Muurien ja palatsien Marrakech

Marrakech, Marokko osa 2.

Jos saapuminen Marrakechiin oli hieman shokeeraava, oli herätys samaa tasoa. Ensin heräsimme auringon noustessa vilpoisen yön jälkeen kaupungin yllä kiiriviin lukuisiin rukouskutsuihin ja heti kun saimme jälleen unen päästä kiinni – naapurin epävireisellä nuotilla laulavaan aasiin. Aasin ääni oli korniudessaan niin hauska, ja oli oikeastaan varsin mukavaa herätä uuteen aamuun nauraen.

Yksinkertaisen, leipävoittoisen aamiaisen jälkeen suuntasimme kulkumme Marrakechin kujille. Soukeissa herätään myöhään joten oli helpompi kävellä ja tiirailla ympäristöä.

Sadat elämän kolhimat kissat venyttelivät uuteen aamuun. Olisin halunnut ottaa ne kaikki mukaani. Kävellessä saimme sopivasti kiinni italialaisen turistiryhmän joka oppaansa johdolla suuntasi kulkunsa yhdelle Marrakechin nähtävyyksistä – Dar Si Said museoon. Liityimme hetkeksi ryhmän mukaan.

Dar Si Said museo lyhyesti

Dar Si Said museo on Marrakechin vanhin museo. Museorakennus tai oikeastaan palatsialue on palvellut 1800-luvulla Si Saidin veljen Marrakechin suurvisiiri Bou Ahmedin kotina.

Museo tunnetaan myös Marrakechin marokkolaisen taiteen museona. Valitettavasti juuri tämä puoli museosta ei ollut käyntipäivänä avoinna.

Museo on avoinna klo 9.00 – 11.45 ja klo 14.30 – 17.45. Perjantaisin poikkeukselliset aukiolot klo 9.00 – 11.30 ja klo 15.00 – 17.45.

Museon osoite on: Dar Si Said Museum, Riad Ez-Zaitoun El Jadid, Marrakech.

Vierailu museossa

Marrakechin nähtävyyksien pääsylippujen hinnat eivät päätä huimaa, Dar Si Said museo hyvänä esimerkkinä. Pääsylipun hinta on 10 dirhamia eli euron. Näillä hinnoilla onkin mainio syy käydä tutustumassa useampaa palatsiin sekä matkailunähtävyyteen. Mielenkiintoista on, ettei ulkoapäin voi koskaan nähdä mitä sisältä löytyy, niin myös tämän museon kanssa kävi.

Suurien palatsien sisäänkäynnit tunnistaa kapeista, viileistä sisäkäytävistä sekä korkeista tiloista, jotka johdattavat vierailijan sisemmälle rakennukseen.

Tämän palatsimuseon alakerrasta löytyi hieno mosaiikein koristeltu sisäpiha ja erittäin mukava vartija, joka toivotti meidät tervetulleeksi uuteen kotiimme. Marokkolaiset ovat lähes varauksetta hyvin ystävällistä väkeä, ja ohikulkevat henkilöt tervehtivät niin turisteja kuin paikallisia henkilöitä hyvin spontaanisesti.

Jokaisesta Marrakechin palatsista löytyy hienoja yksityiskohtia, joten vaikka sinulla olisi vain päivä aikaa, löydät varmasti mielenkiintoista tutkittavaa ja ennen kaikkea kuvattavaa. Postikortteihin painettuja kohteita ei tarvitse hakemalla hakea.

Tällainen on myös Dar Si Said, kapeat portaat ylös toiseen kerrokseen ja vastassasi on ihmeellinen, lukuisin yksityiskohdin koristeltu huoneisto. Valitettavasti nähtävillä on vain tyhjä rakennus, koska se osa museosta jossa olisi mm. vanhoja aseita, soittimia, pukuja ja muuta esineistöä, on suljettu. Silti jokainen voi mielikuvituksensa siivin kuvitella kuinka loisteliailta huoneet ovat aikoinaan näyttäneet jos kuoretkin ovat jo tällaiset.

Jätämme Dar Si Said palatsin taaksemme ja suuntaamme kulkumme muurin toisella laidalla sijaitsevalle Bahia Palacelle.

Bahia Palace lyhyesti

1800-luvun palatsialue on valtava. Bahia palatsi koostuu useista rakennuksista, puutarhoista ja sisäpihoista. Kokoa palatsialueella on 8000 neliön verran. Bahia palatsia rakennettiin 14 vuoden ajan parhaimpien käsityöläisten voimin.

Palatsi on kuulunut sulttaanin suurvisiiri Si Moussalle. Palatsi on nimetty yhden hänen vaimonsa Bahian mukaan. Alueelta löytyykin alue joka palveli Moussan haaremina.

Palatsin koristelut ovat tehty islamilaiseen ja marokkolaiseen tapaan; paljon paikalla tehtyjä yksityiskohtia, seiniä jotka on katettu peileillä, monimutkaisia puuveistoksia, seinä- ja lattiamosaiikkeja, värillisiä ikkunoita, suihkulähteitä, jne.

Palatsialue on avoinna päivittäin klo 9.00 – 16.30.

Osoite on: Bahia Palace, Rue Riad Zitoun El Jedid, Marrakech.

Vierailu Bahialle

Sisäänpääsylipun hinta on jälleen 10 dirhamia. Astelemme läpi suuren puutarhan jossa kissojen lisäksi on paljon ruusuja, banaani- ja sitruspuita. Mitään suurempaa ruuhkaa ei ole. Joitakin pienempiä seurueita suuntaa kulkunsa samaan suuntaan kanssamme.

Jyhkeät oviaukot johdattavat meidät todella kapeisiin mutta korkeisiin käytäviin, kunnes pääsemme ensimmäiseen huoneistoon. Tämän jälkeen seuraa aina vain suurempia tiloja jotka aukeavat aina uuteen sisäpuutarhaan. Palatsialue on suurenmoinen; koristeellisia huoneita ja vaaleita paljaita käytäviä, vehreitä sisäpihoja. Ja mitä sisemmälle palatsialueella sukellamme, sitä loisteliaammiksi alue muuttuu. Uskomaton paikka.

Myöskään täällä ei ole alkuperäistä sisustusta jäljellä, eikä ylipäätään mitään huonekaluja esillä. Palatsialue on kuitenkin hyvin hoidettu, ja pääsimmekin lähietäisyydeltä seuraamaan sisäpihan kunnostustöitä.

Jos joskus pääset kurkistamaan Bahia Palaceen ihan ”livenä”, huomio hienot ovet ja niiden syvennykset sekä ovien koristeelliset kaaret. Näyttää siltä ettei yksikään palatsin lukemattomista oviaukoista ole täysin samanlainen.

Tässä vaiheessa pidimme pienen ruokatauon. Ravintolaan tullessa ei kannata olla sudennälkäinen, nimittäin ruoat valmistetaan ”atomeista” ja odotellessa saattaa vierähtää helposti tuntikin. Onneksi pöytään tuodaan paikasta riippuen leipää, maustettuja oliiveja ja erilaisia kastikkeita kuten linssejä ja tomaattikastikkeita. Osassa ravintoloista esitarjoilut kuuluvat ruokailun hintaan mukaan, joissakin paikoissa niistä veloitetaan pieni lisämaksu.

Ruokailun jälkeen vuorossa on muurien kätköistä löytyvä El Badi Palace. Erikoiseksi Marrakechin muuten tekee punainen noin 12 kilometriä pitkä muuri joka sulkee kaupungin sisäänsä. Muureja on myös alueen sisällä ja portteja vain vähän, joten saatat joutua kävelemään pitkänkin matkan ennen seuraavaa sisäänpääsyporttia. Kannattaa siis pysyä reitillä tai ladata kännykkään ennakkoon gps-kartta, jonka käyttöön ei nettiä tarvita.

El Badi Palace lyhyesti

El Badi Palace on nykyisin suuri turistien ja kyyhkysten suosima raunioalue. Palatsin rakennutti sulttaani Ahmad al-Mansur noin vuonna 1578. Rahat rakentamiseen saatiin portugalilaisilta jotka maksoivat lunnasrahat Kolmen kuninkaan taistelun jälkeen.

Palatsialuetta rakennettiin 25 vuotta ja siihen käytettiin sen hetkisiä kalleimpia materiaaleja kuten kultaa, Onyxiä ja marmoria. Italialaiset kauppiaat vaihtoivat marmoria sokeriin, kaavalla; yhtä monta kiloa marmoria, saman verran sokeria.

Palatsissa oli aikoinaan 360 huonetta, sisäpiha kooltaan 135 x 110 metriä ja keskusallas joka oli 90 x 20 metriä.

Palatsialue on avoinna klo 9.00 – 16.30. Perjantaisin klo 15.00 – 15.45.

Osoite on: Ksibat Nhass, Marrakech.

Vierailu El Badilla  

Sukkuloimme vanhojen muurien läpi kivikujalle joka vie El Badi Palacen raunioille.

Pääsylipputiskillä selviää, että samassa yhteydessä on mahdollista ostaa pääsylippu alueella olevaan vanhaan moskeijaan, mutta jätämme sen tällä kertaa väliin vaikkakin luvassa olisi hienoja koristepuun ootrauksia sekä kullalla ja hopealla tehtyjä kirjoituksia. Rauniolipun hinta on jälleen 10 dirhamia, yhdistelmälippu olisi 20 dirhamia eli huikeat 2€.

Osoittautuu, että raunioalue on suunnattoman suuri, ja olemmekin tyytyväisiä, että olemme matkassa marraskuussa kun Marokon sää vastaa Suomen hyvää kesäsäätä. Raunioilla kiipeilemisessä ei näin ollen hikikarpaloita vuodateta.

Raunioalue muodostuu useasta taivaan alla olevasta ”salista”, isosta puutarha- ja allasalueesta, parista pienestä, mutta uudesta museosta, moskeijasta ja vanhasta palatsin asuinalueesta.

Marokkolaiseen historiaan perehtyessä tulee mieleen, kuinka edistyksellisiä aikalaiset marokkolaiset ovat olleet ja kuinka koettu historia on muuttanut niin edistysaskelia kuin maan asioitakin. Yksi merkittävimmistä vaikuttimista on ollut Ranskan siirtomaakausi.

Toisaalta juuri varmaan ranskalaisten vuoksi, maa on yksi vapaimmista Islamiin suhtautuvista maista joka tarkoittaa sitä, että myös turistit voivat pukeutua hieman vapaammin kuin esimerkiksi Lähi-idässä.

Paikalliset naiset ovat pukeutuneet joko länsimaisiin vaatteisiin tai värikkäisiin paikallisiin kasvot paljastaviin huntuihin, ja matkan varrella tulee hyvin harvoin vastaan täysin mustaan abayaan pukeutuneita naisia. Ihmiset koskettavat toisiaan, ja näkeepä myös miesten ja naisten välisiä poskisuudelmia jaettavan. Arvaten, tämäkin ranskalaisen siirtomaa-ajan peruja.

Takaisin pohdinnoista itse rauniolle.

El Badi on selkeästi kolmesta vieraillusta kohteesta huonokuntoisin ja saa todella käyttää mielikuvitusta, että hahmottaa huoneiden sijainnit. Keskusaltaissa on likaista vettä juuri ja juuri pohjalla, joten hienot kuvat jäävät siltä osin ottamatta.

Osaan altaista on istutettu hedelmäpuita, joiden lähes kypsät hedelmät odottavat poimijaansa. Ehkä suurimman vaikutuksen tekevät kattohaikarat jotka ovat rakentaneet pesänsä rauniomuurin päälle. El Badi rauniot ovatkin koostaan huolimatta kolmesta käydystä nähtävyydestä nopein kohde vierailua silmällä pitäen.

Kaikki kolme kohdetta ovat noin kilometrin päässä toisistaan ja ovat helposti yhdistettävissä saman päivän omatoimiseen retkiohjelmaan.

Tästä matkamme jatkui muutamaksi päiväksi valkoiseen mutta likaiseen Casablancaan.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Suunnaton sunnuntai, joulukuu 10, 2017 at 15:15

    Haha, minäkin muistan nuo Marrakeshin karmaisevat aamuherätykset. Yleensä tykkään rukouskutsuista, kun ne kiirivät kauniisti iltahämärissä tai herättävät aamulla. Mutta Marrakeshissa satuttiin majoittumaan ihan yhden minareetin viereen, ja sieltä tuleva rukouskutsu oli todella kovaääninen ja muistutti taianomaisen laulun sijaan enemmänkin rääkymistä. Onneksi sen jälkeen muilla reissuilla on taas saanut kuunnella kauniimpia rukouskutsuja 🙂

    • Reply Reissaaja1 sunnuntai, joulukuu 10, 2017 at 15:44

      Kiitos Suunnaton! 😀
      Niinhän se on, että maassa maan tavalla, mutta kyllä se hieman tökkiin kun hotelli/majapaikka onkin aivan minareetin vieressä.
      Kauankohan menisi, että noihin herätyksiin tottuisi ja nukkusi silti?

    Leave a Reply