Saaret Krk ja Cres sekä paluu pohjoiseen

To 30.11.2017 (pvä 13), Praha (Tsekki)

Krk ja Cres ovat siis saaria Kroatian rannikolla, Pulan ja Rijekan edustalla. Kiersimme molemmat. Krklle pääsee siltaa pitkin, josta piti maksaa noin viiden euron tietulli. Cres taas on saavutettavissa vain lautalla, jollainen kulkee sekä saarten välillä että Cresiltä mantereelle, Brestova nimiseen paikkaan. Molemmat lautat tai lossit, miksi niitä sitten kutsuisikaan, maksoivat alle viisitoista euroa kahdelle ihmiselle ja alle viisimetriselle autolle. Molemmat merimatkat olivat lyhyitä, alle puoli tuntia.

Ajoimme ensin Krklle, olihan se sillan vuoksi helpompaa. Saari on naapuriaan leveämpi ja lyhyempi. Teitä ja asutusta näytti olevan enemmän kuin Cresillä. Sisämaassa oli paljon viinitarhoja. Yövyimme aution rannan kupeessa autossa, ja seuraavana iltapäivänä suuntasimme Cresin lauttaan.

Ainakin näin talvella eroi saarten välillä oli selvä. Cres on pitkä ja kapea, ja siellä näytti olevan enemmän metsää ja asumattomia seutuja kuin Krk:lla. Varsinkin saaren mukaan nimetystä pääkaupungista pohjoiseen oli oikeastaan vain tie. Rakennuksia näimme tällä pätkällä vain muutaman. Ainut syy ajaa pohjoiseen on mantereelle lähtevä lautta, joka lähtee Cresin tästä nurkasta. Saarten asutustiheyden ero johtuu varmaan sillasta. Krklle pääsee paljon helpommin, joten siellä on myös enemmän asutusta. Kuulostaisi loogiselta.

Molempia saaria yhdisti myöhäissyksyinen hiljainen elämä. Hotelleja ja erilaisia leirintäalueita, varsinkin nimikkeellä ”autocamp” kulkevia, oli saarilla valtaisa määrä. Kaikki olivat kuitenin nyt kiinni. Kylissä silmäänpistävää oli erilaisten haalarimiesten suuri määrä. Vai sanoisinko, että suuri prosentti näkemistämme vähistä ihmisistä kunnosti jotain, sillä uinuvien asutuskeskusten kaduilla ei paljon porukkaa liikuskellut. Turistit olivat kotonaan ja paikkoja laitettiin kuntoon seuraavaa sesonkia varten.

Majoituskapasiteetin perusteella elämän täytyy olla näillä saarilla hyvin kaksijakoista. Talvi kerätään voimia ja kesällä vallitsee jatkuva hulina. Hotelliasukkaiden lisäksi asuntoautoparkkien määrästä päätellen tiet ovat tuolloin täynnänsä karavaanareita. Jopa yksittäisten omakotitalojen portinpielissä näki autoparkkia tarjoavia kylttejä. Karavaanareita täytyy olla todella paljon, jos takapihatkin kelpaavat majoituspaikaksi. En ole ihan varma, haluaisinko edes nähdä saaret sesongin ollessa kuumimillaan loppukesästä. Tunnelma ei ehkä olisi kaikin puolin rento. Loppukevät ja aivan alkukesä sen sijaan, ehkä ne menettelisivät.

Tämä osa Kroatiaa taitaa olla erityisesti saksaa puhuvien autoturistien suosiossa, sillä majoitusliikkeiden kyltit olivat järjestäen saksaksi. Tähän vaikuttaa ehkä myös historia, sillä saksa lienee ollut ensimmäinen vieras kieli jo Jugoslaviassa ja kulttuuriset yhteydet maahan vahvat. Jugoslavian hajottua valuutanakin käytettiin hetken aikaa Saksan markkoja kriisimaissa yleisemmän turvavaluutan dollarin sijaan.

Otimme lopulta Cresiltä laivan tiistai-iltapäivänä mannermaalle ja ajoimme vielä päivän päätteeksi halki Slovenian ja Itävaltaan asti, jossa yövyimme, autossa jälleen. Slovenian halki ajaminen tullittomia teitä pitkin oli pimeässä melkoinen koitos. Ne olivat nimittäin kapeita ja mutkaisia. Paikalliset ajoivat kovaa. En välttämättä suosittele. Euroopan tiemaksut ja -tullit ansaitsisivat oikeastaan oman artikkelinsa, sillä lähes joka maassa jonkinlainen maksusysteemi on. Maksutiet voi kiertää, mutta se kysyy aikaa, ja joskus myös hermoja.

Kolmen autoyön jälkeen oli mukava päästä Prahaan ja suihkuun. Vuokrasimme täältä vaihteeksi hotellin sijaan kämpän, joten pääsimme pesemään pyykkiäkin ensimmäistä kertaa koko reissulla. Laivan lähtöpäivä Belgiasta ei näytä muuttuneen. Se on edelleen 6.12. Meidän pitää olla paikalla muutamaa päivää aikaisemmin, joten senkin takia palailemme jälleen pohjoisemmaksi, vaikka Kroatian sään huomioiden sinne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Ennen Antwerpenin satamaa piipahdamme vielä Saksan Hannoverissa tuttuja tapaamassa.

Etelä-Amerikan liikennevakutuuskin tuli juuri sähköpostiin, joten jahka laivaan pääsemme ja lopulta perille, ei ainakaan vakuuttamattomuus estä Nissanin ajamista uuden maanosan tieliikenteeseen.

Krk, aamu. Olisi pitänyt ilmaantua paikalle sesongin aikaan. Kävisimme epäilemättä saksalaisista karavaanareista. Auto on tosin ehkä hieman pieni saksalaisiin verrattuna, epäilisin.

Krk:n maisemia.

Saarelta toiselle, sekä Cresiltä takaisin mantereelle, pääsee pienehköllä autolautalla. Molemmat välit ovat lyhyitä, noin 25 minuuttia.

Pikkukaupunki nimeltä Cres Cresin saarella oli kovin hiljainen sekin. Ehkä joka kolmas liike tai ravintola oli auki.

Näkymiä Cresin eteläkärjestä. Tästä kuvasta poiketen olivat molempien saarien tiet hyväkuntoisia ja melko helppoja ajettavia.

Seuraa automatkaamme Euroopan kautta Etelä-Amerikan Tulimaahan, ja sitten Amerikkojen halki Alaskaan myös täällä:

www.facebook.com/havaintoja

https://www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta/

Facebooktwittergoogle_plusmail

Yli vuorten, läpi myrskyn – Kroatiaan

Ma 27.11.2017 (pvä 10), Krk (Kroatia)

Budapestissa oli paljon porukkaa. Kaupunki on turistien suosiossa loppusyksylläkin. Lauantaina keskustan kävelykadut olivat täynnänsä mitä erilaisimpia kieliä puhuvia matkailijoita, ryhmissä ja pareittain. Joulutorikin oli jo avattu. Hehkuviini ja todella runsaat, sangen liha- ja makkarapainotteiset annokset tekivät kauppansa.

Mikään kovin halpa kohde Budapest ei kuitenkaan ole, varsikaan Ukrainan jälkeen, jossa vaikkapa ravintoloissa söi puoli-ilmaiseksi. Tai siltä se ainakin tuntui. Lvivin keskustassa kaksi ihmistä söi viihtyisässä ravintolassa alku- ja pääruot ja joi palan painikkeeksi pullollisen viiniä vähän yli parilla kymmenellä eurolla. Budapestin keskustassa ei moinen taida onnistua.

Unkari oli matkan kolmas maa, jossa maksuvälineenä ei käytetty euroja. Budapestissä nostimme automaatista jokusen paikallisen setelin erinäisiä torikojuja varren. Puolasta ja Ukrainasta sen sijaan selvisimme pelkästään muovirahaa käyttämällä, ilman kolikkoakaan paikallista valuuttaa. Korttimaksumahdolisuuden yleistyinen helpottaa elämää huomattavasti. Ensimmäisenä ei tarvitse paniikinomaisesti olla etsimässä rahanvaihtopistetä, ja toisaalta maasta poistuessa ei tarvitse miettiä mihin ylijäämeäpennit rajalla työntäisi. Harvassa Euroopan maassa paikallisetkaan enää käteistä juuri ainakaan kaupungeissa käyttävärt, joten turistikin pääseet siinä siivellä helpommala. Tuskinpa niit seteleitä olisi loppujen lopuksi tarvinnut edes Budapestin joulumarkinoilla. Eiköhän sieltäkin olisi maksupäätteitä löytynyt.

Jatkoimme matkaa sunnuntaiaamuna. Suuntasimme etelään, kohti Kroatian rannikkoa. Koko päivä kului ensin Unkarin, ja sitten Kroatian moottoriteillä. Kovin oli hiljaista liikenne sunnuntaina. Unkarissa ei tiellä ollut juuri ketään muita. Maiden rajakopeillakaan ei muita ylittäjiä ollut kumpaankaan suuntaan. Passit, rekisteriote ja jopa ajokortti katsottiin, ja rajannainen halusi myös vilkaista autoon sisälle. Jälleen kiinnostus lopahti kun avasin oven: Auton sisustus kävi selityksestä. Raja Unkarista Kroatiaan ylittyi muutamassa minuutissa.

Unkarin pustalla tuuli kovaa. Maasto on päosin tasaista ja puutonta, joten tämä lienee tavallista. Kovasta tuulesta varoittavia liikennemerkejä oli tien varressa tajaan. Puhuri rauhoittui Kroatian puolelle päästyämme, mutta Adrianmeren rannikkoa ja sisämaata erottavat vuoret ylitettyämme ja meren tultua näkyviin palasi se suorastaan myrskyisänä kiusaksemme. Enpä muista kokeneeni vastaavaa aiemmin. Autoa piti suorastaan kääntää tuulta vastaan jotta se pysyisi tiellä. Välillä tuntui, että renkaat irtoaisivat tiestä.

Tuuli riepotteli koppiamme hurjasti ajaessamme serpenttimäistä moottoritietä alas kohti rannikkoa. Ohut aurinkopaneeli hakkasi ahdistavasti kattotelinettä. Jossain vaiheessa metelistä päätellen alkoi tuntua jo varmalta, että myrsky vie koko paneelin mennessään. Siellä se kuitenkin pysyi, eivätkä kiinnikkeetkään olleet kärsineet minkäänlaisia vaurioita. Tämä on kuitenkin pieni suunnitteluvirhe. Olisi pitänyt liimata paneeli vaikkapa filmivanerilevylle, ja kiinnittää se kattotelineeseen. Tällöin paneeli olisi jäykempi, eikä se pitäisi mekkalaa kovassa tuulessa kattotelineen teräsverkkoon osuessaan. Harkitsinkin tätä aikanaan, mutta sitten laiskuus iski ja kiinnitin paneelin suoraan kattotelineen verkkoon.

Kroatian rannikko on meille molemmille tuttua seutua. Kartasta hoksasimme Rijekan edustalla kaksi suurta saarta, jotka näyttivät ainakin paperilla kiinnostavan kiehtovilta ja olivat uusi kokemus. Siispä ajoimme illalla niistä ensimmäiseen, nimeltä Krk. Kovin on hiljaista täälläkin turistikauden ulkopuolella. Autoyöpymispaikka löytyi helposti aution rannan parkkipaikalta. Kesäisin täällä lienee aikamoinen kuhina, nyt satunnaista automatkailijaa ei kukaan häiritse, vaikka kaikkialla leiriytymisen kieltäviä merkkejä onkin.

Tänään vuorossa on toivon mukaan – sikäli kun lautta kulkee – tuo saarista toinen, nimeltään Cres. Aurinko paistaa ja tuulikin on tyyntyt hieman, mutta on yhä sangen viileä. Tarkenee täällä silti paremmin kuin missään aiemmassa pysähdyspaikassamme. Sähköäkin tulee taivaalta enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Mittari näyttää 2,1 ampeeria. Tämä asiaa kommenteissa juuri äskettäin kyselleille tiedoksi.

Kroatian vuorilla oli lunta. Moottoritiet olivat silti erinomaisia.

 

Kylä nimeltä Krk, saarella nimeltä Krk. Hiljaista. Erinomainen pizzeria katusokkelosta silti löytyi.

Saaren rannikkoa maanantaiaamuna. Sää suosii.

Seuraa automatkaamme Euroopan kautta Etelä-Amerikan Tulimaahan, ja sitten Amerikkojen halki Alaskaan myös täällä:

www.facebook.com/havaintoja

https://www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta/

Facebooktwittergoogle_plusmail

Sarajevosta Prahaan – viisi maata, 1051 kilometriä

La 9.11.2013, Praha (CZ)

Taannoiseen torstaihin mahtui siis melkoisesti ajamista ja päivän aikana ehdittiinkin vierailemaan peräti viidessä maassa. Keski-Euroopassa välimatkat ovat loppujen lopuksi sangen lyhyitä ja tiet yleisesti ottaen hyviä. Reipas eteneminen on helppoa.

Alkumatka Bosniassa ajeltiin tavallista maantietä, mutta jo Kroatiassa tilanne muuttui. Loppumatka olikin käytännössä kokonaan moottoritietä. Hieman yllättäen iltayöstä ajettu viimeisen osuuden tie Slovakiasta Prahaan oli hieman huonossa kunnossa. Paljon kuoppia ja epätasaisuuksia. Vilkas rekkaliikenne lienee tuhonnut tien. Matkavauhtiin tämä ei kuitenkaan vaikuttanut, matkustusmukavuuteen vain.

Bosnian pohjoisen, Kroatian vastaisen rajan tuntumassa näimme ensimmäistä kertaa sodan jälkiä laajemmassa mittakaavassa. Suuri osa alueen pientaloista oli tuhottu, ja jostain syystä raunioita ei oltu purettu vaikka sodasta on jo 20 vuotta. Uudet talot oli tyypillisesti rakennettu vanhojen ja tuhottujen viereen, joskus jopa lähes kiinni niihin. Kummallista. Liekö syynä jonkinlainen perinne tai kulttuuritapa. Kroatian puolella ei raunioita näkynyt.

Aivan halpaa matkustaminen Kroatian, Unkarin, Slovakian ja Tsekin moottoriteillä ei ollut. Tietulleihin ja moottoriteiden käyttömaksuihin (tuulilasiin liimattava tarra) taisi päivän aikana mennä yli 30 euroa. Tuulilasin kulmat alkavatkin jo olla täynnänsä erinäisiä verotarroja.

09-bosniaa-2

Keski-Bosnian maisemia.

09-lounas

Edullista lounastamista Bosniassa. Kaikki tällä pöydällä nähty: yhteensä 15 euroa.

09-bosniaa

Pohjoista Bosniaa.

09-bosniaa-3

Pohjoista Bosniaa.

09-kroatia-tie

Kroatiassa on hyvät tiet.

09-tietulli

Jani ostamassa taas yhtä tieverotarraa.

09-yo

Öinen tauko Slovakiassa.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Mostar (BiH)

Ma 4.11.2013, Mostar (BiH)

No niin, tämänhetkinen sijaintimme on Bosnia-Hertsegovina ja Mostar.

Pääseminen Bosniaan näytti ensin hieman hankalalta, mutta toinen raja toden sanoi. Ensimmäisellä meille kerrottiin, että rajan ylittäminen oli puuttuvan autodokumentin takia mahdotonta. Ei kuulemma onnistu, Bosnian laki sanoo niin. Siispä ajelimme toiselle – ja vilkkaammalle – raja-asemalle, jossa passientarkastusprosessi vei 3 minuuttia ja autopapereita ei edes vilkaistu. Näin se homma etenee.

Mostarissa moskeijoista kaikuvat rukouskutsut, joita ei muutamiin päiviin olekaan kuultu. Edellinen etäinen minareetti ja sieltä monesti päivässä kantautuva rukous taidettiin kuulla Albaniassa. Myös muut ensivaikutelmat Bosniasta ovat ehkä hieman osmannihenkisemmät kuin Montenegrossa tai Kroatiassa. Katukojuissa myytävä turistikrääsä muistuttaa enemmän Istanbulissa kuin vaikkapa Budvassa nähtyä.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tänään oli tarkoitus ajaa Sarajevoon asti. Rajasompailun vuoksi aika kului kuitenkin arvioitua nopeammin ja päätimme jäädä yöksi Mostariin. Sarajevoon ehtii ihan hyvin huomenissakin.

Lisäksi auton korjauttamista, tai ainakin vian selvittämistä, on pohdiskeltu. Tätäkin seikkaa silmällä pitäen lienee Sarajevoon parempi saapua illan sijaan päiväsaikaan. Ehkä vihdoin saamme jotain aikaan tälläkin rintamalla.

04-tullikoppi

Tämän tuulenpieksämän tullikopin viranomaiset eivät olleet yhteistyökykyisiä.

04-ranta

Maisemia Kroatian rannikolta.

04-Bosnia

Bosnia! Tämä raja oli ensimmäistä miellyttävämpi.

04-mostar-1

Mostarissa on silta.

04-mostar-2

Mostar, Bosnia.

04-mostar-3

Mostar, Bosnia.

04-mostar-ruoka

Bosnialaista perinneruokaa.

Tämä postaus kuuluu artikkelisarjaan, joka julkaistiin alun perin tätä viisiviikkoista matkaa varten perustetussa blogissa tasan vuosi sitten. Tyylillisesti postaukset poikkeavat jossain määrin Havaintoja matkan varrelta -blogin yleislinjasta ollen jonkin verran lyhempiä ja spontaanimpia kuin mihin olen yleensä pyrkinyt. Vaan eipä anneta sen häiritä. Vaihteluhan on tunnetusti asia joka virkistää.

Facebooktwittergoogle_plusmail