Nuukuuren lähteillä – Laihian Nuukuurenmuseolla

Kotiseutu- ja Nuukuurenmuseo, Laihia 

Kesä on jo ihan nurkan takana, joten on kiva esitellä hieman vähemmän tunnettuja kotimaan kohteita. Yksi tällainen on Laihialta löytyvä Nuukuurenmuseo. Museo on keskittynyt esittelemään itseironisesti laihialaisten vitseissäkin mainittua kuuluisaa nuukuutta.

Laihian Kotiseutu- ja Nuukuurenmuseo lyhyesti

Kotiseutumuseo sijaitsee varsin viehättävässä miljöössä entisellä Rapilan tilalla. Museo toimii rakennuksessa joka on seissyt samoilla sijoillaan jo vuodesta 1827. Museo rakennuksesta tuli kuitenkin vasta 1970-luvulla.

Pihapiirissä on 16 rakennusta, joista vanhin on vilja-aitta vuodelta 1731. Erilaista esineistöä museolle kuuluu yli 5000 kappaleen verran. Suurin osa on 1700 – 1800-luvuilta.

Kuva: Visit Vaasa

Nuukuudelle on annettu yksi pihapiirissä olevista rakennuksista, nimittäin pikkuruinen mäkitupa, jolla kerrotaan olevan ikää lähes 300 vuotta. Siinä on nuukuutta kerrakseen…

Museo on avoinna: 15.6. – 14.8.2018, tiistaista lauantaihin klo 11.00 – 17.00, sunnuntaisin klo 12.00 – 16.00 ja maanantaisin museo on kiinni.

Alueella on lisäksi pieni kahvila.

Pääsyliput museoon: 4€. Alle 12-vuotiaat pääsevät museoon ilmaiseksi.

Osoite: Rudontie 234, Laihia.

Kohteessa

Kesälomamme kunniaksi ajattelimme poiketa matkalla Vaasaan jossain hieman oudommassa paikassa. Koska olimme tien päällä, google kännykästä avuksi ja mitä löysimmekään – Nuukuurenmuseon. Jo museon omilla nettisivuilla hirtehisesti suhtauduttiin koko asiaan, joten olihan se pysähdyttävä ja käytävä katsomassa mikä on venytetty euro.

Pääsylippujen hankkimisen jälkeen astelimme ensimmäiseksi alueen suurimpaan taloon eli Rapilaan. Alakerta näyttää siltä kuin sieltä olisi poistuttu hetkeksi heinätöihin ja isäntäväki palaa takaisin hetkenä minä hyvänsä. Tuvassa on sananmukaisesti aika pysähtynyt paikoilleen. Rapila oli aikoinaan vauras tila ja siitä on todisteena maalattuja seiniä sekä koristeltuja kukkakuvioita.

Museosta löytyy mm. erilaisia oltermanninsauvoja.

Isännän kammari on täynnä niin pieniä miehille kuuluneita esineitä kuin hevostavaroita paikkakunnan ylpeydestä Eri-Aaronista. Kyseinen ravihevonen niitti mainetta ravipiireissä. Päätyen siitoshevoseksi jonka suku jatkoi elämäänsä usean menestyksekkään jälkeläisen muodossa.

Viime kesänä alakerran väentuvassa oli esillä varsin värikäs näyttely 70–80-luvun vaatteista ja tavaroista, joista monen tunnisti omassa kodissa tai mummolassa olleeksi. Nyt joitain vaatteita ei kyllä laittaisi päälleen mistään hinnasta, vaikka ne kuinka retroa olisivatkin.

Yläkerrasta löytyy varsinainen taivas erilaisista kodin puuesineistä kiinnostuneille, sodanaikaisia muistoja tutkiville sekä romanttinen kulmakammari jossa voi ihastella perheen naisväen käsitöitä sekä erilaisia peilejä.

Piharakennukset ja laihialainen nuukuus

Lähinnä Rapilan päärakennusta on aittoja sekä vanha talli jossa on esillä erilaista hevosiin liittyvää esineistöä kuten rekiä.

Följyyn eli mukaamme saimme yllättäen kesäoppaan joka osoittautuu varsinaiseksi kultakaivokseksi mitä tulee juttujen määriin ja hauskuuteen. Hän kierrättää meitä piharakennuksissa kertoen niin Rapilan historiaa, museorakennuksien vaiheita unohtamatta laihialaisvitsejä. Käymme Sepän pajalla jonka mustat, tervalta tuoksuvat seinät kertovat omaa tarinaansa. Vilkaisemme vanhaa vilja-aittaa ja kuulemme juttuja laihialaisista.

Perimätiedon mukaan, laihialaiset eivät olisi olleet sen nuukempia kuin muutkaan suomalaiset. Laihialaiset saivat leimansa nälkävuosina eli 1866 – 67. Tuolloin Laihialla oli useita ”isoja taloja”, ja yhdessä talollisten kesken oli päätetty pitää kylä hengissä. Näin jokainen jakoi vähistäänkin. Sana kiiri kauemmaksi ja jalkaisin saapui kiertäviä kerjäläisiä apajille. Talolliset eivät kuitenkaan antaneet apetta kerjäläisille niin paljon kuin oman kylän huonompiosaisille ja tästä Laihia olisi saanut ”nuukuuren” tittelin kannettavakseen. Tosiasia kuitenkin on, ettei Laihialla kuollut nälkävuosina suhteessa yhtä paljon ihmisiä kuin muualla Suomessa, joten jotain hyvääkin tuossa nuukuudessa oli.

Miten laihialainen vaihtaa lampun? Minkä lampun?

Pieni retkemme päättyy pieneen töllitupaan jossa siis nykyisin toimii Nuukuurenmuseo. 1700-luvulla kirkonkylän laitamille rakennettu torppa edustaa juurikin kylän köyhimpien asumisoloja. Torpassa on asuttu 1980-luvulle asti!

Nuukuurenmuseo. Kuva: Visit Vaasa

Pikkuruisessa talossa on kaksi huonetta joiden seinät on vuorattu sanomalehdillä ja hirsien välit sammaleella. Tällaisessa torpassa saattoi elää kymmenhenkinen perhe. Tilaa on niin vähän, että täällä on nukuttu kuin sillit purkissa, tosin onpahan siskonpedissä lämmitetty toisiaan. Torpassa on vahva savun haju joka johtuu lämmittämisestä.

Nuukuurenmuseon tupa sisältä. Kuva: Visit Vaasa

Torpan pöydillä on esineitä, joiden joukossa mm. reikäkauha ja yksiviisarinen kello. Osa esineistä saa naurun karehtimaan vierailijan suupieliin, mutta ne saavat myös miettimään nykymenoa. Suurin opetus museokäynnistä onkin nimittäin se, että varsinkin nykyisen kerskakulutuksen aikana, meidän jokaisen tulisikin ottaa laihialaisista oppia. Ja miksikö?

Laihialaiset ovat osanneet kierrättää jo ennen kuin siitä tuli päivän trendi. Jo aikojen alusta laihialaiset ovat käyttäneet tavarat loppuun asti. Kun esimerkiksi puukko, joka oli elinkaarensa päässä lihaveitsenä, päätyi tunkion sijasta mattoveitseksi. Mitään ei heitetty pois kertakäyttöisenä. Joten vaikka laihialaisten sanotaankin olleen nuukia niin samalla myös äärimmäisen kekseliäitä!

Miksi laihialaiset ajavat tien vasenta laitaa? Ettei oma kaista kuluisi. 🙂

Ps. Lämmin kiitos Visit Vaasalle, joka antoi blogini käyttöön kuvia Nuukuurenmuseosta!

Previous Post Next Post

14 Comments

  • Reply Marianne/Heavy Metal Traveler lauantai, huhtikuu 28, 2018 at 17:17

    Tämä museo kiinnostaisi minuakin. Jotenkin idea on niin herkullinen, ja ne nettisivut tosi hauskat kaikessa itseironiassaan.

    • Reply Reissaaja1 sunnuntai, huhtikuu 29, 2018 at 10:57

      Kiitos Marianne kommentistasi!
      Pohjalaiset osaavat myös nauraa itselleen… 😉

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi maanantai, huhtikuu 30, 2018 at 12:24

    Mukava lukea juttuja täältä ”kotikulmilta”. Laihia on tosissaan kuuluisa nuukuudestaan ja nuukuusvitsit lentelevät täällä Pohjanmaalla, vaikka voisi ajatella että asia on meille jo arkipäivää. 🙂 Tuolla museossa en ole koskaan käynyt, täytyypä ottaa asiaksi, kun ei matkakaan ole esteenä. Toivottavasti tämä juttu innostaa kesämatkailijoita pysähtymään Pohjanmaalla! 🙂

    • Reply Reissaaja1 maanantai, huhtikuu 30, 2018 at 16:58

      Kiitos Virpi kommentistasi!
      Meillä on kotimaassa useita mielenkiintoisia kohteita, jotka vain odottavat löytäjäänsä. 🙂

  • Reply Karoliina / Lotta Karoliina -blogi tiistai, toukokuu 1, 2018 at 07:47

    Onpa hauska paikka, ja kokonaisuudessaan tosi kiinnostavan kuuloinen. Itse asiassa niinkin, että tässä jo suunnittelen josko tänä kesänä tuolle suunnalle ehtisi ajelemaan. Mulla muuten oli aikoinaan valmennettavana tuon Eri-Aaronin jälkeläinen, tulvi tästä heti muistoja mieleen kun tuon nimen näin 🙂

    • Reply Reissaaja1 tiistai, toukokuu 1, 2018 at 16:12

      Kiitos Karoliina kommantistasi!
      Ja kiva kuulla, että kirjoitus sai muistoja mieleen. 🙂

  • Reply Kaisa tiistai, toukokuu 1, 2018 at 20:26

    Osaava opas saa tällaiset paikat elämään ihan eri tavalla! Ja museoissa parasta on, jos voimme oppia jotain uutta ja suhteuttaa nykypäivää aikaisempiin elämäntyyleihin. Kiva vinkki siis, nyt voikin jo suunnata katseet kesäreissuja kohti.

    • Reply Reissaaja1 keskiviikko, toukokuu 2, 2018 at 14:36

      Kiitos Kaisa kommentistasi!
      Olen todellakin samaa mieltä kanssasi oppaista; hyvän oppaan tarinat vievät mukanaan ja antavat vierailulle uusia ulottuvuuksi, kun taas huono opas voi puheillaan pilata koko vierailun.

  • Reply Sandra perjantai, toukokuu 4, 2018 at 19:31

    Haha, kuulostaa hauskalta ja varmasti sellainen paikka, jossa hyvä opas voi tehdä paljonkin asiaa! Mielenkiintoinen kertomus nuukkuuden leiman synnystä. En olisi osannut ajatella, että Nälkävuosilla oli osuutta asiaan.

    • Reply Reissaaja1 maanantai, toukokuu 7, 2018 at 13:04

      Kiitos Sandra kommentistasi!
      Todellakin, hyvä opas on kullanarvoinen asia. 🙂

  • Reply Paikkakuntalainen torstai, kesäkuu 7, 2018 at 07:59

    Paitsi että Laihialla ei oltu kovin innokkaita antamaan ruokaa ohikulkeville kerjäläisille, eivät myöskään Laihian läpi ajavat hevoskuljetukset saaneet laihialaisista ladoista hevosilleen heiniä, sillä ladonovet olivat lukossa.

    • Reply Reissaaja1 torstai, kesäkuu 7, 2018 at 11:48

      Kiitos kommentistasi paikkakuntalainen!

  • Reply Virpi torstai, kesäkuu 7, 2018 at 10:34

    Olipas mukava lukea kiva juttu vanhoilta kotikulmilta – matkailijan näkökulmasta! Jos pieni oikaisu kuvatekstiin sallitaan: ette nähneet museon seinällä ryhmy- vaan oltermanninsauvoja. Niillä on ihan oma historiansa, harmi jos opas ei niistä kertonut. :/ Laihialaisvitsi bligikirjoitukswn lopussa oli kyllä kirsikka kakussa. 😀

    • Reply Reissaaja1 torstai, kesäkuu 7, 2018 at 11:47

      Kiitos Virpi kommentistasi!
      Korjaan virheen. 🙂

    Leave a Reply