Panamericana – koko matkareitti

Piirtelin taas viivoja. Pääpiirteittään Amerikkojen halki kulkeva reittimme on siis seuraavanlainen. Ihan kaikkia käänteitä ei oheisessa reittiviivassa ole, mutta yleiskäsityksen siitä saanee, kuva kun tunnetusti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sitä paitsi kukapa sitä kaikkia kiertoteitä etukäteen tietäisikään.

Laivauksia tälle reitille mahtuu kaksi. Auto on saatava ensin Euroopasta Etelä-Amerikkaan, joka vie noin neljä viikkoa, ja kuten juttujani aiemmin lukeneet tietävätkin, matkustamme Belgiasta Montevideoon samalla rahtilaivalla ajoneuvomme kanssa. Toinen pakollinen vesistönylitys kohdataan Kolumbiassa, josta ei kulje minkäänlaista tietä Panamaan. Autolauttojakaan ei tällä hetkellä maiden välillä kulje, joten Nissan on varmaankin pakko pakata Kolumbiassa konttiin, jotta matka pääsee jatkumaan.

Aikataulukin on tarkentunut. Ajelemaan lähdetään marraskuun puolessa välissä, viikon 46 lopulla. Laivan on tarkoitus seilata Antwerpenistä 1.12. ja varsinainen matka Etelä-Amerikassa alkaa siten aika tarkkaan vuoden 2017-2018 vaihteessa. Koko matkan kestosta on hankala vielä tässä vaihessa sanoa mitään. Toisaalta jos Alaskaan asti on tarkoitus päästä, on siellä oltava säiden takia viimeistään alkusyksystä.

Matkan käänteitä voi seurata myös Facebookissa osoitteessa facebook.com/havaintoja.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Uusi passi ja meille pakollinen USA:n viisumi

Hankin uuden passin. Vanhassa olisi ollut virtaa vielä vuoden 2018 syksyyn asti, mutta koska tulevan Amerikkojen seikkailun pituutta on hankala ennustaa, ajattelin varmuuden olevan kuitenkin paras. Eihän sitä ikinä tiedä missä päin maailmaa sitä vuoden kuluttua sattuu olemaan. Sieltä, missä ”se” nyt sitten onkaan, voi uuden passin anominen olla paljon hankalampaa kuin kotikulmilta.

Nyt matkustusasiakirjani on uudenkarhea ja täysin korkkaamaton, mikä ei liene ikinä matkustaessa huono asia. Joidenkin maiden leimoista ja viisumeista kun voi olla joissain toisissa paikoissa riesaa ja haittaa. Tunnetuin esimerkki lienee Israel, jonka leimat passissaan on turha yrittää joihinkin islaminuskoisiin arabimaihin. Jonkin muun maan passia kantava voi jättää vierailematta Israelissa, tai ainakin koittaa jättää leimat ottamatta, mutta israelilaiset itse eivät pääse näihin maihin millään keinoilla. Heidän vapaata liikkuvuuttaan on rajoitettu vuosikymmeniä, eikä se ole juurikaan ylittänyt uutiskynnystä. Oikeus globaaliin vapaaseen liikkuvuuteen on noussut otsikoihin vasta aivan viime vuosina ja aivan eri asioiden tiimoilta.

Onpas se uusi ja hieno.

Mutta israelilaisten matkustusongelmat sikseen, sillä sellaisia on myös molemmilla meillä. Huolimatta siitä, että sekä minä että Jasmin kannamme yhtä maailman parhaista passeista (siis Suomen), USA rajoittaa oikeuttamme vierailla maassa. Tai ainakin tekee siitä paljon hankalampaa, kuin se oli ennen vierailuamme Sudanissa. Sudan on nimittäin yksi niistä terrorismiin ja yleiseen rauhattomuuteen liitetyistä valtioista, joissa käyneet eivät voi saada ESTA-matkustuslupaa Yhdysvaltoihin. Riippumatta kansallisuudestaan tällaisten henkilöiden on aina anottava erillistä viisumia, joka on työläs prosessi. Kiintoisaa sinänsä on, että tämä rajoitus tuli voimaan jo aikanaan Obaman kaudella, mutta siitäkään ei juuri tuolloin uutisoitu, vaikka se jokusta suomalaistakin koskee. Sudanin lisäksi listalla on nimittäin muutama muukin valtio.

Tämä prosessi on siis nyt edessä meillä molemmilla, mutta sellaista se on. Kukaan ei käskenyt ajamaan autolla Afrikan halki ja käymään siinä sivussa Sudanissa. Se tuli kuitenkin tehtyä. Koska kullakin valtiolla on nähdäksäni täysi oikeus määrittää ne reunaehdot, joilla ulkomaiden kansalaisia rajojensa sisäpuolelle päästävät, ei valitus tai itku tässäkään tapauksessa auta. Lusikka on vain otettava kauniisti kouraan ja lusikoitava tämäkin soppa. Eli siis täytettävä valtaisa määrä lomakkeita, käytävä lähetystössä haastateltavana ja sijoitettava projektiin noin kymmenkertainen määrä rahaa verrattuna siihen, että Sudan olisi jäänyt käymättä ja ESTA-matkustusluvan voisi hakea muutamassa minuutissa internetistä.

Tietysti puhdas passi houkuttelee riskinottoon. Olisi helppo vain jättää kertomatta siitä tosiasiasta, että onhan tässä Sudanissakin käyty. ESTA-kaavakkeissa pitäisi tällöin kuitenkin tietoisesti valehdella, ja siitä kiinni jäätyään ei Yhdysvaltoihin varmasti olisi asiaa vuosikausiin. Palkinnoksi kikkailusta saisi maahantulokieltoa. Oma Sudaninkäyntini on verraten helppo todentaa Internetiin jättämistäni jäljistä. Siis sikäli, kun joku sellaisia rupeaisi etsimään. Varmaan aika epätodennäköistä että rupeaisi, mutta Yhdysvaltain rajatarkastuskulttuurin tietävänä en oikein viitsi ottaa riskiä.

Onneksi emme kuitenkaan kohtaa tätä ongelmaa heti. Laiva vie meidät Uruguayn Montevideoon, josta Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin asti pääseminen vie aika lailla aikaa. Kilometrejäkin taitaa olla tuossa vaiheessa mittarissa jo yli 25 000. Periaatteessa viisumiasian voisi siis hoitaa reissunkin päällä, mutta aikaa vievä prosessi se taitaa olla sielläkin. Voin lisäksi vain kuvitella, miten ruuhkaisia Väli-Amerikan tai Meksikon Yhdysvaltain lähetystöt ovat, joten ehkä tämäkin asia pitää vain yrittää saattaa kuntoon kotikulmilla ennen lähtöä.

Ja onhan se USA:n viisumi kuulemma sitten voimassa vuosikymmenen, joten jotain vastinetta rahoilleen ja näkemälleen vaivalle käsittääkseni saa, siis verrattuna ESTA:an. Eli ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Edellyttäen tietenkin, että amerikkalaiset suostuvat meille molemmille viisumin myöntämään. Se vasta metkaa olisi, jos toinen saisi viisumin, mutta toinen ei. Mutta tämähän ei selviä kuin kokeilemalla.

Amerikkaa edelliseltä Road tripiltä, vuodelta 2012.

Oman auton kanssa Euroopassa rahtilaivaan, sillä Montevideoon ja lopulta ajaen ensin Tulimaahan, sitten Alaskaan. Tämä kaikki alkaa marraskuussa 2017. Seuraa käänteitä myös Facebookissa osoitteessa www.facebook.com/havaintoja.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Laivalippu Euroopasta Etelä-Amerikkaan varattu

No niin, nyt se on virallista. Rahtilaivalippu Belgian Antwerpenistä Uruguayn Montevideoon kahdelle henkilölle ja autolle on varattu. Varausmaksukin on maksettu, joten eiköhän reissuun ole sitten lähdettävä. Oletettu lähtöaika Belgiasta on 1.12.2017 ja laivan pitäisi olla perillä 29.12.2017. Merimatka kestää siis lähes kuukauden.

Grande Brasile. (Kuva: MarineTraffic.com)

Varustamon nimi on Grimaldi ja laivan nimi Grande Brasile (löytyy marinetrafic.com -sivustolta täältä). Aluksen liikkeitä voi seurata edellä mainitsemaltani sivustolla, ja tätä kirjoitettaessa paatti näkyy olevan juurikin Antwerpenissä. Laiva on roro-tyyppinen, eli se kuljettaa lähinnä pyörillä kulkevia ajoneuvoja. Muutama turistikin mukaan mahtuu. Muistelen lukeneeni matkustajia varten varattuja hyttejä olevan viisi tai kuusi, joissa kussakin on kaksi sänkyä. Reittimatkustajia on siis kerralla mukana maksimissaan kymmenkunta.

Vaikka varauspapereissa lukee tarkka lähtöpäivä, laivan nimi, sekä päivä, jolloin auton voi ajaa laivan ruumasta Montevideon satamaan ja Etelä-Amerikan maanteille, ei mikään näistä ole ilmeisesti varma asia. Rahtilaivakuljetukset ovat epävarmaa puuhaa ja lähtöpäivä saattaa kuulemma siirtyä jopa viikoilla. Myös alus saattaa vaihtua, mikä tosin ei tosin taida vaikuttaa juuri mitenkään mihinkään. Kaikki Grimaldin Etelä-Amerikan reitillä kulkevat laivat kun näyttävät olevan sangen identtisiä.

Tällä tavoin matkustavalta vaaditaan siis joustavuutta. Aikatauluja ei pidä tuijottaa liian tarkkaan. Jos minun pitäisi ennustaa, ennustaisin vuoden 2018 vaihtuvan meidän osaltamme jossain päin Atlantin valtamerta. Lukemani ja muodostamieni mielikuvien perusteella ihmettelisin suuresti, jos paatti todella olisi perillä 29. joulukuuta.

Päädyimme lopulta ostamaan lipun Seabridge-nimiseltä saksalaiselta matkatoimistolta. Tämä matkatoimisto on sama, jolta aikanaan sain ensimmäiset tarjoukset erilaisille vaihtoehdoille kuskata oma ajoneuvo Amerikan mantereelle (artikkeli hinnoista ja reiteistä täällä). Muutaman muunkin tarjouksen samalle reitille ja samaan laivaan saimme, mutta hieman kiusallisesti ne olivat täysin identtisiä ensimmäisen kanssa. Kaikki lähettivät saman listahinnaston, jonka hinnat eivät tippuneet vaikka kuinka yritin vänkäillä ja tinkiä. Seabridgen palvelu oli nopeaa, ystävällistä ja saksalaisen tehokasta, joten lippu ostettiin lopulta sieltä.

Laivan reitti kulkee kutakuinkin vasemman nuolen tapaan. Dakar Afrikassa lienee kuitenkin kuvasta poiketen yksi vakiopysähdyspaikoista. Ymmärtääkseni satamavierailutkin vaihtelevat tilanteesta riippuen eivätkä ole aina vakioituja.

Mitä automatkalla Etelä-Amerikaan ja -Amerikassa voisi muka tapahtua? Seuraa ihmeessä hankkeen etenemistä myös Facebookissa sivulla facebook.com/havaintoja!

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Viivoja kartalla – Etelä-Amerikka

Piirtelin alustavasti viivaa kartalle. Oheinen reitti lähtee siis ajatuksesta, että ajopelin saisi rahdattua Euroopasta Montevideoon roro-aluksella. Näitä laivausjuttujahan pohdiskelin edellisessä postauksessani. Mahdollisuus matkustaa samalla laivalla auton mukana kiehtoo kovasti huolimatta aika kovasta hinnasta. Niinpä tämä hypoteettinen viivanikin alkaa tuon laivan päätesatamasta.

Olen kuullut Iguazun putousten olevan näkemisen arvoinen luonnonihme, joten vedin viivan ensin sinne. Tähän ketunlenkkiin oli helppo yhdistää pala eteläistä Brasiliaa ja matka ehkä vähiten tunnetun eteläamerikkalaisen valtion Paraguayn halki. Oletusarvoisesti Google olisi halunnut ajattaa autoilijan putouksille Argentiinan kautta, edestakaisin samaa tietä, mutta tämä kuulosti perin tylsältä. Siispä venytin viivan kattamaan nuo kaksi ikään kuin ylimääräistä maata, enhän ole kummassakaan käynyt.

Tämän alkulämmittelyn ajettaisiin etelään, aina mantereen eteläisimpään kärkeen Tulimaahan, sillä onhan siellä käytävä jos tuolla päin maailmaa sattuu autoilemaan. Lisäksi Amerikan mantereen eteläisimpänä teitse saavutettavana pisteenä se toimii Pan American -maantien päätepisteenä. Tällä kertaa se tosin olisi ikään kuin lähtöpiste, sillä sieltä kompassisuunta otettaisiin pohjoiseen, ensin halki Chilen, sitten Peruun ja Ecuadoriin, päätyen lopulta Kolumbiaan.

Chilestä ei kuitenkaan ajettaisi suoraan Peruun, vaan tällä kohtaa matkaan tehtäisiin toinen mutka, sillä onhan Boliviakin nähtävä. Erityisesti minua kiinnostaisi maan lounaiskulmassa sijaitseva suola-tasanko Salar de Uyuni, joka on ilmeisesti paikkana aika mystinen. Viiva kääntyi siis sinne. Suola-aavikolta on helppo ajella Titicaca-järvelle ja lopulta Perun puolelle Cuscoon. Molemmat paikkoja, jotka haluaisin nähdä. Cuscosta pääsee kätevähkösti myös Machu Pichulle, jossa voisi piipahtaa jos virtaa rittää.

Etelä-Amerikan etappi päättyisi Kolumbian rannikolle, jossa olisi jälleen edessä laivaushommia. Kolumbiasta ei nimittäin mene minkäänlaista tietä Panamaan. Välissä on vain epämääräinen viidakkoalue Darien Gap, josta aikanaan tulin kirjoittaneeksi Pikavuoro-blogiinkin (artikkelin voi lukea täältä). Tämä puuttuva tienpätkä on Amerikkoja ajeleville kiusallinen riesa ja ennen kaikkea lisäkustannus. Mutta ei auta. Jotenkin sen yli on päästävä. Jos Tulimaassa on käyty ja sieltä lähdetty ajamaan pohjoiseen, pitäähän reissun lopulta päätyä Alaskaan Jäämeren rannalle. Muutenhan se jäisi ikään kuin torsoksi.

Etelä-Amerikalla on kokoa, sillä kilometrejä tähän verraten vähän mutkittelevaan viivaan tulee Googlen karttapalvelun mukaan 19009. Kun kaikenlaiset harharetket lasketaan mukaan, voitaneen koko matkan pituudeksi arvioida varovasti non 20 000 km. Panamasta Alaskaan matkaa on onneksi hieman vähemmän.

Ohjaamon ja tavaratilan erottava seinä on poissa! Siniset levyt ovat XPS-lämmöneristettä.

 

Autoasiakin liikahti vihdoin askeleen eteenpäin. Löysin tallin, jossa kulkupeliin voi kaikessa rauhassa tehdä haluamiaan muutoksia. Toistaiseksi nämä muutostyöt ovat olleet lähinnä erinäisten komponenttien irti repimistä, mutta toisaalta purkutöillähän ne rakennusprojektit monesti alkavat. Eli kyllä se vielä tästä.

Jos jollain lukijalla on ehdotuksia kiinnostavista paikoista joissa kutakuinkin tuon reittiviivan varrella kannattaa käydä, niin kertokaa niistä ihmeessä kommenteissa!

Kannattaa seurata myös blogin Facebook-sivua osoitteessa facebook.com/havaintoja. Projektin etenemistä seurataan myös siellä.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail