Monthly Archives

helmikuu 2018

5 syytä matkustaa Phnom Penhiin

Phnom Penh, Kambodza

Viisi uunituoretta syytä, miksi kannattaa matkustaa muutamaksi päiväksi Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Tämä 1920-luvulla Aasian Pariisiksi kutsuttu suurkaupunki elää tänä päivänä uutta jälleenrakentamisen aikaa sitten 70-luvun Pol Potin hirmuvuosien ja hitaan elpymisen. Nyt jos koskaan onkin mainio aika käydä Phnom Pehnissä vierailulla ennen kuin suuret turistimassat ovat kaupungin löytäneet!

1. Kuninkaan palatsi ja hopeinen pagoda

Kuninkaan palatsialue erottuu hienosti Phnom Penhin kaupunkikuvasta. Värikäs, khmerien rakennustapaa myötäilevä alue on rakennettu vuonna 1813 ja sisältää lukuisia erillisiä rakennuksia sekä hyvin hoidettuja puisto-osuuksia.

Alueella kannattaa erityisesti kurkistaa 59 metriä korkeaan kuninkaan kruunajaishuoneeseen tai paremminkin palatsiin, jossa kaikki on kultaa joka kiiltää. Suurin osa huoneessa nähdyistä esineistä ja sisustuksesta on kuitenkin uutta tuotantoa, valitettavasti punakhmerit tuhosivat palatsin alkuperäiset aarteet surutta nelisenkymmentä vuotta sitten. Palatsi on saanut mallinsa pohjoisen Angkorin temppelialueelta.

Hopeinen pagoda, toiselta nimeltään Wat Preah Keo, ei kirjaimellisesti ole hopeinen vaan tunnetaan lähinnä lattiastaan johon on käytetty 5000 hopeista kilon painoista laattaa. Täällä kuningas tapaa munkkeja, pidetään kuninkaallisia seremonioita ja säilytetään historiallisia aarteita.

Kuten jokaisessa aasialaisessa palatsissa myös täällä on miehen kokoinen, täyttä kultaa oleva Buddha-patsas joka painaa 90kg. Buddha-patsas on koristeltu jalokivillä joista isoin on peräti 25 karaatin kokoinen. Valitettavasti lattian hopeiset laatat ovat peitetty matoilla, joten niitä pääsee vilkaisemaan vain oviaukon reunasta. Temppelin alkuperäisistä aarteista on punakhmerien jäljiltä saatu takaisin alle puolet ja silti niitä on varsin paljon esillä.

Mainittava on lisäksi hopeisen pagodan ympärillä sijaitsevan sisämuurin hienot kymmeninen metrien pituiset seinämaalaukset jotka säväyttivät yksityiskohdillaan katsojaa.

Kuninkaan palatsialue on rauhallinen paikka jossa kannattaa vierailla kun Phnom Penhin kaupunki tuntuu ”kaatuvan päälle”.

Vierailijoilta vaaditaan olkapäät ja polvet peittävää vaatetusta, tosin vartijat eivät ole hirveän tarkkoja pukukoodista. Valitettavasti niin kruunajaishuoneessa kuin hopeisessa pagodassakaan ei saa sisällä ottaa valokuvia.

Sisäänpääsylipun hinta palatsialueelle on 40 000 rieliä eli n. 10€.

Kuninkaan palatsialue on avoinna joka päivä klo 7.30 – 11.00 ja 14.00 – 17.00.

Huom!

Koska palatsialue on edelleen kuningas Sihamonin käytössä, aamupäivisin palatsialue saattaa olla kiinni vierailijoille kuningaskunnan virallisten seremonioiden vuoksi.

2. S-21, Toul Sleng

Vuonna 1975 entinen Tuol Svay Prey yläkoulu muutettiin punakhmerien pidätyskeskukseksi ja vankilaksi jonne joutuneista noin 17 000 miehestä, naisesta ja lapsesta, joista vain muutama henkilö pelastui.

Käynti S-21 on rankka kokemus, ja se muistuttaakin meitä raakuudesta jota jonkin ideologian varjolla voidaan mielivaltaisesti harjoittaa. Nykyisin Toul Sleng toimii ajatuksia ravistelevana museona. Lue tarkempi juttu kohteesta tästä.

Pääsymaksun hinta: 5$/aikuiset (n. 4.20€) ja 3$/10-18v (n. 2.50€). Huom! Vierailua museovankilassa ei suositella alle 14-vuotiaille.

Tulethan vankilamuseoon olkapäät ja polvet peitettyinä, näin kunnioitat menneiden muistoa.

Museo on avoinna päivittäin: klo 8.00 – 17.00.

Osoite: Tuol Sleng Genocide Museum, St. 113, Boeung Keng Kang III, Chamkarmorn, Phnom Penh.

3. Choeung Ek, Kuoleman kentät

Ahdistavasta puheen ollen, vaikka tämä kuulostaa ja myös tuntuu pahalta, yksi Phnom Penhin päänähtävyyksistä on myös punakhmerien aikaiset Kuoleman kentät eli Choeung Ek Genocidal Center.

Tänne noin 17 km päähän S-21 pidätyskeskuksessa kidutetut ja tietämättään tuomitut, tuotiin öisin kuorma-autolla odottamaan kohtaloaan. Vuorokauden sisällä vangit yleensä nuijittiin tai hakattiin kuoliaaksi kommunististen laulujen soidessa taustalla ”äänenvaimentimina”.

Kuoleman kenttien keskiössä on Stupa, jossa on 18. kerroksessa uhrien pääkalloja ja reisiluita, joita on käytetty todisteina Pol Potin hallinnon hirmuteoista. Sateisina aikoina kentiltä nousee edelleen luita ja vaatteiden riekaleita ylös maasta pintaan. Tänne murhattujen ja haudattujen henkilöiden lopullista lukumäärää ei tiedä kukaan.

Phnom Penhin kaupungista tehdään lukuisten retkijärjestäjien puolesta puolen päivän retkiä, jonka aikana ehtii tutustua pelkoa ja inhoa herättävään keskukseen. Mahdollisuus on myös vuokrata Tuk Tuk kuljettajineen, hinta sovittava etukäteen.

Pääsyliput kuolemankenttien muistoalueelle maksavat noin 3.00$ (2.55€).

Choeung Ek on avoinna: klo 7.30 – 17.30.

4. Kambodzhan Kansallismuseo

Kuninkaan palatsialueen vieressä on vuonna 1920 rakennettu Kambodzhan kansallismuseo. Korkeassa perinteiseen tyyliin tehdyssä museossa on esillä lähinnä Angkorin temppelialueelta tuotuja patsaita. Vaikuttavinta museossa on rakennuksen lisäksi kaunis sisäpuutarha kala-altaineen.

Sisäänpääsylipun hinta on 40 000 rieliä eli n. 10€, joka on maan hintatasoon nähden kallis hinta museolipusta.

Kansallismuseo on avoinna joka päivä klo 8.00 – 17.00.

Osoite: Preah Ang Eng St. (13), Phnom Penh.

5. Kesä!

Kambodzaan kannattaa matkustaa marraskuusta toukokuuhun välisenä aikana eli juuri silloin kun meillä Suomessa on sää kehnoimmillaan. Tuolloin maassa on kesä ja jos oikein haluaa kokeilla omaa lämpökestävyyttään, suuntaa maahan helmikuusta alkaen, kun ilma alkaa olla kuumimmillaan. Päivälämpötilat hätyyttelevät tuolloin 40 astetta ja öisinkin reippaasti yli 20 astetta. Aurinko voi olla salakavala ystävä, joten aurinkorasvaa kannattaa käyttää ja paljon.

Phnom Penh on vielä matkailun suhteen kehitysaskeleissaan, joten aivan kaikkia niitä palveluita, joita kehittyneimmissä maissa matkailija on tottunut saamaan, ei vielä välttämättä kaupungista löydy. Phnom Pehn on kuitenkin hyvin edullinen kohde tällä hetkellä euroopasta tulevalle matkaajalle, joka halutessaan pääsee nauttimaan sellaisistakin palveluista joihin ei normaalikohteissa todellakaan sortuisi, esimerkkinä hotellin huonepalvelu tai baarikaapin sisältö…

Koska maa kehittyy nyt pitkin askelin, hintojen nousu on todella nopeaa. Esimerkiksi puoli vuotta sitten netissä annetut hinta-arviot ja sisäänpääsylippujen hinnat ovat nousseet roimasti vuoden 2018 alkuun mennessä. Mukaan kannattaa vaihtaa dollareita joilla etupäässä toimitaan Phnom Penhissä. Paikallinen valutta on jäämässä kakkoseksi maan turistibisneksessä.

Mikäli aito suurkaupunki uusine elämyksineen ja ystävällisineen ihmisineen kiinnostaa, kannattaa ottaa Phnom Penh ehdottomasti muutaman päivän vierailukohteeksi Aasian reissulla.

Helvetin esikartano S-21 Tuol Sleng

Phnom Penh, Kambodzha 

Maailman turuilla ja toreilla reissatessa törmää väistämättä jossain vaiheessa paikkoihin joissa on tehty mitä raaimpia ihmisoikeuksien polkemisia. Juuri tällainen inhorealistinen kohde on Phnom Penhistä löytyvä punakhmerien käyttämä vankila ja pidätyskeskus S-21 Tuol Sleng. S-21 toimi 70-luvulla maan suurimpana ja julmimpana kärsimysnäyttämönä ja mikä pahinta, kaikkia syyllisiä ei vieläkään ole rangaistu.

S-21 Tuol Sleng lyhyesti

Vuonna 1975 entinen Tuol Svay Prey yläkoulu muutettiin Pol Potin turvallisuushallinnon vankilaksi jonne joutuneista noin 15 000 – 20 000 miehestä, naisesta ja lapsesta, vain muutama henkilö pelastui kertomaan julmaa tarinaa jälkipolville.

Pidätyskeskuksessa toimi useita johtajia olemassaolonsa aikana. Eräs johtajista koodinimeltään Duch (Kang Kek leu) toimi koulussa aiemmin opettajana, ja hän tuli tunnetuksi erityisestä julmuudestaan. Kyseinen Duch selvisi vietnamilaisten miehityksestä hengissä ja jatkoi opettamista kunnes ulkomaalainen journalisti jäljitti Duchin.

Pidätyskeskukseen saattoi joutua täysin tekaistun syyn vuoksi. Keskuksessa ja myöhemmin noin 17 kilometriä kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle Choueung Ekin kuolemankentälle kuljetettujen vankien joukossa tiedetään olleen noin 2000 lasta, joista osa oli vasta sylivauvoja. Kadonneiden joukossa oli myös niin ulkomaalaisia kuin heidän perheitään.

Vankien ”liikkeet” raportoitiin hyvin tarkasti (kuten natseilla), pidätyskeskuksen seinille on taltioitu mustavalkoisia kuvia uhreista usein ennen kuulusteluja ja eläimellisten kidutusten jälkeen. Erityisessä vaarassa olivat ns. valtion viholliset eli keskiluokkaa edustavat oppineet, olivat he sitten munkkeja, opiskelijoita, professoreita tai vain ihmisiä joilla oli silmälasit. Tunnustuksia haettiin mm. hakemalla koko perhe keskuksen vangiksi. Kidutuskeskuksen ollessa ”tehokkaimmillaan” vuonna 1977, lähes 100 syytöntä valtionvihollista tuhottiin päivässä.

Museon lattioilla on edelleen veritahroja nähtävillä.

Koska ammukset olivat kalliita, tappamisessa turvauduttiin mitä mielikuvituksellisimpiin tapoihin päästä vangeista eroon, ja ne jotka eivät kidutuksiin kuolleet, taudit ja nälkä lopulta tappoivat heidät.

Keskuksessa työskenteli lähes 1720 punakhmerien edustajaa, kaikki heistä eivät kuitenkaan osallistuneet suoranaisesti kidutuksiin mukaan vaan toimivat mm. kasvimailla joissa kasvatettiin ruokaan vankilan tarpeisiin.

Kuvassa on neljä vietnamilaisten löytämää kidutuskeskuksen vankina ollutta lasta.

Vietnamilaisten joukkojen valloittaessa kaupungin alkuvuodesta 1979, 14 kidutettua vankia oli seivästetty ja jätetty vertavuotavina metallisänkyihin kytkettynä kuolemaan. Heidän lisäkseen rakennuksesta löytyi vain 12 elossa olevaa vankia neljä lasta mukaan lukien. Vangeista kaksi, Chum Mey ja Bou Meng, ovat vielä elossa ja he ovatkin pyhittäneet elämänsä heille jotka eivät kidutuskeskuksesta selvinneet. Vaikka he ovatkin jo iäkkäitä, heihin törmää suurella todennäköisyydellä museovankilan käytävillä.

Pidätyskeskus oli toiminnassa aina vuoteen 1979 asti. Nykyisin S-21 Tuol Sleng toimii ikävänä mutta tarpeellisena varoittavana esimerkkinä tuleville sukupolville museovankilan muodossa.

Pääsymaksun hinta: 5$/aikuiset (n. 4.20€) ja 3$/10-18v (n. 2.50€). Huom! Vierailua museovankilassa ei todellakaan voi suositella alle 14-vuotiaille!

Tulethan vankilamuseoon olkapäät ja polvet peitettyinä, näin kunnioitat menneiden muistoa.

Opastetut vierailut ovat mahdollisia kuten myös audiokuulokkeiden vuokraus (3$/kpl).

Museo on avoinna päivittäin: 8.00 – 17.00.

Osoite: Tuol Sleng Genocide Museum, St. 113, Boeung Keng Kang III, Chamkarmorn, Phnom Penh.

Kohteessa

Ulkopuolelta ei vielä tiedä mitä vankila pitää oikein sisällään. Vankilakampukseen kuului viisi rakennusta. Nykyisin vankilamuseon naapurissa on jälleen koulu jonka pelikentältä iloiset äänet kajahtavat ympäristöön. Ympärillä on myös pieniä ruokakojuja sekä paikallisliikennettä. Aikoinaan, ja ei niin montaa vuosikymmentä sitten, täällä kaikuivat täysin toisenlaiset äänet. Pelko, kipu ja ahdistus ovat jättäneet seiniin leimansa.

Kerrotaan, että täällä myös kummittelee, joka ei olisi lainkaan mahdotonta mietittynä siihen tuskaan mitä toinen ihminen on toiselle täällä mielivaltaisesti aiheuttanut.

Museon piha on tosin varsin viehättävä, paljon vihreitä hedelmäpuita jotka antavat suojaa vierailijalle sekä penkkejä joilla istua ja mietiskellä.

Keskuksen rakennuksissa käynti on rankka kokemus. A-rakennuksessa on huone huoneelta rautasänkyjä keskellä huonetta sekä seinällä yksinkertainen kuva jokaisesta näistä 14 vangista jotka löydettiin huoneisiin seivästettynä.

Oikealla 14 viimeiksi teloitettua vankia vielä hengissä ja vasemmalla kuoleman kielissä tai kuolleena.

Entisiin B-rakennuksen luokkahuoneisiin tehtyihin pidätysselleihin esille laitetut kuvat ja niissä olevien ihmisten ilmeet vaanivat katsojaa anoen apua. Kauheinta on tietää, että kukaan näissä kuvissa esiintyvistä naisesta, lapsesta tai miehestä selvinnyt.

B-rakennuksen yläkerrasta löytyy myös pieni museo joka kertoo Pol Potin ajamasta punaisesta ideologiasta. Siihen kuului kova työteko kansakunnan hyväksi.

Tilat on tarkoituksella jätetty karuun muotoon, esimerkiksi ennen kuolettavaa sähköä johtaneet piikkilangat ympäröivät C-rakennuksen ulkokäytäviä ja onpa usean rakennuksen lattioilla vielä kidutettujen kuivunutta vertakin esillä. C-rakennuksen pienimmät ns. sinkkusellit ovat vain 0,8 x 2 metrin kokoisia kun suurimpiin huoneisiin on mahdutettu kerrallaan 40 – 50 vankia.

Mikäli haluaa perehtyä ihmisten tarinoihin kuvien takana, kannattaa lippupisteen yhteydestä ottaa opas kävelylle mukaan. Näin saa museovierailusta enemmän irti. Keskuksen laitimmaisessa D-rakennuksessa on nähtävillä kaksi dokumenttielokuvaa jotka kertovat omalla karulla tavallaan lisää menneistä kauhun vuosista.

Jalkarautoja.

D-rakennus on myös kaikkein irvokkain, alakertaan on kerätty kidutuksissa käytettyjä välineitä sekä havainnollistavia tauluja. Viimeisessä huoneessa on alueelta löytyneitä vankien pääkalloja vitriineissä. Vaikka en olekaan herkkä, niin voisin sanoa, että tämän viimeisen rakennuksen alakerta oli jo liikaa vankien kuvien jälkeen. Kuka tahansa jolla on, ehkä liiankin vilkas mielikuvitus, voi keksiä kymmenen tapaa jolla toisesta ihmisestä saataisiin tunnustus esiin, ilman että seinillä on kuvia kyseisistä keinoista.

Kidutukseen käytettyjä ruukkuja.

Vankila-alueelta löytyy myös hautausmaa, johon on haudattu vietnamilaisten löytämät 14 vankia. Samalla alueella on esimerkkinä suuria ruukkuja joita käytettiin saamaan vankien ”tunnustuksia” vesikiduttamalla. Vanki laitettiin tynnyriin pää alaspäin ja juuri ennen hukkumista, uhri nostettiin ylös ja tätä toistettiin niin kauan että tunnustus saatiin tai vanki ”vahingossa” hukkui.

Keskuksessa on pieni huone, jossa kävijä saa keventää sydäntään kirjoitusten muodossa.

Kaikessa kauheudessaan S-21 Tuol Sleng on käymisen arvoinen paikka. Olemassaolollaan museo muistuttaa siitä, että jos unohdamme, historia toistaa itseään jossain missä sitä vähiten odottaisi.

Belfastin muraalit

Belfast, Iso-Britannia

Viimeisessä Irlannin saaren postauksessa on esittelyvuorossa Belfastin muraalit. Vaikka muraalit eli seinämaalaukset enimmäkseen muistuttavat Pohjois-Irlannin surullisesta lähimenneisyydestä, olisi suorastaan varsinainen tylsimys, jos niitä ei kävisi paikan päällä olessa katsomassa.

Belfastin muraaleissa on edustettu koko maailma; mukana on kuva RMS Titanicin kapteenista Smithistä jalkapallojoukkueisiin sekä poliittisista maalauksista kaljamainoksiin. Eli toisin kuin alun perin olin luullut, muraaleissa ei ole kyse pelkästään sodasta ja aseista tai muistella vuosikymmeniä kestäneissä kahinoissa kuolleita ystäviä ja tuttavia. Toki näitäkin on.

Myös nykyaika jyrää seinämaalauksissa, mukaan on tullut oikeastaan graffiteiksi luokiteltavia kuvia sekä yksinkertaisia tagejä kuten ”Joe was here!” Mutta oikeat muraalit tunnistaa jo kaukaa… Maalauksia on niin rauhanmuureiksi kutsutuissa seinämissä kuin talojen seinissä.

Muraaleita voi löytää muun muassa seuraavilta kaduilta: Lower Newtownards Rd, Divis Street, Lanark Way, Shankill Rd, Northumberland Street, Cupart Way sekä Murals Squarelta.

Mahdollista on kulkea pitkin poikin Belfastin katuja tai osallistua mukaan erilaisille muraaliretkille. Kestot ja hinnat vaihtelevat, tässä yksi esimerkkipaketti.

Muraalit puhukoon puolestaan!

Kannattaa vilkaista tästä myös muita vinkkejä Belfastiin!

 

Irlannin historian havinaa Battle of Boynessa

Boynen taistelualue, Irlanti 

Noin viidenkymmenen kilometrin päässä Dublinin keskustasta Boyne-joen varrelta löytyy Boynen taistelualue. Lähdimme ottamaan selvää mistä kyseisessä nähtävyydessä on kyse.

Battle of Boyne lyhyesti

Battle of Boyne käytiin osana vilhelmiläissotaa Irlannissa vuonna 1690. Käytännössä katolilaiset kuninkaan Jaakko II:n (James II) johdolla ja protestantit kuninkaan Vilhelm Oranialaisen (William) johdolla taistelivat toisiaan vastaan. Protestantit voittivat Boylen taistelun.

Sotatantereella soti yhteensä 61 000 sotilasta, joista taistelupäivän aikana menehtyi noin 1 500 miestä. Irlannin maaperällä ei ole ennen tätä tai tämän taistelun jälkeen nähty yhtä noin isoa määrää sotilaita yhtäaikaisesti.

Entisellä taistelukentällä on nykyisin Battle of Boyne museokeskus hienoine puistoalueineen. Voit tutustua karttaa tästä Walkways Map. Joka vuosi 12.7. museokeskuksen alueella vietetään Boynen taistelun muistojuhlaa.

Battle of Boyne-alue kuuluu osana Irlannin perinnekohteisiin. Voit tämän linkin kautta tutustua myös muihin maan perintökohteisiin.

Museokeskus on avoinna vuoden ympäri: toukokuusta syyskuuhun klo 9.00 – 17.00 ja lokakuusta huhtikuuhun klo 9.00 – 16.00.

Puistoalueelle, teehuoneelle sekä erilaisille kävelyreiteille on mahdollisuus mennä ilman veloitusta. Museokeskuksen pääsymaksu on 5€/aikuisilta, 3€/lapsilta sekä 13€/perhelippu.

Kohteessa

Tällä kertaa on sanottava, että emme tienneet yhtään, minkälaiseen kohteeseen olimme oikein menossa. Kohde oli merkattu turistikarttaan suositeltavana nähtävyytenä ja koska meillä oli auto käytössä, halusimme käydä jossain kohteessa joka olisi hieman Dublinin sykkeestä sivussa. Battle of Boynelle pääsee myös linja-autolla. Katso yhteydet tästä.

Päästyämme moottoritieltä pienelle idyllisen kapealle tielle, nautimme Irlannin maalaismaisemista. Lähestyessä kohdetta saimme samalla todistaa pienehköjä lehtipuumetsiäkin koska läheinen joki piti huolen maan rehevyydestä.

Myöhemmin huomasin nähtävyyden infoista, että kohteeseen on märkinä kuukausina lähes mahdotonta mennä koska joki tulvii helposti yli äyräittensä. Nyt ei onneksi ollut niin märkää ja pääsimme ajamaan aina kohteeseen asti.

Ensin vastaamme tuli portti portinvartijan taloineen. Tästä kohdin kapea tie vei kohti kolmikerroksista kartanomaista Oldbridgen rakennusta kuin parhaimmissa englantilaisissa pukuepookissa konsanaan. Aurinko vilkkui pilvien takaa ja tammikuinen ruoho sädehti auringossa vihreänä ja uutta elämää ennustavana.

Lähellä kivikartanoa on parkkipaikka johon voi jättää autonsa ilman veloitusta parkkiin. Vieressä on kartanon vanha tallirakennus jossa on mahdollista puuteroida nenänsä nykyaikaisessa, mutta kylmässä wc:ssä.

Tämän reissun aikana kyseiseen asiaan oli jo ehtinyt tottua, nimittäin todella monessa Pohjois-Irlannin ja Irlannin yleisessä toilettitilassa ei ole lämmitystä tai se on niin viileällä, ettei pytyllä viihdy yhtään hätäänsä kauempaa. En tiedä miksi näin on, mutta tulee meidän kylmän kesän huussikokemukset mieleen. Vierailupäivänäkin oli Boyne-joen varrella alle 10 astetta lämmintä ja saman verran wc-tiloissa, joten kovin vilpoista oli.

Päätimme jättää museorakennuksen väliin, vaikka hienot tykkireplikat kutsuivat avoinna olevalle rakennuksen ovelle. Rakennuksessa pääsee tutustumaan virtuaaliesityksenä Battle of Boyne-taisteluun sekä erilaisiin 1600-luvun aseisiin ja pukuihin.

Oldbridgen kartano on muuten rakennettu vuonna 1740, joten myös talo on jo elämää nähnyt hyvällä tavalla. Kartanon rakennuttajan John Coddingtonin isä ja setä taistelivat kuningas Vilhelmin joukoissa upseereina.

Mikäli sinua kiinnostaa Irlannin  sotahistoria ja erityisesti tämä taistelu, käy ihmeessä tutustumassa taistelun yksityiskohtiin tämän linkin takaa.

Meitä kiinnosti enemmän hieno Viktorian aikainen sekä geometrisesti leikattu puutarha. Teehuoneesta voi katsella puutarhureja työssään kun he leikkaavat millimetri tarkasti puita kuosiinsa. Paviljongin nurkalla ihana ruskearaidallinen kissa kaipasi hellyyttä auringon säteiden lämmittäessä hänen karheaa turkkiaan. Heti löysi sopivan rapsuttelu-uhrin…

Päärakennuksen edestä aukeaa ruohokenttä jota voi tuijotella kuin aavaa merenulappaa ikään. Kentän ympärillä kasvaa suuria vanhoja jalopuita. Kentällä viihdyttivät itseään kaksi nuorta miestä joiden koirulit juoksivat vapaana pallon perässä. Samaisen kentän vierustalla luki kylteissä, että koirat pitäisi pitää kytkettyinä…

Hieman vaikeaa on kuvitella tänne 61 000 sotilasta korskeine hevosineen, pärisevine rumpuineen ja tykkisavuineen. Ja mikä meteli täällä onkaan kuulunut!

Kävelyreiteillä oli yllättävän paljon liikennettä vaikka oli arkipäivä. Ja mikä näin suomalaiselle oli eriskummallista, vastaantulijat tervehtivät vastaantulijoita. Oli kyse nuoremmista lenkkeilijöistä tai tweedtakkiin pukeutuneista selvästi hieman paremman väen vanhemmista ihmisistä.

Lyhyin kävelypolku on puolen kilometrin pituinen, pisimmän ollessa 3,6 km. Polkupyörillä tänne ei ole asiaa. Voin vain kuvitella miltä täällä näyttää hieman keväämmällä, kun puut ja pensaat ovat saaneet lehtensä ja maa on kukassa. Olisi varmasti varsin mainio paikka pienelle tai isommallekin eväsretkelle.

Jos siis haluaa ottaa irtioton Dublinin kaupunkimaisesta ympäristöstä, tule Boyne-joen varrelle nauttimaan Irlannin ainutlaatuisesta ja hieman kuninkaallisesta Boynen alueesta. Vakuutan, että tällaista et Suomesta löydä!

Bram Stokerin jalanjäljillä Trinity Collegen kirjastossa

Belfast, Irlanti

Ajelimme Belfastista vuorokaudeksi Irlannin puolelle Dubliniin. Kaupunki on tuttu jo useamman vuosikymmenen takaa, eikä jostain syystä kuulu omiin kaupunkisuosikkeihin. Mukana olleet teinit halusivat välttämättä hengailla kaupungin vilskeessä ”maalla” vietetyn viikon jälkeen. Tutustu juttuihin Pohjois-Irlannin rannikolla ja Belfast, oheisten linkkien takaa.

Päämääränä oli shoppailun lisäksi tutustua kahteen kohteeseen; Trinity Collegen kirjastoon sekä hieman Dublinin ulkopuolelta löytyvään Battle of the Boyneen eli Boynen taistelualueeseen.

Tässä postauksessa käymme tutustumassa Trinity College Libraryyn.

Trinity College Library lyhyesti

Trinity College on edelleen toiminnassa oleva yliopisto jonka historia on saanut alkunsa kuningatar Elizabethin aikaan vuonna 1592. Ainoa vanhoista rakennuksista, joka on tähän päivään asti säilynyt, on juurikin kirjasto joka on rakennettu vuosien 1712 – 1732 välisenä aikana.

Kirjaston pääsali on 65 metrin pituinen, ja oli alun perin kerrosta matalampi kuin nykyisin. Koostaan huolimatta vuoteen 1850 mennessä kirjastosali oli täynnä kirjoja. Syynä se, että tänne arkistoitiin kaikista Briteissä ja Irlannissa ilmestyneistä kirjoista kopiot. Nykyisin kirjastossa on Irlannin vanhimpia kirjoja 200 000 niteen verran.

Pääsalissa on veistäjä Peter Scheemakersin tekemiä 14 rintakuvia suurmiehistä, mukana Aristotelesta Ciceroon ja Boylesta Newtoniin. Hänen jälkeensä neljä muutakin veistäjää on päässyt ikuistamaan merkkihenkilöitä kuten kirjailija Jonathan Swiftin rintakuvan pitkään saliin.

Vuonna 1992 rakennus remontoitiin. Alakertaan saatiin aikaiseksi matkamuistokauppa sekä lippupiste.

Kirjasto on avoinna yleisölle seuraavasti: maanantaista perjantaihin 09.30 – 17.00. Lauantaisin lokakuusta toukokuuhun klo 12.00 – 16.30 ja sunnuntaisin kesäkuusta syyskuuhun klo 9.30 – 16.30.

Pääsyliput maksavat: 11 – 14€/aikuiset, 28€ perhelippu. Alle 12-vuotiaat pääsevät kirjastoon ilmaiseksi. Tarjolla myös opastettuja kierroksia.

Kohteessa

Trinity College löytyy kaupungin toisesta päästä läheltä Molly Malonesin patsasta Grafton Streetiltä. Kapeasta porttikongista valuu nuoria kampuksen alueelta ulos ja sisään. Sisäpiha on iso ja ylväs. Pihan perällä olevassa puutarhassa kasvaa muutama monta sataa vuotta vanha puu.

Kirjasto sopii muihin rakennuksiin mainiosti. Jos tulee alueelle Grafton Streetin portista, kirjasto löytyy oikealta puolelta pihan puolivälistä. Sisäänkäynnin ovi on uuden yliopiston puolelta.

Lipputiskin jälkeen luvassa on ensin tutustumistuokio Irlannin kansalliskirjaan The Book of Kellsiin. Kirja on kirjoitettu yli tuhat vuotta sitten, jolloin irlantilaisia oli alle puoli miljoonaa. Kirja on kirjoitettu munkkien vakaissa käsissä luostareiden rauhassa.

Kuka tahansa ei kirjaa pääse selailemaan, joten kirjan värikkäistä sivuista on otettu suuria jäljennöksiä valaistuille seinille. Myös muita vanhoja tekstejä on vitriineissä näytillä. Alakerran näyttelysaleissa ei valitettavasti saa valokuvata edes kännykällä, joten jos vuosisatoja vanha kirja kiinnostaa, vilkaise tietoa tämän linkin takaa.

Jatkamme matkaa yläkertaan ja kun pääsemme kirjaston ovelle, ei voi  sanoa muuta kuin, että kyllä on huikea paikka! Vaikka täällä ei Potter-elokuvia olekaan kuvattu, ei kirjastosta puutu kuin kelluvat kynttilät niin kuvauslokaatio olisi valmis. Pitkä kirjastosali on todellakin pitkä ja samalla myös korkea. Vanhoja kirjoja on joka paikassa. Rintakuvat kehystävät käytävää sujuvasti.

Tummaa hienoa puuta ja korkea katto laittavat miettimään menneitä sukupolvia jotka ovat täältä oppinsa hakeneet. Näiden joukossa ovat olleet mm. Oscar Wilde, Samuel Beckett ja Draculastaan kuuluisa Bram Stoker. Ilmassa haiskahtaa vanhojen kirjojen hieman tunkkainen haju. Käytävän päässä pääsee nojailemaan porraskaiteeseen joka johtaa takaisin alakertaan ja suoraan matkamuistomyymälään.

Matkamuistomyymälän hulinaa

Porraskaiteen vierestä löytyy myös Irlannin vanhin säilynyt harppu, joka on asetettu lasivitriiniin katsojien ihailtavaksi. Alakerran myymälästä voi halutessaan ostaa oman harpun mukaansa, ja nyt puhutaan pienestä soittimesta eikä henkilöstä. 😉

Valitettavasti kirjaston ylimpään kerrokseen ei pääse, käydessämme kirjastossa joku henkilökuntaan kuuluva konservoi parvella kirjoja jonkilaisen imurin kanssa (loputon urakka). Tämä hieman häiritsee muuten niin rauhallista, menneen maailman tunnelmaa. Kirjasto on kuitenkin erittäin näyttävä ja samalla mielestäni yksi Dublinin must see-kohteista. Trinity College Library on hieno, vanhalla rahalla rakennettu rakennus, joka saa mielikuvituksen siivet lentämään! Ja ennen kaikkea, kirjastossa vierailu ei vie suhteettoman paljon matkailijan arvokasta reissuaikaa.

Seuraavana ajelemme puistomaiselle Boynen taistelualueelle.