Monthly Archives

huhtikuu 2017

Pikkuinen Reykjavik

Reykjavik, Islanti

Joitakin vuosia sitten, otimme tavoitteeksi käydä perheen kanssa jokaisessa Pohjoismaan pääkaupungissa saman vuoden aikana. Eniten odotimme Islannissa vierailua, olihan maasta ja maan tavoista kuultu paljon ja hyvää. Varasimme pitkän viikonlopun syyslomastamme maan ihmettelemiseen, varsinkin kun Icelandair tarjosi edullisia suoria lentoja.

Jo lentokoneessa maa erottui edukseen, tyttäremme sai puuhapaketin, johon kuului islanninkielistä materiaalia: pelejä, postikortteja (mummoille) ja ennen kaikkea Skyr-rahkaa. Tällöin rahkaa ei vielä myyty Suomen liikkeissä, joten perheen nuorin sai ensituntumaa matkakohteeseen jo ilmasta käsin.

Olimme varanneet koko reissun ajaksi auton, koska tarkoitus oli myös kierrellä ympäri saarta. Lentokentällä menikin hetken aikaa auton vuokraselvityksessä, kunnes pääsimme matkaan ja ajamaan noin 50 kilometrin päässä kaupungissa olevalle hotellillemme.

Lentokentältä pääsee kaupunkiin myös lentokenttäbussilla, tästä linkistä löydät lisätietoa eri yhtiöiden bussikuljetuksista Keflavikin kansainväliseltä lentokentältä Reykjavikin kaupunkiin.

Islanti pähkinänkuoressa: Islanti on pienin Pohjoismaan maista, pinta-alaltaan 103 000 km2.  Se sijaitsee Atlantin valtameressä, ja sen pääkaupunki Reykjavik on maailman pohjoisin pääkaupunki. Islannissa on noin 338 000 asukasta. Islannin rahayksikkö on kruunu.

Islanti asutettiin 840-luvun vaiheilla. Ensimmäiset muuttajat tulivat Norjan rannikolta. Tarinoiden mukaan myös iiriläiset munkit olisivat viettäneet kesiä Islannissa ennen skandinaavien saapumista saarelle. Tätä tietoa ei kuitenkaan ole saatu tieteellisin keinoin vahvistettua.

Saaren luonto on ainutlaatuisen karua tulivuorineen, laavakenttineen, vesiputouksineen, jäätikköineen ja geysirineen. Islannissa on tällä hetkellä neljä aktiivista tulivuorta Hekla, Katla, Grimsvötn sekä Bároarbunga, jotka ovat antaneet ensimerkkejä mahdollisesti pian tapahtuvasta purkautumisestaan. Ovathan Islannin tulivuoret aiemminkin sekoittaneet koko Euroopan lentoliikenteen.

Islannin vesijohtovesi on juotavaa, vaikkakin se haisee hyvin rikkipitoiselle (kananmunalle). Vesiverkostosta tuleva vesi on myös todella kuumaa, joten kannattaa olla varovainen hanojen kanssa.

Islannin historia ja mytologia ovat hyvin rikasta. Kukapa ei olisi kuullut tarinoita kivettyneistä menninkäisistä ja haltijoista. Ja enpä enää ihmettele, kun olen maassa vieraillut, että miksi näin on. Saari suorastaan vilisee pieniä kiviröykkiöitä ja jos oikein nopeasti vilkaisee, aivan kuin jokin olisi kivien takana juuri liikahtanut…

Reykjavik on pienehkö kaupunki, mutta suurin Islannissa. Hotellinamme toimi koko matkan ajan hieman kauempana keskustasta oleva Park Inn. Aluksi meillä oli hankaluuksia löytää hotelli, mutta löytyihän se kun tarpeeksi kauan suhasi katuja pitkin.

Majoituimme nopeasti huoneeseemme ja lähdimme kaupungille. Kiersimme Reykjavikin asuinalueen ja lähiö kerrallaan, ja yllätyimme kovasti siitä, miten pienestä kaupungista olikaan kyse.

Hallintorakennus.

Kaupungin keskustan rakennuskanta on mielenkiintointoista: muutama vanhahko talo, yleisesti nykyaikaista sekä suorastaan moderneja taloja. Yksi erikoisemmista on Reykjavikin Harpa-rakennus.

Harpa on vuonna 2011 valmistunut konserttitalo sekä messukeskus. Korkeutta rakennuksella on 43 metriä. Erikoisen, kalliin ja Islannissa kovasti puhutun, rakennuksesta tekee sen ulkokuori. Se on tehty lasitiilistä, jonka jokaisen tiilen sisällä on ledilamppu, joka on säädettävissä niin värinsä kuin valotehonsa suhteen. Näin koko rakennuksen väri on säädeltävissä lamppujen mukaan. Milloin talo hehkuu punaisena, milloin sinisenä. Harpassa voit käydä katsomassa vaikkapa Islannin kansallisoopperan tai Islannin sinfoniaorkesterin esityksiä.

Harpa konserttisali ja messukeskus.

Ajelimme kauppakadun läpi, jolla oli samanaikaisesti menossa vanhojen amerikanrautojen läpiajo. Kadun ympärille kokoontuneet ihmiset vilkuttivat niin -raudoille kuin meillekin. Johan oli kavalkaadi! 😉

Kauppojen ikkunoissa oli myytävänä lammastuotteita: taljoja, villasukkia ja -paitoja, hattuja, menninkäispatsaita, laavatuotteita, jne. Mistään shoppailijan paratiisista ei kuitenkaan ole kyse, varsinkaan hintojen suhteen. Kaupunkiin on kuitenkin viime vuosina noussut erilaisia desing-kauppoja, joten jos hieman arvokkaammat sekä yksilölliset tuliaiset kiinnostavat, kannattaa poiketa näissä kaupoissa ostoksilla. Design-kauppoja ja erilaisia ravintoloita löytyy uusitulta mm. Fishpacking district-alueelta.

Kauppakadun tarjontaa.

Ajoimme Skólavöroustiguria Islannin korkeimman rakennuksen ja suorastaan maamerkin Hallgrimskirkjaa luo, joka on saanut vaikutteita maan vulkaanisista kivimuodostelmista. Kirkko on nähtävissä lähes joka paikkasta kaupungissa.

Kirkko on suunniteltu jo vuonna 1937, ja näyttää enemmän elokuvan lavasteelta (jätti-isolta sellaiselta) kuin todelliselta rakennukselta. Kirkon ollessa auki, kannattaa ottaa hissi ylös tornin näköalatasanteelle ja ihastella kaupunkia sieltä käsin. Meidän käydessä kirkolla, oli se jo sulkenut ovensa siltä päivältä ja tornissa käyminen ei valitettavasti onnistunut.

Erikoinen Hallgrimskirkja.

Illalla alkoi vähitellen myös vatsoja hiukoa. Jalkauduimme kaupungin pääkadulle Laugavegurinille ja sen sivukaduille, sekä kiertelimme ravintoloita tutkien heidän ruokalistojaan. Vaikka etukäteen olimmekin lukeneet Islannin varsin korkeasta hintatasosta, oli ruokapaikkojen hinnat todella melkoiset. Kaupungista hävisi McDonalds Nato-joukkojen myötä, joten myös pieniin grillikioskeihin verrattavissa olevat paikat, olivat meikäläisten hintoihin verrattuna kovin kalliita. Ja sellaista ruokaa olisi tytär nyt halunnut.

Lopulta löysimme paikallisten teinien suosiman pikaruokapaikan ja hampurilaisaterian äärellä keskusteltuamme, juoduimme toteamaan, ettei Reykjavik ole meidän kaupunki. Kaupungissa on vähänlaisesti meitä kiinnostavia nähtävyyksiä, se on meidän silmäämme varsin outo ilmestys sekä pelkkä eläminen siellä on kallista. Tosin harvempi turisti Islantiin tämän kaupungin takia tuleekaan.

Islanti tunnetaankin luontokohteena, ja erilaisia retkienjärjestäjien palveluita olisikin ollut varsin kattavasti kaupungissa tarjolla. Ehdottomasti eniten mainostettiin valas- ja hyljeretkiä sekä uintiretkeä Blue Lagooniin. Blue Lagooniin tehdystä omatoimiretkestämme pääset lukemaan hieman myöhemmin. Kävimme myös testaamassa paikallisten ”uimahallin”, joka oli hyvin mielenkiintoinen kokemus sekin.

Kaupunki tunnetaan myös varsin villinä ilta- ja menokaupunkina,  osa ravintoloista on auki klo viiteen asti aamulla. Jos siis sellainen rankka biletys jotakuta kiinnostaa!

Lokakuinen ilta Islannissa.

Ylikalliin hamppariaterian jälkeen vetäydyimme hotellihuoneeseemme, koska seuraavana aamuna olisi aikainen herätys road tripille. Niin, vetäydyimme kyllä, mutta nukuimmeko, emme!

Hotellin alakerrassa oli nimittäin menossa diskotilan remontti, jonka piti loppua ensin klo 21.00, sitten klo 23.00 ja lopulta kuuntelimme iskuporan ääntä, vasaran hakkausta ja metallipalkkien raahausta klo 4.00 asti. Ja voitte vain arvata, valitimmeko? Soitettiin hotellin vastaanottoon, käytiin respassa, mutta meteli ei vaan tauonnut, vaikka miten olisimme vedonneet lapsen unen tarpeellisuuteen jne.

Hotellihuoneen ikkunasta aamulla avautuva näkymä.

Meren takana häämöttää Esja-vuori.

Aamulla olimme lopun uupuneita ja se valitettavasti purkaantui syyttömään hotellin vastaanottovirkailijaan, ehkä hieman liiankin ”kiihkeillä” äänenpainoilla. Pelkona kun oli, että seuraavasta yöstä olisi tulossa samanlainen kuin edellinen oli ollut. Mukava, mutta hieman hämmentynyt vastaanottovirkailija lupasi jutella asiakaspäällikön kanssa tilanteestamme.

Huoneen hintaan kuulunut aamiainen oli aika köykäinen. Teetä, kahvia ja muroja. Hieman leipää ja lammasmakkaraa. Lampaita kun maassa riittää, yli puoli miljoonaa määkijää, tosin nyt yksi vähemmän.

Nopean aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan sisämaahan päin. Tarkoituksena oli kiertää kehuttu Golden Circle-kierros. Ikimuistoiselle kierrokselle pääset tutustumaan seuraavassa turinassa syvemmin.

Oletko käynyt Reykjavikissä? Mitä tykkäsit?

Tuhannen ja yhden yön Vijecnica

Vijecnica, Sarajevo

Tunnelimuseossa käynnin jälkeen lepäilimme hetken hotellihuoneissamme. Iltapäivällä olimme Sarajevon orastavassa keväässä jälleen liikenteessä, ja päädyimme kävelemään Miljacka-joen varrella olevalle Vijecnicalle, joka toimii nykyisin Sarajevon kaupungintalona. Olimme kuulleet, että rakennuksessa olisi aivan mahtava lyijylasikupoli, jota kannattaisi käydä vilkaisemassa. Ja sehän meille sopi.

Iloisen värinen Vijecnica.

Vijecnica pähkinänkuoreessa: Vijecnica on malliesimerkki Itävaltalais-Unkarilaisesta rakennusperinnöstä Sarajevon kaupungissa. Rakennuksen piirustukset suunnitteli tšekkiläinen arkkitehti Karel Parik vuonna 1891 ja se otettiin käyttöön vuonna 1896. Sen jälkeen talo on ollut monessa kaupunkia ravistaneessa episodissa mukana. Esimerkkinä tästä; arkkiherttua Franz Ferdinand vaimoineen lähti tästä rakennuksesta ns. viimeiselle matkalleen. Oli aikamoista katsoa arkkiherttuaparista otettuja ”hetkeä ennen” valokuvia, muutamaa minuuttia myöhemmin kun heidät kylmäverisesti murhattiin parinsadan metrin päässä Latinalaisella sillalla.

Toisen maailmansodan jälkeen Vijecnica-rakennuksesta tuli Bosnia ja Hertsegovinan kansalliskirjasto, kunnes 25–26.8.1992 välisenä yönä Serbit päättivät tuhota kirjaston aineiston. He sytyttivät valtavan nuotion kupolikaton alle polttaen 90 % Bosnia ja Hertsegovinan kirjoitetusta historiasta. Mukana 155 000 harvinaista kirjaa ja nidettä. Rakennuksen muistolaatassa muistutetaankin häpeällisestä ”kristalliyöstä”.

Sarajevon piirityksen aikana sai olla varuillaan tarkka-ampujien luodeilta.

Tuhot olivat lähes totaaliset.

Piirityksen jälkeen kaupungintalo, kuten lähes koko kaupunki oli raunioina. Korjaustoimenpiteet aloitettiin vuonna 1996 ja entisöity rakennus valmistui sopivasti juhlistamaan Eurooppa-päivää 9.5.2014. Korjaustoimenpiteet tulivat lopulta maksamaan 25 miljoonaa markkaa eli 12.5 miljoonaa euroa.

Nykyisin rakennus on kansallinen monumentti ja on hyvin aktiivisessa käytössä. Rakennuksessa kokoontuu kaupunginvaltuusto, järjestetään taidenäyttelyitä sekä konsertteja.

Rakennuksen ulkopinta on maalattu iloisilla väreillä raidalliseksi. Sisäänpääsylipun hinta on 5 markkaa eli 2.5€. Ja tämä todellakin kannattaa maksaa. Mainostettu lasikupoli sijaitsee heti sisäänpääsyaulan vieressä. Niin kupoli kuin rakennuksen sisäpuoli ovat todella hienot, mieleen tuli tuhat ja yksi yötä-tarinat. Yläkerran holvikaaret, ikkunoista siivilöityvä värillinen auringonvalo ja kupoliaulan tunnelma aiheuttivat välittömästi sisäisiä ooh-huutoja.

Kupoliaulassa oli näyttely, jossa esiteltiin Balkanin photo festivaalin valokuvien parhaimmistoa isoissa otoksissa. Näissäkin kuvissa oli sota vahvasti läsnä, vaikka myös taidekuvausta sekä iloisempia aiheita oli kuvista löydettävissä.

Kupolin lasikatto

Kiipesimme leveät partaat ylös toiseen kerrokseen. Samalla ihastelimme restauroinnin tasoa, millä pieteetillä oli seinämaalaukset tehty. Näkymät parvelta olivat mahtavat, ylös lasikattoon sekä alas aulaan. Parvella oli avonaisia ovia ja olihan sitä kurkisteltava huoneita niiden takana. Osan tiloista oli aulatiloja, joista lähti uusia, nyt kylläkin suljettuja ovia eteenpäin.

Yhden oven takaa löysimme valtuustosalin, jossa penkit ja äänestyslaitteistot odottivat päätöksentekijöitään. Viereisestä salista löytyi juhlatila, joka oli hyvin pelkistetty nykyaikaisine tuoleineen. Nähtävästi tilaan oli tulossa konsertti, koska tuolit oli aseteltu vierekkäin ja pienellä lavalla oli mikrofoniteline kuin valmiina illan esitykseen.

Hitaasti kävelimme raput alas ja vielä useammat kapeammat portaat alas kellariin asti, jossa on näyttely satavuotiaasta Sarajevosta. Näyttely oli hyvin tyylikkäästi toteutettu erilaisin infotauluin sekä museoirtaimiston avulla. Ilahduttavaa oli nähdä paljon kuvia, ne kun kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Näyttelyssä esiteltiin Sarajevon syntyhistoriaa, Ottomaanien aikaa, käytiin läpi ensimmäiseen maailman sotaan johtaneita syitä, talviolympialaiset sekä piirityksen aika. Unohtamatta nykyisyyttä ja tulevaa. Mielenkiintoinen näyttely, jos siis tykkää historiasta kuten seurueemme.

Varhaisia sarajevolaisia Ottomaanien ajalta.

Vuoden 1984 talviolympialaisten mitalisteja.

Palasimme sokkeloisesta kellarista takaisin yläkertaan, jossa oli tarjolla nykyaikaiset saniteettiratkaisut. Valitettavasti rakennuksesta ei löydy kahvilaa, joten lähdimmekin vanhalla Seher-Cehajina-sillalla kuvat otettuamme, takaisin vanhaan kaupunkiin, koska kahvihammasta alkoi ryhmällä yllättävästi kolottaa.

Joen vastakkaisella puolella on terassiravintola, kiviuunista tulvivat tuoksut olivat lähes vastustamattomat.

Miljacka-joen vesi oli hyvin matalalla ja läpinäkyvää.

Tämä on samalla viimeinen pitkän viikonloppumme Sarajevo-postauksistani. Kaupungissa kannattaa vierailla, mutta varoitan jo etukäteen, se jättää myös jäljen omalla surumielisellä tavallaan.

Sarajevo: Toivon Tunneli

Tunnel of Hope, Sarajevo 

Olimme siis tulleet Sarajevoon, takana oli pitkä, lähes yöhön asti jatkunut tutustumiskierros kaupungin nähtävyyksien parissa. Aamukahvin äärellä pohdimme, että mitä nyt sitten tehtäisiin? Lähtisimmekö koluamaan talviolympialaisten suorituspaikkoja vai jatkaisimmeko sota-aiheisten nähtävyyksien katselua? Päädyimme jälkimmäiseen ja lähdimme tutustumaan sodan aikaisen tunnelimuseoon eli Tunel Spasaan, joka sijaitsee lentokentän vieressä 10 kilometrin päässä kaupungista.

Kartta piiritetyn ajan Sarajevosta

Tunnelimuseo pähkinänkuoressa: Tunel Spasa on vuonna 1993 kaivettu tunneli, jonka kautta Serbien piirittämään Sarajevoon saatiin lääkkeitä, ruokaa, sotatarvikkeita sekä lähes kaikkea mitä ihminen voi vain tarvita vaatteista eläimiin ja tupakasta pornoon. Tunnelin kautta tuotiin kaupunkiin myös ihmisiä sekä vietiin loukkaantuneita pois. Sarajevo oli piiritettynä vuodesta 1992, vuoteen 1995 asti.

Bosnian armeija alkoi rakentaa tunnelia lähinnä käsipelillä vastakkaisilta puolilta lentokentän ali maaliskuussa -93. Koska tunnelilla oli kiire, hiekkaa kuljetettiin tunnelista pois 8 tunnin työvuoroissa 24 tunnin ajan. Tunnelia valmistui lopulta noin 800 metrin verran. Kesäkuun lopussa tunnelin molemmat päät yhdistyivät ja heinäkuun ensimmäisenä päivä, homma saatiin kunnolla käyntiin. Tunneli tunnettiin koodinimellä ”Objekt BD”.

Tänne olimme siis menossa, ensimmäiseksi meidän oli kuitenkin saatava kyyti paikan päälle ja mieluiten myös pois sieltä. Julkista liikennettä museolle ei ole, joten ainoaksi tavaksi päästä paikan päälle oli taksi.

Keskustelimme useamman taksikuskin kanssa ja saimme monenkirjavia hintatarjouksia. Lopulta päätimme ottaa hotellimme respan avuksi ja hän keskusteli taksikuskin kanssa kunnes saimme hinnan tippumaan. Lopulta maksoimme 20 euroa siitä, että taksi vie meidät museolle, odottaa meitä siellä sekä tuo takaisin kaupunkiin.

Taksi ei ollut mikään tilaihme ja kuumakin ehti tulla, mutta pääsimme kuin pääsimmekin matkaan. Matkan aikana pääsimme ihastelemaan Sarajevon rinteitä sekä rinteiden yli päästyämme todellista Lukavican maaseutua. Näissä maisemissa silmä lepäsi, kaunista vaikkakin hyvin yksinkertaista. Lähes jokaisen pienen omakotitalon pihalla makoili reporankana sekarotuinen koira, pyykkinaruilla kuivuivat värikkäät pyykit, savukiehkurat nousivat mökkien savupiipuista ja pihoilla leikkivät lapset halkokasojen ympärillä.

Kylien ympäristössä muutaman päivän lämpö oli alkanut tehdä tehtäväänsä ja pienet hiirenkorvat suorastaan huusivat tuloaan maailmalle, samalla kun viereisten hedelmäpuiden kukat jakoivat huumaavaa tuoksuaan. Ilma väreili teiden yllä, näyttihän mittari 24.8 astetta lämmintä.

Pienen kaupungin jäädessä taakse, taksi teki vielä yhden lenkin kunnes olimme hyvin kuoppaisella hiekkatiellä. Jos emme tietäisi minne olemme menossa, olisi saattanut itku tulla puseroon, sen verran maisemat muuttuivat matkan aikana. Hiekkatien lopussa talot loppuivat ja kuskimme osoitti sormella taloa: Here! Vehreän ympäristön keskellä oli korkeahko talo, jonka seinä oli pahoin pommitettu.

Toivon tunnelin museo.

Paikalle tuli turistibussillaan myös aasialainen bussiseurue, joten pidimme vauhtia ennen heidän sisään lipumista. Sisäänpääsylippu museoon maksaa 10 markkaa eli 5 euroa, joka on kyllä aika kova hinta museolipusta tuolla päin. Museota pitää yksityinen Kolarin perhe ja kuuleman mukaan, tästä ei Sarajevon kaupunki oikein pidä. He haluaisivat sulkea nykyisen museon ja rakentaa paikan päälle uuden entistä ehomman museon.  Syykin on hyvin selvä, museossa ei jää epäselväksi museonpitäjien kanta sodasta, kuka oli hyvis ja kuka oli pahis ja ketkä sulkivat silmänsä, vaikka olisivat voineet asialle jotain tehdäkin. Täällä selviää myös esimerkiksi se, että sodan aikana YK hankkiutui eroon varastoihin kertyneistä hätäpaketeistaan, lähettämällä näitä Sarajevon asukkaille. Ei siinä mitään, mutta eräpäivät olivat menneet vanhaksi jo 60-luvun alussa, niin yli kaksikymmentä vuotta sitten.

Myös itse museo on hyvin raihnainen, emme tosin mitään muuta odottaneetkaan. Esimerkkinä fasiliteeteista on pieni matkamuistomyymälä joka myy mm. magneetteja sekä luotien hylyistä tehtyjä pienesineitä kuten pieniä autoja ja lentokoneita. Myös kaksi pientä vessaa on tarjolla, tosin niin pieniä, että saat peruuttamalla mennä sisään ja kyykätä maassa olevalla posliinilla. Jos paperia on jäljellä, se on tosi hyvä, oven lukonkin voisi joku korjata.

Museo on hyvin pieni. Talon alakerrassa on pieni osasto, jonka lasivitriineissä näytetään mm. kuinka tunnelia pitkin tuotiin vaikeasti haavoittuneita sotilaita pois paareilla. Lisäksi vitriineissä pyörii videoita, esitellään sotasyyllisten valokuvia, sotaunivormuja, aseita, jne. Selviää myös ettei Bosnian armeija ollut yhtään sen helläkätisempiä Sarajevon asukkaille kuin Serbit olivat. Bosnian armeija vartioi tunnelin päitä ja mikäli halusit itsesi tai perheesi pois kaupungista se maksoi 120 dollaria. Niin tässä kuin sodissa yleensäkin, siviilit joutuvat maksamaan sen kovimman hinnan.

Alemmas talossa päästyämme, on vuorossa kellarihuone, jossa voisi katsoa filmin aselaatikoiden päällä istuen sekä pätkä todella kapeaa tunnelia. Entisöityä tunnelia on tosiaan sellainen vajaa 20 metriä jäljellä, mutta jo tästä saa kuvan siitä, millaista olisi ollut mennä kumartuneena ahdasta käytävää pitkin, joka on niin kapea ettei oikein ohittamaan pääse. Tunneli on alle 1.6 metriä korkea sekä vajaa metrin leveä. Maassa kulkevat vielä kiskot, joita pitkin vietiin max. 400kg painoisia vaunuja tunnelin päästä päähän. Katossa on aiemmin sijainnut erilaisia putkia, joiden kautta esim. joukkojen viestintäyhteydet pelasivat ulkomaailmaan. Sateisina päivinä tunnelissa olisi ollut erityisen masentavaa, kun vettä on tulvinut tunneliin puoleen sääreen asti. Toisaalta vaihtoehtoja ei ollut.

Museon alueelle on rakennettu myös uudisrakennus, jossa on tämän pienen matkamuseomyymälän lisäksi kaksi erillistä salia, joissa voi katsoa dokumenttia piiritetystä Sarajevosta. Rakennuksen sivustalla on valokuvanäyttely tuhoutuneista rakennuksista sekä piiritetyn kaupungin ihmisten hädästä.

Uudisrakennuksen päässä on ns. miinoitettu alue, jolla kävijä saa perspektiiviä siitä, miltä tunnelin päällä oleva lentokentän ulkopuolinen alue on näyttänyt. Ja kuinka monta erilaista maamiinaa ja käsikranaattia olikaan 90-luvulla olemassa.

Jos vierailijalla on hyvä säkä, museossa saattaa olla aikalaisia kertomassa heidän sodastaan, heidän ajatuksistaan, heidän selviytymisestään sekä heidän tästä päivästä ja tulevaisuudesta.

Tunnelimuseon seinä ja Sarajevon ruusu

Museo on nopeasti kierretty ja jos ajatukset olivat sodasta sekaisin tullessa, on ne lähtiessä vielä enemmän sekaisin. Museo on kapinen, mutta ei se sota yhtään sen hohdokkaampi ole. Ulkona voi vielä pongata yhden Sarajevon ruusun, joka on lähes Kolareiden talossa kiinni. Kuka raukka-parka siinäkin on henkensä heittänyt?

Museo on omalla tavallaan vierailun arvoinen, vaikkakin: Kyllä, se on suhteessa muiden Sarajevon museoiden pääsylippuihin verrattuna kallis. Kyllä, se on hieman syrjässä kaupungista. Ja kyllä,  museo on hyvin yksioikoinen, on vain hyvät tyypit sekä viholliset, eikä tunnisteta asioiden välimuotoja, vaikka niitäkin varmaan oli.

Kuten koko Sarajevon kaupunki, tämä museokin laittaa miettimään omia tuntemuksiaan ja sodan mielettömyyttä. Harvempi vierailija museosta hymyssä suin poistuu.

Tunnelimuseolle tehdään kaupungista myös maksullisia retkiä. Tästä linkistä löytyy yksi taho, jonka järjestämän retken hintaan kuuluu niin kuljetus paikan päälle minibussilla kuin käynti museossa oppaan kera. Hinta 30 markkaa eli 15 euroa.

Taksikyyti takaisin kaupunkiin sujui aika hiljaisissa tunnelmissa ja hotellille päästyämme pidimme pienen hengähdystauon ennen kaupungille lähtöä. Seuraavana kohteena oli Sarajevon kaupungintalo. Siitä seuraavassa turinassa lisää.

 

 

 

Ajatuksia herättävä viikonloppu Sarajevossa

Sarajevo, Bosnia ja Hertsegovina 

Vuosittainen ryhmärämä-reissumme suuntautui tänä vuonna Sarajevoon. Kyseinen kaupunki oli ollut jo kauan mietinnässä, mutta vasta tänä vuonna niin hinta kuin ajankohta täsmäsivät porukkamme aikatauluihin.

Kyseessä olisi pitkä viikonloppu Sarajevossa, juuri kevään koittaessa.

Miljacka-joki.

Sarajevo pähkinänkuoressa: Sarajevo on Bosnia ja Hertsegovinan pääkaupunki. Kaupunki on perustettu vuonna 1461 ja on historialtaan erittäin monipuolinen ja -vivahteinen kaupunki. Historian sivuille kuuluvat aikakaudet niin Rooman valtakunnassa, Ottomaanien miehityksen alla sekä osana suurta Itävalta-Unkaria. Vuonna 2016 kaupungissa asui noin 440 000 asukasta. Sarajevo sijaitsee 500 metriä merenpinnan yläpuolella, Miljacka-joen rannalla.

Katuun tehty laatoitus jakaa kaupungin uuteen ja vanhaan puoleen.

Sarajevo tunnetaan kolmesta historiankirjoihin kirjatusta erilaisesta selkkauksesta ja tapahtumasta. Ensimmäinen selkkaus, joka vaikutti merkittävästi koko Euroopan historiaan oli arkkiherttua Franz Ferdinandin sekä hänen vaimonsa Sophien ja syntymättömän lapsen murha vuonna 1914. Tästä Sarajevon laukauksesta ja sen jälkeisistä tapahtumista katsotaan alkaneen ensimmäisen maailmansodan.

Toinen huomattavasti iloisempi tapahtuma sijoittuu vuonna 1984 pidettyihin talviolympialaisiin. Näistä olympialaisista suomalaiset muistetaan erityisesti kahdesta urheilijastaan; kisojen ehdottomasta urheilijakuningattaresta Marja-Liisa Hämäläisestä (kolme kultaa ja viestipronssi) sekä nuoresta Matti Nykäsestä (kulta ja hopea). Muutenkin kisat olivat suomalaisten osalta menestys 13 mitalillaan, edellisen kerran samanlainen mitalimenestys oli koettu vuoden 1956 Melbournen kesäolympialaisissa.

Kukas se siellä ylhäällä oikealla tuulettelee? 🙂

Kolmas ja hyvin ikävä historiankirjoihin jäänyt konflikti oli Jugoslavian sisällissota, joka ajoittuu niinkin lähelle kuin vuosiin 1992 – 1995. Tällöin kaupunki koki kovia monella eri saralla, asukkaita kuoli yli 11 000 ja päivittäisten pommitusten ja kranaatti-iskujen kohteena ollut kaupunki luhistui vähitellen palasiksi. Sarajevon piirityksen jäljet ovat kaupungissa edelleen osin nähtävillä.

Taloissa on luotien ja kranaattien iskeymiä jäljellä

Paikallinen valuutta on Bosnian markka; yksi markka on 0.50 euroa (kurssi vuonna 2017). Suomen Forexissa ei valitettavasti pystynyt etukäteen vaihtamaan valuuttaa. Sarajevon lentokentällä on kuitenkin vaihtopiste, josta varsin hyvällä kurssilla sai vaihdettua rahaa niin, että matka pääsi hyvään vauhtiin.

Lentokentältä pääsee 10 kilometrin päässä olevaan kaupunkiin joko hieman huonosti kulkevalla lentokenttäbussilla, taksilla tai hieamn kauempaa kulkevalla trolley-autolla. Taksit huolivat eurojakin, mutta suosittelen ottamaan lentokentältä bussin (kts. aikataulu ensin), joka lähtee terminaalin oikealta puolelta. Bussi maksoi kaupunkiin 5 markkaa (2.50€), matka-aika tosin oli 45 minuuttia. Palatessa otimme taksin, joka ajoi lentokentälle alle puolessa tunnissa, hinta 20 markkaa eli 10 euroa.

Hotellimme Latinska Mosk sijaitsi vain kivenheiton päässä uudelleenrakennetussa vanhasta kaupungista eli Bascarsijasta. Ensimmäinen päivämme vierähtikin kävellessä ympäri lähialuetta, samalla bongaten lähes jokaisen must-nähtävyyden. Sateisena iltapäivänä vastaan tuli hotellista vain 15 metrin päässä sijaitseva Latinska Mosk-silta, jonka vierellä Gavrilo Princip ampui kuuluisat Sarajevon laukaukset.

Latinalainen silta.

Hieman sisemmälle vanhaan kaupunkiin päästyämme, vastaan tuli aktiivikäytössä oleva Gazi Husrev-beg moskeija, jonka pihalla on hieno uudelleen rakennettu suihkulähde. Paikalliset kävivät heittämässä kolikoita lähteeseen, joten epäilen, ettei vesi ole kuitenkaan enää juotavissa.

Gazi Husrev-beg moskeija

Ja katettu ”toivomuskaivo”.

Moskeijan piha yöllä.

Käveltyämme Bascarsijan pieniä kujia pitkin, päädyimme aukiolle, josta löytyy ehkä kuuluisin keskiaikaisen kauppa-aukion nähtävyyksistä, nimittäin Sebilj-niminen kaivo vuodelta 1891. Tällä kaivolla kävi suhina kun kaupungissa vierailevat turistit halusivat kuvauttaa itsensä kaivon läheisyydessä.

Sebilj-kaivo ja aukio

Matalien rakennusten ympäröimä aukio on myös mielenkiintoinen; tarjolla on jäätelöpisteitä, käsityökauppoja sekä monenmoista kahvilaa syntisen halpojen leivoksien kera, vai mitä sanot leivoksista jotka maksavat vain euron!

Aukiolta löytyi myös kauppias, joka myy pulunruokaa. Kauppansa linnunruoka tekikin satojen pulujen parissa, joita rakennusten katoilla majaili. Aukio on varsin kakkainen, joten ei kannata sotkea vaatteitaan istumalla yleisille penkeille.

Pitkän viikonlopun aikana huhtikuiset lämpötilaerot olivat melkoiset, öisin lämpötila saattoi painua viiteen asteeseen kun parhaimmillaan oli lähes 25 astetta lämmintä. Keväisin kannattaakin varata mukaan myös lämmintä vaatetta. Kesällä lämpötila kaupungissa saattaa nousta yli 35 asteen.

Kujan tohina on jo hiljentynyt.

Kaupungista löytyy lähietäisyydeltä vanha synagoga, moskeijoita, katolilaisten kirkko, Gazi Husrev-kirjasto, Gazi Husrev Bey´s Bezistan eli alun perin 1500-luvulla rakennettu, nykyinen kauppiaidentalo, kellotorni, kasvitieteellinen puutarha sekä kaupungintalo, josta seuraa pian oma turina.

Sarajevosta kannattaa ostaa kotiin mosaiikkilamppuja, edullisia mattoja, kauniita taontatöitä, hopeakoruja sekä vahvaa kahvia, jos sellaisesta tykkää. Kannattaa kuitenkin vilkaista ensin missä tavarat on tehty, nimittäin useassa tarrassa/leimassa luki Made in Turkey.

Mikäli haluaa nähdä yli kaupungin, kannattaa kävellä tai ottaa taksi keltaiselle linnoitukselle. Itse linnoituksesta ei ole oikein mitään jäljellä, mutta näkymät yli kaupungin ovat hienot. Täältä voi myös laskea kaupungin lukemattomat hautausmaat…

Sarajevo on edullisen ruoan maa. Ateriat ovat isoja ja maukkaita. Esimerkkinä, kolmen ruokalajin aterian alkoholittomilla juomilla, saa alle 10 euron. Pullovesi ja pullotettu olut olivat lähes saman hintaisia. Hintahaitarin ollessa 2-3 markkaa. Aterioiden mukana seuraa aina korillinen vastapaistettua leipää, joka ravintolasta riippuen on maksullista. Valitettavasti ruokaa ei voinut syödä niin paljon kuin mieli ja lompakko olisi antanut periksi. 😉

Kanavarras lisukkeilla (alkuruoka)

Ruokalistan hinnat eivät päätä huimaa…

Pihviä lisukkeilla.

Sarajevossa vieraillessa kannattaa ottaa huomioon, että muslimeita on kaupungissa sen verran paljon, että vanhasta kaupungista saat hakemalla hakea paikkaa, mistä saisi alkoholipitoisia juomia ruoan kanssa. Olutta kyllä myydään pulloissa, mutta ilman alkoholiprosentteja.

Illalla olikin mielenkiintoista kävellä alueella, jonka kahvilabaarien edustat olivat täynnä ihmisiä, jotka joivat paikallista tuhtia kahvia, hedelmäteetä ja -mehuja sekä polttivat vesipiippuja diskojytkeen kantautuessa baarin ovista ja ikkunoista. Musiikki oli joko yksipuolista teknojytkettä tai vanhoja kasaribiisejä, vaihtoehtoja ei tuntunut olevan.

Tuhtia kahvia paikalliseen tapaan tarjoiltuna

Tupakoiminen on sallittua kaikkialla ja se olikin häiritsevin tekijä matkan aikana. Erityisesti ruokaillessa, ei ollut kauhean miellyttävää syödä herkkuaterioita, kun viereisissä pöydissä poltettiin tupakkaa ketjussa ja oikein antaumuksella.

Kaupungissa kulttuurit ovat somasti sekaisin. Vaikka Sarajevo sijaitsee Euroopassa, oli yllättävää kuinka paljon islamilaisia vaikutteita kaupungissa oli. Näkyvin esimerkki oli eri tavalla hunnutetut naiset. Osa näistä tietenkin oli turisteja, mutta silmiinpistävää oli heidän lukumääränsä.

Kuuluvin esimerkki oli taas monta kertaa päivässä kuuluvat rukouskutsut. Kaupungissa on useita moskeijoita, joiden minareeteista vuoron perään aloitetut kutsut täyttävät vuorten laaksossa sijaitsevan Sarajevon ilmatilan klo 5.30 alkaen.

Mielenkiintoista oli myös se, että pienellä alueella oli useita erilaisille uskonkunnille kuuluvia paikkoja vierekkäin, moskeijoista synagogaan ja katolilaiseen kirkkoon.

Vesijohtovesi on juotavaa. Lisäksi kaupungilla on lähdeperäisiä kaivoja, joista voi ottaa juomapulloonsa täydennystä.

Paikalliset ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja alkavat helposti jutella, vaikka yhteistä kieltä ei aina oikein olekaan. Selvisi, että vaikka ulospäin Sarajevossa on rauhallisen tuntuista, pinnan alla kytee edelleen. Valtaosa sodan jälkeen syntyneistä nuorista miehistä on työttöminä ja se on huono asia ihan missä päin maailmaa tahansa.

Juttelimme pitkään erään maallistuneen muslimimiehen kanssa, jolla oli oma baari ja avovaimo. Drinksujen lomassa hän esitteli valokuvia yli 20 vuoden takaa, jossa 16v. baarinpitäjä seisoo rynkyn kanssa puolustamassa kaupunkia. Siinä keskustellessa kaupunki sai uutta surullista ulottuvuutta…

Entinen Holiday Inn-hotelli todisti sotaa omalla tavallaan. Tänne olivat majoittuneet kaikki ulkomaalaiset kirjeenvaihtajat piirityksen aikana.

Sota, vaikka siitä onkin yli kaksikymmentä vuotta aikaa, on kaupungissa edelleen hyvin läsnä. Joko lukemattomina sarjatuliaseenjälkinä rakennusten seinissä, useina sotamuseoina, jotka esittelevät aihetta jokainen hieman eri perspektiivistä sekä hautausmaina, joissa hohtavan valkoisissa hautakivissä vuosiluvut kertovat surullista tarinaansa miehitetyiltä vuosilta.

Jotenkin tuntui myös siltä, että kaupunki on alkanut rahastaa tällä sodalla. Voi kuulostaa karmealta, mutta sellainen tunnelma oli vahvasti läsnä: ammuksista tehtyjä muistoesineitä, ylihintaisia kävelykierroksia sodan runtelemassa kaupungissa, maksullisia museoita…

Ikuinen tuli on myös suosittu valokuvauskohde Sarajevossa

Sotaa ennen, aiempana ja hyvin tuottaneena ”rahastuskohteena” toimi vuoden 1984 talviolympialaiset, joiden turistikrääsää on muuten edelleen putiikeista saatavilla, jos nyt joku sellaista keräilee. Kaikkihan muistavat Sarajevon kisamaskotin Vucko-suden? Myös olympia-aiheisia museoita, opastettuja kierroksia ja erilaisia suorituspaikkoja olisi kaupungissa ollut maksusta nähtävillä.

Yksi monista Sarajevon ruusuista.

Ehkä kuitenkin surullisin ja käsinkosketeltavin esimerkki sodasta ovat kaduissa olevat Sarajevon ruusut. Kyse on kohdista joihin on osunut kranaatti-isku, jonka seurauksena paikallinen asukas on piirityksen aikana kuollut. Iskeytymät on maalattu punaisiksi, jotta totuus ei unohtuisi.

Sarajevossa vierailun ehkä parasta antia olikin syvällinen pohdinta. Kaupunki laittoi ajattelemaan niin eri uskontoja, miehittäjiä ja sotaa. Pohdimme kuinka itse olisimme miehitysvuosista selvinneet vai olisimmeko? Yksi piina paikallisilla kun hädän, nälän ja kurjuuden keskellä olivat vuorilta ampuneet tarkka-ampujat, jotka ottivat kohteeksi kenet tahansa, jonka kiikaritähtäimiinsä paikansivat. Ja hei, tästä ei ole aikaa kuin 22 vuotta ja vielä Euroopassa!

Kissoja oli jonkin verran liikenteessä, kuten myös kulkukoiralaumoja.

Sarajevon päänähtävyydet on kierretty parissa päivässä, mikäli ei halua tutustua jokaiseen kaupungista löytyvään museoon. Aamun sarastaessa mietimmekin jo, että mitäs tänään sitten tehtäisiin?

Sarajevo ei ehkä ole paikka johon kannattaa mennä lomalle viikoksi, nimittäin nähtävyydet uhkaavat jo viikonlopussa loppua kesken. Mikäli ei sitten ole intohimoinen olympia- tai sotahistoriafani. Suosittelenkin paikkaa joko pitkän viikonlopun tai kiertomatkan yhdeksi kohteeksi.

Tuumailtuamme aamupäivän ajan vahvan kahvin ääressä seuraavaa siirtoamme, lähdimme tutustumaan sodan aikaiseen tunnelimuseoon, joka sijaitsee lentokentän vieressä. Tästä retkestä seuraavassa turinassa lisää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lemmenlaakso – pyrähdys luontoon

Lemmenlaakso, Järvenpää

Eipä uskoisi, että vain 40 kilometriä Helsingin keskustasta löytyy paikka, joka on kuin toisesta maailmasta. Järvenpääläisille Lemmenlaakson alue on tullut tutuksi niin päiväkoti-ikäisten kuin vanhempienkin retkeilykohteena sekä pidemmän iltalenkin paikkana. Muille alue ei välttämättä olekaan kovin tuttu.

Keväinen Keravanjoki

Lemmenlaakso pähkinänkuoressa: Lemmenlaakson lehdon luonnonsuojelualue on perustettu vuonna 1991 ja sijaitsee Järvenpään ja Sipoon rajalla. Alue kuuluu Natura 2000-ohjelmaan. Pinta-alaltaan luonnonsuojelualue on 91,2 ha kokoinen. Tästä linkistä pääset kurkistamaan alueen kävijöille tehtyä opasta.

Mikä Lemmenlaaksosta sitten tekee erityisen?

Jääkauden muovaama Lemmenlaakso myötäilee Keravanjokea. Alueella on pääkaupunkiseudulle poikkeuksellisia korkeuseroja ja alueella kävellessä voit lyhyellä matkalla samoilla vehreästä lehtometsästä aina synkkään ”peikkometsään” ja jälleen vihreille pelloille asti.

Alueen kasvisto on myös erikoinen, erityisesti keväisin erilaiset vuokot valtaavat lehtoalueet, kuten valko- ja keltavuokko, joka on muuten myös Järvenpään nimikkokukka. Täällä voit ihailla myös hieman orkidean näköistä näsiää, pystykiurunkannusta, kevättähtimöä sekä herkkää lehtokieloa.

Lehtoimikkä. Kuva: Marjo Ranta-Irwin.

Alueella elää luonnonvaraisena liito-orava ja onpa joessa nähty saukonkin uiskentelevan. Lintubongareille Lemmenlaakso on ihanteellinen, kiikareista voi nähdä mm. peukaloisen, sirittäjän ja kuningaskalastajan. Näin linnuista tietämättömälle bloggarillekin keväinen linnunlaulu on korvia huumaavaa. Tsirp, tsirp kevät on tullut!

Lemmenlaaksossa kulkee erilaisia polkuja, joista pisin noin 2,5 km kulkee nuotiopaikalta Pelkohaudaksi nimetyn lehdon läpi. Keväisin maa on usein hyvin märkä, mutta kävelyä helpottamaan on tehty leveät pitkospuut. Niin leveät, että mahtuu ohittamaankin tarvittaessa. Pelkohaudan kohdalla Keravanjoki on vuosien saatossa kovertanut hiekkamaata muodostaen alueelle ”laakson”.

Pelkohaudan portaat. Kuva: Marjo Ranta-Irwin.

Pitkospuiden loppuessa on vuorossa vuonna 2010 uusitut jyrkät portaat ylös. Portaiden päästä voit jatkaa matkaasi kahteen suuntaan: toinen vie pienen mutkan jälkeen takaisin paikoitusalueelle ja toista seuraamalla, pääset lopulta metsän siimeksestä peltojen läpi aina eteläiselle infotaululle asti. Lemmenlaakson infotaulut on muuten uusittu vuonna 2011.

Keväinen Lemmenlaakso eteläpuolelta. Kuva: Marjo Ranta-Irwin.

Luonnonsuojelualueella kun ollaan, kaatuneet puut jätetään niille sijoilleen, ainoastaan polkujen päälle kaatuneista puista raivataan osa pois.

Kevätiltaisin metsässä liikkuessa on lähes epätodellista; puiden takaa laskeutuvan auringon kajo oksissa, virtaavan joen liplatus kaatuneissa puiden rungoissa, grillikatoksesta ilmassa leijailevat kiehkuraiset makkaran- ja pihkaisen puuntuoksut sekä lintujen äänekäs kevätkonsertti. Ainoa ärsyke joka muistuttaa, että olet todellakin pääkaupunkiseudulla, ovat autojen ja lentokoneiden tuottamat huminat ja äänet.

Laavun käyttöohje

Lemmenlaaksossa uusittiin vuonna 2012 alueen nuotiopaikka ja samalla rakennettiin myös hieno laavu. Mikäli haluat mennä laavulle grillaamaan, muista ottaa omat puut mukaan!  Onneksi loppukesästä laavulla on usein muiden retkeilijöiden jättämiä puita, joten hätä ei ole tämän näköinen jos puut unohtuvatkin. Tosin, laavulle on myös ruuhkaa, onneksi penkeillä on paljon tilaa ja nopeammin ne makkaratkin paistuvat valmiilla hiilloksella. 🙂

Uusi Frisbeegolf-lava

Tälle kesälle on valmisteilla uutuuttaan ”hohtava” frisbeegolfrata. Käydessämme huhtikuun alussa Lemmenlaaksossa, hartaimmat alan harrastajat kokeilivatkin jo osin keskeneräistä rataa.

Ensisilmäyksellä katsottuna, rata on huomattavasti haastavampi verrattuna Järvenpään Vanhankylänniemestä löytyvään frisbeegolfrataan. Rata kulkee osin Lemmenlaakson edustalla olevassa vanhassa hiekanottopaikassa, joka näin frisbeen myötä on löytänyt uuden tarkoituksen.

Luonnonsuojelualueen porteilla ei ole epätavallista törmätä niin retkeilijöiden koiriin kuin hevosiinkin. Alueella kun on useampikin talli. Lemmenlaaksossa liikkuessa on kuitenkin muistettava, että 1.4. – 15.7. välisenä aikana poluilta ei saa poiketa! Näin taataan siivekkäille ystäville pesimärauha.

Järvenpään kaupunki järjestää tänä vuonna (2017) neljä maksutonta ja kaikille avointa luontoretkeä luonnonsuojelualueelle. Retket järjestetään: to 11.5. klo 18.00, ti 16.5. klo 18, ti 23.5. klo 14.00 sekä ma 29.5. klo 18.00. Retkille lähdetään Lemmenlaakson eteläpäästä, Sipoontien ja Skogsterintien peltotieltä. Lisäksi syksyllä to 4.9. klo 18.00 järjestetään maksuton sienestysretki luonnonsuojelualueelle. Kokoontuminen syksyn retkelle Lemmenlaakson pohjoiselta paikoitusalueelta. Lisätietoja retkistä on luettavissa tästä.

Jos saavut Lemmenlaaksoon pohjoisesta, joudut väkisinkin ylittämään pienen sillan. Romantikkona on sanottava, että valitettavasti silta uusittiin viime vuonna, nimittäin Keravanjoen ylittävä todella kapea silta oli enemmän minun mieleeni. Mylly ja pato ovat alkujaan 1700-luvulta ja on varsin ihmeellinen pala vanhaa maailmaa erityisesti Lemmenlaaksosta päin tullessa.

Lemmenlaakson jylhyyden ja erikoisuuden toteaa parhaiten vain paikan päällä, joten pieni retkeily kannattaa yhdistää vaikka tulevan kesäloman suunnitelmiin. Takaan ettet pety!