…ja edelleen Addis: varaosista ja mobiilinetistä ulkomailla

Ti 17.2.2015, Addis Abeba (ET)

Emme me täältä eilen mihinkään päässeet. Aivan turha toive. Bussin Suomesta tilatun varaosan tarina alkaa saada kafkalaisia piirteitä. Lähetysseurannan mukaan kyseinen liitin on ollut Addis Abebassa jo kohta viikon. Tullaaminen kestää, tai mikä lie käsittely, kuulemma. Eilen sen vihdoin piti olla haettavissa DHL:n keskustan toimistosta kellon neljältä iltapäivällä. Kahden hengen iskuryhmä lähti odottamaan.

Vähän ennen neljää selvisi, että osa on yhä lentokentän tullissa ja sen lunastaminen onnistuisi sieltä. Siispä taksiin ja lentokentälle. Eipä ollut sielläkään helppoa. Lähetys oli saapunut perille ja oli tosiaan mainitussa toimipisteessä, mutta erinäisistä papereista tarvittiin kopioita sillä pitäähän dokumenttien toki kunnossa olla. DHL ei papereita kuitenkaan kopioi, tietenkään, eikä tulli. DHL toimittaa tavaraa ja tulli tullaa. Piti siis löytää toinen paikka joka kopioita suostuisi ottamaan. Kun sellainen vihdoin kentältä löytyi, paperit oli kopioitu ja toimitettu juoksujalkaa toimipisteeseen selvisi, että työaika oli päättynyt. Kello oli 17:02. Toimipiste sulkeutui viideltä.

Tätä kirjoitettaessa Jani on hoitamassa asiaa kentällä. Kaiken piti olla selvää ja kopiot tällä kertaa kunnossa, mutta kuinka ollakaan, saatujen tietojen mukaan näin ei kuitenkaan ollut. Eilen käynyt lähetyskuitti ei olekaan tänään enää käypä. Tai jotain sinne päin. Toimistokin sulkeutui yllättäen ilman näkyvää syytä. ”You have to wait, Sir”. Tällä tavoin täällä siis tällä hetkellä edetään. Eli ei yhtään mihinkään.

150217-2

Jälleen yksi aamu ja jälleen yksi hotellihuone. Addis Abeba, Etiopia.

150217-1

Bussi ei liiku.

Varaosafarssin ollessa eilen täydessä vauhdissa, koitin itse saada oman prepaid-nettiliittymäni toimimaan. Hankin sim-kortin lauantaina paikallisen johtavan operaattorin liikkeestä ja tuolloin henkilökunta ei saanut sitä tunnin kestäneistä yrityksistä yhdistymään verkkoon. Lopulta asiakaspalveluhenkilö ei keksinyt muuta keinoa kuin laittaa viesti heidän tekniseen tukeensa – eivät nimittäin näyttäneet vastaavan puhelimeen. Asia kuulemma korjaantuisi pian.

Asia ei ollut korjaantunut maanantaihin mennessä. Siispä marssin toiseen samaisien operaattorin liikkeeseen selvittelemään asiaa, ensimmäisen henkilökunta kun ei toimillaan minua oikein onnistunut vakuuttamaan. Seurasi toista tuntia ihmettelyä ja pään raavintaa. Ainakin neljä ihmistä koitti saada asiaan selvyyttä, mutta ei. Kaiken piti olla kunnossa mutta liittymä ei vain toiminut. Lopulta kaveri kokeili tablettiini toista sim-korttia, tavallista sellaista. Olinhan ostanut vain datakäyttöön tarkoitetun kortin jonka piti olla nettikäyttöön parempi. Kalliimpi se ainakin oli. Maksoin kortista 60 birriä ja olin ladannut sinne 100 birrin arvosta rahaa, joka yhteensä vastaa noin 7…8 euroa.

Halvempi normikortti – jolla siis voi sekä soittaa että päästä verkkoon – yhdistyi välittömästi myös internetiin. Loistavaa! Myy minulle tuo kortti, pyysin. Kaveri kääntyi tietokoneeseensa päin ja rupesi räpläämään sitä, mutta kuinka ollakaan: firman järjestelmä oli kuulemma juuri kaatunut. Uusia liittymiä ei pystyttäisi reikisteröimään eikä hän voisi myydä minulle mitään. Tähän hetkeen asti järjestelmä oli toiminut ongelmitta. Olin puoli minuuttia hiljaa ja tuijottelin seinää. Sitten kiitin ja lähdin pois. Etiopia, raskas maa.

150217-3

Osa sim-korttikokoelmastani.

Sananen mobiilineteistä Afrikassa. Kaikissa vierailemissamme maissa ainakin omaan mobiililaitteeseeni sopiva liittymä on ollut hankittavissa melko helposti ja suhteellisen kohtuullisin kustannuksin. Itse olen hoitanut asian paikallisen operaattorin liikkeissä, joissa on yleensä saanut myös asiakaspalvelua. Laitteen asetukset on tarvittaessa laitettu kohdalleen ja erilaiset palvelukoodit on neuvottu. Joskus palvelu on ollut parempaa, joskus kehnompaa. Aina netti on kuitenkin lähtenyt – Etiopiaa lukuunottamatta – toimimaan.

Byrokratia vaihtelee. Joissain maissa sim-kortteja myydään myös monenmoisissa pikkuputiikeissa eikä ostajan henklötietoja pahemmin kysellä. Tyypillisintä kuitenkin on, että liittymän ostamiseen tarvitaan passi, jonka tiedot operaattori sitten syöttää järjestelmäänsä. Etiopiassa hakemukseen tarvittiin jopa passikuva ja kopio henilöllisyystodistuksesta (eli siis passista) ja nämä asiakkaan piti tuoda mukanaan. Operaattorin toimistossa ei kuulemma kopiokonetta ollut. Mutta ehkä etiopialaiset toimintamallit tulivat jo tuossa aiemmin käsiteltyä sangen kattavasti, joten hillitsen itseni enkä enää palaa niihin.

Hintaso on vaihdellut myös. Itse sim-kortti on yleensä hinnaltaan nimellinen (yhden euron luokkaa). Tämän jälkeen kortille on ladattava rahaa, joka tapahtuu yleensä ostamalla puheaikalipukkeita, joiden koodit sitten syötetään laitteeseen ja saldo kasvaa. Yhden gigatavun hinta on ollut halvimmillaan alle 10 euroa (muistaakseni Malawissa) ja kalleimmillaan yli pari kymppiä.

Yleensä ostettu puheaika kannattaa muuttaa datapaketiksi (data bundle), jolloin samalla rahalla saatu tiedonsiirtomäärä on paljon suurempi kuin jos siihen käyttäisi pelkästään peruspuheaikaa. Ja hintahan on toki suoraan sidoksissa tiedonsiirron määrään. Gigatavu on aika paljon, varsinkin jos yhteydet ovat hitaita. Kuten puheaikaakin, myös mainittuja datapaketteja voi ostaa pienempinä erinä ja yhden kerrallaan. Tällöin toki yksittäisen megabitin hinta on kalliimpi. Mitä enemmän ostat kerralla, sitä edullisempaa se on. Näinhän se maailma toimii.

Itse pidän paikallista puhelinliittymää ja erityisesti siihen liittyvää mobiilinettiä erittäin hyödyllisenä ja matkustamista helpottavana asiana. Vähänkään pidempään jossain maassa viipyessäni hankin yleensä aina sellaisen. Makuasioitahan nämä ovat, mutta liittymän hinta verrattuna siitä saatuun hyötyyn on mielestäni täällä Afrikassa ollut sangen kohtuullinen. Yksi liittymä on myös riittänyt minulle mainiosti vaikka mukana on useampia laitteita. Yhteyden kun voi mobiililaitteella jakaa ja hyöydyntää sitä näin myös vaikkapa kannetavassa koneessa.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail