Viimeinen päivä – perillä Moskovassa (6. pvä)

Ma 2.5.11 Trans-Mongolian juna (Peking-Moskova) – päivä 6

Viimeinen matkapäivä oli aurinkoinen ja aika kului lähinnä odotellessa kello puoli kolmea, jolloin junan piti olla perillä Moskovassa. Maisemat maanantaina olivat paljolti samankaltaisia kuin edellisinäkin päivinä, ainoastaan Moskovan lähestyessä asutusta radan varressa tuntui olevan hieman enemmän kuin aiemmin. Kovin pitkälle Moskovasta kaupunkialue ei kuitenkaan tuntunut ulottuvan, vaan pääteasemalle saavuttiin loppujen lopuksi melko yllättäen, lyhyen esikaupunkialueen jälkeen. Vaikka juna oli jossain vaiheessa matkaa ollut myöhässä aikataulusta, viive oli kuitenkin kurottu kiinni jo edeltävinä päivinä ja perillä Jaroslavski-asemalla Moskovassa oltiin täsmällisesti lähes minuutilleen juuri silloin kun pitikin.

Asutusta radan varrella joitakin tunteja ennen Moskovaan saapumista.

Maanantaina kuvattua peltomaisemaa. Radan varrella näkyi hämmästyttävän vähän maatalousmaata. Ehkäpä Venäjän vilejelysmaat sijaitsevat pääosin maan eteläisemmissä osissa.

Olin varannut majoituksen Moskovasta yhdeksi yöksi, läheltä asemaa, jo etukäteen. Erityistä halua tavallaan ylimääräisen päivän viettämiseen Moskovassa minulla ei ollut, mutta koska en etukäteen tiennyt junan peseytymismahdollisuuksista päätin jo Kiinassa asiaa miettiessäni pelata varman päälle ja viettää yhden yön kaupungissa jo pelkästään päästäkseni suihkuun. Junan tullessa perille Moskovaan olisin kuitenkin ollut täysin valmis jatkamaan matkaa Helsinkiin jo samana iltana (juna ”Tolstoi” lähtee Moskovasta kohti Helsinkiä päivittäin kello 22:50.) Vaikka viimeisen lähes viikon peseytymismahdollisuudet olivat olleet vaatimattomat, olivat ne silti huimasti paremmat kuin olin odottanut.

Perillä Moskovassa. Kaupungissa on lukuisia rautatieasemia ja Jaroslavski-asema sijaitsee joitakin kilometrejä kaupungin keskustasta koilliseen. Aivan vieressä on asema nimeltä Leningradski, jolta junat Helsinkiin ja Pietariin lähtevät.

Siispä, vaikka jatkohaluja olisi jo samana päivänä ollut, lähdin silti etsimään hostellia, josta olin huoneen varannut. Enäähän sitä en olisi saanut peruttua maksamatta kuitenkin yöpymishintaa huoneesta. Lisäksi Helsingin junaliputkin oli jo varattu tiistaille. Pienen ihmettelyn jälkeen lähdin asemalta, ja noin kymmenen minuutin kävelyn jälkeen majapaikka löytyikin, jopa yllättävän helposti. Huone oli pieni ja saniteettitilat olivat yhteiset muiden huoneiden kanssa. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä hostellissa vaikutti olevan melko vähän muita majoittujia ja ilmapiiri oli sangen rauhallinen. Juuri sopiva paikka siis kuuden päivän junamatkasta toipumiseen. Sangen arvokasta Moskovassa omassa huoneessa yöpyminen näytti tosin olevan. Tästäkin, sinänsä vaatimattomasta huoneesta joutui maksamaan viitisenkymmentä euroa yöltä. Jaettuun dorm-huoneeseen olisi toki päässyt selvästi halvemmalla.

Yleisesti ottaen Trans-mongolian junamatka oli positiivinen kokemus, jota voin ainakin kahden hengen hytissä ja tähän aikaan vuodesta suositella kaikille. Kuuden junapäivän aikana ei mielestäni pahemmin päässyt pitkästymään, vaikkakin viimeiset päivät Venäjällä olivat kieltämättä toistensa kaltaisia. Minkälainen kokemus matka olisi ollut sesonkiaikaan ilman suihkua neljän hengen täydessä hytissä – sitä en tietenkään osaa sanoa. Varmasti hyvin erilainen. Matkan aikana tehdyt välipysähdykset olisivat epäilemättä myös muuttaneet matkan luonnetta. Nyt, lähes viikon pituisen matkan jälkeen, omaan makuuhyttiin alkoi olla jo niin hyvin kotiutunut ja kanssamatkustajiin niin tottunut että junasta poistui lähes haikeissa tunnelmissa. Tällaista tunnelmaa, oli se sitten hyvä tai huono asia, ei varmaan olisi päässyt syntymään mikäli matkalla olisi tehnyt muutaman välipysähdyksen.

Vielä yksi kuva lähes viikon kestäneen matkan aikana kodinomaiseksi paikaksi muodostuneesta makuuhytistä. Hytistä löytyi myös 220 V pistorasia, joten kaikenlaisten sähkölaitteiden käyttö ja akkujen lataus sujui sangen vaivattomasti.

Trans-Mongolian junan aikataulu vaunun seinällä. Tämä vaikutti pitävän paikkansa. Kaikki Venäjän pysähdykset ovat siis Moskovan aikaa riippumatta siitä, millä aikavyöhykkeellä todellisuudessa ollaan.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Junaruokajuttuja (5. pvä)

Su 1.5.11 Trans-Mongolian juna (Peking-Moskova) – päivä 5

Viides ja viimeinen kokonainen matkapäivä sujui sangen samanlaisissa merkeissä kuin perjantaikin. Päivän suurin tapahtuma lienee ollut Ural-vuoriston ylittäminen ja siirtyminen virallisesti Aasiasta Euroopan puolelle.  Vuoriston ilmeisesti korkeimmalla kohdalla kahden maanosan rajaa markkeerasi muutaman metrin korkuinen kivipaasi, joka onnistuttiinkin sekä omasta että kanssamatkustajieni toimesta bongaamaan radan varresta. Hieman tarkkaavaisuutta se tosin vaati sillä paasi vilahti ikkunan ohi sangen vikkelästi ja oli lisäksi valokuvauksen kannalta väärällä puolella (eli sillä, jonka puoleisia ikkunoita ei saanut auki) junaa. Junan henkilökunnalle täytyy antaa kiitokset ennakkovaroituksesta, sillä muuten toteemi olisi ainakin itseltäni mitä suurimmalla todennäköisyydellä jäänyt huomaamatta.

Aasian ja Euroopan rajalla seisova paasi. Aasia on vasemmalla ja Eurooppa oikealla. Näinkin kehnon kuvan saaminen oli sangen haasteellista.

Itse Ural-vuoristo osoittautui melko vaatimattomaksi ilmestykseksi. Pieniä korkeuseroja vuoriston kohdalla toki oli, mutta tuntuu hieman liioitellulta kutsua nähtyä mäkimaastoa vuoristoksi. Vuoriston alueella maasto oli ehkä hieman sankemmin metsäisempää kuin sitä ennen tai sen jälkeen, ja se toi itse asiassa mieleen Bangkokin Pikavuoron aikana ylittämämme Uralin eteläpään maisemat. Junan ikkunasta ulos katsellessani mieleen palautui selvästi bussimatkan aikana etelämpää ottamani tiekuva.

Ural-vuoriston kumpuilevia maisemia. kovin kummoinen vuoristo Ural ei ole.

Kulotusta radan varressa sunnuntaina.

Koska matkapäivästä ei suuremmin ole raportoitavaa ehkäpä tässä vaiheessa on hyvä käsitellä junan ruokahuoltoa, joka kiinnostanee sekä lukijoita että varsinkin potentiaalisia samaa reittiä junalla matkustavia. Ainakin itseäni kiinnosti ennen junamatkan alkua.

Kuten jo aiemmin olen tainnut mainitakin, ravintolavaunut vaihdettiin kaikilla rajoilla. Kiinassa ravintolavaunu oli siis kiinalainen, mongoliassa mongolialainen ja venäjällä luonnollisesti venäläinen. Kiinassa vaunupalvelija jakoi heti matkan alkajaisiksi kaksi ruokakuponkia, yhden lounaalle ja yhden päivälliselle. Ensimmäisenä päivänä Kiinassa ruoka oli siis ilmaista. Juomista piti tällöinkin maksaa, mikäli sellaisia ravintolavaunusta halusi. Kuten arvata saattaa, ensimmäisenä päivänä ravintolavaunu olikin sangen suosittu, aterioiden hinta kun ainakin oli kohdallaan.

 

Kiinalainen ateria junamatkan ensimmäisenä päivänä. Annokset olivat melko pieniä mutta niistä ei tarvinnut maksaa mitään. Tässä kuvattuna päivällinen, lounas oli paljolti samanlainen. Lihapullien sijaan tarjoiltiin vain lihakastiketta.

Jännityksellä odotimme, olisiko ruoka ilmaista myös jatkossa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan sekä Mongoliassa että Venäjällä aterioista ravintolavaunussa joutui maksamaan. Mongoliassa valuuttana pystyi käyttämään kiinan yuaneja ja ainakin us-dollarit kelpasivat myös. Vaihtorahaksi tosin saattoi saada mitä tahansa valuuttaa, eräällä ruokailijalle huomasin esimerkiksi tarjottavan pieniä eurokolikoita. Takaisin saattoi saada myös Mongolian rahaa, joka ei maasta poistumisen jälkeen kelvanne oikein muuhun kuin matkamuistoksi. Juomineen ateriat maksoivat molemmissa maissa ehkäpä keskimäärin hieman yli kymmenen us-dollaria.

Venäjällä maksamiseen kelpasivat myös us-dollarit sekä tietenkin ruplat. Eurotkin (tai myös ehkä yuanit) olisivat ehkä myös kelvanneet. Itse en näitä valuuttoja kokeillut sillä dollarivarantoni oli sangen hyvä ja niitä junassa sitten käytinkin. Vaihtorahana sai ruplia, joita sitten pystyi käyttämään ostoksiin myös asemapysähdyksillä. Asemien kioskeilla dollareita ei nimittäin olisi välttämättä hyväksytty.  Vaihtokurssi ravintolavaunussa toki oli huonompi kuin pankeissa. Yksi us-dollari noteerattiin 25 ruplan arvoiseksi, kun se pankeissa Moskovassa näytti olevan luokkaa 27. Mikäli siis haluaa rahalleen parhaan vastineen kannattaa matkalle varmaankin varata ruplia. Ilmankin toki pärjää.

Venäläinen ravintolavaunuateria. Tässä riisiä ja naudanlihapihvi (oli hieman sitkeää). Tyypillisesti tarjolla oli kanaa, kalaa, porsasta tai nautaa sekä riisiä, keitettyjä tai paistettuja perunoita, joista pystyi valitsemaan itselleen sopivan annoksen. Ja Venäjällä kun oltiin, tarjolla oli tietenkin keittoja.

Kuumaa vettä junassa on saatavissa mielin määrin, sillä kaikkien vaunujen päässä on vedenkeitinpönttö josta vesi ei kertaakaan matkan aikana loppunut. Olin varannut matkalle runsaahkosti juomavettä, joka riittikin pariksi ensimmäiseksi päiväksi. Tämän jälkeen ostelin joitakin pieniä juomavesipulloja mutta lopulta päädyin juomaan vaunun vedenkeittimestä saamaani vettä, jonka annoin jäähtyä hyttini pöydällä ennen käyttöä. Jokaisessa hytissä olikin kuuman veden säilyttämiseen sopiva kannu. Mitään vatsavaivoja en kuuman junaveden juomisesta saanut.

Evästä. Tonnikalaa, leipää ja jälkiruoaksi rusinoita. Otin mukaan myös muutaman kuppinuudelin, jotka tulivat myös syödyksi. Asemalaitureilta löytyi Venäjällä erilaisia kioskeja, joista pystyi ostamaan ainakin juomia ja yleistä kioskeille tyypillistä ruokasälää sekä usein myös erilaisia piirakoita.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Lauantai, peruspäivä (4. pvä)

La 30.4.11 Trans-Mongolian juna (Peking – Moskova) – päivä 4

Lauantaina junamatkustaminen alkoi sujua jo rutiinilla. Päivän ensimmäinen pysähdys oli Krasnoyarskissa noin neljältä Moskovan aikaa eli aamuseitsemältä paikallista aikaa. Itse käänsin kelloni jo pian Venäjälle saapumisen jälkeen suosiolla suoraan Moskovan aikaan, joten pysähdys olikin minulle melko aikainen. Käänsin suosiolla kylkeä ja jatkoin nukkumista joten Krasnoyarskin asemalaituri jäi tällä kertaa näkemättä ja kokematta.

Asutusta Siperian kumpuilevassa maastossa. Lauantaina edellisenä päivänä tulleesta lumesta ei näkynyt jälkeäkään. Lumisadealue ei liene ulottunut tänne asti.

Radan varrella kuvattua paikallista rakennuskantaa. Talot näkyvät tyypillisesti olevan puisia ja harjakattoisia. Moni niistä kaipaisi hieman ehostusta.

Kaikki lumi oli käytännössä hävinnyt yön aikana ja sää oli taas keväinen ja kirkas. Puolen päivän aikaan Malinskin kaupungissa tehdyllä pysähdyksellä näyttikin, että asemalaiturilla pyörineet paikalliset olivat pukeutuneet suorastaan kesävaatteisiin. Vaikka aurinko paistoikin tuuli oli omaan makuuuni hieman kylmä. Lienee tuullut pohjoisesta. Malinskin asemalaiturin kioskista tehtyjen eväsostosten jälkeen juna jatkoi matkaansa kohti Novosibirskiä, jonne saavuttiin alkuillasta paikallista aikaa, auringon vielä paistaessa. Samassa vaunussa matkustanut venäläinen kanssamatkustajamme jäi kyydistä pois täällä. Uusia matkustajia vaunuun ei ole tullut, joten kyytiläisiä koko vaunussa on taas vain neljä, joista siis me kaikki olemme olleet mukana Pekingistä lähtien. Naapurivaunun (joka on siis samanlainen kuin omamme) itävaltalainen matkustaja kertoi uskovansa, ettei hänen vaunussaan ole hänen lisäkseen lainkaan muita matkustajia. Matkustusajankohtana loppukevät lienee tällä reitillä mainio. Sesonkiaikaan, joka on uskoakseni kesällä, junat lienevät lähes täynnä.

Pysähdys Novosibirskin asemalla ja hiilivarastojen täyttö. Hiiltä tunnutaan ottavan lisää melko usein ja sen toimittaa tyypillisesti juuri tällainen ajoneuvoyhdistelmä.

Lähiötaloja Novosibirskin laitamilla. Kaupunki vaikutti suurelta ja lienee merkittävä paikka Siperiassa.

Illalla juna teki vielä pysähdyksen Balabinskin kaupunkiin. Maisemat ulkopuolella toki vaihtuivat, mutta muuten päivä oli siis oikeastaan melko tapahtumaköyhä. Vappua ei siis pahemmin tänä vuonna tullut juhlittua. Vaihtelua rutiineihin eivät enää tuoneet edes rajamuodollisuudet, sillä ennen Moskovaahan niitä ei tässä junassa enää ole. Loppumatka on pelkkää Venäjää. Toisaalta rajoja ei ole ikäväkään, sillä tuntien istuskelu vaunuosastossa odotellen milloin mitäkin kaavaketta tai tarkastusta oli yllättävänkin raskasta, varsinkin kun se tapahtui sekä Mongolian että Venäjän rajalla keskellä yötä.

Balabinsk by night. Useimmilla pysähdyspaikoilla tuntuu olevan asemalaiturilla sijaitsevia kioskeja, joista voi ostaa syötävää ja juotavaa. Sisälle asemarakennukseen ei tyypilliasesti ehdi (tai uskalla) parinkymmenen minuutin pysähdyksien aikana lähteä seikkailemaan. Juna nimittäin ei taida odottaa.

Venäläinen ravintolavaunu ja sen keittiö.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Tervetuloa Siperiaan (3. pvä)

Pe 29.4.11 Trans-Mongolian juna (Peking – Moskova) – päivä 3

Perjantai Venän Siperiassa valkeni harmaana. Päivän ensimmäinen pysähdys oli Ulan-Ude -nimisessä kaupungissa kuuden jälkeen aamulla. Aikakäsitykset alkoivat mennä sekaisin heti Venäjälle saavuttaessa, sillä kaikki Venäjän junien aikataulut ilmoitetaan Moskovan ajassa riippumatta siitä, missä päin Venäjää ollaan ja mikä paikallinen aika siellä on. Niinpä aikataulun mukainen saapumisaika Ulan-Udeen olikin kello 2:38 aamuyöstä, vaikka todellisuudessa paikallinen aika ilmeisesti oli ilmeisesti neljä tuntia edellä eli junan saapuessa kaupunkiin kello oli 6:38 aamulla. Tämä nimittäin täsmäsi siihen, mitä ikkunasta näkyi. Oli selvästi aamu. Siperiassa myös ainakin toistaiseksi ohitettujen asemien kaikki kellot näyttävät Moskovan aikaa. Luulisi tämän aiheuttavan sekaannuksia, mutta kaikki paikalliset tosin tietänevät asian laidan.

Aamu Siperiassa. Juna oli tässä vaiheessa ohittanut Ulan-Uden ja puksutti kohti Baikaljärven rantamaisemia ja Irkutskin kaupunkia.

