Sudenpesä – Hitlerin päämaja

Führerhauptquartier Wolfsschanze (Johtajan päämaja Sudenpesä), Ketrzyn

Pohjois-Puolassa noin 40 kilometrin päässä Venäjän rajasta (Kaliningrad) sijaitsee Wolfsschanze eli puolaksi Wilczy Szaniecin bunkkeriraunioalue. Kävimme tutustumassa Sudenpesään kesäisellä roadtripillä.

Hitlerin Sudenpesä

Sudenpesää alettiin rakentaa strategisesti tärkeälle paikalle Rastenburgiin nykyiseen Kętrzynin metsikköön vuonna 1940 Operaatio Barbarossaa silmällä pitäen. Alue oli jaettu kolmeen vyöhykkeeseen: Sperrkreis I, joka oli Hitlerin ja hänen esikuntansa alue, Sperrkreis II, jossa varsinainen miehistö eli ja työskenteli sekä Sperrkreis III, joka toimi uloimpana vartioalueena.

Toimintaa komentokeskuksessa oli aina vuoden 1944 loppuun asti jolloin Puna-armeijan joukot lähestyivät Sudenpesää. Hitlerin kerrotaan vierailleen sekä työskennelleen Sudenpesässä peräti 800 päivää, joka on enemmän kuin missään muussa natsien päämajassa.

Komentokeskuksessa työskenteli vuonna 1944 2000 henkilöä joista vain 20 oli naisia. Esimerkiksi Hitlerin rakastajatar ja myöhemmin vaimo Eva Braun ei koskaan käynyt Sudenpesässä.

20.7.1944 Operaatio Valkyyria meinasi tehdä Hitlerin maallisesta taistelusta lopun kun kreivi Claus Schenk von Stauffenbergin johdolla neljä Hitlerin upseeria suunnitteli ja toteutti operaation jonka tuloksena Hitler olisi menettänyt henkensä. Valitettavasti murha-attentaatti epäonnistui ja operaatiossa mukana olleet upseerit menettivät myöhemmin valtionpetoksen vuoksi henkensä.

Saksalaiset tuhosivat itse Sudenpesän perääntyessään. Vuodesta 1945 alkaen Puolan armeijan pioneerit sekä saksalaiset sotavangit raivasivat Sudenpesän ympärille viritettyä 50 – 150 metriä leveää miinakenttää peräti 11 vuoden ajan. Miinoja kerättiin maastosta lähes 84 000 kappaletta. Myös henkilövahinkoja raivatessa syntyi.

Nykyisin Sudenpesä toimii varsin varteenotettavana matkailunähtävyytenä sodan mielettömyydestä. Nähtävillä on metsäinen alue jolla on lukuisia enemmän ja vähemmän huonossa kunnossa olevia mielettömän kokoisia betonibunkkereita. Betoniset bunkkerit mukaan lukien, alueella oli toisen maailmansodan aikoihin lähes 80 puusta ja tiilistä rakennettuja rakennuksia sekä mm. kaksi lentokenttää, rautatieasema, parakkeja ja vesisäiliöitä.

Sudenpesän bunkkereiden sisällä ei ole lupaa vierailla (jos ei hieman ikkunoista ja ovista kurki sisälle), mutta Sperrkreis II vyöhykkeen rauniossa sisätiloihin voi tutustua omalla vastuulla.

Alueella on myös muutama ravintola, matkamuistomyymälä, wc- ja suihkutiloja, leirintäalue sekä mahdollisuus osallistua mukaan erilaisille kiertoajeluille.

Pääsylipun hinta 15 zlotya/3,75€. Alle 6v. Lapset pääsevät alueelle ilmaiseksi. Auton parkkipaikkamaksu on lisäksi 25 zlotya/6,25€.

Sudenpesä on avoinna joka päivä klo 8.00 – 20.00.

Kohteen osoite: Wilczy Szaniec, Gierłoż 5, 11–400 Kętrzyn.

Sijainnin koordinaatit: 54,080278, 21,493611.

Matkalla Sudenpesään

Saavuimme Sudenpesään OKH-komentokeskuksesta Mamerkistä, joten hieman tiesimme jo mitä odottaa. Matkan varrella näimme myös Sudenpesän rakentajien rakennuksen joka löytyy 20 kilometrin päässä itse kohteesta. Viehättävät maalaismaisemat johdattelivat Sudenpesään.

Maisemia katsellessa käy mielessä, että on suorastaan epätodellista, että täällä olisi aikoinaan voinut tapahtua jotakin kauheaa. Sudenpesä tunnetaan kuitenkin paikkana jossa koko “natsikerma” viihtyi. Adolf Hitlerin lisäksi pesässä työskentelivät mm. Hermann Goring, Heinrich Himmler, Martin Bormann, Wilhelm Keitel, Joseph Goebbels, Dr. Fritz Todt ja Albert Speer. Täällä, puolalaisen metsän kätköissä siis syntyivät ne kaikkein julmimmat tuhoamissuunnitelmat sekä arjalaisideologian edistäminen käytännön tasolle asti.

Ennen Wilczy Szaniecille saapumista maalaismaisema katoaa ja metsäinen, mutta tiheä lehtipuumetsä korvaa aukkopaikat. Sudenpesälle saapuessa autosi pysäyttää vihreisiin työvaatteisiin pukeutunut henkilö. Olisin toivonut hieman arvokkaamman näköisiä univormuja, nykyiset muistuttavat lähinnä puutarhatyöntekijän vaatetusta. Henkilö laskee autossa olevat matkustajat ja hakee kuitin/vaihtorahat toimistosta matkustajille. Yleisilme on muutenkin hyvin metsäinen, tuntuu siltä kuin olisi tullut luonnonsuojelupuistoon kuin entiselle sotakohteelle.

Ensimmäiset viitteet kohteesta ja sen sotaisuudesta tulee infotaulujen luona. Tauluihin on merkitty kaikki 80 rakennusta sekä niiden merkitykset. Numero 13 on ehkä se alueen kuuluisin eli Hitlerin oma bunkkeri. Ennen sitä ja sen jälkeen on lähes yhtä valtavia möhkäleitä nähtävillä. Aloitamme kierroksen rakennuksen pihalta joka ennen palveli SS:n vartiotupana. Nykyisin rakennuksessa on puolalais-saksalainen oluttupa sekä wc-tilat suihkutiloineen alueella leiriytyville. Rakennuksen pihassa on ATM-automaatti sekä kaksi kolikkoautomaattia, joista voi itselleen kilauttaa matkamuistokolikon.

Kierros lähtee eteenpäin metsäistä polkua pitkin vanhaa Sperrkreis I-vyöhykettä myötäillen. Polun alkuun on tuotu pari puista susipatsasta.

Hitler oli varsin viehättynyt susista. Hitlerin lähipiiri kutsui häntä lempinimellä susi jo 1920-luvulla. Myöhemmin Hitler nimesi erilaisia päämajojaan susien mukaan kuten Wolfsschlucht (”Sudenrotko”) Belgiassa, Wehrwolf (”Ihmissusi”) Ukrainassa ja Wolfsschanze (“Sudenpesä”) Puolassa.

Alkupään rakennukset ovat varsin napakasti hävitettyjä. Näkyvillä on lähinnä kivijalkoja sekä yksittäisiä betonimöhkäleitä.

Muutaman sadan metrin päässä polulla on muistomerkkejä; yksi näistä on Operaatio Valkyyriaan osallistuneille upseereille ja toinen miinanraivaustöissä henkensä menettäneille puolalaisille sotilaille. Vieressä on rakennus jossa on matkamuistojen lisäksi nähtävillä elokuvia aiheesta.

Betoniset bunkkerit kasvattavat kokoaan mitä lähemmäksi etenemme rakennelmaa numero 13. Nähtävästi natseille on tullut kiire, koska rakennuksia on kyllä yritetty räjäyttää mutta ei täysin siinä onnistumatta. Varsinkin nämä isoimmat bunkkerit ovat hädin tuskin kolhuja saaneen näköisiä. Luonto on mukavasti ottanut bunkkerit syleilyynsä. Betonin pinnassa kasvaa kasvillisuutta, puiden juuret hukuttavat möhkäleet sisäänsä ja pensaat piilottavat ne varjoonsa. Alueella elää myös kissoja jotka vähät välittävät niin alueen menneisyydestä kuin turisteistakaan.

Aikoinaan Sudenpesä oli metsäinen mutta hoidettu alue. Rakennusten ympärille oli istutettu hedelmäpuita sekä kasvimaita. Nyt ei niistä näy jälkeäkään.

Merkittävää alueessa on, etteivät Liittoutuneet saaneet paikallistettua komentokeskusta koko sodan aikana. Sen verran hyvin alue oli naamioitu.

Bunkkeri nro 13

Bunkkeri numero 13 on hieman erityyppinen kuin muut, nimittäin se muistuttaa lähinnä laatikkoa. Isoa betonilaatikkoa. Bunkkerin lähistöllä on allas jolla turvattiin vedensaanti alueella. Yleisesti ottaen alueen bunkkerien seinät ja katot olivat 1,5 metristä – 8 metriin paksuisia.

Hitlerin bunkkerin seinät olivat 5 metrin paksuisia ja katto 8 metriä. Siinä olisi saanut aikamoinen ammus olla, että tämän läpi olisi mennyt. Bunkkeri oli jaettu kahteen osaan, toinen toimi työpaikkana, toisella puolella Hitler asui ja nukkui. Nro 13 oli täydellisesti varusteltu: päämajan varustuksiin kuului ilmastointi, lämmitys sekä täydellinen keittiö. Hitlerin bunkkeria vastapäätä toimi teehuone sekä ruokasali nimeltään Kasino, jossa Hitler päivittäin ruokaili.

Sisäänmenoaukot on osin tukittu ja seinään kiinnitetyssä kyltissä varoitetaan menemästä sisälle. Silti turistit ottavat kuvia kiipeämällä sen räjäytyksissä syntyneiden ulokkeiden päälle. Nro 13 ei ole millään tavoin miellyttävän näköinen rakennus. Henkilökohtaisesti ahdistaisi viettää tuolla muutamaa tuntia enempää, puhumattakaan 800 päivästä.

Näyttelyrakennukset

Kierros vie pitkin poikin aluetta. Rautatien vierestä löytyy kunnostettu rakennus jossa on esillä näyttely. Näyttelyssä on esillä mustavalkokuvia natsien elämästä Sudenpesässä.

Kuvissa mm. Nähdään Hitlerin Sudenpesään saapuminen, sisäkuvia bunkkereista sekä myös karmeita kuvia keskitysleireistä ja natsien uhreista. Alueen nykyinen tarkoitus kun ei ole hekumoida natsien teoilla vaan esitellä sotaa sen eri kanteilta, myös niitä kaikkein ikävimpiä asioita kuten suuria ruumiskasoja.

Näyttelyrakennuksen jälkeen seuraa toinen pienempi talo jossa kerrotaan Varsovan vastarintaliikkeestä. Näyttelyn pääpaino on Varsovan piirityksessä ja siinä kuinka vastarintaliike puolusti urhollisesti kaupunkia natsi-Saksan hyökkäyksiltä vuonna 1939.

Tämän näyttelyhallin edustalla on nähtävillä kalustoa millaisia oli puolalaisilla joukoilla käytössä.

Matka jatkuu pitkin polkuja, täältä pääsisi vielä kääntymään takaisin keskusalueelle mikäli jokin bunkkereista on jäänyt mietityttämään. Jatkamme kuitenkin eteenpäin ja tupsahdamme keskelle karavaanarialuetta.

Mielestäni tämä on sangen huvittavaa ja mielessä käy mitä kasvissyöjänä ja absolutistina tunnettu Hitler asiasta tuumaisi. Nimittäin nyt hänen hienon komentokeskuksensa alueella turistit käristelevät grillissä lihaa ja makkaroita, sekä juovat sankoin maljoin olutta ja vodkaa palan painikkeeksi. Kesäillan hämärässä, ihmiset nauttivat olemassa olostaan kansalaisuudesta riippumatta sekä nukkuvat yönsä Sudenpesässä ilman sen suurempia käskyjä tai uhkia.

Achtung!   

Varsinaiselta Sudenpesän alueelta jatkamme hetken matkaa tiiraillen vieläkin metsittyneemmässä kunnossa olevaan vyöhykkeeseen Sperrkreis II.

Täällä sijaitsee pahasti tuhoutuneita joukkojen rakennuksia sekä kuin vahingossa löydämme kasvillisuuden keskeltä pienen hautausmaan jonne on haudattu ainakin yksi sotilas. Keitä nämä muut haudatut ovat? Se jää hieman epäselväksi. Kaarramme betonista, natsien tekemää ja edelleen erittäin hyvässä kunnossa olevaa tietä metsän siimekseen, jonne pyyhältää myös kaksi turistijoukkoa kera sotilasajoneuvojen.

Hetken päästä joku onnekas pääsee testaamaan ajoneuvon päällä olevaa asetta käytännössä. Aseen äänet luovat hetkeksi illusion autenttisesta Sudenpesästä joka haihtuu yhtä nopeasti kuin ase vaimenee.

Sudenpesä on matkailunähtävyytenä hyvin organisoitu. Alueella on otettu huomioon turistien tarpeet ja siellä olevat kyltit ja opasteet ovat selkeitä ja hyvässä kunnossa. Kiertelyyn kuluu helposti aikaa parisen tuntia.

Wilczy Szaniecissä huomasi ettei kaiken tarvitse olla vakavaa, vaikka erittäin vakavasta asiasta onkin kyse. Opastetut ajoneuvokierrokset vetävät puoleensa niin historiasta kiinnostuneita kuin pieniä poikia ja miehiä jotka haluavat yhden tunnin ajan leikkiä sotakalustolla kuin Korkeajännitys-lehdessä konsanaan…

Tähän juttuun päättyyy meidän roadtrippimme Pohjois-Puolassa. Mikäli edelliset osat ovat sinulta vielä lukematta, näiden linkkien kautta löydät lisää lukemista: Malbork – maailman suurin punatiililinna, Marskin jalanjäljillä OKH-komentokeskuksessa, Stutthofin keskitysleiriPohjois-Puolan sotahistoriallisia kohteita sekä Gdanskin Merenkulkumuseo.

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Janni / Lentopelko torstai, syyskuu 13, 2018 at 10:57

    Onpas mielenkiintosen näkönen paikka! Kamala historia huokuu näistä rakennuksista, mutta tuolla tekisi mieli päästä käymään. Aikamoisen kuuloinen tuo bunkkeri nro 13, vaikea kuvitellakaan noin paksuja seiniä. Ja sitä, miten tuolla on pystynyt viettämään niin kauan aikaa..

    • Reply Reissaaja1 torstai, syyskuu 13, 2018 at 15:59

      Kiitos Janni kommentistasi!
      Päämaja on todellakin outo mutta samalla mielenkiintoinen paikka.
      Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta siitä voidaan oppia. Se on varmasti myös osa tämän paikan nykyistä tarkoitusta.

    Leave a Reply