Monthly Archives

heinäkuu 2017

Jylhä Bengtskärin majakka

Bengtskärin majakka, Kemiönsaaret

Tiesitkö, että Mondo-lehti valitsi vuonna 2016 Kemiönsaaret vuoden kotimaan matkailukohteeksi?

Vietimme heinäkuussa lähes viikon tien päällä tai paremminkin lautoilla tarkoituksena tutkia mikä Kemiönsaarista tekee niin erityisen. Ensimmäisessä osassa vietimme yön Rosalan Viikinkikeskuksessa, tuosta seikkailusta voit lukea lisää tästä linkistä.

Tällä kertaa pääset mukaan Saariston Loistoristeilylle, joka vie meidät vierailulle Bengtskärin majakalle.

Bengtskärin majakka lyhyesti

Saaristomeri on aina ollut arvaamaton, ja viimeisen naulan haaksirikkojen arkkuun tuli, kun höyrylaiva Helsingfors haaksirikkoutui saaristoon. Tällöin vuonna 1905 Keisarillinen senaatti myönsi varat kivimajakan rakentamiseen. Majakan suunnitteli arkkitehti Florentin Granholm.

Majakkaa rakensi 120 työntekijää. Majakkaan käytetty graniitti louhittiin saarelta ja Hangosta tuotiin 448 000 tiiltä kiven kaveriksi. Harjannostajaiset pidettiin jo elokuussa vuonna 1906 ja majakan valo sytytettiin ensi kerran 19.12.1906. Hatun nosto majakanrakentajille, jos ajattelee, ettei nykyaikaisia nostokoneita ollut käytettävissä!

Useiden vaiheiden, sodan ja laitteiden automatisoimisen jälkeen majakka pääsi rappioitumaan. Vuonna 1995 majakka palasi jälleen ihmisten tietoisuuteen, tällä kertaa matkailu- kokous- ja tutkimuskäyttöön omistettuna paikkana. Vuonna 2000 majakka siirtyi Turun Yliopistosäätiön omistukseen.

Tänään

Laivamme irtaantui Rosalan laiturista. Matka kohti Bengtskärin majakkaa saattoi alkaa. Nuori kapteeni seurasi tarkasti navigaattoriaan, suuresta ruudusta kaikki laivan sisällä istujat saattoivat seurata matkaa läpi karikkojen ja kivien. Alkumatka kului jouhevasti saaristomaisemia ihaillen, mutta mitä lähemmäksi majakka tuli, sitä muhkuraisemmaksi kyyti kävi. Tuulta oli 6-8 metriä sekunnissa.

Kapteeni kertoi, että tuuliraja risteilylle on 12–14 metriä sekunnissa. Noilla tuulilla ei risteilyille lähdetä, koska rantautuminen Bengtskärin laituriin on tuolloin hyvin hankalaa. Ja pian huomasimme miksi. Majakalla kun ei ole varsinaista isoa laituria laisinkaan, vain kaksi laiturintapaista, johon majakan taakse tuulelta suojaan alukset pyrkivät.

Isommassa laiturintapaisessa oli kiinni jo kaksi isompaa alusta, jotka olivat tulleet Hangosta, joten meidän paatti ajettiin ison karin ja majakkaluodon väliin. Hyvin meni, mutta suuremmilla tuulen nopeuksilla, ei välttämättä enää menisi.

Bengtskär 1941-näyttelyn antia.

Majakkaluodolle päästyämme, meillä oli vartin verran omaa aikaa ennen yhteistä opastusta. Kävimme nopeasti Bengtskär 1941-näyttelyssä. Näyttely kertoo sodasta ja majakan kohtalonhetkistä vuonna 1941. Museon seinillä on majakkaa puolustaneiden suomalaisten kuvia sekä mietteitä tapahtuman kulusta.

Sodan ajalta on myös majakan 14 rappusessa käden jäljen näköinen lohkeama. Tähän suomalaisten viimeinen kranaatti osui, heidän puolustaessaan majakkaa venäläisten hyökkäystä vastaan. Jälki on yhä nähtävissä.

Tähän portaaseen kranaatti putosi.

Ulkona majakan kyljessä istuen, opas kertoi meille eloisasti majakan historiasta, nykyisestä käyttötarkoituksesta ja hieman myös itsestään sekä muista nuorista oppaista. Kuuleman mukaan, tälle saarelle palataan aina uudestaan ja uudestaan kesätöihin. Jotain vetovoimaa siis jylhässä ja eristäytyneessä majakkaluodossa on.

Nuori opas, josta muuten isona tulee merikapteeni, kertoi myös majakan edellisistä asukkaista, joiden joukossa oli ollut useita majakanvartijoiden perheitä. Erään perheen 8-vuotias poika oli sitten päässyt käymään ensi kertaa luodon ulkopuolisessa maailmassa Rosalassa. Hän oli ensi töikseen kysynyt isältään, että mitä nämä oudot kukat ovat, osoittaen saaren puita. Hän kuin ei ollut nähnyt eläissään vielä yhtään puuta siihen mennessä. Majakkaluoto on edelleen puuton paikka.

Saunarakennus kuvassa vasemmalla.

Osa risteilyvieraista jäi majakalle yöksi, joka on muuten täysin mahdollista. Jos iski kipinää, katsopa hintatietoja näiltä sivuilta. Erikoisinta yöpymisessä taitaa olla oma saunavuoro majakan viereisessä kivisaunassa. Mikäs suomalainen paikka se on, missä ei omaa saunaa olisi? 😉

252 askelta.

Risteilyporukka hajaantui ympäri luotoa. Muutama uskalikko lähti kiipeämään 252 askelta ylös majakan torniin katsomaan huikeita merimaisemia, osa kierteli luodon rakennuksia ja kivenkolojakin sekä muutama nousi suoraan 2. kerrokseen, jonne on sisustettu miellyttävä kahvila entiseen majakanvartijan asuntoon. Kerroksessa on lisäksi Majakanvartijan museo, posti, kappeli sekä matkamuistomyymälä.

Kiersin luodon, ja vaikka saari ei ole kovin iso, sieltä löytyi kaikenlaista katsottavaa. Yhdessä laidassa on betonibunkkeri armeijan jäljiltä, huussien vierestä löytyy merelle tähyävä merikapteeni sekä kallioissa merenkävijöiden jättämiä puumerkkejä. Suurin osa näistä puumerkeistä oli sodanaikaisia. Myös lintujen jo hylättyjä pesiä sekä erilaisia sitkeitä kukkia kasvoi pienissäkin kivenkoloissa. Luonto ottaa kyllä oma paikkansa.

Majakanvartijan museon antia.

Luodolla tuulessa ja tuiverruksessa oltuani, matkasin rappuset 2. kerroksen kahvilaan. Jo ovelta tulvahti tuoreen pullantuoksu nenään, ja eihän sitä tuoksua voinut vastustaa. Munkit olivat herkullisia! Naapuripöydässä kauppaansa tekivät voisilmäpullat niin hyvin, että koko retkue kävi hakemassa niin santsikahvit kuin – pullatkin. Myös liedellä porisseen kalakeiton haju oli kutkuttavan hyvä.

Mieheni saapui parahiksi rappuslenkiltä kahville. Ja valitteli reisiään, olivat kuulemma aivan hapoilla…

Siinä istuessa päätimme, että joku kerta jäämme tänne yöksi, vaikka meille maakrapuille meri on samaan aikaan jännittävä kuin pelottavakin paikka.

Risteilyn kotimatkaosuus alkoi. Matkaan tuli ihmisiä, jotka olivat yöpyneet saarella. Olivat kovin tyytyväisiä kokemuksiinsa.

Tuuli oli hieman voimistunut majakalla oloaikana, joten avovesiosuus oli varsinaista huvipuistoa sivuttaisen aallokon vuoksi. Päästessämme saarien suojaan, meno hieman rauhoittui ja aurinko, joka oli ollut piilossa harmaiden pilvien takana, näyttäytyi meille kaikessa komeudessaan.

Kapteeni nakkasi meidät Rosalaan, josta matkamme jatkui autolla ja lautalla Kasnäsiin. Seuraavassa saaristoteeman osassa pääset tutustumaan Kasnäsin saaristohotelliin sekä satamaan tarkemmin.

Saariston Loistoristeily Bengtskäriin lähtee kesäisin päivittäin Kasnäsistä klo 11.30. Matkaan kuuluu kuljetukset, pääsyliput, keittolounas Rosalassa sekä lyhyt kierros Viikinkikeskuksessa. Rosalasta matka jatkuu Bengtskäriin klo 13.45, jossa maissaoloaikaa on 2,5h. Takaisin Kasnäsissa laiva on klo 18.15. Risteily maksaa aikuisilta 59€ sekä 4-14v. lapsilta 29.50€. Risteilyjä tehdään 27.8. asti. Lisätietoa majakkaristeilyistä löydät tämän linkin takaa.

Bengtskärin risteily oli merenkäynnistä huolimatta mahtava kokemus. Bengtskärin majakka on valtava ja omassa jylhyydessään hieno esimerkki menneiden sukupolvien työstä ankarassa ilmanalassa. Jos jokin majakka on elämäsi aikana käytävä katsomassa, suosittelen, että se on tämä – Bengtskärin majakka!

ITE-taidetta Koitsanlahdesta

Parikkalan Patsaspuisto, Koitsanlahti

Kuutostien (611) levähdysalueella, lähellä Suomen ja Venäjän rajavyöhykettä on opastaulu, joka kehottaa vierailemaan viereisessä patsaspuistossa. Olihan se puisto käytävä tihkusateesta huolimatta katsomassa kun niille suunnille satuttiin ajamaan.

Parikkalan Patsaspuisto lyhyesti

Parikkalan Patsaspuiston perustajana toimi paperimiehenä elämäntyönsä tehnyt ITE-taiteilija Veijo Rönkkönen. Rönkkönen oli kouluttautumaton taiteilija (ITE= itse tehty elämä). Rönkkösen ensimmäinen betonista valettu teos oli vuonna 1961 nimeltään Irvikuvainen mies.

Ensimmäisen teoksen jälkeen betonisia taideteoksia syntyi oikein urakalla, viimeisenä vuotenaan vuonna 2010 taiteilija teki vielä 15 patsasta. Viidenkymmenen vuoden aikana patsaita syntyi niin monta, että tarvittiin kokonainen puisto niiden esittelemiseen. Patsaspuistossa on yhteensä noin 560 teosta.

Opetusministeriö palkitsi Rönkkösen Suomi-palkinnolla vuonna 2007. Parikkalan patsaspuisto valittiin seuraavana vuonna, vuoden 2008 kotimaiseksi matkailukohteeksi.

Rönkkösen yllättävän kuoleman jälkeen, patsaspuisto pääsi hieman ränsistymään, kunnes teollisuusneuvos Reino Uusitalo osti puiston vuonna 2011.

Tänä päivänä puisto on taas voimissaan ja kuuluu Parikkalan kunnan Top 3 nähtävyyksiin.

Tänään

Osuimme siis paikan päälle sattumalta, kuten niin moni muukin Itä-Suomen kävijä. Aivan ensimmäisenä portilla tuli vastaan infotaulu jossa kerrottiin, että puistossa on menossa kansainvälisen kuvausryhmän muotikuvaukset, joten puisto ei kaikilta osin ole vierailijoille avoinna. Ja tämäkös herätti uteliaisuutta vielä entisestään!

Maksettuamme kannatusmaksun lippaaseen (suositus 2 – 5€/hlö), astelimme mahtavien betonikiehkuroiden läpi itse puistoon. Vastassa oli ensimmäisenä Joogatarha, jossa on 256 moni-ilmeistä ja erilaisissa jooga-asennoissa olevaa ihmisteosta. Teokset ovat mielenkiintoisia, erityisesti nyt kun vihreät sammaleet ovat alkaneet peittää vanhimpien joogaajien selkiä ja muita vartalon osia.

Puistossa kulkee betonilaatoin päällystettyjä polkuja. Laattoihin on painettu yksilöllisiä käden ja jalan kuvia pienillä kivillä kehystettyinä. Kiva idea, mutta hieman on sateisella säällä vaikea kävellä liukkaiden laattojen päällä. Puistossa liikkuminen suoritetaankin omalla vastuulla.

Putiikki.

Puistossa on moni-ilmeisiä ihmisteoksia, ja joillakin näyttää olevan jopa hampaat! Mistä lie tuollaisen määrän tekohampaita on saatu kasaan?

Polku vie hirsimökille, joka osoittautuu Putiikiksi. Putiikissa myydään lähinnä kesäaikaan yksilöllisiä patsaspuistotuotteita, mm. Itse väritetty elämä-värityskirjaa. Tarkasta Putiikin aukioloajat tästä linkistä. Rönkkönen tykkäsi maalata rakennusten seinät eri väreillä, niin myös Putiikin.

Patsaspuiston entisen sisäänkäynnin ympärillä on kymmeniä patsaita.

Putiikin takaa löytyy viehättävä Onnellisten laakso-niminen puisto-osuus, jossa erilaiset kukat kuten oranssit tiikerinliljat sekä punaisena hehkuva palavarakkaus, kukkivat täyttä päätä. Myös perhoset näyttävät löytäneen tänne. Onnellisten laaksossa olevat teokset ovat värikkäitä, mutta omalla tavallaan hieman pelottaviakin. En haluaisi tulla tänne yömyöhään…

Laaksosta pääsee Salaiseen puutarhaan. Puutarha on aivan rautatien vieressä, josta pyyhältävät ohi Helsinkiin ja Joensuuhun menevät junat. Myös rajavyöhyke on ihan siinä radan takana.

Kukkiva puutarha.

Onnellisten laakson vastakkaisella puolella on iso kameli ja strutseja, joten pelkkiä ihmisiä teokset eivät kuvaa. Kamelia vastapäätä istuu Väinämöinen kera kanteleensa.

Oma suosikki!

Keskeltä patsaspuistoa löytyy kaksi rakennusta, joista toisessa on Veijo Rönkkönen-näyttely ja toisessa Ihmekammari-näyttely. Valitettavasti kuvausryhmä on ”majoittunut” tielle niin, ettei kumpaankaan näyttelyyn ole menemistä. On kuulkaas mielenkiintoinen muotikuvaus meneillään…

Jos teokset kiinnostavat, voit vaikka lunastaa itsellesi nimikkopatsaan kahdeksi vuodeksi. Patsaiden vieressä olevista kylteistä selviää, että erityisesti paikalliset yritykset ovat lunastaneet patsaita itselleen. Mesenaattitoiminnasta voit lukea lisää tästä.

Parikkalan Patsaspuisto osoittautuikin varsin positiiviseksi yllätykseksi. Patsaat ovat omalla tavallaan karun hienoja, varsinkin nyt kun luonto on alkanut muokkaamaan niistä oman näköisiään.

Patsaspuisto on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen, hieman tulee mieleen Meksikosta asti löytyvä Cancun Underwater Museum sekä Lanzaroten vedenalainen patsaspuisto, sillä erotuksella, että Rönkkösen patsaat löytyvät puistosta, suhteellisen pieneltä puistoalueelta.

Parikkalan Patsaspuisto on aina auki, joten syysiltaisin voi patsaista löytää aivan uusia puolia kuin näin kesäaikaan. Ja, entäs talvella sitten?

 

 

Jättiläisten jalanjäljissä Kerimaan kankahilla

Kerimaan Lomakeskus, Kerimäki

Tiesitkö, että aikoinaan Kerimaa on ollut jättiläisten ja kääpiöiden temmellyskenttä? No en tiennyt minäkään ennen kuin tuli tilaisuus tutustua tarkemmin Kerimaan mytologiaan. Ja mikäs se on parempi tapa tutustua asioihin kuin suunnata heinäkuisena viikonloppuna auton nokka kohti Etelä-Savoa ja Kerimäkeä.

Kerimaan Lomakeskus lyhyesti

Kerimaa on pieni 100 hehtaarin alue Savonlinnan kaupungin lähettyvillä. Näillä hehtaareilla sijaitsee nykyisin Kerimaan vapaa-ajankeskus, loma-asuntoalue sekä Kerigolf Oy:n uniikki 18-reiän golfkenttä.

Kerrotaan, että aikoinaan Kerimaa on ollut muinaisvaltakunta ja Kalevalaakin laajempi kokonaisuus. Keri tarkoittaa kääpiötä ja ennen ihmisiä, Kerimaalla asustelikin niin kääpiöitä kuin jättiläisiä. Uskoo ken haluaa! Mutta jos haluat tutustua tarkemmin Kerimaan mytologiaan, vilkaisepa näitä nettisivuja niin varmasti hämmästyt! 😉

Kerimaan Lomakeskuksen viereltä löytyy nähtävyyksiä niin läheisestä Savonlinnan kaupungista kuin Kerimäeltäkin, Olavinlinnasta maailman suurimpaan puukirkkoon Kerimäellä. Myös Punkaharju erilaisine luontokohteineen ja Lusto-museoineen on todella lähellä.

Tänään

Osuimme Etelä-Savoon vuodenaikaan, jolloin kaikki hotelli- ja mökkikapasiteetti on varmasti käytössä, nimittäin Savonlinnan Oopperajuhlien aikaan. Saimme silti päämme päälle yöksi mökin, josta olimme kovin iloisia. Savonlinna suorastaan pursusi ihmisiä lämpimässä kesäillassa, kun kaupungin lävitse hurauttelimme. On mukava nähdä iloisia ilmeitä ja naurua, pitkän harmaan talven ja kevään jälkeen.

Kerimaan Lomakeskus sijaitsee ihanteellisen lähellä Savonlinnaa, vain 15 kilometriä kesän rientoihin. Täällä teimme myös kauppaostokset ennen mökille ajoa.

Ajoimme tietä numero 14, kunnes käännyimme Kerimäelle menevälle 71-tielle. Tämä tie on varsin idyllinen, kimaltelevaa vettä näkyy molemmin puolin, rehevien lehtipuiden kehystäessä teitä. Pian näkyikin Kerimaan Lomakeskuksen kyltti, pieni jännitys nousee pintaan. Mihin oikein olemme menossa?

Kerimaantietä ajelimme eteenpäin vajaa 1.5 kilometriä ja yhtäkkiä tien laidassa oli kyltti, joka varoittaa oikealta lentävistä golfpalloista. Ja kun katsoo vasemmalle puolelle, siellä on todellakin hyvin hoidettu golfväylä. Ihan oikeasti, täällä metsän keskellä!

Ajelimme tien lähes loppuun asti, josta löytyy hirsinen Kerimaan Lomakeskuksen vastaanotto. Pihassa on kutsuvasti minigolfrata, ja sinne teinin mukaan olisi heti mentävä. Astelemme kuitenkin vastaanottoon ensin, jossa meidät otti vastaan iloisesti savoa vääntävä naishenkilö. Saimme mökkimme avaimen kera kartan, jonne ajoreittimme oli piirretty. Mukaan lähti myös lomakeskuksen esitteitä, pitäähän nyt tutustua kaikkiin palveluihin mitä lomakeskus lomailijoilleen pystyy tarjoamaan. Näistä palveluista, aktiviteeteista ja Kerimaan mytologiasta tulee piakkoin oma blogikirjoituksensa, joten pysy mukana.

Ajoimme metsämansikoiden reunustamaan hiekkatietä mökille. Tien varrella oli muutama muukin uudehko mökki sekä runsaasti kasvustoa. Oikealla puolella oli toinen golfväylä, jossa innokkaat golffarit puttailivat menemään. Kerimaalla kun on 18-reikäinen golfrata, jonka erikoisuus ovat suuret korkeuserot. Yleensähän golfkentät sijaitsevat tasaisilla pelloilla.

Mökit 25 ja 26 ovat ulkopuoleltaan lähes identtisiä.

Meidän mökkimme oli pieni ihanuus numero 25. Ulkopuolelta täysin uuden veroinen, vaikka rakennusvuosi näyttääkin olleen 2012. Mökki on sisustettu hyvällä maulla naisten silmiä hiveleväksi; hieman violettia, harmaata ja valkoista. Kuin sisustuslehdestä konsanaan!

Mökki on raikkaasti sisustettu.

Keittiöstä löytyy kaikki tarvittava.

Mökki on layoutiltaan suoranainen tilaihme. Alhaalla on tilava tupakeittiö jääkaapilla, hellalla ja juoksevalla vedellä. Makuuhuone parisängyllä sekä wc, josta löytyy suihkutila. Yläkerrassa on parvi jonne mahtuu täysikokoinen parisänky, ja silti jää tilaa oleiluun. Teini valloittikin yläkerran välittömästi.

Romanttinen makuukammari.

Yläkerrassa nukutaan hyvin.

Mökki sijaitsee kukkulan päällä, josta on mukavat vihreät maisemat ympäri pihaa. Ainoa puute, joka muuten niin A-luokkaisessa mökissä on se, ettei siitä löydy omaa saunaa. Rannasta löytyy muutamakin rantasauna, savusauna mukaan lukien, joita voi vuokrata tai Selipaatti-niminen lauttasauna, jos haluaa kokeilla jotain todella erikoista. Saunojen yhteydessä on palju ja poreamme. Saunat sijaitsevat hiekkarannan välittömässä läheisyydessä, joten jos haluaa pulahtaa kirkkaaseen Sylkynjärveen, sekin onnistuu mainiosti.

Pieni rantasauna.

Hiekkarannalta löytyy myös rantatuolit.

Suuren rantasaunan terassialuetta.

Me kuitenkin päätimme lähteä pitkän automatkan jälkeen oikomaan jalkojamme lomakeskuksen luontopolulle. Valitsimme useammasta luontopolkuvaihtoehdosta Huosion luontopolun, joka on maastoon merkitty. Polun päässä meitä odottaisi laavu ja tulipaikka mäntykankaan keskellä. Kävelyä olisi luvassa yhteensä viiden kilometrin verran. Mutta mihinkäs meillä oli kiire, ei niin mihinkään.

Polku on merkitty maastoon.

Pikku-luhtihotellin (C).

Ohitimme pari golfväylää sekä Pikku-luhtihotellin (C), ja kävelimme pitkin hiekkaista metsäautotietä. Välillä Tihviinpolun varressa oli kylttejä, osa selkeästi teksteistä päätellen tarkoitettu rippikoululeiriläisille, joita lomakeskuksessa myös leiriytyy. Luontopolulla oli kovin hiljaista, linnutkaan eivät sirkuta enää samalla tavalla kuin ennen juhannusta. Muuten niin harmaa päivä taittui aurinkoista iltaa kohden, ja oli oikein ilo tehdä pitkä happihyppely maastossa.

Saavuimme suoria honkia kasvavalle osuudelle. Metsässä risteili polkuja ja ponnistimme itsemme harjun päälle. Täältä oli niin suomalaiset näkymät kuin olla ja voi. Onneksi aamun sade oli kesyttänyt hyttysetkin ja saavuimme laavulle ilman iniseviä lisäjoukkoja. Todella rauhoittava paikka. Vieressä tumma suolampi kimalteli illan auringossa, iho oli kävelystä lämmin ja mukana kulkenut juoma ihanan kylmää. Istuimme kaikessa rauhassa, ilman turhia puheita ja aistimme suomalaista kesää parhaimmillaan. Tällä kertaa emme jääneet tulipisteelle grillailemaan, koska olimme Savonlinnassa syöneet. Mutta laavu oli ihanaa haapahirttä, ja mikäs tuossa olisi kesäyönä nukkuessakin!

Kävelimme takaisin mökille, loppumatkasta väsy alkoi tehdä tuloaan, varsinkin teinin mielestä ja viimeiset sata metriä olivat todellinen voimainponnistus (koko perheelle). Mutta kyllä ne voimat palasivat kun sai laitettua telkun päälle ja pientä iltapalaa napaan.

Itse testasin suihkun, jonka vedenpaine oli yllättävän hyvä mökkisuihkuksi. Tosin ei tämä kylpyhuone miltään perusmökiltä vaikuta, hienoa ruskeaa laattaa lattiassa ja iso lavuaari.

Raitis ilma ja pitkä ajomatka väsyttivät matkalaiset lopulta niin että sammahdimme jo ennen kello kymmentä vuoteisiimme. Yöllä näin unta jättiläisistä, jotka viskelivät kiviä läheiseen Kannantakaisen-järveen, mistähän sekin uni tuli? 😉

Mukavana bonuksena oli, ettei Kerimaan Lomakeskuksen mökeissä tarvitse miettiä aamupalahommia laisinkaan, sen kun painelet päärakennukseen aamiaiselle klo 8.00 – 10.00 välisenä aikana pientä lisämaksua vastaan.

Ravintolasali on hetken päästä aivan tupaten täynnä.

Tarjolla oli jos jonkinmoista purtavaa, rapeasta pekonista, puuroon ja useampaan leipälaatuun. On kattavampi aamupalapöytä kuin useimmissa hotelleissa, joka oli varsin miellyttävä yllätys.

Tietysti voit myös ladata mökin jääkaapin täyteen herkkuja, joita voi napsia yökkäreissä muiden lomailijoiden katseitten uloittumattomissa…

Kannantakaiselle on mukavat näkymät.

Ainoa negatiivinen asia vierailussa oli se, että jouduimme jatkamaan matkaamme, olisihan täällä viihtynyt vaikka koko viikonlopun!

Blogikirjoitus on tehty yhteistyössä Kerimaan Lomakeskuksen kanssa.

Kotimaista kossua Koskenkorvasta

Trahteeri, Koskenkorva

Ilmajoelta Koskenkorvan kylästä löytyy Koskenkorva museo, jota pitää Koskenkorva-niminen perhe. Sattumaako? En usko. Pääsimme vierailemaan kiireisenä heinäkuun päivänä todella ystävällisen isäntäperheen luona Koskenkorvassa.

Seuraavana pääset mukaani tutustumaan Pitopalvelu Koskenkorvan Trahteeriin sekä Koskenkorva museoon.

Koskenkorvan Trahteeri ja museo lyhyesti

Koskenkorvan tila ja talo sijaitsevat aivan Altia Koskenkorvan tehtaan ”pihapiirissä”.

Vuodesta 1997 alkaen Trahteeri on tarjonnut pohjalaista pitopalvelua parhaimmillaan. Trahteeri on tullut kuuluisaksi hyvästä ja maukkaasta ruoastaan sekä saunamaailmastaan. Sijaitseepa tilalla suora hana viereiselle viinatehtaallekin…

Pitopalvelun lisäksi tarjolla on aittamajoitusta, kokouspalveluita sekä Koskenkorva museo, joka on ainutlaatuinen kokonaisuus ”kossun” menneistä vuosista.

Tänään

Saavumme suuren keltaisen maalaistalon pihapiiriin. Läsnä on myös linja-autollinen Sokko-treffivieraita, jotka ovat tulleet lounaalle Trahteeriin. Sokkotreffit ovat alueen uusin keksintö, jossa halukkaat kulttuurinnälkäiset ihmiset ilmoittautuvat päivän kestävälle retkelle mukaan, tietämättä minne heidät oikein viedään. Tosi hyvä idea!

Saamme oppaaksemme Sari Koskenkorvan, joka on tilan emännän mukaan ”ihmeellisen ihana miniä”.

Saunat

Sari kuljettaa meidät ensi tilan perälle, josta koko toiminta sai alkunsa, nimittäin heidän saunoistaan. Ulkosauna-alueelta pellon laidalta löytyy Aitokiuas- ja savusauna. Löytyypä täältä myös iso palju eli varipata sekä pieneen rakennukseen rakennettu kylmäpalju eli luxusavanto, joka täytetään tarvittaessa kylmällä vedellä. Saunoista pääsee mukavasti vilvoittelemaan rypsipellon viereen.

Tilalla harrastetaan sekasaunomista ja sitä varten tila on kehittänyt saunatrikoot eli erilliset saunomisasut. Asut ovat isännän suunnittelemat ja paikallisen ompelijan tekemät. Naisten kokoja on neljä, joten jokaisen muodoille löytyy omansa. Ja näitä trikoita voi ostaa myös tuliaisiksi, esimerkiksi seuraavan tasavuosipäivän sankarille lahjaksi.

Naisten saunatrikoot.

Aitat

Pohjalaiseen tyylin pihan toiselta puolelta löytyy punamultamaalilla maalattu iso aittarakennus. Täältä löytyy varsin tilavia huoneita erikokoisille seurueille. Jo nimiltään aittahuoneet ovat ihania, vai mitä sanot: Könni, Kuhna, Väentupa sekä Hiiri ja Laari. Yön hintakaan ei kukkaroa kauheasti kurmuuta, hinnat alkaen 40€/hlö/yö. Hintaan kuuluu kattava aamiaisbrunssi, petivaatteet ja pyyhkeet, vierailu Koskenkorva museossa sekä aamupäiväsauna.

Pihapiiristä löytyy myös trampoliini pienemmille vieraille.

Aitan kulmalta löytyy verkkohäkki, jossa värikäs kukko paimentaa muutamaa kanaansa ylpeänä.

Ruokailutilat

Tutustumme ulkorakennuksessa oleviin ruokailutiloihin. Piharakennuksesta löytyy entinen talli, jossa on nykyisin varsin mukavan oloinen lämmitetty Kestikievari sekä katettu ruokailutila pihalta. Myös oma pieni baari löytyy tilalta.

Kestikievari on vanhassa tallissa. Jokainen pöytäryhmä on nimetty tilalla olleiden hevosten mukaan.

Kestikievarissa juomme kupposet kahvia sekä saamme maistaa kuohkeaa talon pullaa samalla kun Päivi-emäntä kertoo meille Trahteerin herkuista. Miltä kuulostaisi seuraavat antimet: viinaan hukkuneet kalat, ”homehtunut” juuresloota ja kohmettunut kaakku?

Ruokapuolella panostetaan laatuun ja hyväksi havaittuihin, maistuviin perinneruokiin. Tarjottava liha on aina suomalaista. Makujen kanssa ”ei pelleillä”, tilalla tarjotaan meheviä kasviksia, oikeaa perunamuusia, läskisoosia, lihapullia, jne. Nam!

Koskenkorva museo

Ruokailutilojen esittelyn jälkeen liitymme Martti-isännän seuraan museon puolelle. Siinä on kuulkaas mies, jolta eivät tarinat lopu kesken! Isännän intohimon kohde on juurikin tämä museo.

Museossa on esillä kolme näyttelyä: Viina ja Suomi, Koskenkorvan viinatehdas sekä Könnit. Jälkimmäinen näyttely kertoo kuuluisasta kellotekijäsuvusta, jonka sukuhaaraan isäntäkin kuuluu.

Koskenkorva museo.

Museossa on jos jonkinmoista vitriiniä, infotaulua, pulloa ja vempainta, joiden tarkempaan tutkimiseen menisi varmasti koko päivä. Valitettavasti meillä ei ollut aikaa kuin muutaman esineen läpikäymiseen isännän kanssa.

Meille esiteltiin suuri viinapönttö, jonka oli tehnyt kukas muukaan kuin Könnit. Isännän mukaan, suvulla olisi ollut osaamista vaikka mihin, mutta he keskittyivät rakentamaan kelloja. Museosta löytyy myös baaritiski, jolta täysi-ikäiset voivat ostaa maistiaispaukkuja erilaisista kossumauista.

Museossa on myös pieni matkamuistomyymälä, josta voit ostaa mukaasi lähes kaikkea muuta paitsi pulloja.

Sisäsaunat ja saunatrikoot

Museosta pääsemme sisäkautta varsinaiselle kylpyläpuolelle, josta löytyy niin infrapuna- kuin viihdesaunakin. Viihdesaunasta löytyy mm. televisio sekä tähtitaivasvalaistus.

Kylpylästä löytyy myös kahdenistuttavia ammeita, esimerkiksi naisten omiin hemmotteluiltoihin. Mahdollisuus on nauttia intialaisesta päähieronnasta, luomu-yrttikylvyistä tai ulkoisista viinahoidoista.

Vaikka Trahteerilla harrastetaan säädyllistä sekasaunomista talon omissa Saunatrikoissa, molemmille sukupuolille on omat pukeutumis- ja suihkutilat tarjolla.

Viinahana

Läheltä kylpylätilaa löytyy isolla munalukolla lukittu kaappi, joka aukaistaan vain hetkeksi valokuvan ottamista varten. Kaapista löytyy mikäs muukaan kuin hana, emännän mukaan suoraan viereiselle viinatehtaalle. Saunatilaisuuksiin kuuluu hallittu vierailu kaapilla Martti-isännän kanssa.

Koskenkorvan Trahteeri on käymisen arvoinen paikka, mikäli Pohjanmaalla liikuskelet. Seinäjoki on 25 kilometrin päässä ja Kurikka 10 kilometrin päässä. Tai mitä jos varaat seurueellesi ihka oman tilaisuuden Trahteerissa!

Trahteeri on avoinna ryhmille tilauksesta. Koskenkorva museo on avoinna 5.8. asti klo 10.00 – 18.00. Muina aikoina museo on avoinna tilauksesta.

Mielen rajalla Kellokoskella

Kellokosken sairaalamuseo, Tuusula

Viime viikolla vietettiin Tuusula-viikkoa, joka avasi ovia sellaisiinkin paikkoihin, joihin normaalioloissa ei yksittäisille vierailijoilla ole mitään asiaa. Ehkä erikoisin näistä kohteista oli Kellokosken sairaalamuseo. Kellokoski tunnetaan Keski-Uudellamaalla psykiatristen tautien sairaalana.

Kellokosken sairaala lyhyesti

1800-luvulla psyykkisesti sairaiden tilanne oli hankala. Esimerkiksi Aleksis Kivi, joka olisi kipeästi kaivannut asianmukaista hoitoa, laitettiin lyhyen Lapinlahden mielisairaalajakson jälkeen veljensä perheen harteille Tuusulanjärven Rantatielle. Perheelle maksettiin ylöspidosta muutama ruistynnyri, mutta varsinaista apua sairauteensa hän ei saanut. Perheensä luona Aleksis Kivi lopulta kuolikin.

Kellokosken mielisairaala tai Mieliharhojen talo, kuten sairaalaa aikoinaan kutsuttiin, perustettiin vuonna 1915.

Aluksi houruinhoito oli lähinnä psykiatrisesti sairaiden henkilöiden ”varastointia” sairaalan tiloihin, mutta hoitomuotojen kehittyessä ihmisiä alettiin hoitaa takaisin yhteiskuntakelpoisiksi.

Kellokosken sairaala oli edelläkävijä, mitä tuli uusien hoitomuotojen kokeiluun. Sairaalassa käytettiin vuosien saatossa hoitomuotoina niin insuliinikoomaa, vuonna 1949 Nobel-palkinnon saanutta lobotomiahoitoa kuin sähköshokkihoitoakin. Jälkimmäinen hoito on vieläkin yleisesti käytössä psykiatrisessa sairaanhoidossa. Lobotomialeikkaukset aloitettiin vuonna 1949. Ja niitä tehtiin Suomessa 188 kertaa, viimeisin vuonna 1954. Radikaalien hoitomuotojen tilalle tuli pikkuhiljaa lääkehoidot sekä nykyisin käytössä oleva toimintaterapia.

Kellokosken mielisairaalassa on ollut hoidossa kuuluisia potilaita kuten Lauri Viita, mutta ehkä kuuluisin potilas oli ”Kellokosken Prinsessa” eli Anna Lappalainen. ”Prinsessa” vietti Kellokoskella yli 50 vuotta. Sen verran legendaarisesta henkilöstä on kyse, että hänestä tehtiin vuonna 2010 elokuva, jota tähdittivät mm. Paula Vesala, Samuli Edelman sekä Krista Kosonen.

Kellokosken sairaalamuseon kokoelmaa on kartutettu sairaalaan alkuajoista asti. Museokokoelma toimii yhä opetusmateriaalina.

Tänään

Ei uskoisi museon ulkopuolelta katsottuna, mitä viehättävä sininen rakennus kätkeekään sisäänsä. Innokkaita katsojia on jonoksi ovelle asti. Opas kertookin, että museossa on koettu varsinainen yleisöryntäys menneen viikon aikana. Tuusula-viikolla on museoon tullut joka päivä vähintään 800 ihmettelijää.

Pääsemme eteisestä sisään saliin, jossa on heti näkyvillä epämiellyttävä hammaslääkärin varustus vuosikymmenten takaa. Aikaisemmin hammaslääkäri on jalallaan säädellyt poran nopeutta, kuten ompelukoneessa konsanaan. Vitriinissä on lisäksi erilaisia hammaslääkärin instrumentteja. Puistatus käy lävitseni…

Salin pöydällä on käsitöitä, joita ”Prinsessa” on aikoinaan tehnyt. Museoamanuenssi Harri Nyman pitää vierailijoille mielenkiintoisen tuokion syventymällä ihmismielen syövereihin, ”Prinsessaan” sekä Kellokosken sairaalan historiaan. Oppaan kertomat vanhat hoitomenetelmät saavat herkimmät melkein kyynelehtimään.

Karuja kuvia lobotomialeikkauksista.

Sähköhoitolaite.

Pakkopaita.

Museon seuraavassa huoneessa on sitten esillä erilaisiin hoitomuotoihin käytettyjä välineitä; paksu repijän mekko (estää itsensä raapimisen), lobotomia-instrumentit ja kuvia -leikkauksista, sähköshokkeja antava hoitokone sekä sairaalasänky, jolla ovat pakkopaita sekä kiinalaisia hattuja.

Hattujen mysteeri selvisikin pian, niitä käytettiin oppaan mukaan erään psyykelääkehoidon aikana. Kyseistä ainetta saanut ihmisen iho ei kestänyt auringonpaistetta, joten pihalle mennessä hoidokeilla oli hattu päässä. On tainnut olla aikamoinen näky!

Seuraavista huoneista löytyy mm. sodan aikaisia tarvikkeita ja huonekaluja; kypäriä, sanomalehtiä, vaatteita, sidetarvikkeita sekä valokuvia ja tarinoita menneistä vuosista Kellokosken sairaalassa. Sairaalamuseosta löytyi myös pieni kauppa, jossa myydään hoidettavien toimintaterapiassa valmistuneita tuotteita ja taideteoksia edullisilla hinnoilla.

Museo on omalla karulla tavallaan mielenkiintoinen, mutta joillekin vieraille liian ahdistava. Ja pihalla näkeekin kasvoiltaan valkoisiksi valahtaneita vierailijoita, jotka ovat tulleet vetämään happea niin rakennuksessa olleen ihmislämmön kuin oppaan puheiden kuormittamana.

”Prinsessan valtakunta”.

”Prinsessan valtakunta” eli vaaleanpunainen kartano, löytyy noin 70 metrin päässä museosta. Kartano toimii sairaalarakennuksena. Alueella vieraillessa on muistettava, että Kellokosken sairaala on edelleen aktiivikäytössä, joten vierailijoiden odotetaan käyttäytyvän alueella rauhallisesti.

Sairaalan vieressä virtaa Keravanjoki rauhoittavasti eteenpäin.

Harmi ettei Kellokosken sairaalamuseo ole avoinna yleisölle muulloin kuin tällaisina erikoispäivinä. Täällä olisi paljon opittavaa meille kaikille, oli mieleltään särkynyt tai ei.