Haiti syksyllä 2010 – tekstiä ja mietteitä

En ole koskaan käynyt läntisessä Afrikassa mutta Haiti, tai oikeammin Port-au-Prince (sillä juuri muutahan en maasta nähnyt), muistutti vajaan viikon vierailun perusteella elävästi sitä mielikuvaa joka minulla tuosta, siirtomaa-aikana pääosin Ranskalle kuuluneesta Afrikan osasta on. Enkä tällä tarkoita järistyksessä tuhoutunutta rähjäistä rakennettua ympäristöä vaan pikemminkin yleistunnelmaa kaupungissa.

Paikallisväestö näytti ulkonäöllisesti (länsi-) afrikkalaiselta ja vaikutti rodullisesti hämmästyttävän yhtenäiseltä – olen nimittäin aina kuvitellut Karibian olevan Brasilian kaltainen kansojen ja rotujen sulatusuuni. Pukeutumisessa näytettiin myös jossain määrin suosivan afrikkalaistyyppisiä kuoseja ja asusteita. Ja ehkä mielikuviini vaikutti myös kieli. Ranskaa tai ranskan johdannaista (ja ranskalta vain muutaman sanan kieltä osaavasta kuulostavaa) kreolikieltä ei puhuttane muualla Keski-Amerikassa. Jos minut olisi mitään kertomatta muilutettu jollekin vähemmän tuhoja kärsineelle Port-au-Princen alueelle ja väitetty minun olevan vaikkapa Norsunluurannikolla olisin sen varmaankin täysin mitään epäilemättä uskonut.

Tiet Port-au-Princessä ja sen välittömässä ympäristössä olivat erittäin kehnossa kunnossa ja toisaalta liikennemäärät valtaisia. Tiet olivat kuoppaisia ja paljolti päällystämättömiä tai huonosti päällystettyjä.  Parinkymmenen kilometrin matkustamiseen autolla saattoi mennä kahdesta kolmeen tuntia. Teiden kuntoa enemmän tämä kuitenkin johtui muusta liikenteestä jota oli hyvin paljon. Kaupungissa oli käytännössä jatkuva ruuhka. Liikenteen määrä oli sinänsä hämmästyttävä, sillä polttoaine köyhällä saarella maksoi (mikäli oikein pumppuhintoja tulkitsimme) kolmisen us-dollaria litra.

Käytännössä lähes kaikki mahdollinen jouduttiin, ja jouduttaneen edelleen, tuomaan maahan ulkomailta ja se ilmeisesti pääosin rahoitetaan myös kansainvälisin avustusrahoin – maassa kun ei oikein valmisteta tai tuoteta mitään merkittävää vientiin. Tilanne on kansantaloudelliselta kannalta ajatellen ongelmallinen. Esimerkiksi monet jälleenrakennuksen toimijat nimittäin näyttivät olevan yrityksiä muualta maailmasta. Monet vaativammat rakennustehtävätkin näkyivät usein tulevan tehdyksi ulkomailta tulleen henkilökunnan voimin. Rahavirrat siis vain kiertävät Haitin kautta ja palaavat pääosin jonkin, muualla sijaitsevan firman kassaan. Avustusrahat eivät siis välttämättä jää maahan. Toisaalta maan työvoimakaan ei olle koulutetuinta mahdollista, joten urakoitsijoiden menettelytavan ymmärtää yritystaloudelliselta kannalta hyvin.

Mitä Haitin sitten tulisi valtiona tehdä? Perusvastauksena tarjoaisin mahdollisimman laajalle kansanosalle (lue kaikille) kohdennettua ilmaista koulutusta ja terveydenhuoltoa. Näitä asioita ovat monet avustusjärjestöt, myös suomalaiset sellaiset, saarella edesauttamassakin. Hyvä niin. Kehitys siis kehittyy toivoakseni, jopa tässä epäonnisessa maassa. Mutta pitkä on tie. Sukupolvia pitkä, nopeimmillaankin.

Näin Suomen itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa soisi monen suomalaisenkin ymmärtävän ja muistavan tämän. Suomen elintaso on noussut käsittämättömästi esimerkiksi sadan vuoden takaisesta, jolloin vielä yleisesti huonon sadon sattuessa nähtiin nälkää ja kärsittiin oikeaa puutetta. Eikä noinkaan kaukasi historiaan tarvitse oikeastaan mennä. Nähdäkseni tätä, maailman mittakaavassakin poikkeuksellista kehitystä ei suomalaisena ainakaan kannata häpeillä.

Jalkakäytävänäkymää Port-au-Princen kantakaupungista.

Toinen katunäkymä. Huomaa kuvan oikeassa laidassa kulkevan naishenkilön valkoinen paita. Paita on todella valkoinen. Myös koululaisten koulupuvut (ja ihmisten vaatteet yleensäkin) näyttivät olevan pääsääntöisesti erittäin puhtaita ja hyvin silitettyjä. Nostan hattua, moni perhe varmaan eli maanjäristyskatastrofin jäljiltä vaatehuollollisestikin haasteellisissa olosuhteissa.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Haiti syksyllä 2010 – kuvia

Hieman yli vuosi sitten, lokakuussa 2010 tulin päätyneeksi viikon pituiselle työluonteiselle matkalle Haitiin. Tuolloin saarella sattuneesta suuresta maanjäristyksestä oli kulunut noin kymmenen kuukautta ja mainitut työluonteiset hommat liittyivätkin saaren jälleenrakentamisen suunnitteluun. Maanjäristyksen aiheuttamat tuhot olivat tuolloin vielä näkyvissä kaikkialla, eikä infrastruktuuri tässä maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa liene ollut kaksinen ennen tammikuussa 2010 sattunutta katastrofiakaan.

Seuraavassa joitakin satunnaisia otoksia (sekä lyhyitä kommentteja) kyseiseltä matkalta. Kuvat on otettu kännykkäkameralla, joten niiden laatu ei olle paras mahdollinen.

Port-au-Prince kuvattuna kaupunkia ympäröiviltä kukkuloilta. Kaupungin varakkaampi väestö asuu näillä rinteillä ja myös suuri osa kansainvälisistä avustusjärjestöistä piti käsitykseni mukaan paikallispäämajaansa täällä. Vähemmän varakkaat asuvat alhaalla laaksossa.

Näkymä toimiston ikkunasta. Lähes kaikki varakkaamman kaupunginosan kiinteistöt oli suojattu muurein ja usein myös piikkikangalla.

Useimmat järjestöjen tilat olivat myös vartioituja. Viikon kestäneen reissun aikana siirtymiset tehtiin tyypillisesti lukitussa maastoautossa, usein muurein ympäröidystä aseellisen vartijan vartioimasta tilasta toiseen vastaavanlaiseen.

Maanjäristyksen aiheuttamia tuhoja alhaalla kantakaupungissa.

Kärsinyt kirkko. Tämä rakennus oli käyttökiellossa, kuten useat muutkin kaupungissa. Rakentamista tuntevat voivat kiinnittää huomiota peltikaton rakenteisiin. Selvästikään Karibian kattorakenteita ei mitoiteta lumikuormia (tai juuri mitään muitakaan kuormia) silmälläpitäen.

Telttakylä Port-au-Princen keskustassa.

Jättömaata pääkaupungin liepeillä.

Rauhaisampi katunäkymä kantakaupungista. Vaalijulisteet muurissa liittyvät presidentinvaaleihin. Kampanjointi oli käynnissä juuri tuolloin. Ehdokkaita taisi olla kymmeniä, paikallisista liikemiehistä muusikoihin ja muihin erinäisiin paikallisjulkkiksiin. Ymmärtääkseni ehdokkaat olivat sangen sekalainen seurakunta.

 

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail