Kenia Maailma

Lakritsia Longonotin huipulla | Longonot vuori, Kenia

In English here

Hengästytti, ihastutti ja alasmeno kauhistutti. Siinä olivat päälimmäiset tunteet Longonot vuoren huipulla Keniassa. Vuorelle kipuaminen oli hengästyttävä tuskien taival, jonka tulen muistamaan monina vuosina tulevaisuudessa.

Kipuan korkealle, korkeammalle kuin koskaan

Suomi on tunnettu järvistään, mutta vuoria täällä ei ole turhan monia. Longonot onkin korkein vuori, jonne olen koskaan kavunnut. Longonot kipuaa 2780 metriin merenpinnasta. Longonot on vanha tulivuori, jonka viimeisestä aktiivisuudesta on reippaasti yli 100 vuotta. Tulivuoren kraateri onkin kasvanut umpeen kasvillisuutta ja tulivuoren rinteet ovat upeaa katsottavaa. Jylhissä maisemissa ei edes oma uupumus haittaa.

Mount Longonot, Kenya 4

Vuoren löytää noin tunnin matkan päässä Kenian pääkaupungista Nairobista. Ajomatka kulkee osaksi vuoristotiellä osaksi moottoritiellä. Ajokulttuuri on Keniassa hurjaa, mikä saa heikkohermoisimmat pelkäämään henkensä puolesta. Tämän vuoksi Keniassa kannattaa hankkia luotettava ja järkevä kuski, joka voi viedä sinut vuorille. Keniassa ei myöskään kannata ajaa itse, sillä vaarannat vain oman tai muiden turvallisuuden.

Google Maps ei välttämättä ole ystäväsi

Vinkki: tutustu ajoreittiin ennen ajomatkasi alkua. Me emme olleet tutustuneet ajoreittiin, joten lähdimme kohti vuoria Google Maps oppaanamme. Tämä oli virhe, jonka opimme kyllä vuoren läheisyyteen päästyämme. Olimme siis kirjoittaneet Mount Longonotin Mapsiin kuvitellen, että vuoren lähellä olisi selkeä opastus, minne meidän kuuluu mennä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kansallispuiston läheisyydessä on useita kylttejä, joista on vaikea päätellä mikä onkaan se oikea. Me ajoimme kohti Mapsin antamaa päämäärää. Kuitenkin keskellä tietä Maps ilmoitti, että olemme saavuttaneet päämäärämme. Kuten varmasti arvaat, emme olleet missään kävelyreitin tietämilläkään.

Käännyimmekin takaisin, mutta paluumatkalla vastassamme olikin mies keskellä tietä. Tiivistelmä tarinasta menee suurinpiirtein niin, että laitomman läpikulun aihetta käytiin läpi, mutta oikeastaan mitään vakavaa ei tapahtunut. Kannattaa aina pyrkiä matkustamaan paikallisten kanssa, sillä he voivat helpommin luovia näissä tilanteissa. Omat kenialaiset matkakamuni hoitivatkin tilanteen samalla kun minä istuin hämmentyneenä auton takapenkillä.

Treenaa ennen Longonotille nousua

Mount Longonot, Kenya 2

Mount Longonot, Kenya 1

Longonot ei ole todellakaan helppo nousu. Takaisin kääntymisemme jälkeen me viimein pääsimme oikeaan paikkaan, löysimme portin, maksoimme sisäänpääsymaksun ja vuokrasimme oppaan suojelemaan meitä buffaloilta. Käveltyämme noin 100 metriä alkaa nousu. Eikä se nousu lopukaan ennen kun pääset tulivuoren päälle. Matka huipulle kestää hieman tuntia pidempään ja on kokonaisuudessaan kolmen kilometrin kävely. Matalassa maastossa kolme kilometriä ei ole matka eikä mikään, mutta ylämäkeen kulkiessa on kyseessä todellinen reisitreeni. Muista, että kävelet omaa tahtiasi ja pysähdyt aina, kun matka tuntuu liian raskaalta. Meidän onnemme oli, että turistina elin #turistielämää, joten otin valokuvia aina kun kykenin. Pysähtelin tasaisin väliajoin kuvaamaan, mikä tarjosi myös matkakumppaneilleni mahdollisuuden hengittää ja tasata pulssi.

Hiljentyneenä tulivuorena on Longonotinkin keskellä kraateri. Päästessäsi tulivuoren päälle et siis olekaan vielä korkeimmassa kohdassa. Korkein kohta onkin kraaterin toisella puolella. Kraaterin ympärikävely onkin lisä seitsemän kilometriä. Päästyämme tulivuoren päälle kysyi oppaamme haluammeko todella matkata koko matkan huipulle. Vaikka olinkin muuttunut tasaisen pinkiksi ei se meitä estänyt vaan jatkoimme matkaa.

Kraaterin ympärikävely ei ole heikkohermoisille

Mount Longonot, Kenya 3Mount Longonot, Kenya 5
Kraaterin ympärikävely on ajoittain jännittävä ja hieman pelottavakin kokemus. Reitillä noustaan ja laskeudutaan ylös ja alas tasaisesti koko matkan. Tulivuorikivituhka tekee kävelystä ajoittain vaikeaa, sillä hiekka valuu kenkien alla. Matka kumppanini ei ole korkeiden paikkojen suurin fani, mikä teki kraaterireitistä hänelle vielä pelottavamman kuin minulle. Vaikka matka onkin raskas ja hikinen on näköala huipulla kaiken tuskan arvoinen.

Sain myös viettää vuoden suomalaisimman hetkeni, sillä söimme Fazerin lakua huipulla. Karkin, pähkinöiden tai muun pienen, mutta energiapitoisen makupalan, ottaminen matkaan on Longonotilla järkevä idea. Tämä siksi, että raskaalle matkalle ei kannata ottaa turhaan lisäpainoa, vaan veden lisäksi on hyvä ottaa pientä purtavaa, jolla jaksaa kävellä myös loppumatkan.

Mount Longonot, Kenya 8Jos matka huipulle oli raskas oli matka alas vähintäänkin vaikea. Ylämäkeen kävely on fyysisesti kuluttavaa, mutta kävely alamäkeen tulivuorikivituhkaisella kapealla reitillä on oikeasti hieman pelottavaa. Maan ollessa epätasainen ja hiekan liikkuessa on ainoa tapa päästä alas juokseminen. Polvet koukussa kipittäminen onkin adrenaliiniryöppy, kun vasemmalla ja oikealla aukeavat rinteet suoraan alas kraateriin tai viereiseen laaksoon.

Mount Longonot, Kenya 10

Välillä reitti kulkee vuoren rinteessä kiinni. Noissa kohdissa ainoa asia, johon ehtii keskittyä on, ettei astu ohi reitiltä. Sydän tykyttääkin pahemmin kun koulussa esitelmää pitäessä. Kraaterin kiertäminen on kuitenkin henkeäsalpaava kokemus, sillä näköalat kraateriin ja vuoren toiselle puolelle ovat kauniita ja huikeita.

 

 

Kraaterin ympärikävelyyn kuluu noin 2-3 tuntia kokonaisuudessaan. Loppupuolella voit olla onnekas ja näet kuinka pilvet lipuvat huipun yli kraaterilaaksoon. Päästyäsi alkupisteeseen on matkaa enää 45 minuuttia jäljellä, sillä alas juoksemiseen kuluu huomattavasti vähemmän aikaa, kuin ylös kipuamiseen. Painovoima tekee osan työstäsi, mikä onkin tuossa vaiheessa vain plussaa.

Mount Longonot, Kenya 11Longonot ja kävelyreitti itsessään ovat pölyisiä, joten vaatteesi ja kasvosi saavat kauniin haalean ruskean pölykerroksen. Suihkussa käynti ja vaatteiden peseminen vaelluksen jälkeen onkin erityisen tärkeää.

Longonotin vuori on mahtava kokemus jokaiselle, erityisesti meille aavanmaan suomalaisille. Perheiden kannattaa kuitenkin miettiä kahdesti, josko he lähtevät kraaterikierrokselle, sillä vanhemmilla on kädet täynnä itse kraaterikävelyssä, eikä lasten kaihtemiseen välttämättä jää liikaa aikaa. Näköala kraaterin reunalta alas laaksoon ja ympäröivään maastoon on niin kaunista, että siitäkin varmasti saa muiston seinälle tai valokuva-albumiin.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedintumblrmail

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply