Maailman ympäri 139 päivässä – Mitä maksoi?

Ehkä yleisin kysymys, jonka olen pidemmän maailmalla kiertämisen jälkeen kotikonnuilla kuullut, koskee kokemukseni mukaan tyypillisesti matkan kustannuksia. ”Mitäs tuollainen reissu sitten maksaa?” Viimevuotisen pintateitse Thaimaahan ja takaisin tekemäni matkan kustannukset jätin tarkoituksella laskematta. Rahaa kun tulee ja menee – se kuuluu elämään. Ja mikäli kuukausia pitkän pätkän elämästään aikoo kuluttaa matkustamalla puolimaanisesti paikasta toiseen ja sieltä taas lähes heti kolmanteen, kuluu sitä mitä todennäköisemmin enemmän kuin kotioloissa.

Miljoona käteistä. Indonesiassa monien automaattien suurin seteli oli 50 000 rupiaa eli noin 5 euroa. Kun tyypillinen nostomäärä taasen oli miljoonan luokkaa, seteleitä oli yleensä taskussa paksulti. Valitettavasti miljoonallakaan ei aina pitkälle pötki.

Yli neljä ja puoli kuukautta kestäneen ja lopulta maailmanympärysmatkaksi päättyneen retken kustannuksia seulottuani voin todeta, että tuo oletus rahan tämäntyyppisellä matkalla normaalielämää nopeammisesta kulumisesta on (tietenkin) totta.Yllätyksenähän tämä ei tietenkään tullut, vaikka kulukokonaisuuden hahmottamista hankaloittavat hieman luottokortimaksut, jotka tulevat maksetuiksi vasta viiveellä. Lisäksi yrittäjän asema poikkeaa hieman palkansaajasta, voihan yrittäjä maksaa palkkaa itselleen reissun aikanakin (edellyttäen tietenkin, että firman kassassa rahaa tätä varten on). Tätä tilannetta tosin sain, ihme kyllä, kohennettua tekemällä matkan aikana jonkin verran etätöitä.

Seuraavassa hieman tarkempaa erittelyä 139 päivän aikana kertyneistä kustannuksista. Luvut on laskettu pankki- ja luottokorttien tiliotteista ja ne on pyöristetty lähimpään kymmeneen euroon. Kaikkea tässä ei varmaankaan ole, mutta toisaalta saattaapa noissa olla jotain ylimääräistäkin. Hyvän kokonaiskuvan kustannusrakenteesta alla esitetystä kuitenkin saanee.

Matkaliput 3 030,- EUR
(Sisältäen lentoliput – 7kpl – sekä Pikavuoro Maailman Ympäri -linja-autolipun)

Autovuokrat 780,- EUR
(Tasmania, Uusi-Seelanti, Fidzi, USA. Uuden-Seelannin ja USA:n vuokrakuluissa huomioitu vain puolet – maksajia kun oli kaksi)

Malesia ja Singapore 380,- EUR

Indonesia 1 990,- EUR
(Indonesiassa aikaakin kului lähes puolitoista kuukautta)

Australia 2 720,- EUR
(Australiassa vietettyyn aikaan nähden luku on jopa yllättävän pieni, kaikki kun tuntui maassa olevan huonon vaihtokurssin takia valtaisan kallista. Pelkästään majoittumiseen jopa kaikista vaatimattomammissakin (rähjäiset hostellit, sänky isossa dormissa) paikoissa kului helposti 25…30 eur/yö.)

Uusi-Seelanti 1 120,- EUR
(Lukuna ehkä jopa yllättävän suuri, olihan maa intuitiivisesti arvioiden Australiaa halvempi. Toisaalta parissa viikossa kilometrejä vuokra-autoon tuli paljon ja kallista bensaa paloi. Esimerkiksi autolauttalippu Pohjoissaarelta eteläiselle ja takaisin taisi maksaa pitkälti toista sataa suuntaansa.)

Fidzi 370,- EUR
(Lyhyt pysähdys, yllättävän suuri summa. Sanoisin, että luku olisi paljonkin pienempi jos olisin pysynyt paikallani enkä kiertänyt saarta vuokra-autolla.)

Yhdysvallat 1 130,- EUR
(Vaikuttaa ajettuihin kilometreihin nähden pieneltä summalta. Joku bensaostos tästä saattaa puuttua. Toisaalta USA ei liene loppujen lopuksi länsimaista niitä kalleimpia.)

Islanti 220,- EUR

Juoksevat kulut olivat siis 7 930,- EUR ja matkakulut (mukaanlukien autovuokrat)
3 810,- EUR. Kokonaisuudessaan siis 11 740,- EUR.

Onko tämä sitten kallista vai halpaa – kukin voinee tehdä luvuista omat johtopäätöksensä. Lähes viidessä kuukaudessa rahaa kuluu maantieteellisestä sijainnista riippumatta, yleensä sitä enemmän mitä länsimaalaisemmassa maassa aikansa viettää. Päivähinta on kuitenkin omasta mielestäni yllättävän korkea, vaikkakin kokonaishinta taas on juuri sitä suuruusluokkaa kuin kuvittelinkin sen olevan. Ja sitten taas toisaalta, yhden matkustetun kilometrin keskimääräiseksi hinnaksi taitaa tulla joitakin kymmeniä eurosenttejä. Suhteellista, kuten useimmat asiat maailmassa.

Olisiko tämän saman reissun voinut tehdä halvemmalla? Ehdottomasti. Varsinkin, jos reittiä olisi ruuvannut kulkemaan hieman eri maiden kautta olisivat kustannukset varmasti laskeneet. Lisäksi esimerkiksi yksin matkustaminen on kallista. Jo kaksin se on halvempaa. Sanoisin myös, että liike ja siirtymiset (joita oikeastaan tämäkin matka lähes pelkästään oli) maksaa, paikallaan pysymisen ollessa taas halvempaa. Kustannusten jakautumista ja mahdollisia säästökohteita spekuloin ehkä vielä myöhemmin lisää.

Kommentit ja keskustelu ovat enemmän kuin tervetulleita.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Maanosa vaihtuu: Fidzi – U.S.A.

Su 8.4.2012, Nadi (FJ) – Los Angeles (USA)

Lento Fidziltä kohti Los Angelesia kesti yli kymmenen tuntia ja lähti Nadin kansainväliseltä kentältä kymmeneltä Illalla. Air Pacificin kone oli suuri, matkustajapaikkoja taisi speksien mukaan olla hieman yli 450. Tällä kertaa kävi tuuri. Lennolla nimittäin oli arviolta vain parisataa ihmistä, joten sain lopulta omaan käyttööni kolmen penkin setin jossa pääsi jopa jonkinlaiseen makuuasentoon. Lopulta koneessa nukkuminen onnistuikin jopa yllättävän hyvin ja lento ei ollutkaan noin pitkäksi niin raskas kuin se potentiaalisesti olisi voinut olla.

Tällä mentiin. Air Pacificin kone odottaa lähtöä Nadin kansainvälisellä lentokentällä sunnuntai-iltana.

Ruokapuoli ei tosin tällä Fidzin lentoyhtiön lennolla juurikaan häikäissyt eikä kone muutenkaan ollut uusimmasta päästä. Esimerkiksi jokaisen penkin sekänojassa ollut tv ja siihen liittyvä viihdejärjestelmä toimi kehnosti tai ei lainkaan. Mutta eipä tuo pahemmin haitannut kun tilaa nukkumiseen ja yleiseen oleiluun oli reilusti.

Kone laskeutui Los Angelesiin alkuiltapäivästä. Päivä oli yhä sunnuntai, mikä oli jossain määrin outoa – lähteä nyt pitkähkölle lennolle iltakymmeneltä ja olla sitten perillä samana päivänä, puolen päivän jälkeen. Näin kuitenkin käy mikäli kansainvälisen päivämäärärajan ylittää, ja siis kävikin. Aikamatkustusta, oikeastaan.

Los Angeles ilmasta käsin. Hyvin selkeää ruutukavaa on kaupunkisuunnittelussa käytetty. Tämä todettiin myös myöhemmin autossa - pitkiä ovat kadut, ja suoria.

Rajamuodollisuuksiin Los Angelesin kansainvälisellä (LAX) lentokentällä taisi kulua toista tuntia. Maahantulijoita näytti olevan paljon. Itse maahantuloprosessin kanssa ei kuitenkaan ainakaan meillä ollut minkäänlaisia ongelmia. Rajalla kaikilta otetaan rutiininomaisesti sormenjäljet (elektronisesti) ja tulijat kuvataan. Melkoista sarjatyötä näytti tuo olevan. Lopulta esimerkiksi maastapoistumislippua ei rajalla kyselty (tämän esittämistä vaaditaan monessa maassa, usein jo lähtömaan lentokentällä) eikä matkatavaroita läpivalaistu tai pengottu. Ja viisumiahan suomalaiset eivät maahan tarvitse. Ennen matkaa on tosin täytettävä netissä ESTA-kaavake, jonka viranomaiset rajalla sitten hakevat tietokannastaan. Tämä virtuaalinen paperi on voimassa kaksi vuotta ja ,eillä molemmilla tuo sattui olemaan vielä voimassa edelliseltä Yhdysvatojen reissulta, joten tätäkään ei tarvinnut tällä kertaa tehdä.

Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen kamaralle sujui siis ongelmitta. Pienen lentokentällä ihmettelyn ja muun muassa erinäisten karttojen hankkimisen ja dollarikäteisen nostamisen jälkeen vuorossa oli jo muutamaa viikkoa aiemmin varatun vuokra-auton noutaminen. Terminaalista autovuokraamojen alueelle pääsi ilmaisella bussilla ja perillä odotti mielenkiintoinen kokemus. Noin kymmenen minuuttia kestäneen paperityön jälkeen saimme nimittäin kouraamme maksukuitin ja kehoituksen mennä ulos valtaiselle parkkipaikalle ja ottaa sieltä minkä tahansa valitsemaamme koko- ja hintaluokkaan kuuluvan auton. Kentällä oli satoja, eri merkkisiä ja mallisia uudenkarheita kulkupelejä joiden avaimet roikkuivat kuljettajan ovessa joten – kuten kuvitella saattaa – valinta meinasi käydä hankalaksi. Lopulta parkista ajettiin ulos Chevrolet-merkkisellä sedanilla jonka matkamittarissa oli parisentuhatta mailia. Käytännössä uusi auto, siis.

Tässä Chevroletissa tultaneen viettämään rutkasti aikaa seuraavien viikkojen kuluessa. Huomaa avaimet ovessa. Auto kuitattiin lopulta vuokratuksi alueelta poisajettaessa. Hyvin tuntui olevan autonvuokraus systematisoitu ainakin tässä paikassa.

Sunnuntaista säpinää Venice Beachin kävelykadulla. Perin monenlaista ihmistä tuntui katukuvaan täällä mahtuvan.

Auto muuten vuokrattiin internetistä, vuokra-autoihin erikoistuneen hakupalvelun www.rentalcars.com kautta. Itse vuokraamo, josta auto noudettiin oli nimelttän National, joka on käsittääkseni yksi Yhdysvaltain suurista vuokraamoketjuista. Auton kokonaishinnaksi (19 päivää) tuli muistaakseni 402 euroa. Yhdensuuntaisesta vuokrauksesta (siis kun palautuspaikka poikkeaa noutopaikasta) joutui vuokraamossa autoa noudettaessa maksamaan vielä 250 USD:n lisämaksun, josta tosin informoitiin jo auton varausvaiheessa eikä se siten tullut yllätyksenä. Ja autohan noudettiin nyt Los Angelesista ja palautetaan aikanaan New Yorkiin, JFK:n lentokentälle. Hieman yli 600 euroa kokonaisuudessaan, siis. Mielestäni loppujen lopuksi melko kohtuullista.

Iltapäivä käytettiin ajellen ympäri aurinkoista kaupunkia. Venice Beachilla oli sunnuntaisen vapaapäivän tungosta ja hulinaa, Hollywoodissa taasen paljon turisteja. Suuri kaupunki tuntuu Los Angeles olevan.

Tänään kuunnellaan:

Red Hot Chili Peppers – Road Trippin

Tästä se alkaa, autokin on jo alla.

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Fidzin pääsaaren kierros – Eteläosa

La 8.4.2012,  Suva – Pacific Harbour – Sigatoka – Nadi

Suva oli loppujen lopuksi aika nopeasti nähty. Nadiin verrattuna Fidzin pääkaupunki oli suurempi ja kaupunkimaisempi mutta mitään kovin ihmeellistä ei Suvassakaan oikein ollut. Kaupungissa törmäsin myös muutamaan jossain määrin rasittavaan matkamuistokaupustelijaan, joita esimerkiksi lentokentällä siis ei näkynyt. Onpahan siis perinteinen turistinkiusausbisnes kuitenkin pesiytynyt Fidzillekin, vaikka ensivaikutelman perusteella ei siltä näyttänytkään. Juuri muita, ainakaan länsimaisen oloisia, turisteja en Suvassa juurikaan nähnyt.

Näkymä Suvan keskustasta. Vaikka tässä kuvassa ei kovin paljon ihmisiä näykkään, jalkakäytävillä oli ajoin suorastaan ruuhkaa. Lauantai on ilmeisesti suosittu shoppailupäivä.

Suuntasin siis aamupäiväisen kaupunkikierroksen ja auton tankkauksen jälkeen takaisin tielle suuntanani Nadi ja saaren länsipää. Tällä kertaa ajoin paremmaksi mainittua eteläistä tietä. Sää oli tällä kertaa perjantaista poiketen aurinkoinen ja suorastaan helteinen.

Tie todellakin osoittautui selvästikin paremmaksi kuin aiemmin pohjoisrannikolla ajamani. Kuoppia oli vähemmän ja soratieosuuksia ei oikeastaan lainkaan. Tylsempi se oli tosin myös. Maasto oli tasaisempaa kuin pohjoisessa ja vaikka tie rannikkoa myötäilikin, ei meri ollut näkyvissä kuin hetkittäin. Vaikka kyseessä lienee saaren kahden suuren kaupungin välinen pääväylä, liikenne ei silti tälläkään tiellä ollut kovin vilkasta.

Päätie Queens Road Viti Levun etelärannikolla. Fidzillähän ajetaan vasemmalla.

Erilaisia kirkkoja kristinuskon lahkoja Fidzillä näyttäisi piisaavan. Uskonnon harjoittamispaikkoihin liittyviä kylttejä näkee teiden varsilla runsaasti. Maan virallinen kielihän on englanti, vaikka sekä paikallisilla alkuperäisasukkailla että intialaisella väestönosalla omat kielensä onkin (joita he myös keskenään puhuvat). Intialaisväestön englantia on muuten välillä hyvin vaikea ymmärtää.

 a

Tulvatuhojen jälkihoitoa Nadin esikaupungissa. Huomaa sohva katolla. Useiden talojen irtaimisto näytti olevan ulkona kuivumassa.

Lauantain kotimatkalta ei siis juurikaan raportoitavaa kertynyt. Lieköhän syynä vielä liian tuoreessa muistissa olevat Uuden-Seelannin luonnonihmeet vai alkaako matkaväsymys jo vaivata, mutta Fidzin pääsaaren kierros ei lopulta oikein säväyttänyt. Mitään kovin vaikuttavaa en saarella, ainakaan tämän pikakierroksen aikana nähnyt. Kyseessähän tosin on vain yksi Fidzin lukuisista saarista, joten muista en luonnollisestikaan osaa sanoa mitään. Lisäksi maasta jäi hieman takapajuisenoloinen kuva. Tämäkin saattaa tosin johtua kontrastierosta Australiaan ja Uuteen-Seelantiin, tulihan noissa kahdessa länsimaistyylisessä maassa kuitenkin vietettyä juuri ennen tänne tuloa parisen kuukautta. Ja makuasioitahan nämä myös paljolti ovat.

Sunnuntai-iltana Fidzi jää taakse ja matka jatkuu taas. Suuntana tuolloin on Kalifornia ja Los Angeles.

Tänään kuunnellaan:

Joni Mitchel – California

Sinnepä sinne, vaikka se ei koti olekaan…

Facebooktwittergoogle_plusmail

Fidzin pääsaaren ympäri – Pohjoisosa

Pe 6.4.2012, Nadi – Tavua – Rakiraki – Suva (FJ)

Fidzin pääsaaren Viti Levun ympäri, länsipään Nadista itäpään Suvaan (pääkaupunki) kulkee tie, joka on pohjoisrannikolla nimetty Kings roadiksi. Eteläinen osuus puolestaan kulkee nimellä Queens road. Tältä, saaren kiertävältä pääväylältä lähtee sisämaahan joitakin pienempiä, kartan mukaan päällystämättömiä pikkuteitä jotka tyypillisesti loppuvat johonkin sisämaahan. Ainut järkevä tapa kierrellä saarella ovat edellä mainitut kuninkaan ja kuningattaren tiet. Siispä näitä lähdin perjantaina tutkimaan.

Joitakin lentokentän tienoon autovuokraamoja kierreltyäni, sain lopulta kulkupelin vuokrattua kolmeksi päiväksi, aina sunnuntaisen lennon lähtöön asti, noin sadan euron hintaan. Melko tyyristä mutta vielä hyväksyttävissä, päätin, ja ajoin auton ulos vuokraamon pihalta alkuiltapäivästä. Vuokraamon kaveri sanoi pohjoisrannikon tien olevan osin liian huonokuntoinen ajettavaksi, ainakaan Huyndai Accentilla, jollainen autoni siis oli. Eteläinen kuningattaren tie oli kuulemma parempi. Luonnollisestikin suuntasin siis kulkuni kuninkaantielle pohjoiseen.

Kartassa pohjoinenkin tie näytti pääväylältä ja eräässä toisessa vuokraamossa oli aiemmin todettu saaren ympäriajaminen mahdolliseksi. Lisäksi eräs taksikuski kertoi Nadin keskustan (joka olisi siis ollut muutaman kilometrin päässä eteläisen reitin varrella) olevan jälleen tulvan vallassa. Tämä tuntui hyvin oudolta, päivä oli nimittäin lämmin ja aurinkoinen eikä Nadin pohjoispuolella näkynyt minkäänlaisia merkkejä vedenpaisumuksesta. Vettä oli kuitenkin kuulemma tullut saaren sisäosien vuorilla koko yön, ja se oli nyt saavuttanut rannikon ja Nadi-jokea ympäröivät alavammat maat. Siispä pohjoiseen.

Tiekuvaa. Tällaista tie oli loppujen lopuksi pääosin. Fidzin pääsaaren pohjoisrannikko vaikutti hyvin maatalousvaltaiselta. Muita turisteja ei päivän aikana juurikaan näkynyt.

Epämääräinen silta, osa 1. No, tämä sentään oli betonia. Oikeastaan kuva on muutaman kilometrin harharetkeltä jonka - puutteellisen opastuksen takia - tein päätieltä pois.

Epämääräinen silta, osa 2. Vastaavanlaisia puusiltoja mahtui matkalle useampia.

Pääosan matkasta tie osoittautui kuitenkin pääosin päällystetyksi ja melko helposti ajettavaksi, vaikkakin jatkuvaa tarkkuutta ajaminen vaati. Renkaankin mentäviä kuoppia oli tiessä sangen usein. Paikallisessa autokannassa teiden kunto näkyy – tai paremminkin kuuluu. Useat kulkupelit tuntuvat nimittäin pitävän jonkinasteista asiaankuulumatonta kolinaa tai räminää. Oma Hyundaini oli pääosin hiljainen, mutta alusta vaikutti ajoin sangen epämääräiseltä. Iskunvaimentimet lopussa, ehkä. Vaikka mittarissa olikin vain alle 80 tuhatta kilometriä. Raskaita kilometrejä lienevät olleet, ainakin autolle.

Haastavin tieosuus osui matkan viimeiselle kolmannekselle. Tie nimittäin poikkesi saaren koilliskulmassa sisämaahan ja tätä osuutta myös tunnuttiin aktiivisesti rakentavan. Pitkä tietyö siis, johon viimeaikaiset sateet lienevät tuoneen oman lisänsä. Tähän sorapätkään mahtui jopa joitakin haasteellisen oloisia mutaosuuksia sekä muutama hyvin epämääräinen silta. Näistä kaikista perushenkilöauto kuitenkin selvisi ja näytti tiellä olevan muitakin samanlaisella kalustolla liikkeellä olevia. Vastaan tuli jopa linja-autoja, joiden tiestä selviytyminen vaikutti äkkiseltään hyvin epätodennäköiseltä. Tie lienee kuitenkin ollut vastaavassa kunnossa jo jonkin aikaa, joten reitti lienee ollut ajettavissa suuremmallakin kalustolla – eivät kai bussiyhtiöt olisi sille muuten lähteneet.

Liikenne oli onneksi päivän aikana sangen hiljaista. Yhtään moottoroitua kaksipyöräistä en päivän aikana nähnyt, mikä tuntuu todella ihmeelliseltä. Miksi osa samantyyppisellä ilmastolla varustetuista maista on täynnä skootterista mutta niitä ei tunnu tällä saarella olevan yhtään. Kummallista. Varsinkin pimeällä ajellessa sai myös jalankulkijoiden kanssa olla tarkkana, tien varsia pitkin kun kulki usein jalkamiehiä ja -naisia. Myös moni paikallinen kuski tuntui ajavan todella hiljaa (~40 km/h), mikä oli osin hieman stressaavaa, sillä hiljaisehkosta liikenteestä huolimatta jonoja tällaisten kuskien perään syntyi. Säästänevätkö autoaan vai polttoainetta, mene ja tiedä.

Lopulta matka pohjoisrannikkoa pitkin Suvaan kesti kuusi tuntia ja olin perillä vasta pimeän tultua, komean salamoinnin ja ukkosen saattelemana. Mittariin päivän aikana kertyi noin 300 kilometriä. Suurempi saari kuin kuvittelin. Hotellikin löytyi pienen pyörimisen jälkeen, tällä kertaa aivan keskustasta ja 70 Fidzin dollarin hintaan.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail