Virrat – Suomen viehättävin Juhannuskaupunki

Virtain Perinnekylä, Marttisen saari

Sykkiikö sydämesi maalaisromantiikalle, Suomi-filmeistä tutuiksi tulleille punamulta-aitoille sekä haitarimusiikille?

Tule siis Virroille! Perinnetansseja, monipuolista musiikkitarjontaa, vanhanajan markkinoita sekä iloista kesämieltä, sitä on tarjolla Suomen virallisessa juhannuskaupungissa -Virroilla.

Perinteiset Juhannusjuhlat pidetään maalaisromanttisessa Marttisen saaren Perinnekylässä, jonne meidän tiemme vei tänä vuonna jo alkukesästä.

Tässä turinassa saat esimakua siitä, mitä kaikkea Virtain Juhannusjuhlilla ja Perinnekylässä on tarjolla vain vajaan viikon päästä.

Marttisen saari pähkinänkuoressa

Juhannusjuhlien lisäksi Marttisen saarella on matkailijoille tarjolla paljon erilaista toimintaa. Valittavanasi on Perinnekylä vanhoine rakennuksineen, Kanava- ja Sotaveteraanimuseo, Nuorisokeskus Marttisen majoitus- ja aktiivitoimintatilat, luontopolku sekä erilaisia palveluita kahvilasta näyttelyihin ja käsityömyymälöistä tapahtumiin.

Virtain Perinnekylä on rakennettu 1980-luvulla. Historialliset rakennukset on siirretty Perinnekylään Virtain eri kylistä.

Perinnekylään saavuttaessa silmiin pistävintä on vanha harmaa tuulimylly. Malliltaan mylly on harakkamylly ja on rakennettu vuonna 1828. Aikoinaan tuulimylly on sijainnut Kurjenkylän Isoniemen tilalla.

Tuulimyllyn viereisessä aitauksessa on usein hevosia. Aiempina vuosina on aitauksissa sekä 4H-yhdistyksen rakennuksen viereisissä häkeissä ollut myös muita maatalon eläimiä. Ja suosio pikkuväen keskuudessa on ollut taattu! Valitettavasti tiukentuneiden eläintenpitomääräysten myötä, hevoset joutuvat lähtemään Perinnekylästä pois. Tämä on kyllä iso menetys alueelle!

Perinteiset juhannusvihdat. Kuva: Päivi Ylimys.

Juhannusjuhlien aikaan oheistoiminta levittäytyy koko Perinnekylän alueelle, mutta tapahtumat keskittyvät Rajalahden talomuseon pihaan.

Tänä vuonna 23.6. klo 10.00 – 14.00 on tarjolla mm. Lavatanssiromantiikkaa Virtain Pelimannien säestyksellä, trubaduuri Junnu Korhosen fiilistelyä, Suomirokkia By Traveling Wirtaset sekä klo 13.00 lavan ottaa haltuun Oliver-bändi.

Oliver. Kuva: Ville Juurikkala.

Juhannuksen ja sen juhlijat ottaa vastaan kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki, unohtamatta perinteistä virtolaista Juhannusjulistusta sekä Suomen lipun nostoa klo 14.00. Katso päivän tarkempi aikataulu tästä linkistä.

Nuorisokeskus Marttisessa pääset juhannuksena mukaan upouuden Vihta-saunan avajaisiin. 100 ensimmäistä saunojaa saa oman saunaämpärin! Omat uikkarit mukaan. Uuden saunan rannassa on juhannuksena lisäksi mahdollista kokeilla melontaa aivan ilmaiseksi.

Vihta-sauna rakennetaan vinhaa vauhtia kesäkuun alussa.

Uusi sauna odottaa jo kylpijöitä.

Se mikä vuosi toisensa jälkeen saa 5000 – 6000 virtolaista ja kesäasukasta liikenteeseen, on tapahtuman hyväntuulisuus sekä tietenkin tuttujen bongaus raitilta. Juhlien yhteydessä olevilla markkinakojuilla vaihtuu vuoden kuulumiset kuin luonnostaan. Myös yhteisöllisyyden tunne on vahvasti läsnä. Koska on keskikesä ja mittumaare, ihmiset ovat poikkeuksetta hyvällä tuulella, varsinkin jos aurinko suo meille loistettaan.

Juhannusjuhlilla on vilskettä. Kuva: Päivi Ylimys.

Perinnetansseja. Kuva: Päivi Ylimys.

Tänä vuonna alkaa meidän perheen 14. vuosi kesävirtolaisena. Meidän Juhannusjuhla-traditioihin kuuluu saunavihtan (tai – vastan, miten kukin ”koivukimpun” haluaakin nimetä) osto. Ja kyllä, mökkitontiltakin vihtoja saisi väännettyä, mutta markkinoilla tehdään niin viimesen päälle hienoja yksiköitä. Näillä on suorastaan ilo vihtoa itseään juhannussaunan pehmeissä löylyissä. Vihdan lisäksi Lättykahvilan letut kuuluvat meidän Juhannusjuhlien perinteisiin mukaan.

Rajalahden talomuseo.

Joka juhannus käymme myös Rajalahden talomuseon sisällä, vaikka nurkat ovat jo tutuiksi tulleetkin. Jotkut perinteet vaan kuuluvat kesään!

Rajalahden tilan päärakennus on rakennettu vuonna 1843. Talo on sisustettu 1800- ja 1900-luvun vaihteen mukaisesti. Päätalon pihapiirissä on neljä erilaisiin käyttötarkoituksiin suunniteltua aittaa 1700- ja 1800-luvuilta.

Vanha savusauna.

Päätalon takaa löytyy vanha savusauna, ja jos polkua jatkaa aina kanavauomalle saakka, löytyy katoksen alta suuri kirkkovene sekä Kanavamuseo. Museo esittelee Hämeen kanavien historiaa sekä niiden eri vaiheita.

Kanavamuseon yläkerrasta löytyy näyttely joka keskittyy täysin Herraskosken kanavaa, joka siis sijaitsee Perinnekylän vieressä. Museoon on vapaa pääsy. Aukioloajat kannattaa varmistaa tästä linkistä.

Herraskosken kanava Kanavamuseon valokuvassa.

Kanava tänään.

Paluumatkan voitkin kulkea kanavan viertä takaisin, ja jos sinulla käy oikein tuuri, voit nähdä nykyisen automaattikanavan toiminnassa.

Perinnekylästä löytyy myös maitolaituri.

Sepän paja.

Viljamakasiini.

Tuulimyllyä vastapäätä löydät Sepän pajan sekä viljamakasiinin. Viljamakasiinissa on tänä kesänä Ylä-Pirkanmaan mobilistien näyttely 25.6. asti sekä 17.7. – 27.7. TilkkuVirtojen näyttely. Näiden rakennuksien vierestä löytyy mm. Sotaveteraanimuseo, joka on perustettu 1990-luvulla.

Aarreaitta.

Parkkipaikkojen läheisyydestä löydät Helmien talon Aarreaitta-myyntipisteen. Tästä linkistä voit lukea Helmien talosta lisää. Vastapäätä Aarreaittaa on Perinnekylän taitokauppa ja riihigalleria. Kesänäyttelyn nimi on osuvasti Suomen juhlavuonna ”Suomalaista!” Näyttely on esillä 13.8. asti. Iso varoitus, täältä et muuten tyhjin käsin poistu! 😉

Vierailun päätteeksi voit käydä nauttimassa kehuttua kotiruokaa Mikontalossa, käydä Marttisen päärakennuksen ravintolan Juhannuslounaalla tai piipahtaa jätskillä Perinnekylän jäätelökioskilla.

Juhannus on Virtain alueella kesän kohokohta, mutta mikäli et juuri tuolloin pääse mukaan sykkeeseen, ei hätää, Perinnekylä on avoinna koko kesän! Tervetuloa tutustumaan!

Virtain Perinnekylä löytyy tien 23 varresta, noin neljä kilometriä Virtain keskustasta.

Mikäli Marttisen saaren palvelut kiinnostavat, seuraavista linkeistä voit lukea lisää Nuorisokeskus Marttisesta sekä luontopolusta.

Yötön yö ja juhannuskokko. Kuva: Päivi Ylimys.

Blogijuttu on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Virtain kaupungin kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Teija / Lähdetään Taas sunnuntai, kesäkuu 25, 2017 at 12:29

    Virrat on ihan paras kaupunki! 🙂 Opiskelin siellä vuosituhannen vaihteen paikkeilla. Sittemmin olen käynyt siellä kerran, ja on se vaan ihan mahtava kesäkaupunki <3

    • Reply Reissaaja1 sunnuntai, kesäkuu 25, 2017 at 12:57

      Kiitos Teija!
      Virrat on kyllä mainio kesäkaupunki, uskomattoman paljon tekemistä ja tapahtumia. Varsinkin tänä vuonna kun kaupunki täyttää 150v!

    Leave a Reply