Teneriffan erikoinen pohjoiskärki

Anagan luonnonpuisto, Teneriffa osa 5.

Ihmeellisen Teiden kansallispuiston ja tulivuoren jälkeen matkasimme vuoristoisia teitä saaren pohjoiskärkeen, josta löytyy mm.  Anagan luonnonpuisto. Anaga tunnetaan sademetsistään, ja kyllä, sademetsiä löytyy myös Euroopan alueelta.

Anaga lyhyesti

Anagan alue kuuluu Kanarian saarten vanhimpiin alueisiin. Ikää näillä maisemilla on yli 7 miljoonan vuoden verran. Luonnonpuisto käsittää lähes 14 500 hehtaarin alueen Teneriffan saaresta.

Anaga tunnetaan biosfäärialueena, joka tarkoittaa ihmisen ja luonnon tasapainoista suhdetta. Käytännössä esimerkiksi puiden hakkuita luonnonsuojelualueella ei tehdä. Alueella tavataan monenmoisia liskoja, lintuja, ötököitä sekä varsinkin kasveja. Anagalissa on Euroopan vanhin metsä Las Mercedes, ja täällä voi törmätä miehen korkuisiin saniaisiin.

Erikoisen luonnon lisäksi alueelta löytää 26 pikkuruista kylää sekä niiden 2000 asukasta. Cruz del Carmenin kylästä löytyy vierailijakeskus, josta voi saada tietoa mm. vaellusreiteistä sekä luonnonpuiston nähtävyyksistä.

Vuonna 2015 Anaga lisättiin Unescon biosfäärialueiden listalle.

Tänään

Etäisyyttä Teideltä Anagalle on vajaan 70 kilometrin verran, mutta koska vuoristotiet ovat kapeita, matka-aikaa kului lähes parin tunnin verran. Toisaalta, lomalla ei koskaan saisi olla niin kiire, etteikö välillä voisi pysähtyä ihailemaan maisemia!

Ja maisemia kyllä riittää! Kiharaisella tiellä ohitamme lähes läpipääsemättömistä laakeripuumetsistä, vehreisiin lehtoihin sekä jyrkkiin rotkoihin. Siellä täällä näkyy teräviä vuoripiikkejä, tie kun myötäilee Montenas de Anaga-vuoristoa.

Vuoristossa kun ollaan, on täällä viileämpää kuin alhaalla rannikolla sekä myös kosteampaa, joten kannattaa varata mukaan hyvät kävelykengät sekä kosteutta kestävät vaatteet.

Alueella kulkee haastavia patikkapolkuja, ja näkyypä tiellä myös hurjaa vauhtia ajavia pyöräilijöitä.

Kaiken kaikkiaan Anagan alue on mykistävä, ja on mukavaa, että alue saanut olla koskematon. Mieleen tulee, tällaistako Euroopan alueella on joskus muinoin ollut? Ja hieman vilkkaammalla mielikuvituksella varustettu, voi vain odottaa koska jokin dinosaurus pomppaa kasvillisuudesta eteen. 😉

Serpentiinitie ja korkeuserot laittavat pään hieman pyörälle ja laskeudumme vuoristosta alas San Andrés-rantakaupunkiin. Täällä on mahdollista huuhtoa ajomatkan rasitukset mereen tai kävellä hienohiekkaisella rannalla paikallisten joukossa. Kaupungista sotilasalueen viereltä löytyy myös muutamia ravintoloita, joissa voi nauttia mm. tuoretta meriaiheista lounasta.

Ajomatka hotellille kulki sutjakkaasti TF-1 rantatietä pitkin.

Jos Teneriffalle suuntaa, kannattaa osallistua mukaan matkanjärjestäjien retkille tai käydä omatoimisesti Teiden kansallispuistossa sekä Anagan luonnonpuistossa. Noin sadan kilometrin matkalla kokee luonnon monimuotoisuuden aivan käytännössä sekä näkee kuinka punamustat laavamaisemat muuttuvat vihreiksi rinteiksi ja elämää kuhiseviksi metsiksi.

Seuraavassa sekä samalla viimeisessä Teneriffa-aiheisessa postauksessa on vuorossa retki, jossa osallistutaan mukaan valasretkelle.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi sunnuntai, syyskuu 17, 2017 at 12:13

    Anagan vuoristo, Montenas de Anaga, on kyllä sellaista hieman piiloitettua Teneriffaa. Maisema tuo mieleen pikemminkin Väli-Amerikan, kuin Kanarian saaret. Kuitenkin paikka sijaitsee tosiaan vain tunnin ajomatkan päässä Santa Cruzista. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde.

    Tässä omia fiiliksiäni muutaman vuoden takaa http://www.tamamatka.fi/teneriffa-anagan-vuoristo/

    • Reply Reissaaja1 sunnuntai, syyskuu 17, 2017 at 15:12

      Kiitos Anna!
      Luinkin blogijuttusi tässä äskeittäin. Hyvin samat fiilikset paikasta on kuin sinullakin.

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas sunnuntai, syyskuu 17, 2017 at 20:13

    Teneriffalla olemme olleet kerran. Silloin jäi tuo Pohjoisen alue kokonaan koluamatta La Gomeralla kyllä silloin kävimme. On siis paikallaan tehdä uusi matka, senverran hyvännäköistä seutua on tuo pohjoinen.

    • Reply Reissaaja1 sunnuntai, syyskuu 17, 2017 at 20:16

      Kiitos Sari!
      Saaren pohjoiskärki on todella erikoinen jos vertaa eteläiseen puoleen.
      Tulee mieleen, kuinka onkaan samaan saareen noin vastakkaiset puolet päässeet muodostumaan, ja vielä kuinka lähellä toisiaan!

  • Reply Emilia/Matkan varrella perjantai, syyskuu 22, 2017 at 12:37

    Teneriffa ja Kanariansaaret ylipäätään taitaa olla aika aliarvostettu matkakohde. Sitä tunnutaan ajateltavan, että mestoilla on pelkästään turistiresortteja, vaikka todellisuudessa just tällaset luonnonkohteet on upeita!

    • Reply Reissaaja1 perjantai, syyskuu 22, 2017 at 12:44

      Kiitos Emilia kommentistasi!
      Luulen, että tämä on juuri se syy ja myös se, että saaret ovat kaikkien ”löydettävissä”.
      On mielenkiintoisempaa lähteä paikkoihin joissa ei ole moni käynyt kuin kohteisiin jotka ovat kaikille tuttuja – ainakin nimensä puolesta.

  • Reply Heidi / Fiiliksiä & hetkiä lauantai, syyskuu 23, 2017 at 21:32

    Juuri tuo luonto kiinnostaisi minua tuolla Teneriffalla, jos Kanarialle joskus toisen kerran päädyn. Olen ymmärtänyt, että juuri Teneriffalla on erityisen paljon noita hienoja luontokohteita Kanarialla? Kiva joka tapauksessa katsella kuvia ja lukea kokemuksiasi noista 🙂

    • Reply Reissaaja1 sunnuntai, syyskuu 24, 2017 at 14:38

      Kiitos Heidi kommentistasi!
      Tämä saari on Kanarian saarista monipuolisin – ei siis pelkkää auringonpaistetta ja rantaelämää.

    Leave a Reply