Stailaa minut – Nostalgista hauskanpitoa Pytingin Vintillä

Pytingin Puodin Vintti, Järvenpää

Heinäkuun lopusta alkaen, on Vanhankylänniemen Kartanon vieressä sijaitsevassa Pytingin Vintillä päässyt hulluttelemaan oikein luvan kanssa.

Kyseessä on Juhlan Humua-näyttely, johon Pytingin Kädentaitajat sekä kuvataiteilija Sirpa Laakso-Varis on luonut nostalgisen ja glamouria tihkuvan maailman. Sirpa on tuonut kattavan asu- ja asustekokoelmansa koko kansan nähtäville. Ja mikä parasta, näitä ihanuuksia saa oikein luvan kanssa kosketella ja kokeilla.

Jos sinulla käy oikein hyvä tuuri, on itse ”maestro-Sirpa” paikan päällä stailaamassa sinut!

Pytingin Puoti.

Kävimme Pytingin Vintillä tutustumassa näyttelyyn. Ja ennen kuin huomasimmekaan, oli mukana tulleet teinitytöt puettu nostalgisiin vaatteisiin päästä kantapäähän. Voitte vain kuvitella sitä tirskunnan määrää, mikä Vintillä kuului.

Tytöt ennen stailausta.

Stailaus menossa.

Stailauksen jälkeen.

Sirpa kertoi, että kaunista esineistöä on tullut kerättyä vuosien aikana, lähinnä kirpputoreilta, antiikkiliikkeistä ja käytettyjen tavaroiden kaupoista.

Näyttelyn esineistöstä suorastaan tihkuu vanhanajan glamouri, joka erityisen hyvin sopii Yläpytinkiin, joka aikoinaan oli viereisen Kartanon rakennus. Esillä on elegantteja vaatteita, erilaisia asusteita isoista hatuista käsineisiin ja iltalaukkuihin sekä jos jonkinmoisia korua.

Myös vanhoja mustavalkoisia valokuvia on yhdistetty mukavasti erilaisiin materiaaleihin. Näkee, että näyttelyn emännällä on silmää kauneudelle!

Parasta vaatteissa ja asusteissa on, että olit sitten mies tai nainen, pyöreä tai lauta, jokaiselle löytyy jotain kokeiltavaa. Ja jos et itse löydä, Sirpa kyllä hoitaa valinnat puolestasi, nopeasti ja tehokkaasti. Huomasin itse olevani puettu noin kahdessa minuutissa, eikä mieheni stailaamisessa mennyt yhtään enempää aikaa.

Voit ottaa mallikuvia (selfietä) rakennuksen sisällä. Seinältä löytyvät raamit, joten myös vanhanaikainen raamikuva onnistuu. Ethän unohda sitä vanhanaikaista kaukaisuuteen kaihoisasti katsovaa-poseerausilmettä?

Pytingillä oli läsnä myös Kaarina Toivanen, joka taltio halukkaista taidokkaita otoksia Pytingin Puodin Facebook-sivulle kaiken kansan ihastaltavaksi.

Kuva: Kaarina Toivanen/Pytingin Puoti.

Pytingille kannattaa lähteä hassuttelemaan oikein ajan kanssa, ja ottaa mukaan myös ne perheen köriläät. Näitä kuvia on mukava katsella ja ihastella vaikkapa joulukorttikuvina. Siinä olisi sukulaisilla ja tuttavilla ihmettelemistä!

Varoituksen sana, saatat jäädät stailaamiseen koukkuun, ja huomaatkin olevasi Sirpan puunattavana jo kolmatta kertaa, kuten meidän teineille kävi. 🙂

Tyylikkäät ladyt elokuun illassa.

Juhlan Humua-näyttely on esillä 24.9.2017 asti Pytingin Puodin Vintillä. Näyttely on avoinna ke-pe klo 12.00 – 17.00 ja la-su klo 11.00 – 17.00. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Samalla matkalla voit ostaa pukin konttiin käsintehtyjä ihanuuksia alakerran Pytingin Puodista.

Lokakuussa Pytingin Puodin Vintin valtaa Opintiellä-näyttely. Esillä on vanhanajan koulujärjestelmään liittyviä esineitä kuten liitutaulu, pulpetti ja oppikirjoja. Näyttely on esillä 7.10 – 4.11.2017.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply