Hevimatkaajatar tositoimissa
Hevimatkaajatar tositoimissa

Far Far Away
Where no man has ever gone
Far Far Away
Heavy Metal Savior
Far Far Away
I will solve the mystery
And I will rewrite history
Stories of my journey will be told
Far Far Away

- Battle Beast

Hevipelastajaksi eivät rahkeet riitä, Olkaamme siis matkaajia.

Subscribe by Email

Completely spam free, opt out any time.

Email address
Lentomatkat Matkakertomukset Yleinen

Nolo (ja ainoa) kertani lentokentän VIP-loungessa

By on keskiviikko, elokuu 30, 2017

 

Tomo Nogi/Unsplash

Me hevimatkaajat olemme reissaajina aika tavanomaisia. Yleensä siis lennämme turistiluokassa, joskus jopa halpalentoyhtiöillä. Tavallisesti suosimme suoria lentoja, mutta kovin kummoisiin lisäherkkuihin emme viitsi satsata. Lentäminen on meille vain tapa siirtyä paikasta toiseen.

Siksi lounge-kokemukset ja muu tuollainen luksus ovat jääneet väliin. Yhteisillä reissuillamme siis. Mutta olin kesällä Turkissa työmatkalla, jolta palasin kotiin muuta seuruetta aiemmin. Matkan järjestäjät olivat varanneet minulle liput turistiluokkaan, ja siksi hipsin niiden kanssa ihan tavalliseen tapaan portille lentokentällä. Ostin vielä kahvin ja jonkun sämpylän, ja söin eväitä kaikessa rauhassa.

Mutta sitten kaiuttimista kajahti nimeni. Minua odotettiin portilla. Pakko sanoa, että iski lievä paniikki. Oliko lipussani jotain vikaa? Mistä oli kyse? Sydän kurkussa kipitin virkailijan luokse, ja sain kovat nuhteet: miksi en ollut mennyt VIP-loungeen. Minua kuulemma odoteltiin siellä. Toinen virkailija lähti vielä juoksujalkaa saattelemaan eksynyttä lammasta kohti oikeaa karsinaa.

Niin. Ilmeisesti järjestäjät olivat hommanneet minulle loungepaikan, ilmeisesti siksi kun jouduin poistumaan matkalta etuajassa. Mutta eivät olleet muistaneet informoida minua asiasta. Eikä siitä mainittu myöskään lipussa. En siis yksinkertaisesti tiennyt, että minulla olisi ollut oikeus moiseen ekstraan. Mutta silti tuntui, että olin tehnyt jotain väärin ja häpeilin aiheuttamaani vaivaa.

Limsasinko

Onneksi matkaa ei ollut paljoa, sillä sain tehdä aika lailla töitä pysyäkseni kipittävän virkailijan tahdissa. Lougen ovella sain hänen kollegoiltaan lisää nuhteita, kun en ollut ilmaantunut paikalle. Onneksi kuitenkin lempeänpuoleisia. Henkilökunta näytti, mistä saa kahvia ja mistä pikkupurtavaa. Muuten tehtäväni oli odotellessa vain nauttia pehmeistä penkeistä sekä tarjoilusta. Harmi, että olin juuri syönyt sen nihkeän sämpylän.

Izmirin lentoaseman lounge-tilat olivat valoisat, siististi sisustetut ja hiljaiset. Erittäin hiljaiset. Muita asiakkaita oli vain kourallinen. Ja tämä kourallinen oli kyllä huomannut saapumiseni, kun sitä niin suurella joukolla setvittiin. Istuskelin ensin vähän arastellen muiden tuijoteltavana, mutta päätin sitten hakea juotavaa. Ruokia esitellyt tarjoilija oli kadonnut jonnekin, joten päätin ottaa itse limsaa automaatista.

Kiiltelevän ja uhkaavan näköisen masiinan vieressä oli vain pienenpieniä, ehkä 1,5 desiä vetäviä laseja ja pikkuruisia turkkilaisen kahvin tarjoiluun tarkoitettuja tuoppeja. Olisin mieluusti ottanut isomman lasin, mutta muuta ei ollut tarjolla. Varsinkin kun se automaatti suorastaan ampui limsat suuttimestaan. Neste syöksyi ulos sellaisella voimalla, että se suorastaan sinkosi ulos lasista ja suoraan seinälle. Poks vain, seinä oli kevytkolasta märkä. Kaikki loungen asiakkaat tuijottivat, kuinka neste valui lotisten lattialle ja se kadonnut tarjoilija ryntäsi mopin kanssa paikalle.

Höpötin jotakin nolona, helotin punaisena ja hipsin sitten istumaan aivan oven pieleen. Onneksi koneeni boarding oli jo alkamassa, sillä harvoin olen tuntenut olevani yhtä väärässä paikassa kuin silloin.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
TAGS
RELATED POSTS

LEAVE A COMMENT