Malaria, malarian estolääkitys ja Afrikka

Tasan vuosi sitten tänään olin matkalla jossain päin Etiopiaa. Olimme suomalaisella porukalla ajamassa suomalaista vanhaa linja-autoa Etelä-Afrikasta kohti Egyptiä ja lopulta Eurooppaa ja koti-Suomea. Tästä reissusta voi lukea seikkaperäisemmin aivan näinä päivinä ilmestyvästä kirjasta Havaintoja Afrikasta: eli kuinka ajaa 27-vuotias linja-auto Kapkaupungista Suomen Saloon. Opus on tätä kirjoitettaessa painossa.

Sen verran voin kyseisen kirjan loppuratkaisusta paljastaa, että selvisimme verraten hyvissä sielun ja ruumiin voimissa perille Suomeen vapunpäivänä 2015. Aina tuosta lähtien minun on pitänyt kirjoittaa tämä artikkeli, josta on toivoakseni hyötyä muillekin Afrikkaan matkaaville. Ainakin minua nämä asiat kiinnostivat ennen mantereen halki etelästä pohjoiseen kulkenutta maantiematkaamme kovasti. Ne hirvittivät myös. Suhtauduin hyvin skeptisesti Afrikan terveystilanteeseen. Pidin maanosaa paikkana, josta löytyisivät kaikki mahdolliset sairaudet, loiseläimet ja kulkutaudit jotka nykylääketiede on kyennyt löytämään. Jos jotain on vielä löytämättä, niin nekin epäilemättä löytyisivät juuri Afrikasta.

Miten meidän sitten kävi? Löysimmekö niitä tauteja ja erityisesti malariaa, joka oli ennakkohuolistani ehkä se suurin?

141002-Malarone

Pino Malarone-paketteja. Näillä Afrikasta selvittiin. Tallinnasta lääkettä saa puoleen hintaan Suomeen verrattuna.

Matkasta, reitistä ja matkustajista. Aloitimme matkamme joulukuun ensimmäisenä päivänä Etelä-Afrikan Kapkaupungista. Ajoimme Afrikan itäpuolta ja saavuimme perille Egyptin Aleksandriaan hieman yli kolme kuukautta matkattuamme maaliskuun alkupuolella. Alussa meitä oli kaksikymmentä. Noin puolessa välissä matkaa Tansanian Dar es Salaamissa porukka väheni noin puoleen, ja lopulta perille Egyptiin päästyämme meitä oli enää seitsemän.

Yleisesti täysin malariavapaana reissulla kohtaamistamme maista pidetään vain Egyptiä. Etelä-Afrikkaa, Namibiaa sekä osin myös Botswanaa ja Etiopiaa pidetään vähäisen riskin alueina, joihin matkustaville lääkitystä suositellaan riskiarvion perusteella. Pääosa kilometreistä siis taitettiin maissa, joita pidetään malaria-alueina.

Malarian estolääkityksestä ja oma valintani. Hankin matkaa varten ennakkoon estolääkityksen. Kauppanimellä Malarone myytävää ja kerran päivässä otettavaa lääkettä pidetään yleisesti vähiten sivuvaikutuksia aiheuttavana. Ostin siis sitä. Taudin ehkäisyyn on olemassa muutamia muitakin vaihtoehtoja, jotka nekin olivat bussissa käytössä. Joku söi kuuluisaa Lariamia, jota pitää ottaa vain kerran viikossa, mutta jonka sanotaan aiheuttavan hallusinaatioita ja muita turhankin eksoottisia sivuvaikutuksia. Muutama otti antibioottinakin tunnettua doksisykliiniä. Täysin varmaa suojaa mikään näistä lääkkeistä ei käsittääkseni anna, tautia aiheuttavia loisia kun on montaa eri tyyppiä.

Lääkityksen hankinta etukäteen. Malaronen haittpuoli on sen valitettavan korkea hinta. Yksi tabletti maksoi ennen matkaamme Suomessa yli neljä euroa kappaleelta. Koska pillereitä on otettava päivittäin, tulee tästä pidemmällä reissulla melkoinen menoerä.

Vaan eipä hätää mitään, lääkettä saa nimittäin Virosta puolet halvemmalla, ja vieläpä suomalaisella reseptillä. Kirjoitin tästä aikanaan oman postauksenkin, joka löytyy täältä. Malaria-alueille matkustaville tarkan markan vartijoille suosittelen siis ehdottomasti lääkeostosmatkaa Tallinnaan.

Lääkityksen hankinta Afrikasta. Tästä en osaa antaa tarkkoja ohjeita, mutta jotain voin sentään aiheesta kertoa. Kaikilla meistä ei ollut tarvittavia estolääkkeitä Afrikkaan saapuessamme, joten niitä piti hankkia paikan päältä. Ainakin Namibiassa tämä olisi tainnut onnistua paikallisesta apteekista myös ilman reseptiä. Hintaa en kysynyt, tai se ei ainakaan jäänyt mieleen, olihan minulla lääkkeet jo omasta takaa.

Estolääkityksen tarpeellisuus – afrikkalainen näkökulma. Saimme paikan päällä aika kirjavia neuvoja siitä, miten tarpeellinen tuo lääkitys meille olisi. Suomessa ei varmaan kukaan terveydenhuollon ammattilainen edes ajattelisi suositella estolääkityksen poisjättämistä. Sen sijaan esimerkiksi edellä mainitussa namibialaisessa apteekissa saimme kaverini kanssa kuulla valkotakkiselta työntekijältä (jonka koulutustaso ja status ei minulle selvinnyt), että jos pysymme maanteillä ja kaupungeissa emmekä mene luontoon asustelemaan teltoissa, estolääkitystä tuskin tarvittaisiin koko Afrikassa.

Ota näistä neuvoista sitten selvä. Vuodenaikakin vaikuttaa malariahyttystilanteeseen paljon, joten ohjeita ei oikeastikaan voine pelkistää mihinkään selkeään nyrkkisääntöön. Mahdollisesti afrikassa asuvilla on myös erilainen vastuskyky tautia vastaan. Suhtautuminen lääkkeisiinkin saattaa poiketa eurooppalaiseen näkökulmaan verrattuna, ovathan ne aika kalliita ja siten monen perusafrikkalaisen saavuttamattomissa. Ehkä sen takia niitä ei paikallisissa apteekeissakaan suositella vain ”varmuuden vuoksi”, edes turisteille.

Hyttyset ja hyttysverkot. Hyttysiä oli lähes kaikissa matkan maissa – joissain enemmän, joissain vähemmän. Saimme kaikki matkan varrella melkoisen määrän pistoja. Niitä oli lähes mahdotonta välttää, varsinkin iltaisin ja öisin.

Monella oli mukanaan oma hyttysverkko, minulla ei. Tämäkään ei ollut suuren suuri ongelma, sillä useimmissa hotelleissa tällainen oli firman puolesta. Joissain paikoissa verkkoa ei ollut, mutta en muista näissäkään tilanteissa suuremmin kärsineeni. Ehkä kaikkein halvimpia majoituksia hyödyntävien matkailijoiden kannattaa kuitenkin moinen kapine mukaan ottaa. Moni mukana kannettava hyttysverkko tarvitsee kattoon jonkinlaisen kiinnityspisteen tai koukun, josta käsin se sängyn päälle viritetään. Havaintojeni perusteella tällaista koukkua on turha etsiä afrikkalaisesta majatalosta juuri silloin, kun sellaista sattuisi tarvitsemaan. Oman hyttysverkon kyseessä ollen varmin ratkaisu lienee siten telttamalli. Myös teippiä kannattaa pitää mukana. Sillä on helppo paikata majatalojen monesti reikäiset verkot.

Lääkkeet käytännössä ja niiden sivuvaikutukset. Lähes kaikki meistä söivät jotain estolääkitystä. Itse aloitin Malarone-kuurini saavuttuamme Namibiasta Botswanaan. Niin teki myös pääosa muista. Pidimme Namibiassa sairastumisen riskiä pienenä. Kuten todettua, porukassamme syötiin Malaronen lisäksi sekä Lariamia että Doksisykliiniä. Kaikki vaihtoehdot olivat siis tasaisesti edustettuna. En muista, että kukaan sen kummemmista sivuvaikutuksista olisi valittanut. Ainakaan sellaiset eivät vaikuttanut mitenkään matkantekoon. Minulla ei ole henkilökohtaisia kokemuksia kuin Malaronesta, enkä ole kokenut sen aiheuttavan minkäänlaisia oireita tai ei-toivottuja vaikutuksia. Olen syönyt lääkettä kahdesti.

Lopetin lääkkeiden ottamisen Etiopiassa. Sudania – joka oli siis vielä tuossa vaiheessa edessä – pidetään joidenkin ohjeiden mukaan malaria-alueena sitäkin, mutta lääkkeiden ottaminen tuntui tuossa vaiheessa turhalta. Kaksi 12 kappaleen levyä jäi lopulta syömättä, vaikka olin ajatellut alun perin napsia lääkkeet varmuuden vuoksi loppuun.

Ilman estolääkitystä Afrikkaan? Kaksi kaveria porukastamme ei syönyt minkäänlaista lääkitystä. Molemmat aloittivat Etelä-Afrikasta. Toinen hyppäsi kyydistä Nairobissa, toinen ajoi koko matkan alusta loppuun. Molemmat vieläpä yöpyivät keskimääräistä useammin autossa, jossa oli yöaikaan tyypillisesti aina paljon hyttysiä. Kapkaupungista Egyptiin asti mukana ollut lääkitystä syömätön kyytiläinen toimi yhtenä syynä siihen, miksi itsekin lääkkeiden syömisen ennen niiden loppumista lopetin. Seurattuani pari kuukautta vierestä kaverin ilmeistä sairastamattomuutta, tuntui oma lääkekuurinikin Etiopiassa tarpeettomalta. Olihan varsinainen ”musta Afrikka” jo tuossa vaiheessa takana ja edessä enää Sudanin ja Egyptin aavikot.

Miten lopulta kävi? Kukaan meistä ei saanut malariaa, eivät edes ne, jotka eivät lääkkeitä syöneet. Ilmeisesti Afrikan halki on mahdollista matkustaa maanteitse ilman malarianestolääkitystä saamatta itse tautia, ainakin näinä kuukausina, ja tätä reittiä kulkien. Enpä olisi uskonut. Ennen matkaa pidin todennäköisenä, että joku meistä sairastuisi vaikka lääkkeitä söisikin. Malarian estolääkityksen pois jättämistä tällaisella matkalla pidin sulana hulluutena.

Muutenkin Afrikasta selvittiin hämmästyttävän vähin terveydellisin ongelmin. Muutamalla matkalaisella oli välillä vatsavaivoja ja taidettiinpa matkan jälkeen Suomessa joltain löytää joku suolistoloinenkin, mutta loppujen lopuksi kokonaisuus oli jotain ihan muuta kuin olin ennalta odottanut. Sanoisinpa melkein, että vaikkapa nuo vatsataudit olsivat olleet vastaavalla seikkailumatkalla Aasiassa paljon yleisempiä. Tämä oli hyvin yllättävää. Näin sitä oppii. Toisaalta kaikilla meistä rokotukset taisivat olla hyvin kunnossa, joten keltakuumeita ynnä muita lavantauteja ei ainakaan tarvinnut pelätä.

Tarinan opetuksia. Huolimatta siitä, että Afrikassa on näemmä mahdollista matkustaa kattavasti nelisen kuukautta saamatta malariaa tai muita vakavia sairauksia, en kuitenkaan rohkenisi vieläkään mennä mantereen keskiosiin ilman estolääkitystä. Etelä-Afrikkaan, Namibiaan ja Etiopiaan, ehkä Sudaniinkaan, en sen sijaan varmaan malarialääkitystä hankkisi. Toki ennakkoon pitäisi miettiä, mitä meinaisin maissa tehdä. Pitkäkestoisille safareille ehkä kuitenkin kuurin ottaisin.

Ihan niin yksinkertaisia nämä malaria-asiat eivät kuitenkaan ole, kuin satunnainen matkailija saattaisi ennalta ajatella. Jos Afrikkaan lähtee vaikka vuodeksi, ei päivittäinen pillereiden popsiminen olle ihan terveellistä sekään. Vielä jokin aika sitten esimerkiksi Malaronen pitkäaikaista syömistä ei muistaakseni edes lääkkeen valmistajan toimesta suositeltu. Sittemmin ohjeistusta käsitykseni mukaan muutettiin. Lisäksi kustannus on melkoinen, jos lääkkeet joutuu maksamaan itse, eikä sitä tee vaikkapa työnantaja. En ole lääkäri, enkä muutenkaan pidä itseäni aiheen asiantuntijana. Voin vain kertoa mitä itse 15 000 kilometrin matkallamme Afrikassa näin ja koin. Jokainen tekee luonnollisesti omat johtopäätöksensä ja valintansa.

En myöskään tiedä, kuinka tässä lääkeasiassa toimivat vaikkapa Afrikan malaria-alueilla pysyvästi asuvat expatit. Jos joku entinen tai nykyinen sellainen tätä lukee, niin kertokaa ihmeessä kommenttikenttään! Ehkä opimme kaikki jotain uutta.

160210_Havaintoja_Afrikasta

Näin Afrikassa ajettiin ajalla 1.12.2014 – 6.3.2015.

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

43 päivää ja 8000 kilometriä Afrikkaa – välitilinpäätös Darissa

To 15.1.2014, Dar es Salaam (TZ)

Aika tasan puolitoista kuukautta. Kuusi uutta maata. Noin 8000 kilometriä. Tansanian Dar es Salaam toimii tällä matkalla eräänlaisena välietappina, vietetäänhän täällä viikon hengähdystauko. Siten lienee loogista pohdiskella tähän asti nähdyn Afrikan antia juuri täällä. Mitä tästä koko operaatiosta on jäänyt käteen? Mitä olemme oppineet matkallamme Kapkaupungista Dar es Salaamiin? Varmaan montakin juttua. Mietitäänpä.

150115-kartta

Näin on tähän mennessä ajettu.

Reaaliaikainen karttaseuranta löytyy osoitteesta http://www.rantapallo.fi/pikavuoro/kartta/.

Päällimmäisenä mieleen tulee se ilmeisin, eli varmaankin kaikki yllättänyt ajamisen ja etenemisen helppous. Ainakin itse odotin vaikka minkälaisia matkantekoa hidastavia vaikeuksia, olihan Afrikalla ainakin mielikuvissani sangen hurja maine, sekä turvallisuuskysymysten että yleisen infrastruktuurin kuten teiden suhteen. Näyttää siltä, että ennakkoluuloni osoittautuivat – taas kerran – vääriksi.

Tiet reitillämme ovat olleet olosuhteet huomioon ottaen yllättävän hyviä. Toki joihinkin huonompiinkin pätkiin on aika ajoin törmätty, mutta esimerkiksi takaisin, etsimään vaihtoehtoista reittiä ei ole vielä kertaakaan tarvinnut kääntyä. Tämä on ollut suuri yllätys. Oletin, että tokihan nyt Afrikassa saattaa useinkin sattua, jotta vaikkapa maantiesilta on jonkin luonnonkatastrofin seurauksena vain kadonnut. Mutta mihinkään tällaiseen ei ole täällä törmätty. Suurin hidaste tähän mennessä on ollut Malawissa tielle kaatunut rekka, eikä tämänkään tilanteen selviämistä tarvinnut kovin montaa tuntia odotella. Aika pientä.

150115-afrikan-tahti

Suunnistushommia.

Mielikuvissani Afrikan teillä mellastivat myös maantierosvot ja sekalaiset pyssymiehet. Pimeästä viidakosta kuuluu Kalashnikovin latausliikkeitä. Silmämunat vilkkuvat, muuta ei näy. Mitään tällaistakaan ei matkan varrella ole esiintynyt. Perusturvallisuuden tunne ei ainakaan omalla kohdallani ole täälläkään järkkynyt juuri millään tavoin. Aseellisia ryöstöjä ajatellen pientä perspektiiviä antaa sekin tosiasia, että monessa paikassa paikallisilla ei ole edes kenkiä jalassa tai ehjiä vaatteita päällä. Mistä ihmeestä he saisivat rahat aseeseen?

On tosin myönnettävä, että aseita täällä on ainakin paikoittain paljon. Esimerkiksi täällä Dar es Salaamissa lähes kaikilla sekalaisilla vartijoillakin näkyy olevan joko rynnäkkökivääri tai haulikko. Vaikka mitään ei ole sattunutkaan, lienee ryöstöjen suhteen hyvä olla kuitenkin aina varuillaan, myös maanteillä. Todistettavastihan niitä kuitenkin täällä sattuu ja moinen tilanne saattanee tulla eteen hyvin yllättäen. Ja ehkä tyypillisesti tuleekin. Mutta, koputetaan puuta. Useimpia ei kuitenkaan Afrikassakaan ryöstetä.

Matkallamme on osunut valtava määrä erilaisia poliisin tarkastuspisteitä. Jossain lienee joskus varoiteltu näistäkin, pysäyttäjät kun saattavat tiettävästi olla valepoliiseja. Stopeista siis kannattaisi yrittää ajaa pysähtymättä läpi, väittävät. Näkemäni perusteella en suosittele. Jos olisimme yrittäneet ajaa läpi näistä kymmenistä ja taas kymmenistä tarkastuspisteistä, emme varmaankaan olisi täällä asti. Monenlaisia selkkauksia olisi moisesta syntynyt ja oletan, että kalliiksi olisi käynyt. Tietenkään se, että emme ole valepoliiseja tai epävirallisia tiesulkuja Afrikassa kohdanneet ei tarkoita sitä, ettei niitä jossain olisi. Suuri manner on tämä, edelleen.

150115-rekka-ojassa

Rekka ojassa, peräkärry tiellä ja tie poikki.

Erilaiset taudit ja sairaudet kuuluvat myös hyvin kiinteästi siihen mielikuvamaailmaan, joka monella Afrikasta on. Tässäkin suhteessa tähänastinen matka on sujunut helpommin kuin olisi voinut kuvitella. Kukaan parikymmenpäisestä porukasta ei ole sairastunut vakavammin, vaikkapa malariaan. Jopa vakavilta vatsataudeilta on vältytty. Melko yllättävää. Yllätys oli myös se, että vaikkapa Etelä-Afrikassa ja Namibiassa hanavesi on juomakelpoista. Enpä olisi uskonut. Ehkä tämäkin kertoo siitä, että ainakin pääteiden ympäristöjen terveystilanne ei ole aina niin kehno kuin jopa virallisista tilastoista voisi päätellä.

Varsinkin alkumatkan maiden HIV-prosentit olivat sangen hurjia. Teoriassa joka viidennellä vastaantulijalla oli mainittu virus. En tiedä, miten kuvittelin tämän tosiasian yleisessä katukuvassa näkyvän, mutta kaiketi odotin sen kuitenkin jollain tavoin kyseisten maiden yleistunnelmassa ilmenevän. Ei ilmennyt. Ihan normaalin näköistä ja oloista porukkaa. Yllätys tämäkin. Vaikkei ehkä yllättyä pitäisi, eihän virustartunta mitenkään ihmisestä taida ulospäin näkyä. Lisäksi lääkitys on viime vuosina kehittynyt ja sitä ymmärtääkseni jaetaan sairastuneille ainakin Sambiassa ilmaiseksi.

Yleistunnelmasta puheen ollen, eri maissa kohtaamamme ihmiset eivät suinkaan ole olleet asenteiltaan ja luonteeltaan yhtä afrikkalaista massaa. Selviäkin eroja on ollut. Toki tällainen matka on aina vain pintaraapaisu, mutta joitain yleistyksiä rohkenen silti tehdä. Eteläafrikkalaiset ja namibialaiset olivat sangen varautuneita. Toisaalta näissä maissa homma, olisi se sitten mikä tahansa, toimi lähes länsimaisesti. Botswanassa oltiin laiskanpulskeita eikä homma oikein näyttänyt toimivan. Malawissa porukka oli kovin hymyileväistä ja iloista. Tansaniassa mukaan on tullut jonkinlainen aggressiivisempi vivahde. Ihmiset eivät enää hymyile niin paljon, mutta huutelevat esimerkiksi teiden varsilla kaikenlaista (josta ei saa selvää). Bussia yritetään myös tämän tästä viittoa pysähdyksiin. Epäilen, että mitään varsinaista asiaa ei näillä viittojilla ole. Yrittävät myydä jotain tai kertoa jonkin tärkeän asian (josta ei saa selvää). Emme ole pysähdelleet.

Tietä riittää.

Tietä Afrikassa riittää.

Entäpä miten tästä eteenpäin? Bussi on tarkoitus käynnistää jälleen ensi maanantaina ja suunnata kohti pohjoista ja lopulta Välimerta. Egyptin Aleksandriasta lähtee kuulemma laiva, jonka kyytiin Ajokki voidaan ajaa. Tästä laivauksesta on jo tarjouskin. Perillä Egyptissä on alustavasti tarkoitus olla helmi- maaliskuun vaihteessa. Jos hyvin käy ja perille tosiaan päästään kertynee kilometrejä vielä noin kuusi ja puoli tuhatta.

Jos rajojen ylittäminen ja byrokratia ovat tähän asti olleet suorastaan läpihuutojutuja, eivät ne tule olemaan sitä enää jatkossa. Matkan varrelle osuu ensin Kenia, jonne pääseminen on tiettävästi vielä helppoa. Etiopia, Sudan ja eritoten Egypti sen sijaan tullevat olemaan melkoista tuskaa. Tälläkään hetkellä ei ole selvää, voivatko länsimaalaiset saada Etiopian viisumin Kenian Nairobista. Tämä ei kai selviä kuin menemällä paikalle yrittämään. Maarajalta sitä ei käsittääkseni saa, Addis Abeban lentokentältä tuo olisi taas täysin mutkatonta. Taas maantiematkailijaa sorsitaan. Jos joku tätä lukeva sattuisi tietämään onnistuuko viisumihomma, niin kertokaa ihmeessä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Tautista hommaa – lääkitystä Afrikkaan

Pe 19.9.2014, Helsinki (FI)

Ensikisi on todettava, että ennakkoluuloni Afrikkaa kohtaan ovat suuremmat kuin mitään muuta maanosaa tuntemani. Afrikka näyttäytyy mielikuvissani poliittisesti erittäin epävakaana paikkana, jota riivaavat köyhyyden ja puutteen ohella lukuisat erilaiset sairaudet ja taudit. Kaikki mahdolliset tartuntataudit ynnä erinäiset ihmistä piinaavat loiset mitä maailmasta suinkin löytyy. Ja toki lisäksi ne, joita tiede ei ole vielä löytänyt. Afrikasta nekin löytyvät. Näin ajatellen minä.

Tämähän ei tietenkään voi olla koko totuus. Afrikkahan on valtava manner ja lienee kaikkea muuta kuin poliittisesti, ilmastollisesti tai etnisesti homogeeninen sellainen. Ongelmiakin toki on, mutta koko mannerta koskevia yleistyksiä ei voitane tehdä. Näin sanoo järkeni. Näihin ennakkoluuluihin ei siten varmaankaan ole kuin vain yksi lääke. On mentävä itse paikan päälle katsomaan mistä on kysymys.

Afrikan malariakartta. Suunniteltu reitti on esitetty mustalla viivalla.

Afrikan malariakartta. Suunniteltu reitti on esitetty mustalla viivalla. (Kuva: worldbank.org)

Oma rokotussuojani on käsitykseni mukaan aika hyvässä kunnossa. Viime talven kestäneen Libanonin reissun yhteydessä tuolloinen työnantajani tarjosi työsuhde-etuna kiitettävän määrän erilaisia rokotuksia. Niillä päästäneen hyvään alkuun.

Muutama olennainen rokotus ja lääkitys minulta kuitenkin puuttuu. Rokotuksista tärkein tällainen on keltakuume, jota vastaan minua ei ole koskaan rokotettu, enhän ole aiemmin käynyt tämän taudin esiintymisalueilla. Väriltään keltainen kansainvälinen rokotuskortti (kuvat ohessa) on käsittääkseni alun perin tarkoitettukin viralliseksi dokumentiksi tästä nimenomaisesta rokotuksesta. Ainakin vihkosen ensimmäinen aukeama on omistettu pelkästään tälle taudille ja se on ainut rokote, joka kortissa mainitaan nimeltä. Yellow fever. Fievre Jaune. Pari vihkosen seuraavaa aukeamaa on sitten varattu vain ”muille rokotuksille”.

Afrikassa on joitakin maita, joihin päästäkseen keltakuumerokote pitää olla voimassa. Se on siis hankittava. Muistan kuulleeni, että näitä rokotuksia pistettäisiin myös niitä vaativien maiden rajoilla sikäli kun satunnaisella matkailijalla ei sellaista ole, mutta ajatus afrikan sydänmaiden rajaklinikalla otetusta rokotuksesta ei oikein houkuttele. Rajansa kaikella, seikkailuillakin. Eritoten jos ne sisältävät injektioneuloja.

Kansainvälinen rokotuskortti päältä.

Kansainvälinen rokotuskortti päältä.

Kansainvälinen roktuskortti sisältä. Merkinnät jatkuvat vielä seuraavalle aukeamalle.

Kansainvälinen roktuskortti sisältä. Merkinnät jatkuvat vielä seuraavalle aukeamalle.

Toinen ennakkovalmistautumista vaativa terveydellinen asia Afrikassa on tietenkin Malaria. Oheisella kartalla on esitetty Malarian vaara-alueita Afrikassa sekä suunniteltu matkareitti Etelä-Afrikasta Sudaniin.Kuten kuvasta nähdään, musta viiva kohtaa ajoittain kovin syvänpunaisia alueita. Joihinkin ennakkotoimenpiteisiin täytyy kai siis ryhtyä.

Malariarokotetta ei ole olemassa, joten sairautta vastaan voi suojautua vain syömällä malarianestolääkkeitä sekä tietenkin yrittämällä välttää hyttysten puremia käyttämällä peittäviä vaatteita ja hyönteisverkkoja. Kumpikaan näistä keinoista ei ole kuitenkaan täysin varma. Myös ilman lääkitystäkin voi maailmalla seikkailla, enkä itse ole esimerkiksi Aasiassa ikinä malarialääkkeitä syönyt. Terveysongelmia ei ole ollut vaikka esimerkiksi Laos – jonka läpi olen Kiinasta Thaimaahan maanteitä pitkin noin viikon maassa viettäen matkustanut – on joissain kartoissa kokonaan malaria-aluetta.

Tällä kertaa, ehkä johtuen juuri Afrikkaa kohden tuntemistani ennakkoluuloista, ajattelin kuitenkin malarialääkityksenkin hommata. Vaihtoehtoja on muutamia, joista käsittääkseni paras ja vähiten sivuvaikutuksia aiheuttava on valitettavan kallis. Yksi tabletti (joita on otettava päivittäin) taitaa Suomessa maksaa 4…5 euroa kappaleelta. Huhut kuitenkin kertovat, että tätä lääkettä saisi esimerkiksi Virosta huomattavasti halvemmalla.

Täytyy tutkia asiaa. Koitan palata aiheeseen myöhemmin näin tehtyäni.

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail