All Posts By

Reissaaja1

Viikinkipäällikkö Björnin vuoteessa

Viikinkikeskus, Rosala

Oletko intohimoinen Viikinki-sarjan katsoja tai kiehtooko vanha pohjoismainen mytologia sinua? Siinä tapauksessa ota auto allesi ja tule viikonloppuna viettämään viikinkiaiheista viikonloppua Suomen mahtavaan saaristoon!

Kemiönsaarelle kuuluvasta Rosalasta löytyy ainutlaatuinen Viikinkikeskus, joka oli ensimmäinen etappimme vajaan viikon kestävällä saaristokierroksellamme. Seuraavasta turinasta saat tietää, miten päädyin viikinkipäällikön sänkyyn ja mitä sitten tapahtuikaan…

Viikinkikeskus lyhyesti

Rosalan Viikinkikeskus syntyi vuonna 1992, samalla kun Kirkonsalmella tehtiin arkeologisia kaivauksia. Tavaralöytöjen perusteella selvisi, että viikingit ovat todellakin käyneet Suomen saaristossa sekä harjoittaneet rauhanomaista kauppaa paikallisten kanssa mahdollisesti jo 800-luvulla.

Kaivauksissa löytyi mm. raakalasia, meripihkaa, hopeakolikoita, jotka oli pilkottu osiin, rikkinäisiä lasi- ja mosaiikkihelmiä sekä riimukiven palanen. Jälkimmäinen oli merkittävin löytö, ja onkin mahdollista, että maaperästä voisi löytyä riimukiven muitakin palasia.

Viikinkikeskukseen nousi ensimmäisenä Idänkävijän talo, jonka perässä tila täyttyi yhteensä 30 rakennuksesta. Taloista merkittävin on päällikönhalli Rodeborg, joka omalla ainutlaatuisella tavallaan aivan mahtava!

Yksityistä yritystä pyörittää toisen polven perheyrittäjät Paul Wilson ja Hanna Wuorio-Wilson.

Tänään

Päästyämme Kemiönsaarille kesän sadepilvet olivat poispyyhityt. Lähes viikon, jonka saaristossa vietimme, oli yhtä auringonpaistetta. Tuntui todellakin siltä, että olimme tulleet lomalle. Olimme tähdänneet Kasnäsistä lähtevälle M/S Aurora-lautalle niin, että vaikka päivällä kulkeva lautta olisikin ollut tupaten täynnä, ehtisimme jollakin seuraavista lautoista varmasti Rosalaan. Liikenneyhteydet ovat hankalat saarten välillä, koska yhteysaluksia menee harvoin, myös näin huippusesongin aikaan.

Odottelimme lautan saapumista istumalla Kasnäsin vilkkaassa satamassa. Poimimme uudelta matkailuinfopisteeltä muutaman esitteen mukaan, joita luimme pilvettömän auringon alla, samalla mansikoita mutustellen.

Koska olimme lauttajonossa kolmantena, mahduimme hyvin yhteysalukseen. Merimatka saattoi alkaa. Puolen tunnin ajan ihailimme meille uppo-outoa saaristoa, nimittäin Kemiönsaarilla emme ole koskaan käyneet ennen tätä reissua.

Rosalan laituriin päästyämme, ajomatkaa Viikinkikeskukseen oli noin viiden kilometrin verran. Ajelimme kaikessa rauhassa maisemia ihmetellen. Saaristossa puut ovat pieniä, suorastaan käkkäräisiä. Talot ovat punaisia kalastajamökkien tyyppisiä ja luonnonkukkia on yllättävän paljon.

Saavuimme Viikinkikeskuksen pihaan, jossa vastassa oli punainen suhteellisen nykyaikainen talo, jonka pihassa oli useita pöytäseurueita kalakeitolla.

Otimme seuraavan yön majapaikkamme avaimen vastaan neidolta, joka oli pukeutunut viikinkiaikaisiin vaatteisiin kuten kaikki Viikinkikeskuksen työntekijät olivat. Mieheni vei matkatavarat huoneeseemme, samalla kun keskustelin oppaan kanssa keskuksen toiminnasta. Mies palasi hymyssä suin takaisin, mutta ei suostunut kertomaan, mikä hymyn oli kasvoille saanut.

Otin ihmetellen esille opaskartan, jonka olin vastaanotosta saanut ja lähdimme kiertämään Viikinkikylää.

Viikinkikylän vastaanotto

Viikinkikylän tullessa ensimmäisenä pääset tutustumaan taloon, jossa on vastaanoton lisäksi pieni kahvila sekä laaja matkamuistomyymälä.

Myytävänä on erilaisia tuotteita vaatteista koruihin.

Myöskään pikkuväkeä ei ole unohdettu.

Vastaanoton kahvila.

Talossa on myös pieni auditorio, jossa voi katsoa 20 minuuttisen dokumentin viikinkien vierailuista saaristossa sekä viikinkien mytologiasta. Rakennuksessa voi seurata yhden viikingin elämää taidokkasti tehtyjen pienoismallien muodossa.

Viikinkien mytologiaa taulun muodossa.

Viikinkikylässä on yhteensä kolme näyttelykokonaisuutta, joissa voi tutustua Saariston ja Pohjolan viikinkiaikaiseen historiaan.

Sisäpiha

Vastaanotosta pääset keskuksen sisäpihalle, jossa on istuinryhmiä lampaantaljoineen. Pihalla on myös lukuisia pihapelejä mölkystä hevosenkengän heittoon, joita saa testata sisäänpääsylipun hinnalla. Pihassa on myös Jatulintarha, kaniaitaus, yrttitarha, kanala, jossa kiekuu varsin värikäs kukko sekä asemuseo.

Viikinkikeskuksessa myös sattuu ja tapahtuu! Ensi viikonloppuna (22 – 23.7.) järjestetään 13. perättäiset Viikinkipäivät. Silloin pihan valtaa 80 äänekästä Eurooppaa kiertävää viikinkiä. Luvassa mm. leivänpaistoa Idänkävijän talossa, kirveenheittoa, jousiammuntaa, runolaulantaa ja taistelunäytöksiä. Katso ohjelma tämän linkin takaa.

Asemuseo

Asemuseosta löytyy viikinkien käyttämiä aseita keihäänkärjistä miekkoihin ja kypäriin. Onpa täällä Valhallaan matkaava soturikin. Museo on niin poikien must-juttu!

Asemuseon ulkopuolella niin pienet kuin isotkin vieraat pääsevät kokeilemaan viikinkivermeitä, ja voin kyllä sanoa, että ei käy muinaisia sotureita kateeksi. Silmukkapaita on niin painava, etten saa sitä edes päälleni. Entä sitten juosta paita päällä?

Päällikön hautalaiva

Komean kukon vierestä löytyy pienehkö vene jossa makaa Valhallaan matkaava päällikkö. Kun astui portaille kurkistamaan laivan sisään, niin oikein säikähdin ukkelia, sen verran oikealta nukke näytti…

Seuraavana olisi vuorossa päällikönhalli Rodeborg, mutta jätän sen kuvaamisen tarinassa viimeiseksi, kuin kirsikaksi kakun päälle.

Soitinmuseo

Soitinmuseosta kantautuu musiikin ääntä. Nauhurilta tulee rauhoittavaa instrumentaalimusiikkia, jollaista on ehkä viikinkiaikaankin kuultu. Museossa on soittimia, joita voi kokeilla. Vitriineissä on erilaisia tavaroita, joita viikingit ovat aikoinaan voineet käyttää.

Viikinkien kangaspuut.

Myös lähiseudulta löytyneen riimukiven replika löytyy täältä.

Idänkävijän talo

Sisäpihalta lähtee kaksi muinaispolkua ylös kalliolle. Valitsemme soitinmuseota lähinnä olevan ja kiipeämme Idänkävijän talolle, joka on todella hieno. Talon sisälle astuessasi savu vie sinut mukanaan hämärään sisukseen, kaikki on savun tummentamaa puuta, laveteilla on lampaantaljoja, jotka pehmentävät nukkujien petejä. Rakennuksen sisällä voi kuvitella kuinka tällaisissa taloissa on aikoinaan eletty ja oltu. Pihassa on yksinkertainen Sepän paja. Polku jatkuu valtavan viikinkilaiva Alvidan luo.

Idänkävijän talo.

Viikinkilaiva Alvida

Laiva on hieno kopio aidosta viikinkilaivasta. Tällä laivalla voi ja on purjehdittu, se tarvitsisi vain tervata, niin olisi jälleen purjehdusvalmis. Kuulimme oppaalta, että laivan on tehnyt paikallinen veneenveistäjä, joka laivan luovutustilaisuudessa oli tokaissut, että tämä on sitten ensimmäinen ja viimeinen viikinkilaiva jonka hän tekee, sen verran työläs projekti oli ollut. Laivan sisälle ei ole pääsyä, mutta näet ulkopuolelta kaiken tarvittavan.

Meri on keskuksessa läsnä.

Tässä osassa Viikinkikeskusta löytyy uhrikivi, matkaajan yösija, näköalapaikka alas pellolle ja merelle, mutta mielenkiintoisin nähtävyys on ehdottomasti Helga-kappeli.

Helga-kappeli

Kirkko on sisustettu viikinkimäiseen tyyliin lampaantaljoilla ja puulla. Alttaritaulussa Jeesus on esitelty mahtimiehenä, toisin kuin kristinuskon alttaritauluissa yleensä. Kappeli on hieno kokonaisuus.

Helga-kappeli.

Kappelin alttari.

Lattia on hienosti veistetty.

Kierrämme muinaispolkua takaisin päin, matkan varrelle osuu arkeologinen kaivauspiste, uhrialttari sekä lopulta toivomuslähde.

Päällikönhalli Rodeborg

Päällikönhalli on rakennuksista kaikkein hienoin jo ulkoapäinkin katsottuna. Taidokkaat puukaiverrukset suorastaan kutsuvat sisälle. Eteisestä löytyy kaksi perhehuonetta Freke ja Gere, jotka on nimetty Odinin susien mukaan. Kussakin huoneessa on kaksi kerrossänkyä eli yhteen huoneeseen mahtuu neljä henkilöä yhteensä nukkumaan.

Päällikönhalli.

Vetäessäni verhot aukon edestä tulee suusta automaattinen vau-efekti, nyt en enää ihmettele mikä mieheäni niin hymyilytti. Päällikönhalli on aivan mahtava! Jos ulkona oli taidokasta puuveistontaa tarjolla, täällä se on potenssiin tuhat. Jokainen yksityiskohta on mietitty tarkkaan. Pöydät on itse veistettyjä, ja seinillä roikkuu erilaisia taljoja. Pöydillä on kynttilöitä ja katossa hyvin himmeät valot, jotka luovat tunnelmaa keskellä päivääkin.

Päällikönhalli sisältä.

Halli on hyvin tunnelmallinen myös päivällä.

Päällikön pöytä.

Hallin keskellä kulkee käytävät, jotka puolivälistä on kivetty. Hallin seinän vierustalla on leveitä lavetteja, joilla voi istua pöydän ääressä ruokaillessa tai nukkua verhojen takana öisin. Ryhmillä on mahdollisuus varata koko halli yöpymistä varten. Hallin perältä löytyy pieni baari, henkilökunnan keittiö, kaksi vessaa sekä viikinkipäällikkö Björnin kammari. Nyt oli minun vuoroni avata kammarin ovi ja sen jyhkeä riippulukko.

Viikinkipäällikkö Björnin sänky.

Kammarista löytyy kaksi sänkyä, jotka on veistetty viikinkiaikaisen hautalöydön mukaan. Seinässä on pikkuruinen ikkuna ja seinillä lisää taljoja sekä ryijyjä. Myös päällimmäiset vuodevaatteet ovat tummat, joten mikään ei pääse erottumaan kokonaisuudesta. Huone on hyvin hämärä mutta kodikas. Tänä yönä nukun siis päällikkö Björnin sängyssä! 🙂

Illalla

Pikkuhiljaa piha alkoi muista matkailijoista hiljetä, ja jäljellä olimme vain me sekä saksalainen neljän hengen seurue, joka yöpyi Freke-huoneessa. Jaoimme seurueen kanssa pöydän illallisen ajan. Valkyrian herkut-nimisellä illallisella oli tarjolla mm. Emännän makkarakulho, savustettuja kanankoipia, muhitettuja uunijuureksia, lasimestarinsilliä, useita salaatteja, kylmäsavulohta, rapukimara kananmunalla sekä viikinkikeskuksessa tehtyä saaristolaislimppua. Ateria syötiin päreeltä käyttäen apuna puulusikkaa ja -veistä, juomat juoden savikupeista. Ruoka maistui niin krapulaisille saksalaisille kuin meillekin, ja hieman levottomat vitsit lensivät pöydän molemmin puolin. 😉

Illan emäntämme.

Majoituksen hintaan kuuluu oma saunavuoro. Tylsää oli, että sauna osoittautuikin sähkösaunaksi. Sauna, suihkutilat ja saunatupa ovat varsin nykyaikaisia. Saunarakennuksesta löytyy myös wc sekä auditorio.

Saunasta päästyämme Viikinkikeskuksen kaikki työntekijät olivat lähteneet pois, ja olimme tilalla saksalaisten kanssa yksin. Ilta viileni auringon laskiessa, viereisen talon katolla haikara venytteli jäseniään piipun päällisessä pesässään ja ilmassa leijui vieno ruusun tuoksu. Tämä on niitä hetkiä, jotka jäävät ikuisesti muistin lokeroihin. Niin hiljaista, ja niin rauhallista.

Pikkuhiljaa viileys pakotti minut Björnin vällyjen väliin nukkumaan ja niin, mitä sitten tapahtuikaan? Tylsää myöntää, mutta ei mitään. Nukuin aamuun asti kuin tukki. Retkeily ja raitis meri-ilma väsyttävät, joten heräsin vasta keittiöstä kuuluviin ääniin. Henkilökunta oli tullut paikalle, valmistelemaan päivän lounasta.

Majoituksen hintaan kuuluu aamupala. Tarjolla oli leipää muutamalla lisukkeella ja puuroa sekä kahvia ja teetä. Huoneiden luovutus on jo klo 10.00, joten aamupalan jälkeen kasasimme matkatavarat autoon.

Tässä vaiheessa katsoimme parikymmentä minuuttia kestävän opastusfilmin Viikinkikeskuksesta. Juttelimme pitkään yhden oppaan kanssa viikingeistä ja heidän tavoistaan. Tiesitkö muuten, että viikingeillä oli värikkäät vaatteet, toisin kuin elokuvayhtiöt haluavat elokuvissa ja sarjoissa viikingit esittää? Erityisesti päälliköillä oli arvokkaan siniset vaatteet päällään. Väriä tuotiin retkiltä kaukaisista maista, sekä kankaita värjättiin myös luonnosta saatavilla omilla väreillä kuten kanervanvarsilla.

Matkamme jatkui Viikinkikeskuksesta Bengtsärin lähtevällä laivaretkellä, joka lähti Rosalasta klo 13.45. Mutta se onkin toinen turina se!

Kaiken kaikkiaan käynti Viikinkikeskuksessa jättää jäljen. Keskus on Suomen mittakaavaan verrattuna ainutlaatuinen paikka vierailla. Historia on käsin kosketeltavissa, ja moni television/elokuvien antama myytti joko murtuu tai vahvistuu Viikinkikeskuksessa käydessä.

Lapsille tämä on huisin jännä paikka vierailla. Lähes kaikkea saa kosketella ja kokeilla. Isot puput ovat sympaattisia ja kukko arvokkaan oloinen kiekuja. Tosin kukolla on sisäinen kello hieman pielessä, se alkoi majoittujien onneksi kiekumaan vasta aamupäivällä…

Jos kiinnostus heräsi, käy sinäkin Viikinkikeskuksessa kylässä. Tulevana viikonloppuna on luvassa suuret Viikinkipäivät sekä myöhemmin elokuun lopussa kesäkauden päättäjäiset, Muinaistulien yö 26.8. Tai tule muuten vaan, vaikka porukalla juhlimaan merkkipäiviä.

Katso Viikinkikeskuksen aukioloajat tästä ja lauttaliikenteen aikataulut tämän linkin takaa. Museon ja Viikinkikeskuksen sisäänpääsylipun hinta on aikuisilta 8€ ja lapsilta 4-14-vuotiailta 4€. Autolautta on ilmainen.

Blogikirjoitus on tehty yhteistyössä Rosalan Viikinkikeskuksen kanssa.

 

  

Herkuttelijan taivaassa

Pandan tehtaanmyymälä, Vaajakoski

Parhaimmat suomalaiset tehtaanmyymälät sarjassa on tällä kertaa esittelyssä yksi ehdoton kesäsuosikkini, nimittäin Pandan tehtaanmyymälä Vaajakoskella.

Vaajakoski on osa Jyväskylän kaupunkia ja sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä keskustasta. Kaupunginosa ja karkkitehdas ovat helposti saavutettavissa Vaajakosken moottoritien E63 solmukohdassa.

Panda lyhyesti

Suomen toiseksi suurin makeisvalmistaja Oy Panda Ab, on kuulunut vuoden 2005 yrityskaupan myötä norjalaiseen Orkla Asa yhtiöön. Suomessa saman yrityksen haaraan (Orkla Confectionery & Snacks Finland AB:n) kuuluu myös Chips Ab. Yhtiö tunnetaan myös Kantolan kekseistä ja Oolannin ranskalaisista.

Kokeilut makeisten tekoon menee yli 90 vuoden taakse. Helmikuussa 1921 silloisella SOK:n makeistehtaalla työskenteli 19 henkilöä käsivarret sokerissa, työntekijät jotka eivät olleet työhönsä kovin perehtyneitä, tekivät namuja tai siis yrittävät tehdä. Yrityksen ja erehdyksen kautta olemme nyt tässä, jolloin kuka tahansa voi mennä mihin tahansa kauppaan Suomessa ja ostaa Pandan suussasulavia suklaita sekä pehmeää lakritsia.

Suklaata on alettu makeistehtaalla tehdä vuodesta 1925 alkaen. Aineksina Pandan suklaassa on kaakaomassaa, kaakaovoita, sokeria ja maitojauhetta. Mausteina on mm. auringonkukkalesitiiniä ja vaniljaa.

Vuonna 1927 tehtaalla aloitettiin lakritsin valmistus. Laku valmistetaan varsin yksinkertaisista aineista; tarvitaan lakritsijuurta, vehnäjauhoja, siirappia ja anista.  Keittomenetelmien parantuessa vuonna 1933 saatiin lakritsiin nykyinen pehmeys.

Olympiavuonna 1952 Panda-brändi syntyi. Aluksi panda koristi Panda Pop suklaalevyn käärettä. Pepe-lakua on alettu valmistaa vuodesta 1957, ja Pandan Juhlapöydän konvehteja vuodesta 1967.

Vuonna 1961 SOK:n makeistehdas muuttui Panda Suklaatehdas SOK Vaajakoskeksi.

Nykyisin Pandan tuotteita viedään yli 25 maahan. Oletkin saattanut nähdä Pandan lakritsia esim. Yhdysvalloissa terveystuotteiden joukossa. Suurimmat vientimaat Yhdysvaltain lisäksi ovat Kanada, Espanja, Iso-Britannia ja Pohjoismaat. Vienti muodostaa reilun kolmanneksen yhtiön liikevaihdosta.

Tänään 

Heinäkuisena harmaana päivänä kaarsimme makeistehtaan pihaan. Joitakin vuosia sitten tehtaanmyymälä muutti rakennuksessa uusiin tiloihin. Silti tällaisena huippusesongin aikana, kauppa tuntuu hyvin pieneltä ja kovin käy ”sääliksi” kassahenkilöitä jotka takovat liukuhihnalla karkkia mussuttavia asiakkaita eteenpäin. Kaikesta kiireestä huolimatta, he eivät unohda hymyillä!  🙂

Ehkä pieni maistiainen?

Vain hetken oli käytävä tyhjänä…

Tehtaanmyymälä on paikka missä on jo heti sisäänkäynnin yhteydessä valtava rottinkiarkku, josta saa maistella suklaamakeisia. Henkilökunnan mukaan suklaakonvehteja menee kesän aikana useita tuhansia kiloja. Mutta kyllä ovat asiakkaatkin tyytyväisiä. Ilmaiset maistiaiset eivät tähän lopu, vaan kassoilla on tarjolla niin Juhlapöydän konvehdeista tuttuja ananaskonvehteja sekä valkosuklaisia herkkuja. Herkkuja voi ostaa kotiin 1,5 kg rasioissa.

Aikamoinen chipsivalikoima!

Kantolan jyvänäkkärit.

Taffelin tämän vuoden uutuuksia.

Yrityskauppojen myötä on myymälään tullut myyntiin myös muita tuotteita kuin Pandan omia. Tarjolla on mm. Taffelin Chipsejä ja dippipusseja, Anyday Nutsin pähkinöitä ja Kantolan suolakeksejä. Pikkusuolaisia on kätevää viedä mökkituliaiseksi. Me ainakin viedään!

Uutuuksia ovat mm. Salmiakkilakupussit

Makea, rapea, suolainen suklaalevyt

Ja Suomi konvehdit suurissa 2,5 kg laatikoissa.

Jos haluat maistella jotakin aivan uutta, tämän kevään uutuuksia ovat mm. Taffelin pussitetut popcornit, Kantolan Valitut jyvänäkkärit ja Pandan minttu- ja salmiakkilakritsipussit. Ei sovi myöskään unohtaa Suomen 100v. kunniaksi tehtyjä 2,5 kg Suomi-suklaakonvehtilaatikoita, suklaata varsinaisille suurkuluttajille.

Blogistin ehdoton suosikki on Pandan suklaarusinat, oli ne sitten pakattu rasioihin tai pusseihin. Toisena herkkuna mukaan lähtee Pepe-patukoita. Ja kun tehtaalla ollaan, patukat ovat tuoreita.

Perheeni tykkää erilaisista Pandan rakeista, oli sisällä sitten lakua tai suklaata. Näitä raekarkkien erikoiseriä saa tehtaalta valmiiksi pussitettuina. Myynnissä on myös Fjällrävenin Kånken-reppuja, jotka on täytetty Orklan herkuilla. Tosi hyvä idea vaikkapa syksyllä koulun aloittavalle uudelle koululaiselle! Lisäksi kassan luota löytyy Pepe-lakritsin muotoisia korvakoruja ja pinnejä lakun superfaneille.

Ensi syksyn koulureppu?

Silmänruokaa.

Hyvin näyttivät namit ja raksut kauppansa tekevän. Lähes jokainen asiakas poistui tehtaanmyymälästä kantaen jos ei säkillistä niin ainakin isoa pussillista herkkuja. Makeistehtaat taitavat olla niitä ainoita paikkoja, joissa asiakas voi nauttia tuotteita jo ennen maksamista, ja kyllä niitä sitten nautitaankin. Jokainen kävijä, yleensä perhe, mutustaa kassalla jotain herkkua, minä mukaan lukien. Ei meinaa puhumisesta tulla mitään, kun suu on maistiaisista täynnä.

Käy ihmeessä sinäkin hakemassa Pandan tehtaanmyymälästä kesän tuliaisostokset, edullisten hintojensa vuoksi ei lompakkokaan kauheasti kapene. Mikäli maistiaiset eivät sitten vie kieltä mennessään…

Tehtaanmyymälä on avoinna: arkisin klo 9.00 – 20.00, lauantaisin klo 9.00 – 16.00 ja kesäsunnuntaisin klo 12.00 – 16.00.

Blogitarina on toteutettu yhteistyössä Orklan kanssa.

Odotuksen aikaa Ähtärin eläinpuistossa

Ähtäri Zoo, Ähtäri

Kesäaktiviteetteihimme kuuluu joka vuotuinen käynti Ähtärin eläinpuistossa. Niin myös tänä vuonna teimme, tosin päivää oli hieman mietittävä tarkemmin, koska nuo kesäsäät ovat olleet tänä vuonna erityisen ailahtelevia. Onneksi sopiva heinäkuinen ilta tuli eteen, ja suuntasimme ystäväperheen kanssa katsomaan eläintarhan ihmeitä.

Meillä on tapana mennä eläintarhaan juuri ennen sulkemisaikaa, nimittäin Ähtärin eläinpuisto on siitä jännä paikka, että sinne saa jäädä sulkemisajan jälkeen tallustelemaan ja vaikka laavulle grillaamaan makkaraa. Iltaisin eläimet ovat yleensä aktiivisimmillaan sekä muita puistovierailijoita on alueella hyvin rajallisesti.

Ähtärin eläinpuisto lyhyesti

Vuonna 2013 Ähtäri Zoo täytti 40 vuotta, puisto onkin Suomen vanhin luonnonmukainen eläinpuisto. Ähtärin eläinpuisto syntyi aikoinaan kunnanjohtaja Väinö Jaakkolan aloitteesta.

Aluksi Ähtärin eläinpuiston piti olla hirvitarha, mutta jo aika pian hirvien lisäksi tarhaan saapui susia ja ilveksiä. Nykyisin puistossa on noin 60 eläinlajia, ja nähtävillä on lähinnä pohjoisen havumetsävyöhykkeen lajeja.

Joulukuussa 2017 eläintarhaan saapuu Kiinasta pandapariskunta, joka on jo aiheuttanut aikamoista kohua kotimaassamme. Mikäli kaikki asiat loksahtelevat kohdilleen, pandat ovat eläinten ystävien ihmetysten kohteena jo alkuvuodesta 2018.

Tänään

Ensimmäinen suuri muutos edellisiin käynteihin verrattuna, on sisäänkäynnin viereen rakenteilla oleva pandatalo. Rakennustyöt ovat kovassa vauhdissa, ja rakennuksen tukirakenteet onkin jo saatu pystyyn. Lipunmyynti on siirtynyt Flow park-kiipeilypuiston alapuolelle. Täällä tulee eteen seuraava muutos, nimittäin pääsylippujen hinnat ovat kokeneet huomattavan muutoksen. Lippujen hinnat ovat selkeästi nousseet, varaudutaanko tällä jo pandojen tuloon?

Lipunmyyjä kertoi, että osa eläimistä on muuttanut puiston sisällä paikasta toiseen, ja ohjeisti ottamaan kartan mukaan jotta omat suosikit löytyvät. Ja sitten matkaan. Eläintarhan reitti kulkee 60 hehtaarin alueella, kolmen kilometrin verran. Matkan varrelle osuu laavu, useita makkaranpaistopaikkoja sekä puolivälissä Kaakkolammin kahvila, joka on auki klo 19.00 asti. Myös tupakointipaikat ovat erikseen merkittyjä, täällä ei voi tuprutella missä sattuu.

Pääsylippukioskin vierestä löytyy täysin uusittu kotieläinpiha. Tänne on ostettava yhdistelmälippu, jos rapsuteltavat kotieläimet kiinnostavat. On myös huomioitava, että kotieläinpiha sulkeutuu klo 18.00, joten tänne ei voi jäädä sulkemisajan jälkeen. Tällä kertaa jätimme kotieläimet katsomatta.

Eläinaitausten infotaulut on uusittu. Kuvat ovat upeita!

Reitti on siistissä kunnossa.

Viime kertaisen vierailumme jälkeen, on eläintarhan aluetta selkeästi siistitty. Tarhan polkuja on ehostettu, aitoja uusittu kuten myös eläinten aitausten vierellä olevia opastauluja on muutettu selkeämpään suuntaan.

Ähtärissä eläimillä on isot aitaukset, joka on hyvä asia eläimille, mutta joskus kehnompi juttu meille katselijoille. Esim. ahma oli niin piilossa, vain korvat värähtivät heinän seassa.

Lumileopardit köllöttelivät vieretysten ylätasanteella. Heidän uniaan eivät katselijat paljoa hetkauttaneet. Alkupäässä reittiä on näytillä myös erilaisia peuroja ja kauriita.

Laavu on tilava.

Tällä kertaa emme jääneet laavulle, mutta tässä vaiheessa reittiä siihen olisi ollut mahdollisuus. Tätä mahdollisuutta suosittelen lämpimästi. Mikään ei voita retkeä, jolla voi grillata puutikun päässä olevaa kyrsää hehkuvan kuumassa hiilloksessa.

Rakkautta! <3

Ensimmäiset meidän perheen kestosuosikit eli saukot köllöttelivät pesässään. Pariskunta makaili söpösti vierekkäin, päät toisissaan kiinni. Saukot eivät petä koskaan, talvisin ne laskevat mäkeä lumessa, kesäisin uiskentelevat lelujensa perässä lammikossaan tai nukkuvat.

Katettu polku vie pienen lammen rannalle.

Kuuletko erämaan kutsun?

Tässä välissä on mahdollista jälleen grillailla kaasugrilleillä ja samalla ottaa pieni pituushyppykilpailu perheen kera. Hyppäätkö kuin hirvi vai kuin kettu?

Visentit makasivat suuressa hiekkakasassa, näytti olevan karvanlähtöaika meneillään. Vastapäätä visenttien aitausta on porojen aitaus.

Visentit hietsussa.

Hajuista huolimatta villisian porsaat ovat varsin lystikäs näky. Näitä raidallisia kavereita tulee seurattua pidempäänkin. Nasujen ruokahalu näyttää olevan ehtymätön.

Pöllölaakso joka olisi ollut seuraavana vuorossa, on remontin alla, joten sinne ei ollut tällä kertaa pääsyä.

Meidän perheen jokavuotinen perinne on ottaa kuvat ilveksinä.

Ilveksien aitauksen tunnistaa myös hajusta. Tällä kertaa eläimet olivat hyvin levottomia, liekö ruokailuaika tulossa. Tämä aitaus oli myös ensimmäinen aitaus, jonka verkkoa oli vahvistettu niin, etteivät pienetkään sormet pääse siitä läpi.

Muistissa on helmikuinen tapahtuma, jossa pienempi asiakas kävi ”tervehtimässä” susia lähietäisyydeltä. Tämän tapauksen myötä turvatoimia tarhassa on selkeästi kiristetty. Nyt on vain hieman hankala ottaa petoeläimistä kuvia kun verkot ovat niin tiheitä ja korkealla, ettei kamera enää kohdista tarkennusta kuin itse verkkoon. Toimisiko läpinäkyvä korkea pleksi paremmin?

Majavat ovat myös meidän suosikkeja. Pesässä lötkötteli yksinäinen kaveri aivan lasin vieressä. Kumma ettei eläimiä haittaa valot, jotka saa päälle pesään vierailijan puoleisesta katkaisijasta. Lähietäisyydeltä katsottuna majavan turkki on todella tiheä ja häntyli todella mielenkiintoisen oloinen.

Korppien raakkuminen kuului jo kauas, heillekin oli jo iltapöperöt tulleet, ja oksissa roikkui erilaista apetta. Nämä aitauksiin tuodut ruoat eivät välttämättä ole kaikkein herkimpien silmille soveltuvaa katsottavaa. Eläinten aitauksista löytyy niin kokonaisia kanoja, pieniä tipun poikasia, hiiriä ja kaloja, kuolleena kuitenkin. Toisaalta onhan eläinten syötävä ja kun eivät itse pysty ruokaansa metsästämään, homma hoidetaan näin.

Metsäkanalintujen jälkeen istahdamme jätskille kahvilaan joka on juuri sulkemassa ovensa. Olemme heidän viimeiset asiakkaansa. Jätskin syönnin lomassa voi seurata vesilintuja joita pienellä lammella on aika paljon. Jännää on, vaikka kahvilan katollakin pesii tiiroja, eivät ne ole niin munkkihimoisia kuin vastaavat Helsingin Kauppatorin rannassa ovat. Näyttää siltä, ettei tiiroja voisi vähempää meidän eväät kiinnostaa.

Hirvetkin lepäilivät.

Uloimmainen grillikatos.

Aivan ulommaisena eläintarhassa on hirviaitaus, jossa jälleen suuret eläimet ovat piiloutuneet heinikon suojaan. Muutama korvapari seurailee menoamme. Täällä on myös suuri grillikatos, jossa voi viettää aikaa myös hieman sateisemmalla säällä. Grillikatos on täydellisesti varustettu, sinun ei tarvitse kuin tuoda grillattavat mukanasi paikan päälle.

Mäyräkolmikolla oli meno päällä.

Uni maistuu.

Höyhenpallero.

Näätäeläinaitauksen yhteyteen oli tuotu myös tunturipöllöjä, nähtävästi pöllötalon remontin ajaksi näytille. Harmaa höyhenpallero ihmetteli niin ihmisiä kuin juuri tuotua ruokaakin. Emo ei niinkään ihmetellyt vaan oli valmiina iskemään, mikäli olisimme lähemmäksi tulleet. Aika julman näköiset silmät noilla pöllöillä, paitsi höyhenpallerolla.

Näätäeläimet makoilivat hyvän aterian jälkeen pesissään. Mäyrät olivat huvittavia, hillerit veikeitä ja näätä, joka aiemmin on ollut koko ajan menossa, nukkui syvää unta.

Pääsimme surullisen kuuluisan susiaitauksen luokse. Aitauksesta erotimme kaksi sutta. Missä loput ovat, vai onko niitä enää? Aitauksessa lentelivät ryöstöpuuhissa olevat villikorpit, jotka koettivat napsia sudilta jääneitä herkkupaloja suihinsa. Tämä aitaus, jos mikä, on nyt todella hyvin eristetty hyvin tiheillä verkoilla, lisäaitauksella ja pleksimuovilla. Saman jutun on kokenut myös karhujen aitaus, josta kuului aivan mieletön pauke.

Emokarhu kolmen pentunsa kanssa odottivat murkinaa. Emo paukutti teräsovea ja kaikki neljä huusivat matalaa huutoa. Aitauksen takana oli punainen pakettiauto, jossa nähtävästi valmisteltiin karhujen ruokaa tarjoilukuntoon. Pentujen nimet ovat muuten Kasper, Jesper ja Joonatan.

Yksi pennuista opetteli samaa kahden jalan seisontatekniikkaa, sekä koitti myös paukutella ja raapia ovea emon mallin mukaan. Odotimme aitauksen vieressä niin kauan, että teräsluukku lopulta nousi ylös. Näky oli hellyttävä, emo päästi kaikki kolme pentua ensin sisälle, ennen kuin itse syöksyi perässä, vaikka varmasti oli hänkin nälkäinen.

Karhujen jälkeen on vuorossa suuri aitaus jossa käyskentelee valkohäntäkauriita. Tarhassa oli useita valkopilkullisia bambeja, ruskeasilmäisiä ihanuuksia, jotka pitkien koikkelijalkojensa kanssa koettivat juoksennella emojensa perässä eteenpäin.

Piilossa…

Viimeisinä mutta ei kuitenkaan vähäisimpinä, on puiston perällä ketut sekä pikkupandat. Ketut makailivat puiden takana piilossa, ja vasta kun oikein haki, löysi ketun tuijottamassa arasti takaisin. Pikkupandat taasen olivat löytäneet aitiopaikan kuusesta, molemmat nukkuivat kerällä puunoksilla.

Kettuaitauksen vierestä nousi jyrkkä mäki ylös, uuden pandala-rakennuksen jäädessä oikealle. Olisiko käyntisuunta ensi vuonna muuttumassa? Mäki tähän suuntaan voi olla aika hankala vanhemmille ihmisille, lastenrattaita tai pyörätuolia työntäville eläintarhavierailijoille.

Saa nähdä, millaisen yleisöryntäyksen eläintarha kokee ensi vuonna kun näytillä on uusia ihmeellisiä otuksia aina Kiinasta asti. Ja entä sitten, jos pandapariskunta vielä saisi lutuisia mustavalkoisia pentuja?

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Olimme jälleen varsin tyytyväisiä retkeemme. Paljon tuli nähtyä ja koettua yhdessä ystävien kanssa. Harvoin sitä pääsee livenä näkemään, kuinka karhut huutavat ruokaa tai saukot lähes syleilevät toisiaan. Hienoa on saada olla puistossa sulkemisajan jälkeen!

Millaisia kokemuksia sinulla on eläintarhoista?

 

 

 

 

 

Kesäjuttuja: Suomen pienin museo

Maitolaiturimuseo, Tampere

Tiesitkö, että Suomen pienin museo löytyy Tampereen Velaatasta?

Museo on niin pieni, että sen ohi saattaa sujahtaa, vaikka näin kesäisin voisi hieman höllentää kaasujalkaa ja pysähtyä nautiskelemaan pirkanmaalaisista maisemista.

Maitolaiturimuseo lyhyesti

Velaatan Maitolaiturimuseo on perustettu vuonna 1993. Yli-intendenttinä toimii Timo Malmi. Maitolaituri on ennen museota toiminut Malmin isovanhempien Lahdenmäen tilan maitolaiturina, ja on rakennettu 60-luvun alussa. Ennen vanhaan maitolaiturit toimivat maitotonkkien ”säilytyksen” ohessa nuorison kokoontumispaikkana. Myös kirjailija Panu Rajala ja ”Elvis” ovat vierailleet Velaatan Maitolaiturimuseossa, tosin tämän vuosituhannen aikana.

Museon tarkoituksena on omalta osaltaan kunnioittaa menneiden sukupolvien tekemää työtä pilke silmäkulmassa sekä nostaa Velaatan kylää maailmankartalle. Piskuisessa museossa on vaihtuvia näyttelyitä sekä tietenkin SE kuuluisa sininen lehmä, jota ei voi olla näkemättä, mikäli ajaa kesäisin 338-tietä pohjoiseen.

Tänään

Hyvät ystävämme ovat asuneet Velaatassa jo pitkään ja ovat kehottaneet meitä pistäytymään museossa. Kesälomalla kun olimme, nyt oli aika pysähtyä ja viettää kulttuurillinen hetki museon antimia tutkien.

Interaktiivinen maitolaituriluuri.

Maitolaituri on sopivasti linja-autopysäkillä, joten autonkin sai näppäristä sivuun ja pois tieltä kuleksimasta. Jos olet koskaan käynyt tai nähnyt maitolaituria, tiedät ettei sinne kovin isoja tavaroita (maitotöniköiden lisäksi) mahdu. Ei myöskään tänne. Museon anti on lähinnä lehtileikkeitä ja kuvia seinillä. Mukana on mukava interaktiivinen maitolaituriluuri, joka täytyy kokea itse!

Osa Suomi 100-näyttelyä.

Tämän vuoden teemana on osuvasti Suomi 100 – Maitolaiturimuseo 25. Museon anti jatkuu sen Internet-sivuilla, joihin voit tutustua vaikka tästä linkistä.

Maitolaiturimuseo on auki vuorokauden ympäri, lokakuun alkuun asti.           

Tämä on pieni museo joka saa hyvälle tuulelle. Kannattaa ohi kulkiessasi poiketa aistimassa menneiden vuosikymmenten tunnelmaa, nykyaikaisilla mausteilla!