En ehdi nyt hirveästi kirjoittamaan, mutta kerron pikaisesti kuulumiset.
Eilinen päivä meni lähes kokonaan kaupungissa. Herättiin Inkun kanssa aikasin ja käytiin aamiaisella Pandorassa. Tilasin aivan ihanan jugurtin mansikoilla, papaijalla, ananaksella ja myslillä. Vierailtiin myös Londrinan pääkirkossa, mutta moniin eurooppalaisiin kirkkoihin nähden se oli minusta aika mitäänsanomaton.
Illalla juhlittiin Jandiran syntymäpäivää syömällä meri-illallista ja oli muuten luultavasti elämäni pelottavin ateria. Ravut oli maultaan hyviä, mutta syötävien osien irrottaminen olikin oma hommansa, eikä asiaa helpottanut rapujen tuijottavat silmät. Simpukoiden kanssa tuli myös käytyä pientä taistelua ja aterian helpoin otus oli mustekala (en olisi vuosi sitten uskonut..), jota on tullut syötyä täällä viikoittain.



Tänään oli vapaapäivä töistä ja kulutin sen allastalolla löhöten. Tarkoitus olisi lähteä nyt kohta käymään nopeasti kaupungissa syömässä jotain ja sen jälkeen vaan töllätä leffoja.. Rentoa!
PS. IIK, KAKS VIIKKOA JA OLEN SUOMESSA!!!!



