Monthly Archives

joulukuu 2017

Karun upea Timanfayan kansallispuisto

Lanzaroten lounaisosasta löytyy vuonna 1974 perustettu Timanfayan kansallispuisto. Tämä karu, omalla tavallaan upea kansallispuisto kerää vuosittain luokseen 1,5 miljoonaa matkailijaa. Muutama vuosi sitten kävimme vierailemassa Unescon biosfäärialueiden verkostoon kuuluvassa kansallispuistossa.

Timanfayan kansallispuisto lyhyesti

Timanfayan alue muodostui kahdesta tulivuorenpurkauksesta. Ensimmäinen purkaus tapahtui vuosina 1730 – 1736. Tällöin muodostui 100 tulivuoren keskittymä The Montañas del Fuego (Fire Mountains). Toinen purkaus tapahtui vuonna 1824, jonka ansiosta alueelle muodostui kolme uutta tulivuorenhuippua lisää; Tao, Tingüatón ja El Chinero.

Kansallispuisto on kooltaan 5107 hehtaaria. Timanfayan kansallispuisto on lähestulkoon pelkkää mustan punaista hiekkaa ja laavakiveä. Vihreyttä saa hakemalla hakea. Alue on koti lähes 200 eläinlajille, joista nisäkäslajeja on vain kuusi.

Kansallispuiston sisäänpääsy maksaa 9€/aikuisilta ja 4.50€/ 7 – 12v. lapsilta (vuoden 2017 hinnat). Pääsylippujen hintaan kuuluu opastettu linja-autoretki kansallispuiston alueella.

Timanfayan kansallispuisto on avoinna joka päivä klo 10.00 – 18.00.

Kohteessa  

Huristelimme vuokra-autollamme rannikon pienestä turistikaupungista Puerto del Carmenista kansallispuistoa kohti. Saari on hyvin karu verrattuna muihin Kanariansaariin; lähinnä hiekkaa, laavakiveä ja merta.

Teimme ensimmäisen pysähdyksen Salinas de Janubiossa, joka tunnetaan suola-altaistaan. Tulivuorenpurkauksien jälkimainingeissa syntyneet altaat ovat luonnon omaa käsityötä.

Suolatehdas perustettiin alueelle vuonna 1895. Alkujaan viisi tuulimyllyä pumppasi vettä altaisiin, kunnes sähköpumput korvasivat myllyt. Hektisinä vuosinaan suolatehdas tuotti 10 000 tonnia merisuolaa kaupalliseen käyttöön. Suolaa todellakin tarvittiin, nimittäin Lanzarotella oli hyvin kalaiset vedet ja saaliin säilyttämiseen tarvittiin – niin, suolaa.

Nykyisin kohde on enemmänkin matkailunähtävyys. Joka tapauksessa suola-altaista nostetaan vieläkin noin 2000 tonnia suolaa näytösluonteisesti. Laadun kehutaan olevan mainio, ja suolatehtaan suolaa myydäänkin sormisuolaksi. Suola-altaiden ympäristöstä voi löytää erikoisia kiviä, uimista altaiden viereisessä meressä ei suositella aallokon ja vaarallisten pyörteiden vuoksi. Salinas de Janubio on avoinna klo 10.00 – 17.00.

Jatkoimme matkaamme rannikkoa myötäilevää LZ-703 tietä pitkin. Los Hervideroksessa pysähdyimme ottamaan hetkeksi maisemakuvia. Kontrasti on melkoinen; sininen meri jonka valkeat, kylläkin laiskat aallot nuolevat rantaa, jossa tulivuortenpurkausten eri kerrostumat antautuvat aallokon nuoltavaksi. Ja kuinka meri on jo kaivertanut maaperään omia uomiaan. Jylhää!

Jylhät ovat myös maisemat, mitä lähemmäksi pääsemme kansallispuistoa, sitä erikoisemmaksi kuumaisema muuttuu. Hiekkaosuus häviää ja tilalla on mustaa laavakenttää, tulivuorten huippujen näkyessä punaisena taustalla. Siellä täällä on pieni vihreä osuus jossa kitukasvuiset kasvit kärvistelevät. Laavan kulkusuunta on selkeästi nähtävillä. Uudehko asfaltti peittää varsin kapeaa mutta tasaista rantatietä. Näillä kulmilla on hienoa ajella.

Saavuttuamme kansallispuiston alueelle, ensimmäisenä vastassa on perinteistä kameliratsastusta. Ja kyllä, tällä kertaa tytär myös pääsi kamelin kyytiin. Parisenkymmentä kamelia odotteli asiakkaita punamustan hiekan päällä. Kamelikyyditys on Espanjan kauneimmaksi kyläksi valitun Yaizan kaupunginvaltuuston tuottamaa.

Siellä täällä aluetta lukee No Pasar, eli kansallispuiston alueella ei ole omaehtoista kulkua. Vaeltamaan ei kahta merkattua reittiä (Vulcano ja Termesana) lukuun ottamatta pääse, ja silloinkin on suositeltavaa ottaa opas mukaan. Syynä moiseen on, että siellä täällä kansallispuistoa maanpinnan lämpötila on 100 asteista!

Myöskään sisemmälle kansallispuistoon ei omalla autolla pääse. On aika astua bussin kyytiin jolla tehdään noin tunnin kestävä yhteisretki oppaan johdolla hyvin kapealla Lunar Route-tiellä. Pääsemme katsomaan hyvin läheltä, tosin linja-auton sisältä, kivettynyttä laavavirtaa ja kraatereita. Valitettavasti emme pääse bussista välillä ulos, joten linja-autosta otettuihin kuviin tallentuu omia kuvajaisia.

Opas kertoo alueen muodostumisesta, kasvillisuudesta ja eläimistä. Kuulemme myös paikallisen papin kirjoittaman päiväkirjakertomuksen tulivuoren purkauksesta. Pappi oli nähnyt purkauksen omin silmin sekä taltioinut tuntemuksensa kirjojen ja kansien väliin.

Opastettu retki loppuu sinne mistä alkoikin eli Islet of Hilario vierailukeskukseen. Täältä löytyy matkamuistomyymälä sekä ympyränmuotoinen El Diablo-ravintola jossa voi maistella tulivuoren lämmössä kypsennettyjä kanarialaisia ruokia. Nimittäin tulivuori, jonka päällä vierailukeskus sijaitsee, on hyvinkin elävä.

Tästä matkailijat saavat puisto-oppailta esimerkin kun maa-aukkoon työnnetään pieni tukku kuivaa heinää, sen hetken päästä leimahtaessa täyteen liekkiin. Voi vain kuvitella millainen voima jalkojemme alla juuri nyt piilee… Mutta kyllä tuollainen maaperä olisi hyödyllinen vaikkapa mökillä, juhannusmakkarat kivenkoloon ja olisi hetkessä valmista. 😉

Puisto-opas näyttää myös toisen tempun; hän kaataa maahan työnnettyyn metallilieriöön puolilitraa vettä ja kohta tulikuuma vesisuihku (mini-geysir) pulppuaa ryminällä maaperästä kohti taivasta. Matkailijat ovat haltioissaan, me muiden mukana! Harmi ettei itse voi kokeilla vastaavaa temppua, taitaisi olla liian vaarallista… Oppaan mukaan lämpötila muutaman metrin syvyydessä on jo 400 astetta ja 13 metrin syvyydessä 600 astetta. Huh.

Näytöksen jälkeen käymme maistelemassa tulivuoressa grillattua kanaa ja makkaraa. Ja kyllä, hinnat ovat sen mukaiset, mutta kuinka moni on maistanut tulivuoressa paistettua makkaraa? Niinpä! Joskus on raotettava kukkaron nyörejä, jotta voi kokea hieman jotain ylimääräistä.

Ravintolarakennus on muuten lanzarotelaisen taiteilijan César Manrique suunnittelema. Voit lukea hänen toisesta luomuksestaan Los Jameos del Aguasta täältä.

Poistuessamme tien varrelle jää Mancha Blancan vierailukeskus, jossa olisi päässyt usean huoneen voimin tutkiskelemaan tulivuorten toimintaa sekä alueelta löytyneitä mineraaleja. Keskuksesta voit myös pestata ryhmällesi oppaan vaelluksen ajaksi, varaus on tehtävä 48h ennen aiottua aktiviteettiä.

Meidän matka jatkui vatsat pinkeinä kohti Puerto del Carmenia sekä silloista majapaikkaamme. Käynti Timanfayan kansallispuistossa oli mukavan erilainen kokemus!

Ilmainen vinkki: kansallispuistoon kannattaa tulla pilveettömänä päivänä juuri auringon laskiessa, sillä silloin luonnon kultaisen, punaisen ja mustan hehku on erityisen hienoa nähtävää!

Los Jameos del Agua – Lanzarote

Kanariansaarilta tarkemmin ottaen Lanzaroten pohjoiskärjestä Haríasta löytyy taiteilija César Manriquen suunnittelema Los Jameos del Agua. Kulttuurinähtävyys joka on yhdistelmä tulivuoriin keskittyvää museota, osin maanalaista järveä jossa asustavat harvinaiset valkoiset luolaravut sekä keinotekoista allasta ja sen ympärille kasvavaa puutarhaa.

Pääsimme käymään tässä Atlantin pieksemässä ja levottoman merenrannan vieressä sijaitsevassa matkailukohteessa joitakin vuosia sitten.

Los Jameos del Agua lyhyesti

Los Jameos del Agua on perustettu vuonna 1966. Kohde tunnetaan myös taide, kulttuuri ja matkailukeskuksena (osana CACT Lanzaroten nähtävyyksiä). Keskuksen perustanut Manrique (1919 – 1992) tuli tunnetuksi syntyperäisenä lanzarotelaisena veistäjänä ja maisemamaalarina. Hänelle luonto ja sen arvot olivat tärkeitä.

Los Jameos del Aguan lisäksi Manrique suunnitteli useita luontoa kunnioittavia tilataideteoksia ja rakennuksia kuten Monumento al Campesino (1968), El Diablo Restaurant (1970), Mirador del Río (1973), Museo Internacional de Arte Contemporáneo, MIAC (1976) ja Jardín de Cactus (1990).

Kulttuurikeskus on toiminut usean elokuvan ”elävänä kulissina”. Onpa kuuluisa Hollywood-näyttelijätär Rita Heyworthkin kuvaillut kulttuurikeskusta maailman kahdeksanneksi ihmeeksi.

Los Jameos del Agua on avoinna lokakuun alusta kesäkuun loppuun ma, ke, to ja pe klo 10.00 – 18.30 Tiistaisin ja lauantaisin klo 10.00 – 00.30. Heinäkuun alusta syyskuun loppuun ma, to ja pe klo 10.00 – 18.30. Ti, to ja la klo 00.30.

Pääsylippujen hinnat: 9,50€/aikuiset ja 4,75€/lapset (vuoden 2017 hinnat). Huom. Saat 20 % alennuksen jos saavut Los Jameos del Aguaan klo 15.00 jälkeen. Varaudu huippusesongin aikana jonoihin.

Osoite: Carretera de Orzola, 35500 Haría, Lanzarote (Canary Islands).

Kohteessa  

Los Jameos del Agua kuuluu mukaan useiden pakettimatkanjärjestäjien päiväretkikohteisiin. Kohteeseen on helppo tehdä myös oma retki, alle tarvitaan vain auto tai moottoripyörä.

Vuokrasimme auton lomamme ajaksi ja lähdimme tutustumaan tarkemmin Lanzaroten saareen. Tosin meillä ei ollut alkuperäisenä suuntana Los Jameos del Agua vaan saaren pohjoisin pääty ja pikkukaupunki nimeltään Orzola. Sattumalta osuimme saaren tämän päädyn päämatkailukohteeseen vieläpä niin, että nähtävyys oli helmikuussa avoinna.

Los Jameos del Aguaa rajoittaa idässä Atlantti ja muissa ilmansuunnissa aavikkoinen hiekka jossa siellä täällä mustat laavakivet rikkovat hiekan pinnan. Alue kuuluu osana ekologisesti herkkää Volcán ja Malpaís de La Corona kansallispuistoa.

Los Jameos del Agua on tullut tunnetuksi luolassa sijaitsevasta järvestään jossa asustavat sokeat, albiinoravut (Munidopsis Polimorpha), joita ei tavata missään muualla maailmassa. Tähän esihistorialliseen luolaan johtavatkin kapeat kiviportaat ylhäältä lipunmyyntipisteeltä.

Pieniä rapuja on luolassa olevan järven pohjassa valkoisenaan. Tummassa luolassa olevat kyltit kieltävät kolikoiden heittelyn järveen, ja täysin syystä! Ravut ovat hyvin herkkiä melulle, valolle ja myrkyille. Tosin kaikki turistit eivät näitä kieltotauluja noudata ja järveen uppoaa valitettavasti kolikko jos toinenkin. 🙁

Luola on yhteydessä Atlanttiin kuuden kilometrin pituisella tunnelillaan ja vuoroveden vaihtuessa, järveen tuleekin happirikasta, suolaista merivettä. Tunneli syntyi 4000 vuotta sitten kun Montaña La Corona tulivuori purkaantui.

Luolan vieressä on puisilla penkeillä ja pöydillä varustettu ravintola, jonne voi istahtaa ja ihmetellä järven viereistä tekokeidasta jonka taiteilija Manrique on maanpinnan alapuolelle suunnitellut.

Kontrasti osin maanalaisen luolan sekä taivaan alle rakenentun tekokeitaan välillä on melkoinen. Allas hohtaa turkoosia vettään ja aurinkoisena päivänä saattaisi tehdä mieli hypätä altaaseen… Vaikkakin altaan vierustalla uiminen on kielletty erilaisin kyltein. Tosin, mikäli olet Espanjan kuningas, nämä kieltotaulut eivät koske sinua! 😉

Altaan ympärillä on palmuja sekä erilaisia hyvinhoidettuja pensaita, jotenkin tulee mieleen, että paikka sopisi loistavasti esimerkiksi muotinäytöksen kulisseiksi. Myös lievää 70-luvun henkisyyttä on aistittavissa. Iltaisin ravintola tarjoaa á la carte aterioita sekä perinteisiä kansantanssiesityksiä. Erilaiset turistisivut kehuvat ravintolan tunnelmaa iltaisin, joten jos olet kulmilla, käy tutustumassa. Me jatkoimme matkaamme tulivuorimuseoon.

Tulivuoriin keskittyvässä interaktiivisessa “Casa de los Volcanes” museossa pääsee tutustumaan tulivuorten toimintaan lähemmin. Läsnä on tietoa niin maailman tulivuorista, näyttelyn pääpainon keskittyen Kanarian Saarten vulkaaniseen toimintaan. Vuodesta 1987 on näyttelyssä ollut läsnä myös muita tieteenaloja kuin vain tulivuoreen keskittyvää tutkimusta.

Kulttuurikeskuksesta löytyy myös maailman ainut auditorio joka on rakennettu tulivuoren luolaan hyödyntäen luolan omaa akustiikkaa. Tilaa luolassa on 550 henkilön verran. Valitettavasti auditoriossa oli meneillään yksityistilaisuus, joten emme päässeet testaamaan tilan akustiikkaan.

Los Jameos del Agua toimii edelleen aktiivisena kulttuurikeskuksena ja siellä järjestetään erilaisia Biennaaleja ja tapahtumia taiteen eri saroilta. Ravintolan lisäksi tarjolla on myös kahvila sekä kauppa matkamuistojen ostamiseen.

Los Jameos del Agua on hyvin erikoinen ja samalla vierailemisen arvoinen paikka. Taiteilijan näkemys kulttuurikeskuksesta on ilahduttavan erilainen ja onkin kokemus päästä katsomaan luolassa sijaitsevaa järveä rapuineen. Kuitenkin tekokeidas on omassa ”korniudessaan” viettelevin. Ja mikäli haluat perehtyä tulivuoriin tarkemmin, Los Jameos del Agua on se paikka!

Jylhät Kotkanpesän maisemat sekä synkkä natsimenneisyys

Kehlsteinhaus, Saksa

Kymmenisen vuotta sitten teimme viikon kestäneen road tripin Itävallan, Saksan ja Sveitsin läpi. Tätä reissua en ole aiemmin avannut ja tässä tarinassa käymmekin Saksassa Hitlerin 50-vuotislahjaksi rakennetussa Kotkanpesässä.

Kuva: Pixabay.

Kotkanpesä lyhyesti

Valtakunnanjohtajan Martin Bormannin ehdotuksesta Kotkanpesää alettiin rakentaa tiukalla aikataululla vuonna 1937. Tarkoituksena oli, että Kotkanpesä olisi valmis Hitlerin syntymäpäiviin mennessä 20.4.1939.

Kotkanpesä valmistui ja vieläpä etuajassa, vaikka rakentaminen oli haastavaa. Vuori jolle rakennus rakennettiin, oli koskematon. Sinne piti tehdä ensin 6,5 kilometrin pituinen tie, jota pitkin vietiin rakennusmateriaalit. Rakennustöissä oli 3 500 ihmistä töissä joista kahdeksan kuoli rakennustöiden aikana.

Hitlerin kerrotaan käyneen vuosina 1938 – 1940 Kotkanpesällä vain 14 kertaa, ensimmäisen kerran 50-vuotispäivänään. Syynä vähäiseen käyntimäärään kerrotaan olleen Hitlerin korkeanpaikankammo. Johan oli osuva syntymäpäivälahja!

Sodan aikana rakennus säilyi ehjänä koska oli kaukana muista natsikomplekseista. Rakennus määrättiin tuhottavaksi vuonna 1952 muiden alueen natsirakennusten kanssa. Onneksi aluepresidentti Karl Jacob esti tuhoamisen ja näin rakennus sekä vuori säästyivät jälkipolville.

Kotkanpesä on tullut tunnetuksi myös useiden yhdysvaltalaisten sotaelokuvien näyttämönä.

Nykyisin Kotkanpesä on museoitu.

Pääsyliput: 16,10€/aikuiset sisältäen bussikyydin sekä hissimatkan näköalapaikalle. 9,30€/alle 14v. lapset.

Kotkanpesä on avoinna toukokuun puolivälistä lokakuun loppuun asti klo 8.20 – 17.00 (säävaraus).

Kohteessa   

Kotkanpesälle pääsee patikoimalla parisen tuntia vuorta ylös tai RVO:n linja-autolla. Oma auto kannattaa jättää joko Hintereckin tai Kehlsteinhausin parkkipaikalle ja nousta bussin kyytiin. Busseja kulkee puolen tunnin välein kiharaista tietä ylös kääntöpaikalle. Tie on todella kapea ja busseissa on erikoisjarrut sekä -jouset jotta matkustaminen sujuisi pehmeästi ja ennen kaikkea turvallisesti. Mitä korkeammalle bussilla nousemme, sitä jännittävämmäksi ikkunoista alaspäin katsominen muuttuu…

Kuva: Pixabay.

Aivan Kotkanpesän pihalle ei bussillakaan pääse ja viimeiset 124 metriä kuljetaankin maanalle louhitussa käytävässä sekä hisseissä joiden seinät ja katto on sisäpuolelta päällystetty peileillä. Tämä siksi, että Hitler kärsi myös suljetun paikan kammosta. Käytävissä oli aikoinaan oma ilmastointi ja lämmitys. Lattiat olivat peitetty kokolattiamatoilla ja kalliossa roikkuivat kristallikruunut. Just! Käytäviä on muuten louhittu vuoreen kymmeniä kilometrejä.

Ylhäältä 1834 metrin korkeudelta aukeaa upeat alppimaisemat hyvällä säällä aina Salzburgiin asti. Onneksi juuri tänään oli mukava vaikkakin hieman pilvinen sää!

Rinteet ovat hyvin jyrkät ja vaatisi enemmän kuin paljon, että me olisimme vaeltaneet rinteet ylös asti. Huh huh. Silti muutama uskalias oli uhmannut voimiaan, ja läähättäen saapuivat vuorta ylös. Alkoi heikottaa pelkkä katsominen.

Kuva: Pixabay.

Tytär alkoi vaatia ruokaa ja siirryimme graniittiseen Kotkanpesään joka toimii nykyisin ravintolana. Loitselias irtoesineistö, joita täällä natsien aikaan oli, hävisi yhdysvaltalaisten sotilaiden matkaan heidän valloitettua alueen. Ainoastaan Mussolinin lahjoittama mustamarmorinen takka on paikoillaan.

Obersalzburgin alueella oli Kotkanpesän lisäksi muitakin natsien johtajille kuuluvia lomahuviloita. Täällä kirmasivat Bormannin lisäksi Heinrich Himmler, Herman Göring, Joseph Göbbels ja Albert Speer perheineen. Myös Hitlerin tuleva vaimo Eva Braun viihtyi alueella siskonsa kanssa. Menipä Gretlin-sisko naimisiinkin Kotkanpesässä SS-kenraali Hermann Fegeleinin kanssa.

Syönnin jälkeen siirryimme ihastelemaan terassilta aukeavia näkymiä vielä hetkeksi ennen matkan jatkumista. Mikäli olet kiinnostunut linnuista, täällä on mahdollista bongata haukkoja ja kotkia. Kotkanpesälle kannattaa varata vähintään tunnin verran aikaa. Lomasesongin aikana Kotkanpesällä on odotettavissa tungosta.

Kaiken kaikkeaan kohde on hieno paikka ympäristön havainnointiin. Jos ei tietäisi Kotkanpesän historiasta, mikään ei siitä varsinaisesti muistutakaan, joten kohde sopii jokaiselle matkailijalle, oli sitten historiasta tai luonnosta kiinnostunut.

Jännittävä Svartholman merilinnoitus

Loviisa

Joitakin vuosia sitten olimme kesäisellä ajelulla pitkin Uudenmaan rannikkokaupunkeja, päätyen toviksi Loviisan vierasvenesatamaan. Siinä jalotellessa kävi ilmi, että piakkoin olisi lähdössä vuoroliikennekuljetus Svartholman merilinnoitukseen. Jaa, että mihin?

Kuva: Flickr, Loviisa, Johanna Holvikallio/Visit Loviisa.

Svartholman merilinnoitus lyhyesti

Svartholman merilinnoitus sijaitsee Loviisanlahden suulla. Svartholmaa alettiin rakentaa vuonna 1748 eversti Augustin Ehrensvärdin suunnitelmien pohjalta Ruotsin laivaston tukikohdaksi sekä uuden itärajan turvaksi. Linnoitus valmistui pääosin 1760-luvulla. Täysin valmiiksi linnoitus ei tullut koskaan. Svartholma on Suomenlinnan sisarlinnoitus ja kuuluu samaan puolustusketjuun.

Vuonna 1808 Svartholma antautui venäläisille sotajoukoille noin kuukauden kestäneen piirityksen jälkeen lähes ilman vastarintaa. Merilinnoitus toimi aikanaan myös venäläisten vankilana.

Kuva: Flickr, Svartholman linnoitus, Visit Loviisa.

Krimin sodan aikaan vuonna 1855, englantilaisten laivasto räjäytti linnoituksen jonka jälkeen Svartholma jäi rappeutumaan. Linnoituksen kiviä haettiin vahvistamaan Loviisan kaupunkia joka oli vanhaa kaupunkia lukuun ottamatta tuhoutunut tulipalossa. Esimerkiksi Loviisan Raatihuonetta ja kirkkoa on rakennettu linnoituksesta haetuilla tiilillä.

1960-luvulla merilinnoitusta alettiin restauroida Museoviraston toimesta. Linnoitus on nykyisin kiinteä muinaisjäännös, jota suojelee muinaismuistolaki.

Kuva: Flickr, Svartholman linnoitus, Lasten seikkailukierros. Visit Loviisa/Peak Press.

Kesäisin Svartholman merilinnoitus toimii matkailukohteena. Saarella on Cafe Svartholm-kesäravintola, ilmainen vierasvenesatama noin 70 veneelle, telttailupaikka, kolme tulentekopaikkaa sekä Sotilaiden, vankien ja matkailijoiden-näyttely. Saarella järjestetään myös kävelykierroksia sekä lapsille seikkailukierroksia.

Reittiliikennekuljetus Laivasillalta linnoitussaarelle kulkee 23.6. – 6.8. Meno-paluulipun hinta on 18€/aikuinen ja 9€/lapsi (vuoden 2017 hinnat). Matka-aika on 30 minuuttia/suunta.

Kohteessa

Koska olemme perheeni kanssa pohjattoman uteliaita eikä ollut kiire mihinkään, hyppäsimme paattiin. Onneksi laivassa oli tilaa, nimittäin kyytiin mahtuu 30 innokkainta, ja kauniilla säällä liput ovat hyvin haluttuja ja etukäteen varattuja. Joskus voi tulla peruutuksia, kuten saimme huomata ja myös näin ex tempore-matkaajat pääsivät kyytiin mukaan.

Laivamatka sujui jouhevasti Loviisan rantoja katsoen. Veneen keula halkoi varsin rauhallista, vihertävää merta. Hitaasti, mutta varmasti linnoitussaari alkoi näkyä suoraan edessä, ensin pienenä pisteenä suurentuen hetki hetkeltä suuremmaksi.

Rantauduimme Svartholman laituriin. Pienen kävelyn jälkeen, linnoituksen suuri sisääntuloaukko toivotti meidät tervetulleiksi.

Aukosta sisään päästyämme olimme saapuneet linnoituksen tasaiselle sisäpihalle. Suunnistimme ensimmäisenä kesäravintolaan syömään, ja tuli mieleen, että jos olisimme saapuneet ns. harkitusti, saari olisi tarjonnut varsin viehättävän miljöön eväsretkelle. Nyt kuitenkin oli turvauduttava ravintolan tarjontaan. Tilasimme pizzat jotka maistuivat ihan hyviltä, vaikkakin kilpailun puute näkyi hieman ravintolan hinnoissa.

Ruokailun jälkeen oli vuorossa linnoituksen 2. kerroksessa sijaitseva museonäyttely, jossa olikin juuri alkamassa opastettu kävelykierros. Opastuksen hinta 6€/aikuinen ja 3€/lapset (vuoden 2017 hinnat). Osallistuimme mukaan kierrokselle, joka olikin varsin hyvä päätös, koska kuulimme kierroksen aikana esimerkiksi linnoituksessa asuneista sotilaista ja heidän elämästään sekä linnoituksen historiasta.

Kiersimme myös linnoituksen tiloissa kuten entisessä leipomossa. Nykyisiä tiloja silmäillessä saa olla aikamoinen mielikuvitus, että pystyy eteensä kuvittelemaan menneen maailman. Hyvä opastus auttaa kuitenkin asiassa hurjasti.

Opastuksen jälkeen kiersimme omaan tahtiin Sotilaiden, vankien ja matkailijoiden-näyttelyn sekä silmäilimme pieniä matkamuistoesineitä, joita näyttelyn yhteydestä voi ostaa.

Ennen yhteysaluksen lähtöä, kiertelimme pitkin saaren rantoja ihaillen harmaakivimuurattuja bastioneja, tummia meren aalloissa hioutuneita rantakiviä ja punaisia tiilten palasia sekä runsasta kasvillisuutta joka heinäkuussa oli rehevimmillään, auringon samalla helliessä saaren tutkijoita lämpimästi säteillään.

Ja kävipä mielessä, että josko joskus tulisimme tänne viettämään kesäyötä oikein telttaillen. Never say never!

Svartholman merilinnoitus on oiva koko perheen kesäkohde, jossa pääsee seikkailemaan koko rahan edestä. Me tykättiin!

Näe, koe, maista Marrakech 2/2

Marrakech, Marokko

Viimeisten kahden Marokkopostauksen aiheena on ollut esitellä nopeita vierailukohteita Marrakechista. Edellisessä postauksessa käytiin Saadien haudoilla, Koutoubian moskeijan puutarhassa sekä Tannerien nahka-alueella. Tässä ja samalla viimeisessä osassa pyörähdetään Ben Youssef Madrasan koraanikoulussa ja Palmeraien keitaalla.

Ben Youssef Madrasan koulu

Koraanikoulun perusti vuonna 1570 marokkolainen monarkki Abu el Hassan, nimeten sen Almoravidien sulttaani Ali ibn Yusufin mukaan.  Yli neljänsadan vuoden ajan, Ben Youssef Madrasan koraanikoulussa opetettiin parhaimmillaan 900 oppilasta kerrallaan, koulun ollen Marokon suurin sekä yksi Afrikan suurimmista.

Koulussa oli 132 majoitushuonetta varattuna oppilaille jotka eivät olleet paikallisia. Uskonnon lisäksi oppilaille opetettiin mm. lakia.

Koulu suljettiin 1960-luvulla ja kunnostuksen jälkeen museorakennus avattiin vuonna 1982 yleisölle.

Ben Youssef Madrasan koulu on avoinna joka päivä klo 9.00 – 17.00. Pääsylipun hinta on 60 dirhamia eli 6€.

Kohteessa

Kävelimme Tannerien nahka-alueelta hotelliamme kohti kun erään kulman takana kävi kuhina ihmisten pyrkiessä sisälle Ben Youssef Madrasan koraanikouluun. Ei niin, että koululla olisi ollut varsinaista ruuhkaa, mutta turistiryhmä täytti koko kujan. Emme olleet kyseisestä koulusta tai paremminkin museosta kuulleet, joten olihan se mentävä sisälle ryhmän mukana.

Pääsylippu oli hieman kalliimpi kuin useimmissa muissa Marrakechin nähtävyyksissä, joihin pääsi maksamalla 10 dirhamin pääsylipun. Mutta kerrankos sitä!

Koulun sisäpiha on hieno. Osa koristeista näyttää samanlaisilta kuin on Granadan Alhambran palatsissa, ja onkin arveltu, että Espanjasta on tuotu käsityöläisiä Marokkoon tekemään rakennuksen koristeluita.

Pihan keskustan täyttää mosaiikein koristeltu allas jossa ei valitettavasti ollut vettä. Sisäpihan toisessa päässä on rukoushuone. Rakennuksen yläkerroksissa on majoitustilojen ikkunaluukkuja, joista ihmiset ottavat kuvia alas sisäpihalle.

Erityisesti kohde näytti olevan vloggaajien suosiossa, eikä suotta, erilaiset ikkunat ja koristeelliset yksityiskohdat mahdollistavat erikoisten kuvakulmien ottamisen.

Yläkertaan johtaa sisäportaat, jonne päästyämme voi todeta, että yläkerta ei sitten olekaan niin hyvässä kunnossa kuin alakerta on.

Yläkerta muodostuu sisäpihan ympärille molemmin puolin rakennetuista kerroksista. Kapeiden käytävien varrella on erikokoisia, mutta hyvin pieniä ja pimeitä huoneita. Huoneissa ei ole huonekaluja, vaan kumisevat tyhjyyttään. Yläkerran yleisten tilojen koristelut eivät ole sitä tasoa kuin mitä alakerran sisäpihalla on. Väistämättä tulee huoneita silmäillessä mieleen, että miten tänne on todellakaan voitu majoittaa samanaikaisesti 900 oppilasta?

Laskeudumme portaat takaisin alakertaan ja käymme silmäilemässä alakerran majoitustilat. Sama yksinkertainen tyyli löytyy myös täältä. Osa alakerran huoneista on vieläkin huonommassa kunnossa kuin yläkerrassa olivat. Rappion syy näyttäisi olevan jonkinlainen kosteusvaurio. Alakerran toisesta siivestä löytyy myös wc-tilat, jonne on eri maksu.

Mukava lisä hieman ankeilla käytävillä ovat mustavalkoiset valokuvasuurennokset seinillä. Kuvissa on koulusta otettuja kuvia menneiltä vuosikymmeniltä.

Ben Youssef Madrasan museo on pieni kohde, jonka viileiden seinien sisälle voi mainiosti hetkeksi paeta kaupungin helteitä ja hälinää.

Palmeraien keidas   

Muutaman kilometrin päässä Marrakechin keskustasta löytyy Palmeraien aavikkoalue joka tunnetaan tuhansista palmupuistaan. Alueen koko on 140 neliökilometriä. Palmupuiden lisäksi täältä löytyy kaupungin kalleimmat resortit sekä yrityksiä jotka tarjoavat turisteille mönkijäretkiä, hevos- ja kameliratsastusta.

Rakennussäädösten mukaan resortit eivät saa olla korkeampia kuin palmupuut ovat, joten hotellien korkeudet ovat varsin hallittuja. Alueelta löytyy myös golfkenttä ja ravintoloita.

Tarinan mukaan palmualue sai alkunsa satoja vuosia sitten Arabisotureiden heittämistä taatelinsiemenistä Almoravidien hallintokaudella. Nykyisin keitaalla kasvaa yli 100 000 palmupuuta sekä oliivi- ja hedelmäpuita.

Kohteessa

Vuokrasimme taksin kuljettajineen pyörittämään meitä Palmaraien keitaalla. Huristelimme pitkin Marrakechin katuja kunnes saavuimme noin 4 kilometrin päässä olevan Palmeraien alueelle.  Keitaan kiertää hieman huonossa kunnossa oleva tie jota pitkin myös Hop On, Hop Off-bussit näyttivät kulkevan.

Keidas on valtava hiekkakenttä jossa kasvaa erikokoisia palmuja. Silloin tällöin ”puumetsän” rakoon on tehty resort, joiden muurit estävät näkyvyyden suoraan hotellialueelle.

Siellä täällä kamelit ja aasit odottivat sidottuina jaloistaan ratsastajia. Taksikuski yritti suostutella meitä kamelien kyytiin mutta emme lähteneet. Kuskilla olisi varmasti ollut kameliyrittäjien joukossa tuttuja ellei jopa sukulaisia töissä…

Huomionarvoista on kännykkämastojen naamiointi, ne on nimittäin rakennettu muistuttamaan palmuja. Hyvä idea! Voisikohan Suomessa naamioida rumat pylväät kuusiksi?

Kun on nähnyt muutaman palmukeitaan, on nähnyt koko alueen ja puolen tunnin ihmettelyn jälkeen lähdimme takaisin kaupunkiin. Helppo ja edullinen pieni retki, jos haluaa nähdä hieman muutakin kuin vain Marrakechin keskustaa. Maksoimme yli tunnin pituisesta retkestämme 80 dirhamia eli 8€. Keitaalle järjestetään myös yön yli kestäviä telttaretkiä kaikkine ”berberilisukkeineen”.

Tähän tarinaan loppuu meidän mielenkiintoinen matkamme Marokossa. Suosittelen matkustamaan Marrakechiin, kaupungissa pääsee takuulla eroon arkisista ajatuksista sekä löytää paljon mielenkiintoista katsottavaa ja koettavaa!

Mikäli sinulta on jäänyt edelliset Marokkopostaukset lukematta, ne löytyvät vaikka klikkaamalla näitä otsikoita: Elämää sykkivä Marrakech, Muurien ja palatsien Marrakech, Kuinka päästä helposti Marrakechista CasablancaanCasablanca ja Himomatkaajan käytännön vinkit Marrakechiin.