Lähtö

La 18.11.2017 (pvä 1), Gaujas (Latvia)

No niin. Tavarat on pakattu varastoon ja asunto vuokrattu eteenpäin yhdeksäksi kuukaudeksi. Vuokralainen muutti jo sisään, joten oli lähdettävä. Koska vuokra-aikakin tuli sovittua noin, lienee pakko pysyä poissa ainakin tuo sopimuksen kesto, eli elokuun 2018 loppuun. 

Pakkasimme siis auton ja ajelimme kohti etelää. Tuuli oli kova ja neljän jälkeen oli jo pilkkopimeää. Ei kovin mieltä ylentävä ilma. Tästä huolimatta auto kulki hyvin ja matka eteni. Aiemmin viikolla epävarmuutta herättänyt moottorin hälytysvalokaan ei vaivannut enää, vaan pysyi kiltisti poissa päältä.

Kirjoitan tätä Latviassa, maan pohjoisosassa olevassa kansallispuistossa. Makkarat on paistettu ja nuotio hiipumassa. Taitaa olla aika käydä yöpuulle. Nukumme autossa, jossa on yllättävän lämmin. Lisälämpöä tuo 12 voltin lämpöhuopa, jonka toimivuutta sängynlämmittimenä ei ole vielä testattukaan. Saapa nähdä. Kovin valtavasti sähköä se ei vie (noin 4 A), joka on tavallaan hyvä, mutta herättää toisaalta epäliyksiä sen lämmityskyvyn suhteen.

Seuravat viikot vietämme Euroopassa. Ajelemme seuraavaksi Liettuaan, sitten Puolaan. Piipahdamme kaiketi Ukrainassa ja sitten Budapestissä, suunnaten näillä näkymin lopulta Kroatiaan Välimeren rannikolle. Ehkä siellä pimeys ei ole ihan yhtä synkkää kuin näillä leveysasteilla. Toivottavasti siellä on myös hieman kuivempaa, sillä jatkuva jäätävä tihkusadekaan ei ole se säätiloista sympaattisin.

Tämän Eurooppa-kierroksen lopullinen päätepiste on kuitenkin Belgian Antwerpen, jossa ajamme auton laivaan ja nousemme siihen itsekin viideksi viikoksi. Määräsatama on Montevideo Uruguayssa. Tällä hetkellä paatin ilmoitettu lähtöpäivä on 6.12. Seilaamme siis Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi suurille merille. Vuosi vaihtuu jossain eteläisellä Atlantilla, ja olemme perillä Etelä-Amerikassa tammikuun alkupäivinä.

Näin on suunniteltu. Pysykää kuulolla. Pyrimme raportoimaan tulevista käänteistä kun yhteydet sen mahdollistavat. Jo tämän tekstin julkaisusta tuli matkafiilis, sillä se oli hävitä tyystin bittiavaruuteen kenenkään sitä näkemättä. Ei olisi ollut ensimmäinen kun huonojen yhteyksien takia olisi käyny niin. Onneksi ei kuitenkaan tällä kertaa.

Ensimmäinen ilta Latviassa. Jasmin lämmittelee.

Vielä kerran koko suunnitelma.

Matkaa voi seurata myös täällä:

www.facebook.com/havaintoja

https://www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta/

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Ja taas tielle…

Ti 8.10.2013, Riika (LV)

Matka jatkuu taas. Suuntana tänään siis Liettua ja Vilna. Aamupäivä käytettiin navigaattorin hankintaan ja ruuhkaiselle Riikan ulosmenotielle selvittiin juuri ennen puoltapäivää. Tietöitä ilmeisesti, jono seisoo. Onneksi päivämatka on sangen vaatimaton, vain kolmisensataa kilometriä.

Riikan keskustaa ja ajopelimme.

Riikan keskustaa ja ajopelimme.

Hostellitodellisuutta alkuillasta.

Riika. Hostellitodellisuutta alkuillasta.

P1100119

Hostellitodellisuutta aamulla. Aamupalaa Riikassa.

IMG_20131008_100756

Riikan autokantaa sekä eläimistöä.

Kartta_ja_poyry

Pöke lukee kartaa ja elämä hymyilyttää. Suuntana Liettua.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Tiellä taas – Riika, Latvia

Ma 7.10.2013, Riika (LV)

Ensimmäinen ajopäivä takana. Tällä kertaa päätimme ottaa hieman rennommin ja pysähtyä suosiolla Riikaan sen sijaan että oliimme autoilleet kerralla Vilnaan asti. Liettuaan jatketaan huomenna ja Valko-Venäjän raja ylitetään keskiviikkona. Näin ainakin viisumissa lukee.

Erityisiä sattumuksia ei päivään mahtunut. Viron ja pohjoisen Latvian tiet ovat sangen tuttuja jo entuudestaankin. Perushuttua. Laiva oli Tallinnassa puoli kahdeltatoista ja perillä syksyisessä ja hieman harmaassa Riikassa oltiin viiden maissa.

Tallinna

Tallinna. Porukka koossa.

raja

Viro jää taakse. Vanha raja-asema.

via-baltika

Pakollinen tiekuva. Syksyistä Via Balticaa.

Riika-parkki

Parkkipaikkamme Riikassa. Huomaa konttorin katolla sijaitseva kamera-asema.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Junaillen Valko-Venäjälle

Ma 17.12.2012, Minsk (BY)

Juna Riikasta kohti Valko-Venäjää oli melko moderni ja lähti ajallaan. Vaikka joidenkin kylttien perusteella vaikutti siltä, että ainakin osa vaunuista oli tullut Pietarista asti ei kyytiin tarvinnut tästä huolimatta hypätä vauhdissa. Lastautumiseen oli aikaa ainakin puoli tuntia. Myöskään palella ei sisällä junassa tarvinnut, sillä käytävän lämpömittari näytti +24. Sisällä neljän hengen vaunuosastossa lämpöä lienee ollut kolmisenkymmentä.

Riika - täältä lähdettiin. Sää suosi, kuten kuvasta näkyy.

Sisäkuvia junasta välillä Riika - Minsk. Pahoittelen kuvien hämäryyttä ja rakeisuutta. Todellisuus täällä päin maailmaa ei kuitenkaan liene ihan sellainen, hämärä ja rakeinen. Tai no ehkä vähän.

Latvian ja Valko-Venäjän raja ylitettiin hieman puolen yön jälkeen ja operaatio kesti toista tuntia. Tämä saikin minut miettimään, olenko koskaan ylittänyt rajamuodollosisuuksia sisältävää maarajaa yöjunalla siten, ettei siihen olisi sisältynyt useamman tunnin valvomista keskellä yötä, tyypillisimmin pikkutunneilla. Enpä ole. Mitähän tämäkin nyt sitten on? Käykö tästä syyttäminen vain Murphyn lakia, vai onko takana suurempiakin juonia. Ei ole vielä selvinnyt.

Rajamuodollisuudet käytiin kuitenkin jälleen kerran läpi, ja jotain pientä häikkääkin löytyi. Minulta nimittäin puuttui Valko-Venäjällä hyväksyttävä sairasvakuutus. Onnekseni samassa vaunuosastossa matkusti englanninkielen taitoinen kanssamatkustaja, sillä hämilliseltä naispuoliselta rajapoliisilta ja minulta olisi varmaan vienyt yhteisen kielen puuttuessa pitkään ennen kuin asia olisi selvinnyt. If:n kansainvälinen matkavakuutus ei täällä käy. Ja ilmeisesti yleensä viisumiakaan ei myönnetä, ellei oikeaa vakuutusta hakijalla ole. Minulle se kuitenkin myönnettiin, joten poikkeus kai vahvisti taas kerran säännön.

Mutta eipä hätää, vaunuosastoon ilmestyi kutsusta toppatakkinen vakuutusmyyjä, joka myi minulle mainitun vakuutuksen sangen kohtuulliseen kolmen us-dollarin hintaan. Matka pääsi siis jatkumaan. Tullimieskin jossain vaiheessa vaunussa kävi, mutta kenekään matkatavaroita ei nähdäkseni tutkittu. Rajamuodollisuudet menivät kaiken kaikkiaan melko miellyttävästi.

Yhä pimeydessä kylpevään Minskiin juna saapui kahdeksan jälkeen aamulla. Uni jäi taas melko vähiin, mutta hieman tunkkaisen osaston yläsängyllä junan kolinassa ja heilunnassa torkutut viitisen tuntia lienevät silti tulleen enemmän kuin tarpeeseen. Ja viimeistekin unihiekat pyyhki silmistä viimeistään kaupungin säätila. Pakkasta oli nimittäin melkoisesti ja hyytävä tuuli kova.

Minskin ydinkeskustaa.

Toinen kuva kaupungin keskustasta. Jos edellinen oli paraatikatu, tämä lienee normaalimpi sellainen.

Kaupunkikierroksen aikana Minsk jopa yllätti minut. Olin kuvitellut paikan takapajuisemmaksi, mutta keskustan vanhat rakennukset näyttivätkin yllätyksekseni sangen hyväkuntoisilta ja tyylillä remontoiduilta. Kaupungin yleisilme vaikutti lyhyen vierailun perusteella siistiltä ja esimerkiksi autokanta julkisen liikenteen busseja myöten yllättävän uudelta. Olin myös havaitsevani kaupunkikuvassa melko paljon työmaita ja nostokurkia. Joku tänne siis investoi.

Toisaalta englantia ei kaupungissa, kuten kokemusteni mukaan ei juuri varsinaisellakaan Venäjällä, tunnuta pahemmin puhuvan. Kaikki teksti on myös paikalliskielellä eli aakkosto on kyrilinen. Latinalaisia kirjaimia tai kirjoitettua englantia en juuri nähnyt.

Säpinää Minskin rautatieaseman päähallissa.

Toisenlaistakin todellisuutta oli havaittavissa. Kaupungin moderniin neuvostohenkeen rakennetulla ja nyt jo hieman nuhjuisella rautatieasemalla nimittäin tuntui olevan runsaasti odotushuoneiden tuoleilla torkkuvia, ainakin osin laitapuolen kulkijoiksi luokiteltavia ihmisiä. Eikä ihme, olihan sisällä ainakin lämmin. Näitä ”OMON” -tekstillä varustettuihin maastopukuihin pukeutuneet poliisit (joita asemalla pyöri paljon) sitten ahkerasti herättelivät tarkistaen ohessa nukkujien henkilöllisyyspapereita.

Toinen asemalla huomioni kiinnittänyt seikka olivat lukuisat rahanvaihtopisteet, joiden edessä tyypillisesti oli melkein koko ajan paikallisista asukkaista koostuva jono. Valko-Venäjällä taitaa olla turvallisempaa pitää säästönsä jossain kansainvälisessä valuutassa ruplien sijaan. Muistini mukaan maa taisi läpikäydä lähivuosina devalvaation, mikä varmaankin osaltaan selittäisi rahanvaihtorumbaa.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail