Yli vuorten, läpi myrskyn – Kroatiaan

Ma 27.11.2017 (pvä 10), Krk (Kroatia)

Budapestissa oli paljon porukkaa. Kaupunki on turistien suosiossa loppusyksylläkin. Lauantaina keskustan kävelykadut olivat täynnänsä mitä erilaisimpia kieliä puhuvia matkailijoita, ryhmissä ja pareittain. Joulutorikin oli jo avattu. Hehkuviini ja todella runsaat, sangen liha- ja makkarapainotteiset annokset tekivät kauppansa.

Mikään kovin halpa kohde Budapest ei kuitenkaan ole, varsikaan Ukrainan jälkeen, jossa vaikkapa ravintoloissa söi puoli-ilmaiseksi. Tai siltä se ainakin tuntui. Lvivin keskustassa kaksi ihmistä söi viihtyisässä ravintolassa alku- ja pääruot ja joi palan painikkeeksi pullollisen viiniä vähän yli parilla kymmenellä eurolla. Budapestin keskustassa ei moinen taida onnistua.

Unkari oli matkan kolmas maa, jossa maksuvälineenä ei käytetty euroja. Budapestissä nostimme automaatista jokusen paikallisen setelin erinäisiä torikojuja varren. Puolasta ja Ukrainasta sen sijaan selvisimme pelkästään muovirahaa käyttämällä, ilman kolikkoakaan paikallista valuuttaa. Korttimaksumahdolisuuden yleistyinen helpottaa elämää huomattavasti. Ensimmäisenä ei tarvitse paniikinomaisesti olla etsimässä rahanvaihtopistetä, ja toisaalta maasta poistuessa ei tarvitse miettiä mihin ylijäämeäpennit rajalla työntäisi. Harvassa Euroopan maassa paikallisetkaan enää käteistä juuri ainakaan kaupungeissa käyttävärt, joten turistikin pääseet siinä siivellä helpommala. Tuskinpa niit seteleitä olisi loppujen lopuksi tarvinnut edes Budapestin joulumarkinoilla. Eiköhän sieltäkin olisi maksupäätteitä löytynyt.

Jatkoimme matkaa sunnuntaiaamuna. Suuntasimme etelään, kohti Kroatian rannikkoa. Koko päivä kului ensin Unkarin, ja sitten Kroatian moottoriteillä. Kovin oli hiljaista liikenne sunnuntaina. Unkarissa ei tiellä ollut juuri ketään muita. Maiden rajakopeillakaan ei muita ylittäjiä ollut kumpaankaan suuntaan. Passit, rekisteriote ja jopa ajokortti katsottiin, ja rajannainen halusi myös vilkaista autoon sisälle. Jälleen kiinnostus lopahti kun avasin oven: Auton sisustus kävi selityksestä. Raja Unkarista Kroatiaan ylittyi muutamassa minuutissa.

Unkarin pustalla tuuli kovaa. Maasto on päosin tasaista ja puutonta, joten tämä lienee tavallista. Kovasta tuulesta varoittavia liikennemerkejä oli tien varressa tajaan. Puhuri rauhoittui Kroatian puolelle päästyämme, mutta Adrianmeren rannikkoa ja sisämaata erottavat vuoret ylitettyämme ja meren tultua näkyviin palasi se suorastaan myrskyisänä kiusaksemme. Enpä muista kokeneeni vastaavaa aiemmin. Autoa piti suorastaan kääntää tuulta vastaan jotta se pysyisi tiellä. Välillä tuntui, että renkaat irtoaisivat tiestä.

Tuuli riepotteli koppiamme hurjasti ajaessamme serpenttimäistä moottoritietä alas kohti rannikkoa. Ohut aurinkopaneeli hakkasi ahdistavasti kattotelinettä. Jossain vaiheessa metelistä päätellen alkoi tuntua jo varmalta, että myrsky vie koko paneelin mennessään. Siellä se kuitenkin pysyi, eivätkä kiinnikkeetkään olleet kärsineet minkäänlaisia vaurioita. Tämä on kuitenkin pieni suunnitteluvirhe. Olisi pitänyt liimata paneeli vaikkapa filmivanerilevylle, ja kiinnittää se kattotelineeseen. Tällöin paneeli olisi jäykempi, eikä se pitäisi mekkalaa kovassa tuulessa kattotelineen teräsverkkoon osuessaan. Harkitsinkin tätä aikanaan, mutta sitten laiskuus iski ja kiinnitin paneelin suoraan kattotelineen verkkoon.

Kroatian rannikko on meille molemmille tuttua seutua. Kartasta hoksasimme Rijekan edustalla kaksi suurta saarta, jotka näyttivät ainakin paperilla kiinnostavan kiehtovilta ja olivat uusi kokemus. Siispä ajoimme illalla niistä ensimmäiseen, nimeltä Krk. Kovin on hiljaista täälläkin turistikauden ulkopuolella. Autoyöpymispaikka löytyi helposti aution rannan parkkipaikalta. Kesäisin täällä lienee aikamoinen kuhina, nyt satunnaista automatkailijaa ei kukaan häiritse, vaikka kaikkialla leiriytymisen kieltäviä merkkejä onkin.

Tänään vuorossa on toivon mukaan – sikäli kun lautta kulkee – tuo saarista toinen, nimeltään Cres. Aurinko paistaa ja tuulikin on tyyntyt hieman, mutta on yhä sangen viileä. Tarkenee täällä silti paremmin kuin missään aiemmassa pysähdyspaikassamme. Sähköäkin tulee taivaalta enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Mittari näyttää 2,1 ampeeria. Tämä asiaa kommenteissa juuri äskettäin kyselleille tiedoksi.

Kroatian vuorilla oli lunta. Moottoritiet olivat silti erinomaisia.

 

Kylä nimeltä Krk, saarella nimeltä Krk. Hiljaista. Erinomainen pizzeria katusokkelosta silti löytyi.

Saaren rannikkoa maanantaiaamuna. Sää suosii.

Seuraa automatkaamme Euroopan kautta Etelä-Amerikan Tulimaahan, ja sitten Amerikkojen halki Alaskaan myös täällä:

www.facebook.com/havaintoja

https://www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta/

Facebooktwittergoogle_plusmail

Ukraina, Lviv ja Slovakian vuoret

Pe 24.11.2017 (pvä 7), Budapest (Unkari)

Läntisessä Ukrainassa sijaitseva Lviv-niminen kaupunki on sympaattinen ja käymisen arvoinen paikka. Rentoja, mitä erilaisemmin teemoin, mutta tyylillä, kalustettuja hipsterihenkisiä kahviloita ja ravintoita satojen vuosien ikäisissä rakennukissa. Kultturellia, mutta hieman boheemia henkeä. Moni puhuu englantia.Tähän varmaan vaikuttavat osaltaan kaupungissa sijaitseva suuri yliopisto ja sen pitkä historia osana Puolaa ja Itävalta-Unkaria. Kaupunki on perustettu jo 1200-luvulla.

Tämä oli toinen käyntini Lvivssä. Ukrainassa se taisi olla neljäs. Näistä reissusta ensimmäistä lukuunottamatta olen ollut liikkeellä autolla. Huolimatta Lvivin keskustan mukavasta hengestä, ei kylmä ja pimeä vuodenaika ole ehkä paras ajankohta Ukrainassa käydä. Ajellessamme noin tunnin matkan iltahämärissä Puolan rajalta Lviviin palasivat mieleeni elävästi ensimmäisen talvisen reissuni ensimmäiset mielikuvat Kiovan rautatieasemalta. Odotushoneen penkeillä nuokkui tuolloin puolensataa ihmistä niin samanvärisissä tummissa palttoissa, etteivät yksittäiset kasvot oikein erottuneet ruskeanharmaasta massasta. Ulkona oli kova pakkanen. Odottelijoita taisi aseman lämpö väsyttää. Kyynisempi tarkkailija olisi ehkä tuuminut, että odottelijoita väsytti elämä sinänsä.

Tämä sama väriläiskien puute näkyi Ukrainan maanteillä. Ukrainalaiset osaavat valita talvisen vaatetuksensa harvinaisen hyvin vastaamaan maantien ja sen pientareen väritystä. Heijastimia ei kukaan käytä. Pientareella kävelevän ihmisen huomasi yleensä vasta kohdalla, jos silloinkaan. Bussipysäkillä pieniä keltaisia ja vanhoja linja-autoja odotteleva suuri ihmisjoukkokin saattoi jäädä kokonaan huomaamatta, elleivät auton tai pysäkille pysähtyvän bussin valot sattumalta pyyhkäisseet odottelijoiden laumaa. Välillä näitä jalankulkijoita suorastaan säikähti, niin yllättäen ne yleisestä harmaudesta ilmestyivät. Kovin pimeitä ja harmaita sävyjä pimeää ja harmaata taustaa vasten. Tällainen ei jätä kävijään kovin iloluontoista vaikutelmaa.

Toisaalta, eipä se niin värikästä aina Suomessakaan talvisin ole. Julkista valaistusta taitaa tosin olla Suomessa merkittävästi enemmän, ja rikkinäistä harmaata betonia, asfalttia ja muurausta taas vähemmän.

Lvistä lähdössä, tällä kertaa päivänvalossa.

Torstainen tievalintamme oli pääosin mainio. Emme ole kumpikaan käyneet Slovakian itäosissa, joten päätimme poistua Ukrainasta tätä kautta. Rajalla on Uzhanskyin kansallispuisto, jonka läpi rajalle täytyy tätä kautta tultaessa ajaa. Tie (numero M13) oli yllättävän puiston puomille asti hyvä. Ukrainan teitä aiemminkin nähneenä odotin paljon pahempaa. Ei kuoppia tällä kertaa, maisemat mainioita, mäkisiä, jopa vuoristoisia. Hiljaista. Sääkin suosi meitä. Ukrainainan maaseudun yleisilme näytti huomattavasti tulopäiväämme pirteämmältä matkan varren pikkukylissä kun aurinko paistoi.

Kansallispuiton rajalle päästyämme asutus oli jo aikaa sitten kadonnut ja tiellä kinkymmenen senttiä lunta. Näkyvyys oli sankan sumun takia heikko. Suoranaiset ääriolosuhteet. Täällä törmäsimme puomiin. Yrmeä maastopukumies tarkasti passimme ja avasi sitten puomin. Kysmyksiin tien kunnosta hän ei vastannut, meillä kun ei ollut yhteistä kieltä.

Onneksemme tie kuitenkin painui aika pian laaksoon ja sumu sekä lumi katosivat. Tie tosin muuttui heti puomilta alkaen kehnonlaiseksi. Paljon reikiä ja vaurioita. Tällaista olin nähnyt Ukrainassa aiemminkin. Toiseenkin pysyvään tarkastuspisteeseen törmäsimme. Tällä kertaa papereita tutkinut mies oli poliisi, ja hän halusi nähdä auton paperit ja ajokortin. Passit eivät häntä kiinnostaneet. Kieliongelmia oli taas, mutta pääsimme jatkamaan ilman sen suurempia ongelmia. Paperit, sikäli kun tämä poliisi ne ymmärsi, olivat kaiketi ok.

Vuoristossa sijaitseva raja-asema (Malyj Breznyj) oli aika hiljainen, ja selvisimme sen kautta Slovakian puolelle noin tunnin jonoteltuamme ja odoteltuamme. Kummankin maan viranomaiset olivat verraten rentoja, eikä autoa esimerkiksi juurikaan tutkittu. Näyttää siltä, että kun rajamiehet näkevät auton sisustan ja sinne pedatun sängyn, vähenee heidän kiinnostuksensa tavaroitamme kohtaan huomattavasti. Emme sopine matka-autoinemme salakuljettajien tyyppiprofiiliin. Oikeastaan auto itsessään selittää aika tyhjentävästi matkamme tarkoituksen: Olemme autoturisteja.

Itä-Slovakiassa oli Ukrainan jälkeen kovin siistiä ja hyväkuntoista. Toisaalta ihmisiä ei näkynyt missään. Ukrainan pikkukaupunkien kaduilla säpinää oli huomattavasti enemmän. Muutaman talon kylissäkin yleensä joku ukko seisoskeli talonsa puutarhassa aitaan nojaillen. Slovakiassa ei näkynyt ketään. Nurmikot olivat hvyn leikattuja ja tiet hyväkuntoisia, vaikkakin välillä vähän kapeita. Yleisilmeen perusteella olisimme voineet saapua Saksan tai Itävallan syrjäisempiin osiin.

Illan pimennyttyä Slovakiassakin nousi sumu. Ajoittain moottoritietä (maksullista sellaista) ajellessamme, eteen ei pimeydessä meinannut nähdä muutamaa auton mittaa pidemmälle. Majoittumispaikkakin piti etsiä melkoisessa usvapilvessä, mutta sellainen kuitenkin lopulta löytyi. Demanovska talviurheilukeskuksen kausi on vasta alkamaisillaan, ja moni parkkipaikka oli tyhjillään. Yhden tällaisen vuoripuron kupeessa sijaitsevan nurkaan auto parkkeerattiin yöksi. Hyvä ja rauhallinen yöpymispaikka oli se, kauniskin kun sumu oli aamulla pääosin hävinnyt.

Tänään aikamme Slovakian vuorimaisemia katseltuamme ajelimme illaksi Budapestiin. Matkaa keskisestä Slovakiasta tänne oli vain kaksi sataa kilometriä Täältä matka jatkuu taas sunnuntaina.

Kuvamateriaalina vaihteeksi pääosin klassisia tiekuvia. Kuvien lisääminen WordPressiin (sovellus, jolla nämä blogit julkaistaan) on välillä vähän työlästä, joten kuvia kannattaa katsoa myös Instagramista, jonne peustimme varta vasten profiilin tätä varten. Instagram-profiili löytyy osoitteesta:

https://www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta/

Kansallispuiston kutsuva portti Ukrainassa ja ääriolosuhteet.

Tie puistossa oli välillä kehno. Tällaista odotin Ukrainan teiltä, mutta yllättäen ne olivat yleensä paljon parempia kuin kuvan väylä.

Perjantaiaamu Slovakian vuoristossa. Lumesta huolimatta oli aika lämmin.

Matkaa voi seurata myös täällä:

www.facebook.com/havaintoja

https://www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta/

Facebooktwittergoogle_plusmail

Pitkä tie Romaniaan

Ma 21.10.2013, Galati (RO)

Sunnuntaina oli tarkoitus ajaa Odessasta Romaniaan ja tähtäimessä oli maan pääkaupunki Bukarest. Matka tiedettiin pitkäksi ja suunnitelma kunnianhimoiseksi. Päivän mittaan kävikin ilmeiseksi, ettei Bukarestiin ole mahdollista päästä järjelliseen aikaan. Tiet Ukrainassa olivat yksinkertaisesti liian kuoppaisia ja hitaita sekä rajamuodollisuuksiin meni tolkuttomasti aikaa.

Romaniaan kuitenkin päästiin ja rajakaupunki Galatista majoituskin löytyi suhteellisen pienen etsimisen jälkeen. Muihin päivän nähtävyyksiin kuului Mustameri, jonka aavaan ulappaan saatiin tänään Ukrainassa ensimmäistä kertaa kunnollinen näköyhteys. Ränsistynyt ja mennyttä ilmeisesti neuvostohenkistä suuruutta henkivä rantapaikka Zatoka oli oikeastaan sangen hieno.

Rajat olivat taas oma lukunsa. Ukrainasta poistuminen vei pari tuntia. Ensimmäistä kertaa koko matkalla auto ja kaikkien tavarat tutkittiin tarkkaan, lokeron ja taskun tarkkuudella. Ongelmia ei lopulta kuitenkaan ollut, aikaa vain paloi. Ja hermot olivat koetuksella. Neuvostomenoa.

Kaiken kukkuraksi Ukrainasta ei pääse suoraa Romaniaan, vaan välissä on noin 2 kilometrin pätkä Moldovaa. Jouduimme siis leimautumaan sisään Moldovaan ja välittömästi takaisin ulos sieltä. Romanian vastaisella rajalla meitä odotti valtaisa Moldovan poistumistulliin jonottava automäärä, tulliin päästettiin nimittäin vain muutama auto kerrallaan ja tahti oli sangen rauhallinen.

Romanian sisääntulo oli sen sijaan oli helppo nakki. Vihdoin Moldovan tullista leimat saatuamme paperien käsittely Romanian puolella vei ehkä 10 minuuttia. Kaiken kaikkiaan rajamuodollisuuksiin ja erinäisiin jonoissa odotteluihin kului neljä ja puoli tuntia. Olimme perillä Romanian Galatissa puoli yhdentoista aikaan illalla. Melko raskasta. Ihan heti näihin maihin ei tulle uudestaan lähdettyä. Rajamuodollisuudet mokomat pilaavat paljon muuten sinänsä positiivistakin mielikuvista ja kokonaistunnelmista.

20-kehno-tie

Kehnoa ukrainalaista maantietä.

20-mustameri-1

Mustameri!

20-mustameri-2

Muuri, Pöke ja Mustameri.

20-mustameri-3

Ranta ja rakennelma.

20-mustameri-4

Rappioromantiikkaa. Zatoka, Ukraina.

20-izmail

Kaupunki nimeltä Izmail.

20-kalamiehet

Kalamiehet kalassa Ukrainassa lähellä Romanian rajaa.

20-raja

Tunkemista ja jonotusta Moldovan poistumisrajalla.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Odessasta kohti Romaniaa

Su 20.10.2013, Odessa (UE)

Kirpeä ja kuulakka sunnuntaiaamu. Ihme kyllä näyttää siltä, että pääsemme vaihteeksi liikenteeseen ajoissa. Pääsääntöisesti nuo lähdöt kun ovat reissulla venyneet. Suuntana tänään Romania ja ehkä jopa pääkaupunki Bukarest. Matkaa sinne tosin on runsaanlaisesti joten väliyöpyminenkin on mahdollinen. Oli miten oli, Romanian rajasta mennään tänään yli.

Eilen tasailtiin tilejä. Loppujen lopuksi aika halpaa matkailua tämä, täällä päin. Yöpymiset kun ovat yleensä olleet kymmenen euron luokkaa yöltä ja polttoainein on ollut halvempaa kuin Suomessa. Transitin kulutuskin on ollut sangen kohtuullinen, alle 9 litraa sadalla.

Oheesa muutama kuva aurinkoisesta mutta ajoin viileästä Odessasta.

19-odessa-3

Tilien tasaus odessalaisessa hotellihuonekopissa.

Odessa, Ukraina.

19-odessa-1

Odessa, Ukraina.

19-odessa-4

Odessa, Ukraina.

19-odessa-5

Odessa, Ukraina.

19-odessa-6

Odessa, Ukraina.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

Facebooktwittergoogle_plusmail