittäjien haasteista, löydettävyydestä sekä kuntien tukipolitiikasta.

Silti valtaosa yrittäjistä ei haluaisi vaihtaa ammattiaan mihinkään ennen kuin on aivan pakko. Monen matkailukohteen taakse kätkeytyykin paljon epätoivoa ja suoranaista selviytymistaistelua olemassaolosta.

Mitkä sitten ovat olleet viisi luetuinta juttuani, ne selviävät kohta. Mielenkiintoisinta on ollut huomata, että vuoden aikana kirjoittamastani 167 postauksesta, vain kaksi top 10 joukossa olevaa, on ulkomaille keskittyvää juttua.

Listalla numero 8. on nimittäin Ristiin rastiin Zakynthoksen saarella-postaus ja sijalle 9. sijoittuu Positiivinen Sarande-postaus. Uskon jälkimmäisen jutun kiinnostaneen lukijoita juuri siksi, että suuret matkayritykset alkoivat järjestää Albaniaan ryhmä- ja pakettimatkoja. Olin juttuineni edelläkävijä. 😉

Top viisi postausten aiheet ovat keskittyneet pitkälti Keski-Uudellemaalle, vaikka lukijoita onkin ympäri Suomen. Ainakin mitä käppyröihin on uskominen. Käppyrät kertovat myös, että lukijoistani 80% on 20 – 65 vuotiaita naisia. Tästäkään huolimatta, seuraavan vuoden aikana EI ole tulossa yhtään paljasta säärikuvaa tai viekoitteleviä bikinikuvia. Sori vaan miehet!

Olen erittäin iloinen siitä, että kotiseudulleni tullaan hieman kauempaakin vierailemaan niin mielenkiintoisten matkailunähtävyyksien vuoksi kuin käyttämään yrittäjien tarjoamia palveluita kuten viehättäviä kesäkahviloita!

Luetuimmat juttuni ja hieman taustaa tarinoille:

Top 1. Tuusulanjärven ihanat kesäkahvilat

Tämä blogijuttu tuli minulle Tuusulanjärven Matkailu ry:n ehdottamana. Ja onneksi lähdin kiertämään kahviloita, ei niinkään lukijoiden kuin kokemuksen vuoksi. Nimittäin en itsekään ollut käynyt missään näistä kolmesta kahvilasta, ja tutustumisen jälkeen ihastuin niihin mielihyvin. Ihastuttavia paikkoja ja herrrrkullisia leivonnaisia! Olisipa pian taas kesä. 🙂

Top 2. Tuusulanjärven uusi helmi Vanhankylän kartano 

Kun bloggaaja on intomielinen kartanoromantikko kuten minä, niin onhan oman pitäjän kartanosta tehtävä juttu. Vaikka sää oli harmaa ja kolea, sain tallennettua paperille jotakin niin lämpöistä, että juttua on luettu paljon ja tasaisesti sen ilmestymisestä saakka.

Top 3. Mistä saa Järvenpään parhaimmat burgerit? 

Tämä jutun klikkiotsikko aiheutti varsinaisen trolliaallon. Järvenpään Facebook-palstalla suorastaan väiteltiin siitä, mistä ne Järvenpään burgerit löytyvätkään. Vastausta en itse asiassa tiedä, nimittäin tämä jos mikä on täysin makuasia.

Top 4. Lemmenlaakso – pyrähdys luontoon 

Lemmenlaaksossa käydessä niin sormet kuin varpaat jäätyivät. Kevät oli vasta tuloillaan ja oli kylmä. Tämä juttu on tavoittanut luonnosta kiinnostuneita ihmisiä ympäri Suomen, joka on varsin mukava asia. Pieni arkinen perähdys luontoon saa stressitasot laskemaan ja kunnon nousemaan!

Top 5. Aikamatkalla Gustavelundissa

Käynti hotelli Gustavelundissa avasi minulle aivan uuden maailman. Hotelli on täynnä suomalaista laatumuotoilua. Hotellin sisäpuutarha meinasi viedä jalat alta. Uskomattomia paikkoja löytyy myös Suomesta!

Vähiten luetuimpien juttujeni joukkoon sisältyy kaksi Kiinaan sijoittuvaa juttua, joista toinen on yllätyksekseni Kesäpalatsi. Mukana on myös kaksi Tuusulan nähtävyyttä sekä Yhdysvalloista Olympic kansallispuisto. Lukijoiden mielenkiinnon kohteet ovat välillä arvaamattomia.

Heikoimmin luetut postaukset:

Low 1. Pekingin valkoinen Dagoda

Peking on tunnettu useista hienoista puistoistaan, joista teinkin kolme erillistä juttua. Jostakin syystä tämä kyseinen juttu oli lukijoiden mielestä vähiten kiinnostavin. Itse tykkäsin puistosta kovasti!

Low 2. Arjen muruja Työläiskotimuseossa

Tuusulan Taiteiden yön aikaan käväisimme tervatuoksuisessa museossa. Ehkä jutun anti koskettaa eniten tuusulalaisia, vaikkakin Suomessa on perinteisiä kodinomaisia museoita lähes joka kylässä.

Low 3. Myrskyn jälkeen Sequim ja John Wayne

Poikkesimme Sequimiin ja Olympic kansallispuistoon viime vuonna. Kansallispuisto on hiomaton helmi, mitä tulee markkinointiin täällä rapakon toisella puolella. Uskomattomat maisemat ja yhtä uskomaton luonto. Mutta niin kaukana Suomesta.

Low 4. Unescon maailmanperintökohde Kesäpalatsi

Tämä postaus on ehkä oudoin listalle joutuneista kirjoituksista. Miksi Kesäpalatsi ei saanut lukijoita, jäänee ikuiseksi mysteeriksi.

Low 5. 50 vuotta ilmatorjuntaa sotahistoriallisessa erikoismuseossa

Sotamuseot, rintamamuseoita lukuunottamatta eivät oikein kosketa, mutta olihan se käytävä tässäkin museossa kun kerran Tuusulan Taiteiden yön vuoksi sinne ilmaiseksi pääsi. Lukijat ovat samoilla linjoilla kanssani, ei kiinnosta…

Kiitos kaikille lukijoilleni, yhteistyökumppaneille sekä kotimaan matkailuyrittäjille menneestä vuodesta, vuosi on ollut mielenkiintoinen ja samalla hyvin opettavainen.

Kiitos myös bloggaajayhteisölle mielenkiintoisista jutuista, vinkeistä, kommenteista sekä ennen kaikkea myötäelämisestä!

Suurimmat kiitokset menevät kuitenkin miehelleni Teemulle, joka on sinnikkäästi kuvannut matkakohteita tuhansin otoksin, tyttärelleni Sagalle ja ”ottotyttärelle” Aminalle, joiden hymy ei ole hyytynyt tiukemmissakaan paikoissa satoi tai paistoi. Niin siinä sitten kävi, että koko perhe tuli valjastettua blogiani varten!

Matka jatkuu ja toivottavasti vuoden päästä on takana kirjoitettuja turinoita yhtä paljon kuin tänäkin vuonna! Tai takana niitä tapahtumarikkaita matkoja… 😉