Junan kolistellessa eteen päin alkoi sää pian muuttumaan kylmemmäksi ja lumisateiseksi. Puolen päivän tietämissä ulkona vallitsikin jo täysi talvi ja märkää lunta näytti pyryttävän koko ajan lisää. Tämäkin vielä. Luulin jo nähneeni Venäjän tämän kevään lumet tammi- ja helmikuussa, mutta näköjään Siperiassa lunta voi tulla vielä huhtikuun lopussakin. Sää oli kehnonlainen ohittaessamme Baikal -järven, mikä oli sääli. Maisemat olisivat varmaankin olleet huomattavasti komeammat mikäli sää olisi ollut kirkas.

Pysäkki jossain keskellä ei-mitään. Sää oli muuttunut tässä vaiheessa aamupäivää melkoisen talviseksi ja tällä pysäkillä seistiin pitkään. Kyseessä oli ilmeisesti ylimääräinen (ehkä säästä johtuva) pysähdys, sillä iltapäivällä juna oli lähes tunnin myöhässä aikataulustaan. Tyypillisesti pikkukyliin ei nimittäin matkalla ole pysähdelty.

Baikaljärven talvisia maisemia huhtikuun lopussa. Rata kulki jonkin matkaa aivan järven rannalla. Järvessä näkyi vielä kelluvan jäälauttoja, joten täysin sula se ei vielä ollut.

Venäläinen samaan vaunuun Ulan Batorissa noussut kanssamatkustajamme oli jo eilen hehkuttanut Baikaljärven eteläpäässä sijaitsevan Sljudjankan kaupungin savukalaa kovasti. Ennen Irkutskia sijaitsevassa kaupungissa juna tekisi kuulemma parin minuutin pysähdyksen ja kalamyyjät tulisivat junan oville tuotteitaan myymään. Ja kuinka ollakaan, hän tiesi mistä puhui. Vaikka aikatauluun pysähdystä ei oltu merkittykään, juna teki sen silti. Koska kalaa oli niin kovasti kehuttu, kaikki vaununi matkustajat päättivät käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ostaa kauppiailta kalan tai pari. Kalamyyjiä tulvi kaikkien vaunujen kohdalle useita, joten venäläismatkustajan esimerkkiä noudattaen muutkin saivat ostettua kalansa sangen helposti. Kalapitoinen lounas syötiin monikansallisessa seurassa sormin ja oli erinomaista. En olisi nimittäin uskonut kalan ulkonäön perusteella. Kyseinen kala elää kuulemma ainoastaan Baikaljärvessä, ja muualta (ainakaan radan varresta) sitä ei yhtä tuoreena saa.

Fish! Vasemmalla savukalaa myynnissä Baikalin rannalla tehdyn lyhyen pysähdyksen aikana hintaan 50 ruplaa kappale. Oikealla tilanne junassa pari tuntia ostotapahtuman jälkeen monikansallisten kalakekkereiden jäljiltä. Selvennykseksi sanottakoon, ettemme suinkaan tuota koko laatikkoa ostaneet vaan yksittäisiä kaloja.

Irkutsk ohitettiin iltapäivällä, jolloin lumisade oli jo selvästi vähentynyt ja Ziman kaupunki alkuillasta jolloin lunta ei enää satanut lainkaan. Sään ja näkyväisyyden ollessa pääosan päivää kehno päätin kokeilla hyttini suihkua ensimmäistä kertaa. Olin kokeillut suihkusta tulevan veden lämpötilaa jo Kiinassa ja tuolloin se tuntui kylmältä. Positiivinen yllätys olikin, kun tänään hanasta kuitenkin tuli lämmintä vettä. Ilmeisesti tämä johtui siitä, että vaunuja ruvettiin lämmittämään Venäjällä ja lämmitysjärjestelmä lämmittää samalla myös junan käyttövettä. Vaikka vesi tuli suihkusuuttimesta melko huonolla paineella peseytyminen kuitenkin onnistui ja virkisti melkoisesti, enemmän kuin kuvittelinkaan. Taidanpa käyttää suihkumahdollisuutta toistekin. Kuusi päivää ilman suihkua olisikin ollut melkoisen pitkä rupeama.

Aurinko laskee Siperiassa. Junan ikkunan läpi otettu kuva.

Junan tekniikkaa. Vasemmalla jokaisen vaunun päässä sijaitseva vedenkeitin, joka toimii ilmeisesti hiilellä. Kuumaa vettä on kiitettävästi saatavissa. Oikealla esitetty helvetinkone on ilmeisesti vaunun hiilikäyttöinen keskuslämmityskattila. Tähän laitteeseen konduktöörit aika ajoin lapiovat lisää hiiliä.

Facebooktwittergoogle_plusmail