Hevimatkaajatar tositoimissa
Hevimatkaajatar tositoimissa

Far Far Away
Where no man has ever gone
Far Far Away
Heavy Metal Savior
Far Far Away
I will solve the mystery
And I will rewrite history
Stories of my journey will be told
Far Far Away

- Battle Beast

Hevipelastajaksi eivät rahkeet riitä, Olkaamme siis matkaajia.

Subscribe by Email

Completely spam free, opt out any time.

Email address
Heviä historiaa Matkakertomukset

Natsien hätkähdyttävä bunkkerijätti nousi orjatyövoimalla

By on torstai, syyskuu 28, 2017

Bunker Valentin näkyy kauas.

Niin, ja sitten siihen seuraavaan toisen maailmansodan aikaiseen bunkkeriin. Tällä kertaa maanpäälliseen sellaiseen. Ja nyt myös yhteisellä matkalla koettuun.

Hevimatkaajat tutustuivat saksalaisiin sukellusveneiden rakentamista varten tarkoitettuihin massiivisiin bunkkereihin ensimmäistä National Geographic -kanavan sarjassa Nazi Megastructures. FOXilla sama sarja pyörii nimellä Natsien jättimäiset rakennusurakat. Jo siinä kolhojen ja kookkaiden betonilaatikoiden mittakaava hätkähdytti.

Vielä suuremman vaikutuksen kuitenkin Saksan Bremenin laitamilla Fargen kylässä sijaitseva Bunker Valentin teki luonnossa. Kävimme tutustumassa kohteeseen elokuussa. Ajelimme ensin Fargeen paikallisjunalla, ja jatkoimme vielä Fargen asemalta muutaman pysäkinvälin paikallisbussilla Rekumer Sieliin. Pienen, sievään yhteisöön jossa oli somasti maalattuja taloja ja hyvinhoidettuja pihoja. Ja niille sitten kontrastina joen rannassa uhkaavana kohoava brutaalin ruma Bunker Valentin. Oikeasta tiestä ei voinut erehtyä, koska se piirtyi näkyviin jo pitkän matkan takaa.

 

Bunker Valentinia ei parhaalla tahdollakaan voi saunoa kauniiksi.

Bunker Valentinissa oli määrä rakentaa sukellusveneitä, joiden avulla Saksa halusi kääntää sodan kulun takaisin suosiolliseen suuntaan. Kymmenien kilometrien päässä mereltä sijaitseva Farge voi vaikuttaa oudolta paikalta sukellusvenetehtaalle, mutta se valittiin natsihallinnon mielestä hyvästä syystä. Fargessa ja sen lähistöllä oli useita vankileirejä, joilta saatiin kätevästi orjatyövoimaa suurensuurelle työmaalle.

Orjatyöstä puhuminen ei ole tippaakaan liioiteltua. Vangit olivat aliravittuja, ja he sekä asuivat että työskentelivät varsin alkeellisissa oloissa. Suuri osa heistä menehtyi rakennustöissä. Uhrien muistoksi bunkkerin edustalle on pystytetty vaikuttava muistomerkki, jossa kuvataan sorron paasien väliin puristuvia ihmisiä. Muistomerkin karuus jää kuitenkin varjoon, kun katse siirtyy itse bunkkeriin. Se on valtava! Pituutta rakennelmalla on lähes puoli kilometriä ja korkeutta kymmeniä metrejä. Rumasti kosteusläikkäistä ja tummunutta viritelmää on mahdoton saada samaan kuvaan.

Vielä paremmin koon aistii bunkkerin sisällä. Aulatilat on kunnostettu, ja siellä voi vielä mukavissa oloissa tutkia kiinnostavaa multimediaesitystä bunkkerin historiasta. Aulan ja näyttelytilojen jälkeen se sitten iskee: suureen tyhjään tilaan astuessaan kuulee askelten ja äänten kaiut. Iholla tuntuu kolea kosteus. Yläpuolella olevaan kattoon, seiniin ja rakennuksen päätyihin on valtavasti matkaa. Koossa on jotain todella musertavaa. Se saa matkaajan tuntemaan itsensä pieneksi, korvattavissa olevaksi työmuurahaiseksi tai kepeästi listittäväksi kärpäseksi.

Valtava tyhjä tila voi olla ahdistavakin kokemus. Täällä kaikuu!

Koko bunkkeri ei ole auki yleisölle. Osa siitä on vuokrattu kuivaa varastotilaa kaipaaville. Osaan taas ei pääse turvallisuussyistä. Bunker Valentinia ei nimittäin saatu koskaan valmiiksi, eikä siinä niin ollen ehditty valmistaa yhden yhtä sukellusvenettä. Tämä on muuten pettymys huonosti varautuneille turisteille, jotka saapuvat paikalle nimenomaan sukellusveneitä nähdäkseen. Heitä varten näyttelytiloihin on huomaavaisesti (tai ironisesti, miten vain) tuotu pienoismalli. Sellainen koottava lelukaupan versio!

Niin, rakennus oli lähes valmis sodan loppuvaiheessa, kun liittoutuneet päättivät pommittaa sitä. Katto vain oli vielä osin keskeneräinen. Betonista valetun katon valmiit osat olivat seitsemän metrin paksuisia, eivätkä pommit päässeet siitä läpi. Keskeneräisessä osassa betonia oli vain neljä metriä, ja siihen pommit purivat. Pommitettua osaa voi ihmetellä lasiseinien läpi, mutta sinne ei saa mennä turvallisuussyistä. Niin huonossa kunnossa katto paikoitellen on.

 

Bunkkerin joenpuoleisessa osassa on valtavia pommien jättämiä reikiä. Siellä kattoa ei oltu ehditty tehdä valmiiksi, ja pommit pääsivät läpi.

Pommien repimistä aukoista näkyy silti huiman paksu betonikerros, ja paljon vääntynyttä vahvistusterästä. Nekin viestivät hyvin koko projektin mittasuhteista. Tarvikkeita ei säästelty, eikä työläisten ihmishenkiä säälitty. Näin syntyi rakennus, jota pommit eivät saaneet hajalle – ja joka aiottiin sodan jälkeen tuhota räjäyttämällä. Suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin, koska räjähdyksen paineaalto olisi voinut tuhota lähikylätkin. Mukaan ottamassani esitteessä kerrotaan, että bunkkerin suunnittelija käytti sitä referenssinään vielä vuosikymmeniä sodan jälkeenkin. Niin ylpeä hän oli kookkaasta ja kestävästä rakennuksesta.

Nykypäivänä Bunker Valentin ei ole ylpeilyn aihe. Siitä on tehty muistopaikka, johon yleisö pääsee ilmaiseksi tutustumaan sodankäynnin pimeisiin puoliin haluamallaan tavalla. Joillekin riittää pelkkä jättibunkkerissa käyminen, toiset kiertävät reilun kilometrin mittaisen muistopolun jonka varrella kerrotaan Valentinin rakennustöistä ja niiden vaatimista ihmisuhrauksista. Syventävää infoa kaipaava voi vuokrata kierrokselle audio-oppaan, ja ryhmät voivat myös tilata opastetun kierroksen. Hevimatkaajat vakuuttavat, että paikka on vaikuttava, valitsi sitten minkä tavan tahansa. Sen koko, brutaali rumuus ja ahdistava tunnelma osoittavat, kuinka mitätön ihminen on suuren sotakoneiston rattaissa.

 

Tällaisia bunkkerin tiloissa oli tarkoitus rakentaa.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
TAGS
RELATED POSTS

LEAVE A COMMENT