Mäkiseen Tansaniaan – päivä 41

La 10.1.2015, Karonga (MW) – Mbeya (TZ)

Karongasta Tansanian rajalle ei ollut kuin vajaan tunnin matka ja se sujuikin kommelluksista. Malawista pois pääseminen ei myöskään tuottanut ihmeempiä ongelmia. Raja-asemalla tosin pyöri taas kaikenlaisia kaupustelijoita ja piinaajia. Malawin tullivirkailijat tumpeloivat myös auton tulliasiakirjan (carnet) kanssa. Bussi leimattiin nimittäin paitsi maasta ulos, myös uudelleen Malawiin sisään. Olisivat voineet jättää leimaamattakin. Paperissa on nimittäin rajallinen määrä sivuja eikä niitä ole tuhlattavaksi asti. Onneksi Tansanian tulli suostui leimaamaan tämän sivun uudelleen eikä asiakirja mennyt siten tältä osin haaskuuseen.

Ylitimme rajajoen Tansanian puolelle. Lauantaiaamupäiväinen tulliasema vaikutti tällä puolella rajaa hieman joen toista puolta rauhallisemmalta, mutta muutama ajoneuvovakuutuskauppias täälläkin ympärillämme pyöri. Yhden palveluksia lopuksi hyödynsimmekin jotta bussille saatiin Tansaniassa käypä vakuutus, sivumennen sanoen keltainen paperi, jonka pitäisi kelvata myös kaikissa jäljellä olevissa Afrikan maissakin. Saapa nähdä kelpaako. Hintaero vain Tansaniassa kelpaavaan vakuutukseen ei ollut suuri, joten päättelimme tämän olevan kuitenkin kustannustehokas ratkaisu. Tulevaisuus näyttää onko se sitäkään.

Rajalla täytettiin maahantulolapun ohella terveystarkastuskaavake – oletko käynyt Länsi-Afrikassa, onko sinulla ollut viimeisen kolmen viikon aikana kuumetta yms. – ja esitettiin kansainvälinen rokotustodistus. Viisumi maksoi viisikymmentä dollaria ja, ehkä osin johtuen myös ryhmämme suuruudesta, jouduimme odottelemaan paperitöiden valmistumista yli puoli tuntia. Muuten maahan pääseminen oli helppoa. Ei ongelmia. Koko prosessiin meni jälleen parisen tuntia. Ihan nopeita operaatioita nämä eivät ikinä ole. Kuten aiemmillkaan rajoilla, ei täälläkään bussia tai matkatavaroita tutkittu.

Pääsimme jatkamaan alkuiltapäivästä. Heti päästyämme rajakylästä maantielle kävi ilmeiseksi, että maasto oli Tansaniassa jopa hämmästyttävässä määrin erilaista kuin Malawissa. Erittäin vihreää ja hyvin kumpuilevaa, metsän ollessa paljon viidakkomaisempaa kuin pienemmässä naapurissaan. Värimaailma vaihtui Malawin punertavasta maasta ja vaaleammasta vihreästä tummempiin vihreän sävyihin ja mustaan multaan.

Ensimmäisen päivän korkeuserot Tansaniassa olivat suuria ja eteneminen hidasta. Vaikka tie olikin päällystettyä, se ei ollut aina kovin hyväkuntoista. Paljon kuoppia ja uria. Tämä ei ole ihme, sillä rekkoja näkyy olevan paljon ja niiden kunto ei ole aina häävi. Ylikuormaakin varmaan useimmilla on. Ylämäissä niiden perässä ryömittiin monin paikoin lähes kävelyvauhtia. Turhauttavaa.

Toinen selvästi muuttunut liikennekulttuurinen seikka Tansaniassa näkyvät olevan erilaiset moottoroidut kaksipyöräiset, joita aiemmin tällä matkalla on teillä ja liikenteessä näkynyt yllättävän vähän. Täällä niitä on paljon enemmän. Erityisessä suosiossa näkyvät olevan 125 kuutioiset kiinalaiset perusmoottoripyörät. Kaksipyöräiset tosin näyttävät väistävän suurempiaan pientareelle, joten liikennettä ne eivät maanteillä sanottavammin tunnu hidastavan.

Päivän päätteeksi majoituttiin lopulta Mbeyan kaupunkiin vain noin 130 kilometrin päähän rajasta. Suurisuuntaiset suunnitelmat ajaa pidemmälle kariutuivat hitaaseen etenemisvauhtiin. Matka jatkuu taas huomenna. Mikäli kaikki Tansanian tiet ovat ominaisuuksiltaan tänään nähdyn kaltaisia, tulee matka Dar es Salaamiin olemaan pidempi kuin kuvittelimme.

150110-1

Rajasilta Malawista Tansaniaan. Moottoripyörien määrä lisääntyy silmissä.

150110-2

Tansanian vehreyttä.

150110-3

Luottamus on kova. Tuttuja näkyjä, sekä kuorma-autojen peräpäät että uskonnolliset iskulauseet.

150110-4

Mbeya, Tansania. Olemme aika korkealla, yli puolessatoista kilometrissä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Malawin pohjoisosat: kaatuneita rekkoja, kapeaa tietä – päivä 40

Pe 9.1.2015, Nkhata Bay (MW) – Karonga (MW)

Vajaa kolmesataa kilometriä. Sen verran tänään taitettiin ja koko päivä meni. Taas. Tällä kertaa tosin törmäsimme jo heti ajopäivän alussa aivan uudenlaiseen hidasteeseen. Muutaman kymmenen kilometrin päässä Nkhota Baysta tiellä, ylämäessä oli kyljelleen kaatunut rekka. Vetoauto ojassa, puoliperävaunu kenollaan tiellä. Peräkärryn päällä lauma paikallisia teinejä. Kiintoisaa. Tien pientareen ja peräkärryn pään väliin jäi onneksemme muutaman metrin levyinen kaista, josta juuri ja juuri läpi mahduimme. Hyvä.

Ilo oli kuitenkin sangen väliaikainen. Vajaan kilometrin päässä oli tiellä toinen rekka. Täyteen lastattu ja pressutettu peräkärry poikittain tiellä, vetoauto tällä kertaa vasemmalla puolella tietä ojassa. Tiellä palloili parikymmentä kylänmiestä, jotka olivat raivanneet pientareelle ajoväylän. Tilapäistie oli kuulemma heidän tontillaan, joten sen käyttämisestä perittäisiin tietulli. Maksu näytti olevan nimellinen, mutta se ei tällä kertaa auttanut. Pientareen kiertotie oli nimittäin niin pehmeä, ettei sinne bussia uskallettu ajaa.

Siispä alkoi odotus. Huhut kertoivat, että hinausautoa – tai ainakin jonkinlaista apua – oli paikalle tulossa. Toivoa antoi myös se, ettemme olleet ainoita joiden matka oli tähän hidasteeseen katkettunnut. Useampi rekkakin odotteli tien aukeamista. Minibussit ja henkilöautot ohittivat sumpun suuremmitta ongelmitta pientareen kautta, maksaen paikallisukoille muutaman pikkusetelin.

Vihoin parin tunnin odottelun jälkeen paikalle saapui kuorma-auto ja lauma miehiä. Pienen arpomisen jälkeen miehet alkoivat purkaa lastia toisen auton lavalle. Lopulta kun ehkä kolmannes kuormasta oli purettu, ojassa ollut yhdistelmä nykäistiin irti toisen kuorma-auton avulla. Tie oli taas auki. Yleisö hurrasi.

Perille päiväetapin tavoitteeseen selvittiin taas vasta puoli yhdeksältä illalla. Ilman rekkaepisodia olisimme ehkä päässeet perille iltahämärissä. Nyt oli taas pilkkopimeää. Tie tosin oli päivän aikana muutenkin hidasta ajettavaa. Korkeuseroja oli paljon ja väylä usein aika kapea, vaikkakin koko päivän päällystetty. Matkan ensimmäinen varsinainen serpentiinitiekin koettiin tänään alkuillasta. Hienoja, hyvin vehmaita vuoristomaisemia. Karongasta matkaa Tansanian rajalle on enää vajaa 50 kilometriä, joten maa vaihtuu taas huomenna.

150109-3

Ensimmäinen rekka maantiellä poikittain. Tästä päästiin vielä ohi.

150109-5

Tästä ei enää ohi selvitty, vaikka kiertotie leveältä kuvassa näyttääkin.

150109-2

Toisen rekan siirto-operaatiot käynnissä. Tästä ei päästy ohi.

150109-1

Malawin vehreää maastoa.

150109-4

Iltapäiväpysähdys ja paikka nimeltä Mzuzu.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Nkhata Bay – rentoa oleilua järvimaisemissa

To 8.1.2014, Nkhata Bay (MW)

Matkaa siis päätettiin jatkaa heti tiistaiaamuna. Nkhotakota todettiin köykäiseksi, joten alkuperäinen suunnitelma viettää kylässä pari yötä hylättiin ja auton keula käännettiin pohjoiseen. Suuntana oli paikka nimeltä Nkhota Bay, jonka piti ainakin opaskirjojen perusteella olla varteenotettavampi paikka rantaelämään ja ajan kuluttamiseen Malawijärven maastossa.

Liikkeelle startattiin kymmeneltä ja kaikki sujui sangen mainiosti. Malawijärven rantaa myötäilevä tie näyttää olevan sangen hyvässä kunnossa vaikkakin ajoittain vähän kapea. Päällystämättömiin osuuksiin ei törmätty. Matkan edistymistä tosin hidastivat vain sangen tiheässä olleet kylät, joiden kohdalla vauhtia piti tietenkin hidastaa. Perille päästiin kuitenkin ilman sen kummempia sattumuksia hyvissä ajoin valoisaan aikaan. Kahteensataan kilometriin poltettiin tällä kertaa ehkä nelisen tuntia, joka lienee ihan kelvollinen keskinopeus täällä.

Maisemat Malawissa ovat olleet hienot, sanoisin jopa ehkä jopa pääsääntöisesti hienommat kuin matkan varrella aiemmin. Maasto on kumpuilevaa ja hyvin vehreää. Jälleen paikka, joka ei maisemallisesti vertaudu oikein aiemmin näkemiini.

150108-1

Puista juoksutetusta kumista tehtyjen pallojen myyjiä.

150108-2

Nkhata Bay, kylänäkymää keskustasta.

150108-3

Jakeluauton kuskit lienevät käyneen kalassa. Kala on tärkeä juttu täällä. Sitä myydään joka paikassa, ja paljon.

Nkhata Bay ei ole kovin suuri, mutta se paljastui loppujen lopuksi oikein viihtyisäksi aivan Malawijärven rannalla sijaitsevaksi pikkukyläksi. Ei siten liene sattumaa, että pitkästä aikaa törmäsimme paitsi muihinkin valkoihoisiin turisteihin, myös moniin Afrikan ulkopuolista alkuperää oleviin yrittäjiin. Moni hotelli tai ravintola näyttää nimittäin olevan täällä länsimaalaisten omistuksessa. Sangen rentoa, fiksua ja semiboheemia aikuista porukkaa, ainakin muutaman parin viimeisen päivän aikana tehdyn havainnon perusteella ovat. Ehkäpä oravanpyörästä hypänneitä, kuka tietää. En kysynyt. Joka tapauksessa ainakin tämä paikka lienee erinomainen paikka viettää rennohkoa ja kiireetöntä elämää vaikkapa jonkinlaista rantamajataloa pitäen, järvimaisemissa.

Suuria analyysejä rahan kulumisesta täällä tai aiemmin matkan aikana en ole tehnyt. Malawi kuitenkin vaikuttaa ehkä edullisimmalta paikalta jossa olemme tähän asti vierailleet. Maan hintatasoa kuvannee se, että suurin näkemäni seteli – ja ainut jota automaatit näyttävät jakelevan – on tuhannen paikallisen kwachan arvoinen. Alle kaksi euroa. Rahoja on siis lähtökohtaisesti taskussa melkoinen nippu.

Pääkaupungin automaatit suostuivat antamaan näitä rahoja kerrallaan vain neljäkymmentätuhatta, joka on euroissa siis alle satasen. Oma nippuni on kuitenkin riittänyt täällä hämmästyttävän kauan. Kallista ei siis taida olla. Tonnillakin tuntuu saavan vaikka mitä, ja pitkäkin ravintolassa istuminen jää kustannuksiltaan yleensä kymmenen ja kahdenkymmenen euron väliin.

Matka jatkuu taas huomenaamuna. Todennäköisesti Tansanian rajaa ei ylitetä vielä perjantaina, mutta lähtökohtaisesti suuntana tästä lähtien on kuitenkin Dar es Salaam. Matkalle mahtunee korkeintaan yksi kahden yön stoppi. Tansanian puolella seurantakartankin pitäisi jälleen toimia. Ongelmana Sambiassa ja Malawissa on käsittääkseni ollut se, ettei seurantalaitteen sim-kortti ole näiden maiden verkkoja tukenut. Tansaniassa tilanteen pitäisi olla toinen. Toivoaksemme välimuistiin puskuroitunut tieto purkautuu tällöin ja koko puuttumaan jäänyt reittiviiva piirtyy tällöin kartalle aivan oikein, myös näiden kahden viimeisen maan osalta.

150108-4

Kunninahimoisesti nimetty liikeyritys. Näkymä Nkhata Baysta.

150108-5

Pikallista rahaa. Tonni on tietääkseni suurin seteli. Yksi euro on hieman yli 600 kwachaa.

150108-6

Malawijärvinäkymiä kylän keskustan liepeiltä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Pitkä tie Malawijärvelle – päivä 36

Ma 5.1.2015, Lilongwe (MW) – Nkhotakota (MW)

Maanantai muodostui jälleen jossain määrin perinteiseksi pikavuoroiluksi. Päivän piti olla lyhyt ja helppo: uusi matkustaja kyytiin lentokentältä iltapäivällä ja noin kahdensadan kilometrin ajo Malawijärven rannalle. Huolimatta suhteellisen myöhäisestä lähdöstä perillä oltaisiin hyvissä ajoin, valoisaan aikaan.

Toisin kävi. Pimeä ehti taas tulla ja majapaikan etsiminen osoittautui sangen hankalaksi. Syitä tähän oli kaksi. Suunnittelemamme suorin tie ei kuulemma ollut auki. Tämän opimme yhdellä päivän poliisistopeista, jolla meidät ohjastettiin ajamaan hieman pidempää sisämaan reittiä Mbobo-nimisen kylän kautta. Matka piteni lähes sata kilometriä. Tämä ei kuitenkaan pahemmin meitä tässä vaiheessa häirinnyt. Tiet olivat olleet verraten hyvässä kunnossa ja matka edistyi joutuisasti.

150106-2

elämää tien varrella.

150106-3

Tauko. Pääosa Malawin teistä on ollut hyvässä kunnossa.

Malwilaiset poliisit ovat muuten sangen rentoa porukkaa. Ongelmia ei virkavallan kanssa ole ollut. Brittiläishenkisiin khakiunivormuihin pukeutuneet virkamiehet kun yleensä naureskelevat ja heittävät juttua. Kysymykseen ”mistä tulette?” voi vastata vaikka jotta kuusta. Ja kaikkia naurattaa. Eräs matkan varren poliisi kysyi kainosti, olisiko meillä hänelle minkäänlaista uudenvuodenlahjaa. Pienen pähkäilyn jälkeen miehelle annettiin bussin jo vanhentunut vaahtosammutin, mikä herätti lahjan vastaanottajassa suurta riemua. Kaikenlaista.

Pääsyy päivän pituuteen oli kuitenkin matkan varrelle osunut luonnonpuisto Nkhotakota Wildlife Reserve. Puiston puomille päästyämme nimittäin selvisi, että alueen läpi kulkeva tie oli päällystämätön, kuoppainen ja monin paikoin sadevesien pahasti uurtama. Matkavauhti hidastui lähes kävelynopeudeksi. Kolmenkymmenen kilometrin taittamiseen kului lopulta pitkälti toista tuntia. Puiston toiselle portille selvittyämme kello oli jo yli kuusi ja oli alkanut hämärtää.

Saavuimme lopulta illan jo pimetessä Nkhotakotan kylään, joka osoittautui melko epäkiintoisaksi paikaksi. Vettäkin satoi kaatamalla. Kylän huoltoasemalla saimme ohjeita siitä, mihin meidän kannattaisi majoittua. Niinpä ajoimme paikallisen kaverin opastuksella puolisen tuntia kapeaa pikkutietä järven rantaan, jossa majatalo paljastui laatuunsa nähden jossain määrin arvokkaaksi. Sänkypaikkojakaan ei ollut tarpeeksi. Etsintä jatkui. Päätien varrelta löytyi useita erilaisia majapaikkaviittoja, mutta ne kaikki sijaitsivat järven rannassa, noin neljän kilometrin päässä tieltä. Yksikään näistä pikkuteistä ei ollut ajokelpoinen bussille. Pelkkää kuoppaista mutauraa.

Lopulta ajeltuamme toista tuntia järveä sivuavaa tietä edestakaisin, sopiva lodge löytyikin kylältä päätien varrelta oikeastaan vahingossa. Huoneet eivät olleet häävejä mutta niitä oli paljon. Ja tällä kertaa hintakin oli kohdallaan: vajaa kahdeksan euroa huone. Tällaista hintatasoa moni lienee Afrikalta odottanutkin.

150106-1

Polkupyörätaksit tauolla. Näitä on täällä paljon. Matkustaja istuu tarakalla ja kuski polkee. Kaikissa näkyy olevan myös rekisterikilpi.

150106-4

Luonnonpuiston kehnoa ja hidasta tietä. Eläimiä ei näkynyt.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail