USA:n viisumi hanskassa

Hyviä uutisia. Haastattelu Yhdysvaltain Tallinnan lähetystössä meni hyvin, ja alle viikon odottelun jälkeen meillä molemmilla on nyt kymmenen vuoden viisumi maahan.

Siinä se on. Passi on voimassa viisi vuotta, viisumi kymmenen. En tiedä miten tämä toimii, mutta eiköhän se selviä ennemmin tai myöhemmin.

Prosessi eteni siten, että ensin viisumidokumentit piti täyttää netissä. Papereiden kanssa ei tarvinnut puljata missään vaiheessa. Tämän jälkeen varattiin aika haastatteluun, sekin verkkopalvelun kautta. Systeemi mahdollisti viisumikandidaattien koplaamisen yhteen, joten teimme niin ja otimme yhteisen ajan. Näin toivoimme välttävämme tilanteen, jossa jostain kumman syystä vain toinen meistä saisi viisumin.

Koko homma vaikutti kaiken kaikkiaan läpihuutojutulta, sillä meitä pienehkössä kopissa lasin takaa haastatellut amerikkalainen kolmekymppinen sivistyneen oloinen virkamies totesi koneensa ruutua aikansa tuijoteltuaan, että hän olettaa viisumihakemuksemme olevan seurausta valtaisan pitkästä maalistasta, jota hän juuri näytöltä (minun hakemukseni) katseli. Myönsimme asian olevan näin – me molemmat olimme tulleet autoilleeksi Sudanin halki. Tämä nostatti kaverin kulmakarvoja. Heppu kyseli jotain satunnaista Afrikan road tripeistämme, mutta hänen kiinnostuksensa vaikutti olevan enemmän henkilökohtaista kuin ammatillista sorttia. Kaiken kaikkiaan onnistunut käynti siis.

Viimeisen viiden vuoden aikana vierailtujen maiden listaaminen hakemukseen oli sivumennen sanoen jossain määrin haastavaa. Niitä kun on aika paljon. Listasin sovellukseen kaikki jotka muistin. Jokunen saattoi unohtuakin. Kiinnostavaa oli, että tämän jouduin tekemään vain minä. Jasminilta kyseltiin verkkokaavakkeessa paljon vähemmän asioita, ja hänellä täytettäviä sivuja oli usempi vähemmän kuin minulla.

En keksi tähän muuta syytä kuin ammattinimikkeeni. Ehkä sukupuolikin vaikutti. Miespuolinen insinööri sai näyttää käyttää kaavakkeiden klikkailuun ja lukemiseen tunnin kauemmin kuin naispuolinen geneerisen bisnesalan henkilö. Paitsi matkahistoriani, sain selittää myös taustani kaikenmoisissa sotilastehtävissä. Olen reissuillani tottunut siihen, että insinööri on erinomainen ammatti erinäisiin maahantulokaavakkeisiin laittaa. Neutraali ja vähän tylsä. Yhdysvaltain tapauksessa asia ei olekaan näin.

Syy tähän selvisi minulle sattumalta joitakin päiviä haastattelumme jälkeen, jolloin tulin kuunnelleeksi netistä erästä podcastia. Siinä poliittiseen islamiin vuosikausia perehtynyt toimittaja ruoti Isisin syvintä olemusta. Korkeampaa koulutusta saaneista islamilaisen valtion taistelijoista ja toimijoista yli 40 prosenttia on kuulemma opiskellut insinööritieteitä. Se on jihadistien ylivoimaisesti yleisin kouluttautumisala. En ole oikein varma mitä tämä kertoo islamisteista, saati sitten mitä se kertoo minusta, mutta aika varma olen siitä, että tämän takia insinööri saa käyttää viisumikaavakkeiden täyttämiseen enemmän aikaa kuin joku muu.

Mutta oli miten oli, viisumiasia on nyt hoidossa. Yksi stressi vähemmän. Hyvä niin, onhan lähtöön aikaa enää alle neljä viikkoa.

Autokuva, jottei tärkein unohtuisi. Kattoteline on hyvin huomaamaton, aivan kuten halusinkin. Olen tyytyväinen. Telineestä lisää vielä lähitulevaisuudessa, jahka pääsen aurinkopaneelin asennushommiin.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Malaria, malarian estolääkitys ja Afrikka

Tasan vuosi sitten tänään olin matkalla jossain päin Etiopiaa. Olimme suomalaisella porukalla ajamassa suomalaista vanhaa linja-autoa Etelä-Afrikasta kohti Egyptiä ja lopulta Eurooppaa ja koti-Suomea. Tästä reissusta voi lukea seikkaperäisemmin aivan näinä päivinä ilmestyvästä kirjasta Havaintoja Afrikasta: eli kuinka ajaa 27-vuotias linja-auto Kapkaupungista Suomen Saloon. Opus on tätä kirjoitettaessa painossa.

Sen verran voin kyseisen kirjan loppuratkaisusta paljastaa, että selvisimme verraten hyvissä sielun ja ruumiin voimissa perille Suomeen vapunpäivänä 2015. Aina tuosta lähtien minun on pitänyt kirjoittaa tämä artikkeli, josta on toivoakseni hyötyä muillekin Afrikkaan matkaaville. Ainakin minua nämä asiat kiinnostivat ennen mantereen halki etelästä pohjoiseen kulkenutta maantiematkaamme kovasti. Ne hirvittivät myös. Suhtauduin hyvin skeptisesti Afrikan terveystilanteeseen. Pidin maanosaa paikkana, josta löytyisivät kaikki mahdolliset sairaudet, loiseläimet ja kulkutaudit jotka nykylääketiede on kyennyt löytämään. Jos jotain on vielä löytämättä, niin nekin epäilemättä löytyisivät juuri Afrikasta.

Miten meidän sitten kävi? Löysimmekö niitä tauteja ja erityisesti malariaa, joka oli ennakkohuolistani ehkä se suurin?

141002-Malarone

Pino Malarone-paketteja. Näillä Afrikasta selvittiin. Tallinnasta lääkettä saa puoleen hintaan Suomeen verrattuna.

Matkasta, reitistä ja matkustajista. Aloitimme matkamme joulukuun ensimmäisenä päivänä Etelä-Afrikan Kapkaupungista. Ajoimme Afrikan itäpuolta ja saavuimme perille Egyptin Aleksandriaan hieman yli kolme kuukautta matkattuamme maaliskuun alkupuolella. Alussa meitä oli kaksikymmentä. Noin puolessa välissä matkaa Tansanian Dar es Salaamissa porukka väheni noin puoleen, ja lopulta perille Egyptiin päästyämme meitä oli enää seitsemän.

Yleisesti täysin malariavapaana reissulla kohtaamistamme maista pidetään vain Egyptiä. Etelä-Afrikkaa, Namibiaa sekä osin myös Botswanaa ja Etiopiaa pidetään vähäisen riskin alueina, joihin matkustaville lääkitystä suositellaan riskiarvion perusteella. Pääosa kilometreistä siis taitettiin maissa, joita pidetään malaria-alueina.

Malarian estolääkityksestä ja oma valintani. Hankin matkaa varten ennakkoon estolääkityksen. Kauppanimellä Malarone myytävää ja kerran päivässä otettavaa lääkettä pidetään yleisesti vähiten sivuvaikutuksia aiheuttavana. Ostin siis sitä. Taudin ehkäisyyn on olemassa muutamia muitakin vaihtoehtoja, jotka nekin olivat bussissa käytössä. Joku söi kuuluisaa Lariamia, jota pitää ottaa vain kerran viikossa, mutta jonka sanotaan aiheuttavan hallusinaatioita ja muita turhankin eksoottisia sivuvaikutuksia. Muutama otti antibioottinakin tunnettua doksisykliiniä. Täysin varmaa suojaa mikään näistä lääkkeistä ei käsittääkseni anna, tautia aiheuttavia loisia kun on montaa eri tyyppiä.

Lääkityksen hankinta etukäteen. Malaronen haittpuoli on sen valitettavan korkea hinta. Yksi tabletti maksoi ennen matkaamme Suomessa yli neljä euroa kappaleelta. Koska pillereitä on otettava päivittäin, tulee tästä pidemmällä reissulla melkoinen menoerä.

Vaan eipä hätää mitään, lääkettä saa nimittäin Virosta puolet halvemmalla, ja vieläpä suomalaisella reseptillä. Kirjoitin tästä aikanaan oman postauksenkin, joka löytyy täältä. Malaria-alueille matkustaville tarkan markan vartijoille suosittelen siis ehdottomasti lääkeostosmatkaa Tallinnaan.

Lääkityksen hankinta Afrikasta. Tästä en osaa antaa tarkkoja ohjeita, mutta jotain voin sentään aiheesta kertoa. Kaikilla meistä ei ollut tarvittavia estolääkkeitä Afrikkaan saapuessamme, joten niitä piti hankkia paikan päältä. Ainakin Namibiassa tämä olisi tainnut onnistua paikallisesta apteekista myös ilman reseptiä. Hintaa en kysynyt, tai se ei ainakaan jäänyt mieleen, olihan minulla lääkkeet jo omasta takaa.

Estolääkityksen tarpeellisuus – afrikkalainen näkökulma. Saimme paikan päällä aika kirjavia neuvoja siitä, miten tarpeellinen tuo lääkitys meille olisi. Suomessa ei varmaan kukaan terveydenhuollon ammattilainen edes ajattelisi suositella estolääkityksen poisjättämistä. Sen sijaan esimerkiksi edellä mainitussa namibialaisessa apteekissa saimme kaverini kanssa kuulla valkotakkiselta työntekijältä (jonka koulutustaso ja status ei minulle selvinnyt), että jos pysymme maanteillä ja kaupungeissa emmekä mene luontoon asustelemaan teltoissa, estolääkitystä tuskin tarvittaisiin koko Afrikassa.

Ota näistä neuvoista sitten selvä. Vuodenaikakin vaikuttaa malariahyttystilanteeseen paljon, joten ohjeita ei oikeastikaan voine pelkistää mihinkään selkeään nyrkkisääntöön. Mahdollisesti afrikassa asuvilla on myös erilainen vastuskyky tautia vastaan. Suhtautuminen lääkkeisiinkin saattaa poiketa eurooppalaiseen näkökulmaan verrattuna, ovathan ne aika kalliita ja siten monen perusafrikkalaisen saavuttamattomissa. Ehkä sen takia niitä ei paikallisissa apteekeissakaan suositella vain ”varmuuden vuoksi”, edes turisteille.

Hyttyset ja hyttysverkot. Hyttysiä oli lähes kaikissa matkan maissa – joissain enemmän, joissain vähemmän. Saimme kaikki matkan varrella melkoisen määrän pistoja. Niitä oli lähes mahdotonta välttää, varsinkin iltaisin ja öisin.

Monella oli mukanaan oma hyttysverkko, minulla ei. Tämäkään ei ollut suuren suuri ongelma, sillä useimmissa hotelleissa tällainen oli firman puolesta. Joissain paikoissa verkkoa ei ollut, mutta en muista näissäkään tilanteissa suuremmin kärsineeni. Ehkä kaikkein halvimpia majoituksia hyödyntävien matkailijoiden kannattaa kuitenkin moinen kapine mukaan ottaa. Moni mukana kannettava hyttysverkko tarvitsee kattoon jonkinlaisen kiinnityspisteen tai koukun, josta käsin se sängyn päälle viritetään. Havaintojeni perusteella tällaista koukkua on turha etsiä afrikkalaisesta majatalosta juuri silloin, kun sellaista sattuisi tarvitsemaan. Oman hyttysverkon kyseessä ollen varmin ratkaisu lienee siten telttamalli. Myös teippiä kannattaa pitää mukana. Sillä on helppo paikata majatalojen monesti reikäiset verkot.

Lääkkeet käytännössä ja niiden sivuvaikutukset. Lähes kaikki meistä söivät jotain estolääkitystä. Itse aloitin Malarone-kuurini saavuttuamme Namibiasta Botswanaan. Niin teki myös pääosa muista. Pidimme Namibiassa sairastumisen riskiä pienenä. Kuten todettua, porukassamme syötiin Malaronen lisäksi sekä Lariamia että Doksisykliiniä. Kaikki vaihtoehdot olivat siis tasaisesti edustettuna. En muista, että kukaan sen kummemmista sivuvaikutuksista olisi valittanut. Ainakaan sellaiset eivät vaikuttanut mitenkään matkantekoon. Minulla ei ole henkilökohtaisia kokemuksia kuin Malaronesta, enkä ole kokenut sen aiheuttavan minkäänlaisia oireita tai ei-toivottuja vaikutuksia. Olen syönyt lääkettä kahdesti.

Lopetin lääkkeiden ottamisen Etiopiassa. Sudania – joka oli siis vielä tuossa vaiheessa edessä – pidetään joidenkin ohjeiden mukaan malaria-alueena sitäkin, mutta lääkkeiden ottaminen tuntui tuossa vaiheessa turhalta. Kaksi 12 kappaleen levyä jäi lopulta syömättä, vaikka olin ajatellut alun perin napsia lääkkeet varmuuden vuoksi loppuun.

Ilman estolääkitystä Afrikkaan? Kaksi kaveria porukastamme ei syönyt minkäänlaista lääkitystä. Molemmat aloittivat Etelä-Afrikasta. Toinen hyppäsi kyydistä Nairobissa, toinen ajoi koko matkan alusta loppuun. Molemmat vieläpä yöpyivät keskimääräistä useammin autossa, jossa oli yöaikaan tyypillisesti aina paljon hyttysiä. Kapkaupungista Egyptiin asti mukana ollut lääkitystä syömätön kyytiläinen toimi yhtenä syynä siihen, miksi itsekin lääkkeiden syömisen ennen niiden loppumista lopetin. Seurattuani pari kuukautta vierestä kaverin ilmeistä sairastamattomuutta, tuntui oma lääkekuurinikin Etiopiassa tarpeettomalta. Olihan varsinainen ”musta Afrikka” jo tuossa vaiheessa takana ja edessä enää Sudanin ja Egyptin aavikot.

Miten lopulta kävi? Kukaan meistä ei saanut malariaa, eivät edes ne, jotka eivät lääkkeitä syöneet. Ilmeisesti Afrikan halki on mahdollista matkustaa maanteitse ilman malarianestolääkitystä saamatta itse tautia, ainakin näinä kuukausina, ja tätä reittiä kulkien. Enpä olisi uskonut. Ennen matkaa pidin todennäköisenä, että joku meistä sairastuisi vaikka lääkkeitä söisikin. Malarian estolääkityksen pois jättämistä tällaisella matkalla pidin sulana hulluutena.

Muutenkin Afrikasta selvittiin hämmästyttävän vähin terveydellisin ongelmin. Muutamalla matkalaisella oli välillä vatsavaivoja ja taidettiinpa matkan jälkeen Suomessa joltain löytää joku suolistoloinenkin, mutta loppujen lopuksi kokonaisuus oli jotain ihan muuta kuin olin ennalta odottanut. Sanoisinpa melkein, että vaikkapa nuo vatsataudit olsivat olleet vastaavalla seikkailumatkalla Aasiassa paljon yleisempiä. Tämä oli hyvin yllättävää. Näin sitä oppii. Toisaalta kaikilla meistä rokotukset taisivat olla hyvin kunnossa, joten keltakuumeita ynnä muita lavantauteja ei ainakaan tarvinnut pelätä.

Tarinan opetuksia. Huolimatta siitä, että Afrikassa on näemmä mahdollista matkustaa kattavasti nelisen kuukautta saamatta malariaa tai muita vakavia sairauksia, en kuitenkaan rohkenisi vieläkään mennä mantereen keskiosiin ilman estolääkitystä. Etelä-Afrikkaan, Namibiaan ja Etiopiaan, ehkä Sudaniinkaan, en sen sijaan varmaan malarialääkitystä hankkisi. Toki ennakkoon pitäisi miettiä, mitä meinaisin maissa tehdä. Pitkäkestoisille safareille ehkä kuitenkin kuurin ottaisin.

Ihan niin yksinkertaisia nämä malaria-asiat eivät kuitenkaan ole, kuin satunnainen matkailija saattaisi ennalta ajatella. Jos Afrikkaan lähtee vaikka vuodeksi, ei päivittäinen pillereiden popsiminen olle ihan terveellistä sekään. Vielä jokin aika sitten esimerkiksi Malaronen pitkäaikaista syömistä ei muistaakseni edes lääkkeen valmistajan toimesta suositeltu. Sittemmin ohjeistusta käsitykseni mukaan muutettiin. Lisäksi kustannus on melkoinen, jos lääkkeet joutuu maksamaan itse, eikä sitä tee vaikkapa työnantaja. En ole lääkäri, enkä muutenkaan pidä itseäni aiheen asiantuntijana. Voin vain kertoa mitä itse 15 000 kilometrin matkallamme Afrikassa näin ja koin. Jokainen tekee luonnollisesti omat johtopäätöksensä ja valintansa.

En myöskään tiedä, kuinka tässä lääkeasiassa toimivat vaikkapa Afrikan malaria-alueilla pysyvästi asuvat expatit. Jos joku entinen tai nykyinen sellainen tätä lukee, niin kertokaa ihmeessä kommenttikenttään! Ehkä opimme kaikki jotain uutta.

160210_Havaintoja_Afrikasta

Näin Afrikassa ajettiin ajalla 1.12.2014 – 6.3.2015.

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Malarialääkkeitä ja rokotuksia Tallinnasta

To 2.10.2014, Tallinna (EE)

Lääkkeet, ne lääkkeet! Nyt niitä on. Lupasin taannoin palata matkalääkitykseen ja erityisesti siihen, saako malarialääkkeitä Suomea halvemmalla lahden takaa Tallinnasta. Nyt sen tiedän: saa.

Malarian ennaltaehkäisyyn on käsittääkseni olemassa kolme erilaista lääkinnällistä lähestymistapaa.

Kauppanimellä Lariam (vaikuttava aine meflokiini) myytävää lääkkettä pitää ottaa vain kerran viikossa. Tämän lisäksi lääke ei ole myöskään kovin kallis, joten se ehkä vaikuttaa siten ilmeiseltä ratkaisulta malariaongelmaan. Mutta kuten monet asiat maailmassa, tämäkään ei ole niin yksinkertainen. Masennusta. Hallusinaatioita. Ahdistavia unia. Lariamin legendaarisista sivuvaikutuksista voi itse kukin lukea netistä. Itsekin olen tavannut henkilön, joka piti omaa Lariam-kokemustaan Amazonasin sademetsässä sangen epämiellyttävänä. Toisaalta tunnen useita henkilöitä, jotka ovat mainittua lääkettä syöneet ilman ongelmia. Joten ota tästä sitten selvä. Ainoa tapa on varmaan kokeilla.

Itse en kuitenkaan ajatellut vieläkään, siis kokeilla. Onhan olemassa toinen, vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttava lääke nimeltä Malarone (vaikuttavat aineet atovakoni ja proguaniili). Tätä olen aiemmin itse asiassa syönytkin parisen viikkoa ilman ongelmia taikka sivuvaikutuksia. Malaronea otetaan päivittäin ja lääkkeen ottamista tulee myös jatkaa viikko malaria-alueelta poistumisen jälkeen, joten pidemmällä matkalla pillereitä tarvitaan siis sangen paljon. Malaronen ainoa suurempi ongelma on hinta. Suomessa yksi tabletti maksaa 4,15 EUR/ kpl (hinta Yliopiston apteekista). Kuukausia kestävällä matkalla tämä on melkoinen lisäkustannus.

Kolmas vaihtoehto taistelussa matkailijan malariaa vastaan on Doksisykliini. Tämä lääke on kuitenkin antibiootti, joten sitä en itse edes harkinnut. Lisäksi Doksisykliinillä on omat sivuvaikutuksensa, joista ehkä eniten eri lähteissä mainittu on mahdollinen aurinkoihottuma. Ei siis sitä minulle, kiitos.

163 euroa ja 24 senttiä.

163 euroa ja 24 senttiä maksoi tämä pino.

 

Mutta entäs ne hinnat Suomessa ja Virossa sitten?

Menkäämme vihdoin asiaan. Malaronea myydään kahdentoistakappaleen pakkauksissa. Suomessa tämä paketti maksaa 49,80 EUR. Tallinnassa vastaavaa pakkausta myydään hintaan 23,32 EUR, joten ero on eteläisen naapurimme hyväksi melkoinen. Niin uskomattomalta kun se tuntuukin, saman lääkkeen saa parin tunnin laivamatkan päästä yli puolet halvemmalla.

Lariamin hintaakin kysyin varmuuden vuoksi. Kahdeksan tabletin paketti maksaa Tallinnassa 22,02 EUR. Suomen hinta näkyy olevan internetin mukaan 41,11 EUR. Hintaero Viron eduksi on taas selvä, joskaan se ei Lariamin suhteen muodostu yhtä merkittäväksi kuin Malaronen tapauksessa. Lariamiahan matkalle tarvitsee paljon pienemmän tablettimäärän.

Kaikki hinnat on kysytty syyskuun lopussa 2014 ja ne ovat peräisin suomalaisen Yliopiston apteekki -ketjun virolaisen tytäryhtiön myymälästä Tallinnassa. Suomalainen resepti käy myös virossa, mutta sen täytyy olla paperilla. E-reseptiä ei siis hyväksytä. Myös kaverin lääkkeet voi kuulemma hakea kun vain resepti on mukana, kaverin ei täydy olla. Tähän kysymykseeni apteekin palveluhenkilö vastasi tosin hieman empien.

Rokotusten hintoja en sen kummemmin maiden välillä vertaillut koska ne olivat kohdallani pääosin kunnossa. Keltakuumerokotus kuitenkin puuttui ja sen pistättäminen lääkkeineen maksoi eräällä Tallinnan keskustan lääkäriasemalla 35 euroa. Samaan hintaan sisältyi aiempien rokotusteni läpikäyminen sekä resepti edellä mainituille malarialääkkeille.

Keltakuumerokote.

Yellow fever vaccine (live).

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Tautista hommaa – lääkitystä Afrikkaan

Pe 19.9.2014, Helsinki (FI)

Ensikisi on todettava, että ennakkoluuloni Afrikkaa kohtaan ovat suuremmat kuin mitään muuta maanosaa tuntemani. Afrikka näyttäytyy mielikuvissani poliittisesti erittäin epävakaana paikkana, jota riivaavat köyhyyden ja puutteen ohella lukuisat erilaiset sairaudet ja taudit. Kaikki mahdolliset tartuntataudit ynnä erinäiset ihmistä piinaavat loiset mitä maailmasta suinkin löytyy. Ja toki lisäksi ne, joita tiede ei ole vielä löytänyt. Afrikasta nekin löytyvät. Näin ajatellen minä.

Tämähän ei tietenkään voi olla koko totuus. Afrikkahan on valtava manner ja lienee kaikkea muuta kuin poliittisesti, ilmastollisesti tai etnisesti homogeeninen sellainen. Ongelmiakin toki on, mutta koko mannerta koskevia yleistyksiä ei voitane tehdä. Näin sanoo järkeni. Näihin ennakkoluuluihin ei siten varmaankaan ole kuin vain yksi lääke. On mentävä itse paikan päälle katsomaan mistä on kysymys.

Afrikan malariakartta. Suunniteltu reitti on esitetty mustalla viivalla.

Afrikan malariakartta. Suunniteltu reitti on esitetty mustalla viivalla. (Kuva: worldbank.org)

Oma rokotussuojani on käsitykseni mukaan aika hyvässä kunnossa. Viime talven kestäneen Libanonin reissun yhteydessä tuolloinen työnantajani tarjosi työsuhde-etuna kiitettävän määrän erilaisia rokotuksia. Niillä päästäneen hyvään alkuun.

Muutama olennainen rokotus ja lääkitys minulta kuitenkin puuttuu. Rokotuksista tärkein tällainen on keltakuume, jota vastaan minua ei ole koskaan rokotettu, enhän ole aiemmin käynyt tämän taudin esiintymisalueilla. Väriltään keltainen kansainvälinen rokotuskortti (kuvat ohessa) on käsittääkseni alun perin tarkoitettukin viralliseksi dokumentiksi tästä nimenomaisesta rokotuksesta. Ainakin vihkosen ensimmäinen aukeama on omistettu pelkästään tälle taudille ja se on ainut rokote, joka kortissa mainitaan nimeltä. Yellow fever. Fievre Jaune. Pari vihkosen seuraavaa aukeamaa on sitten varattu vain ”muille rokotuksille”.

Afrikassa on joitakin maita, joihin päästäkseen keltakuumerokote pitää olla voimassa. Se on siis hankittava. Muistan kuulleeni, että näitä rokotuksia pistettäisiin myös niitä vaativien maiden rajoilla sikäli kun satunnaisella matkailijalla ei sellaista ole, mutta ajatus afrikan sydänmaiden rajaklinikalla otetusta rokotuksesta ei oikein houkuttele. Rajansa kaikella, seikkailuillakin. Eritoten jos ne sisältävät injektioneuloja.

Kansainvälinen rokotuskortti päältä.

Kansainvälinen rokotuskortti päältä.

Kansainvälinen roktuskortti sisältä. Merkinnät jatkuvat vielä seuraavalle aukeamalle.

Kansainvälinen roktuskortti sisältä. Merkinnät jatkuvat vielä seuraavalle aukeamalle.

Toinen ennakkovalmistautumista vaativa terveydellinen asia Afrikassa on tietenkin Malaria. Oheisella kartalla on esitetty Malarian vaara-alueita Afrikassa sekä suunniteltu matkareitti Etelä-Afrikasta Sudaniin.Kuten kuvasta nähdään, musta viiva kohtaa ajoittain kovin syvänpunaisia alueita. Joihinkin ennakkotoimenpiteisiin täytyy kai siis ryhtyä.

Malariarokotetta ei ole olemassa, joten sairautta vastaan voi suojautua vain syömällä malarianestolääkkeitä sekä tietenkin yrittämällä välttää hyttysten puremia käyttämällä peittäviä vaatteita ja hyönteisverkkoja. Kumpikaan näistä keinoista ei ole kuitenkaan täysin varma. Myös ilman lääkitystäkin voi maailmalla seikkailla, enkä itse ole esimerkiksi Aasiassa ikinä malarialääkkeitä syönyt. Terveysongelmia ei ole ollut vaikka esimerkiksi Laos – jonka läpi olen Kiinasta Thaimaahan maanteitä pitkin noin viikon maassa viettäen matkustanut – on joissain kartoissa kokonaan malaria-aluetta.

Tällä kertaa, ehkä johtuen juuri Afrikkaa kohden tuntemistani ennakkoluuloista, ajattelin kuitenkin malarialääkityksenkin hommata. Vaihtoehtoja on muutamia, joista käsittääkseni paras ja vähiten sivuvaikutuksia aiheuttava on valitettavan kallis. Yksi tabletti (joita on otettava päivittäin) taitaa Suomessa maksaa 4…5 euroa kappaleelta. Huhut kuitenkin kertovat, että tätä lääkettä saisi esimerkiksi Virosta huomattavasti halvemmalla.

Täytyy tutkia asiaa. Koitan palata aiheeseen myöhemmin näin tehtyäni.

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail