Maanosa vaihtuu – Jerevanista Dubaihin

Ke 26.12.2012, Dubai (AE)

Armenian tulkitaan ilmeisesti kuuluvan, lähteestä riippuen, joko Eurooppaan tai Aasiaan. Epäilemättä Armenialaiset itse mieltävät maansa kuuluvan Eurooppaan, joten siispä siihen kuuluvaksi sen itsekin luen. Ja olihan Jerevanin yleinen ilmapiiri objektiivisestikin tarkasteltuna kieltämättä eurooppalaishenkinen.

Maanosan tai mainitun yleisen ilmapiirin muutos kävi korostetun selväksi viimeistään eilen, päästyäni kolmituntisen, Armenian oman lentoyhtiön hieman nuhjuisella koneella tapahtuneen siirtymisen jälkeen Dubain kansainväliselle lentokentälle. Lento lähti Jerevanista aamutuimaan, ja aivan uusi (tai vasta remontoitu) kenttä oli käytännössä tyhjä. Dubain kenttä taas ei sitä ollut. Jo passintarkastusjonot näyttivät äärimmäisen monikulttuurisilta. Kaikki maanosat ja rodut näyttivät olevan kattavasti edustettuina, kuten myös kaikki mahdolliset pukeutumis- ja päähinetyylit erinäisistä kaiken peittävistä kaavuista aina intialaistyyppisten väljien asusteiden kautta länsimaiseen narupaitaturistityyliin.

Vaivihkaa kuvattu passintarkastusaula Dubain lentokentällä. Jonottajien koko kirjo ei valitettavasti tältä etäisyydeltä erotu.

Suomalaiset ja Euroopan Unionista tulevat eivät Dubaihin viisumia tarvitse. Tästä huolimatta passien tarkastus, tai siihen jonottaminen, vei aikaa toista tuntia. Arabityylisiin valkoisiin kaapuihin ja pääliinoihin pukeutuneita virkailijoita oli kymmeniä, mutta yhden asiakkaan käsittely näytti vievän useita minuutteja. Ja koska porukkaa oli paljon, aikaa paloi. Vaikutti siltä, että virkailijat syöttivät tiedot koneelle käsin. Muuten tekniikka vaikutti uudelta, esimerkiksi kaikkien matkailijoiden silmät kuvattiin (iiristunnistus). Näiden kuvien ottamisessa näytti olevan välillä ongelmia, mikä hidasti toimintaa entisestään. Virkailija kysyi myös boarding passin kantaa ja hotellivarausta, joten nämäkin on syytä pitää käsillä jos maahan aikoo matkustaa.

Päästyäni vihdoin passintarkastuksesta läpi, oli matkatavarahihnakin jo aikaa sitten pysähtynyt ja matkatavarat oli nosteltu linjan viereen. Löysin kuitenkin omani ja suuntasin kohti lentoasemallakin pysähtyvää Dubain metroa, jolla tiesin pääseväni muutaman korttelin päähän hotellistani. Hieman yli puolituntisen, välillä hyvinkin täydessä, vaikkain hyvin puhtaassa ja uudessa metrossa matkustamisen jälkeen olin perillä.

Hotelli ei ollut halpa, ja Dubaissa näyttää olevan tapana jättää esimerkiksi internetin varauspalveluiden hinnasta pois 10 % vero ja 10 % palvelumaksu. Majoitushintaan lätkäistään siis tyypillisesti parikymmentä prosenttia lisää paikan päällä. Vaikka tämän tiesin, en ole vielä tätä kirjoittaessanikaan aivan varma siitä, mikä majoituksen kokonaishinta on. Eiköhän tuo luottokortin tiliotteesta aikanaan selviä. Kaikkineen kuitenkin liikuttaneen kahdeksankympin tietämissä, per yö siis.

Itse hotellissa sen sijaan ei ole arvosteltavaa. Huoneisto nimittäin lienee tuplasti oman kämppäni kokoinen, käsittäen muun muassa keittiön, kaksi kylpyhuonetta ja kaksi parveketta. Vähempikin olisi riittänyt, myönnetään. Toisaalta halpamajoituksia, joita ei oltu haukuttu aivan lyttyyn, oli vaikea löytää. Ja vuodenvaihteen lomakausi vaikeutti varmaankin myös omalta osaltaan etsimistä.

Makuuhuone. Olohuone lienee kooltaan kaksi kertaa suurempi. No, välillä näinkin...

Dubaita parvekkeelta nähtynä.

Lentokentällä lueskelin myös ensimmäistä kertaa tarkemmin tekemääni hotellivarausta. Pienellä painetussa tekstissä mainittiin, ettei hotelli hyväksy samassa huoneessa asuvia ei-perheenjäseniä ja pariskuntienkin tulee todistaa olevansa naimisissa, mikäli aikovat samassa huoneessa yöpyä. Ajattelin ensin tämän olevan vain periaatteellista varmistelua ja tyhjää sanahelinää, mutta toden totta: hotelliin saavuttuani respassa todella – äärimmäisen kohteliaaseen sävyyn, tosin – teroitettiin asian olevan näin. Kaikenlaista kulttuuria ja sääntöä sitä vielä nykymaailmaan mahtuu. Höh.

Tänään kuunnellaan:

M.I.A – Bad Girls

Noin vanhaa kalustoa täällä tosin ei liikenteessä juurikaan näy. Useita Rolls Royceja ja Bentelytä sen sijaan jo ensimmäisenä iltapäivänä liikenteestä bongasin.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Joulu Jerevanissa

Ma 24.12.2012, Jerevan (AM)

Paitsi ettei ole, joulu siis. Aatto Jerevanissa sujui arkisissa merkeissä, joulua nimittäin vietetään Armeniassa – kuten Venäjällä, Ukrainassa ja Georgiassakin – juliaanisen kalenterin mukaisesti vasta tammikuun puolella. Joulukuun 24. päivä oli siis täällä ihan normaali maanantai. Sääkin on lähinnä suomalaisittain syksyinen, lumesta ja hangista ei ole tietoakaan.

Ensivaikutelmat Jerevanista osoittautuivat jossain määrin harhaanjohtaviksi. Rautatieasema sijaitsi hieman syrjässä keskustasta ja sen ympäristö oli hieman rähjäisempi kuin kaupungin varsinainen keskusta, jossa oli varsin siistiä. Historiallisten rakennusten entisöintiprojekti näytti Jerevanissa olevan jopa pidemmällä kuin Tbilisissä, joten yleisvaikutelma oli verraten ”valmis”.

Jerevanin ydinkeskustaa.

Toinen satunnaiskuva keskustan liepeiltä.

Muistan ennakkoon lukeneeni, että Jerevan on maailman vanhimpia jatkuvasti asuttuna olleita kaupunkeja. Tämä ei mielestäni kuitenkaan juuri katukuvassa näy, joten tässä mielessä Jerevan on ollut jopa pienoinen pettymys – ihan ok, muttei mitään erityistä. Naapurin pääkaupunki Tbilisi taisi olla jollain tavalla, sanoisinko mystisempi.

Säätila on ollut sekä Tbilisissä että Jerevanissa muutaman asteen plussalla (tätä kirjoitettaessa jopa +7 C) ja hieman harmaa. Pahemmin ei ole onneksi satanut. Pakkasessa ei ole siis tarvinnut kärvistellä eikä ulkotiloissa palella. Sen sijaan osa sisätiloista on eri asia. Jo Georgiaan saavuttuani kävi ilmeiseksi, että osa rakennuksista kärsii samasta ongelmasta mihin olen talvisin matkustellessani usein törmännyt eteläisessä Euroopassa. Talot ovat huonosti lämmitettyjä ja usein hataria, joten talvikuukausina sisällä saa melkeinpä olla enemmän vaatetta kuin ulkona. Onneksi tämä ei kuitenkaan päde kaikkiin rakennuksiin. Esimerkiksi Jerevanin majapaikassani lämmitys pelaa esimerkillisesti ja paikassa on muutenkin perin rauhaisaa. Kyseessä on jälleen guesthouse, joka käsittää käytännössä vain yhden suuren kerrostaloasunnon. Muita vieraita on vain muutama.

Koreat jouluvalot kaupungin keskusaukiolla.

Jerevanin kaduilla vaellellessani on huomioni kiinnittynyt suomalaisesta näkökulmasta ehkä hieman koomiseenkin tapaan, joka näyttää Armeniassa olevan aika yleistä, ja jollaista en muista nähneeni missään muualla. Miespuoliset kaveruksetkin kulkevat nimittäin usein käsikoukkua. Eihän siinä mitään, sympaattistahan tuo lienee. En tosin voi mitään sille, että esimerkiksi tällä tavoin kulkevat maastopukuiset varusmiehet herättävät minussa hieman hilpeyttä.

Toinen hajanainen havainto koskee Jerevanin kraanavettä, joka on muuten poikkeuksellisen hyvää. Mistä lie vuoristolähteestä sen pumppaavat. Kannattaa muuten matkustellessa tarkkailla markettien juomavesihyllyjä. Mikäli pullovesiä on tarjolla verraten vähän ja ne ovat kalliita, juovat paikalliset mitä todennäköisimmin vesijohtovettä. Näin näkyy olevan Jerevanissa. Mikäli taasen kaupoissa on tarjolla valtaisat määrät pullotettua juomavettä, ei kraanavesi todennäköisesti ole maassa kaksista. Asia tosin kannattaa tietenkin varmistaa myös kysymällä.

”Onkos täällä kilttejä lapsia?” Jerevanin kadulta bongattu, no, mikä onkaan. Joulupeto?

Armeniassa puhutan armeniaa ja tälläkin kielellä on omat, kaikista muista kielistä poikkeavat aakkosensa. Usein tekstit ovat myös englanniksi, mutta kuten Georgiassakin, eivät aina. Englantia puhutaan vaihtelevasti, mutta sanoisin jälleen että paljon paremmin kuin venäjällä. Tilanne lienee tässäkin asiassa aika lailla Georgian kaltainen.

Tänään kuunnellaan:

M.A. Numminen – Joulupukki puree ja lyö

Ihmissusimaisen joulukoristuksen inspiroimana.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Rautateitse Georgiasta Armeniaan

La 22.12.2012, Jerevan (AM)

Juna lähti Tbilisistä perjantai-iltana, puolisen tuntia myöhässä. Lähtöön näkyi sisältyvän monenlaista edestakaisin säntäilyä ja asioiden kovaäänistä selvittelyä asiaan kuuluvien käsiliikkeiden kera. Välähdyksenomaisesti mieleeni palasivat rauhanturva-ajat, ja kuinka silloin monesti seurailimme sivusta paikallisten puuhasteluja lakonisesti pohtien, jotta milloin menee pieleen ja kuinka pahasti tällä kertaa. Mutta eipä siinä, matkailu avartaa ja kiire ei ollut mihinkään. Eikä mitään tietenkään sattunut, kuten useimmiten ei sattunut silloin aiemminkaan.

Eräs junan makuuhyteistä (matkustajaton, ei omani). Joka paikka junan eteisistä lähtien oli täynnä yläsängyillä näkyviä hedelmälaatikoita. Sitä, mikä hedelmämuilutus tässä oli kyseessä, en osaa sanoa.

Juna kolkutteli rauhalliseen tahtiin pimeässä iltayössä kohti Georgian ja Armenian välistä rajaa, jonne lopulta saavuttiin ennen yhtätoista. Totuttuun kaavaan passit leimattiin ensin Georgian puolella, jonka jälkeen juna jatkoi noin varttitunnin Armenian raja-asemalle. Maahan tarvitaan viisumi, jota minulla ei ollut. Internettietojen mukaan sen hankkimisen rajalta piti olla yksinkertaista ja näin olikin. Turistit (meitä oli koko junassa kaksi, allekirjoittanut ja saksaslainen nuorehko nainen) ohjattiin ulos junasta viisumitoimistoon, jossa virkailija printtasi viisumit passeihin lähes liukuhihnamaiseen tahtiin. Lysti kustansi 10 us-dollaria, josta sai vielä vaihtorahaakin paikallisen tuhatlappusen.

Vaikka Georgian rajalla oltiin jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä, homma meni silti yövalvomiseksi. Yhteensä rajan ylittämiseen meni nimittäin lähes kolme tuntia. Ehkä viivyttelevät tahallaan, sillä Tbilisin ja Jerevanin välinen etäisyys taitaa olla yhteen pötköön ajettuna liian lyhyt yöjunamatkaksi. Saahan sitä noinkin pidennettyä.

Vaikka taisin aiemmin mainostaa Tbilisissä kohtaamaani englanninkielen osaamista, junassa se vaikutti hävinneen johonkin. Kukaan ei hyttikavereista (nelikymppinen isä ja varhaisteini-ikäinen poika) lähtien junahenkilökuntaan asti puhunut oikeastaan sanaakaan englantia. Kovin auttavaisia ihmiset olivat silti, ajoin liiallisuuksiin asti. Esimerkiksi konduktööri talutti minut Tbilisissä lähes kädestä pitäen vaunuosastooni ja Armenian viisumiasiaa käytiin pitkin iltaa selittämässä minulle monen henkilön voimin, kielillä joita en ymmärtänyt. Huoli siitä, ymmärränkö mennä ulos junasta hakemaan viisumini, tuntui olevan suuri. Hyvähän se on että huolehditaan, vaikka ensimmäinen Armeniassa junaan noussut rajapoliisi olisi varmasti osannut kertoa saman asian englanniksikin.

Toiminnassa oli siis hieman häsäämisen makua, mikä oli jossain määrin yllättävää. Georgiassa tapaamieni tyyli kun oli ollut minulle hyvin mieleinen. Ainakin lentokenttäkyydittäjän ja majatalonomistajan ulosannista ja yleisestä olemisesta kaikenlainen ylimääräinen meuhkaaminen puuttui tyystin, ja tulimmekin välittömästi toimeen erinomaisesti. Junan henkilökunta ja matkustajat olivat tosin armenialaisia. Lieköhän kansakuntien välillä noin suuri ero, vai olivatko kyseessä vain henkilökohtaiset erot kohtaamieni ihmisten välillä, mietin. Itse junan kansallisuudesta en tiedä, mutta se oli selvästi nuhjuisempi ja kaiketi vanhempikin kuin aiemmat tällä matkalla kohtaamani yöjunat.

Jerevanin rautatieasema aamun harmaassa valossa.

Myöskin aamulla kuvattua kaupunkinäkymää. Huomaa jenkkihenkinen Coca-Cola -mainos elementtikolossin päätyseinässä.

Juna saapui Jerevanin asemalle ennen auringon nousua, aamulla seitsemältä. Asema oli sangen juhlallinen, mutta hieman rapistunut ja kalsa paikka. Kirkkomaista asemahallia ei lämmitetty, eikä siellä ollut pankkiautomaattia lukuun ottamatta minkäänlaisia palveluita. Osa valoista sentään paloi. Muutenkaan kaupungin tekemä ensivaikutelma ei ollut kovin mairitteleva. Matkalla asemalta guesthouseeni rakennettu ympäristö näytti melko rähjäiseltä, eikä enää menneen maailman romanttisella vaan pikemminkin masentavalla tavalla sellaiselta. Myöskään missään kaupungissa aiemmin tällä matkalla en ole nähnyt tieliikenteessä yhtä paljon Lada- ja Volga-merkkisiä autoja ja yleisemminkin vanhaa neuvostovalmisteista kalustoa. Muuttuuko vaikutelma parin seuraavan päivän kuluessa – saapa nähdä.

Tänään kuunnellaan:

System Of A Down – Hypnotize

Koska tämä yhtye on ensimmäisiä, jotka minulle tulevat armenialaisista sukujuurista mieleen. Kaverit ovat muuten sangen hyvä otos siitä, minkä näköistä porukkaa täällä kaduilla kuljeskelee, siis ilman noita rokkipartoja- ja tukkia. Toinen maasta mieleen tuleva populaarikulttuurista tuttu ja tunnettu armenialaislähtöinen henkilö on hömppätähti Kim Kardashian perheineen. Kumpikaan porukka ei liene tosin maassa ikinä asunut.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail