Monthly Archives

marraskuu 2016

Chisinau: Rappiokauneutta Moldovassa

Chisinau, Moldova

Pari syksyä sitten päätimme rymyryhmämme kanssa tutustua Moldovaan, kun huippuedukkaita lentoja tuli Lufthansalla tarjolle. Onni on muuten tällainen lentoyhtiö Euroopassa, joka lentää mitä omituisimpiin paikkoihin maailmassa. Mutta takaisin Moldovaan. Tähän reissuun ei sisältynyt minkäänlaisia ennakko-odotuksia, luimme kyllä jostain, että kyse on Euroopan köyhimmästä valtiosta ja lisäksi Euroviisuihinkin ovat joskus maana osallistuneet, siinä meidän etukäteistiedot maasta.

Syksyinen Chisinau

Syksyinen Chisinau

Chisinaun lentokentällä vaihdoimme valuuttaa ja muutuimme hetkessä ”miljonääreiksi” (kuin silloin ennen Turkissa), vaikka kyse oli vain muutaman sadan euron vaihdosta paikalliseksi valuutaksi leuksi. Julkista liikennettä emme asemalta löytäneet joten ryhmämme jakaantui kahteen vanhaan Ladaan, jotka toivon mukaan veisivät meidät hotellille. Hotelli sentään oli etukäteen varattuna booking.comin kautta.

Rappiokauneutta

Paikallista rappiokauneutta

Ensimmäisenä lähtenyt taksi oli jälkimmäisenä perillä, koska taksikuski joutui kesken kaiken tankkaamaan kaupungilla. Hän otti tankkiin vain muutaman litran, ja myöhemmin selvisikin, että polttoaine on kohtuuttoman kallista paikallisille. Bensaa siis otetaan vaan juuri sen verran kuin on pakko, jotta pääsee eteenpäin. Taksikuljettajamme ei puhunut englantia, hieman saksaa ja venäjää. Poppiradio soi täysillä jotakin paikallista kansan- ja popmusiikin sekoitusta. Taksin ikkunasta näkyvät maisemat olivat ankeat: harmaita betonikolhooseja, pieniä puutaloja, jotka ovat jo parhaimmat hetkensä nähneet ja kaikuja jostain menneisyydestä.

Pääsimme lopulta hotellille, joka ulkoapäin vaikutti naapurustoonsa nähden hyväkuntoiselta ja uudelta rakennukselta. Kielitaito oli vähän niin ja näin respassa työskenneillä, mutta sen minkä kielitaidossa hävisivät sen ystävällisyydessä voittivat. Mikään kysymys näiden neljän päivän aikana, jotka hotellissa olimme, ei jäänyt vastausta vaille.

Pieni happihyppely lokakuiseen iltaan. Majapaikan lähellä oli myös mm. muita paremman tason hotelleja sekä suurlähetystöjä. Ja suuri puistoalue. Lähdimme käpöttelemään kaupunkia kohti, jonne oli hieman yli kilometrin matka, rapistuneen puutaloalueen läpi. Löytämässämme puistossa, (puistoja tässä kaupungissa on), oli useampikin hääpari otattamassa uuden elämänsä ensi kuvia. Herkkistä! Tosin, jostain syystä minne matkaremmimme ikinä päätyykin, siellä on hääpareja…

Hääpari puistossa kuvauksissa

Hääpari seurueineen hääkuvauksissa

Puistikossa oli hieman paremman tason ravintola, johon päädyimme syömään terassilla istuen. Ja ihmettelemään paikallista menoa. Bongasimme mm. käytössä olevat tuplapuhelinkopit, niihin kun Euroopassa harvemmin enää törmää. Chisinaussa ruoka oli hyvää, annoskoot olivat isoja sekä todella halpaa! Loppuvaiheessa matkaa, olimme rahojemme kanssa helisemässä. Niin paljon kun ei valitettavasti voi syödä ja juoda, vaikka haluaisikin, kuin vaihtamamme rahamäärä oli.

Seuraavana päivänä otimme hotellin soittamat taksit allemme ja lähdimme kuuluisalle Moldovalaiselle viinitilalle, nimeltään Milestii Mici Winery (http://www.milestii-mici.md/en/). Suosittelen käyntiä, mikäli joskus olet tuolla päin. Samalla hieman yli tunnin pituisella automatkalla näkee mukavasti myös Moldovalaista maaseutua: pieniä kyliä, haukkuvia koiria, pöllyäviä teitä ja yksityisten kasvimaita. Maaseutu oli yllättävän alavaa.

Moldovalaista maaseutua

Moldovalaista maaseutua

Viinitila itsessään oli uudenaikainen ja näki, että hyvin menestynyt. Olimme varanneet Internetin kautta etukäteen opastetun kiertueen viinitilalla ja reissu alkoi sillä, että jokainen maksoi ensin kierroksen vahtimestarin kopilta näyttäneeseen kojuun. Tämän jälkeen kävimme heidän kaupassa, tutkiskelemassa valikoimaa ja vasta tämän jälkeen alkoi itse opastettu retki. Meidät vietiin autoon ja autolla maanalaisiin tunneleihin, joita on kymmeniä kilometrejä.

 

Viinitilan vesilähde

Viinitilan vesilähde

Välillä auto pysähtyi ja meidät kehotettiin ulos oppaan kertoen milloin mistäkin tynnyristä ja itse viinin valmistusprosessista sekä viinitilan historiasta. Mielenkiintoisin vaihe oli, kun tulimme viinipullojen säilytysosioon. Opas kertoi mm. että ihmiset voivat vuokrata henkilökohtaisia viiniluolia ja esimerkiksi eräs ranskalainen pariskunta käy kerran vuodessa oman viiniluolansa luona hakemassa/täydentämässä sitä. Opas myös esitteli ylpeänä juuri sinä vuonna (2014) maailman viinimessuilla parhaiksi valittuja kyseisen viinitilan viinejä. Viinipullot näyttivät olevan jonkin harmaan homeen peittäminä ja asiasta kysyttäessä selvisi, että se ei ollut mitä tahansa hometta vaan Ranskasta tuotua erityishometta, josta varsinkin viinipullojen korkit tykkäävät. Anteeksi, jos olet parempi viinituntija kuin minä, meistä tämä home näytti yhtä kaamealta kuin mikä tahansa muukin.

Kierros päättyi ateriaan ja viinin maisteluun. Somelier maistatti meillä kuutta eri viinitilan viiniä, joista kolme meistä parhaita jäi ruokailun ajaksi juotavaksi. Aterialla meillä oli leikkeleitä, paikallisia makkaroita, grillattua ananasta, paistettuja perunoita ja hedelmiä. Suurimman vaikutuksen kuitenkin teki paikalla ollut orkesteri, joka soitti paikallista kansanmusiikkia sekä kuulleessaan meidän olevan Suomesta säkkipolkan.

Kallista ranskalaista hometta

Kuuluisaa ranskalaista hometta

Tähän mainittakoon vielä, että ruokailu tapahtui hämyisässä, kynttilöin valaistussa luolassa. Pöydillä oli valkoiset pöytäliinat ja servietit sekä kristallit olivat katettuna laseiksi. Siinä satunnainen matkailija oli kovin ihmeissään. Tämä kahden tunnin opastettu paketti päättyi siihen, että jokainen sai kotiin viedäkseen pullon sekä valkoista että punaista viiniä. Hintaa kierroksella oli vain 42,5€ ja niin ruokailu kuin viinipullotkin kuuluivat hintaan mukaan. Mutta ei niinkään se hinta, vaan kokemus, oli melkoinen. Lähtiessä huomasimme ravintolan seinällä edellisten vierailijoiden kuvia, joiden joukossa olivat mm. Joulupukki sekä Steven Seagal. Ei siis huonossa seurassa ollenkaan, eihän! 🙂

Moldovan kansallismuseo

Moldovan kansallismuseon edusta

Kolmas päivä vietettiin Chisinaun kaupungissa, osin nähtävyyksiä bongaten (niitä ei oikein ole), shoppaillen (sitäkään ei oikein voinut tehdä, kun ei ollut mitään järkevää ostamista), kävimme paikallisella länsimaalaisella ostarilla ja meinasimme myös sinne jäädä, koska taksit eivät ottaneet meitä kyytiin. Syystä jota emme vieläkään tiedä. Lopulta saimme ostoskeskuksesta apua, kun vahtimestari hankki meille lennosta taksin, joka pöyritti meitä pitkin mäkiä ja mantuja. Tuntui siltä, ettei taksikuski itsekään tiennyt mitä kautta hotellillemme olisi pitänyt mennä. Sen verran usein hän puhui joko kävelijän tai taksikeskuksen kanssa. Tässä vaiheessa toinen puolikas porukasta, joka ei tähän taksiin mahtunut, oli hypännyt bussiin ja päätyneet takaisin keskustaan. Ostari kun oli hieman keskustan ulkopuolella. Mutta seikkailu se oli tämäkin.

Illalla meitä odotti hotellissa ihka oma moldovalainen ilta. Hotellin alakerrassa on oma viinitupa ja meille tarjoiltiin paikallisia herkkuja, keitoista makkaroihin ja leivästä viineihin. Paikallisten sävelien siivittämänä, jotka radiosta kaikuivat. Sanoisinko, että ököilyä, mutta kerran elämässä. Olimme hotellille varsin hyviä asiakkaita, nimittäin lähtiessä meidän kaikkien laukut pakattiin autoihin (vietiin suorastaan käsistä) ja omistajalady henkilökuntansa kanssa tuli saattelemaan meitä taksien oville asti huutaen: ”Ettehän unohda meitä!” Jos joskus olet noilla huudeilla, käypä vilkaisemassa Majami Hotellia.

Katutaidetta

Katutaidetta erään talon seinästä

Kaiken kaikkiaan köyhyys näkyi joka paikassa: taloissa, teissä, kulkuneuvoissa ja ihmisissä. Puistoja on kiitettävän paljon. Moldova on meille hyvin edullinen maa, joka mittarilla mitattuna. Ryhmämme tosin koki huonoa omatuntoa omasta elintasostamme vrt. vastaan tuleviin moldovalaisiin. Moldovalaisen keskiansio kun Wikipedian mukaan on vuonna 2008 ollut 175€/kk. Sillä ei matkusteta lähikylää kauemmaksi. Yksi rymyryhmämme matkaamisen tarkoitus onkin tutustua niihin maihin, joihin ei perheiden kanssa tulisi lähdettyä. Ja toinen syy on nähdä kuinka muu maailma makaa, ja kuinka etuoikeutettu sitä täällä Pohjolan perukoilla loppujen lopuksi onkaan.

Quebec: Je me souviens

Quebec, Kanada IMG_1523

Marraskuun pimeydessä tarjoutui mahdollisuus päästä käymään Quebecissä päiväseltään ja siihenhän oli tartuttava. Kovasti kun kaupunkia on hehkutettu mm. Travel Channelin miniohjelmissa. Matkaan lähdettiin Montrealista bussilla. Matka-aika noin 3h ja lipun hinta 97 Kanadan taalaa. Ostettaessa etukäteen paluun sai jopa 20 taalaa alennusta, joka oli varsin mukava yllätys se. Tosin paluuaika oli jo tässä vaiheessa oltava selvillä, koska lippu kirjoitettiin haluttuun linja-autovuoroon. Mikäli lipun olisi ostanut etukäteen netistä, olisi hinta voinut olla vain 25 taalaa. No tällä kertaa meni näin.

Linja-auto osoittautui Orleans Expressiksi (https://www.orleansexpress.com/en/montreal_quebec/), joka ei matkan aikana turhia pysähdellyt. Tosin kolmen tunnin aikana vain muutama pienempi kaupunki vilahteli ohi bussin kiitäessä pitkin moottoritietä. Näkymät olivat lähes samat kuin, jos olisi matkustanut Suomessa: puita, pensaita ja muita moottoritiellä liikkuvia autoilijoita. Sekä lunta, vettä ja loskaa. Sattui nimittäin niin, että pääsimme todistamaan talven ensimmäistä lumisadetta Quebecin alueella. How cool is that!

Chateun edestä

Näkymiä Chateau Frontenacin puistosta

Quebecissä on mahdollista jäädä linja-autosta uudempaan keskustaan sekä Gare du Palaislle eli paikalliselle matkakeskukselle, jolle saapuvat niin linja-autot kuin junatkin. Rakennus itsessään ja vanha puoli edustavat vanhan loiston aikoja ja ovat varsin mukavan näköisiä, jos sattuu pitämään vanhoista, historiallisista rakennuksista kuten minä. Matkakeskuksessa itsessään on muutama halvempi kahvila, hammaslääkäripalveluita, matkamuistomyymälä sekä se kalliimpi ravintola.

IMG_1565

Lähdimme astelemaan kohti vanhaa kaupunkia hyvien opasviittojen opastamana. Tosin asemalta on Unescon suojelukohteeseen vain vajaa kilometrin matka, osin ylämäkeen, joten suuria ponnistuksia ei tarvittu kaupungin löytämiseksi. Vanhassa kaupungissa vastaan ei suinkaan kävellyt ehtymätön turistivirta, vaan hiljaisten hotellien ja matkamuistomyymälöiden rivit. Saimme rauhassa pyöriä mukulakivillä pitkin kaupunkia muutamien kanssamatkustajien kanssa, tutkimassa kujia ja pistäytymällä pikkuruisiin liikkeisiin.

Suurta ihmetystä aiheutti Chateau Frontenac, joka totta tosiaan on melkoinen rakennus. Eikä ihme, miksi tämä rakennus on joidenkin tietojen mukaan maailman kuvatuin hotelli. Onhan se melkoinen ilmestys, ajattelemaan laittoi niiden rakentajien ja myöhemmin siivoajien urakat, jotka ovat linnan parissa työskennelleet. Linnaan olisi mahdollista varata opastettuja kiertokävelyitä, mutta tällä kertaa tyydyimme ihmettelemään 200 vuotta vanhaa hotellia ulkoakäsin.

Chateu

Chateau Frontenac

Chateaulta kävelimme rappuset alas vanhimpaan osaan kaupunkia Petit-Champlainille. Tähän satamassa olevaan kaupungin osaan pääsisi myös pienellä maisemahissillä, mutta juuri tuolloin, hissi oli poissa käytöstä. Tämä osa vanhaa kaupunkia on varsin valloittava (http://www.quebecregion.com/en/old-quebec-winter/petit-champlain/).

Quebec, Old Harbour

Quebec, Old Harbour

Pienen pieniä putiikkeja, piskuisissa taloissa, kapeilla kujilla. Suorastaan tunsi kuinka historian lehdet havisivat. Lisäksi, joulu kun on tulossa, oli jokaisen myymälän eteen tuotu aito tuuhea joulukuusi, joissa jokaisessa oli identtiset sähkökynttilät. Ja mikä ettei olisi, onhan kaupunki parhaimmillaan juuri jouluna.  Näin meitä valisti majatalossa työskennellyt tarjoilija, joka ihmetteli, että miksi emme viivy Kanadassa kauemmin kuin vain viikon. Me kun emme säikähdä säätäkään, toisin kuin etelämmästä tulleet matkustajat. Säästä sen verran, että viima oli jäätävä. Sää ajoi meidät sisälle aina kun se oli mahdollista. Majatalossa söin myös parasta lohipastaa, mitä koko viikon aikana eteen tuotiin. Ja entä se kahden suklaan kakku vaniljakastikkeella…Slurpsis!

Kahden suklaan kakkua aidolla vaniljakastikkeella, sìl vous plait!

Kahden suklaan kakkua aidolla vaniljakastikkeella, sìl vous plait!

Kohtaamamme quebeciläiset ovat varsin ylpeitä perinnöstään sekä hyvin, hyvin eurooppalaisia. Tuntui oudolta matkustaa lähes 10h alueelle, jossa sen lisäksi, että puhutaan pääkielenä ranskaa, ollaan enemmän eurooppalaisia kuin me eurooppalaiset itse olemme. Viimeksi 1995 quebeciläiset ovat äänestäneet Kanadasta irtautumisen puolesta. Ei-äänet olivat hyvin tasaväkisessä äänestyksessä voittaneet. Tosin nyt alueen turuilla ja toreilla oli jälleen havaittavissa vaalimainoksia, jossa vedottiin itsenäisyyden puolesta. Ties vaikka jokin päivä tulisi uusi maa, jonka nimi on Quebec?

Koska olemme eurooppalaisia tai ehkä siksi, että quebeciläiset ovat harvinaisen mukavia, saimme varsin ystävällistä kohtelua minne sitten ikinä menimmekin. Lisäksi he tuntuivat varsin hyvin tietävän, missä Suomi maantieteellisesti sijaitsee, tämä kun ei ole Amerikan mantereella aina itsestäänselvyys. Quebecissä myös osattiin englantia kun Montréalissa ei joka paikassa niinkään. Matkaseurueessani kukaan ei siis puhu ranskaa, mutta voi sanoa, että kyllä tämän reissun jälkeen kummasti kielivarasto kasvoi muutamasta ranskan kielisestä lauseesta kymmeniin.

Fresque des Quebecois

Fresque des Quebecois

Kiersimme kujilla ja bongasimme mm. Place Royalen lähettyviltä Fresque des Quebecoisin, johon on maalattu kuuluisia quebeciläisiä. Seasta ei kyllä löytynyt Celine Dionia, jonka laulut tuntuivat soivan joka toisessa quebeciläisessä liikkeessä, jonne satuimme astumaan.

Vanhan kaupungin kujien jälkeen suuntasimme yläkaupunkiin, jossa oli muitakin liikkeitä tarjolla kuin turistirihkamaa kauppaavia putiikkeja. Täältä löysimme juuri rakennetun rusettiluistelukaukalon sekä myös tavallisen kaupan, josta ostimme vaahterasiirappia, -teetä ja paikallisia karkkeja kotiin vietäväksi. Ja olivat muuten koko reissun halvimmat.

Bussia odotellessa istuimme vielä muutamassa vanhan kaupungin pubissa todistamassa paikallista, lähes fanaattista jääkiekko-innostusta. Tosin, osaahan ne kanukit kai pelatakin. 😉

Käteen tästä miniretkestä jäi kuuden tunnin tutustuminen varsin pittoreskiin kaupunkiin. Marraskuun loppu oli siinä mielessä hyvä, ettemme jääneet muiden turistien jalkoihin, mutta selkeästi kaupunki pääsee oikeuksiinsa kesäisin sekä juuri ennen joulua, kun lumi on peittänyt vanhojen talojen katot valkoisella peitollaan. Mikäpä se silloin olisi nököttää hevoskärryssä lämpimän viltin alla, mennä pitkin kaupungin intiimejä kujia, juoda kuumaa kaakaota bistrossa ja tuntea pakkasen nipistys poskipäissä (huokaus).

IMG_1576

PS. Je me souviens on Quebecin virallinen motto ja tarkoittaa Minä muistan, -ainakin vielä!

Turistiripuli Tbilisissä

Tbilisi, Georgia

Gruusian helmi -Tbilisi. Siellä saimme mahdollisuuden vierailla viime syksynä. No, nykyisinhän kaupunki on Georgiassa ja Gruusia on menneisyyteen jäänyttä neuvostotermistöä. Silti, Gruusia kuulostaa kauniimmat sanalta kuin Georgia. Mutta nyt itse asiaan.

Vanhaa kaupunkia

Vanhaa kaupunkia

Tbilisi on kaupunki laaksossa, jonka jakaa kahtia Mtkvari-joki. Odotimme matkaltamme jotain vanhaa, hieman uutta sekä kaikenlaista sekaista ja lähes kaikkia tätä saimmekin retkellämme todistaa. Siirtyminen lentokentältä hotelliin oli seikkailu sinänsä. Julkisia kulkuneuvoja ei mennyt hetkeen, vaan kaupunkiin päästäksemme, jouduimme varsin pitkälliseen keskusteluun taksimiesten kanssa. Turisteja kun selkeästi olimme, myös hinnat olivat aivan eri kuin mitä paikallisilla. Myös taksikartelli oli aikamoinen, hetken aikaa näytti siltä, että taidamme joutua kävelemään kaupunkiin. Onneksi paikalle kurvasi vanhahko pick-up, josta oli tehty jonkinlainen tilataksi, ja yksi meistä viidestä kävi hänen luonaan ”salaisen keskustelun” ja niin kartellilaiset jäivät tällä kertaa nuolemaan näppejään. He kyllä protestoivat kovasti tälle villille kortillemme Georgian kielellä, mutta taksikuski vähät huuteluista välitti. Ja mitäkö kartelli olisi ottanut kyydistämme: 20€/hlö. Meinasi siis tulla aseeton ryöstö, kun oikea hinta oli noin 15€/auto. Onneksi, tähän epämukavat kokemukset ihmisten parissa loppuivatkin ja georgialaisista löytyi se mukavampi ja vieraanvaraisempikin  puoli. Tosin niin se taitaa olla, että riippumatta maasta, taksiautoilijat ovat ihan rotunsa.

Näkymiä hotellin terassilta

Näkymiä hotellin terassilta

Hotellimme oli joen toisella puolella, Alvabarin alueella korkean kukkulan päällä ja huomasimme, että kaikkein kätevintä on siirtyä jalkaisin kukkulan päältä laaksoon. Tiet olivat mukulakiveä ja aika huonossa hapessa. Liekö siihen ollut vieläkin syynä kesäkuussa sattunut tulva, joka myös Suomeen kantautuneiden uutisten mukaan, vapautti eläimet eläintarhasta kaupunkiin. Onneksi, meidän siellä ollessa, viimeisetkin eläimet oli saatu etsittyä ja toimitetuksi valitettavasti vihreämmille metsästysmaille. Nimittäin vaikka minulla on suuri sydän kaikenkarvaisille eläimille, ei tapaaminen ison boan kanssa Tbilisin kadulla olisi välttämättä ollut miellyttävä kokemus.

Hotellin naapuri

Hotellin naapurustoa

Hotellimme vieressä oli talon rähjiä, jotka varmasti joskus, olivat olleet jonkun unelma. Hotelli sijaitsi entisellä armenialaisten asuinalueella, joka on osin jo hylätty. Yleisesti talokannasta voi sanoa, että vanhan kaupungin puolelle on rahaa alkanut löytyä, ja hienoja, kansainvälisiä merkkiputiikkeja alkanut nousta perinteisten talojen tonteille. Silti siellä täällä, oli niin neuvostoaikaisia kuin vanhempiakin asumuksia, joissa selkeästi vielä asuttiin.

Vanhassa kaupungissa oli siis nykyaikaisia liikkeitä, mutta myös ykkösmenomestat, sitä myöten myös hinnat korkealla. Hieman syrjemmällä löytyi perinteisempiä ruokapaikkoja, jossa ongelmaksi muodostui yhteisen kielen puuttuminen. Ruokaa kyllä saimme pöytää ja hyvin edullisesti, mutta siinä sai käyttää käsiä ja mielikuvitusta hyväkseen. Paikallinen ruoka oli hyvää! Hyvin liha- ja juustopainotteista. Myös mykyjä sai erilaisilla täytteillä sekä paikallista pizzaa. Joukossamme oli yksi kasvissyöjä, ja hänellä hieman teki tiukkaa löytää proteiinipitoista syötävää, kun ymmärrystä asiaan ei paikallisilla ollut. Viini ja varsinkin kuohuviini olivat halpaa. Onhan aikoinaan Gruusia ollut Venäjän vilja-/viiniaitta.

Uusi ystävä

Uusi ystävä

Meidän turistien ja paikallisten, lähinnä miesten lisäksi kaduilla juoksivat kissat ja kerjäävät pikkulapset. Valitettavasti jouduin todistamaan, kun isä pakotti noin neljävuotiaan tytön myymään kukkia. Kun tyttö itkuisena ei olisi halunnut, isä löi pientä tyttöä.

Illaksi menimme katsomaan Tbilisin valoja hotellia vastapäisen kukkulan laelle, Nariqala linnoituksen valleille, jossa Kartlis deda-niminen (Georgian äiti) niminen veistos vartioi Tbilisiä. Valleille pääsee kätevästi nykyaikaisilla riippuhisseillä aamusta aina iltamyöhään asti. Kannattaa mennä, näkymät ovat huikaisevat ja pimeys pehmeää ja lämmintä, ainakin syyskuussa. Ylhäällä on myös pari ravintolaa sekä paikallisille lapsille ja lapsenmielisille myynnissä ilmapalloista poppareihin ja kaikkea siltä väliltä.

Sameban katedraali

Sameban katedraali

Seuraavana päivänä läksimme aikaisin tallustelemaan pitkin kaupunkia. Matkan varrelle osui valtavan kokoinen, uudehko kirkko nimeltään Sameban katedraali ja ruusutarha. Kysymyksiä herätti, kuinka on varaa rakentaa tuollainen rakennus, kun samaan aikaan olisi kaupungissa paljon tärkeämpääkin korjattavaa. Mutta se on se sielunravintoa se.

Katedraalin sisäpiha

Katedraalin sisäpihaa

Tallustellessamme pitkin katuja päädyimme köysiradalle, joka vei ylös Vaken puistoon. Siellä oli näin iltapäivälle sopivat maisemat, näkyvyyttä riitti yli Tbilisin laakson ja enemmänkin. Myös tässä vaiheessa huomattiin valitettava smoke, joka painui laakson päälle. Autokanta kun ei kaupungissa ole kaikkein uusinta ja vähäpäästöisintä. Lisäksi ruokaa tehdään ja vanhoja taloja lämmitetään puilla.

Näkymiä ylhäältä Vaken puistosta

Näkymiä ylhäältä Vaken puistosta

Suosittelen ylhäällä Vaken puistossa olevaa ravintolaa ja konditoriaa. Ja vaikka nähtävyydestä olikin kyse, hintataso ei ollut kauhea, ruoan laatuun ja määrään nähden. Ravintolasta sai edullisesti myös salaatteja sekä keittoja. Vaken puistosta löytyi myös kioskeja, puiston penkkejä, pieni huvipuisto ja maailmanpyörä, jossa käytiin ottamassa vauhtia. Myös paikallinen televisiotorni nökötti kukkulalla. Varsin hoidetun oloinen puisto.

Olimme kuulleet, että Tbilissä on useitakin Unescon suojelukohteita ja seuraava päivä vietettiinkin tutkimassa lähimpiä kohteita. Aamulla marssimme paikallisbussiasemalle hotellin respan suosittelemana, ja siihen liepeille oli pysäköityinä paikallisia tila-autoja, jotka tekevät retkiä sinne minne matkustaja ikinä haluaakin lähteä. Tämä keskustelu satunnaisen auton kuljettajan kanssa sujuikin varsin mallikkaasti lappusilla ja elekielellä ja saimme noin 25€ niin auton kuin kuljettajankin päiväksi käyttöömme. Yhteistä kieltä meillä ei kuljettajan kanssa ollut, mutta ei se silti kuljettajaa estänyt jutustelemasta. Paljon olisi asiaa ollut, mutta ymmärrys meillä oli valitettavan vähäinen.

Georgian armeija kävi kirkossa rukoilemassa

Georgian armeija kävi kirkossa rukoilemassa

Ensin matkasimme 20km päässä olevaa Mtskhetaan (http://whc.unesco.org/en/list/708), jossa ihmettelimme Georgian armeijan erikoisjoukkojen kanssa vanhaa kirkkoa. Sattumalta pääsimme myös todistamaan hääseremoniaa. Mtskhetan kylä oli varsin pittoreski, myynnissä oli perinteistä turistitavaraa magneeteista lammaspäähineisiin.

Paikallista herkkua

Paikallista herkkua

Seuraavaksi taksi pyöritti meitä seuraavaan pieneen kirkkoon, jossa oli kastetilaisuus menossa. Tämän paikan nimi jäi valitettavasti hämärään, kuului kuitenkin paikalliselle luostarille tämä nähtävyys.  Ja jälleen tien päälle ja Amos kappelille (http://whc.unesco.org/en/documents/126666), jonne päästäksemme ajelimme kapeaa hiekkateitä kukkulaa ylös. Kirkon ympäristössä laidunsi mustia lehmiä ja sananmukaisesti oltiin hajun perusteella maalla. 😉

Vaikka nähtävyyksiä oli vain muutama, silti aikaa paloi aika kohtuullisesti teiden huonon kunnon ja kapeuden vuoksi. Onneksi paluumatka tehtiin moottoritietä pitkin, joten paluumatka oli nopeampi, mutta tylsä. Menomatkalla saimme sentään seurata pienten kylien elämää lähietäisyydeltä.

Pieni käppäily vanhassa kaupungissa Abanotubanin eli rikkikylpylöiden alueella ajomatkan jälkeen vetristi ajomatkasta puutuneet jäsenet. Kylpylöihin olisi ollut mahdollisuus mennä myös kylpemään, mutta rikin katku oli sen verran luotaan työntävä, että jäi käymättä vaikka varmasti olisi ikimuistoinen kokemus ollutkin.

Amos kappeli

Amos kappeli

Illalla muutama meistä kävi vielä tutustumassa Tbilisin uuteen keskustaan, meidän loppujen istuessa vanhassa kaupungissa kertaamassa päivän tapahtumia hyvän ruoan ja juoman ääressä. Ja tältä terassilta sitten saimmekin kaikki kunnon vatsataudin. Kolme viidestä sairasti rajun turistiripulin seuravana yönä, kaksi vasta kotimatkalla jatkuen vielä koti-Suomessa.

Kaikesta huolimatta Tbilisi on mielenkiintoinen ja turvallinen kohde, mikäli haluaa nähdä vielä autenttista vanhaa , uusilla lisähöysteillä maustettuna!

Kello viiden tee Skotlannissa

Edinburgh, UK

Monissa ja monenlaisissa maissa sekä paikoissa on tullut käytyä, mutta yksi piikki lihassakin on ollut, nimittäin Edinburgh. Paikka jossa todella moni tavallinen matkaaja on käynyt, paitsi minä. Tämän epäkohdan korjaamiseen onneksi tarjoutui mahdollisuus menneenä keväänä, kun jälleen alelentoja pukkasi toukokuulle. Soitto kaverille ja niin, taas oli lennot ostettuna.

IMG_1100

Edinburghin vanhaa keskustaa

Odotukset olivat korkealla, olinhan kuullut paikasta paljon ja hyvää. Tullessa lentokenttäbussilla kaupunkiin, Edinburgh näytti jo parhaimmat puolensa, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli Englannin (Skotlannin) säähänkin nähden lämmintä. Tämä näkyi mm. siinä, että jokainen puisto joka majoituspaikkaamme mennessä ohitettiin, oli täynnä auringonpalvojia ja kuten voi hyvin kuvitella, hyvin punaisia sellaisia.

Olimme varanneet huoneiston, joka oli näyttänyt niin muiden huoneistoa käyttäneiden arvioiden kuin esittelynkin puolesta enemmän kuin lupaavalta. Mutta kuinkas kävikään, neljän vuorokauden aikana jonka huoneistossa vietimme, jouduimme joka päivä ottamaan yhteyttä vuokranantajaan ties minkä ongelman vuoksi, alkaen siitä, että luvattuja sänkypaikkoja oli neljän sijasta kaksi, suihkusta ei tullut lämmintä vettä, asunnossa oli kylmä, jne. Tämä viestittely joka loppua kohden alkoi muuttua vuokranantajan puolelta nälvimiseksi, hieman latisti tunnelmaa, jonka muuten varsin miellyttävä vanha kaupunki sai aikaiseksi.

Puistoissa oli tungosta aurinkoisena päivänä.

Puistoissa oli tungosta aurinkoisena päivänä.

Yksi hyvä asia vuokratussa huoneistossa oli, nimittäin asunto oli keskellä vanhaa kaupunkia. Siitä oli mukava tehdä kävelylenkkejä pitkin kapeita kujia, The Royal Milea sekä Edinburghin linnaa. Tällaisella kävelyretkellä osuimme niin paikallisiin kirjastoihin, joissa oli mielenkiintoisia virtuaalinäyttelyitä, kuin myös Greyfriars Bobby koirapatsaan luokse. Tarinan mukaan koira päivysti isäntänsä haudalla 14 vuotta, omistajan kuoleman jälkeen. Myöhemmin on selvinnyt, ettei tarina pitäisi paikkaansa, vaan kyse olisi ollut enemmänkin paikallisten kauppiaiden myynninedistämistempusta. Tarina on kuitenkin ihana. Koirapatsaan vieressä on myös perinteikäs pub, kuin myös varsin idyllinen hautausmaa, jonka historia on kuitenkin hyytävä.

 Greyfriars Bobby

Greyfriars Bobby

Edinburghin linnaan tutustuimme seuraavana päivänä tarkemmin, kun sää ei ollutkaan enää niin suosiollinen. Taivas valkeni harmaana ja kylmää vettä vihmoi alas. Onneksi linnaan voi mennä, vaikka alas tulisi hieman isompiakin ”hiutaleita”. Osuimme linnan etupihalle kun vartijat olivat tulossa, aloituspaikoilleen, säkkipillien ja rumpujen soidessa. Siinä ne vartijat ja sotilassoittokunta etenivät kiltit päällä koleassa kevätsäässä. Hieman kävi mielessä tämä vanha kysymys, onko herroilla ollenkaan mitään kiltin alla? Tosin eivät olleet komeimmasta päästä, joten emme ottaneet asiasta selvää ;).

Linnan pihasta on hienot näkymät kaupunkiin ja kaupungin yli merelle asti. Päivän aikana sääkin selkeni, joten näkyvyys parani. Linnassa on näyttely Edinburghin ja Skotlannin historian eri vaiheista, vankilamuseo, pieni kappeli jne. Mutta mielenkiintoisemmaksi osoittautui isompi kappeli ja vahdinvaihto. Kolme vartijaa tuli paikalle aseiden kera, ja vartiossa olleet kaksi vartijaa lähtivät tietyn protokollan tehtyään pois. Nämä ”vapautetut” vartijat viettivät myöhemmin aikaa ikuistaen itseään turistien valokuviin, olihan heillä täydet sotisovat päällä. Itse linna koostuu useasta rakennuksesta, jotka kohoavat ylhäälle mäen rinteelle (http://www.edinburghcastle.gov.uk/).

IMG_1176

Linnaan on tehty ravintola, josta sai ”kello viiden teetä” koko päivän ajan. No, sellaista traditionaalista hetkeä kun ei ole koskaan tullut nautittua, joten nyt maksoi mitä maksoi (20 puntaa), nyt se oli tehtävä. Meillä oli jäänyt aamiainen väliin, joten molemmat tilasivat omat herkkulautaset ja vot, johan sitä syömistä tuli. Paikalliset tilasivat yhden ”räkin” aina per pöytäseurue, jonka huomasimme vasta sen jälkeen kun omien herkkujen syöminen alkoi käydä tukalaksi. Leivoslautasilla kun oli mm. pieniä kolmioleipiä, skonsseja, pieniä leivoksia, tuulihattuja, sämpylöitä ja lisäksi iso kannullinen teetä.

"Kello viiden tee"

”Kello viiden tee”

Vyöryimme linnasta alas kaupunkiin ja päätimme, ettei päivä voi tähän vielä päättyä. Hyppäsimme paikallisbussiin ja suunnistimme merenrantaan kuninkaallisen perheen huvijahtia HMY Britanniaa tutkimaan (http://www.royalyachtbritannia.co.uk/). Jo sisäänpääsy oli maireaa: Laivaan mennään sisälle kauppakeskukseen rakennetusta osiosta, jossa jonottaessa (jos jonoja sattuisi olemaan), voi samalla tutustua laivan historiaan ja kuninkaallisten valokuviin. Itse laivaan mennään joko kävelemällä metallirampin portaita alas tai hissillä. Laiva oli hyvin mielenkiintoinen. Maksaessa lipun, sai mukaan kuulokkeet josta omaan tahtiin pystyi kuuntelemaan kunkin laivan osion historiaan liittyviä faktoja ja tarinoita. Laiva on jo parhaimmat päivänsä nähnyt niin sisustuksen kuin tekniikkansa puolesta, joten nyt jahti toimii museona. Varsin mielenkiintoinen kokemus!

HMY Britannia

HMY Britannia

Rättiväsyneinä kävimme Royal Milellä syömässä, pintilla ja sitten nukkumaan. Seuraavana päivänä kun oli luvassa shoppailureissu Glasgowiin.

Glasgow, UK

Hyppäsimme junaan Edinburghissa tehdäksemme päivän täsmäiskun Glasgowiin. Junia menee mukavasti suuntaansa ja kyseinen matka kesti noin tunnin, samalla kun ikkunasta pystyi silmäilemään ohikiitäviä pieniä kyliä ja nummia. Myös kanssamatkustajat pitivät huolen viihdyttämisestä, olihan jo lähes päivä puolessaan, mikä ettei voisi käyttää matkustamista kaljoitteluun. Näin tuumasi englantilaishuligaaneilta näyttävä miesporukka, joka hyppäsi melkein heti lähdön jälkeen junaan. Nähtävästi Skotlannin junissa saa juoda kaljaa, ainakaan naiskonnari ei sitä pahakseen pistänyt, vaikka hemmot tarjosivat olutta hänellekin. Sen verran tuubassa porukka loppumatkasta oli, että yksi nelikosta jäi vahingossa pois junasta ennen Glasgowia (meni vessaan, mutta erehtyi ovesta).

Skotlantilaisia maisemia suoraan junan ikkunasta ikuistettuna

Skotlantilaisia maisemia suoraan junan ikkunasta ikuistettuna

Glasgowissa asema oli hyvässä paikassa kaupungin tarkasteluun nähden. Kaupunki olikin varsin mukavan oloinen sekä kompakti kävelemiseen. Isoja tavarataloja ja kävelykatuja sekä kuuluisa yliopisto keskustassa. Shoppailijan paratiisi! Huomattavasti enemmän tarjontaa puntiensa tuhoamiseksi kuin Edinburghissa. Lisäksi useita ruokapaikkoja. Löysimme yhden Aasian crossover-paikan yliopiston lähettyviltä. Syö niin paljon kuin jaksat 10£. Oli kyllä halpa, mutta niin oli kadulla kilpailuakin.

Glasgowin rautatieasema

Glasgowin rautatieasema sisältä

Kävelyretkemme vei Grand Centralin hotellin eteen palomiespatsaan luo (http://stv.tv/news/west-central/187145-glasgows-fallen-firefighters-remembered-throughout-the-city/), pronssinen patsas on pystytetty niin entisten kuin tulevien palomiesten kunniaksi. Patsas pystytettiin vain kolme kuukautta ennen 9/11 iskuja New Yorkiin, kuin ennakoiden tulevia rankkoja tapahtumia. Samalla kadulla on myös rautatieasema, joten ympyrämme sulkeutui useiden muovikassien kera. Muuten, Glasgowin rautatieasemakin on myös varsin hieno rakennus. Pelkästään istuminen siellä ja ihmisten havainnointi on varsin mielenkiintoista.

Palomies patsas

Glasgowin palomiespatsas

Kaiken kaikkiaan minilomasta Skotlannissa jäi hyvä fiilis. Kompakti kaupunki ja hyvät yhteydet myös lähiseutujen tutkimiseen. Mikäli aikaa olisi ollut enemmän, olisimme ottaneet junan ja lähteneet nummille seikkailemaan Skotlannin yläosiin. Mutta pitäähän sitä jättää jotain ensi kertaankin!

Myrskyn jälkeen: Sequim ja John Wayne

Sequim ja Olympic kansallispuisto, 2016

Amerikan kierroksella yövyimme Sequimissa Washingtonin osavaltiossa. Osavaltiossa tiet on muuten merkitty presidentti Washingtonin sivuprofiililla, joka on varsin kiva idea. Itse Sequim on pieni nukkumalähiö, joka selkeästi elää kesäkuukausina. Kylää halkoo tie, jonka ympärille ovat kaupat ja palvelut rakentuneet. Kaupat ovat pittoreskeissa puurakennuksissa, joista eittämättä tulee mieleen lapsuuden lännenelokuvat. Tämä oli myös ainoa paikka viikon reissullamme, jossa meitä todella mittailtiin katseilla kun kävimme kaupoissa piipahtamassa.

Paikkakunnan yksi kuuluisimmasta nähtävyydestä ovat John Wayne Marina, jonka elokuvanäyttelijä Wayne oli aikoinaan saanut lahjoituksena, koska vapaa-aikanaan kävi Sequimissa Wild Goose-jahdillaan. Myöhemmin Waynen perhe lahjoitti sataman takaisin. Satamassa kellui muutama paatti, näkymät lahdella oli usvaisen väsyneet. Siinä kyllä silmä lepäsi, kuten varmaan aikoinaan myös Johnilla…

Näkymä John Waine marinalta.

John Wayne Marina

Kovasti tienvierustoilla mainostettiin myös Laventelitiloja, mutta tähän aikaan vuodesta (lokakuu), maatiloilla ei enää kasva kukkia. Lisäksi Sequimin lähistöllä olisi ollut elokuvissa esiintyvien eläinten tarha, mutta skippasimme niin laventelitilat kuin tarhankin ja painuimme katsastamaan Olympic kansallispuistoa, joka oli hieman yli tunnin ajomatkan päässä Sequimista.

Heti jättäessämme Port Angeles nimisen rantakaupungin taaksemme, näkymät alkoivat muuttua. Paljon jumalattoman isoja puita sekä puskaa jos jonkinlaista. Verrattuna Suomen luontoon, lehtipuita on paljon, erityisesti vaahteraa. Oppaiden mukaan saavuimme sademetsäalueelle ja ihmekös tuo, tuuli tuo mereltä mukanaan vettä, joka vuorten ansiosta sataa alas. Ja näin metsän pöheikkö saa niin leveyttä kuin korkeuttakin.

Lake Crescent

Lake Crescent

Ajoimme Lake Crescentille, jonka päällä roikkuivat sananmukaisesti pilvet. Vesi näytti kirkkaalta, mutta todella kylmältä. Järveä ympäröivällä tiellä kävi aikamoinen rekkaralli. Puuta, puuta ja puuta, oli rekoissa lasteina ja minkä kokoista puuta. Siinä jää suomalainen puu kakkoseksi jos leveyttä mitataan. Alueella oli pari viikkoa aiemmin pyörinyt rankka myrsky, joka oli kaatanut niin puita kuin sulkenut kansallispuiston vierailijoilta. Tämä selvisi vasta kun olimme alueella. Pääsimme kuitenkin aistimaan tunnelmaa yhdellä kansallispuiston porteista. Samalla selvisi, että myös kansallispuistot ovat maksullisia tällä puolen rapakkoa. Kuljimme Elwha joen vierustaa aina Olympic Hot Springsille, jonne kulki päällystetty polku. Näin vain Amerikassa. 😉 Olympic Hot Springs on pienehkö vesiputous, ei siitä sen enempää.

Hot river springs

Hot Springs-vesiputous

Mielenkiintoista on se kuinka paljon Washingtonin osavaltiossa on paikannimiä alkuperäiskansan kielellä. Osavaltiossa on useita Intiaanireservaatteja, joissa lähes jokaisessa näyttää olevan kasino sekä alkuperäiskulttuuria esittelevä keskus, jossa myydään käsitöitä ja maalauksia. Voi vain kuvitella miten pienissä kaupungeissa on aiemmin ollut ihan eri meininki kuin nykyisin, kun joka kyläpahasessa on kannabiskauppa (joo, sen myyminen on sallittua nykyään tietyissä osavaltioissa yli 21-vuotiaille), jokin hampparipaikka, bensis ja niin ne Outlet-alueet. Eksypä sinne sisään, niin laukku on kohta täynnä merkkivaatteita Michael Korsista, Tommy Hilfigeriin ja Leviksestä Calvin Kleiniin. Tulee säästettyä huomattavasti enemmän kuin Keskisellä konsanaan. Mutta se on ihan oma juttunsa se.

IMG_1193Metsää tarpeeksi ihmeteltyämme lähdimme ajelemaan takaisin päin Kingstoniin, josta lautta vei meidät mantereelle Seattlen yläpuolelle. Lauttamaksu oli yllättävän halpa, ihmiset eivät maksaneet mitään ja autokin vain parisenkymmentä taalaa. Itse lautta oli hieman isompi kuin Ahvenmaan saaristossa pyörivät lautat. Autoja mahtui kahdelle kannelle ja niiden yläpuolella oli ns. Finnjetin tyylinen matkustamo ja kahvila, josta olisi myös saanut alkoholipitoista juomaa, puolen tunnin matkalle.

Vähän jäi harmittamaan, ettei varattu lisäpäiviä kansallispuiston ympäristön tutkimiseen, se oli aivan toisenlainen maailma kuin mitä meillä päin näkee, vaikka itse puiston sisälle ei päästykään. Suosittelen puhdasta ilmaa ja luontokohteita etsiville seikkailijoille!