Good luck – Viikonloppu Minskissä

Minsk, Valko-Venäjä

Yksi Euroopan maa joka on ollut kauan aikaa omalla Bucket listilläni, on Valko-Venäjä. Vihdoin tänä vuonna pääsimme halpojen lentojen turvin matkustamaan Valko-Venäjän pääkaupunkiin Minskiin. Tämän linkin takaa voit lukea maahanpääsyvaatimuksista ja rajamuodollisuuksista.

Maa tunnetaan yhdestä Euroopan viimeisistä diktaattoreista. Eri viestintävälineitä seuratessa saa kuvan, ettei maassa ole mitään hyvää. Ja juuri siksi oli matkustettava Minskiin ottamaan asiasta selvää.

Minsk lyhyesti

Minsk sai kaupunkioikeudet vuonna 1499. Ensimmäiset maininnat kaupungista löytyvät historiankirjoista 800-luvulta.

Valko-Venäjä on suurimman osan olemassa oloajastaan kuulunut Venäjälle. Myös liettualaiset ja puolalaiset miehittäjät ovat pitäneet maata ikeen alla.

Kaupunki kärsi pahoja vaurioita toisen maailmansodan aikana. Stalinin toteuttamista puhdistuksista kärsivät myös paikalliset asukkaat. Kaupungin ulkopuolelta löytyy Kurapatyn metsä jossa teloitettiin vuosina 1937 – 1941 kymmeniä ellei satoja tuhansia kaupunkilaisia.

13 kilometrin päässä Minskin kaupungista sijaitsi vuosina 1941 – 1942 myös natsi-Saksan Maly Trastsjanetsin tuhoamisleiri, jossa päivänsä päättivät niin neuvostoliittolaiset sotavangit kuin juutalaisetkin. Nykyisten arvioiden mukaan leirillä surmattiin 40 000 – 60 000 vankia. Leirille tuotiin vankeja junalla ympäri Eurooppaa.

Vuodesta 1994 maata on hallinnut rautaisin ottein presidentti Aleksandr Lukashenka.

Kohteessa

Matkaa lentokentältä Minskin kaupunkiin on 42 km. Taksimatka lentokentältä kaupunkiin maksaa noin 15€. Tiet ovat leveitä ja erittäin hyvässä kunnossa. Matkan varrelle jää erittäin suuri kumpumuistomerkki Mount of Glory. 70,6 metrin korkuinen Kunnian kukkula on omistettu venäläisille sotilaille jotka taistelivat toisessa maailmansodassa.

Puolet matkasta on hyvin suomalaisen näköistä maisemaa, peltoja ja metsiä. Metsäkaistaleiden yhteydessä varoitellaan peuroista sekä karhuista. Toinen puolikas on esikaupunkialuetta joka kasvaa Minskin kaupunkia kohden mennessä.

Esikaupunkialueella on nähtävillä betonisia ns. kerrostalokolhooseja, ja tässä vaiheessa matkaaja hieman hymähtää näkymille. Etukäteen erilaisissa yhteyksissä kun on kaupunkia esitelty paikkana, joka on lähes täysin rakennettu uudestaan. Toisen maailmansodan aikana kaupunki hävitettiin maan tasalle ja Stalinin aikaan kaupunki rakennettiin lähes murusista. Rakentaminen ei suinkaan jäänyt tähän, vaan kaupunkia on uudelleen rakennettu myös Stalinin sortovuosien jälkeen.

Uudelleenrakennus saakin kaupungissa aivan uusia sävyjä. Sodassa tuhotut rakennukset ovat sananmukaisesti rakennettu uudestaan. Aivan kuin Senaatintorilla sijaitsevia rakennuksia olisi kortteleittain rivissä. Kaupungin keskustan yleisilme onkin varsin viehättävä. Tietenkin muutama ”betonibunkkeri” ja pilvenpiirtäjä mahtuu sinne tänne, mutta suurimmalta osin rakennukset ovat isoja, klassisen kauniita ja vaaleita sävytykseltään. Menneiltä vuosilta muistuttavat rakennuksien seinissä olevat koristekuviot kuten tähdet sekä sirppi ja vasara.

Kaupungista löytyy myös viiden tähden hotelli Europe.

Kaupungin läpi kulkevat tiet ovat isoja, juuri sopivan kokoisia massiivisille panssariautoparaateille.  Silmiinpistävää on kuitenkin siisteys, missään ei näy pienintäkään roskaa. Kaupungilla kulkee pareittain siivousyksiköitä jotka keräävät mahdolliset natsat ja paperit, ennen kuin matkaaja kerkeää niitä edes havainnoimaan. Myös katuja pestään tehokkaasti tankkiautoilla.

Etukäteen on saanut myös lukea, ettei kaupungissa tapahdu taskuvarkauksia ja rikollisuus on harvinaista. Minskissä vietetyn viikonlopun aikana ei kertaakaan tullut sellainen olo, että olisi ollut jotenkin uhattuna saati huijattuna. Katukaupustelijoita tai kerjäläisiä ei näkynyt, mutta erilaisia vartijoita ja poliiseja sitäkin enemmän.

Erilaisia patsaita ja taideteoksia on kaupungissa joka paikassa. Myös puistoja ja puukujia on ihailtavan paljon. Valitettavasti käydessämme Minskissä, kevät oli myöhässä parisen viikkoa, joten emme päässeet todistamaan kaupungin vihreyttä tai mahdollista kukkaloistoa.

Ruokailu

Vanhassakaupungissa on varsin trendikkäitä ravintoloita joka sormelle. Ruokaravintoloiden hinnat ovat edullisia. Esimerkiksi Burger Kingin Double whopper-ateria maksoi 3,40€. Monikansalliset pikaruokapaikat ovat löytäneet tiensä jo Minskiinkin.

Valko-Venäjä tunnetaan Euroopan peruna-aittana. Uuniperunoita pekonilla ja metsäsienillä smetanakastikkeella.

Makkara, ribsi ja perunalettu valkokastikkeella.

Paikallinen perinneruoka viinilasillisen kera maksaa noin 6€, riippuen ravintolasta. Kahviloita on joka kadunkulmassa ja leivokset herkullisen muhevia. Leivosten hinta ilmoitetaan sadan gramman mukaan, joten jos otat leivoksen, hinta on luultavasti aivan eri kuin mitä hintalapussa lukee. Isompi kimpale on kalliimpi, pienempi halvempi. Tosin et mene konkurssiin vaikka suklaakakkua lähtisikin mukaan hieman aiottua enemmän…

Varsinaisia must see-nähtävyyksiä kaupungissa ei oikein ole. Tosin kaupungin ulkopuolelta löytyy muutamakin Unescon maailmanperintökohde. Kulttuurinnälkäisten kannattaa ehdottomasti suunnata askeleensa Minskin baletti- ja oopperateatteriin jossa esitetään niin klassikkobaletteja Pähkinänsärkijästä Joutsenlampeen kuin uudempia teoksia. Pääsylippujen hinnat alkaen 1,5€!

Minskiläiset

Minskiläiset ihmiset ovat todella ystävällisiä. Englantia pyritään käyttämään ja trendikkäimmissä paikoissa sitä puhutaan myös jo erittäin sujuvasti. Tietenkin venäjän kielen alkeiden ymmärtäminen ja kyyrillisten kirjainten tuntemus helpottaa asioimista sekä katujen löytymistä.

Paikalliset kahvilat ja ravintolat ovat erittäin länsimaalaisia.

Double Tree Hiltonin yläkerrasta löytyy shamppanjabaari.

Kun kyselimme noin parikymppisiltä skeittaajilta miltä on tuntunut kun maa on auennut ulkomaailmaan, he tuijottivat meitä kummaksuen. He ovat muistaneet maan aina tällaisena. Maana jonka televisioista näkee kymmeniä tv-kanavia, radiosta kuuluu länsimaalaista musiikkia, kadunnurkissa myydään länsimaalaisia vaatteita ketjukaupoissa, paikkana johon ulkomaalaiset turistit tulevat käymään jne. Jos samaa olisi viitsinyt kysyä hieman vanhemmalta minskiläiseltä, vastaus olisi saattanut olla eri. Taksikuljettajan mukaan kun jokainen minskiläinen on poliisi, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin… Politiikka on aihe, josta ei ehkä kannata ensimmäisenä alkaa keskustella paikallisten kanssa.

Kaiken kaikkiaan tykkäsimme kuitenkin kovasti kaupungista. Minsk on nuorekas 30 yliopistonsa ansioista, kaupunkilaiset ovat iloisia ja odottavia tulevaisuutensa suhteen sekä vierailu rajamuodollisuuksia lukuun ottamatta sujui miellyttävästi. Useamman kuin kerran asiakaspalvelutilanteissa sananvaihto päättyi lauseeseen ”Good Luck”. Tänne palataan kesällä uudestaan!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana tiistai, huhtikuu 17, 2018 at 22:17

    Olipa mielenkiintoinen juttu! Meidän reissu koittaa vasta syyskuussa, mutta on kiva lukea kokemuksia ja hiljalleen suunnitella tulevaa reissua. Kiinnostaa näiden kokemusten perusteella kyllä tosi paljon lähteä tutustumaan Minskiin ja lähialueisiin. Yllättävän länsimaalaiselta näyttää kahvilat, vaikka onneksi kaupunkikuvassa on rakastamaani neuvostoajan mahtipontisuutta! 😀

    • Reply Reissaaja1 keskiviikko, huhtikuu 18, 2018 at 10:37

      Kiitos Kati kommentistasi!
      Kyllä, Minsk on sekoitus uusvanhaa, täysin uutta ja neuvostomeininkiä. Ja juuri sen vuoksi kaupunki onkin niin mielenkiintoinen.
      Kaupungin ihmiset tekivät ehkä suurimman vaikutuksen. Toivottavasti teidän matkanne menee yhtä mukavasti kuin meidän meni!

  • Reply Sini sunnuntai, huhtikuu 22, 2018 at 12:30

    Minsk näyttää nyt olevan suosittu kohde, kun sieltä on tullut lähiaikoina niin paljon postauksia 🙂

    • Reply Reissaaja1 maanantai, huhtikuu 23, 2018 at 10:39

      Kiitos Sini kommentistasi!
      Minsk on niin lähellä ja melko kartoittamaton alue vielä, joten sinne saa tehtyä lyhyitä ja edullisia reissuja. 🙂

  • Reply Emma sunnuntai, huhtikuu 22, 2018 at 20:33

    Mulla on Minskin reissu tulossa jo ensi viikolla, joten oon mielenkiinnolla lukenut kaikki siitä kirjoitetut jutut! Jännintä on ollut huomata tuo, että siellä ei tosiaan oikein ilmeisesti ole mitään ”pakollista” nähtävää. Toisaalta ihan kiva, jos kerrankin saisi vietettyä rennon viikonlopun kun ei tarvi liikaa nähtävyyksistä huolehtia. Ja todellakin toivoisin, että saisin jo vähän kevättäkin, mutta se ei ole oikein vielä tainnut saapua kunnolla Minskiinkään 🙁

    • Reply Reissaaja1 maanantai, huhtikuu 23, 2018 at 10:42

      Kiitos Emma kommentistasi!
      Ja oikein hyvää matkaa Minskiin! Sinä onnellinen! 🙂
      Kaupunki tarjoaa paljon nähtävää mutta ei varsinaisesti mitään pakollista katsottavaa. Ja luulen, että kevät on Minskiinkin jo saapunut.

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas maanantai, huhtikuu 23, 2018 at 22:12

    Ihan on kivan näköistä, kyllä tuolla voisi käydä ihmettelemässä. Kävin katsomassa noita Unesco kohteita ja mielenkiintoisia linnoja näytti sieelä olevan. Melko autioita ja liian siistejä ovat kadut tuolla kaupungissa.

    • Reply Reissaaja1 tiistai, huhtikuu 24, 2018 at 16:14

      Kiitos Sari kommentistasi!
      Biletyskaduilla kyllä oli porukkaa mutta en alkanut niitä kuvailemaan, koskaan kun ei tiedä mitä kanssakulkijat saisivat päähänsä.

  • Reply Terhi/Fammo matkalla keskiviikko, huhtikuu 25, 2018 at 22:24

    Kesäaikaan olisi kaupungissa tietenkin mukavampaa, mutta onhan Minskissä toki paljin kulttuuririentoja ja tosi edulliseen hintaan niinkuin huomasitkin. Niitä voi hyödyntää talvellakin.

    • Reply Reissaaja1 torstai, huhtikuu 26, 2018 at 09:40

      Kiitos Terhi kommentistasi!
      Todellakin, jos haluaisi viettää hyvin kultturellisen viikonlopun, Minsk olisi oiva paikka siihen.
      Minskin baletti ei ole huonoimmasta päästä…

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, huhtikuu 26, 2018 at 17:19

    Me kävimme tuolla pääsiäisenä muutama vuosi sitten ja vaikkakin kaupungissa jo silloinkin oli ravintoloita, niin niitä oli vähän vaikea löytää, sillä, ainakin vielä silloin, katukuva oli sillä lailla neuvostoliittolainen, että katumainonta tai edes näkyvät kyltit olivat harvinaisempia.
    Maaseudulla olikin sitten etenkin pääsiäisenä oikeasti vaikea löytää ruokapaikkoja.
    Minskissä ei tosiaan kovin paljoa tärkeitä nähtävyyksiä ole, mutta kaupungin ulkopuolella sitten enemmän
    http://meriharakka.net/2014/04/21/niasvizh-ja-mir-maaseuturetkella-valko-venajalla/

    • Reply Reissaaja1 perjantai, huhtikuu 27, 2018 at 10:57

      Kiitos Pirkko kommentistasi!
      Kuulostaakin siltä, että kaupunki on ottanut melkoisen askeleen eteenpäin sitten teidän vierailunne.
      Meitä jäi harmittamaan kun ei ehditty lähteä kaupunkia kauemmas tutkimusretkelle. Unescon suojelukohteena olevat linnat olisivat erityisesti kiinnostaneet.

  • Reply Rosa lauantai, huhtikuu 28, 2018 at 23:17

    Mielenkiintoista, että niin monet ovat Minskissä käyneet tai ovat sinne menossa. En ole tainnut koskaan sinne päin suunnitella matkaa. Aikaisemmin olin suuri itäblokkifani, mutta innostus on laantunut viime vuosina. Ennen taisin nauttia siitä pienestä haasteesta, mitä nämä maat tarjosivat ihan kaupassa käynistä lähtien, vaikka juttusi perusteella, Minsk ei haasteita tarjonnutkaan ja palvelu oli ystävällistä.

    • Reply Reissaaja1 sunnuntai, huhtikuu 29, 2018 at 10:59

      Kiitos Rosa kommentistasi!
      Juu, ei, kaupankäynti sujui niin kuin meilläkin. Ei mitään tuotteen osoittelua ja erilliseen paikkaan maksamista/käärimistä ynseän palvelun kera. Vaan nykyaikainen meno sovituskoppeineen ja länsimaalaisine hissimusikkeineen. Joka on hieman sääli, koska kohta koko maailma toimii samalla tavoin ja kulttuurilliset erityispiirteet häviävät.

  • Reply Travelloverin Annika sunnuntai, huhtikuu 29, 2018 at 11:16

    Minsk on näkynyt viime aikoina aika monessa blogissa. Kävin itse siellä vuosia sitten ja tykkäsin tosi paljon. Olen aina viehättynyt näistä vähän harvinaisimmista kohteista. Minsk on muutamassa vuodessa muuttunut ilmeisesti aika paljon, koska nimeä trendiravintola en olisi silloin voinut mistään käyttää.

    • Reply Reissaaja1 maanantai, huhtikuu 30, 2018 at 08:43

      Kiitos Annika kommnetistasi!
      Minusta on myös mukavaa käydä tällaisissa harvinaisissa kohteissa.
      Tosin Minsk taitaa viisumivapautuksen myötä olla kohta hyvin suosittu matkakohde.

  • Reply Jussi torstai, heinäkuu 26, 2018 at 22:16

    Moi
    Itse olen nyt kuudetta kertaa Valko-Venäjällä, reissujen pituus 3-4 viikkoa, jona aikana Minskikin on nähty. Mielestäni parempi totuus maasta näkyy pienissä kaupungeissa ja kylissä, joissa tavan kansa asuu. Sieltä löytyy vielä se Neuvostoliiton aika, jota et Minskistä löydä.Itse asun babuskan luona pienessä kylässä, jossa ihmisillä on pieni maatilkku. He viljelevät itse ruokansa ja heillä on lehmä, kanoja ehkä sikakin, eli he elävät pitkälti omavaraistaloudessa. Kylissä näkee myös köyhyyden ja vitsauksen,jonka nimi on vodka. Terveydenhuoltoakin on päästy vuosien varrella testaamaan, eikä se ihan Suomen veroinen ole. Viimeksi eräs hoitaja käski mennä takaisin Suomeen hoidattamaan haavojaan. Onneksi on myös asiallisia ihmisiä ja hoito saatiin. Ja jos on dollareita niin saat erikoiskohtelun. Eli korruptio on kova sana. Mutta maassa maan tavalla, aina tänne vain tullaan hymyssä suin.
    Ps. Kannattaa käydä myös Brestissä, linnoitus on näkemisen arvoinen paikka…

    • Reply Reissaaja1 perjantai, heinäkuu 27, 2018 at 10:06

      Kiitos Jussi kattavasta kommentistasi!
      Varmastikin Minsk on hyvin ”kiilloitettu” kaupunki ja oikea totuus löytyisi kun vierailisi kylissä ja muissa kaupungeissa.
      Ikävää kuulla tuosta korruptiosta sekä viinan haitoista. :(. Brest on listalla seuraavalla Valko-Venäjän reissulla!

  • Reply Jukka Pellinen torstai, lokakuu 4, 2018 at 19:06

    Moro, Kuinka matkustaminen Minskistä Moskovaan? Juna lienee hyvä vaihtoehto?

  • Leave a Reply