Elelyä Aleksandriassa

Pe 13.3.2015, Aleksandria (EG)

Aleksandriassa ei tarvitse herätyskelloa. Vaikka hotellini sijaitsee pienen kadun varrella, alkaa autoliikenteen jatkuvan torvensoiton kakofonia juuri sopivaan aikaan aamulla. Äänet tulevat läpi tulpistakin, joten ainakaan herkkäunisen on turha yrittää nukkua aamuruuhkan alkaessa. Liikenne tuntuu tosin rauhoittuvan myöhemmin aamupäivällä ja tänään – perjantaihan on paikallinen jokaviikkoinen vapaapäivä – meteli oli paljon maltillisempaa. Sangen viileää täällä myös on, eritoten jos aurinko ei paista. Välillä jopa kalsaa. Huoneen paksut peitot ja täkit ovat öisin tarpeen. Ravintoloiden ulkoterasseilla ei oikein viitsi istuskella.

Muuten hotelli on pieni ja varsin kotoisa. Huone maksoi interenetistä varattuna noin 23 euroa yöltä. Egyptissä majoituksia varatessa kannattaa kiinnittää huomiota verojen ja palvelumaksujen osuuteen, joka ei yleensä näytä sisältyvän internetin majoitushakupalveluiden hintaan. Huonehinta voi näiden maksujen takia kohota maksuhetkellä jopa yli parikymmentä prosenttia. Näinhän hotellihinnat ilmoitetaan joissain maissa, ja Egypti siis näyttää kokemusteni peusteella olevan näistä yksi.

150313-1

Kotikatu, pilvinen päivä.

150313-2

Huone Aleksandriassa.

Lienen jossain määrin parjannut Egyptiä aiemmin, joten nyt lienee aika antaa maalle vähän positiivistakin palautetta. Nyt, useampia päiviä Aleksandriassa viettäneenä ja kaupungin katuja jonkin verran mittailtuani olen alkanut jopa pitää paikasta jossain määrin. Täällä saa nimittäin olla täysin rauhassa. Kukaan ei huutele eikä tyrkytä mitään. Huolimatta siitä, että kaupunki on paikoin sangen rähjäinen ja ajoin hankala kävellä – ovathan jalkakäytävät monesti täynnä ihmisiä, pysäköityjä autoja, roskaa tai sitten vain muista syistä kulkukelvottomia – kerjäläisiä on kaupungssa sangen vähän. Jalankulkija saa silti olla tarkkana, semminkin kun ajoväylällä joutuu usein kävelemään. Ikinä ei tiedä, mistä päin joku yrittää päällesi ajaa. Ehkä ylenmääräisessä äänimerkin käytössä on siten oma logiikkansa. Ainakin kuskit varoittavat muita kulkijoita taajaan.

Aleksandrian väestö on pääosin ulkonäöltään välimerellistä. Tummaihoisia näkee kaupungilla sangen harvoin. Ehkä tämäkin tosiseikka saa selvästi eurooppalaisen turistin tuntemaan olonsa kaupungissa kotoisammaksi, niin karulta kun se kuulostaakin. Vaikka asiaa ei aktiivisesti tiedostaisikaan, on jollain alitajuisella tasolla raskasta erottua aina niin ilmiselvästi paikallisväetön enemmistöstä. Näinhän tällä matkalla on ollut lähes aina, yli kolme kuukautta. Piiloon et pääse. Aleksandrian lähi-itähenkisessä suurkaupunkimiljöössä harhaillessani olen kokeut, että katuvilinään voi jälleen pitkästä aikaa hukkua. Tämä on ollut virkistävää.

Egyptin islamilaisuus näkyy ehkä selvimmin naisten pukeutumisessa, joista Aleksandriassa ylivoimaisesti suurin osa käyttää hiukset peittävää huivia, ehkä parikymmentä prosenttia kulkee pää paljaana ja kymmenen käyttää vain silmät näkyviin jättävää mustaa kaapua. Laidasta laitaan, siis. Hieman yllättävää on ehkä ollut sekin, että huolimatta viime vuosina paljon uutisoiduista Egyptin erilaisista, paljolti islamin tulkintoihin liittyvistä turvallisuusongelmista, en ole tässäkään mielessä oloani kaupungissa mitenkään uhatuksi tai turvattomaksi tuntenut. Toki tunne voi olla perusteeton. Toisaalta tässä saattaavat myös vaikuttaa jälleen kerran aiemmat matkan varrelle osuneet maat ja niiden tilanne. Aseistettuihin sotilaisiin ja erinäisiin liikkeiden ovilla tehtyiin turvatarkastuksiin on jo tottunut. Erilaisia aseistettuja uniformumiehiä Aleksandriassa näkee jopa harvemmin kuin monessa aiemmassa Afrikanmatkan maassa.

150313-3

Aleksandrian taksikanta koostuu mustakeltaisista Ladoista.

150313-4

Aleksandrian peruskatuja. Pyykki kuivuu.

Niin, ja päätin sitten lopulta lentää Turkkiin. Välimeren yli ei näemmä pääse millään muulla keinolla. Uskoin tämän lopulta kuultuani sen kyllin monelta matkoja työkseen myyvältä taholta. Eräs rahtilaivamatkoja välittävä matkatoimisto totesi myös, ettei ainakaan heidän myymiinsä aluksiin ei voi edes nousta Egyptistä, siis vaikka jotkut niistä maan satamissa pistäytyvätkin. Tiedä sitten miksi näin on. Ehkä tämäkin johtuu toisaalta Egyptin epävakaasta tilaneteesta, ja toisaalta matkailijoiden vähäisestä määrästä. Viimeisin matkustaja-alusliikennettä Euroopan ja Turkin välillä harjoittanut yritys meni kuulemma nurin kesällä 2014. Syynä jälleen vähäiset matkustajamäärät.

Siispä luovutin lopulta ja päätin lentää Istabuliin huomenna lauantaina. Toivoakseni kyseinen etappi kuitenkin jää tämän reissun ainoaksi lentomatkaksi. Ja eiköhän se jää.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Gizan pyramidit ja loppusuora Aleksandriaan – päivä 96

Pe 6.3.2015, Kairo/ Giza (EG) – Aleksandria (EG)

Matka Afrikan halki etelästä pohjoiseen päättyi siis tänään. Liikkeelle lähdettiin Etelä-Afrikan Kapkaupungista joulukuun ensimmäisenä ja nyt, hieman yli kolme kuukautta myöhemmin, se sitten päättyi mantereen toiselle reunalle Egyptin Aleksandriaan viitisentoista tuhatta kilometriä, se on paljon Afrikkaa se.

Suunnitelmatkin ehtivät matkan aikana muuttua. Alunperin bussi oli tarkoitus ajaa Punaisenmeren rannalle Sudaniin ja laivata se sieltä Eurooppaan tai Turkkiin. Moisen meriteitse tapahtuvan kuljetuksen kustannukset olivat kuitenkin olleet täysin kohtuuttomat. Kenian ja Tansanian laivayhteyksiäkin tutkittiin, mutta näissä oli sama ongelma. Hirveä hinta. Lisäksi kyseiset laivareitit olisivat vineet bussin ensin Aasiaan ja vasta sieltä monien mutkien kautta Eurooppaan. Ei oikein loogista eikä kustannustehokasta. Niinpä lopulta parhaaksi vaihtoehdoksi valiutui se niistä klassisin, eli ajaa tie loppuun, aina Välimeren rannalle ja Egyptiin asti. Sanottu ja tehty – täällä ollaan. Täältä auto saadaan suhteellisin maltillisin kustannuksin ja järkevällä aikatululla Turkkiin.

Ennen viimeisen pätkän ajamista katsastimme kuitenkin lähes hotellimme edessä sijainneet Gizan pyramidit. Ne, tai oikeammin niiden välitön ympäristö, tarjosi melkoista hulinaa. Kaikenlaisia kauppamiehiä, oppaita ja eritoten kameli- ja hevosratsastusta tarjoavia yrittäjiä pyramidialueella ja sen läheisyydessä riitti riesaksi asti. Alueelle maksoi sisään 80 puntaa eli kymmenisen euroa. Pyramideihin sisälle päästäkseen tuli maksaa vielä lisämaksu, suurimpaan suurin, pienempiiin pienempi. Hautojen interiöörit jäivät tällä kertaa omalta osaltani katsastamatta ja lisämaksutkin siten maksamatta.

Perjantai on Egyptissä vapaapäivä (viikonloppu kun koostuu täällä islamilaiseen tapaan perjantaista ja lauantaista, ei lauantaista ja sunnuntaista kuten meillä), joten näitä muinaisen rakennustaidon ihmeitä katsomassa oli myös paljon paikallista väestöä. Kheopsin pyramidin, siis sen niistä suurimman, kupeessa olevassa kyltissä rakennelman päälle ja päällä kiipeily kiellettiin ehdottomasti. Paikallisia nuoria miehiä tämä ei näemmä kuitenkaan estänyt yrittämästä, kuinkas muutenkaan. Tämä luova suhtautminen kieltoihin ja sääntöihinhän kävi melko ilmeiseksi jo taannoin vieraillessamme Kuninkaiden laakossa, jossa eräs nuori herra suorastaan suivaantui kun vartija rohkeni kritisoida hänen valokuvauspuuhiaan eräässä haudassa. Kuvauksen kieltäviä kyltejä oli kaikkialla laaksossa.

Kaikesta markkinahumusta ja muista lieveilmiöistä huolimatta itse pyramidit, varsinkin ne suurimmat, olivat kuitenkin läheltäkin katosttuna melko vaikuttavia ja suoranaisen epätodellisia ilmestyksiä. Melkoinen tekeminen on moisissa kolosseissa ollut. Käsitykseni mukaan niiden rakentamistapa on edelleen hämärän peitossa. Tällaisten valtavien ihmiskätten rakentamien kivikasojen varjossa ”camelhorserideä” tyrkyttävien kauppamiesten huudotkin oli helppo jättää huomiotta. Kovin pientä piipitystä. Vaikuttavat muinaismuistot saavat helposti pohtimaan sitä, miten kultturit kehittyvät, kukoistavat ja taantuvat. Nykyään muovipyramideja ja muuta krääsää kauppaavien kavereiden muinaiset esi-isät pystyivät aikanaan luomaan silloisen maailman korkeinta kultttuuria ja konstruoimaan rakennelmia, joiden toteutustapa ihmetyttää edelleenkin asiantuntijoita. Nykyisellään taas tieliikenteen hallittu järjestäminenkin näyttää olevan egyptiläisille liian haastavaa. Merkillistä. Miltähän vaikkapa Yhdysvalloissa näyttää joskus kaukaisessa tulevaisuudessa?

Patsastelua.

Patsastelua.

150309-2

Pyramidi ja kamelit. Klassista.

150309-3

Suuren pyramidin sissänkäynti. Pienet ihmiset ja suuri kivikasa.

150309-4

Sfinksi.

Kuten jo ennalta aavistelimme, ei viimeinen ajopäivä tarjonnut mitään ihmeellistä aiempiin verrattuna. Matka pyramidien juurelta Aleksandrian keskustaan ei ollut vähän yli kahtasataa kilometriä pidempi ja koko matka taitettiin tälläkin kertaa aavikolla kulkevaa uutta tietä pitkin. Moni muukin asia oli edellisten aavikkotiepätkien toistoa. Poliiseja sotilaita matkan varrella oli, joillain tiesuluilla jopa panssaroituine tykkiautoineen, mutta meitä ei edelleenkään pysäytelty. Joitain paikallisia autoja näyttiin kyllä pengottavan.

Liikenne Kairon ja Aleksandrian välillä oli vilkkaampaa kuin vaikkapa Hurghadasta ajaessamme, mutta edelleenkään muita kulkijoita ei ruuhkaksi asti tiellä ollut. Vasta Aleksandrian keskustaan auringon laskiessa saapuessamme jouduimme hieman jonottelemaan. Aivan painajaismaista ei liikenne tosin keskusta-alueellakaan ollut ja hotelli rantakadun varrelta löytyi verraten helposti. Pieniä operaatioita ja muun liikenteen pysäyttelemistä sen eteen pääseminen tosin vaati, sillä Aleksandrian liikennejärjestelyt näemmä on suunniteltu siten, että valtakaduilla tapahtuvat u-käännökset kuuluvat olennaisena osana kaupungissa moottoroidulla ajoneuvolla liikkumiseen. Ja koska Ajokki ei kovin pienessä tilassa käänny, vaadittiin muutamia vekslausoperaatioita. Torvet soivat taas, mutta mitäs tuosta.

150309-5

Aleksandrian liikennettä.

Aleksandriaa.

Aleksandriaa.

Bussi mennee laivaan noin viikon kuluessa ja matka Turkin satamakaupunkiin Mersiniin kestää muistaakseni kolme tai neljä päivää. Turkissa on edessä huoltotauko ja matka jatkuu taas huhtikuun alussa, jolloin suuntana on Suomi ja Salo. Tuolla reissulla lienen taas kyydissä minäkin. Siihen asti ihmettelen maailmaa jostain Välimeren ympäristöstä käsin. Mistä, se on vielä epäselvää. Kaiketi Turkista. Alkuperäinen suunnitelmani päästä Kapkaupungista Helsinkiin lentämättä lainkaan näyttää tällä hetkellä hieman vaikeasti saavutettavalta, mutta aivan täysin en ole vielä kirvestä kaivoon heittänyt. Lopullinen totuus Egyptin laivayhteyksistä Turkkiin tai Eurooppaan selvinnee ensi viikon aikana. Bussin kanssa samaan laivaan ei kuitenkaan matkustajia oteta.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kairo, Giza sekä mietteitä Egyptin liikenteestä – päivä 95

To 5.3.2015, Hurghada (EG) – Kairo/ Giza (EG)

Kapista Kairoon. Nyt se on sitten virallisesti tehty. Pääsimme perille. Tästä pitäisi vielä ajaa muutaman sadan kilometrin matka Aleksandriaan, josta linja-auto laivataan Turkkiin. Matka on kuitenkin lyhyt ja lienee silkka läpihuutojuttu. Miltä nyt sitten tuntuu? En osaa sanoa, ei kaiketi oikein miltään. Uskoisin kaikkien seitsemän matkalaisen kuitenkin olevan hyvin helpottuneita siitä, että loppu on vihdoin käsillä. Reissu on ollut pitkä. Syvällisempien analyysien tekeminen vaatinee hieman aikaa ja pohdiskelua. Perspektiiviä.

Päätös ajaa Luxorista Kairoon Punaisenmeren rannikon kautta osoittautui hyväksi. Lähes viidensadan kilometrin etappi Hurghadasta Kairon kupeessa sijaitsevaan ja pyramideista tunnettuun Gizaan sujui olosuhteet huomioiden nopeasti ja vaivattomaksi. Koko matka oli jälleen aavikkomaisemissa kulkevaa mainiota tietä. Kuten aiemmin mainittua tulikin, polttoainetankki saatiin lopulta täyteen Hurghadassa. Mainitsematta taisi kuitenkin jäädä aineen hinta täällä. Kuten Sudanissa, myös Egyptissä diesel on erittäin edullista. Litra maksaa vain parisenkymmentä eurosenttiä, joten muutama ylimääräinen kilometri ei tässä mielessä täällä kovin tyyriiksi tule.

Poliiseista tai sotilaista ei tänäänkään ollut oikeastaan minkäänlaista harmia tai hidastetta. Muuta liikennettä ei tälläkään tiellä paljon ollut. Sen sijaan Kairon kehäteillä liikennettä oli. Kaiketi kolmikaistaiseksi tarkoitetun tien kaistaviivat olivat monin paikoin jätetty maalaamatta ja liikenne oli sen mukaista. Autot harhailevat leveällä tiellä missä sattuu, monet päättämättöminä kahdella oletetulla kaistalla yhtä aikaa. ”Pääsenkö nopeammin tuosta vai tuosta? En osaa päättää, joten kärkyn molemmilla” lienee monen egyptiläisen kuskin ajatusmalli. Torvet soivat jatkuvasti.

Egyptin liikenne on yleisemminkin ollut kaiketi kaikkein holtittominta koko matkalla. Hieman yllättäen esimerkiksi Nairobissa, kaupungissa jossa porukkaa ja autoja oli valtavasti, muistelen liikenteen olleen paljon siistimpää ja kohteliaampaa. Mielestäni Nairobin ajopelitkin olivat hämmästyttävän kolhuttomia ottaen huomioon kaupungin liikennemäärät. Torvet eivät soineet ja kuskit olivat kärsivällisiä. Egyptissä kaikki taas on ollut toisin. Jokainen rako täytetään välittömästi – oli siinä järkeä tai ei – ja kaikilla on hillitön kiire johonkin. Lähes kaikki autot ovat kolhuilla. Kukaan ei jousta ja kaikki pitävät vain omaa puoltaan. Kuten arvata saattaa, tämä johtaa melkoiseen kaaokseen ja sumppuihin. Ja kun mikään ei liiku, soitetaan torvea. Moni tosin tuntuu soittavan sitä muutenkin, pelkästä metelöimisen ilosta tai varmuuden vuoksi. Oikeastaan silkkaa hölmöilyä koko homma. Ehkäpä liikennekulttuurissa heijastuu välimerellinen, helposti kiihtyvä temperamentti.

Lähdimme liikkeelle aamukuuden jälkeen ja olimme siis perillä Kairossa jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Pyramidien ynnä muiden Gizan nähtävyyksien katsastaminen päätettiin jättää tästä huolimatta huomiseen. Sopivan hotellin löytäminen ei tällä kertaa ollut temppu eikä mikään. Aivan pyramidien vierestä löytyi perussiisti majapaikka, jossa huonetaksat olivat jo monesta aiemmastakin kaupungista tutut 30 dollaria yhden hengen huoneesta ja 40 dollaria parihuoneesta. Kheopsin suuri pyramidi näkyi huoneen ikkunasta. Ei hullumpaa.

Kuten jo todettua tuli, matkaa perille Aleksandriaan on jäljellä enää parisensataa kilometriä. Viimeisen osuuden tienkin pitäisi olla edelleen uutta ja hyvää, joten tarvetta aikaiseen lähtöön ei ole. Viimeiselle etapille lähdetään huomenna kaikessa rauhassa, jahka nähtävyydet on nähty.

150308-1

Punaisenmeren rannikkotietä.

150308-2

Kairon tietämillä. Tässä vaiheessa tie on vielä suhteellisen selvä.

150308-4

Maali häämöttää jättömaan ja lähiön takana.

150308-3

Maalissa.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Välimeri, tuo pintatiematkailun yllättävä haaste

La 7.3.2015, Aleksandria (EG)

Virtuaalinen matkapäiväkirjani on viellä Punaisenmeren rannalla, mutta hypätäänpä silti taas hetkeksi muutama päivä eteenpäin ja nykyhetkeen, eli Välimeren rannalle Aleksandriaan. Tietyllä tavalla ensivaikutelma tästä kaupungista toi jollain tavoin mieleen Beirutin. Yhdistäviä tekijöitä ovat tietynlainen rakennetun ympäristön ranskalaishenkinen tyylikäs rähjäisyys ja tietenkin tuo meri, jonka rantaviivaa molemmat kaupungit myötäilevät. Molempien rantakatu on perin pitkä ja vilkkaasti liikennöity.

150307-11

Aleksandriaa ja Välimerta.

150307-12

Katunäkymä Beiruti… ei kun siis Aleksandriasta.

Alkuperäinen ajatukseni oli matkustaa Afrikan halki ja edelleen Suomeen lentämättä lainkaan. Syvällisempien tutkimusten perusteella tästä on tulossa paljon suurempi haaste kuin kuvittelin sen olevan. Syy tähän on juurikin tuo Välimeri, sen ylittäminen meriteitse Egyptistä Eurooppaan – Turkki, Kreikka tai jopa Kypros kävisivät – näyttää olevan äärimmäisen hankalaa, jopa mahdotonta. Matkustajia kyytiinsä ottavia laivoja ei vain näiden kahden mantereen välillä näytä kulkevan. Kaikki lentävät, ja rahtilaivatkaan eivät kaiketi halua riesakseen satunnaisia meri- tai pintatiematkustamiseen viehtyneitä kummajaisia.

Vielä muutama vuosi sitten tilanne näyttää olleen toisenlainen ja internet on yhä pullollaan vanhoja Egyptin ja Euroopan yhdistäneiden laivareittien aikatuluja. Muutokseen on varmaan vaikuttanut ainakin Egyptin epävakaa, tai sellaiseksi oletettu, tilanne. Laivalinjat on peruutettu koska matkustajia ei ole. Omaa osaansa on saattanut näytellä myös vuoden 2008 talouskriisi, jonka takia muistan ainakin Aasiassa joitain laivareittejä peruutetun.

Yhdistävä tekijä kansainvälisessä laivaliikenteessä näyttääkin olevan epävarmuus, ainakin sikäli kun puhutaan hieman eksoottisemmista reiteistä ja maailmankolkista. Tämä teema toistuu hyvin usein esimerkiksi erilaisilla overlander-foorumeilla. Pääseekö Kreikasta Israeliin laivalla? Entä vieläkö Panaman ja Kolumbian välillä kulkee autolautta? Kukaan ei tyypillisesti tiedä ja parin viikon takainen tietokin saattaa olla vanhaa. Tilanteet muuttuvat jatkuvasti. Jos laivafirma menee konkurssiin loppuu meritieyhteys siihen. Livingstonessa tapaamamme Turkista Egyptiin pyöränsä laivannut motoristiporukka ei esimerkiksi uskonut laivayhteyteen ennen kuin oikeasti näki laivan ja sen lähtövalmistelut, vaikka siis matka oli varattu ja kaiken piti olla kunnossa.

Siispä: jos joku tätä lukeva sattuisi tietämään tavan, jolla täältä Egyptistä pääsisi lentämättä Turkkiin tai Eurooppaan, tai vaihtoehtoisesti on kovin etevä etsimään kuranttia tietoa internetistä, otan erittäin mielelläni neuvoja ja vinkkejä vastaan. Matkustajalautat, risteilyalukset, rahtilaivat. Jopa yksityisveneet. Kaikki kiinnostavat. Ihan täysin en ole vielä toivosta luopunut, vaikka aika hankalalta tilanne näyttääkin.

Edit 8.3.2015

Täydennettäköön juttua vielä uutisilla itse bussin laivauksesta. Se ei siis ole ongelmallista ja Aleksandriasta lähtee sopivia autokuljetuslaivoja useampaankin kohteeseen Turkissa ja Euroopassa. Hintakin on verraten kohtuullinen. Bussin laivauskuviot ovat perin hyvässä mallissa ja paperit aika lailla kunnossa. Tilanne alkaa olla se, että auto enää pitää ajaa satamaan ja huolintaliike hoitaa loput. Mikään näistä laivoista ei vain suostu ottamaan henkilömatkustajia, mikä on harmillista.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail