Monthly Archives

marraskuu 2017

Elämää sykkivä Marrakech

Marrakech, Marokko osa 1.

Marrakech, satujen ja tuhannen yhden yön kaupunki vai onko? Siitä lähdimme ottamaan selvää Norwegianin avattua suoran lentoreitin Suomesta Marokon sydämeen Marrakechiin.

Marrakech lyhyesti

Nykyisen Marokon juuret ovat neoliittisella kaudella. Alkuperäiset marokkolaiset ovat berbereitä, jotka edustavat edelleen maan suurinta vähemmistöä. Sijaintinsa vuoksi maa on ollut hyvin haluttu. Valloittajina ovat toimineet niin foinikialaiset, roomalaiset, visigootit ja tietenkin arabit. Viimeisimpänä maa toimi Ranskan siirtomaana aina 1950-luvulle asti. Ranskalaisten mukanaan tuomat tavat ja kieli ovat juurtuneet maahan syvästi.

Myös Marrakechin kaupungilla on pitkä ja värikäs historia takanaan. Kaupungin perusti Atlasvuoriston läheisyyteen vuonna 1062 almoravidi Yusuf ibn Tashfin. Maurien pääkaupunkina Marrakech toimi 1100 – 1200- luvulla. Saadienin dynastia hallitsi kaupunkia 1524 – 1659. Marrakechissa onkin nähtävillä paljon erilaisia historian kerroksia kuninkaallisesta loistosta sulttaanien palatseihin.

Marrakechin alueella asuu 2014 tehtyjen laskentojen mukaan noin 1 063 000 asukasta.

Tänään

Saavumme Marrakechin kansainväliselle lentokentälle Menaralle. Koska hotellimme sijaitsee Marrakechin vanhassa kaupungissa Medinassa, olimme aikoneet mennä lentokenttäbussilla (Express) nro 19 kaupunkiin, mutta varsin uudelta lentokentältä ulos päästyämme, ajattelimme kuitenkin kokeilla onneamme taksien kanssa. Lentokenttäbussin lipun hinta on muuten 30 Marokon dirhamia eli noin 3 euroa / hlö (vuoden 2017 hinta).

Pohdimme; jos saisimme taksin 100 dirhamilla (10€), sillä myös menisimme, koska taksi veisi meidät hieman lähemmäksi hotelliamme kuin mitä bussi tekisi. Alkoi matkan ensimmäinen rahaneuvottelu. Näihin saa Marokon matkalla varautua. Samalla tuli selväksi, että jos osaisimme hieman ranskaa, olisi Marokossa huomattavasti helpompi ”neuvotella”. Ranskan kieltä puhutaan alueella edelleen hyvin vahvasti.

Taksikuskin alkuperäinen pyyntö oli 200 dirhamia, mutta ”tiukkojen” neuvottelujen jälkeen hinta laski ensin 150 MAD:n ja lopulta sataseen. Ja niin sitä lähdettiin huristelemaan kohti 6,4 kilometrin päässä olevaan Marrakechin vanhaa kaupunkia.

Kaupungin yleisilme on yllättävän vihreä. Olimme etukäteen saaneet lukea useammastakin blogista ja matka-artikkelista, että kyseessä olisi ns. punainen, kuiva kaupunki. Sen vuoksi vihreys ja lukuisat, valtavat puistoalueet tulivat meille hieman yllätyksenä.

Ja suomalaisille tärkeästä säästä sen verran, että marraskuussa päivisin Marrakechin lämpötila on 23 – 28 asteen vaiheilla, illalla auringon laskiessa noin 18 astetta ja öisin 10 asteen huituvilla, joten matkalle tarvitsee mukaan niin lämpimiä kuin ”hellevaatteitakin”.

Vanhan kaupungin soukkeihin ei takseilla tai muillakaan autoilla ole asiaa, joten kävelimme loppumatkan. Ja tietenkin hieman eksyimme. Kapeat kujat ovat hyvin samankaltaisia, myöskään basaarialueen myyntiartikkelit ja myyjät eivät ensisilmäyksellä erottuneet toisistaan.

Kujat ovat myös likaisia, täynnä väkeä ja mopoja. Mopot ja skootterit ajavat ahtaissa väliköissä luokattoman aggressiivisesti, ja matkailija saakin olla varuillaan, ettei jää molemmista suunnista tulevien rämisevien kaksipyöräisten alle.

Mopojen tuoma suurempi ongelma on kuitenkin ilmansaasteet. Kujilla ei kierrä ilma jonka vuoksi soukkienkujat ovat paksun, harmaan savun peitossa. Ottaa kuulkaas keuhkoihin ja nenäonteloihin.

Vihdoin löydämme oman majapaikkamme Riad L´Arabisquen. Ulkoa päin majatalo näyttää yksinkertaiselta, punertavalta talolta (siis täysin identtiseltä alueen muihin punertaviin taloihin verrattuna), mutta sisään päästyämme paljastuu varsin viehättäväksi keitaaksi. Riadit toimivat aiemmin Marrakechin rikkaampien perheiden ja virkailijoiden koteina, nykyisin riadeissa on yksityisiä majataloja ja boutique-hotelleja.

Jos kujilla oli meteliä, saasteita ja epäjärjestystä, samaa ei voi sanoa riadistamme. Hotellimme pieni mosaiikkilaatoilla ja puukaiverruksilla koristeltu sisäpiha sekä kattoterassi henkivät seesteisyyttä, rauhaa ja puhdasta ilmaa. Myös meteli jää paksujen seinien ulkopuolelle. Miten voi näin ollakin?

Riadit ovat oiva tapa päästä tutustumaan lähemmin marokkolaiseen kulttuuriin ja elämään basaarialueen välittömässä läheisyydessä. Suosittelenkin varaamaan ainakin yhden yön jostakin kaupungin lukuisista majataloista.

Huoneemme oli nimeltään Gharnata, kolmelle hengelle suunnattu vaaleanpunainen viettelys, jossa paikallinen kulttuuri on vahvasti läsnä taulujen, kattostuccojen ja pehmeiden sisustusmateriaalien myötä.

Pienen breikin jälkeen jätämme tavarat huoneeseen ja lähdemme etsimään illallispaikkaa. Samalla pääsemme mukaan kuplivan Marrakechin sykkeeseen; Djemaa el-Fna aukion ja soukkien innokkaiden perinneasuihin pukeutuneiden myyjien, savuttavien mopojen, suulaiden torikauppiaiden, talon kulmissa kyyhöttävien rampojen, pienten työaasien, eksoottisten käärmeenlumoajien, apinan kesyttäjien sekä tietenkin lukemattomien muiden turistien joukkoon.

Ei kannata pelästyä, Afrikan suurin torialue Djemaa el-Fna läheisine soukkeineen on mielestäni Marrakechia parhaimmillaan. Tällaiselta kaupunki on näyttäytynyt jo vuosisatojen ellei tuhannen ajan. Jos siis haluat kokea jotain todella autenttisen tuntuista, on sinun ehdottomasti tultava Marrakechiin, muurien ja kissojen luvattuun kaupunkiin.

Seuraavana päivänä tutustuimme kaupungin upeisiin sulttaanien palatseihin. Niistä saatkin lukea seuraavasta Marokko-aiheisesta postauksesta, kunhan olemme ensin viettäneet ensimmäisen yömme Marrakechin sylissä.

Pettu-Eerikin pauloissa

Pettu-Eerikki, Kankaanpää

Kivenheiton päästä Venejärvestä löytyy runsauden ihmemaa nimittäin Pettu-Eerikki joka tarjoaa niin juhlapalveluita, antiikkia kuin yhden Suomen suurimmista yksityisistä kokoelmista; Sortokausista vaaran vuosiin.

Pettu-Eerikistä lyhyesti

Pettu-Eerikki on Aira ja Jorma Aukeenpään uurastuksen tulos. Ravintola on toiminut talossa vuodesta 1994 alkaen. Samassa yhteydessä isännän rakkaus kotimaiseen antiikkiin on pysynyt. Lähes jokaisella Pettu-Eerikissä olevalla tavaralla onkin tarina.

Mutta koska kyse ei ole museosta, on antiikkia mahdollista ostaa mukaan. Ei olekaan tavatonta, että morsian hääjuhlansa jälkeen ostaa koko pöytäserviisin mukaansa.

Juhlapalveluiden ja antiikin lisäksi tiloissa pääsee tutustumaan ainutlaatuiseen Sortokausista vaaran vuosiin näyttelyyn. Näyttely on esineistöltään hyvin runsas, mutta samalla myös hyvin mielenkiintoinen katsaus erityisesti Suomen sota-aikaan. Onhan Niinisalon varuskunta hyvin lähellä.

Esineistön joukosta löytyy mm. Mannerheimin sota-aikana käyttämä suikka.

Juhlavieraille näyttelyyn tutustuminen on ilmainen, muut henkilöt pääsevät tutustumaan mielenkiintoiseen näyttelyyn 4€ pääsylipun hinnalla.

Pettu-Eerikki on lisäksi kuuluisa paikan päällä tehdystä ruoastaan sekä uunituoreista leipomotuotteistaan. Pettu-Eerikki tarjoaa helpotusta joulukiireisiin, joululaatikot mahdollista tilata heidän keittiöstään.

Halutessa vierailija pääsee myös ratsastamaan pitkin Venesjärven metsiä tai saunomaan 30 hengen järvisaunassa.

Tänään

Marraskuun iltapäivä ei ole paras aika pistäytyä luonnonkauniilla paikalla kuten Venesjärven ympäristö on. Käännyimme Porista Venestielle ja ajelimme suurien lumihiutaleiden laskeutuessa taivaalta tuulilasiimme. Muutamien tien varrella olevien talojen ikkunoista heijastui lämmintä valoa juuri sataneelle lumipeitteelle. Kaunista!

Pettu-Eerikki sijaitsee hyvin yrittelijän kylän risteyksessä, nimittäin lähes jokaisen talon vieressä on kyltti joissa tarjotaan erilaisia palveluita.

Jätämme auton vanhojen hirsiaittojen vierustalle. Läheisessä aitauksessa hirnahtelee hevonen. Astumme punaisen rakennuksen sisälle ja samalla alkaa matka varsinaiseen runsauden sarveen.

Yksi käynti Pettu-Eerikissä ei riitä huomaamaan kaikkia yksityiskohtia ja esillä olevaa esineistöä vaikka kuinka yrittäisi. Joka puolella on erilaisia asetelmia ja valokuvakollaaseja.

Aira Aukeenpää johdattaa meidät korkeaan Eerikin juhlasaliin. Näissä tiloissa on useat perhejuhlat pidetty ja häät tanssittu. Juhlatilaa on yli sadalle henkilölle. Tilassa on tarjolla äänentoisto, kokousvälineet sekä piano.

Jatkamme Pettu-Eerikkiin tutustumista nousemalla portaat ylös näyttelytilaan. Ja millainen näyttelytila! Usean kymmenen metrin pituisen käytävän laidalla on molemmin puolin lasivitriinejä, joiden taakse on laitettu, satoja ellei tuhansia, aihepiireittäin järjesteltyjä tavaroita.

Sortokausista vaaran vuosiin näyttely keskittyy esittelemään Suomen vaiheita 1800-luvulta 1950-luvun loppuun. Sota-aiheista materiaalia on runsaasti, mukana mm. sotilaiden puhdetöinä tekemiä puutöitä. Nähtävillä on myös paljon valokuvasuurennoksia, jotka eivät sovi herkimmille ja lapsille.

Sortokausista vaaran vuosiin näyttelyyn tutustumiseen kannattaa varata aikaa. Esineistö luo omalta osaltaan kuvan ankarista vuosista joita esi-isämme ovat eläneet. Mukana on myös ihmiskohtaloita, joiden matka päättyi nuoruusvuosiin.

Aira johdattaa meidät alas kidutuskammioon. Luit oikein – kidutuskammioon. Kyseinen kammio tai nahkurin orret on todellisuudessa mukavan intiimi juhlapaikka, jossa harmaiden seinien ja suuren tiilitakan lämmössä pääsee todella eroon arkisista ympyröistä.

Täällä noin 35 henkilön juhlatilassa on mahdollista viettää Keskiaikapäiviä, pikkujouluja tai polttareita. Seinillä riippuvat esineet henkivät Keskieurooppalaista mennyttä kulttuuria ritarin kilvestä kahleisiin ja kidutuspyörästä pään katkaisupölkkyyn. Tila on varsin hurmaava, eikä välineistö suinkaan niin hurjaa kuin tekstistä voisi kuvitella.

Tässä vaiheessa oli aika jatkaa matkaa pitkin jo pimentynyttä Satakuntaa. Autossa käy mielessä, että kyllä kotimaahamme mahtuu aivan uskomattomia paikkoja. Suosittelenkin jokaista ottamaan selvää lähiseutunsa palvelutarjonnasta sekä käyttämään niitä, naapurista voi löytyä todellisia helmiä!

Blogijuttu on tehty yhteistyössä Pettu-Eerikin kanssa. Kuvien julkaisuun on saatu käyttöoikeus.

 

10 matkakuvaa ja -tarinaa vuosien varrelta

Kymmenen matkakuvaa ja -tarinaa vuosien varrelta

Viimeisten viikkojen aikana on useampi blogisti osallistunut mukaan matkakuva-haasteeseen. Tarkoituksena kasata yhteen 10 valokuvaa ja lyhyttä tarinaa niiden takaa. Tämä oli jälleen hyvä syy käydä läpi myös niiden matkojen kuvia, joista en vielä ole ehtinyt kirjoittaa matkaturinoita. Otsikkokuva on muuten otettu Madridissa jalkapallofanien keskuudessa.

Kuva lentokoneen siivestä

Tänä keväänä Air Canadan kyydissä jossain Meksikon yllä. Sinne jäi turkoosi meri, loputon auringonpaiste ja mahtavat nähtävyydet. Suomessa odotti maaliskuun alun loska.

Meksikosta tuli julkaistua useita juttuja. Jos haluat tutustua juttuuni rauniokaupunki Chichen Itzasta, se löytyy tämän linkin takaa.

Paras vahingossa onnistunut otos

Tämän kuvan löytäminen oli ehkä vaikein täytettävä kymmenestä aihealueesta. Oheinen kuva vie mukanaan Virroille, Herraskosken kanavan varrelle, jolloin napsaisin alkukesän vihreydestä kuvan.

Kanavalla ja Virtain Perinnekylässä tulee käytyä joka kesä ja juhannus. Vierailu kuuluu meidän mökkiperinteisiin. Tulipa tänä vuonna tehtyä useampi juttukin Virtain alueesta. Jos kiinnostaa luontokohteet, pysähdy ihmeessä Torisevan rotkojärville.

Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle

Niin, toisilla matkaajilla hymy on korvissa mahtavien maisemien, toisilla hieman toisenlaisten kumpareiden vuoksi. Tämä yhtye ei ole vienyt minua Itämerta kauemmaksi, mutta kotimaassa ovat erilaiset keikkapaikat, kylät ja kaupungit tulleet hyvin tutuiksi kahdeksan vuoden ”fanituksen” aikana. Puhumattakaan heidän musiikistaan joka tekee minut onnelliseksi. Tämä kuva on otettu Espoossa.

Luontokuva

Ehkä suurimman vaikutuksen luontokokemuksien saralla on tehnyt Islanti. Maisemat ovat vaan niin erilaisia kuin missään muualla ja samaan aikaan karulla tavalla hyvin kauniita. Myös auringonvalo taittuu Islannin nummilla erilaisena kuin mitä meillä päin on totuttu.

Jos haluat kiertää Golden Cirlen kanssamme, se onnistuu tästä.

Kuva yläilmoista

Tämä vihreä kuva on otettu Saksan ja Itävallan rajalla Berchtesgadenissa. Tunnetaan meillä päin myös nimellä Kehlsteinhaus eli Kotkanpesä. Loma-asunto rakennettiin aikoinaan Hitlerille 50-vuotislahjaksi. Hitler ei montaa kertaa Kotkanpesässä käynyt, nimittäin hän kärsi korkeanpaikankammosta. 😉

Joka tapauksessa vuoren päältä on mielettömän hienot näkymät!

Postikorttimaisema

Tämäkin otos on otettu jossakin Saksan maaseudulla. Linna- ja kartanofanina oli todella vaikeaa olla pysähtymättä jokaisen linnan kohdalla. Onneksi käymättömiä linnoja on Euroopassa niin paljon, joten eivät aivan heti kesken lopu.

Kuva matkaseurasta

Tällä kompolla eli perheen kera on monen monituista matkaa tehty. Tämä kyseinen otos on otettu Lanzarotella, kun oli pakko pitää pissatauko huikeissa meri- ja tulivuorimaisemissa.

Fiilistelykuva palmun alla

Tämä oli toinen hyvin vaikea aihealue. Tapana kun ei ole matkoilla makoilla palmujen tai varjojen alla puolta tuntia pidempää. Ja kaikki kuvat joita silloin tulee otettua on joko altaasta, merestä tai matkaseurasta.

Tämä kuva on otettu Teneriffalla Los Christianoksen rantakadulla. Juttuuni Teneriffan Teide tulivuoresta pääset käsiksi tästä.

Hyvää huomenta-kuva

Jos meillä ei ole tapana ottaa kuvia palmuista, sama juttu tuli eteen myös aamukuvien kanssa. Lopulta löytyi yksi tällainen räpsäisy, jonka kohteena on istanbulilaisen hotellin aamiaishuoneesta lankeava maisema.

Lempikaupunkini

Minulla on kaksi lempikaupunkia Euroopassa; kuvan Salzburg sekä Oxford. Molemmat kaupungit henkivät sitä vanhaa Eurooppaa, johon tunnun helposti soljahtavan. Molemmissa kaupungeissa tuli jo ensivierailulla olo, että olen siellä ollut joskus aiemminkin…

Tällainen oli minun tämän hetkiset 10 kuvaa ja tarinaa. Mikäli haluat osallistua haasteeseen, tee oma vastineesi kymmenen kohdan listasta:

1. Kuva lentokoneen siivestä
2. Paras vahingossa onnistunut otos
3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle
4. Luontokuva
5. Kuva yläilmoista
6. Postikorttimaisema
7. Kuva matkaseurasta
8. Fiilistelykuva palmun alla
9. Hyvää huomenta -kuva
10. Lempikaupunkini

Historian havinaa Mannerheimien Louhisaaressa

Louhisaaren kartano, Askainen

Kartanoromantikon ei missään nimessä kannata ohittaa Varsinais-Suomessa sijaitsevaa Louhisaaren kartanoa. Kartanolla on huima menneisyys takanaan. Kävimme joitakin vuosia sitten tutustumassa Louhisaaren lähemmin.

Louhisaaren kartano lyhyesti

Louhisaaren kivilinna valmistui vuonna 1655 Herman Flemingin rakennuttamana. Kartanon paikalla on jo aiemmin sijainnut rakennus, joka tutkimusten mukaan on rakennettu 1400-luvulla.

Louhisaaren linnaa rakennettiin yhtä aikaa viereisen Askaisten kirkon kanssa. Rakentajat ja käsityöläiset tulivat paikalle Ruotsista. Kerrotaan, että kartanolta menisi salainen käytävä kirkolle, mutta vahvistusta asialle ei ole saatu.

Louhisaari kuului runsaan 300 vuoden ajan Flemingin suvulle ja myöhemmin yli sata vuotta Mannerheimin suvulle. Kuuluisaksi kartano tuli Suomen kansalle hieman myöhemmin kun tiedettiin Suomen ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntyneen siellä vuonna 1867. Mannerheimin isoisä oli ostanut kartanon vuonna 1795.

Kartanomuseossa pääsee tutustumaan herrasväen elämään lähietäisyydellä. Pohjakerros on tarkoitettu arkiseen elämään, keskikerros asumiseen ja kolmas eli juhlakerros edustamiseen. Museon ensimmäinen ja kolmas kerros on sisustettu 1600-luvun asuun. Museon toinen kerros on 1700- ja 1800-luvun asussa. Kerroksessa on mm. Mannerheimin suvulle kuuluneita tavaroita.

Vuonna 1903 Mannerheimin suku myi kartanon pois.

Kartanon puistoalueella on puutarha, jossa on muutaman vuoden ajan ihailtavana ollut 1700-luvun hyöty- ja koristekasveja.

Museoon pääsee tutustumaan Museoviraston oppaan johdolla kesäisin 15.5.2018 alkaen. Museon lippukassa on avoinna klo 11.00 – 17.00. Pääsyliput: Aikuiset 9€, lapset 7 – 17-vuotiaat 3€ ja perhelippu 20€.

Louhisaaren alueella on mahdollisuus myös kahvitella, yöpyä ja pitää perhejuhlia. Lisää informaatiota löydät oheisen linkin kautta.

Tänään

Jo saapuminen kartanolle on huikea, vanhat lehtipuut kehystävät tietä Louhisaaren kartanolle. Ihanaa! Samalla vierailija pääsee hyppäämään menneiden matkaajien jalanjälkiin, liekö näkymä ollut lähes samanlainen jo vuosisatoja?

Louhisaaren päätaloa tai kartanolinnaa kehystää kaksi sivurakennusta. Kokoonnumme oppaan ympärille, joka lähtee kuljettamaan meitä suuren tammioven kautta linnan kerroksissa. Oppaan tarinoihin sekoittuu mukavasti mukaan niin historiallisia faktoja kuin ”kevyempiä” kummitusjuttuja.

Linnan renesanssityyliset huoneet ovat upeita, ja onkin mielenkiintoista ajatella kuinka tuollaisia seinä- ja kattomaalauksia on aikoinaan tehty. Kuvista löytyy itse Louhisaaren kartanokin, tosin sillä erotuksella, että meri ulottuu lähes kartanolle asti. Kuulemme, että Mannerheimien rakennuttama uimahuonekin on nykyisin kaikkea muuta kuin rannassa.

Pysähdymme hetkeksi ihastelemaan sinistä makuuhuonetta ja vuodetta jossa C. G. E. Mannerheim on syntynyt. Mannerheimillä oli kuusi sisarusta, joiden kanssa Carl kirmaili pitkin kartanon puutarhaa ja merenlahtea, kunnes perheen vararikko ja äidin kuolema muutti onnellisen lapsuuden suunnan.

Kierroksen kummitusjutut ovat melkoisia; opas kertoo kuinka rakennuksessa tavarat vaihtavat paikkaa, ovet avautuvat itsestään ja ilmavirta pyyhkii vierailijoiden ohi. Onpa kartanolla käynyt aavetutkijoitakin ja heidän tutkimusten mukaan rakennuksessa kummittelee ainakin mies nimeltään Hans.

Kummituksia kerrotaan olevan kartanolla enemmänkin; kummittelijoiden joukossa uskotaan olevan mustasukkaisen Herman Flemingin vaimo, joka kuoli vahingossa nälkään. Uskoon jutut ken haluaa, me emme tälläkään kertaa päässeet todistamaan mitään yliluonnollista.

Kartano on todella kaunis ja kartanoromantikon mielikuvitus alkaakin laukata pitkin kerrosten käytäviä, erityisesti tällaisena valoisana kesäpäivänä. Mutta kuten usein mielenkiintoisissa paikoissa tapahtuu, kierros on lopuillaan ennemmin kuin haluaisikaan. Piha-alueilla on mahdollista liikkua ilman opasta oman tahdin mukaan.

Käymme vielä vilkaisemassa 1700-luvun mukaista kasvimaata, jonka kasvit on tuotu Pukkilan kartanolta Kaarinasta. Kyseisiä kasvilajeja on aikoinaan käytetty niin ruoanlaittoon kuin lääkkeeksikin. Puutarhaan on myös siirretty Mannerheimin lasten leikkimökki, joka sopii varsin mainiosti miljööseen mukaan.

Kaiken kaikkiaan kohde sopii mainiosti koko perheen päiväretkikohteeksi menneeseen maailmaan sekä Suomen 100-vuotiseen historiaan!

Uniikki Funkkishotelli Vanhan Rauman sydämessä

Hotelli Vanha Rauma, Rauma

Yksi bloggaamisen hienouksista on, että aika-ajoin pääsee testaamaan hotelleja, jotka eivät pelkästään ole ainutlaatuisia vaan joilla on mielenkiintoinen historia takanaan. Yksi tällaisista uniikeista paikoista on ehdottomasti Vanhan Rauman sydämessä sijaitseva Hotelli Vanha Rauma.

Hotelli Vanha Rauma lyhyesti

Hotelli Vanha Rauma sijaitsee Unescon maailmanperintökohteeksikin listatussa Rauman Vanhankaupungin sydämessä, Kalatorin kupeessa. Vieressä sijaitsee Pyhän Kolminaisuuden kivikirkon rauniot 1400-luvulta. Ja onpa merikin yltänyt kauan sitten tänne asti.

Hotelli Vanha Rauman rakennuksen historia vie 1930-luvulle, jolloin funkkistalo rakennettiin varastoksi ja kaupaksi. Hotellina rakennus on toiminut 1980-luvulta lähtien. Nykyiset omistajat Kaisa ja Jari Salli ovat luotsanneet hotellia vuodesta 2011. Tänä aikana hotelli on saatettu vastaamaan 2010-luvun matkailijan tarpeita.

Hotellissa on yksi yhden hengen ja 20 kahden hengen huonetta, joista jälkimmäisiin mahtuu 1-2 lisävuodetta. Kaikki huoneet on sisustettu yksilöllisesti, rakennuksen funkkispiirteitä kunnioittaen. Huoneissa on klassikkohuonekaluja Yrjö Kukkapuron suunnittelemista tuoleista Eileen Grayn pöytiin.

Hotellin alakerrasta löytyy 50-paikkainen Ravintola Kalatori, joka tarjoaa kunkin sesongin mukaan lähialueen tuottajien tuoreista ja korkealaatuisista raaka-aineista valmistettuja ruokia.

Aamuisin ravintola toimii hotellivieraiden aamiaistilana, päivällä on tarjolla lounasta ja iltaisin á la carte-annoksia.

Ravintola Kalatori on avoinna maanantaista torstaihin klo 11.00 – 14.00 sekä 17.00 – 22.00. Perjantaisin ravintola on auki 11.00 – 14.00 ja 17.00 – 23.00. Lauantaisin klo 14.00 – 23.00. Sunnuntaisin ravintola on suljettu. Pöytävaraukset suuremmille ryhmille ovat suositeltavia.

Tänään 

Saavumme marraskuun hämärässä Raumalle. Vanha Rauma hehkuu pimeässä vanhaa tunnelmaa. Vanhankaupungin liikkeiden ovet on koristeltu havuilla ja valoilla. Myös näyteikkunoiden sisutusmaailma henkii lähestyvää joulua. Ajamme hitaasti puutaloja ihastellen läpi Rauman, Kalatorin laidalle, josta löytyy kaksikerroksinen Hotelli Vanha Rauma.

Meidät otettiin hotellin vastaanotossa hyvin ystävällisesti vastaan. Saimme myös menovinkkejä illalle, Raumalla on nimittäin jo perinteeksi muodostunut Pikimust Perjanda, jolloin yrittäjät pitävät liikkeitään auki poikkeuksellisesti pimeästä pimeään eli klo 7.00 – 21.00. Tarjolla on myös erikoistarjouksia, joilla voi alkaa täyttää ”pukinkonttia”. Huom. Kerrankin ajoissa! 😉

Suuntasimme askeleemme yläkertaan, josta löytyy osa hotellin huoneista. Kiva yksityiskohta löytyy heti huoneiden ovista; hotellihuoneiden numerot ovat hyvin funkkistyylisellä fontilla painettuja, joten sisustaja on ajatellut pienen pieniäkin yksityiskohtia. Julkisissa tiloissa kannattaa nostaa myös katse kattoon; hotellin valaisimet sopivat äärimmäisen hyvin talon henkeen.

Kuva: Jari Salli.

Kuva: Jari Salli.

Kuva: Jari Salli.

Itse hotellihuone on suuri, kuten kylpyhuonekin. Huoneesta aivan ensimmäisenä silmiin käy sisustuksen pyöreät muodot; esimerkiksi sänkyjen pääty sopii rakennuksen henkeen mainiosti kuten myös Eileen Grayn suunnittelemat pyöreät pöydät, jotka toimivat mainiosti yöpöytinä. Huone on lisäksi hyvin siisti, ”pikatestissä” ei pölyä sormeen jää.

Pöydällä mustien nahkatuolien välissä tulijaa odottaa kiva pieni yllätys; pieni pullo kuohuviiniä, cocktail-lasillinen suklaata ja viesti ”Ol niingon gotonas!”. Tästä miniloma voi alkaa!

Ensituntumalta sängyt tuntuivat sopivan pehmeiltä ja leveiltä. Jos sää olisi sallinut, myös huoneesta antavat näkymät olisivat olleet miellyttävät – suoraan puistomaisille kirkonraunioille. Kuten kunnon kivitaloon kuuluukin, myös Hotelli Vanhassa Raumassa seinien paksuus on melkoinen, joten muutenkin hyvin hiljaiselta Vanhankirkonkadulta ei häiritseviä ääniä sisälle pääse.

Hotellin seinillä on tyyliin sopivia suurennuksia Rauma-aiheisista valokuvista ja maalauksista.

Lähdimme kävelemään Vanhan Rauman kaduille ja kapeille kujille. En enää ihmettele miksi kaupunki on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi, ihmettelen lähinnä miksi emme käy kaupungissa useamminkin? Kynttilälyhtyjen valaistessa kauppojen ovenpieliä, kahviloiden valojen heijastuessa kosteaan nupulakivikatuun, tulee väkisinkin mieleen, että tässähän on meidän ikioma ”Tallinna”.  Ja niin lähellä!

Jossain vaiheessa matkailijalle tulee nälkä emmekä ole poikkeuksia myöskään tässä suhteessa. Raumalle on tullut viime vuosien aikana useita fine dining-paikkoja, joista valitsimme illallispaikaksi tänä kesänä avatun ja Kuninkaankadun varrella sijaitsevan Ravintola Sydvestin. Varsin antoisasta vierailustamme ravintolaan pääset pian lukemaan lisää, pysy siis mukana.

Herkullisen illallisen jälkeen kävelimme merituulen saattelemana takaisin hotellille. Rauma on sopivan kokoinen kaupunki, täällä kaikki on kävelyetäisyydellä, niin myös Hotelli Vanha Rauma.

Nukkumattia ei tarvinnut kuuman suihkun jälkeen kauaa houkutella ja vajosin syvään uneen. Taisin unessa seikkailla Vanhan Rauman tunnelmallisilla kaduillakin.

Aamulla vuorossa oli aamupalan testaus. Ilahduttavaa on, että aamiaista tarjotaan viikonloppuisin klo 11.00 asti, joten jos sinulla ei ole kiire, voit kerrankin nauttia heräämisestä kaikessa rauhassa mukavan sängyn ja pehmeiden petivaatteiden sylissä.

Aamupalalla oli tarjolla jokaiselle jotakin naposteltavaa; mm. hedelmiä, mysliä, pekonia, munakasta, leikkeleitä ja tietenkin kalaa. Tällä tankkauksella on hyvä aloittaa uusi päivä.

Tässä vaiheessa koittaa hetki joka tulee matkailijalle väistämättä eteen nimittäin lähteminen. Hotelli Vanhassa Raumassa olisi mieluusti viihtynyt vielä yön jos toisenkin. Hotelli onkin mainio tukikohta Rauman matkailuhelmien tutkimiseen.

Mikäli olet enemmän mieltynyt hieman nykyaikaisempiin hotellirakennuksiin mutta haluat kokea uniikin huoneen tunnelman, Sallin yrittäjäpariskunnalla on tarjota myös sinulle oiva tukikohta kaupungin toiselta laidalta kanaalin varrelta, nimittäin skandinaavisen raikas Pienhotelli Cityhovi.

Kuva: Jari Salli.

Kuva: Jari Salli.

Tämänkin hotellin 18 huoneesta jokainen on sisustettu yksilöllisesti. Tarjolla on myös allergiahuoneita. Huoneet on remontoitu 2010 – 2016 aikana. Hotellivieraiden käytössä on lisäksi sauna. Runsas aamiainen kuuluu myös tämän hotellin palveluihin.

Tule siis nauttimaan olostasi Raumalle!

Blogijuttu on tehty yhteistyössä Hotelli Vanhan Rauman kanssa.